Kun kurssi alkoi, meitä valittajia oli useampia. Siis meitä jotka emme oikein hanskanneet näitä juttuja ja joille koodaamiset tulivat shokkina, ja joilla ei ollut etukäteisosaamista liittyen kuvien käsittelyyn, grafiikkaohjelmiin, flashiin, sisällönhallintajärjestelmiin. Oli lohdullista valittaa yhdessä, joskin valittaminen sai välillä kilpalaulannan muotoja kunkin yrittäessä pakkomielteisesti osoittaa olevansa porukasta se joka kärsii eniten, joille nämä jutut ovat kaikkein vaikeimpia.
Yksi kerrallaan valittajat ovat antaneet periksi, vain minä olen enää jäljellä. Eikä siinä mitään. On hienoa olla sitkeä. Mutta tajusin tänään, tai oikeastaan jo eilen, että olen käyttänyt loppuun kurssilla vielä jatkavien myötätuntovarannot. Heitä siis ei enää yhtään kiinnosta kuulla, miten vaikeaa tämä on minulle. Ei niin tippaakaan. Ja kyllähän minä sen ymmärrän, en minäkään jaksaisi kuunnella itseäni. Mutta en mahda mitään sille, että kun aina tipahdan opetuksesta kärryiltä jo ihan alkusekunneilla, niin se ahdistaa ja minusta alkaa ihan huomaamatta purkautua valitusta. Vaikka kuinka ajattelen, että nyt seuraavaksi sanon jotain fiksua, niin eikö mitä, pelkkää valitusta tulee ulos.
Meille opetettiin nyt Illustratorin käyttöä ja olin etukäteen koppava, koska mielestäni olen hanskannut Photoshopin aika hyvinkin ja pystyn hommaamaan sillä kaikenlaista. Kuvittelin, että Illun oppiminen olisi pelkkä kakunpala. Mutta eikö mitä. Jämähdin heti kättelyssä johonkin triviaaliin ongelmaan ja kun viimein selvisin siitä, muut olivat jo kaukana edellä ja kehuivat keskenään, että voi kun on kiinnostavaa ja niin hyvä ja selkeä opettaja. Ja minun oli sitten pakko olla ihan hiljaa, koska itsetuntoni ei kestänyt kertoa, etten minä taaskaan ehtinyt mukaan mihinkään.
Onneksi on kirjoja olemassa, joten kaipa minä nyt ostan sen Illuoppaankin sitten, oppaista minä oikeastaan olen kaikki muutkin asiat oppinut. Etukäteen ajattelin että kurssi on kätevä kun opettaja näyttää, eikä tarvitse tylsiä kirjoja tihrustaa. Mutta minä en kyllä näiden opettajien opetuksesta ole kostunut paljon paskaakaan. Sitä voi tietenkin miettiä, että kenessä on vika. Perinteisesti olen tietenkin oppinut, että vika on aina oppilaan tyhmyydessä ja varmaan se on niin tässäkin tapauksessa.
Tekstit
Kirsti, itseäni aina harmittaa, jos en osaa jotain. Olen takavuosina menettänyt paljon ansiotuloja sen tähden, että on ollut sisäinen pakko opetella jotain ohjelmaa niin kauan kunnes olen oppinut asian, joka on kiusannut.
VastaaPoistaNykyisin on pakko aika usein jättää hommat joko muiden raivottaviksi tai niiden hoitoon, jotka osaavat. Ehkä kuitenkin itsepäinen puurtaminen ongelmien kimpussa koituu lopulta siunaukseksi ;)
Niin Kirsi, minulla ehkä on ollut tämä asia toisin päin. Jos jonkin asian oppiminen on ollut vaikeaa, olen jättänyt sen sikseen ja hakeutunut paikkoihin, jossa tuota asiaa ei tarvita. Toisaalta ehkä järkevä strategia, toisaalta moni mielenkiintoinen asia on jäänyt tavoittamattomaksi sen vuoksi, etten ole pureutunut hankalaan asiaan ja luottanut että kyllä minä sen selätän, kunhan riittävästi ponnistelen. Sitä en kyllä tiedä, onko tämän kurssin suorittaminen lopulta siunaukseksi vai kiroukseksi, vai jotain siltä väliltä. Todella vaikeaa se ainakin on ollut.
VastaaPoistaKarkuun minäkin olen vaikeita asioita aina lähtenyt. Oppimisessa pitää kai useinkin voittaa ensin itsensä ja sitten vasta selättää ne opittavat asiat. Toivottavasti olet valituksellasi kouluttanut hieman niitä opettajiakin ;-) Opetuksen tasossa on nimittäin useimmiten paljonkin parantamisen varaa, kuten varmasti kokemuksesta tiedät (kuten minäkin, entisenä opettajana).. Jos kurssikavereilta onkin empatia hupenemassa, niin täältä sitä tulee etänä roppakaupalla.
VastaaPoistaMillan, jotenkin epäilen ettei valitukseni ole opettajia paljon hätkähdyttänyt. Opetuksen tason parantamisen varasta minulla on valitettavasti paljon omakohtaista kokemusta myös sieltä toiselta puolelta opettajapöytää, vedänhän kursseja itsekin ja tiedän tasan tarkkaan etten ole kummoinen pedagogi. Kiitos myötätunnosta, se on tarpeen, että jaksan koota itseni vielä viimeiseen rutistukseen.
VastaaPoistaMinun ajatukseni lähtivät jo heti kirjoituksesi alussa liikkeelle eri suuntaan.
VastaaPoistaMietin sinua kirjojen kirjoittajana ja jatkoin ajatuksiani siitä yleensäkin kirjoittamiseen. Suuri osa suomalaisista tietää, millaista on aloittaa kirjan kirjoittaminen. En tiedä, kuinka monta aloitusta sinulla on takana. Harvempi suomalainen tietää, millaista on saada kirjasta valmiiksi edes raakakopiota, sitä pöytälaatikkoversiota. Siihen tarvitaan jo sitkeyttä ja tehtävän loppuun suorittamisen tarvetta. Kirjoittajaa voi tukea, neuvoa ja opettaakin, mutta ihminen on sen kaiken keskellä kuitenkin yksin ja tekee työnsä omassa tahdissaan. Vaikka apurit kuinka antaisivat taustatietoja, päätökset on tehtävä itse, jos aikoo saada omannäköisen tuotoksen aikaan. En tiedä, kuinka paljon lisäsitkeyttä tarvitaan vielä raakakopion saattamisessa lopulliseen versioon.
Minä näen sinut tehtävän loppuunsaattajana, en ensisijaisesti keskeyttäjänä. Voi olla, että olisit joskus tarvinnut vierellesi orjan, joka ei suinkaan olisi muistuttanut kuolevaisuudestasi vaan kyvyistäsi.
Samansuuntaisia ajatuksia minullakin on kuin mm:llä. Kirjailjana olet saanut aikaiseksi monta hyvää kirjaa lukijoille asti. Olenkin yksi osasyyllisistä, jotka ovat yllyttäneet oppilaitaan lähettämään sähköpostia valitsemalleen kirjailijalle. Onneksi kuitenkin teit hienot kotisivut, joista nuoretkin saavat vastauksia moneen kysymykseen.
VastaaPoistaUsein muistamme helpommin kaikki epäonnistumisemme ja niistä kumpuavat epämiellyttävät tunteet kuin sen, missä kaikessa olemme onnistuneet. Minusta on hienoa, että olet puskenut opinnoissasi loppusuoralle. Ja kyllä sinä sen Illunkin päihität. Tarvitset vain tuumaustaukoja välillä. Sitten jatkat tyylikkäästi tutkintoon saakka.
mm, se on totta, että kirjoittajana olen aikamoinen sitkimys, mutta uusien vaikeiden asioiden oppijana olen koko elämäni ollut pakoilija ja periksiantaja. Ihan oikeasti tämä koulutus on elämäni ensimmäinen kerta, kun teen jotain vaikeaa, enkä anna periksi. Tietysti kirjoittaminenkin on aina omalla tavallaan vaikeaa ja jotenkin tuntuu tulevan vuosien myötä aina vain vaikeammaksi, mutta se on kuitenkin jotain sellaista jossa tunnen olevani kuin kala vedessä. Näiden teknisten juttujen opiskelu taas on kauhean vierasta itselleni. Haluan kuitenkin oppia nuo jutut, koska opittuani ne voin niiden avulla tehdä asioita, joiden tekeminen puolestaan taas kiinnostaa ja tuntuu omalta.
VastaaPoistaHei Virve! Juu, se on kyllä totta, että minä varsinkin olen ihminen, joka muistaa epäonnistumisensa ja märehtii niitä. Epäonnistumiset käyvät myös ihan tolkuttomasti itsetunnon päälle ja siksi strategia onkin ollut vältellä epäonnistumisia, mikä on tarkoittanut, että välttelen asioita jotka ovat vaikeita. Olen itsekin ylpeä siitä, että tässä koulutuksessa olen uskaltautunut murtautumaan oman mukavuusalueeni ulkopuolelle.
VastaaPoistaNyt kun viikonlopun kiukku on laantunut, tekeekin mieli pyytää anteeksi kaikilta nörteiltä, että ajattelin heistä niin rumasti.
No edellä olevat ovat sanoneet jo paljon tuosta periksiantamattomuudesta ja sitkeydestä, mutta Kirsti itse mainitsi tuon mukavuusalueen reunan ylittämisen, joka on hyvä muistaa. Etenkin aikuisiässä, jolloin niin kovin mieluusti nojailee osaamiseensa ja taitoihinsa, joita on tullut hankittua. Lapsena ja nuorempanahan sitä joutuu tuon tuosta ylittämään esteitä ja jatkuvasti oppimaan uutta.
VastaaPoistaSe, että murtautuu sopivasti reunojensa yli voi olla merkittävämpää kuin se mitä varsinaisesti oppii. Sitäpaitsi täytyy olla valtavan hyvä itseluottamus ja itsetuntokin aika kohdallaan kun usaltautuu alueille, joista ei tiedä tuon taivaallista ja silti jatkaa vaikka toiset hallitsisivat miten paljon tahansa. Eiväthän he, jotka osaavat, itseasiassa ole liikahtaneet juurikaan pois turvavyöhykkeeltään.
Hirlii, tätä nykyä ymmärrän kyllä niitäkin, jotka pysyttelevät omalla mukavuusalueellaan. itse asiassa tuntuu aika armottomalta tämä nykyajassa liikkuva sisäänrakennettu yleisvaatimus, että jatkuvasti pitäis murtautua rajojensa yli. Mutta ehkä se joskus on hyvä tehdä, jos ei muuten, niin ymmärtää ehkä niitä, jotka syytä tai toisesta joutuvat jatkuvasti elämään epämukavuusalueella.
VastaaPoistaSitkeästi mukana vain. Sanon minä, jolla on meinannut itku tulla, kun ei pysy nuorison ripeässä tahdissa jollain kurssilla.
VastaaPoistaKiinnitin huomioni kuvailutermiisi"haistakaa paska kaikki nörtit". Tuntui jotenkin läheiseltä, ja tarkistin onko sillä kuvailtu moniakin päreitä. Ei löytynyt.
Sylvi
Kyllä minäkin olen ihan oikeasti porua vääntänyt, Sylvi.
VastaaPoista