Luin eilen tämän jutun lavarunoudesta. Ja vaikka siinä siis tosiaan oli kysymys runoudesta, ei mistä tahansa proosan vääntämisestä, ja vaikka itse en ole mikään esiintyjä eikä minusta sellaista saa vaikka tahtoisinkin, niin jotenkin innostuin, varsinkin tästä lausahduksesta.
Ei mikään
vuosituhantisesta kirjallisuudesta osoita, että runous edistyisi – että sanat
voisivat tavoittaa jotain enemmän. Sanat tavoittavat jo kaiken. Niitä pitää
vain käyttää. Niitä pitää uskaltaa käyttää ja niillä pitää uskaltaa tarkoittaa.
Pitää uskaltaa käyttää sanoja ja pitää uskaltaa tarkoittaa niillä jotain.
Mikä sana on
kirjallisuudessa pelottavin? Rakkaus. Kirjoittajakoulutus koulii alusta alkaen
kirjoittajia välttämään suuria sanoja kuten rakkaus, elämä, sielu, eivätkä ne
ole proosassakaan haluttuja. Mutta tämä teksti rohkaisi minua ottamaan taas rakkaus haltuun. Ikuinen
rakkaus. Ja mikä on se kirjallisuuden genre, jonka
perinteisesti olisi pitänyt sitä käsitellä, mutta joka nykyään on ironian
syövyttämä. Tietenkin romanttinen viihdekirjallisuus.
Jostain syystä yhtäkkiä
ajattelin: maailma on varmaankin muuttunut. Tyylit ovat sekoittuneet, ylhäinen emulsoitunut
alhaiseen, joten ei sillä väliä, vaikka olen lähtenyt tekemään uraa vakavasti
otettavana Kirjailijana. Voin aivan hyvin tempaista väliin yhden kepeän
romanttisen kirjan eikä kukaan ole moksiskaan. Romantiikkaa lainataan kirjastoista ja nyt kun on nuo
Sanastokorvaukset, niin teen silläkin tavalla pientä tiliä sen
lisäksi, että romanttisten tarinoiden kirjoittaminen on hauskaa.
En yritä tavoittaa
nuoria ihmisiä, heidät minä olen menettänyt. Kohderyhmäni ovat itseni ikäiset naiset
plus miinus kymmenen vuotta. Tempaisen sen jutun tässä kesälomalla. Katsotaan
mitä tulee.
Mutta varoituksen sana,
älkää tulko tähän vinkumaan mitään kaavasta. Työntäkää se kaava sinne minne ei
päivä paista eikä kuu kumota.
Tekstit
Niin on tehtävä jos siltä tuntuu.
VastaaPoistaNo juu, vaikka ei sitä pelkästään tunteiden perässä voi mennä...
VastaaPoistaTyöniloa! Lukijoita riittää, ankeat ajat ja epätoivo, jota viljellään nyt enemmän kuin tarpeeksi, ei anna ihmiselle voimia.
VastaaPoistaOn tehnyt pitkään mieli kysyä sinulta. Loukkaannutko jos teoksiasi kutsutaan hyvinvointitaiteeksi? Ei ole pakko vastata, mutta kulttuuriylimistön halveksuva asenne sanaa hyvinvointi-sanaa kohtaan kertoo julmasta ajastamme aika paljon.
parh.terv. teoksistasi iloinnut
En usko, että loukkaantuisin. Tietysti riippuu siitä onko termin käyttäjän tarkoitus tölviä minua, vai onko hän sitä mieltä, että kirjallisuuttakin voisi käyttää voimaannuttavana elementtinä. Mutta on tämä minulle aika herkkä elämänalue kyllä. Tämmöinen hauska linkkikin osui silmään juuri nyt.
VastaaPoistahttp://yle.fi/uutiset/chick_lit_on_kirjallisuuden_turhapuro_kansa_pitaa_ja_kriitikot_polkevat/8062009?fb_action_ids=779647952155146&fb_action_types=og.recommends