torstai 6. syyskuuta 2012

Joku käveli naiselle ammatin

Eilinen hillitön syntymäpäiväjuhlinta huipentui, kun kotiin tullessa oli postilaatikossa odottamassa terveiset Opetushallitukselta. Olen nyt siis virallisesti julkaisugraafikko, uskokoon ken tahtoo.

Olen tässä muutamana päivänä jo kiinnittänyt huomiota siihen, että vaikka minua hiukan ahdistaakin luentojen ja kaikenlaisten kurssien ja opetusten alkaminen, ne eivät kuitenkaan ahdista niin paljon kuin aikaisemmin. Ehkä syy on siinä, että nyt minulla ei enää ole näitä kesken olevia opiskeluja henkisenä painolastina. Olen siis yhtäjaksoisesti opiskellut vuodesta 2008 asti, ja siinä välissä olin myös pari vuotta myös erään Turku 2011 hankkeen tiedottajana, mikä oli kätevää koska sen ansiosta sain riittävän työkokemuksen tätä tutkintoa varten.

Mutta nyt se on suoritettu, mikä tarkoittaa, ettei minun tarvitse enää stressata sen vuoksi. Minulle ei enää tule jatkuvalla syötöllä sähköposteja ja tekstiviestejä tästä aiheesta eikä minun tarvitse enää kirjautua mitä kummallisimpiin palveluihin täyttelemään mitä eriskummallisempia kaavakkeita, kuten vaikkapa Europassia, kiss my ass.

Kiitos siis Sam Body Playsille, sen ansiosta minäkin sain lopulta ammatin.  Eli kryptinen otsikko viittaa tähän kampanjaan.

Share/Bookmark

10 kommenttia:

  1. Suurimmat onnitteluni :) Nyt kyllä kelpaa!

    VastaaPoista
  2. Onhan se kiva, että on harrastuksia.

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea! Tuo on niin tyylikäs todistus, että sen voisi laittaa jonnekin seinälle.:) Voi vain arvailla. mihin kaikkeen uudet opintosi voivat vielä johtaa.

    VastaaPoista
  4. Onnea tutkinnosta ja uudesta lisäammatista!

    VastaaPoista
  5. Myöhästyneet, mutta sitäkin mahtavammat synttärionnittelut ja onnittelut ammtin johdosta! Onnea on vähentynyt sähköpostimäärä!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kiitos, kepeältä tuntuu!

    VastaaPoista
  7. Onneksi olkoon! Voin kuvitella helpotuksen, kun keskeneräinen tulee valmiiksi!

    VastaaPoista
  8. Joo, hetken on elämä kevyen tuntuista.

    Kiitos onnitteluista"

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!