perjantai 28. syyskuuta 2012

Menettääkö kirjailijuus merkityksensä - on vain kynäilyä...

Tämä oli sellainen viikko, että tapasin neljä kirjoittajaryhmää joista kaksi oli uusia. Aikamoinen määrä stressiä ja sosiaalisia impulsseja aralle erakkoluonteelle.

Äärettömän ylellistä tänään vain käpertyä sohvalle läppärin kanssa, juoda kahvia, kuunnella sateen ropinaa peltikatolla ja uppoutua kertomaan tarinaa.

Huomenna on tiedossa nahkiaisten syöntiä Porin torilla.

Linkitän tähän ylipitkän, mutta kiinnostavia huomioita sisältävän kirjoituksen kirjailijuudesta.  En jaksa nyt lukea sitä kunnolla, enkä kommentoida, mutta täältä sen löydän sitten kun tarvitsen.

Minullahan on ollut huomattavia vaikeuksia omaksua itselleni kirjailijaidentiteetti. Vaikka kirjoja on kertynyt pino, minusta on aina tuntunut, etten ole oikea kirjailija. Nyt tuntuu, että ehkä koko kirjailijuuden käsite on sulamassa kuin sokeripala kahviin.






Share/Bookmark

5 kommenttia:

  1. Kiinnostava näkökulma. Mutta mikä on kirjailija? Pitäisikö tehdä englannin tyyliin jako 'writer' ja 'published writer' (kirjoittaja, jonka teksti on julkaistu.)

    Entisaikoina ihmiset kirjoittivat paljon kirjeitä, sivukaupalla. Jo keskiajalla oli ahkeria kirjeiden kirjoittajia, esimerkiksi Erasmus Rotterdamilainen. Heillä oli laaja verkosto ystäviä, sukulaisia tai samoista asioista kiinnostuneita henkilöitä, joita ei ehkä koskaan tavattu. LMM Montgomery oli vuosikausia kirjeenvaihdossa kahden miehen kanssa, joista toista hän ei koskaan tavannut, toisen tapasi häämatkalla miehensä kanssa Skotlannnissa. Tätä ilmiötä voisi verrata nykyajan Internet-kirjoittamiseen.

    Askel kirjeiden tai nettikommenttien kirjoittajasta "kirjailijaan" voi olla lyhyt: joko kirjoittaja itse tai joku muu julkaisee tekstin. Entisajan kirjeiden kirjoittaja oli usein hyvin valmis kirjailija, valmiimpi kuin me meidän ajan pinnallisten ja lyhyiden viestien väsääjät.

    Minusta tuntuu siltä, että jos käsitämme kirjoittamisen laajemmin, yhtenä elämään kuuluvana asiana, osaamme silloin suhtautua muiden ja omaan kirjailijan rooliinkin eri tavalla. Ihan asia erikseen on kirjoittaminen elinkeinona, leipätyönä.

    VastaaPoista
  2. Kirjailijuuteen on liitetty myyttisiä ulottuvuuksia, olen itsekin ajatellut sillä tavalla joskus. Mutta oma ura on pakottanut luopumaan mystifioinnista. Jollakin tavalla se on vähän surullistakin, samalla kun se huojentaa.

    VastaaPoista
  3. Mulle on kulttuurin alalta tutuin musiikin maailma. Rakastan musiikkia, kannatan kulttuuria ja ymmärrän ahdistuksen toimeentulosta. Tuskastun silti joskus kulttuurikeskustelun ainaiseen edunvalvontaan. Äänekäs vähemmistö saa tietenkin paljon huomiota, mutta mielestäni se, että onnekkaassa hyvinvointivaltiossa voidaan huolehtia sivistyksen säilymisestä osin jakamalla apurahoja, ei tarkoita sitä, että kerran nimeä hankkinut Taiteilija voi vaatia jatkuvaa apurahoitusta Tärkeään Työhönsä, jota monet muut kuitenkin tekevät omarahoitteisesti ja yhtä hyvin. Kun tietää, miten paljon ja miten lahjakasta porukkaa Suomestakin löytyy, soisi vapaan luomisen ilon jaettavan mahdollisimman monille. Ei "ammattilaisuus" aina tarkoita parempaa jälkeä, ei apurahakaan, joita ilman jää myös moni "ammattilainen".

    Myös Suomen pienyrittäjistä suuri osa elää köyhyysrajan alapuolella. Itse olen matalapalkka-alalla. Kolikon kääntöpuolena on usein vapaus, jota eivät kaikki tunne. Omat valinnat on kai omia niiden tekemisen jälkeenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin siis lukemassa myös viitatussa tekstissä luetun pääkkärin, joka kirjoitti kielenkannat..

      Poista
  4. Toistan itseäni, mutta näihinkin asioihin toisi perustulo/kansalaispalkka ratkaisun...

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!