torstai 20. syyskuuta 2012

RIP Suosikki

Lehtikuolemien vuosi jatkuu, nyt on siis Suosikin vuoro. Oi sinä Suosikki. Minulla on edelleenkin tallessa lehdestä leikattuja popparien kuvia, ne olivat kallisarvoisia. Siihen aikaan kuvalla todella oli arvoa. Mitenhän minulle olisi käynyt, jos silloin olisi ollut youtube. Olisin varmaan juuttunut katselemaan loputtomasti videoita Cliff Richardista ja Cat Stevensistä, joka kuulemma on taas heittänyt keikkaa oltuaan parikymmentä vuotta Jussufina vähän paitsiossa.

Oikeasti, tällaiset uutiset aiheuttavat alakuloa. Maailma ympärillä muuttuu tunnistamattomaksi. Vanhat instituutiot murenevat. Oikeastaan tämä on vielä traagisempaa kuin Reginan kuolema, koska minulle Regina oli vain leipäpuu, mutta Suosikin kuviin ja julisteisiin sitoutui jotain syvää nuoruuden kaipausta ja ihmetystä.

Suosikki, et ollut erityisen uskonnollinen, etkä ehkä usko lehtien elämään tuonpuoleisessa, mutta tämä on sinulle. Video on aika pitkä, mutta kannattaa sinnitellä loppuun. Tunnelmasta tulee mieleen Spielbergin Kolmannen asteen yhteyden loppupuolen jotkin kohtaukset.

Share/Bookmark

14 kommenttia:

  1. Kuolevien lehtien määrä ei yllätä, mutta kyllä se karmaisee, varsinkin kun kirjoittaa aikakauslehtiin työkseen. Cityyn (jonka kohtalo on tosin vielä auki), Reginaan tai Suosikkiin en ole kirjoittanut, tosin Cityyn olisin saanut yhden artikkelin, joka kuitenkin lopulta päätyi muuhun lehteen. Äitini kyllä kirjoitti joskus aikoinaan Suosikkiin.

    Toki Suosikista on myös teinivuosien muistoja, sellaisia väläyksen omaisia hetkiä ja tekstinpätkiä. Minä kauppasin aina ei-kivojen bändien julisteet luokkatovereille. :-P

    VastaaPoista
  2. Juu kyllä se löytyi teininä minunkin pöydältäni. Ostin, kun lehdessä oli jokin minua kiinnostava leffa tai siinä esiintyvä stara.

    VastaaPoista
  3. Sukupolvieroja tai jotain, olen minä jonkin verran Suosikkeja lukenut, muttei se niin tärkeä ollut. Nuoruutta pop-musiikin parissa päätyi määrittämään enemmän radio, erityisesti Radiomafia joka pamahti eetteriin kun olin, mitä, 13-vuotias?

    Karuja lukuja kuitenkin Hesarin tämänpäiväisessä jutussa, vuodesta 1997 levikki oli tipahtanut neljännekseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukupolvieroja kyllä. Minä olen sen verran pentu että minun Suosikki oli jo täyttä kuraa. Etenkin se mihin lehti meni lähivuosina...

      Poista
  4. Itseäni ei suosikin lakkautus hämmästyttänyt, sillä siinä vaiheessa kun lehdestä tuli huomattavasti enemmän tyttöjenlehti, niin laatu meni alas ja ropisten. Vielä muutama vuosi sitten suosikissa oli ne hyvät musiikki ja elokuva jutut, mutta sitten koko lehti yhtäkkiä vain muuttui aivan erilaiseksi ja samalla meni innostus lukea lehteä.

    VastaaPoista
  5. Kuulin juuri, että lukiolaiset olivat puhjenneet suosionosoituksiin kuullessaan Suosikin lakkautuksesta. En tosiaan osaa itse ottaa kantaa ansaitsiko Suosikki kuolemansa vai ei, koska olen itse lopettanut sen lukemisen jo joskus 70-luvun puolivälissä. Maailma muuttuu. Olin joskus itse nuori ja osa muutosta kohti jotain uutta ja ihmeellistä. Nyt olen vanha ja itken kaiken muuttumattoman perään.

    VastaaPoista
  6. Oi Suosikki, oi Suosikki! Ja oi, niitä ihania ja kiivaita nuoruuden aikoja. Mun nuoruudessani ilmestyi myös Help-lehti, ja molempia lehtiä luettiin tarkkaan, ja vaihdettiin kuvia. Bay City Rollers ja Hurriganes oli kovaa kamaa! Akateemisesta kirjakaupasta ostettiin myös saksalaista Bravo-lehteä ihan vaan kuvien takia. (saksan kieltä ei osattu silloin sanaakaan.)

    Kieltämättä maailma muuttuu vinhaa vauhtia, ja on se haikeaa ja tekee kipeää. Kummasti 1900-luku tuntuu nyt kotoisemmalta ja tutummalta kuin tämä 2000-luku vaikka "vasta" 48v. olen.

    VastaaPoista
  7. Taisin minäkin yhden Suosikin nuorena ostaa, kun siinä oli keskiaukeamalla Cliff Richardsin kuva...

    Hesarin jutussa mainittiin myös muita nuorison musiikkilehtiä, mutta Introsta ei puhuttu mitään. Muistelen lukeneeni myös sennimistä lehteä. Muistankohan väärin?

    Ymmärrän kyllä nykynuorisoa hyvin, kun eivät lehdet enää niin jaksa kiinnostaa. Netistä saa paljon monipuolisempaa tietoa, kuvaa, ääntä. Eikä tarvitse postilaatikon luona odotella!

    VastaaPoista
  8. Hehhee anonyymi, muistan Bay City Rollersin, mutta minä olin jo liian kypsä sellaiselle meiningille. Niin, siis jotenkin itseni on pysähdyttänyt tämä havainto, että jousto vähenee, kun ikää karttuu. Nuorten maailmaa ei tajua, ei tavoita.

    Maisakaisa, me ollaan sit ihan samiksii täs kohdas. Juu, Intro ilmestyi jonkin aikaa, mutta ei tainnut koskaan pärjätä Suosikille. Ja niinpä, netissä on kaikkea. Mutta entä jos jotain sattuu, verkko kaatuu ja koneiden hinta nousee takaisin pilviin... No ei kai sellaista sitten satu.

    VastaaPoista
  9. Täällä tynnyrissä kasvanut tyttö, joka ei ole koskaan nähnyt Suosikkia muualla kuin lehtikioskin ikkunassa. Minulle olivat radio, äänilevyt ja elokuvat. Lapsena keräsin filmitähtien kuvia. Yksikään poplaulaja ei ole koskaan kiinnostanut minua.

    Ei kai blues ole popmusiikkia? Eikö se ole ennemminkin kansanmusiikkia? Oli ainakin alussa, kun sitä lauloivat vain köyhät afroamerikkalaiset töitä tehdessään.

    VastaaPoista
  10. Minä keräsin lapsena Beatles-purkan kuvia. :-)

    VastaaPoista
  11. Voi, satoja muistoja liittyy, mutta onneksi ne eivät koskaan katoa, niin kuin eivät Isto Lysmä ja Jyrki Hämäläinenkään.
    Jos aikoinaan olisi ollut käytössä sana trendsetteri, he olisivat olleet juuri sellaisia.
    Lisäksi he olivat intelligenttejä. Kyseinen sana lienee jo kuollut sekin?

    VastaaPoista
  12. Ump, älä muuta sano. Intelligentsia on nykyään linnoittautunut johonkin poteroon, se ei enää yritä kurottautua kohti rahvasta.

    Maisakaisa, minulta tuollainen purkka on mennyt ohi. Tosin muistan kyllä jotain purkkakuvia hämärästi.

    No ethän sinä Anna tynnyrissä kuitenkaan ollut, kun olit kiinnostunut filmitähdistä. Ehkä popmusiikki ei sitten ollut niin tärkeää. Ei minullekaan ehkä kovin, koska nykyään en kuuntele juuri lainkaan.

    VastaaPoista
  13. Kirsti,
    minulla on jonkinlainen "korva-allergia" popmusiikkiin. :) En kestä sitä ollenkaan. Mutta onneksi musiikissa on valinnanvaraa. Nykyään kuuntelen oikeastaan vain Mozartia ja Chopinia. Heihin ei kyllästy koskaan.
    Kirjoittamisen vuoksi olen kuunnellut kunkin käsittelemäni aikakauden musiikkia, esimerkiksi 1500-luvun luuttumusiikkia. Popmusiikin ystävät eivät ehkä tajua, kuinka epämiellyttävältä varsinkin moderni popmusiikki voi kuulostaa muiden korvissa. Ja sitä on kaikkialla, esimerkiksi vaatekaupoissa. Se karkottaa "toisinajattelijan".

    Elokuvissa on myös valinnanvaraa. Jo äitini piti nuorena Chaplinista. Hän piti myös niistä vanhoista suomalaisista elokuvista, jotka ovat tulleet uudestaan muotiin. Olemme koko perhe elokuvahulluja. Katselemme enimmäkseen DVD-llä olevia suosikkejamme. Eilen oli hauska yllätys, Garp TV:ssä. John Irving on eräs suosikkikirjailijoistani.

    Elokuvamusiikki koskettaa joskus, jotkin kappaleet ovat jääneet mieleen kuten Chaplinin surumieliset sävellykset, Edith Piafin sydäntä raatelevat laulut tai keveän iloiset musikaalisävelmät kuten Oklahoma tai My Fair Ladyn musiikki, muutamia mainitakseni. Meidän perheenjäsenten musiikkimaku vaihtelee kovasti, muut ovat kaikkiruokaisempia kuin minä. Mutta puolustuksekseni sanon, että kissatkin pitävät Mozartista.:)

    www.flickr.com/photos/amnellanna/sets/72157629903886671/with/8015126411/

    Pidän musiikista. Yläkerrassa joku soittaa pianoa., taitaa soittaa ulkomuistista tai vanhasta nuottikirjasta, ohjelma vaihtelee Juliskasta, sota-ajan kappaleisiin "Liisa pien" ja Viulunsoittaja katolla -musikaaliin.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!