Kalaonni on ollut viime aikoina heikonlainen, joten suutari verkossa virkisti ihmeesti. Pistimme kalan kaivovedellä täytettyyn saaviin puhdistumaan ateriaamme varten.
Uidessaan mietteliäänä ympäri saavia kala alkoi silmissäni näyttää hyvinkin luonteikkaalta, ja mikä pahinta, erittäin sympaattiselta. Kun se ui pintaan, me katsoimme hetken toisiamme silmiin. Tosin minulla ei ole selkeää käsitystä siitä millaisena kala minut näki. Vaikka olen karski kalanainen, joka ottaa nirrin pois isoltakin hauelta, perkaa sen riuskasti vaikka vasemmalla kädellä ja paiskaa pannuun ennen kuin joku toinen ehtii edes etsiä suomustinraudan käsiinsä, tajusin aivan selkeästi etten voisi ikinä syödä tätä muinaiskalan oloista mietteliästä eläintä.
Juhlallisin menoin kannoimme kalan ämpärissä takaisin järveen.
Opin jälleen uuden asian. Kala pitää tappaa ja pistää fileiksi heti, niin ettei siihen ehdi kiintyä. Järvimaisema näyttää silmissäni hiukan erilaiselta nyt, kun jossain tuolla ui se tietty mietteliäs kala.
Tekstit
Hieno teko :D Kyllä mullakin menee niin (tai menis, jos saisin vihdoinkin kalavehkeet uusittua) että kala järvestä ja nirri pois samoin tein. Kaksi päivää saavia ympäri uiden kuulostaa Guantanamon kidutuskammiolta :( Ennemmin söisin mudanmakuista kalaa.
VastaaPoistaOon tässä jo pari päivää syönyt kylmäsavulohta, mutta taas rupes tekemään mieli kalaa, savustettua lahnaa tai jotain..
Luin että Ruotsissa pidetään herkkuna, Suomessa ei suutarille osata antaa arvoa..
VastaaPoistaHellyttävä tarina siitä, mitä voi tapahtua, kun katsoo toista syvälle silmiin... Ja tapahtuu ihan oikeasti.
VastaaPoistaYritän muistaa tämän tarinan, jos joskus löydän itseni uimasta ympäri saavia. Syvä katse silmiin voi saada aikaan ihmeitä!
VastaaPoistaJohanna, toivottavasti niin ei koskaan käy, että saaviin joutuisit!
VastaaPoistaSirkka, tämä oli ensimmäinen kerta kun kiinnyin kalaan.
Hannele, niin olen minäkin kuullut että muualla suutaria arvostetaan.
Anu, jotkut tosiaan kehuvat savustettua lahnaa, mutta itselläni ei ole lahnasta oikein kokemusta.
Heh, "Verkossa oli aamulla suutari." Ajatukset laukkasivat jo kenkientekijöihin ja että sekin homma siis jo verkossa. Sanat tekevät lukijalle joskus hauskoja tepposia.
VastaaPoistaLuin toki loppuun, kuten aina. Hyvin toimittu.
Se olisikin ollut rajumpi yllätys, jos sen ammattikunnan edustaja olisi löytynyt. Joskus myös pommit ovat jääneet suutareiksi, ei olisi sellaistakaan kiva löytää.
VastaaPoistaJotenkin ymmärrän. Minun onkimiseni loppui lapsena siihen, että rannalla tiskatessani uteliaat pikkukalat tulivat pyörimään käsieni ympärillä niin että saatoin rapsutella niitä selästä. Asiaa tietysti auttoivat leivänpalat, joita kuljetin rannalle mukanani...
VastaaPoistaMinulla ei lapsena herännyt vielä minkäänlainen myötätunto, kylmästi pyydystin pikkukaloja pitkää siimaa varten.
VastaaPoistaLapsena ja vielä opiskelijana olin innokas kalamies, tiukka feministi sanoisi 'kalahenkilö'. Silloin oli vielä mahdollisuus kalastamiseen ja ravustamiseen.
VastaaPoistaKatsoin jo lapsena sekavin tuntein, kun äiti tiputti elävät ravut kiehuvaan veteen. Kanadalainen miniäni oli opiskeluaikoinaan työssä ravintolassa jollain Karibianmeren saarella ja on kertonut, että suuret ravut huusivat, kun ne tiputettiin pataan.
En tiedä pystyisinkö enää tappamaan kalaa. Tuollaiset hommat on ulkoistettu nykyaikana muille, kalastajille ja kauppiaille. Syön kyllä mielelläni kalaruokaa.
Adrianmeren rannalla näin toreilla eläviä kaloja suurissa astioissa. Toripöytien valtavat mereneläinkasat hätkähdyttivät.
Tiedän, että tällaisen ajattelun tien päässä häämöttää kuuluisaa mieshenkilö, joka lakaisi varovasti luudalla pieneliöitä polulta, ettei astuisi niiden päälle. Huhutaan, että hän alkoi loppuaikoinaan sääliä jopa hometta, jota kertyi hänen afrikkalaisen ruokakaappinsa hyllyille.
Tuossahan olisi tosiaan vaikkapa seuraavaan Harjunpäähän romaanin aloittava lause: "Verkossa oli aamulla suutari".
VastaaPoistaBlogisisko, se ilmeisesti vaatii jatkuvaa harjaannusta että pystyy tappamaan tai keittelemään elävältä erilaisia olentoja.
VastaaPoistaTeemu, voisin myös ajatella, että reaalifantastinen romaani alkaisi tuolla tavalla.
Anna, olen samalla polulla... :) Kannan kärpäset elävänä ulos mökistä jogurttipurkki + postikortti -menetelmällä, jätän pari mansikkaa rantaan vesimyyrälle ja syöttelen särkiä. Hyttysetkin enimmäkseen puhallan pois, tai jos ovat saaneet jo piikkinsä nahkani alle, saatan antaa syödä. Jos osaa pistää niin taitavasti ettei sitä edes huomaa, pitäähän se palkita ;)
VastaaPoistaOkei, myönnettäköön että punkit ja paarmat nitistän kyllä julmasti.
Joskus tuntuu aika jännältä, kun tällainen asenne saa helposti osakseen semmoista silmien pyöritystä ja alentuvaa naureskelua (ja tajuan kyllä sen epäloogisuuden, että kuitenkin syön lihaa ja kalaa, mutta eihän ihminen ole koskaan looginen). Voin kuvitella mitä mulle sanoisi vaikkapa se yhden jenkkiperheen isä, joka opetti lapsilleen että madot saa hassusti kiemurtamaan tuskasta kun kaataa niiden päälle suolaa.
Minun eläinrakkauteni ei ole vielä ulottunut hyttysiin asti. Mutta toisaalta onkiminen on jäänyt, koska madot ovat alkaneet säälittää. Minäkin olen törmännyt tuohon silmien pyörittelyyn ruokavalintoja esitellessäni. Omasta mielestäni olen omassa filosofiassani täysin looginen, mutta jotkut tuntuvat ajattelevan, että jos ei syö nisäkkäitä eikä lintuja ei oikeastaan tosiaan sopisi sitten tappaa hyttysiäkään. Itse ajattalen kylmästi, että johonkin on raja vedettävä.
VastaaPoistaHeh, voisin kuvitella minulle käyvän noin. Olen itse ns. sunnuntaikalasteljia (eli kesäisin vain mökillä kalastellaan) ja nautin siitä. Mutta kalaan en voi koskea saati tappaa.
VastaaPoistaSaimme viime kesänä ison hauen (noin 70 senttiä, en ollut koskaan ennen nähnyt livenä niin isoa haukea) ja teki pahaa, kun sille piti antaa nuijanukutus.
Nyt mietin varpaita vedessä uittaessani mitä kaikkea siellä alla mahtaakaan piillä... ;)
Elegia, jotkuthan tosiaan kalastelevat niin, että saaliin saatuaan mittaavat ja punnitsevat sen, valokuvaavat ja päästävät vapaaksi. Itse kalastan vain syödäkseni, mutta opin nyt sen, että kala pitää kalauttaa hengettömäksi heti. Vaikka eihän sellainen kivaa ole, se on myönnettävä.
VastaaPoistaKiehtova tilannekuvaus; ihminen ja kala katsomassa toisiaan silmiin. Ihana lopputulos; kala kannettiin saavissa takaisin järveen.
VastaaPoistaTästä tarinasta pidin tosi paljon!
Rajan vetäminen näissä asioissa ei ole yksinkertaista. Mieheni, armeijan käynyt ja joitakin vuosia armeijassa työssä ollut mies, ottaa ampiaisen hellästi postikortin tai paperin avulla juomalasiin ja päästää ikkunasta vapauteen. Hän kohtelee hellästi leppäkerttuja, joita ilmestyy olohuoneeseen.
VastaaPoistaAmpiainen on tietenkin hyödyllinenkin kuten esimerkiksi leppäkerttu. Yleensäkin luonnossa hyönteisten ja muiden elävien olentojen kuten kasvillisuudenkin tulee antaa olla rauhassa. Mutta jos nuo luonnossa niin ihailtavat muurahaiset tekisivät kekonsa olohuoneemme lattialle, ne täytyisi poistaa tavalla tai toisella.
En ole moraalifilosofi enkä minkään sortin filosofi, mutta olettaisin, että moraalisesti ajatellen tappamisella pitää olla erittäin vahva ja yleisesti hyväksyttävä syy: itsepuolustus, heikkojen suojeleminen.
Kaikkein kiinnostavinta on se, että ne jotka ovat sitä mieltä, että ihminen on pelkkä eläin, kieltävät usein suorastaan fanaattisen kiihkeästi ihmisten oikeuden tappaa ja syödä toisia eläimiä, mitä melkein kaikki eläimet tekevät - ja meillähän ei ole pötsiä, vaikka rakastammekin hedelmiä ja vihanneksia.
Minusta on moraalisempaa yleisesti ottaen syödä kalaa, joka elää järvissä ja valtamerissä, missä niille on tilaa. Meillä karjan kasvattaminen on myös OK, mutta joissain maisssa tuhotaan ikivanhoja metsiä karjalaumojen kasvattamiseen. Lihansyöjäkään ei tarvitse lihaa kuin pari kertaa viikossa. On kohtuutonta syödä lihaa joka päivä monella aterialla.
Tällainen kuuma kesä tuo mieleen sen hirvittävän tosiasian, että kuumat kesät ovat usein edeltäneet sotaa, jossa ihminen tappaa omaa lajiaan.
Niin, tässä on esim. kysymys halusta olla tuhoamatta elämänlankaa, vaikka katkeaahan se kuitenkin kuolevaisilla jossain vaiheessa. Ja onko muita kuin kuolevaisia olemassakaan? Enqvistin mukaan ei ole kuitenkaan olemassa erityistä elämänvoimaa tai miksi hän sitä sanoikaan joskaan ei perustellut. Siis vaikkapa vitalismi olisi väärässä. Kommentoin infantiilisti vähän lähinnä tuon kuuma kesä-sota -skenaarion pohjalta omassa blogissa tätä mainiota postausta ja hyviä kommentteja.
VastaaPoistaEn itse jaksaisi lähteä sotaan tällä helteellä. Vitalismi onkin kiinnostava asia, luulin että se on vain natsien juttuja, mutta ilmeisesti Henri Bergson oli vitalismin suuntaan kallellaan, tosin en ole lukenut, mutta tunnen erään joka parhaillaan lukee ja raportoi lukemaansa.
VastaaPoistaAnna, en tarkkaan tiedä keihin viittaat, kun puhut kiihkeistä eläinten tappamisen vastustajista. Itse olen ajatellut, että moraalin kannalta tällä hetkellä ongelmallisinta ei ole eläimen tappaminen, vaan sen elämä teollisuustuotanto-olosuhteissa.