Mutta selittely on turhaa. Asiakas on oikeassa. Ehkä hän on kuitenkin ymmärtänyt minut ihan oikein, vaikka minun olisikin vaikea tunnistaa itseäni siitä kuvasta, jonka hän on teksteistäni saanut.
On tuskallista kirjoittaa kokonainen kirja, lähettää se maailmalle, ja toivoa, että se päätyisi suopeiden lukijoiden käsiin. Markkinointiviestinnässä yksi olennainen asia varmasti olisi kyetä luomaan kirjasta sellainen tuotepaketti, joka sujuvasti päätyisi oikeille ihmisille, ja kiertäisi kaukaa väärät ihmiset. Tämä on osoittautunut yllättävän vaikeaksi.
Aina joskus minulle ilmoittautuu lukija, joka kertoo ensin suuttuneensa kirjani vuoksi. Emma ja tähtipoika on kirja, joka hiukan yllättäen on suututtanut joitakin. Olen kenties kertonutkin joskus, että löysin sen aikoinaan listalta johon oli koottu homofobisia kirjoja. Onneksi jotkut lukijat ovat päässeet alkusuuttumuksensa yli, lukeneet kirjan loppuun ja tajunneet mistä siinä oikeastaan kerrotaan. Tiedän sen siitä, että he sitten kirjoittavat minulle ja kiittelevät.
Se tuntuu mukavalta, mutta samalla mietin onko strategiani järkevä. Muistan Anni Polvan sanoneen, ettei hän voinut Tiinaa päästää koskaan rippikouluikään, koska silloin olisi pitänyt käsitellä maailmankatsomuksellisia kysymyksiä, ja niitä on viihteessä vaikea kuvata. Ihmiset suuttuvat herkästi, eikä viihdekirjailijan tietenkään kannata suututtaa lukijoita, hänen pitää miellyttää mahdollisimman monia.
Minulla on kuitenkin aina ollut intohimo kirjoittaa hankalista asioista, mutta haluan tehdä sen viihdyttävästi. Tarkoittaa sitä, että vältän kirjoissani luentoja, yritän mieluummin muuntaa periaatteelliset isot kysymykset toiminnaksi.
Tasaisin välein huomaan kysyväni itseltäni vakavasti, että onko strategiani järkevä. Vastaus lienee ilmiselvä. Ei ole. Mutta minkäs luonnolleen mahtaa. joten siinä mielessä tämäkin postaus oli turha. Hahhaa.
Tekstit
Tuo pöljyys on tuttu tunne. Viinikauppias-kirjan tiimoilta multa kysyttiin, miksi esitin homoseksuaalisuuden niin negatiivisessa valossa. Rivien välissä viipyili kysymys, olenko itse homovastainen. Olin lievästi sanottuna ihmeissäni, koska kyseessä oli Syysmaan arvomaailman kuvaus ja tarinaan liittyvä näkökulma, ei henkilökohtainen näkemykseni (joka, mainittakoon nyt tässäkin, ei ole vähimmässäkään määrin homovastainen). Olin myös vähän nolona, että miten tämä nyt näin pieleen on ymmärretty, onko kirjallinen ulosantini kovinkin hämärää?
VastaaPoistaEn tiedä vaikuttiko asiaan se, että homoseksuaali henkilö oli tarinassa noin muutoin aika epämiellyttävä tyyppi. Mutta mun mielestä olisi melkoista stereotypiointia sekin, että homot olisi aina pelkästään ihania, maailmaasyleileviä sateenkaariparaatin bilettäjiä. Lisäksi siihen v**maisuuteenkin löytyy selitys tarinasta, jos vaan vaivautuu ajatuksen kanssa lukemaan...
Tuli mieleen tähän liittyen Poikani Kevin -kirjan kirjoittaja Lionel Shriver, joka on kuulemma kohdannut aika paljon kritiikkiä. Kyseinen romaani kertoo siis äitiyden vaikeudesta, ja kun Shriverillä itsellään ei ole lapsia, on spekuloitu ärhäkkäänkin sävyyn hänen motiiveistaan ja jopa kyvystään kirjoittaa tällaisesta aiheesta.
Mielenkiinnolla odotan, millaisia kysymyksiä Ilmeetön mies tulee herättämään...
Heräsipä taas tämmöinen femakkomainen miete, että mahtaakohan mieskirjailijat kohdata vastaavaa, esim. kysytäänkö miesdekkaristilta että noh, oletko nyt itse wannabe-raiskaajamurhaaja, kun kirjassasi kerran semmoista aihetta käsitellään?
Käsittääkseni tuo on ihan yleinen ilmiö että jos kirjassa joku henkilö sanoo jotain niin se luetaan kirjailijan mielipiteeksi, kirjailijan sukupuolesta riippumatta...
VastaaPoistaMjoo, ajattelin ehkä liikaa tuon Shriverin kautta, lasten tekeminen/tekemättä jättäminenhän mielletään edelleen enemmän naisten kuin miesten asiaksi. Siis kun on päivitelty että mites se nyt muka osaa äitiydestä kirjoittaa, kun sillä ei ole lapsia - vrt. mites se nyt muka osaa kirjoittaa sarjamurhaajasta, jos ei itse ole sellainen. Ihan kuin fiktiota kirjoittavalla pitäisi olla omakohtaista kokemusta aivan kaikesta, mistä hän kirjoittaa. Enhän minäkään ole eläissäni nähnyt jääliskoa tai käynyt Yölaaksossa, mutta kirjoitinpa niistä silti.
VastaaPoistaTai että jokaisen hahmon mielipiteet olisivat kirjailijan omia, heh. Oltaisiin melkoisia multipersoonia kaikki.
Muutaman kerran olen tosiaan saanut hämmästyä sitä, miten yksioikoisesti ihmiset kirjoja lukevat. Juuri niin, että kaikki kirjassa lauotut idioottimaiset mielipiteet ovat minun mielipiteitäni. Selitä siinä nyt sitten, että eivät ole. Kyllä mullakin on näitä katkeria femakkoepäilyksiä, että naisilla on jotain sellaisia uskottavuusongelmia, joista miehet ei joudu koskaan kärsimään. Tosin voihan miehillä sitten taas olla omansa, joita en huomaa, koska ne eivät ole mulle tuttuja ongelmia.
VastaaPoistaLukemisesta:
VastaaPoistaMinusta kirjantekijän/kirjoittajan tulisi myös kunnioittaa sitä aluetta, maailmaa, jonka lukija kirjan kanssa luo. Väärinlukeminenkin on tietenkin lukemista. Eikä sille mitään voi ellei lukija käsitä lainkaan lukemaansa. Kieli on sellainen apparaatti, että vastaanottajassa saattaa helpostikin syntyä ihan päinvastaisiakin mielikuvia kuin mitä kirjoittaja on tarkoittanut. Että pliis, armoa ja luomiseniloa sentään lukijoillekin.
Lukijan olisi lukiessaan oltava tarkkana, ettei hän sotke kirjailijaa kirjan fiktiivisiin hahmoihin, jotka voivat herättää tietenkin myös kielteisiä ajatuksia tai negatiivisia tuntemuksia. Kirjailija toki valitsee ne näkökulmat ja hahmot joiden kautta haluaa sanoa jotakin. Että sikäli kirjailijan on seisottava sanottavansa takana. Kirja on teos, teko.
Homoista kirjallisuudessa:
Minua ei sinänsä ärsytä mikäli homoseksuaalinen ihminen kuvataan kertomuksessa roistoksi tai muuten vastenmieliseksi ja inhottavaksi ihmiseksi, eihän roistonrooli ole sidoksissa seksuaalisiin mieltymyksiin. Että onko homo-roisto jotenkin roistompi roisto kuin hetero-roisto?
Vähemmistöistä kirjoittaessaan kannattaa miettiä, että miksi haluaa kuvata homoja ja mitä haluaa sanoa kirjoittajalle itselleen vieraita elämänpiirejä tai alueita tai uskonnollisia/kulttuurisia ilmiöitä kuvatessaan, ja kertoessaan ihmisistä jotka edustavat näitä kulttuureja tai elämänpiirejä. Riittääkö kirjoittajan tieto ja kokemus? Kannattaisiko kuitenkin kirjoittaa siitä mikä on lähimpänä ja josta jotain tietää ?
Homot näkyvät nykyisin monella tavoin, jopa mainosmaailmassa ja se on hyvä, koska näkyessään kuva tästä ihmisryhmästä homogeenisenä (vain tietynlaisena) joukkiona muuttuu vähitellen heteroidenkin mielikuvissa moninaisemmaksi. Ei ole olemassa yhtä yhtenäistä ja aina samalla tavalla hymyilevää sateenkaarikansaa, mutta homoseksuaaleilla on joitain erityiskysymyksiä jotka yhdistävät heitä.
Se myönteinen ja positiivinen, humoristinenkin kuva on aika uutta kirjallisuudessa, joten sen kuvaston vahvistamista en pidä mitenkään huonona asiana. Tätä on tietenkin hankala käsittää ellei itse ole kokenut niitä asioita mitä homona elämiseen liittyy. Ennakkoluulot ja pelot ovat yhä hyvin sitkeitä, suoranainen avoin vihamielisyys tai aggressiot eivät ole tavattomia, vieläkään. Homon esittäminen roistona ja epämiellyttävänä henkilönä ei ole siis stereotypioista vapaa.
Mielellään sitä lukee sellaista kirjallisuutta joka ei vahvista ennakkoluuloja tai pelkoja mitään ihmisryhmää kohtaan. Mielistellä ei tietenkään tarvitse.
Periaatteellisten, isojen kysymysten muuttaminen toiminnaksi, ei ole huono strategia. Toiminnan kautta ihminen kertoo usein enemmän itsestään kuin puheiden ja sanojen kautta.
"Että onko homo-roisto jotenkin roistompi roisto kuin hetero-roisto?"
VastaaPoistakorjaus:
M u t t a onko homo-roisto jotenkin..
Totta kai ihmisillä on oikeus lukea niin kuin lukevat. Sitä vain joskus havahtuu olemaan jonkun inhoama kirjailija sen vuoksi että on kirjoittanut jotain mistä lukija ei ole oikein pitänyt, ja se on aina yllättävän ikävää.
VastaaPoistaHomoseksuaalisuus on nykyään niin paljon esillä kaikkialla, että ehkä aihe sen vuoksi tunkee mukaan kirjoihinkin. Valppaanahan sitä tietysti kannattaa aina olla sen suhteen millaista maailmaa on omilla opuksillaan luomassa. Ja toisaalta voi joskus myös olla vähän sokea omalle maailmankuvalleen, tai ehkä useinkin, joten tietysti on aina myös miettimisen paikka kun joku ärtyy.
Pelastusreinkaissa käsittelit/kuvasit/kerroit naisten homoseksuaalista suhdetta siinä ympäristössä ja koreografiassa taitavasti, sillätavoin realistisen humoristisesti ja jotenkin hyvällä tavalla tavallisesti, ihmislämpöisesti, josta ainakin minä pidin lukijana kovasti.
VastaaPoistaToki tuo ihmislämpöisyys välittyy muutenkin kirjoistasi.
Sitä ihmislämpöisyyttä jotkut pitävät juuri typeryytenä, naiiviutena joka ärsyttää. Heillä on toki oikeus näin kokea, ja miettimään se pistää...
VastaaPoistaEiköhän täällä ole ihan riittävästi kylmää ja tuulta ja pakkastakin (paitsi just nyt). Lämpimien kirjojen äärellä voi ainakin hetken lämmitellä. Kyllä niitä tarvitaan.
VastaaPoistaKirjoittajien harrastajapiirissä opettajamme varoitti saarnaamasta ja tuomasta omia mielipiteitään näkyvästi esille. On vaikea olla tuomatta niitä esille, jos niitä on. Jotenkin ne vain lipsahtavat näkyviin.
VastaaPoistaToinen iso virhe on kuulemma kirjoittaa liian herttaista tekstiä. Pitää olla särmää. Mitäpä jos aihe on sellainen, josta ei etenkään muistojen kultaamana löydy surkeutta ja rumuutta?
Kirjojen väärin lukeminen? Onko se sitä, että ei tavoita kirjailijan tarkoittamaa ajatusta? Mutta niinhän taulujakin katsotaan, kukin tulkitsee niitä tavallaan.
Ajattelin, että kirjojen väärinlukeminen on juuri sitä, että lukija kuvittelee kirjoittajan kertovan omia mielipiteitään suoraan kirjan henkilöiden suulla. Ja syyttää kirjailijaa siitä mitä hänen henkilönsä sanovat. Kun siis pitäisi maltaa lukea loppuun ja sitten miettiä, että mitähän tämä kirja nyt itse asiassa maailmasta väittikään.
VastaaPoista