keskiviikko 7. elokuuta 2013

Ahti suo antejaan

Oriveden uusissa opeissa Risto Ahti mystifioi kirjoittamisen opettajan ja oppilaan suhdetta. Kun Ahti on tyytyväinen opiskelijan runoon, hän ei sano mitään, vaan katsoo oppilasta "kasvot avoimina". Vai niin. Mutta tunnistan kyllä sen vaaran, josta Ahti mainitsee. Opiskelija tavoittelee opettajan hyväksyntää (tai hyvää numeroa todistukseen) ja saadessaan sen on tyytyväinen ja kuvittelee saavuttaneensa jotain. Ja oppiminen loppuu siihen.

Tulee mieleen toinenkin vaara. Opiskelija tavoittelee opettajan hyväksyntää, mutta saa alemman arvosanan kuin omasta mielestään olisi ansainnut, ja jälleen oppiminen loppuu. Opiskelija jää kiertämään omaa kehäänsä, hänelle olisi pitänyt antaa viisi pistettä, vaikka hän sai vain neljä. Valtava oikeusmurha tapahtui, miksi kukaan ei vaadi opettajan typerää päätä vadille. Lopputulos on sama, ihminen lakkaa kehittämästä omaa kirjoittamistaan tuijottaessaan mestariaan. Minäkin olen tosiaan onnistunut hankkimaan itselleni omat stalkkerini, Hännisten poikien teoksen mielestä (Haluatko todella kirjailijaksi) voin siis pitää itseäni menestyksekkäänä kirjailijana sillä jossain mielessä kirjailijuuden menestystä voidaan mitata stalkkereiden määrällä. Stalkkerit pitää erottaa ihailijoista, joita minulla ei olekaan ja hyvä niin.

Kuvittaja viestitti, että oli saanut omat kappaleensa Johannes ja Juraa. Missäs minun kappaleeni viipyvät. No tärkeintä tietää että ovat valmiita, ei tarvitse sitten ensi viikolla juhlia ilman kirjaa, toivottavasti. Tosin kollega kertoi oman kirjansa ilmestyneen kuukausi sitten, arvostelujakin on jo ollut lehdissä, mutta hän ei ole vielä nähnyt omia kirjojaan. Mitäs meistä, mehän vain olemme kirjoittaneet nuo tarinat, väliäkös meillä. No ei vaan.

hei nyt ne kirjat tulivatkin, onnea meille tekijöille!



Share/Bookmark

12 kommenttia:

  1. Olen käynyt Orivedellä ja muillakin kirjoituskursseilla on tullut pakerrettua ja mielestäni ongelma on liian positiivinen palaute. Ensin siihen uskoo ja ilahtuu,mutta myöhemmin ymmärtää, ettei se tarkoita kuin kannustusta. Ohjaako liian hyvä palaute ihmisiä hukkaamaan aikaansa johonkin sellaiseen, johon ei oikeasti ole taipumuksia. Olisi ehkä järkevämpää vaikka hoitaa terveyttään sen sijaan, että istuu vapaa-aikansa koneen ääressä.

    VastaaPoista
  2. Ajattelen, että jokaisella kuitenkin on taipumuksia. Vaikkei tähtäisi ammattikirjoittajaksi voi kuitenkin nauttia kirjoittamisesta ja tuoda myös iloa muille kirjoituksillaan. Kyllähän ihmiset käyvät maalauskursseillakin ja käyvät laulutunneilla ja tanssivat flanmencoa ajattelematta, että noita asioita pitäisi joskus tehdä ammatikseen. Silti haluaa kehittyä harrastuksessaan ja kokee tekemisen iloa tuottavana. Mutta ehkä kursseillakävijän pitäisi kuulostella sisintä motivaatiotaan. Miksi hän kirjoittaa? Saadakseen mainetta ja kunniaa, vai kyetäkseen paremmin pukemaan sanoiksi ja tarinoiksi sitä mikä sisimmässä liikkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet opettajat hakevat myös hyväksyntää ja/tai palvontaa oppilailtaan. En tiedä minkälaista sinun pedagogiikkasi on, mutta sen tiedän että Risto Ahti on taitava, hyvä pedagogi. Joitain viitteitä olet kyllä antanut täällä pedastasi, ja tuonut sitä esille. Siihen en ota tässä kantaa.

      Oppiminen on keskinäistä vuorovaikutusta, tekstin tarkkaa lähilukua, keskinäistä oppimista ja vierellä kulkemista, avointa dialogia. Se ei tapahdu ainoastaan luokkahuoneessa, ja harvoin yhdessä hetkessä. Oppiminen on prosessi. Pedagogi voi myös epäonnistua, mutta siitäkin on otettava opiksi. Olen tästä aivan varma, sen verran tutuksi (taide)kasvatusala on tullut.

      Kun enemmän tai vähemmän luovaa kirjoittamista on tyrkyllä, ja todella monenkirjavaa opetusta, olisi kursseille hakeutuvan edun mukaista saada tietää mikä on opettajan pedagoginen perusta ja/tai mihin opetus pohjaa tai mitä opetuksella, kursseilla tavoitellaan.

      Ja ihan konkreettisesti, koska näin se on muissakin taiteenlajien opetuksessa. Selkeisiin opetuksellisiin tavoitteisiin on helppo sitoutua ja se tuottaa myös hedelmää. Jos tavoitellaan vain pisteitä, niin sitten tavoitellaan pisteitä ja kerätään kurssisuorituksia.

      On opetusta joka tähtää julkaisukelpoisen ja ammattimaisen tekstin tekemiseen. On opetusta joka tähtää vapaa-ajan viettoon, ja siihen että on yhdessä kivaa. Kaikella toiminnalla on jokin tarkoitus, ja tietenkin, oma arvonsa.

      Poista
    2. Niin siis en arvioinut Ahdin metodeja sen kummemmin, vaan luin hänen kirjoittamansa artikkelin tuosta Oriveden opit kirjasta ja kommentoin sitä. Kovin selkeästi hän ei ajatuksiaan artikuloi, siksi puhuin mystifioinnista.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Välillä tuntuu, että edelleen ihmiset kovasti tavoittelevat sitä mystistä julkaisukynnyksen ylitystä. Pitäisi saada kirja ulos jonkun kaupallisen kustantamon kautta ja sitten tietenkin ylistäviä kritiikkejä ja palkintosadetta, mutta mielestäni se on kuitenkin toisarvoinen tavoite..

    VastaaPoista
  4. Taloudellinen stagnaatio on tosiasia, johon täytyy sopeutua. Kun valtio tukee kirjailijoita entistä vähemmän, kirjailijoiden on pakko keksiä uusia keinoja selviytymiseen. Tärkeintä on asenne: ota iisisti ja jatka kirjoittamista. Minusta on hyvä, että englannissa on kaksi termiä tarkoittamaan ihmistä, joka luo kaunokirjallista tekstiä: 'writer' ja 'published writer'.

    Nykyään on monia keinoja saada tekstinsä julkisuuteen. Minä olen ainakin päättänyt kirjoittaa niin kauan kuin muisti toimii. Jos mikään kustantaja ei julkaise, julkaisen netissä tai omakustanteena. Aika sitten näyttää, mikä kestää. Tulevaisuuden tutkijat ja kirjailijat tulevat olemaan kiitollisia, jos me tämän ajan ihmiset kirjoitamme. Meillä on paremmat keinot kirjoitusten tallentamiseen kuin entisajan ihmisillä.

    Olisi hyvä, jos tekstiä luovat ihmiset suhtautuisivat toisiinsa empatialla. Se auttaisi jo paljon.

    VastaaPoista
  5. Niin, kirjoittaminen on sinällään nautinnollista. Ei kannata etsiä oikeutusta kirjoittamiselleen jostain ulkopuolelta, esim julkaisupäätöksistä

    VastaaPoista
  6. Mikä siinä sitten on että Risto Ahdin runot ovat niin tylsiä, aina hän kirjoittaa samoista eläimistä, ketuista ym. Hänen kirjoittamisessaan on suuri ongelma opettajan roolissa, siinä että hän sormi ojossa opettaa. Bloody boring.

    VastaaPoista
  7. Yritin pistää kommenttia ylempään kohtaan, mutta meni ihan väärään. Nyt uusi yritys tänne loppuun.

    Olen erittäin paljon samaa mieltä Kirstin kanssa julkaisemisen tavoittelusta. Jos haluaa kirjansa julkaistuksi, se pitää tunnustaa rehellisesti itselleen. Ja sitten pitää kirjoittaa kirja, jolla kustantaja arvelee olevan myyntiä. Sellainen genre, jossa on tilaa, sellainen aihe, joka on ajankohtainen. Viimeaikoina harrastettu kirjoitustyyli ja kirjan rakenne. Hyvä kirja on välttämätön sen julkaisuun. Mutta se ei riitä. Pitää luoda nimelleen tunnettuutta. Pitää tuntea oikeita henkilöitä ja hoitaa kontaktia. On suureksi eduksi, jos ammatti sattuu olemaan toimittaja.

    Jos on sitä mieltä, että kirjoittaa vain itselleen, mitään rajoituksia ei ole. Jos pitää omasta tekstistään, mitä väliä sen on, pitävätkö siitä muut, esim. kirjoittamisen opettajat?

    Itselleenkin kirjoittaja voi kehittyä. Opettajan palaute on siinä hyödyllinen. Yleensä eli lähes aina se on liian myönteistä ja keskittyy yksityiskohtiin. Mitä hyötyä on pikkujuttujen viilaamisesta, jos koko kirjan rakenne on raskaasti kallellaan? Ope ei uskalla sanoa, että olet täysin metsässä. Miksi ei? Tekstistä voi olla kuitenkin enemmät puolet käyttökelpoista

    VastaaPoista
  8. Niin, ei ope varmaan aina uskalla sanoa..
    Mutta kun ohjaaja ja ohjattava tuntevat toisensa ja suhde on luottamuksellinen, on helppo sanoa että rakenne on kallellaan ja miettiä yhdessä, että mikä neuvoksi. Jos luottamussuhdetta ei (vielä) ole, tällaisen kommenttien esittäminen voi tuntua vähän vaikealta, koska joskus ihmiset ovat kovin herkkätunteisia tekstinsä suhteen ja reagoivat palautteeseen turhan voimakkaasti. Silloin helposti jäädään pelkän kannustuksen tasolle, mikä sekin voi olla silti tärkeä taso, jos se tehdään rehellisesti tosiaan keskittyen asioihin jotka käsikirjoituksessa ovat hyvin. Ihan mahdoton antaa karkeita ohjeita, että kuinka toimia, kun kaikki on niin ihmisistä kiinni.

    Sen vielä sanon, minusta itselleen kirjoittaminen on aivan turhan väheksyttyä tässä suomalaisessa todellisuudessa. Ihmiset ovat ulkoistaneet oman kirjoittamisensa oikeutuksen erilaisille instituutioille. Niin kauan kuin hyväksyntää ei ole, kirjoittaminen on jollakin tavalla hiukan lainsuojatonta. Virheajatus!

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!