Tajusin äsken, että hellepäivä on oikea konteksti esimerkiksi sellaisen järkäleen lukemiselle kuin Dostojevskin Idiootti. Hellepäivänähän tuntuu, että aika pysähtyy, ihminen joutuu tapahtumattomuuden silmukkaan, etenkin jos on lomapäivä. Helteiset iltapäivät ovat päättymättömiä, tuntuu että illan viileys on loputtoman kaukana. Tällaisina päivinä voi hyvinkin lukea Dostojevskia, vaikkapa ääneen verannalla. Poltella välillä sikaria, juoda kylmää limonaatia ja uppoutua pietarilaisten seurapiirien suhteellisen käsittämättömään elämään. Nuorena en tajunnut, että Dostojevski on humoristi.
Mietin onko Dostojevski kirjoittanut Idiootin sen jälkeen, kun oli selvinnyt omasta kuolemantuomiostaan ja teloituksestaan. Alussa on parikin teloituskuvausta, ne ovat hyvin vaikuttavia. Jos Dostojevski kirjoittaisi kirjansa nyt, oletan että kustannustoimittaja käskisi hänen hiukan tiivistää. Ei tarvitse juuttua jokaikisen mielenliikahduksen yksityiskohtaiseen kuvaukseen. Normaalina arkipäivänä minäkin muuttuisin kärsimättömäksi, mutta nyt tuntuu mukavalta ajatella että luettavaa on vielä 600 sivua.
Dostojevski ja helle
Tekstit
Lopultakin löydän toisen, joka pitää Dostojevskia humoristina. Minusta hän on ennen kaikkea viihdekirjailija. Juonihan on lähes joka kirjassa sama: on oikein kaunis nainen, jota kaksi tai useampi mies haluaa puikottaa. Ja sitten tapahtuu kaikkea jännää.
VastaaPoistaOn muistettava, että D:n aikaan kirjailijalle maksettiin sitä paremmin, mitä pidemmästä jutusta oli kyse. Ja iso D osasi ladata sanoja peräkkäin!
Itselläni on hellelukemisena Karamazovin veljekset. Eipä sekään paljon Anni Polvasta puutu on hauska, virkeä tarina. Minä tykkään isukki-Karamazovista. Harmi, ettei Grusenka ehtinyt antaa hänelle.
Suopea lukija
Lähetin kommentin, mittarisi näyttää että yksi siellä on, mutta mitään ei näy. Onkohan bloggerissa vikaa?
VastaaPoistaSuopea lukija
Hyvä sattuma, koska tänään ajattelin ratikassa, että sää olisi sopiva Dostojevskin Rikoksen ja Rangaistuksen lukemiseen. Siinähän on samanlainen sää alussa. Painostavaa hellettä ja ukkosta. Juu ja kyllä D kirjoitti Idiootin tuon Siperian jälkeen, ellei muisti petä. Sehän on huippua häneltä ja parhaat teokset syntyi yli nelikymppisenä, Siperia taas oli nuorena.
VastaaPoistaHei Suopea lukija! Joo Blogger tekee ihme jäynää. Mitkä ihmeen tosikot kulttuuripersoonat ovat yrittäneet häivyttää Dostojevskin hömppyyden! Sitä itteäänhän tämä on, ja ihan kivaa sellaista. Varmaan luen nyt Karamazovitkin samaan putkeen.
VastaaPoistaKiitos varmistuksesta Maikki Hesasta. Kyllä tosiaan uskon, että helteinen sää suosii Dostojevskin lukemista, siksi se tuli sinullekin mieleen.
Nyt mittari näytti yhtä komenttia, mutta olikin kolme. Hellekö syynä?
VastaaPoistaMutta hauska tavata Dostojevski-faneja! Lukeudun hänen ihailijoihinsa. Ison D:n tarinat ovat pelastaneet monta helle- tai huippupakkaspäivää.
Erään kerran huomasin, että "Riivaajissa" oli pari hämmästyttävään oikeaan osunutta ennustetta Venäjän tulevaisuudesta. Otin kynän ja aloin alleviivata, eikä hommasta tahtonut tulla loppua. Kyllä D oli myös jonkinlainen näkijä.
Minua kiehtoo D:ssä eniten hänen elämäntarinansa. Siperian synkästä pakkosiirtolasta Euroopan muodikkaimpiin peliluoliin ja kaikkea siltä väliltä. Hänen vaimonsa oli enkeli. Kun D oli pelannut viimeiset lanttinsa vaimo antoi korunsa ja sanoi, että kokeilepa kulta näillä. Nekin rahat menivät mutta nyt rouva oli antanut miehensä vajota pelurismin pohjalle saakka ja hiukan vielä syvemmällekin.
Kirsti: mitäpä sanot idiootista? Oletko nähnyt leffan?
Suopea lukija
Luin Tolstoin kirjat lukiolaisena ja silloin piti lukea D:nkin kirjat, mutta en millään päässyt sisään, ne tuntuivat niin vaikeilta. Jotain ohuita liuskakirjoja luin. Nyt ei ole yhtään vaikeaa. Niin mieli muuttuu, kun ihminen aikuistuu. En ole katsonut elokuvaa, ja kirjakin on vasta puolivälissä. Muistan jonkun väittäneen, että D kuvaa Idiootissa Jeesusta. Pitääköhän paikkansa? Täytyy varmaan postata D:stä lisää kun hurahtamiseni etenee. Jonkun Dostojevski-dokumentin olen nähnyt.
VastaaPoistaOlen itsekin kuullut tuon Jeesus-väitteen, mutta toki Idiootti on paljon parempi ihminen kuin Jeesus. Idiootti ei olisi ikinä ajanut rahanvaihtajia ruoska kädessä pihalle tai käyttäytynyt muutenkaan sopimattomasti. Idiootti on alusta loppuun herrasmies, Jeesus taas ei. No, Jeesuksella oli toki omat hyvät puolensa, joita monet yhä vielä ihastelevat.
VastaaPoistaIdiootin juoni on kyllä vallan verraton: pudotetaan teeskentelevän seurapiirin keskelle mies, joka puhuu vain totta. Panepa kohdallesi! Tulee joku hurskaan näköinen veikko kaikki sinun kirjasi sylissään ja kertoo niistä rehellisen mielipiteensä. Sitten hän kuvailee sinut ja sinun perheesi. Jos keittiösi ikkunaverhot ovat mauttomat, hän sanoo senkin.
Joka tapauksessa, tervetuloa meidän hurahtaneiden joukkoon. Dostosta voisi jutella viikon läpeensä eikä juttu olisi vielä puolivälissäkään.
Suopea lukija
Tämä pitäisi uusintalukea, on (yhä) minulle lukijana Se D. Siinä on suuri paletti tunnemaailmoja, ei vain yhdenlaisia vaan moninaisia ja monenlaisia.
VastaaPoistaHyvin sopii tähän helteeseen, pikkusikarin kanssa luettavaksi.
Jos ylipäätään on sopivaa antaa lukijavihjeitä sinulle, niin kiinnitä huomiota myös kahden miehen väliseen suhteeseen, joka on liki yhtä intohimoinen kuin muutkin rakkaususuhteiden kannalta oleelliset suhteet, ja sekin on lopulta täynnä hellyyttä.
D:n kirjoista löytyy toisenlainen todellisuus kuin Tolstoilta.
Olen käsittänyt, että Dostojevski itse eläytyi evankeliumien tarinaan voimakkaasti, joten siinä mielessä varmaan ihan perusteltua etsiä tämmöistäkin yhteyttä. Kyllä tämä herrasmies Idiootti minusta tuntuisi aika rasittavalta kaverilta jos hän omaan tuttavapiiriin tupsahtaisi:-)
VastaaPoistaHirlii, toki saa minulle antaa lukuvihjeitä. Täytyypä pitää vihjeesi mielessä kun jatkan lukemista.
VastaaPoistaNo, mä koen sen aina vähän häiriköintinä.
VastaaPoistaOlen ajatellut tätä kahden miehen suhdetta, ja monta kertaa elämässäni.
Mitä Dostojevski halusi kertoa meille? Ei tietty ole yhtä eikä kahta vastausta tähän, mutta minusta hän halusi kirjoittaa miesten väisestä rakastavasta ja veljellisestä suhteesta. Homososiaalisuudesta.
Hei Hirlii!
VastaaPoistaTätä homososiaalisuutta eivät tosiaan kaikki huomaa. Venäjällä miehet, jos ovat hyviä ystäviä, suutelevat toisiaan suulle, eikä siinä ole mitään homoeroottista, ystävyyttä sitä enemmän.
Hyvä ystävyys kahden miehen välillä on nähdäkseni kestävämpää laatua kuin miehen ja naisen ystävyys. Kun kauan sitten sain tietää, että vaimoni oli vietellyt parhaan ystäväni kutsuin hänet oluelle ja puhuime asiat puhki. Ei puhettakaan vihamielisyydestä. Kaulakkain lähdimme kapakasta. Vaimon kanssa tuli ero, josta kiitän yhä kaikkia jumalia. Jotta ei mitään jäisi hampaankoloon kerron, ettei ystäväni ja vaimoni suhde jatkunut sen pitempään.
Idiootissa asetelma on toki toinen. Idiootilla ja kauppiaalla ei ole mitään kilpailua, koska idiootti on milloin tahansa valmis väistymään. Hänhän rakasti naista vain säälistä, eikä sellaisesta mitään tule.
Pikkuisen turhan paisuteltuja kohtia idiootissa on minun makuuni. Anton Tsehov olisi käsitellyt teeman paljon ekonomisemmin. Mutta, kuten sanottua, D:n piti tehdä pitkä teksti maksaakseen velkansa. Hyvä mies hää oli.
Suopea lukija
Kesäistä yötä Suopea Lukija,
VastaaPoistahuolimatta siitä, että olen nainen ja olen lukenut tuon teoksen varsin nuorena, niin samaistuin näihin kahteen keskushenkilöön enemmän kuin Nastasja Filipovnaan, joka minusta enemmänkin halusi sotkea sosiaalisia suhteitaan kuin todellisuudessa rakastaa ketään tai olla kenenkään todellinen ystävä.
Sen sijaan Myshkinin ja Rogozinin suhde ja ystävyys on luja. Se, että sanon sitä homososiaaliseksi, ei tarkoita että se olisi homoeroottinen tai edes homoseksuaalinen, vaan nimenomaan homososiaalinen. Tosin voi sen tietenkin lukea ensin mainittujenkin mukaan, jos haluaa.
Anyway. Minusta heidän suhteensa on kaunis, rakastava, luja. Miesten suhteista toisiinsa en kauheasti aina ymmärrä, kun en ole mies, mutta M:n ja R:n välinen rakastava ystävyydenkuvaus on vaikuttava. Ehkä myös uhanalainen, koska näiden kahden tapaamiset ovat intensiivisiä ja tapahtuvat yöaikaan. Kaapissa,komerossa ja pimeässä.
Miesten maailmasta ja kulttuurista tuodaan esille usein ihan muita asioita kuin tätä rakastavaa, hellää puolta. Ehkä siinä on jotain lievää homofobiaakin etteivät miehet saa olla näin läheisissä suhteissa toisiinsa ja siksi vihataan mm muslimeja joilla samansukupuoliset suhteet ovat läheisempiä, myös tunteen tasolla.
No, siitä olen kyllä erimieltä, että vain mies ja mies voivat solmia kestävän ystävyyssuhteen. Kestävää ystävyyttä ei ole, omassa elämässäni, määrittänyt sukupuoli/seksuaalinen suuntautuminen, vaan muut ominaisuudet.
Ystävyys on kaiken kaikkiaan, myös parisuhteessa, aivan oleellinen asia.
Minä taas sorruin melankolisessa mielentilassa Sinuheen, joka sopi muutenkin eiliseen hyvin. Sinuhe pitää lukea kerran kesässä, se on sellainen outo tapa.
VastaaPoistaDostojevskia luetaan taas myöhäissyksyllä... (ei sentään lentokoneessa eikä koko tuotantoa).
Olen huomannut, että naisia kiinnostavat erityisesti tällaiset hellät miesten väliset suhteet, ja olen miettinyt mistä se johtuu. Niiden ympärille on syntynyt paljon erilaista fanikirjoitteluakin, esim. televisiosarjojen henkilöille ovat fanit kirjoitelleet kohtauksia, joissa nämä hellät tunteet pääsevät enemmän esiin.
VastaaPoistaPolga, minä hyydyin kesken Sinuhen, kun pari vuotta sitten yritin sitä lukea uudestaan. Nuorena se oli minusta ihanin kirja ikinä. Viime kesänä luin Waltarin elämäkerran.
Olettekos panneet merkille, ettei Dostojevskin tuotannossa ole kuin muutamia täysipäisiä naisia? Tavallisesti sankarittaret ovat hysteerikkoja tai muuten hermoistaan vialla. Tämä Nastasja Filippovnakin lähti kenen kyytiin sattui ja jotenkin järjestelmällisesti pilasi elämänsä. Oikeastaan ainoat täysjärkiset ihmiset löytyvät D:n vankilakirjasta. Siperia näköjään opettaa...
VastaaPoistaVai hyytyi Kirsti Sinuhen seurassa! Jopahan jotain. Minä luen sen joka toinen vuosi aina uudestaan ja uudestaan. Sen sijaan Herman Hessen "Arosusi", joka oli nuoruudessa tosi kova sana vaikuttaa nyt lapselliselta höpinältä. Lasihelmipeliä ei jaksa kahta sivua kauempaa. Niin ne arvostukset muuttuvat.
Suopea lukija
Minullekin Hesse oli nuoruuden kova sana, mutta häneen en ole edes uskaltanut yrittää palata, jotenkin arvaan ettei uppoaisi enää. Minulle tärkein oli Demian, luin sen varmaan kymmenen kertaa ollessani joku 15v.
VastaaPoistaMinusta hysteeriset houkat naiset ovat maailmankirjallisuuden peruskauraa, ja ajoittain tämä onkin minua feministiä suunnattomasti ärsyttänyt. Miehet omituisuudessaankin ovat kuitenkin sankareita, naiset vain hourailevat. Tosin tajusin tämän asian selkeästi katsoessani Tarkovskin elokuvia ja sieltä havainto sitten laajentui maailmankirjallisuuteenkin.
Arvaan, että hysteeriset naiset kirjan sivuilla ärsyttävät tiukkaa feministiä. Voisiko kuitenkin ajatella niinkin, että hysteerisiä ja houkkamaisia naisia on mahdollisesti ehkä jossain olemassa, koska heistä niin usein kirjoitetaan? Tarkoitan sitä, että eivät kai Dostojevskit kuvaile hysteerikkonaisia pelkästään ärsyttääkseen feministejä? He kertovat vain mitä näkevät ympärillään.
VastaaPoistaSuomessa on tässä asiassa oltu aina poliittisesti korrekteja. Jos hysteerisiä naisia on jossain syrjäkylässä joskus saattanut ollakin, heistä ei ole kerrottu kirjoissa tai elokuvissa. Muistettakoon vaikkapa Pekka Puupää-elokuvien Justiina. Siinä on tyypillinen tiedostava suomalainen nainen. Toinen suosikkini on Kaarina Hazard Postia pappi Jakobille-elokuvassa.Kosisin, jos en tietäisi olevani niin paljon hänen alapuolellaan. Myös Niskavuori-näytelmien Heta on mielestäni suomalaisen naisen perustyyppi. Häntä ei patriarkaatti tosiaan pompottele. Kun hän itki ensimmäisen kerran se tapahtui siksi, että hänen oli pakko jakaa miehensä perinnöstä muillekin. On se niin väärin!
Suopea lukija
Onhan hysteerisiä naisia toki, eikä se sen kummemmin ärsytä. Mutta jos syntyy epäilys, että joku tendenssinomaisesti tuppaa rakentamaan taideteoksensa niin, että naiset ovat niissä hysteerikkoja, miehet sankareita, se voi jossain vaiheessa alkaa ottaa pattiin. Eihän sellaista tietenkään kannata liian vakavasti ottaa, varsinkaan nykymaailmassa jolloin naisillakin on mahdollisuus tehdä omat kaunokirjalliset luomuksensa ja maksaa potut pottuina. Kiinnostava kyllä, mainitsemistasi voimanaisista kaksi on naisten käsikirjoittamia.
VastaaPoistaDostojevskin naiskuva on hiukka vinksahtanut, tuo Nastasjakin, on hyvin yksiulotteinen ja tasapainoton hahmo. Hänessä ei tapahdu sellaista sisäistä muutosta, mikä tapahtuu niissä kahdessa miehessä. Liekö siihen aikaan kun kirja on kirjoitettu ollutkaan tuollaisia naisia kuin ainoastaan miesten mielikuvituksessa? Ja onko heitä nykyäänkään? Dostojevskin mielikuvitusolentohan Nastasjakin on.
VastaaPoistaMuuten, on hyvin harvoja mieskirjailijoita joilla on hyviä ja monipuolisia naishahmoja teoksissaan, mutta useiden naiskirjailijoiden teoksista voi kyllä löytää hyvinkin monenlaisia ja -tyyppisiä miehiä; täydellisistä paskiaisista sydämellisiin herrasmiehiin.
Kalevalan naiskaarti on aika monipuolinen: Lemminkäisen yksinhuoltaja-raataja-äiti, Louhi Pohjolan emäntä ja luja matriarkka, Pohjolan vanhin tytär, kaunotar jonka voittaa itselleen kaikista kosijoista Ilmarinen, mutta Kullervon loihtimat sudet tappavat hänet, Kyllikki jonka Lemminkäinen tahtoo itselleen (ja saakin lopulta), mutta lähtee lätkimään surkeasta avioliitosta, Aino jonka veli (Joukahainen) naittaa Väinämöiselle väkisin ja joka tekee mieluummin itsemurhan, Mielikki metsänemäntä, jalat maassa oleva luonnonsuojelija jonka avioliitto on kai kaikkein sopusointuisin ja aviomieskin tasapainoisin Tapio, metsän isäntä.
Tarkovskin elokuvia en olekaan katsonut sillä silmällä, että olisin niissä kiinnittänyt huomiota hysteerisiin houkkamaisiin naisiin. Täytyypä panna mieleen.
Ovatko naiset sankareita vai vain alistuvia uhreja tai vain hysteerisiä ja tasapainottomia olentoja. Minkälaista naisten sankaruus on? Ja voisi olla?
Lönrot ilmeisesti vähän yksipuolisti kansanrunouden naiskaartia, teki niistä synkeämpiä luonnoltaan, kuin olivat alkuperäisrunoissa.
VastaaPoistaYksi Tarkovskin elokuvista minut tähän erityisesti herätti, mutta siitä on niin kauan kun katsoin sen, etten ole enää varma mikä se oli. Olisiko ollut Andrei Rublevista kertonut. Muistaakseni elokuvassa oli myös nuori poika, joka väitti osaavansa valaa kirkonkellon. En oikeastaan ole selvittänyt, miksi elokuva minua niin suunnattomasti ärsytti. Terapian paikka ilmeisesti.
Suorat uskontunnustukset tyyliin Uskovaisena en voi hyväksyä... tai "Julkihomona minua aina ärsyttää kun... tai Kommunistina minua inhottaa kuullakin... tai Feministinä en usko, että poika osaa valaa kellon... tekevät vastaanottajalle selväksi monta asiaa, mutta myös rajoittavat - ja joskus onnettoman rankasti - keskustelun aihepiiriä. Muut, ne, jotka eivät omaa uskoaan julista, herkeävät usein vallan varovaisiksi, valitsevat sanansa ja pyrkivät puhumaan korkeintaan säästä, ellei sitten paikalle pölähdä joku, joka aloittaa, että Meteorologina minua ottaa päähän kun... Silloin loppukin keskustelu kuin itsestään päättyy.
VastaaPoista"Kun olet janoinen, luulet voivasi juoda koko järven tyhjäksi. Sellaista on usko. Kun alat juoda, voit juoda vain kolme lasillista. Sellaista on tiede."
Suopea lukija
Ehkä suomalaistenkin pitäisi päästä ylivarovaisuudestaan, ja vastata suorien uskontunnusten heittämään haasteeseen samalla mitalla. Joku ranskalaiseen kulttuuriin perehtynyt kertoi, että ranskalaiset pitävät sellaista iltaa onnistuneena, missä vieraat väittelevät innokkaasti ja ovat eri mieltä asioista. Suomalaiset usein tuntuvat odottavan samanmielisyyttä uskonasioista ennen kuin niistä passaa puhua. Kuitenkin kaikkien meidän elämä perustuu erilaisiin uskomuksiin, ja erilaisista näkemyksistä avoimesti keskusteleminen voisi tuoda piristystä ja miksei myös lisää avaruutta elämään.
VastaaPoista1: Mutta jos syntyy epäilys, että joku tendenssinomaisesti tuppaa rakentamaan taideteoksensa niin, että naiset ovat niissä hysteerikkoja, miehet sankareita...
VastaaPoista2: Muuten, on hyvin harvoja mieskirjailijoita joilla on hyviä ja monipuolisia naishahmoja teoksissaan, mutta useiden naiskirjailijoiden teoksista voi kyllä löytää...
3: Lönrot ilmeisesti vähän yksipuolisti kansanrunouden naiskaartia, teki niistä synkeämpiä luonnoltaan, kuin olivat alkuperäisrunoissa...
Miten näistäkin uskomuksista voi keskustella avoimesti ja pirteästi?
1:Salaliittoteoria nostaa päätään. Mieskirjailijoilla on joku tendenssi, jolla naisia alistetaan. Täysin uskon asia. Mikään fakta ei muuta tuota uskoa.
2. Kuinka harvoja? Pelkkää luuloa tämäkin. Itselläni tuli heti mieleen Leo Tolstoi, jonka naiskuvaukset ovat osuvuudessaan käsite. Mutta poikkeuksethan vahvistavat säännön.
3. Olen hiukkasen perehtynyt Kalevala-tutkimukseen, mutta tällaiseen väitteeseen en ole ennen törmännyt. Oletko, Kirsti, perehtynyt kuinka tarkasti alkuperäisrunoihin?
Suokaa anteeksi arvon naiset, mutta feminismiin uskovan kanssa on yhtä mahdoton keskustella asiapohjalla kuin musliminkaan. Feministi näkee kaikkialla patriarkaalisia mörköjä. Jopa lupaavasti ja mukavasti alkanut keskustelu Dostojevskista lopahtaa siihen, että bloginpitäjä epäilee kirjailijan toimivan harkitun tendenssinomaisesti. Oli varmaan kuullut huhuja Naisasialiitto Unionista ja päätti kostaa...
Ja sitten alkaa hyödytön jankutus: naiset sitä ja miehet tätä ja eikös oo kauheeta kun miehet ei haluu sijoittaa kirjoihin fiksuja naisia.
"Suomalaiset usein tuntuvat odottavan samanmielisyyttä uskonasioista ennen kuin niistä passaa puhua."
Kirsti hyvä, eihän uskonasioissa voi olla yksimielisyyttä! Myyttinen "suomalainen" tietää sen varsin hyvin. Usko on aina horjumaton, sitä ei heiluta mikään tieteellinen tai sanallinen todiste. Naapurissani asuu mies, joka on varma siitä, että taivaaseen pääsee vain 147 000 tai jotain uskovaa, muut menevät helvettiin. Olisipa hauska nähdä se myyttinen "ranskalainen" juttelemassa hänen kanssaan uskonnosta.
Suorien uskontunnustusten haasteeseen on nähdäkseni mahdotonta vastata. Ylivarovaisuus syntyy siitä, että joutuu koko ajan arvioimaan keskustelukumppanin arvomaailmaa suhteessa käsiteltävään aiheeseen. Jos oma mielipide sattuu olemaan erilainen on parempi pitää riidan välttämiseksi suunsa kiinni.
Asia valkeni minulle kun kerroi eräälle vihertävälle tuttavalleni rakentaneeni lapsille pihan perälle leikkimökin. Hän sanoi tuttavuutemme irti, koska olin maalannut mökin lateksimaalilla, jonka valmistukseen käytetään rajallisia luononvaroja ja sitäpaitsi lapsia ei saa eristää mihinkään mökkiin vaan heidät on otettava mukaan kaikkiin aikuisten puuhiin. Ja tämä tarina on muuten tosi.
Suopea lukija
No Lönrotiin ja Kalevalaan olen perehtynyt jonkin verran, koska kansanrunoustiede oli toisena pääaineenani opiskellessani kulttuurientutkimusta Turun yliopistossa edesmenneen kulttuuriheeroksen Lauri Hongon valtakaudella.
VastaaPoistaEn itse ymmärrä mitä vaikeutta on vängätä uskonasioista vaikkapa Jehovan todistajien kanssa, jos asia kiinnostaa. Jos uskonasiat eivät kiinnosta, silloin toki vänkääminen on turhaa.
Muistaakseni se oli Helena Petäistö joka kertoi ranskalaisten keskustelukulttuurista. Hän on käsittääkseni viettänyt elämästään jonkun aikaa, ja siis pidän häntä kohtuuluotettavana lähteenä. Minä en tietenkään sellainen ole, en ole koskaan käynyt lähelläkään Ranskaa. Tunisiassa olin varmaankin lähimpänä, se oli sentään entinen alusmaa.
Ei sitä nyt yhden feminimisin vuoksi olisi kannattanut pillastua. Uskomus 2 ei muuten ollut minun, joten en sitä tässä puolusta. Uskomus 1 ei mielestäni ole uskomus. En väittänyt kenenkään kirjoittavan tendenssimäisesti, kerroin vain mitä tapahtuu jos tällainen epäilys syntyisi. Mutta juuri nyt ei ole heittää kehiin mitään, paitsi Tarkovskin mainitsin, mutta siinäkin kohtaa tunnustin oman terapiantarpeeni.
Nyt lähden samppikseen uimaan.
Satu Apo, tohtoristason kansanrunoustieteilijä on tutkinut Lönrotin vaikutusta Kalevalan naiskuviin.
VastaaPoistat. asiantuntija
Juu, luin kauan sitten Satu Apon kirjan "Naisen väki." Tosi mielenkiintoinen sukellus kalevalaiseen maailmaan. Mikäli muistan oikein Apo itsekin ihmetteli, kuinka tärkeässä asemassa naiset Kalevalassa olivat. Kyllähän miehet kovasti lauloivat, mutta naiset päättivät asioista. En muista Apon syyttäneen Lönnrotia runojen naiskuvan vääristelystä. No, voin muistaa väärinkin, lukukokemuksesta on jo aikaa.
VastaaPoistaKirsti:
Helena Petäistön olen joskus tavannutkin, fiksu ihminen. Omat kokemukseni Ranskasta ovat sellaiset, että ei niissä keskusteluissa kovin syvällisiin mennä. Keskustelu näyttäisi olevan heille eräänlaista balettia, jossa tärkeää ei ole mitä sanot vaan miten sanot. Käsien myötäävät liikkeet, lasin kohottaminen oikealla hetkellä, savukeen söpö imaisu kesken lauseen, puheäänen tason nopeat vaihtelut, jotain sellaista. En usko, että myyttinen suomalainen oppii sitä milloinkaan. Meillä pätee edelleen se että "kuma niin sanoin niin se on niin." Sen kanssa on vain elettävä. Toisaalta; on ihan mukavaa, että ihmisten sanaan voi meillä luottaa, enimmäkseen ainakin.
Heh, minulla oli kerran treffit pariisilaisen naisen kanssa yhdessä kahvilassa. Hän tuli tunnin myöhässä eikä edes pyytänyt anteeksi. Ihmetteli vaan ilmettäni. Kun meillä myöhästytään viisi minuuttia, näpytellään jo hätäkeskuksen numeroa että onko sille jotain sattunut...
En minä ole malttiani menettänyt, mutta kieltämättä joskus kyrsii, kun se naisnäkökulma läjähtää vasten naamaa vaikka puhuisi sytytystulpan oikeasta vaihtoajasta.
Monesti on tullut mieleen entinen Uusi Suomi ja sen jokaviikkoinen palsta "Neuvostonäkökulma", jota hoiti joku Spartak Beglov. Kukaan ei sitä kirjoitusta kaivannut ja hyvin harva luki, mutta pakko se vaan oli julkaista yleisen edun vuoksi. Feminismistä on (minun mielestäni) tullut vähän samanlaista pakkopullaa. Kun ennen ihmisiä syytettiin neuvostovastaisuudesta niin nyt sitten feminismi- tai mikä pahempi, naisvastaisuudesta. Tällaisessa yleisessä ilmapiirissä sikiää sitten melko karmeita miehisiä ylilyöntejä, joita voi häveten lueskella vaikkapa Henry Laasasen blogin kommenttiosiossa.
Neuvostoaikana Suomen kirjailijat jaoteltiin karkeasti kahteen ryhmään: neuvostomyönteisiin ja muihin. Nykyään on palkintoja saadakseen oltava feministimyönteinen kirjailija. Loistoesimerkki tästä on Sofi Oksanen, jonka "Puhdistus" toki on hienosti kirjoitettu, mutta ei ehkä kaiken suitsutuksen arvoinen. Kirja ratsastaa avoimella ryssävihalla, siinä sen suosion perimmäinen salaisuus.
Vähemmän kuuluisat naiskirjailijat taas ajavat itsensä helposti nurkkaan julistamalla joka välissä aatettaan. Mielikuva feministikirjailijasta saa monet (minä heidän mukanaan) kiertämään heidän tuotoksensa kaukaa. Sisältöä kun ei ole vaikea arvata. Vähän sama kuin 70-luvun puhdasotsaisimmat kommmarikirjailijat. Palkintoja tuli, mutta lukijoita ei. Syrjityn työläisnuoren kasvutarina tiedostavaksi etujoukkolaiseksi ei jaksa kovin monta kertaa kiinnostaa. Kansan Uutisten kulttuurisivuilla sitten itkettiin, kuinka huonosti kirjailija Suomessa elää. Siinä ei aina muistettu, että huono kirjailija elää huonosti missä maassa tahansa (paitsi silloisessa Neuvostoliitossa).
Ugh-olen puhunut.
Suopea lukija
Sain kerran tässä blogissani massiivisesti nenilleni, kun epäilin Puhdistuksen suosion syyksi ryssävihaa. En voinut puolustautua, koska en ollut lukenut kirjaa, olin tehnyt arvioni pelkästään Puhdistuksen saaman palautteen perusteella. Jos kirjailija haluaa Suomessa elää paksusti, kannattaa hienovaraisesti viljellä ryssävihaa, tämän havainnon olen tehnyt, vaikka toisaalta, eihän Suomessa sellaisia kirjoja julkaista jne. Mutta hauska huomata, Suopea lukija, että maassa on toinenkin ihminen lisäkseni hairahtunut epäilemään että Puhdistuksen suosion takana olisi tuo asia, jota Suomessa ei ole olemassa.
VastaaPoistaEpäilemättä ranskalainen keskustelukulttuuri on tuollaista kuin kuvaat. Kuten huomaat, uskon aina kaiken mitä minulle uskottavasti kerrotaan. Itselläni minulla on perskohtaista kokemusta vain harvoista asioista, eikä ranskalainen keskustelukulttuuri kuulu niihin.
Mitä feminismiin tulee, niin olen kieltämättä huomannut joidenkin henkilöiden kupin kuohuneen yli jo aikapäiviä sitten. Jotkut tuntuvat saavan voimakkaan allergisen shokin jo pelkästään siitä että joku mainitsee sanan hieman itseironisessa viitekehyksessä, kuten minun oli tarkoitus tehdä. Myötätuntoni on kärsivän ihmiskunnan puolella, olivatpa kärsivät sitten miehiä tai naisia. Ymmärrän kyllä, ettei elämä ole miehillekään helppoa. Elämän ja maailman heittämät haasteet vain ovat hiukan erilaisia. Peace and respect.
Ai niin, Apolla oli Lönrotin naiskuvasta artikkeli jossain kirjassa, mutta sortsit, en muista kirjan nimeä. Hän oli kumminkin analysoinut sitä mihin suuntaan Lonrot oli säkeitä muunnellut.
VastaaPoistaRyssäviha on nykyään niputettu onnistuneesti rasismiin, joka on hyvä keino lamauttaa keskustelu aiheesta mutta joka ei vaikuta itse substanssiin - ryssävihaan sitä tai tätä.
VastaaPoistaMielestäni Sofi on tämän hetken taitavimmin laskelmoiva kaupallinen kirjoittaja. Hänellä on vain yksi tavoite: tulla miljonääriksi. Eikä siinä mitään pahaa ole. Moni muukin haluaisi mutta ei pysty.
Myöhemmin lisää.
Suopea lukija
Ps: Joko olet lukenut Puhdistuksen?
VastaaPoistaSuopea lukija
Ei tähän oikein kehtaisi vastata. Olen lukenut Stalinin lehmiä n 100 sivua, riittääkö se?
VastaaPoistaOksasen nostetta olen voinut vain kadehtia.
Itse lopetin Stalinin lehmät jo kymmenkunnan sivun jälkeen. Mutta Puhdistuksen luin yhdeltä istumalta. Minulle jäi omituinen tunne siitä, että Lehmät ja Puhdistuksen oli kirjoittanut eri henkilö. Tai että Puhdistus oli saanut vierasta vetoapua. Saattaa olla tietysti vainoharhaisuutta. Kenties minäkin olen terapian tarpeessa.
VastaaPoistaPuhdistus on ahdistava lukukokemus, mutta hyvin se on kirjoitettu! Ei sitä malta jättää kesken. Tosin toista kertaa en sitä enää avaa.
Tänään luin helteen uuvuttamana Ruotsissa asuvan, suomalaissyntyisen Susanna Alakosken kirjan "Sikalat". Sekin jätti jotenkin onean olon. Nuoren tytön selviytymistarina läpeensä juopossa ympäristössä alkaa olla jo loppuun kaluttu luu. Alakoskesta tuli heti mieleen taannoinen "Ilonen talo."
En ole koskaan lukenut yhtään kirjaasi, mutta kohta luen. Feministiksi julistautuva nainen, joka on itsekin huomannut aatteensa aiheuttavan näppylötä herkimmille ei voi olla läpeensä paha.
Katsoin kirjojesi esittelyt netissä ja tuo pappiaihe kiinnostaa kovasti. Suvussani on pappeja vilisemällä ja itsekin olin menossa teologiseen, mutta muuan vaaleatukkainen ruotsalainen tyttö houkutteli minut juuri ennen ilmoittautumista Tukholman-laivaan ja siitä se synninteko ja alamäki sitten alkoi.
Oksasen nostetta ei kannata kadehtia. Hän on nyt sellaisessa jumalten keinussa, ettei kukaan osaa ennustaa, kuinka siinä käy. Yleensä äkkiä tuleva iso raha pilaa kauneimmankin sielun. Jos olet uskovainen. laita illalla kädet ristiin ja rukoile hänelle rauhallista mieltä.
Ryssäviha on tosiaan eräs parhaimmista myynninedistäjistä. Olikohan viime vuonna, kun jostain luin, että syysmarkkinoille tuli 70 sotaan liittyvää kirjaa. Tietenkään niissä ei ole ryssävihaa, silkkaa tapahtumien muistelua vaan. Mutta ihmeesti vaan nuorten miesten poski alkaa punertaa, kun miehemme tuhoavat melkein paljain käsin Aasian raakalaislaumat hurmeiselle kentälle.
Ryssäviha ei ole ainoa asia, jota Suomessa ei olemassa. Veikkaan, että seuraavissa eduskuntavaaleissa se asia nousee rankasti esiin.
Suopea lukija(si)
Haa, ovela markkinointiviestintästrategiani siis toimii, jos olet aikeissa lukea jonkin kirjani. Nyt sitten pitäisi vielä kirjan miellyttää, niin kaikki menisi putkeen. Pappiaiheiset kirjani ovat kyllä hävyttömän naisnäkökulmaisia, joten olen vähän huolestunut siitä kuinka sen lukemisen kanssa käy. Ainoa puolustukseni on, että eivät mielestäni kirjan naisetkaan ole kovin puhdasotsaisia ja esimerkillisiä sankarittaria, vaikka miehet olisivatkin varsinaisia konnia.
VastaaPoistaVai niin kävi pappishaaveiden. Mielestäni ihmiset tekevät kyllä virheen assioidessaan uskonnon ja moraalin liian tiukasti yhteen. Moraali on kaikkien ihmisten omaisuutta, mutta uskonnollisuus vain joidenkin kiinnostuksen kohde. Ne kyllä liittyvät yhteen, mutta ovat silti eri asioita. Uskonnon viehätys myös katoaa, jos ymmärtää sen pelkästään sääntökokoelmana ja pyrkimyksenä estää ihmisiä tekemästä kaikkea hauskaa. Mielestäni tämä ei ole uskonnon idea, mutta mitäpä merkitystä minun mielipiteelläni on, kun vallitseva käsitys tuntuu silti olevan tuo. Siis täällä Suomessa, en tiedä muista maista.
Aika harvojen menestyneiden kirjailijoiden asemaa tosiaan kannattaa kadehtia. Katselen oikeastaan lehdistä enemmän niissä esiintyvien ihmisten kuvia, kuin luen juttuja. Ilmeet ovat paljastavia. Tietenkin valokuva on aina hiukan sattumanvarainen, ei koskaan tiedä millainen ilme sinne kameraan tallentuu, mutta jos ihminen on aina kuvissa paskaa syöneen näköinen, vedän yleensä sen johtopäätöksen, että ei hänelläkään ilmeisesti niin kovin hauskaa ole.
”2: Muuten, on hyvin harvoja mieskirjailijoita joilla on hyviä ja monipuolisia naishahmoja teoksissaan, mutta useiden naiskirjailijoiden teoksista voi kyllä löytää...”
VastaaPoistaKoskapa tämä on minun havaintoni, niin vastaan siihen. Tämä ei ehkä ole pelkästään uskon asia, vaan havainto, ja lähinnä suomalaisesta kirjallisuudesta on muodostunut tämmöinen kuva. Varmaan se on ihan yhtä väärä kuin meteorologin kertoma todennäköisin sää ilta-uutisissa. Säästähän ei voi sanoa mitään varmaa, uutisissa kerrotaan meille sen todennäköisin. Ja uskomme sitten siihen, eikä se aina sekään usko osoittaudu yhtäpitäväksi todellisuuden kanssa, ja sitten kiroamme säätiedotusta joka valehteli meille kun raahaamme sadevaatteita helteessä.
Hotakaisen romaanissa ”Ihmisen osa” on muitakin naistyyppejä kuin hysteerikkoja. Se on muutenkin hyvä romaani, kannattaa lukea.
Ranskalaisuudesta minulle kertoi aikoinaan ystäväni, joka asui siellä parisen vuotta, että hän mieltyi ranskalaisten intohimoon ja emotionaaliseen tapaan keskustella, se että ollaan avoimia tunteen tasolla eikä peitellä sitä ”asiallisuuden” naamion taakse. Näin erilaisia havaintoja sitä voi tehdä ranskalaisestakin keskustelukulttuurista …
Suosittelen Kirstin romaaneja, joissa on naisnäkökulmaa, muttei mitenkään ääripäisesti (=yllyttäisi vihaan ketään kohtaan). Ja huumori, se on aivan omaa luokkaansa.
Heh, heh, Kirsti!
VastaaPoista"Ehkä suomalaistenkin pitäisi päästä ylivarovaisuudestaan, ja vastata suorien uskontunnusten heittämään haasteeseen samalla mitalla."
Olen nyt Pappia kyydissä kirjasi sivulla 43 ja siinä Matleena sai suoran vastauksen uskontunnustukseensa. Hän tosiaan sai takaisin samalla mitalla. Oliko se hyvä vai huono asia jää nähtäväksi.
Osaan muuten saman tempun kuin sinun Auliksesi. Voitan väittelyssä kenet tahansa mistä aiheesta tahansa juonimalla hänet myöntämään puolustamani kohdan A oikeaksi. Kohta B menee samalla hinnalla ja lopulta koko aakkosto.
Hirlii:
Olemme varmaan lukeneet eri kirjoja. Itse en ole suomalaisten mieskirjailijoiden kirjoista juuri löytänyt hysteerisiä tai muuten sekopäisiä naisia. En usko, että yksikään suomalainen mies edes uskaltaisi laittaa sellaista kirjoihinsa näinä aikoina. Siinä olisivat apurahat äkkiä katkolla.
Yritin muistella Sinuhen naisia. Mielestäni heistä jokainen oli ehjempi ja vahvempi kuin päähenkilö, puhumattakaan nyt umpiluisista faraoista. Väinö Linnan naisilla on jalat maassa ja äly päässä. Jopa kouholta vakuttava ruustinnakin on vain viisaasti kuvattu oman lajinsa edustaja.
Mutta voisitko Hirlii mainita jonkun suomalaiskirjan hysteerikkonaisen? Ehkä sitten ymmärtäisimme toisiamme paremmin.
Doston naiskuva kumpuaa lultavasti hänen omasta hysteriastaan ja kaatumataudistaan. Hänhän kertoi näkevänsä kohtausten aikana asioita, joita ei kukan terve koskaan pysty näkemään.
Mitä kerroit ranskalaisten keskustalutavoista oli itse asiassa oma kertomukseni toisin sanoin. Asiallisuutta, edes naamion takia ei niissä ole, intohimoa ja emotionaalisuutta sitäkin enemmän. Olen usein sivusta seurannut kuinka ranskalainen mies tai nainen pokaa sänkykaverin coctail-kutsuilla eleillä, ilmeillä, tunteita pursuttamalla. Sängystä ei tarvitse erikseen puhua, asia tulee selväksi muutenkin. Siitä on pitkä matka suomalaiseen "mennäänkö teille vai meille"-käytäntöön. Mutta, kuten saksalainen asian ilmaisee: Jedem sein Teil.
Mutta nyt tkaisin pappien kyytiin.
Suopea lukijasi
Puuh, on niin kuuma. Taidan mennä järveen takaisin, nyt riitti tämä saavi ... :)
VastaaPoistaVesi onneksi viilentää tehokkaasti Hirlii.
VastaaPoistaOletko mahdollisesti asianajaja ammatiltasi, Suopea lukija? Joskus eräs sen ammatin edustaja kertoi toimivansa juuri noin oikeudenkäynnissä. Minusta ei sellaiseen ole, puhun itseni aina pussiin alta aikayksikön.
Sinuhessahan oli se kauhistuttava Nefer...jne, joka oli kylmä ja laskelmoiva ja pumppasi Sinuheparan rahat ja omaisuudet. Jotensakin sellainen olo tuli Waltarin tuotannosta, että hänellä ilmeisesti oli aika ongelmainen suhde naisiin, mutta kelläpä ei. Minullakin on, en kai minä muuten kirjoittaisikaan.
Että 43 sivua luettu, aika hyvin. Sain joskus sähköpostissa perusteellisen analyysin siitä miksi lukeminen oli pysähtynyt nurkassa olevaan koiranpaskaan. En enää muista miltä sivulta se löytyy, mutta mielestäni aikaisemmin kuitenkin.
Asianajajan ammatti on mielestäni laillistettua rosvousta, anteeksi nyt vaan kaikki lakimiehet.
VastaaPoistaSinuhen Nefernefernefer ei ollut minusta kauhistuttava olento. Hän oli yksinäinen, turvaton nainen, joka vain halusi tienata leipäpalansa. Hän oli omassa lajissaan hyvin ehjä ihminen. Jokainen pankinjohtaja ansaitsisi helvetin ennen kuin hän.
Laskeskelin kerran noin pyöreästi, että neiti Nefer jne ansaitsi somalla pikku pankillaan noin kahden miljoonan euron omaisuuden. Verrattuna Elin "Tigerinvaimoon" hän oli vasta aloittelija. Elin laittaa pankkitililleen 740 miljoonaa dollaria. Ja mistä hyvästä?
Kuinka Valtarin tuotannossa näkyy ongelmallinen suhde naisiin? En ole itse huomannut. Ylensä kirjailijoilla on eniten ongelmian oma itsensä kanssa.
Kirjasssasi olen nyt sivulla 173. Pidin tauon uutisten ajaksi huomatakseni, ettei niitä olisi kannattanut katsoa.
Kuvauksesi jäätyneestä vesijohdosta oli riemastuttavan realistinen. Se lienee sanasta sanaan totta? Itsekin olen joutunut tilaamaan höyrymiehet ja kaivurin. Pakkasta oli 35 astetta ja talossa kaksikuinen vauva. Tuppasi välillä naurattamaan...
Isäsi sairastuminen oli myös suoraan elävästä elämästä. Kun itse sain infarktin nuorin lapseni soitti sairaalaan ja sanoi, että eiväthän isät noin vain kuole. Enkä sitten kuollutkaan.
Suopea lukija
No jopas! Olin kirjassasi mainitun ikoninäyttelyn avajaisissa kutsuvieraana. Näyttelyn primus motor isä Arseni on vanha ystäväni. Ja sen virasta erotetun ortodoksipapin vaiheet tunnen myös. Maailma on pieni.
VastaaPoistaMutta lasinegoja et ole koskaan laittanut narulle kuivumaan. Edes isä Heikki ei uskaltaisi ripustaa niitä pyykkipoikien varaan. Lasilevyt ovat tosi painavia ja liukkaita. Olen pessyt ja kuivannut niitä sadoittain. Ne tuetaan pystyasentoon tukevalle alustalle, ettäs seuraavan kerran tiedät!
Suopea lukija
Hauska saada raporttia lukemisen edistymisestä. Kunpa kaikki lukijani olisivat yhtä tunnollisia, niin tuntisin itseni luetuksi kirjailijaksi, eikä enää tarvitsisi narista kaikenlaisista tyhjänpäiväisistä asioista.
VastaaPoistaOngelmattomista naissuhteistaan tunnettu Panu Rajala Waltarielämäkerrassaan määritteli Waltarin kirjojen naiset naisvihaajan hengentuotteiksi, ja minusta tuntui että siinä oli jotain perää. Minusta Nefer jne oli julma ja kauhea ihminen, sitten toisaalta Waltarilla on näitä uhrautuvia, ei niin kauheita naisia, joihin sankari vastentahtoisesti kiintyy. Waltari ikään kuin rimpuilee seksuaalivietin ja jonkinlaisen agapetyyppisen rakkauden ristipaineissa. Mutta siinähän ei ole mitään pahaa, että naissuhteet ovat kirjoissa ongelmaisia, koska kuka nyt ongelmattomista suhteista jaksaisi lukeakaan.
Negatiivien kuivaus on elävästä elämästä, mutta lasinegoista ei tosiaan ollut kysymys. Enkä taida tässä nyt viitsiä kertoa mistä negoista oli, koska joku voisi ehkä hermostua. Jäätyneet putket ovat tosi juttu sanasta sanaan juu, mutta nämähän nyt enimmäkseen eivät ole omia kokemuksiani, vaan toisilta varastettuja. Olen kova eläytymään ihmisten kohtaloihin.
Nyt kirjasi on luettu. Hauska yllätys lopun lähestyessä oli Marja P. joka muutti Keuruun ekokylään kuttuja kasvattamaan. Minä tunnen henk. koht. erään Maria P:n, joka todella kasvattaa kuttuja Keuruun ekokylässä. Olen käynytkin siellä pari kertaa. Valamon luostarin kirjastossa olen viettänyt monta rattoisaa ja mielenkiintoista hetkeä ja eräässä kirjassani on luostarista ottamani kuva huoneesta, jonka olemassaolon vain harvat tietävät.
VastaaPoistaViihderomaani-sana jäi jotenkin kaikertamaan. Olen aina käsittänyt Anni Polvan tuotokset viihderomaaneiksi, samoin nämä Angelica-sarjat ja muut. Sinun kirjasi on minusta enemmän romaani kuin viihderomaani.
Luin netistä jonkun Irjan tekemä arvostelun kirjastasi. Hän mainitsi, että siinä on feministisiä sävyjä. Minusta taas ei. Jos Matleena olisi ensin voimautunut pirusti ja muuttanut jonkun naisen kanssa Taka-Töölöön tasokkaaseen ullakkosviittiin, niin sitten voitaisiin puhua feministisistä sävyistä. Tämä Mataleenahan kärsi ihan vanhanaikaisesti mitä vaan Auliksensa takia. Normaali aivan tavallinen suomalainen nainen olisi jo puolessavälissä ottanut loparit ja hommannut tuottoisan avioeron sekä kuuman Ahmedin.
Panu Rajalan puheita ei minusta pidä ottaa kovin vakavasti. Lapin jokivarressa hänenkaltaistaan miestä sanottaisiin knapsuksi.
Peijakas, olen kirjoittanut parikymmentä vuotta arvosteluja tietokirjoista, mutta en kertaakaan romaanista. Nytkin tuntuu siltä, ettei kompetenssini oikein riitä sanomaan kirjastasi viisaita arvostelmia. Ja entäpä jos suuttuisit? Tai sinua alkaisi itkettää? Olen nimittäin aika ilkeä ihminen. Hyttysetkään eivät minua halua purra ja koirat kiertävät kaukaa. Miesten kirjoittamia tietokirjoja voi arvostella ilman pelkoa siitä, että kirjailija vetäisi itsensä hirteen. Miehet ovat pikku pojasta asti tottuneet siihen, että heille paiskotaan totuuksia vasten naamaa.
Tietotekniikka on ihmeellistä. Nyt kaadan lasin täyteen punaviiniä ja kysyn sinulta kirjailija Kirsti Ellilä, haluatko lukea ilkeän ihmisen kirjoittaman arvostelun kirjastasi? Kyllä tai ei.
Suopea lukijasi
Olenkohan taas ihan harhassa kun tuntuu kuitenkin, että miehet ne itseään hirteen vetävät, eivät naiset niinkään?
VastaaPoistaTämä genreasia on sellainen, että se aiheuttaa minulle herkästi päänsärkyä, sen verran paljon olen siitä vääntänyt vuosien varrella. Naisten viihdekirjallisuuskin on muuttunut Polvan ajoista, mutta välillä tietysti mietin että olenko oikeassa lokerossa. En osaa sanoa.
Kun olin pieni kansakoululainen, opettaja käynnisti toimet siirtääkseen minut apukouluun. Siitä lähtien olen tottunut ottamaan vastaan rankkaakin arvostelua, joka on ollut hengeltään samansuuntaista. Eihän se mukavalta tunnu, kivampi olisi jos kehuttaisiin ja kaikki tykkäisivät. Uskallan kuitenkin luvata, etten pistä välejä poikki jos kirjoitat suorat sanat, en varsinkaan jos julkaiset arvostelun jossakin. Kaikki julkisuus on kotiin päin ja minä yritän sitkeästi elättää itseni tällä touhulla aina katkeraan loppuun asti. Että anna palaa vaan.
Marja P. on muuten hatusta tempaistu, eikä hänellä ole tekemistä mahdollisen kaimansa, eikä oikein kenenkään muunkaan kanssa.
No hienoa, että Kirstin romaani saatu päätökseensä. Se ei ole minustakaan viihderomaani, mutta en olekaan mikään genreaitojen pystyttelijä, se ei ole lainkaan lajini. Nyt kun helle hetkeksi hellittää, laitan vielä pari riviä.
VastaaPoista"Olemme varmaan lukeneet eri kirjoja. Itse en ole suomalaisten mieskirjailijoiden kirjoista juuri löytänyt hysteerisiä tai muuten sekopäisiä naisia."
Jaa-a, eiköhän tuo Waltari keskustelu tuolla jo avannut jotakin.
Naista kuvataan mielellään vaimon-rakastajan-äidin roolien kautta yhä, miehen näkökulmasta käsin, eikä siinäkään sinänsä mitään pahaa ole, mutta jos he ovat vain objekteja eivätkä lainkaan kokevia, ajattelevia ja toimivia subjekteja, niin en kauheasti innoitu sellaisesta kirjallisuudesta.
Naiskirjailijat kirjoittavat naisensa useimmin subjekteiksi; kokeviksi ja toimiviksi autonomisiksi ihmisiksi eikä ainoastaan vain näiden ulkoisten sosiaalisten roolien kautta. Siinä on minulle lukijana, se tärkeä ja merkittävä ero.
Suomalaisessa kirjallisuudessa monipuolisempia ja moniulotteisimpia naishahmoja olen löytänyt naiskirjailijoiden kirjoista. Ihan totta, en voi sille mitään, ja ei millään pahalla sekään.
En tunne juurikaan kiinnostusta kirjailijan henkilökohtaisen elämän kautta hänen tuotantonsa selittelyyn. Se menee useimmilta ihmisiltä sellainen sepittely ihan pieleen, jopa yliopistoväeltäkin.
Luen romaanin ja ajattelen, että kappas tämmöisiä tyyppejä tuo on tähän rakentanut ja näin hyvin hän osaa välittää heidän kauttaan tätä tai tuota. Ja se on joko kiinnostavaa tai sitten ei.
Arvasin.
VastaaPoistaKukapa kirjailija ei haluaisi kuulla tai lukea mielipiteitä kirjoistaan. Ja vielä lähes on -line.
On totta, että miehet ne itsensä kiikkuun vetävät, mutta se on paljon pienempi ongelma kuin naisen kyyneleet tai pahastuminen. Kirjoitin kerran hiukan nuivean arvostelun erään naisprofessorin tietokirjasta ja hän soitti minulle eikä lakannut itkemästä puoleen tuntiin. Uhkaili itsemurhallakin, pitkälle lukenut ihminen. Vieläkin hävettää. Sen jälkeen en ole arvostellut yhdenkään naisen tekemää tietokirjaa.
Julkisuus on totta kai kirjalle hyväksi, jopa tämäkin vaatimaton raapustukseni. Muuta julkisuutta en voi kirjallesi luvata, sillä olen todella keskittynyt vain tietokirjoihin.
Kirjalliset perusasiat ovat kirjassasi kunnossa, koskapa luin sen yhtä soittoa alusta loppuun. Lukemattomat kerrat olen tuskastuneena nakannut kirjan käsistäni jo muutaman kymmenen sivun jälkeen, koska se ei sytyttänyt. Luen noin 300 kirjaa vuodessa. Näistä noin 200 luen loppuun saakka.
Huomaan nykyisin ottavani luettavaksi yhä useammin naisen kirjoittaman kirjan (tämä koskee uutta kirjallisuutta). Tämän hetken ehdoton suosikkini on norjalainen Anne B. Ragde. Jos milloinkaan ryhdyn väsäämään romaania pöllin tehokeinoni suoraan häneltä. Hänen “Berliinin poppelit” -kirjansa viimeinen lause jää kirjallisuuden historiaan. Yksikään lukija ei sen ansiosta jätä lukematta jatko-osaa.
Olen jossain määrin kaupallinen ja pragmaattinen ihminen ja kirjoittaja. Sitä samaa ei huomaa sinun kirjastasi. Sinä uskot “puhtaaseen” kirjallisuuteen. Et halua kikkailla, haluat purkaa viihteellistä tarinaa lukijan silmien eteen. Tykätkööt jos tykkäävät!
Mieslukijat ovat tarkkoja yksityiskohdista. Jos kerrot lasinegatiivien puhdistuksesta on paras ottaa selvää, kuinka se tehdään. Minua alkoi ärsyttää, kun Heikkisi ripusti niitä narulle.
Timoteus-säätiön touhut eivät nekään olleet aivan uskottavia. Päivi Alasalmen kirjassa “Ystävä sä naisien” lahkotouhu esitetään sellaisena kuin se vilkkaimmillaan on. Alasalmi on takuulla käynyt muutamissa herätyskokouksissa ja kerännyt tietoja sekä kokemuksia uskonnollisesta hurmoksesta. Olen erästä artikkelia varten itsekin käynyt kymmenkunnassa lahkolaistilaisuudessa ja vasta sitten uskalsin kirjoittaa aiheesta. Kannattaa muuten käydä helluntailaisväen kesäjuhlilla! Siinä on heti parin romaanin ainekset käsillä.
On varmaan sovinistista ajatella, että naiset eivät piittaa lasinegoista vaan ihmissuhteista. Niitähän sinä pyörittelet ja kuvaat taitavasti. Moni nainen takuulla tuntee itsensä Matleenassa, sillä miehen menestyksen ehdoilla eläviä naisia on paljon. Oma, rauhoitettu työhuone on monelle naiselle vain kaukainen haave.
Mutta takaisin kirjaasi. Jos olisin ollut kirjasi kustannustoimittaja, olisin kehottanut sinua aloittamaan koko opuksen sivun 233 puolivälistä: “Heikki yllättyi nähdessään minut oven takana….” Alkukappale päättyisi sanoihin -Lopeta, hän pyysi.”
Siinä olisi torahampaisinkin arvostelija mennyt heti retkuun ja alkanut ottaa silmät kiiluen selvää, miksi tämä salaperäinen Heikki ei suostunut irstaan Matleenan houkutuksiin. Sitten van takaumaa kehiin.
Toimittajanasi olisin vaatinut, että jokainen kappale päättyy niin, että lukija ei kerta kaikkiaan malta lopettaa. Hän haluaa kiihkoisasti tietää, miten juttu jatkuu. Tämähän on silkkaa tekniikkaa, jonka Ragde hallitsee taivaallisesti. Myös kirjan loppuun olisi saatava täky, sillä tähtäät ilmeisesti trilogiaan?
Edelleen olisin vaatinut, että otat selvää jokaisesta asiasta, josta kirjoitat. Olisin hommannut sinulle matkarahat Valamoon ja Keuruulle ja käskenyt viipyä ainakin päivän kummassakin paikassa. Kouvolaan olisit saanut meno-paluulipun junalla..
Kirjoittaa sinä osaat, vieläpä nautittavasti, mutta tämä markkinointipuoli nilkuttaa. Aihe on niin herkullinen, että siihen olisi voinut ladata paljon enemmän jännitystä ja romantiikkaa. Mutta jos joku minulta kysyy, että kannattaako sen Ellilän pappikirjaa lukea niin vastaan että kyllä kannattaa, se herättää lujasti ajatuksia. Emmehän me miehet halua olla Auliksia, emmehän?
Suopea lukija
Hei Hirlii!
VastaaPoistaTaitaa olla tämä nainen kirjallisuudessa-teema hiukan sukupuolisidonnainen asia. Mies ja nainen lukevat yksinkertaisesti kirjoja eri tavoin. Kirsti piti Neferiä kammotuksena, minä taas viileän viisaana yrittäjänä. Eihän se ole hullu joka pyytää, vaan se joka maksaa. Sellaista on maailman meno.
Aiheesta on turha nostattaa riitaa, koska mitään yleispätevää totuutta siitä ei ole.
Jotenkin uskon niin, että naisen asema kirjallisuudessa on aina heijastumaa todellisuudessa. Kun naisilla ei ollut mitään oikeuksia he tosiaan olivat objekteja, mutta nykykirjallisuudessa vankasti toimivia sankreita. Kirstinkin kirjassa Aulis ja Heikkikin olivat loppujen lopuksi aika yhdentekeviä tyyppejä.
Jaa, unohtui Kirstille sanoa, että Ragden kirjassa on varsin asiantunteva kuvaus hautaustoimiston työstä. Tuo Anne on takuulla itse ollut jonkin aikaa töissä sellaisessa laitoksessa.
Suopea lukija
Lukeminen on sellaista, ettei siitä riitoja kannatakaan nostattaa. Ja aika harvoista asioista muutenkaan.
VastaaPoistaEritavalla luetaan. Eri ihmiset lukevat eri tavoin.
Hirlii:
VastaaPoistaHalataan. Ja sitten nukkumaan.
Suopea lukija
Suopea lukija, jos olisin rikkaampi, värväisin sinut tältä istumalta ateljeekriitikokseni! Kirjoittamisen tekniikkaan liittyvät kommentit otan heti vakavasti, joskin olenhan minä tuolta kantilta yrittänyt kässäriäni työstää. Täytyy etsiä mainitsemasi Ragde käsiin ja yrittää oppia jotain.
VastaaPoistaMuutama tarkennus kuitenkin. Negatiivit eivät olleet lasinegoja, sotket tekstiin nyt omat mielikuvasi. On muitakin vanhoja negoja kuin lasisellaisia.
Kirjassa ei liikuta Valamossa.
Helluntailaiskokouksessa käyminen ei olisi auttanut sekään, koska ns. vanhauskoiset eivät ole mikä tahansa hihhuliliike. Käy itse joskus Luther-säätiön messussa kurkkaamassa, ja tutustu pariin tohtoristason vanhauskoiseen.
Ilmeisesti käytit kirjoittaessasi kuitenkin silkkihansikkaita, koska ei minua nyt itketä mikään muu kuin se, ettet ilmeisesti aio käyttää lahjakkuuttasi tekemällä kirjastani puolen kulttuurisivun kokoista arviota Helsinginsanomiin, mikä olisi ratkaissut kohtaloni positiivisella tavalla aivan riippumatta siitä kuinka ilkeästi olisit kirjoittanut.
En yleensäkään usko, että olet lainkaan ilkeä. Olet kiltti kissimirri, niin kuin miehet yleensäkin. Kiitos oikein kovasti paneutumisesta kirjaani. Usko huviksesi, että nyt kun käyn Auliksen kimppuun ja sulkeudun taas saunakamariin päiväksi saadakseni kolmannen osan valmiiksi, yritän vähän paremmin onnistua lukijan koukuttamisessa.
Hali hali, SL
VastaaPoistaNetin ansiosta enää ei tarvitse olla rikas saadakseen ateljeekriitikon. Itsekin kuulun suppeaan rinkiin, jonka jäsenet lähettävät toisilleen tekstejä, ideoita ja taittoratkaisuja. Tällainen menetelmä vain vaatii ehdotonta luottamusta. En tiedä, onko kaunopuolella tällaisia ryhmiä, tietokirjailijoilla on ainakin tämä yksi, mutta luulen, että toinenkin löytyy.
VastaaPoistaSuopea lukija
ps. Onkohan aamuinen kommenttini kadonnut? Kyllä minä sellaisen lähetin, mutta ei vain näy missään. No, ei se ollut tärkeä.
Bloggerilla on selvästi jo jonkin aikaa ollut jotain minua vastaan, sillä se temppuilee kommenttien kanssa.
VastaaPoistaOn minulla ateljeekriitikko, mutta hän haluaa kässäreihini aina lisää höpsöä huumoria ja romantiikkaa. Nyt hänellä on lisäksi verenpaineet koholla, joten täytyy vähän rajoittaa hänen palveluksiensa käyttöä. Ärtsy mies kriitikkoringissä voisi tehdä terää.
Sanoitkos sinä tuolla jossain ylempänä, että olet itsekin julkaissut kirjoja? Voisin maksaa potut pottuina, jos suostut raottamaan salaisuuden verhoa. Yleensä kun sanon näin, anonyymit kommentoijat katoavat kuin pieru saharaan.
Olen minä julkaissut alun toistakymmentä kirjaa. Tietokirjoja kaikki.
VastaaPoistaNo niin, nyt voit maksaa potut pottuina.
Suopea lukija
Ei taida löytyä kirjaston tietokannoista Suopean Lukijan kirjoittamia kirjoja. Mutta uskon, että kirjat on hyvin kirjoitettu ja toimitettu ja edustavat alansa parasta asiantuntemusta.
VastaaPoistaHuh, melkein säikähdin, kun et minua löytänyt kirjaston tietokannoista. Googlasin sitten ensin omalla nimelläni ja sain 25 500 osumaa. Sinun nimelläsi tuli 25 100 osumaa, joten johdan kolmella sadalla. Lällällää!
VastaaPoistaNo, netissä olemme siis yhtä kuuluisia.
Tuo mitä sanoit kirjojeni laadusta pitää kyllä paikkansa. Olen saanut yhden valtionpalkinnon ja kymmenkunta muuta tunnustusta juuri mainitsemistasi syistä. Kirjani ovat myös menneet hyvin kaupaksi. Seuraavaa on myyty jo etukäteen kirjakauppoihin 2500 kappaletta. Eikä kirjaa ole edes vielä painettu. Kaikki kirjani ovat käytännössä loppuunmyytyjä. En kerro tätä kehuakseni vaan siksi, että se on totta. Ja kuten Iso Kirja sanoo: Totuus tekee teidät vapaiksi.
Minun oikeastaan ainoa valttini on tekstin ekonomisuus. Pyrin siihen, ettei kirjoissani olisi yhtään turhaa sanaa. Eihän se tietysti onnistu, mutta jo pyrkimys siihen parantaa luettavuutta. Viimeistellessäni tekstiä laitan haku-toiminnan päälle ja etsin ensin kaikki "myös"-sanat. Yleensä niistä 80 prosenttia joutaa pois. Sitten jatkan muiden turhien sanojen sekä toistojen etsintää ja tuhoamista. Toisinaan roskiin lentää kokonainen luku, jonka olin joskus illan innossa naputellut. Joutavia kappaleita ja lauseita poistuu kymmenittäin ja sadoittin. Nettikeskusteluissa en voi noudattaa samaa käytäntöä, koska kommenttieni teko veisi päiviä.
Kaikki vähänkään julistavan tai opettavan tuntuiset ilmaisut lentävät armotta roskiin. Ankarat ateljeekriitikkoni haistavat jokaisen vaikuttamisen yrityksenkin ja huomauttavat niistä. Kammoan itse tekstejä, joissa lukijaa yritetään taivuttaa jollekin kannalle. Muistelen edelleen väristyksiä tuntien 70-luvun "yhteiskunnallisia" teoksia, joissa oli tietysti hyvä tarkoitus, mutta haukotuttava tai raivostuttava toteutus. Sama pätee nykyisin eräiden ideologioiden edustajiin. Poliittisen korrektiuden nimissä en nyt mainitse niitä.
Minulla ei ole omia nettisivuja eikä blogia. En halua olla julkisuudessa yhtään enempää kuin on myynnin takia ehdottoman välttämätöntä. Seuraavan kirjan kanssa olen telkkarissa pari kertaa, radiossa ehkä kolme kertaa ja lehdissä muutamia kymmeniä kertoja. Tähän mennessä leikekirjaani on kertynyt noin 350 arvostelua kirjoistani. Media ei kirjoita minusta vaan kirjoistani ja se on vähän helkkarin hyvä asia. Eikä minussa sitä paitsi ole mitään kiinnostavaa. Olen varsinainen maaseudun Nissan-mies ja ihan totta, ajan Nissania. Ja kuten Miljoonsade laulaa: "Mun värini on - harmaa ja musta."
Minun ei ole tarvinnut onneksi koskaan tehdä kirjoja elääkseni. En kadehdi niitä, jotka repivät kaiken leipänsä kirjoilla. Sen täytyy olla raakaa työtä.
Vain yhden kerran yritin kaunokirjallisuuden saralla, mutta onneksi kustantamo palautti kässärin aika nopeasti. Juuri nyt suunnittelen kyllä romaania, jossa voisin käyttää tietokirjojen myötä kertynyttä asia-aineistoa. Matti Hyryn palkittu "Uuni" on tehty sillä tekniikalla. Sinä tuskin jaksat lukea sitä, mutta minäpä jaksan.
No, olen tässä jo kehunut itseäni tarpeeksi.
Oletko koskaan ajatellut tehdä Matleena-trilogiastasi näytelmää tai tv-sarjaa? Siinä olisi hyvät värkit molempiin. Ja näytelmillä tienaakin paremmin...
Suopea lukija
Täällä taitaa tulee hurjat hellelukemat, kommenttien määrässä nimittäin.
VastaaPoistaAntti Hyry, ei Matti, on kirjoittanut uunin rakentamisesta romaanin. Muurarien ammattiliitto on ollut kiitollinen, että kerrankin on tehty hyvä romaani. Kirjoita sellainen romaani SL, että jokin ammatialan ammattiliitto palkitsee sinut.
No perskatti! Menee tässä kuumudessa Matit ja Antit sekaisin. Kiitos korjauksesta, Hirlii.
VastaaPoistaOlen muuten jo saanut erään ammattiliiton palkinnon. Seuraavaksi jännäämme saako Kirsti pappisliiton kultaisen virsikirjan vuoden teologisesta maineteosta. Jos olisin arkkipiispa pistäisin kyllä asian vireille. Papeista kirjoitetaan yleensä tylsästi tai sitten rankasti liioitellen. Kirstin kuvaus papinvaalin arjesta oli varsin oikeaan osuva.
Suopea lukija
Olen minä Hyryä lukenut, mutta se on totta ettei hän ole varsinaisesti lemppari. Ehkä minulta jää jokin syvällisyys tavoittamatta.
VastaaPoistaNo anna nyt joku täsmällisempi vihje, en ole kovin hyvä näissä hoksausleikeissä.No ilmeisesti et ainakaan ole matemaatikko, koska käsittääkseni nettijulkisuudessamme on 400 eroa, ei 300. En muserru julkisuusvajeestani, olen sopeutunut siihen.En pidä leikekirjaa. Kustantaja lähettelee joskus arvosteluja, mutta ne ajelehtivat ympäriinsä. Sitten etsin niitä, kun värkkään taas apurahahakemuksia ja kiroilen epäjärjestelmällisyyttäni. Tietysti haaveilen välillä, että olisin tärkeä ihminen ja kirjailija. On silti suurenmoinen ihme, että olen voinut elättää itseni kirjoittamalla, se on paljon enemmän kuin saatoin koskaan kuvitella. Koska itse en ole saanut yhtään varteenotettavaa kirjallisuuspalkintoa, en luonnollisestikaan pidä niiden saamista laadun takeena. Yritän kyllä muistaa, ettei palkinnoitta jääminenkään välttämättä todista kulttuurituotteen laadusta, vaikka minulla voisikin olla kiusausta ajatella siihen suuntaan. Uskon kuitenkin että sinun kirjasi ovat laadukkaita. Minunkin kirjani ovat aika laadukkaita enimmäkseen, joskin niissä on kyllä vaihtelua. Alku ei ollut kovin erinomainen, mutta hauska on ollut huomata että niistäkin kirjoista on vuosien mittaan kuulunut lukijoiden suunnalta yhtä jos toista.
Olenhan minä ajatellut levittäytymistä draaman puolelle joo, mutta käsittääkseni sille alueelle on kyllä todella vaikea levittäytyä jos ei ensin tule kuuluisaksi jotain muuta kautta. Ei minulla ole oikein pontta sellaiseen. Olen nynny. Yritän muutenkin olla säntäilemättä sinne tänne. Junnaan tätä omaa sarkaani, mutta yritän tietysti ottaa opikseni kaikesta mahdollisesta ja kehittyäkin mikäli kapasiteettia riittää.
Minäkin olen odottanut, että kirkko riemastuisi hauskoista teologisista viihderomaaneistani, mutta se on ollut turha toivo. Uskovaisten palstoila kirjojani haukutaan lämpimädiksi pelkän takakansitietojen perusteella. Liberaali Kotimaa on sentään yrittänyt hiukan puolustaa kirkollista viihdettä.
VastaaPoistaEi Hyrykään minulle lemppari ole, mutta hänen uunissaan oli jotain, joka vetosi vanhenevan maalaismiehen sieluun.
VastaaPoistaLeikekirjaa kyllä kannattaa pitää. Se auttaa hahmottamaan, mikä kussakin kirjassa julkista sanaa kiinnosti. Julkisuudessakin on tiettyjä lainalaisuuksia, jotka selviävät vain asiaan perehtymällä.
Mutta ei kai ihmisen tärkeys ja laatu kirjailijana ole leikkeiden lukumäärästä kiinni? Itse ainakin tunnen olevani erittäin vähän tärkeä henkilö. Yritän vain tehdä hyvin sen minkä teen. Kirjoja värkätessä on pakko myös hiukan perehtyä markkinointiin ja kohderyhmäajatteluun, jos aikoo saada kustantajan ja lukijat suopeaksi.
Aiemmassa kirjoituksessasi ihmettelit, kuinka löytää juuri oikeat lukijat ja väistää väärät. Tietokirjallisuudessa homma on aika selkeä. Olen kirjoittanut muutaman merenkulkuun liittyvän kirjan ja niiden varmoja ostajia on tässä maassa noin tuhat. Kun painos on 1500 kappaletta se menee kaupaksi reilussa vuodessa. Suomen historiaa käsittelevien kirjojen kanssa tulee silloin tällöin hauskoja yllätyksiä, yksi sellainen osui myös minun kohdalleni.
Sinun genresi on kieltämättä vaikea. Kirkollisaiheinen viihdekirja naisasialla maustettuna ei välttämättä iske massoihin. En olisi itsekään kirjaasi lukenut, ellemme olisi keskustelleet täällä. Kuten aiemmin kerroin kammoan kaikenlaista julistuksellisuutta kirjallisuudessa. Ja yllättävän monilla muillakin näkyy olevan sama vika.
En siis tarkoita tällä, että kirjasi olisi feminististä propagandaa, se vain saattaa kerätä vähän kuin huomamatta sellaista mainetta. Naispappeus on aihe, joka herättää monenlaisia tunteita. Olisi sinun kannaltasi hyvä, jos kirjojsi haukuttaisiin näkyvämmin kirkollisissa piireissä. Jumalanpilkkasyyte olisi kiva ylläri, joka saisi hymyn kustantajasi karuille kasvoille.
Toivottavasti asetin nyt sanani oikein.
Olen eri mieltä kanssasi draamaan pääsyn edellytyksistä. Aika moni kirjoittaja on vasta draamaan siirryttyään saanut mainetta. Ehkä Oksasen Sofin kirjailijantie on vaikuttanut ajatuksiisi. On muuten jännä nähdä, millaisen vastaanoton hänen seuraava tuotoksensa saa. Suurin hybris on nyt ohi.
Sofi muuten hallitsee kohderyhmäsuunnittelun hyvin. Ryssäviha väkivallalla ja raakuudella höystettynä on aika varma nakki. Hänen harrastuksensa, tämä S/M-hommeli väreilee mukana kirjassa mukana koko ajan.
Oman kirjoittajantieni alku on ollut ehkä helpompi kuin sinun, sillä kaksi ensimmäistä kirjaani olivat tilaustöitä ja menivät lopulta oppikirjoiksi kaupallisiin oppilaitoksiin. Ne käsittelivät mainontaa, tiedottamista ja peeärrää, kaikkea sellaista. Ensimmäinen kirjani tuotti minulle ekstratuloa 20 vuoden ajan! Ja tuottaa eräällä tavalla vieläkin. Osasin ehkä esittää noita asioita selkeämmin ja mielenkiintoisemmin kuin sen ajan muut oppikirjantekijät ja pääsin mukavasti vauhtiin. Kirjat poikivat valtavasti esitelmäpyyntöjä ja saatoin laskuttaa todella syntisesti. Itse asiassa maksoin koko asuntolainani kirjojen ja luentojen tuotoilla. Jäipä rahaa hiukan matkusteluunkin.
Minulla ei siis ole kirjallisia ambitioita kuten epäilemättä sinulla, tarkoitukseni oli vain tienata hiukan ekstraa. Toisaalta pidän kirjojen sommittelusta.
En tiedä onko näistä kokemuksistani mitään apua sinulle. Jotenkin vaistoan, että kaipaat tunnustusta, toivot, että joku silittäisi tukkaasi ja sanoisi, että olet sinä sentään aika hyvä kirjoittaja ja tärkeä ihminen. No, minä sanoin sen äsken tuossa.
Ja kukapa meistä ei kaipaisi ja tarvitsisi tunnustusta.
Tulipa taas pitkä kommentti. Eihän näitä jaksa lukea Erkkikään. Huomaan taas rikkovani omaa ideaaliani, lyhyyttä ja selkeyttä vastaan.
Suopea lukija
Ps. Matematiikka ei todellakaan ole minun juttuni.
VastaaPoistaSL
Viestisi ovat erinomaisen viihdyttäviä! Vanha Erkki ei ehkä näitä lue, mutta minä kylläkin.
VastaaPoistaOn se draamaan pääsy kuitenkin vaikeaa ja näyttäisi edellyttävän oikeanlaisia suhteita. Olen kyllä käynyt joitakin kurssejakin, ja niidenkin sisältö on ollut suurin piirtein tuo. Suomessa koulutetaan niin paljon draamakirjoittajia, ohjaajat haluavat itse käsikirjoittaa, käsikirjoitajat haluavat ohjata jne. vaikea päästä väliin. Siis jos haluaisi itse kirjoittaa. Yleisempi tie kirjailijoilla näyttäisi olevan, että hänen kirjastaan ostetaan oikeudet ja joku muu muokkaa romaanin näytelmäksi tms. Kivaa olisi tietysti sekin.
Niin, minulla on se ongelma että ensisijaisesti haluan kertoa asioista jotka ovat minusta kiinnostavia. Haluaisin että muutkin huomaisivat miten kiinnostavia ne ovat. Se on vaikeaa. Tiedän kyllä mitä asioita kannattaa välttää ja mihin keskittyä ja minkä pitäisi olla kirjan sävy jos haluaisi lisätä myyntiä, mutta en voi kirjoittaa itseäni vastaan. Otan siis tilanteen tavallaan kohtalona. Mutta pientä pyristelyä harrastan vielä.
Varmaan leikekirjaa kannattaisi pitää, mutta se on niitä asioita joihin minusta ei ole.
Tunnustusta ja pään silitystä juu, kukapa ei niitä kaipaisi. Olen kuitenkin sopeutunut elämään kohtuullisen onnellisena, vaikka en niitä saakaan. Tärkeintä on kuitenkin olla sujut itsensä kanssa.
Olen kyllä enimmäkseen ollut todella tyhmä mitä omaan kirjailijan uraani tulee. Sinisilmäinen, naiivi, auktoriteettiuskoinen. Yritän juuri nyt opiskella strategisia asioita. Esimerkiksi nyt heinäkuussa kannattaisi varmaankin syytää tiedotteita tiedotusvälineisiin syksyllä ilmestyvästä lastenkirjastani. Mutta tässä minä vain lörpöttelen sinun kanssasi. Seuraavaksi käyn nostamassa verkot, ja sitten sulkeudun taas joksikin aikaa saunakamariin kirjoittamaan. Iltapäivällä on mattopyykkiä, ja illalla menen ehkä mökkinaapuriini, keskiaikaiseen kirkkoon.
Ai niin, suoritan parhaillaan markkinointiviestinnän ammattitutkintoa, joten markkinointiin, tiedottamiseen ja peeärrään liittyvät oppikirjasi tulevat nyt tosi tarpeeseen. Jn niiden nimet olivat siis...?
VastaaPoista"Seuraavaksi jännäämme saako Kirsti pappisliiton kultaisen virsikirjan vuoden teologisesta maineteosta."
VastaaPoistaMinusta se voisi olla oikein ja kohtuullista, koska hän ei todellakaan kirjoita papeista tylsästi vaan niin eloisasti ja hauskasti, että olen jo harkinnut takaisin kirkkoon liittymistä nämä kirkko-teokset luettuani. Vaan harkitsen vielä, näissä uskonasioissa täytyy liikkua tosissaan, ei sitä kai kirkkoon liittyessään voi sanoa, että luettuani Ellilän vihderomaaneja tulin toisiin aatoksiin. Vai voisiko sittenkin?
p.s oikein hauskaa näitä seuviseuroja on seurata.
”Niin, minulla on se ongelma että ensisijaisesti haluan kertoa asioista jotka ovat minusta kiinnostavia. Haluaisin että muutkin huomaisivat miten kiinnostavia ne ovat. Se on vaikeaa.”
VastaaPoistaEt ole varmaan ainoa, jolla on tämä ongelma. Ystäväpiiriini kuuluu nainen, joka tuli uskoon kolmisenkymmentä vuota sitten. Hän tuo minulle vähintään kolme kertaa vuodessa kirjan tai muun painotuotteen, joissa on hänen mielestään valtavan kiinnostavia asioita. Viime viikolla sain brosyyrin, joka keskittyi sapatti-käsitteen selvittelyyn. Kovasta yrityksestä huolimatta kiinnostukseni ei ole syttynyt ja sapatti saa puolestani olla vaikka tiistaina, mitäpä se minulle kuuluu. Sitä paitsi olen alkanut voimakkaasti kartella uskovaa ystävääni.
Tämä tosielämän esimerkki oli karkea ja toivon, ettet ottanut sitä itseesi. Toisten saaminen oman intressin taakse on tosi vaikeaa. EVVK ne sanoo ja jatkavat omia, hyvin vähän kulturelleja harrastuksiaan.
Uskova ystäväni on kuin kalastaja, joka laittaa koukkuun virsikirjan lehden ja odottaa suuria saaliita. Ei hän saa. Kyllä siinä pitää mato olla.
Toistakymmentä vuotta sitten löysin mielestäni kiintoisan meriaiheisen tilaston ja ryhdyin muokkaamaan sen ympärille kirjaa. Kun näytin synopsista kustantajalle hän nauroi ja sanoi, ettei asia kiinnosta häntä pätkääkään ja että hullumpaa ideaa hän ei ollut koskaan nähnyt. Sanoin, että laivafanit ostavat sen hyllyynsä ja että en halua siitä kirjoituspalkkiota tai muutakaan etukäteisrahaa, mutta nettomyynnistä 30 prosenttia. Ja painoasu saa olla puolestani niin halpa kuin sielu sietää.
Kirjaa painettiin tuhat kappaletta ja kun se alkoi loppua kaupoista, tuhat lisää. Nyt sitä näkee enää divarien listoilla.
Kylläpä minä nyt jeesustelen esimerkkieni kanssa. Haluan sanoa, että jos kuvittelet muiden maksavan siitä, että he haluavat palavasti kiinnostua samoista asioista kuin sinä, saat yrittää kauan. On vain kaksi mahdollisuutta päästä pälkähästä, a: löytää riittävä joukko jo ennestään samanmielisiä tai b: laittaa koukkuun mato, joka kiinnostaa massoja.
Sinun tapauksessasi ratkaisuna saattaisi olla kirkollis-feministinen dekkari. Aiheita kyllä riittää:
Kirkkoherra Mirjamin parisängystä löydetään kuolleena (myrkytettynä) hänen puolisonsa, toimittaja Marjatta, joka oli nettikeskustelussa (puoliksi leikillään) uhannut räjäyttää naisasialiitto Unionin toimiston saatuaan potkut Tulva-lehden toimitussihteerin virasta koska ei ollut suostunut antamaan päätoimittajalle, Johanna Vahvaniskalle. Vahvin epäilty on halla-aholainen Juho, johon Marjatta oli nuorena sortunut. Portsarina toimiva, väkivaltainen ja huumeita käyttävä moottoripyöräjengiläinen Juho ei ollut antanut anteeksi sitä, että hävisi naiselle seksikilvassa. Sitten käy ilmi, että Juho on Johannan morganaattinen veli, joka oli luvannut suojella siskoa kaikenlaisilta räjäyttelijöiltä. Kaiken huipuksi juttua tutkiva Komissario Marja-Kaisa Holm rakastuu Mirjamiin, joka toki hänkin on syytettyjen listalla. Marjatta nimittäin oli vietellyt suntio Kirstin, johon myös Mirjami oli palavasti rakastunut. Itse asiassa Marjatan ja Mirjamin liitto oli jo pitkään keikkunut tuhoutumisen partaalla. Kuviota hämmentää vielä salaperäinen nimimerkki SL, joka oli antanut Mirjamin blogissa ohjeet juuri sen myrkyn valmistamiseen, joka tappoi Marjatan. SL oli itse asiassa pappi, joka hävisi valeissa Marjatalle.
Usko pois, että kirjakaupan oven saranat vinkuisivat vinhasti, kun dekkari tulisi myyntiin.
Niin, heinäkuu on kyllä paras aika lähetellä tiedotteita lehtiin, jos niissä on siteeksikään asiaa. Uutispula on kova ja lähes kaikki kelpaa.
Draamasta: Hyvistä käsikirjoituksista on jatkuva pula. Ne kansanopistojen kouluttamat eivät pysty vajetta täyttämään.
Suopea lukija
Hehhee Hirlii, harkitse nyt tosiaan vielä.
VastaaPoistaSL, onneksi asiani ovat kuitenkin siinä mielessä hyvin, että olen kiinnostunut enimmäkseen rakkaudesta. Aika moni muukin on, joten siinä mielessä asia on kunnossa. Jotain hienosäätöä vain kaivataan. Yllättävää kyllä dekkarit eivät ole mikään viisastenkivi, eivät ne välttämättä kauhean erinomaisesti myy. Olen kokeillut dekkariakin. Minulla on kyllä paksu mappi lehtijuttuja ja arvosteluja dekkariini liittyen, joten huomiota sillä genrellä saa huomattavasti paremmin kuin tällä nykyisellä.
Sitä aina yllättyy kuullessaan miten vähän joku aika nimekäskin kirjailija myy. Toisaalta yllättyy usein siitä, kuka suht tuntematon menestyy kaikessa hiljaisuudessa. Julkisuus ei välttämättä aivan suoraviivaisesti korreloi myynnin kanssa. Siinä se minunkin onneni on ollut. En ole bestselleristi,pois se minusta, mutta jonkin verran menee kaupaksi minunkin kirjojani.
Hyvistä käsikirjoituksista. Siitä minulla juuri on erimielisyys valtakultuurin kanssa, että mikä on hyvä käsikirjoitus. Tiedän että on ihmisiä, jotka ajattelevat samoin kuin minä, ja heillä on ostovoimaa, mutta miten saan tuotantotahot uskomaan että tällainen riittävän suuri populaatio on. Ja onko tuo porukka riittävän laaja, tiedänkö minä sitä oikeastaan, kas siinä pulma. Tarkoitin ihan noita teatterikk:n tapaisia laitoksia, kyllä sieltäkin tuupataan dramaturgeja, ohjaajia ym maailmalle sellaista vauhtia, että heikompaa hirvittää. Alalta on kuulunut valitusta.
Jep, rakkaus on aina varma aihe, se kiinnostaa jokaista.
VastaaPoistaMutta hyi, sinä olet valehdellut! Sanoit, ettet talleta saamiasi arvosteluja, mutta nyt niitä onkin jo paksu mapillinen. Se on oikein. On niitä kiva joskus sitten vanhainkodissa silmäillä.
Olet oikeassa siinä, että julkisuus ei aina korreloi myynnin kanssa. Ei varsinkaan hyvä, myönteinen julkisuus. Toisinaan oikein räkäinen, maahan asti lyttäävä arvostelu tekee myynnille tosi hyvää. Jos uskovaiset eivät olisi käyneet Hannu Salaman kimppuun, hänen Juhannustanssinsa olisi unohdettu kahdessa viikossa. Se on koko lailla yhdentekevä kirja, minun mielestäni.
Huomasin äsken, että olenhan minäkin kirjoitellut jotain kirkollisista aiheista. Koneen uumenista löytyi novellin tapainen, jonka kirjoitin toipuessani kolarista muutama vuosi sitten.
Kun nyt olen arvostellut kirjaasi pyydän puolestani sinua ammattilaisena lausumaan mielipiteesi tarinani alusta. Jääkö lukija kaipaamaan jatkoa? Siispä:
Autuuden ansa
Teologien opintopäivät lähestyivät huippukohtaansa. Tummapukuinen auditorio odotti soristen viimeistä puhujaa, Punaista Piispaa. Hän oli vakiinnuttanut maineensa eräänlaisena kirkolliskokousten häirikkönä ja seminaarien pahana omanatuntona.
Iltalehdissä kerrottiin taannoin hänen esiintymisestään mainosväen konferenssissa. Piispa oli pitänyt puheensa pukeutuneena rallikuskin puseroon, jonka rintamuksiin oli ommeltu isot Marlboro-tarrat. Suurimman hälyn hän oli aiheuttanut lähettämällä luentopalkkionsa Palestiinan Hamas -järjestölle. Sen jälkeen kun palestiinalaisten kiitossähke oli luettu tv-uutisissa, häntä alettiin kutsua ties mistä syystä punaiseksi piispaksi.
Mutta siinähän illan pääesiintyjä jo olikin! Pieni, vain satakuusikymmensenttinen hento ukkeli livahti ketterin jaloin esiintymiskorokkeelle.
Suosionosoitukset olivat vähällä kaataa heiveröisen hengenmiehen. Hän kohotti molemmat kätensä ilmaan kuin lahkolaissaarnaaja.
Satakaksikymmentäkuusi innostunutta silmäparia tuijotti mustapukuiseen mieheen. Hän katseli lämpimästi kuulijakuntaansa, kohotti oikean kätensä siunaavasti ylös ja aloitti saarnansa:
-Rakkaat sisaret ja veljet, varokaa täydellisyyttä. Jos teissä ei ole mitään vikaa, olette vaarallisella tiellä. Teidät voidaan kaataa kuin ruoho. Teiltä voidaan viedä työ, perhe ja ihmisarvo vain siksi, ettei teissä ole puutteita. Muistakaa siis tehdä syntiä!
Salissa vallitsi syvä hiljaisuus. Kun muuan kappalainen hiukan yskähti, tuntui kuin salissa olisi ammuttu tykillä. Piispa hieraisi käsiään.
Suopea lukija
Aivan lutherin linjoilla tämä sinun punainen piispasi. Tee rohkeasti syntiä, Lutherkin sanoi Melanchtonille. Koska minun sydämeni sykkii näille kirkollisille aiheille, niin lukisin tietenkin tarinasi loppuun.
VastaaPoistaVaikka pätkän perusteella voi mennä harhaan asiantuntijalausunnoissa, ehdottaisin kuitenkin alun uudelleen rakentelua. Selität aluksi punaisen piispan erikoislaatuisuudesta ennen kuin päästät hänet estradille. Näin lukija tietää jo odottaa että on luvassa jotain erityislaatuista. Ensin siis lupailet, että tulossa on erikoinen tyyppi, ja sitten kuvaat tyypin edesottamuksia. tårta på tårta rakenne siis. Miksi et aloittaisi suoraan piispan estradille tulosta ja pistäisi häntä shokeeraamaan yleisöään. Sitten tarinan edetessä voit sopiviin kohtiin ripotella ikään kuin taustatietoina ja välipaloina näitä juttuja joihin piispan maine perustuu.
En tosiaan enää keräile lehtijuttuja niin että ne löytyisivät jostain samasta mapista, mutta en minä niitä poiskaan heitä, kaikki on huushollissa jossain tallella, kun vain tietäisi missä.
Asiantuntijan neuvoja. Kiitos! Rakentelen alkua uudelleen. En itsekään oikein pitänyt siitä.
VastaaPoistaSuopea lukija
Kauno on vaikeaa! Unohdan näköjään omat oppini, kun kirjoitan vapaata. Tietokirjatekstissä kaikki on selkeämpää.
VastaaPoistaTaidan laittaa punaisen piispani hyllylle odottamaan. En kehtaa vielä kertoa jatkoa. Sieltä löytyi aika paha epäloogisuus.
Laitan kuitenkin paikatun alun ja hiukan jatkoa nähtäväksesi.
Autuuden ansa
Teologien opintopäivät lähestyivät huippukohtaansa. Tummapukuinen auditorio tuijotti kuin hypnoosissa viimeistä puhujaa, Punaista Piispaa. Hän oli vakiinnuttanut maineensa eräänlaisena kirkolliskokousten häirikkönä ja seminaarien vetonaulana.
Piispa katseli lämpimästi kuulijakuntaansa ja kohotti oikean kätensä siunaavasti ylös.
-Rakkaat sisaret ja veljet, varokaa täydellisyyttä. Jos teissä ei ole mitään vikaa, olette vaarallisella tiellä. Teidät voidaan kaataa kuin ruoho. Teiltä voidaan viedä työ, perhe ja ihmisarvo vain siksi, ettei teissä ole puutteita. Muistakaa siis tehdä syntiä!
Salissa vallitsi syvä hiljaisuus. Kun muuan kappalainen hiukan yskähti, tuntui kuin salissa olisi ammuttu tykillä. Piispa hieraisi käsiään.
- Kerron teille nyt tarinan, joka ehkä tuo valaistusta väitteelleni. Kertomukseni päähenkilö on kirkollinen toimihenkilö niin kuin me kaikki täällä.
Lähden liikkeelle hänen lapsuudestaan. Sankarimme syntyi vauraaseen taloon, jonka isäntäväki oli tunnettu sivistysharrastuksistaan. Isän puolen suvussa oli kolme pappia ja äidin puolella monta maisteria.
Pienokainen oli jokaisen äidin ja isän toiveiden täyttymys. Hän totteli kaikessa vanhempiaan eikä milloinkaan osallistunut kylän poikien kolttosiin. Muiden kiipeillessä linnunpesille hän perehtyi huoneessaan hyvään kirjallisuuteen.
Koulutodistuksissa oli pelkkiä kymppejä. Muu ei tullut kysymykseenkään. Kymmenvuotiaana häntä kutsuttiin "pikku tiedemieheksi". Vanhemmat päättivät kouluttaa pojan papiksi. Hän liittyi varhain isänmaallisiin järjestöihin, lauloi poikakuorossa ja otti yksityistunteja musiikissa.
Päästyään ylioppilaaksi parhain arvosanoin ja suoritettuaan asevelvollisuutensa nuori mies aloitti teologian opintonsa. Saatuaan pappisvihkimyksen hän täydensi opintojaan Saksassa, Ranskassa ja Sveitsissä. Ulkomailla hän tapasi tulevan vaimonsakin.
Kohtaaminen oli rakkautta ensi silmäyksellä, eikä ihme. Ensinnäkin tyttö oli kaunis ja luonteeltaan herttainen. Hänen sukunsa vaakuna riippui näkyvällä paikalla ritarihuoneessa.
Tyttö oli tottunut jo lapsesta kansainvälisyyteen. Valkolakin saatuaan hän matkusti Ranskaan aatelisneitosten sisäoppilaitokseen. Koulu tunnetaan vieläkin siitä, että se valmistaa täydellisiä aviovaimoja siniverisiin liittoihin.
Tytön vanhemmat eivät aluksi hyväksyneet epäsäätyistä sulhasta, mutta tavattuaan nuoren miehen he olivat myytyjä. En tainnut kertoakaan, että nuorukaisen ulkomuoto oli mitä edullisin. Hänen käytöstapansa eivät jättäneet vähäisintäkään moitteen sijaa. Hän puhui sujuvasti neljää vierasta kieltä, lauloi erinomaisesti ja osasi soittaa useita instrumentteja.
Suopea lukija
Mielestäni on vähän riskaabelia aloittaa tarina kertomalla toista tarinaa. Suopea lukija tietysti lukee, mutta ryöstetäänkö tällä tavalla ihmisten huomio ja kiinnostus? Ensimmäisessä kappaleessa pitäisi jo käydä ainakin vihjauksen tasolla siihen perus ristiriitaan, jonka varassa tarina tulee etenemään, ja mietin mikä se tässä on. Oletan, että piispan radikaalius ja yleisön konservatiivisuus muodostavat jännitteen jonka varassa tarina etenee. Kuka yleisöstä voisi henkilöityä piispan vastapooliksi? Pelkkä "yleisö" on mielestäni vähän raskassoutuinen henkilö jos kirjoitetaan novellia. Sinun pitäisi mielestäni heti luoda vastakkainasettelu, jolloin lukija kiinnostuu seuraamaan mitä näiden ihmisten välillä tapahtuu. Yleisö toki saa olla taustalla huokailemassa. Piispan ensimmäinen repliikki yleisölleen on siis avainasemassa, ja siihen pitäisi saada vähän lisää terävyyttä, ja siitä pitäisi seurata selkeä reaktio, jolloin novellin dispositio olisi esitetty kompaktisti, ja siitä sitten vain etenemään. Kun lukija on kiinnostunut näistä ihmisistä, sitten hän lukee jo uteliaana tarinan tarinan sisällä.
VastaaPoistaOnpas pitkä keskustelu! Meinasin kommentoida että minäkin olen havitellut Idioottia käsiini kesähelteiden lukemiseksi, mutta tämähän taitaa mennä jo ihan ohi aiheen. :)
VastaaPoistaKesällä ehtii ja jaksaa lukea paksuja tiiliskiviä ihan eri lailla kuin talven kiireissä. Muutama kesä sitten nautiskelin Anna Kareninan, himottaisi lukea sekin uudestaan.
Tapoin piispan ja yleisön lähetin kotiin. Mainioita neuvoja sinulla.Kysyn toistekin.
VastaaPoistaSuopea lukija
Jatkan miettimistä, Kirsti, enkä syytä sinua yllytyksestä, jos päädyn trilogiasi kolmannen osan luettuani, palamaan seurakunnan jäseneksi. ;)
VastaaPoistaMarkkinoinnin kannalta sellaisesta saattaisi olla kuitenkin olla hyötyä, eikös markkinoinnissa voida hyvin kertoa minkälaisia vaikutuksia tuotteella on ollut, elämänlaatuun ja muuhun.
Heiiii! Blogisi kadottaa kommentteja. Kerroin puoli tuntia sitten käyneeni kirjastossa hakemassa Pelastusrenkaita, mutta kirja oli varattu syyskuulle asti. (ja kommentti katosi) Kirjastotäti kertoi, että Elliän kirjat ovat suosittua kesälukemista ja erityisesti naisten mieleen. Ovat kuulemma jatkuvasti menossa. Joten genresi on kohdallaan.
VastaaPoistaSuopea lukija
Hieno markkinointi-idea Hirlii.
VastaaPoistaHommahan voitaisiin hoitaa perinteisellä ennen-jälkeen menetelmällä. Eli nyt annat olla tukkasi viikon pesemättä, samoin kasvot. Sitten menet valokuvaajalle, joka hiukan naamioi sinulle ryppyjä, uurteita, näppylöitä ja sellaisia. Muista likainen, ryppyinen pusero! Kuvankäsittelyssä saat vielä pari arpea ja kellertävät simämunat sekä rähmää suupieliin.
Kun olet liittynyt takaisin kirkkoon menet kuvaan kampaajan, stylistin ja naamamestarin (kosmetologin) kautta. Kuvankäsittelijä lisää kasvoillesi ylimaallista hehkua ja aavistuksen odotusta silmiin.
Sitten kuvat rinnakkain Hesariin isolla. Ja tekstiä tähän tapaan:
Vasemmassa kuvassa jumalankieltäjä, julkipakana, Fil. maisteri Hirlii Heinonen (nimi keksitty), ennen tutustumistaan Kirsti Ellilän teoksiin. "En kelvannut edes huoltopoliisille", tunnustaa Heinonen. Kuva otettiin viime maaliskuussa.
Oikealla olevassa, viime viikolla otetussa kuvassa Hirlii Heinonen luettuaan Ellilän trilogian ja liityttyään Suomen ev.lut.kirkkoon.
Kaipaatko sinäkin muutosta elämääsi? Lue Kirsti Ellilän kirjoja ja liity kirkkoon. Muutos on mahdollinen! Tule! Seurakuntasi rakastaa sinua! Samoin Jeesus!
Ideani on vapaasti käytettävissä.
Suopea lukija
:D :D :D
VastaaPoistaToivottavasti kirjailijaakin naurattaa yhtä paljon kuin minua.
Teillä on vissiin mennyt helle vähän överiksi. Salla ainoana yrittää pitää keskustelussa jotain tasoa. Hauska kuulla, että ihmiset tosiaan osaavat yhdistää helteen ja tiiliskiviromaanin.
VastaaPoistaSuopean lukijan ehdottama ennen jälkeen muuttumisleikki kuulostaa hienolta, miksipä tällaista ei voisi ottaa ohjelmistoon, ties vaikka Kotimaa innostuisi, ne ovat siellä olleet alkukangerrusten jälkeen suopeita kirjallisille ponnisteluilleni.
Niin, on minulla lukijakuntaa jonkin verran, saisi vain olla enemmän. Ja lainaukset eivät meikää niin kauheasti rikastuta, joskaan tuskin myöskään köyhdyttävät. Kerran kirjamessuilla katselin, kun nainen hiplasi kirjaani, ja toinen sanoi sille: Ei sitä kannata ostaa, se kannattaa lainata kirjastosta.
Mutta SL, tuliko sinulle nyt noin lyhyt novelli, että heti tapoit koko poppoon? Ei ollut tarkoitus tuhota kaunokirjallista viritelmääsi.
Vastaan heti, sillä saatan lähteä illan kähmässä Lappiin. Siellä on nimittäin inhimilliset ilmat. Kestän helteitä tosi huonosti. Jos minusta ei lähipäivinä näy merkkejä se johtuu siitä, että ihailen Norjan lumihuippuja. Jos lähden puolilta öin, olen Käsivarressa huomenna aamupäivällä.
VastaaPoistaNovellini ei mennyt sentään noin lyhyeksi, mutta Punaisen papin ja koko seminaarin kyllä tapoin. Kertokoon synnitön ja viaton kirkkoherra itse tarinansa lukijalle. Luultavasti silloin istutaan Rovaniemen Ylityö-pubissa.
Kommenttisi tarinani alusta osui tosiaan nappiin. Oivalsin monta muutakin asiaa saman tien. Minun on vain paras pysytellä tietokirjoissa.
Pappijuttu samoin kuin läjä muitakin littlejuttuja (kiitos lainasta Huovinen)ovat syntyneet sormiharjoituksina sairasvuoteella. Ajattelin joskus tarjota niitä julki, mutta tällaisina ne eivät kelpaa. Kirjoitan kaiken uudestaan. Kaksi juttuani on tosin julkaistu lehdessä ja ne saivat hyvän vastaanoton. Huomaan nyt, että ne on tehty tietokirjatyyliin.
Muistatko, mistä ennen-jälkeen menetelmä on peräisin? Kauan sitten Alko esitteli nuoren miehen, siistin ja kammatun, joka ei vielä juonut viinaa. Toisessa kuvassa hän sitten esittäytyi kymmenen vuoden juopottelun jälkeen. Oli siinä poika muuttunut, eikä tosiaan edukseen.
Niin että varastettu se oli tämäkin idea.
Aikoinaan ihmeteltiin saiko Alkon mannekiini viinansa ilmaiseksi voidakseen muuttua niin räjähtäneen näköiseksi. Epäilen kyllä, että juttu oli lavastettu.
Mutta esitäpä Kotimaalle joku raju mainosidea. Saattaisivat innostua, sillä kirkosta erotaan nyt melkoista vauhtia.
Sinultahan ilmestyy kirja syksyksi? Kirjamessuilla tavataan. Ja näytelmäkin on näköjään jo harjoitusvaiheessa. Niin sitä pitää.
Suopea lukija
Ps.
VastaaPoistaHauska nähdä, että ideani kolahti sinuun, Hirlii. Ilmeisesti meillä on samanlainen huumorintaju.
Halataan taas.
SL
Ystävällistä ilmoittaa mahdollisesta katoamisesta, kunpa kaikki kommenttieläimeni olisivat yhtä huomaavaisia.
VastaaPoistaNo hyvä että novelliviritelmät ovat hengissä.
En ole varma olenko kuullut tuosta Alkon mannekiinista, minulla mielteet kulkivat erilaisia laihdutusvalmisteita kaupitteleviin mainoksiin, ja myös naistenlehtien vakioaineistoa ovat erilaiset muuttumisleikit.
Älä puhu kirjamessuista, ne ovat syksyllä enkä halua uskoa että se taas kerran tulee. Mutta tule kumminkin nykäisemään hihasta jos osutaan kohdakkoin markkinoinnin tiimellyksessä. Valoisaa matkaa Lappiin, olkoon askeleesi kevyet.
Auto on tankattu, ilmanpaineet ja öljy tarkistettu. (Vanhanaikaista, mutta hyödyllistä)
VastaaPoistaMinulla on edessä kolmet kirjamessut, Hesa, Turku ja Göteborg. Kyllä ne kieltämättä ottavat voimille, varsinkin Ruotsi, sillä sikäläinen isäntäni on kova tarjoamaan. Tulen nykäisemään, jos olemme samalla aikaa paikalla.
Novelliviritelmät ovat toki hengissä, mutta katselen niitä nyt täysin uusin silmin. Muhikoot kansiossa kaikessa rauhassa.
Hei, hei!
SL
Ikävä kyllä, matkakassissa oleva tietokoneeni urvahtaa näissä hellelukemissa ja vastaaminen on mahdotonta.
VastaaPoistaEntäpä jos tämmöiset kelit tulevat pysyviksi? Mikään paikka, missä vain on tietokoneita, ei olisi enää päiväsaikaan avoinna. Pankkienkin olisi silloin palveltava yöaikaan. Paikallisessa S-marketissa pyydettiin jo tuoleja maitokaapin eteen helteestä uupuneille, jotta viileiden kaappien edessä olisi voinut istua ja vilvoitella. S-market on ainoa paikka tässä keskisuomalaisessa kylässä jossa voi vilvoitella, järven lisäksi. Ilmastointi pitää koko myymälän viileänä.
Tämä vinkiksi kaikille heille, jotka eivät pääse matkustamaan pohjoisemmaksi näitä helteitä. Menkää markettiin jossa on ilmastointi.
Voi olla, että tuo muuttumisleikki vielä nähdään kirjallisuuden markkinoinnissa, niin monenmoista muutakin on jo nähty. Ei se ihan huono idea ole.
(SL siellä jossain tienpäällä,
Huumorintaju on suhteellisuudentajua sanovat viisaammat, ja kaiken muun lisäksi se kuulema pidentää ikää. Jos aikoo elää pitkän elämän, on tultava vanhaksi, ja kyllä silloin on naurettava välillä. Hyvää matkaa !)
Olipa kiva lukea kirjoituksesi ja nämä kommentit Dostojevskin Idioottiin liittyen!
VastaaPoistaIdiootti on niin vaikuttava kirja, että mielellään kuulee muidenkin mielipiteitä siitä ja harmi, jos lähipiirissä ketään ei kiinnosta siitä keskustella. Onneksi on netti :)