tiistai 4. syyskuuta 2012

Ilmaa ilmaa

Kansanuutisten Viikkolehden mukaan Siri Kolu kertoi Työväenkirjallisuuden päivillä odottavansa arkirealismin paluuta lasten ja nuortenkirjallisuuteen vuosia kestäneen fantasiabuumin jälkeen.

Nythän fantasiasta on tullut valtavirtaa ja lapset, nuoret joita fantasia ei kiinnosta, voivat kokea vaikeaksi löytää luettavaa fantasiapaljouden keskeltä.

Kunnioitan niitä nuorisokirjailijoita, jotka sitkeästi ovat puurtaneet realistisia nuortenkirjoja vuodesta toiseen.

Itse toivon, että voisi olla mahdollisimman eri tyyppisiä kirjoja, koska lapsetkin ovat keskenään niin erilaisia.

Minua kiinnostaa kirjoittaa sellaisia kirjoja, jotka pohjautuvat ympäröivään todellisuuteen,  mutta samalla tarjoaisivat lukijalle henkireikätilan tässä hapettomassa ilmapiirissä, tai jonka minä koen hapettomana ja pakahduttavana.

Kolu sanoo tuossa jutussa, että ajassamme on paljon vihaa vähemmistöjä kohtaan. Hän mainitsee esimerkkinä seksuaalivähemmistöt ja maahanmuuttajat. Minä voisin tarjota tähän ehdolle myös muita vähemmistöjä, joita esim. Kansanuutisten Viikkolehti ei kovin hyvin ymmärrä, ainakaan joidenkin aikaisemmin ilmestyneiden artikkeleiden perusteella arvellen.

Share/Bookmark

32 kommenttia:

  1. Jokainen tuntuu edustavan nykyään jotain vähemmistöä, jota kohdellaan huonosti. Mikähän on nykyään sitä enemmistöä? :)

    VastaaPoista
  2. Ei kyse ole aina (joskus on sitäkin) vähemmistöistä vaan siitä, että toisten ihmisten huonosta kohtelusta on tullut suomalaisuuden ydinosaamista.

    Ovelasti jätit tuon "on muitakin vähemmistöjä joita Kansan Uutiset eivät ymmärrä", ja minua kiinnostaisi tietää mitkä ne ovat ne muut. Sinulle.




    VastaaPoista
  3. Anne, mikä on sinun vähemmistösi?

    Anonyymi, se on varmaankin totta mitä sanot huonosta kohtelusta.

    Viittaus Kansan uutisiin liittyy siihen, että raportoidessaan uskonnoista lehti usein on aika tendenssimäisen puusilmäinen. Kiinnitän asiaan huomiota, koska oma näkökulmani on aika erilainen. Olen silti ko. lehden kestotilaaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitkö dokumentin Honkasalosta? Se tuli joku aika sitten uusintana.

      Hän sanoi minusta tavattoman hyvin uskonnoista (vaikkei kuulu mihinkään uskontokuntaan). Se meni jotenkin niin, että kaikki uskonnot kantavat ja siirtävät tärkeätä ja merkityksellistä viestiä ihmiselle. Ymmärsin asian niin, ettei hänestä uskonnoissa sinänsä ole mitään vaarallista, päinvastoin.

      Kansan Uutisten lukijana en ole kiinnittänyt tuohon uskontoasiaan huomiota, ehkäpä pitää terästää katsettaan.

      Poista
    2. En nähnyt dokumenttia. Harmi sinänsä.

      Poista
  4. Nämä Siri Kolut kirjoittavat mitä kirjoittavat päästäkseen uhrin asemaan. Eivät Kolut ole tuohtuneita siitä, että jotain vähemmistöä kiusataan vaan siitä, etteivät ole vielä päässeet täysin mitoin nauttimaan kaikista uhriutumisen eduista.
    Tämän päivän Hesarista luemme: "Yritykset, jotka eivät nimitä hallituksiinsa vähintään 40 prosenttia naisjäseniä, saattavat jatkossa joutua rangaistuksien kohteeksi. Näin käy, mikäli EU:n oikeuskomissaarin Viviane Redingin ehdotus toteutuu."
    Naiset nyt eivät ole vähemmistö, mutta uhreja he ovat ja sen takia voivat rangaistuksella uhkaamalla päästä kiintiöedustajiksi firmojen hallituksiin. Suomen hallituksessa ja kuntien hallituksessa heillä jo on kiintiöt.
    Amerikkalaisissa tv-sarjoissa on jo pitkään ollut kiintiöt mustille, latinoille, homoille, lesboille jne. Suomalaisissa viestimissä oli 70-luvulla "taistolaiskiintiöt" ja nyt lehtiin pääsee töihin olemalla vihreä, eläimiinsekaantuja tai polyamorikko. Tai jtkn.
    Tässäkään ei ole kyse aidosta huolesta vähemmistöjen puolesta vaan firmojen pelosta joutua silmätikuksi.
    Itse kuulun vähemmistöön, jota kuvaa sana "vanhat". Pitäisikö minun nyt nostaa meteli, kun emme saaneetkaan sitä 0,7 hoitajaa vaan pitää tyytyä puolikkaaseen? Yhdessä torille laulamaan että "En halua puolikasta, anna mulle kokonainen maa ja taivas". Sitten poliisiautot nurin ja eduskuntatalo tuleen.
    Hiukan pelkään, että kunnallisvaalien jälkeen suurin piirtein tiedämme, missä enemmistö luuraa.

    VastaaPoista
  5. " Yhdessä torille laulamaan että "En halua puolikasta, anna mulle kokonainen maa ja taivas". Sitten poliisiautot nurin ja eduskuntatalo tuleen."

    En meinannut tuolilla pysyä. Nauratti niin kovin.


    VastaaPoista
  6. Aaltoliikettä, muistelen kuinka aikoinaan oli raikas tuulahdus löytää niitä fantasiapainotteisia nuortenkirjoja, arkirealismi oli kaikkialla...

    Ja juu, uskontoihin liittyvissä asioissa Hesari on myös rasittava, tuntuu että maassamme on vielä aimo joukko toimittajia jotka ovat KGBn talutushihnassa vaikkei siellä toisessa päässä olisikaan enää ketään...

    VastaaPoista
  7. Vuoden aforismi: "maassamme on vielä aimo joukko toimittajia jotka ovat KGBn talutushihnassa vaikkei siellä toisessa päässä olisikaan enää ketään..."

    VastaaPoista
  8. Tuohan on vanha kommunistien virsi: " kaikki uskonnot kantavat ja siirtävät tärkeätä ja merkityksellistä viestiä ihmiselle - - uskonnoissa sinänsä ole mitään vaarallista, päinvastoin."

    "Uskonnot" ovat OK, jos ne vaikuttavat jossain kaukana ja jos niillä ei ole mitään todellista vaikutusta Suomessa, mutta maan suosituin uskonto, kristinusko on kartettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. varo varo, kommunismi tulee ja syö sinut yöllä suihinsa, sillä on terävät hampaat ja suuri suu, jossa on iiiiiso punainen kieli.

      Poista
  9. Hdcanis, niinhän se varmaan on aaltoliikettä juu. Onkohan siinä ihan jokin luonnonlaki takana, että kaikki menee aina niin äärestä laitaan.

    Vanha Erkki, minulle on tullut joskus mieleen, että myös vähemmistöillä on käynnissä keskinäinen pudotuspeli. Mikä sorrettu vähemmistö trendikkäin ja ansaitsee eniten positiivista huomiota. Ja auttaako noihin vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä se, että heitä varten on kiintiöt viihdeohjelmissa jne. Tämä ns. julkinen keskustelu näistä aiheista on aina niin yleistävää ja yksinkertaistavaa ja yksioikoistavavaa.

    VastaaPoista
  10. Kauhean vaikea kommentoida anonyymeille, mutta 15.38 anonyymin kanssa kyllä vähän samaa mieltä. Ja ihan yleistä on vaatia, että ihmisten joilla on uskonnollinen vakaumus pitäisi pysyä poliittisen päätöksenteon ulkopuolella. Ymmärrän jos Päivi Räsäset ottavat pattiin, mutta jos elämme demokratiassa, niin kuin väitämme elävämme, niin silloin olisi hyvä kuunnella hänenkin asiansa ja vastustaa sitä järkiperustein, eikä pelkästään siksi, että kun se nyt on niin idiootti.

    VastaaPoista
  11. Vihapuhetta on paljon, kiitos internetin. Mutta onko arkirealismi nuortenkirjoissa tulossa uudelleen muotiin? Dystopiaa, fantasiaa, vampyyreita, näitä nuortenkirjoissa nyt on. Olen hämmentynyt, koska itse olen peritylsä realisti ja arkirealismi puree meikäläiseen. Millaisia kirjoja Twilight- ja Nälkäpeli-kirjojen lukijat lukevat, kun kasvavat aikuisiksi? Tästä haluaisin kuulla mielipiteitä, sillä uskontoihin minulla ei ole mitään älykästä sanottavaa. Mutta tähän loppuun sanon, että sinulla on ajatuksia herätävä blogi, Kirsti. Marja-Leena

    VastaaPoista
  12. Varmaan olet Kirsti oikeassa siinä, että vainotut ryhmät kilpailevat verisesti siitä, kuka on vainotuin ja siis suurin uhri. Sillä suurin uhri ansaitsee suurimman osan niistä veroeuroista, joita vainottujen hyväksi jaetaan.
    Minua kyrsii näissä "hyvien asioiden ajajissa" alaston vallanhimo. Kohta kaikilla vainotuilla asioilla ja ihmisillä on oma, valtion maksama byroo, jota johtaa joku jakkupukukalkkuna parikymmenen donan kuukausipalkalla.
    Otetaan vaikka tasa-arvovaltuutettu ja hänen laumansa; neljätoista tarkastajaa tai ylitarkastajaa, kaikki naisia. Ja joka vuosi tuo toimisto paisuu, joka vuosi se maksaa meille enemmän. Ja tulokset?
    Vähemmistövaltuutettu on toinen hyvä. Piti saada tutulle tytölle hyväpalkkainen virka, joka ei edellytä koulutusta tai kokemusta.
    Jotta kaikille valtuutetuille, valvojille ja tarkastajille riittäisi töitä, on koko ajan lietsottava yleistä ilmapiiriä uskomaan, että kyllä kauheesti vainotaan ja että kun tasa-arvoa ei ole.
    Toimittaja Kolun mukaan "ajassamme" on paljon vihaa etc. Kannattaisi kysyä vaikka 30-luvun saksalaisilta juutalaisilta, onko nyt enemmän vihaa kuin silloin.
    No niin, olen purkanut mieltäni.

    VastaaPoista
  13. Olisi hauskaa, jos voisi kirjoittaa mistä hyvänsä. Eikö taiteessa pitäisi olla tämä perusvapaus?

    Suomessa jokin tietty asia tulee muotiin ja siitä jauhetaan sitten joka paikassa. Sitten yhtäkkkiä jokin toinen, josta kaikkien pitäisi nyt kirjoittaa. Kirjallisesta valikoimasta tulee suppea.

    Toisille kirjailijoille sopii realismi, toisille romantiikka, toisille fantasia, historia, kauhutarinat jne. Lukijan maailma rikastuu, kun on valinnan varaa.

    Tuntuu siltä, että politiikka on liian määräävä asia suomalaisessa kirjallisuudessa. Se määrää, mitä ja miten saa kirjoittaa. Tukehduttavaa.

    VastaaPoista
  14. Hei Anna! Eikös meillä sentään saa kirjoittaa lähes mistä hyvänsä? Ei nyt tietysti sillä tavalla kuin Veikko Huovinen, jonka kynästä on lähtöisin mm. tarina ugandalaisesta opiskelijasta, joka söi rakastettunsa, tamperelaisen fil. kandin. Ei todellakaan onnistuisi enää.

    Olen samaa mieltä kanssasi kirjallisista muodeista, mutta eikös siinä ratkaise oikeastaan raha? Meinaan, jos scifi myy, hyvin monet alkavat kirjoittaa sitä. Jos kauhu myy, kirjoitetaan sitten kauhua. Nykyisin on kovin paljon dekkarikirjailijoita, koska dekkareilla tienaa mukavasti.
    Politiikka määrää mielestäni vain rajallisesti kirjallisia suuntia. Apurahoja ja valtionpalkintoja jakelevat poliittisin syin valitut broilerit ja onkin viisasta miellyttää heitä, jos aikoo saada lisärahaa. KOrjaa, jos olen väärässä.

    VastaaPoista
  15. Erkki, helpottiko, kun päästit höyryjä pihalle? Jossain vaiheessa aloin ihmetellä sitä, että onko ainoa keskustelun arvoinen tasa-arvo sukupuolten tasa-arvo, kun tuntui että koko sana ymmärrettiin tarkoittavan sitä vähän niin kuin jossain vaiheessa tampax oli yleisnimi kaikille tampooneille. Nyt tuntuu, että sukupuolten tasa-arvosta on siirrytty sukupuolisten suuntautuneisuuksien tasa-arvoon. Missään näissä tasa-arvoissa ei sinänsä ole mitään valittamista, mutta välillä tuntuu että tasa-arvon varsinainen problematiikka unohtuu, kuten esim kuinka huolehditaan rumien ja kauniiden, tyhmien ja viisaiden jne, tasa-arvosta.

    Anna, kaipa se vapaus periaatteen tasolla onkin. Mutta muodit ym aika paljon vaikuttavat tietysti.

    Marja-Leena, ehkä intertötti ei kuitenkaan lisää vihapuhetta, vaan tuo sen vain näkyviin? Minäkin olen miettinyt, että jaksavatko ihmiset lukea samaa genreä koko ikänsä, ehkä jaksavat, kun eivät ihmiset tunnu väsyvän dekkareihinkaan, muut kuin minä... Ja kiitos kehuista, olisit nyt sanonut jotain kimuranttia uskonnoista...

    VastaaPoista
  16. Vanhan Erkin purkaukset luettuani toivoisin hänen lukevan Kansanuutisten Viikkolehden jutun, josta tämä kaikki alkoi. Siri Kolu ei ole jutun kirjoittanut toimittaja vaan haastateltu kirjailija, varsin virkeä ja ajattelevainen nuori nainen, joka ei vingu olevansa sorrettua vähemmistöä.

    Näin helposti netissä usein annetaan väärää todistusta lähimmäisestä, josta ei ilmeisesti tiedetä yhtään mitään.

    VastaaPoista
  17. Näin se oli oikeasti lehdessä: "Ajassamme on Kolun mielestä paljon käsittelemätöntä. Vierauteen ja toiseuteen sijoitetaan eriarvoistuvan yhteiskunnan pelkoja; vihaa tuntematonta, vihaa vähemmistöjä kohtaan.
    Kolu ottaa esimerkeiksi Gay pride -kulkueeseen tehdyn kaasuhyökkäyksen ja maahanmuuttajiin liittyvät vihamieliset keskustelut."

    VastaaPoista
  18. Tuohon Erkin referoimaan listaan voisi monen muun lisäyksen ohessa myös pistää kirjailijat, jotka joutuvat toimimaan ukkosenjohdattimina mitä moninaisimmissa mielipahoissa.

    VastaaPoista
  19. Entäs poliitikot, siinä on myös yksi ryhmä ukkosenjohdattimia:
    http://www.hameensanomat.fi/paakirjoitukset/215243-kansa-ja-kusitolpat-protestoivat

    Mistä päästäänkin takaisin alkuun, ja siihen, mitä Kolu sanoi.

    Jokin se on tässä ajassa, joka aiheuttaa sen, että ukkosenjohdattimille on tarvetta. On varmaan ennenkin ollut, ei siinä mitään, mutta olisiko niin kuin Kirsti sanoo, että "intertötti" ja televisiokaapeli olisi johtavampaa ainetta kuin sanomalehtipaperi?

    Kirjojen johtavuudesta en sano vielä mitään.

    VastaaPoista
  20. Kirstille: juu, helpotti!
    Railille: Annoin tosiaan lähimmäinen Siri Kolusta väärän todistuksen. Kadun sitä, mutta huomautan, että sain informaationi vain tästä blogikirjoituksesta. Kolattuani nettiä ilmoitan kunnioittavani Siri Kolua, vaikka en ole hänen kirjojaan lukenutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha Erkki, kiitos tuosta. Minuakin helpotti ja ilmoitan pitäväni reilusta tunnustutuksestasi.

      Aamuhan alkoikin hyvin.

      Poista
  21. Anonyymi, on myös niin ettei se ole kantautunut kuin lähipiirin korviin, kun kaveripiirissä tai yksin hakotukin ääressä on purettu kiukkua ja haukuttu jotain, ketä milloinkin. Mutta nyt kaikilla on ainakin välttävä luku ja kirjoitustaito ja internet käden ulottuvilla. Ja kas vain, omat purkaukset saavatkin oitis laajemman jakelun. Kuukkeli taas tuo purkaukset helposti sen haukutunkin silmiin, kun se iltapäivän kuolleina tunteina huvikseen kokeilee pistää nimensä hakukenttaan ja katsoo, että mitä kaikkea hänestä löytyy netin uumenista.

    No niin, Erkki pyysi miehekkäästi anteeksi, ja minä puolestani kiitän valpasta Railia jöön pitämisestä täällä kommenttilaatikossa.

    VastaaPoista
  22. Totuus (pravda) kirjallisuudesta löytyy vain Kansan Uutisista. Muistakaa tämä, toverit.

    VastaaPoista
  23. Totuus (pravda)kirjallisuudesta löytyy ehkä Kansas News-lehdestä, mutta myös omia silmiään on pakko uskoa. Viime pyhänä yllätin lapsenlapsen sohvasta vierellään pino Anna-kirjoja. Menossa oli juuri "Anna ystävämme", jota 11-vuotias luki posket hehkuen. Kun sanoin hänelle (oikein leikillisesti), että onpa sinulla konservatiivinen kirjallinen maku hän, irroittamatta silmiään kirjasta, vastasi ja sanoi: "luethan sinäkin aina sitä samaa Dostojevskia."
    Olen pannut merkille, että hyvin monissa asioissa lapset ja vanhukset ovat mielipiteiltään hyvin lähellä toisiaan. Vanhoillisuus paistaa. Siksipä jätän keskustelun nykykirjallisuudesta suosiolla keski-ikäiselle väestönosalle.
    Kiitän vielä Railia siitä, että hän nosti papan tikun nokkaan juuri oikealla hetkellä. Tosi on, ettei vanhuus ole välttämättä viisautta.
    Kiitos myös Kirstille siitä, että hän ei yritä - monen muun blogistin tavoin - olla joka asiassa oikeassa.
    Hyvää päivänjatkoa kaikille Kirstin lukijoille ja ystäville. Täällä paistaa aurinko.

    VastaaPoista
  24. Eivätköhän Raili ja Erkki ole samaa ikäluokkaa?

    VastaaPoista
  25. mi mi mitä se Erkki puhuu,olenko muka ollut joskus väärässä...?

    VastaaPoista
  26. Sori, taisin tuossa konjakkipäissäni kirjoitella mitä sattuu...
    Ainahan sinä olet oikeassa kulta...älä lyö enää, rakas...ihan totta, kulta...pane se harjanvarsi pois... ai, ai,sattuu...kuule, hei!

    VastaaPoista
  27. Näin viedään vanhukselta viimeinenkin ilo. Voi, voi...
    Anolle tiedoksi, että kyllä Raili on takuulla nuorempi, kuvasta päätelen ainakin. Minullahan on lastenlastenlapsiakin. Isoja jo.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!