lauantai 21. maaliskuuta 2009

Munasin



Uneliaan pilvientarkastelun mökkiverannalla keskeytti eräs yllättäen mieleen juolahtanut juttu. Kävin alkuviikossa pankissa avaamassa tilin sitä varten, että tukijärjestöt saisivat maksaa sinne suuria summia tulevia hankkeita varten. Sain pankista kirjekuoren, jossa oli nettipankin tunnusluvut ja työnsin sen reppuun. Mutta missä kyseinen kuori on nyt? Ei ainakaan repussa. Kotiin palattuani olen penkonyt hyllyjä, kaappeja ja laatikoita. Käänsin ympäri myös sanomalehtilaatikon. Eipä löydy tuota kuorta ei. Onneksi tilillä ei ole vielä rahaa, mutta kyllä silti harmittaa. Mitähän yhteistyökumppani tuumii kun kerron hänelle munauksesta. Voisiko tämän kämmin vielä salata. Ei kai.

Ps. Kallelta tuli vinkki kaikille niille kommentoijille, jotka eivät halua anonyymin statusta, vaikka ovatkin ilman blogia. Käyttäkää Nimi/URL-osoite -vaihtoehtoa, siihen voi pistää oman nimensä ja jättää URL-kohdan täyttämättä. Kätevää.

Share/Bookmark

17 kommenttia:

  1. Eiköhän sinun kannata etsiä vielä jostain. Kenties yhteistyökumppanisi on antunut sinulle lehtileikkeitä, palauttanut kirjan tai olet ollut kirjastossa ja sinulla on ollut repussa muuta paparitavaraa. Niiden joukosta se löytyy. Turha sinun on huolestuttaa bisneskumppaneitasi, jos tilillenne ei ole vielä tuon enempää hankerahoja karttunut, ehdottaa Sinikka.

    VastaaPoista
  2. Olet oikeassa Sinikka. Kyllä kuoren on oltavat täällä jossain.

    VastaaPoista
  3. Kirsti, ei hätä ole tämännäköinen! Ota pankkiin yhteyttä ja kerro paperin hukkuneen. Sitten pyydät uudet tunnusluvut, ja sillä selvä. Niin minä ainakin teen, ja aina ovat antaneet uudet. :)

    VastaaPoista
  4. Ai niin, piti ehtiä pelastamaan päiväsi kommentillani niin äkkiä, että unohdin tärkeimmän: Onnea uudelle blogillesi. :)

    VastaaPoista
  5. Minä täällä taas. Huomasin, että blogisi elää Tyynenmeren ajassa. Blogin kellonajan voi säätää asetuksista Suomen aikaan.

    VastaaPoista
  6. Oletko poistunut blogilistalta? Ainakaan en enää löytänyt sinua sieltä, google readerista huomasin sinun päivittäneen.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Celia!

    No ei ole ollut tarkoitus poistua Susu. Ihan tässä nyt huolestuu, kun en itsekään löytänyt blogia listalta, mutta kun yritin lisätä blogin, tuli ilmoitus että sen niminen jo on. Hmm.

    VastaaPoista
  8. Käy vaihtamassa Blogilistan profiiliin tämä nykyinen blogin osoite sen vanhan tilalle, samoihin tietoihin. Jos olet alkuperäisen sinne itse lisännyt, sinun pitäisi päästä tietoihin käsiksi oman profiilisi (Omat tiedot) kautta. Jollet päivitä vanhaa blogiasi enää, et varmaankaan tarvitse sitä Blogilistalla, vaikka sivun itsensä säilytätkin. Tai sitten voit ehkä nimetä sen vanhan Blogilistalla uudelleen lisäämällä nimen perään vaikka "arkisto" tms.

    Mutta juu, minäkin tulin vain kommentoimaan, että pankista saa toki uudet tunnusluvut, ei se ole mikään ongelma. Täytyy vain muistaa sen jälkeen heittää ne vanhat pois, jos ne joskus putkahtavat esiin jostakin epätodennäköisestä paikasta, kuten repun revenneen sauman alta, kirjahyllystä tai sanomalehden välistä. (Minulla kaikki kadonneet esineet päätyvät yleensä kirjahyllyihin tai satunnaisesti eteen osuneisiin laatikoihin.)

    VastaaPoista
  9. No mutta. Onhan sinun uusi blogisi jo Blogilistalla, täällähän se. Lisäsitkö sen tuon edellisen kommenttisi jälkeen vai ilmestyikö se vain listalle jonkinlaisella viiveellä?

    VastaaPoista
  10. Wilhelmiina, minäkin löydän blogin omista suosikeistani, mutta jos haen sitä blogilistan hakutoiminnolla, se ilmoittaa ettei sen nimistä blogia ole.

    Ja siis tein juuri niin kuin tuossa ehdotit, lisäsin tämän blogin entisen paikalle ja poistin sen entisen, mutta olikohan se nyt sitten virhe. Kyselin jo ylläpidolta.

    Ja vielä pankin tunnusluvuista, että eräästä satunnaisesti eteen osuneesta laatikosta minäkin sen löysin, ei siis tarvitse mennä pankkiin.

    Vielä totean, että minusta on jännittävää miten kylmän rauhallisesti te Celian kanssa puhutte pankkiin menemisestä, aivan kuin se olisi lastenleikkiä. Minulla on päivä pilalla, jos tiedän joutuvani sinne jonottamaan ja selittämään, siksi olin niin huolestunut kadonneista tunnusluvuista:-)

    VastaaPoista
  11. Samoin, ei löydy hakutoiminnolla, piti tulla kuukkelin kautta kotikoneelta ,D
    Ihan asiaakin, käypäs vilkaisemassa Pappia www.kirjavinkit.net

    VastaaPoista
  12. Aiemmin ei ole tuo Kallen mainitsema konsti päästänyt viestiäni Häiriöklinikalle, katsotaanpa nyt.

    En näköjään ole ainoa virtuoosihukkaaja.

    VastaaPoista
  13. Ei päästänyt nytkään, mutta kun esikatselin ensin, meni läpi.

    VastaaPoista
  14. No hyvä kun tärkeät paperit löytyivät. Huokaise. Voit jatkaa uneliaana olemista, rohkaisee Sinikka.

    VastaaPoista
  15. Kiitos vinkistä Bolgara!

    Kiitos kun jaksat yrittää kommentoimista, vaikka se onkin tehty vähän vaikeaksi Sylvi.

    Joo kiitos Sinikka!

    VastaaPoista
  16. En minäkään tykkää käydä pankissa, ja oikeasti välttelen sitä viimeiseen asti. Hukkaamisen selittäminen sen sijaan sujuu minulta hyvin, kun siitä on kokemusta. Jos hukkaan tunnukset, soitan pankkiin ja kysyn, voidaanko uudet lähettää postissa. Yleensä se on onnistunutkin. Pankkiin soittaminenkin on oikeasti niin ärsyttävää, että nykyään pidän tunnukset visusti pankista saamassani kansiossa. :D

    Mutta hyvä, kun tunnukset löytyivät.

    Tänään en löytänytkään uutta blogiasi blogilistalta, vaikka eilen löysin. Nyt siellä ei tiedetä blogistasi yhtään mitään. Onneksi olin ehtinyt laittaa uuden blogisi blogirullaan, ja pääsen sitä kautta tänne kätevästi.

    VastaaPoista
  17. Celia, minulle tärkeintä on että lukijat löytävät, sama se minkä kautta tulevat. Pitäisi ehkä itsellekin laittaa se blogirulla tuohon.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!