Positiivisuusapostolit väittävät, että ihmisen aivot houkuttelevat häntä juuttumaan negatiivisiin mielialoihin. Linkki tuli ystävältä, joka on sitä mieltä, että poden alakuloa, vaikka minun pitäisi olla kaikenaikaa yläkuloinen, siis iloinen.
Markku Ojanen, onnellisuusprofessori, puolestaan on sanonut, että ihmisen mieli huijaa häntä koko ajan suhtautumaan itseensä ja elämäänsä ylioptimisesti. Ja että masentuneet ovat ainoita, jotka näkevät maailman ja itsensä kutakuinkin realistisesti.
Tajusin, että kirjailijan tehtävä ehkä on kertoa ihmisistä ja maailmasta sellaisena kuin se on, kaunistelematta ja kauhistelematta. Mutta tämä pitäisi osata tehdä niin, että lukijoita kiinnostaa, että he eivät masentuisi kirjan ankaruuden ja toivottomuuden vuoksi, ja ettei kirjoittaja itse luhistuisi ankaran missionsa edessä.
Pako spekulatiiviseen fiktioon ei vapauta kirjoittajaa todellisuuden kuvaamisen moraalisesta velvoitteesta, koska jollakin tavalla tarinat aina kertovat ihmisistä ja maailmasta, vaikka ne sitten kertoisivat pitkälle teknologiassaan edistyneiden hyönteisten yhdyskunnasta avaruudessa.
Mutta kirjailijat ovat perinteisesti vähän huononpuoleisesti selviytyneet tehtävästään, he kyllä osaavat kirjoitella ankaria tarinoita, mutta luhistuvat sitten myös itse helposti. Tai muuttuvat koviksi, kyynisiksi. Ovat jatkuvasti sen oloisia, että ovat joutuneet lapiomaan suuhunsa ämpärillisen paskaa.
Minulla on ollut viime aikoina sen verran haasteita henkilökohtaisessa elämässä, että olen välillä tuntenut oloni alavireiseksi. Minullahan on elämänmittainen masennustausta, mutta synkkyys on ollut poissa, hetkinen, yhdeksän vuotta. Mutta viime kuukausina olen taas saanut tuntea sen puraisuja. Kävin siis tekemässä masennustestin. Mutta sen mukaan ei vielä vaikuta siltä, että olisin masentunut, mikä, yllättävää kyllä, piristi jonkin verran.
Markku Ojanen, onnellisuusprofessori, puolestaan on sanonut, että ihmisen mieli huijaa häntä koko ajan suhtautumaan itseensä ja elämäänsä ylioptimisesti. Ja että masentuneet ovat ainoita, jotka näkevät maailman ja itsensä kutakuinkin realistisesti.
Tajusin, että kirjailijan tehtävä ehkä on kertoa ihmisistä ja maailmasta sellaisena kuin se on, kaunistelematta ja kauhistelematta. Mutta tämä pitäisi osata tehdä niin, että lukijoita kiinnostaa, että he eivät masentuisi kirjan ankaruuden ja toivottomuuden vuoksi, ja ettei kirjoittaja itse luhistuisi ankaran missionsa edessä.
Pako spekulatiiviseen fiktioon ei vapauta kirjoittajaa todellisuuden kuvaamisen moraalisesta velvoitteesta, koska jollakin tavalla tarinat aina kertovat ihmisistä ja maailmasta, vaikka ne sitten kertoisivat pitkälle teknologiassaan edistyneiden hyönteisten yhdyskunnasta avaruudessa.
Mutta kirjailijat ovat perinteisesti vähän huononpuoleisesti selviytyneet tehtävästään, he kyllä osaavat kirjoitella ankaria tarinoita, mutta luhistuvat sitten myös itse helposti. Tai muuttuvat koviksi, kyynisiksi. Ovat jatkuvasti sen oloisia, että ovat joutuneet lapiomaan suuhunsa ämpärillisen paskaa.
Minulla on ollut viime aikoina sen verran haasteita henkilökohtaisessa elämässä, että olen välillä tuntenut oloni alavireiseksi. Minullahan on elämänmittainen masennustausta, mutta synkkyys on ollut poissa, hetkinen, yhdeksän vuotta. Mutta viime kuukausina olen taas saanut tuntea sen puraisuja. Kävin siis tekemässä masennustestin. Mutta sen mukaan ei vielä vaikuta siltä, että olisin masentunut, mikä, yllättävää kyllä, piristi jonkin verran.
Tekstit
Minulle negatiivisuus/pessimismi edustaa useinkin realismia. Niin kuin tupataan sanoa: pessimisti ei pety. Jos eläisin koko ajan jossain optimismin/positiivisuuden luomassa harhassa, pitkässä juoksussa tulisin alas korkealta ja kovaa. Terve itsesuojeluvaisto ja ennalta ehkäisevä asenne pitää olla! Sitä en kiellä, etteikö esim. masentuneena nuo negatiiviset asioiden vatvominen ja havaitseminen saattaa useinkin mennä yli, mutta se onkin sitten asia erikseen.
VastaaPoistaToivotaan että pahempi kuoppa pysyisi sinulta poissa. Hyvähän se on vointia seurata, jos taipumusta syvempään synkyyteen on, joskus nimittäin hiipii niin salakavalasti, että on myöhäistä yrittää ennaltaehkäistä.
Olen itse kyllä ajatellut tuosta "pessimisti ei pety" elämänfilosofiasta, että siitä pitäisi päästä. Pitäisi uskaltaa asettua alttiiksi pettymyksillekin. Koska sekin on vain tunne, ei se maailmaa kaada, pettymyksestä pääsee yli.
VastaaPoista