perjantai 16. elokuuta 2013

Nyt en voi valittaa

Taiteiden yön ihme: Juotin vieraille viiniä hanapakkauksesta ja aamulla herätessä oli korkkaamattomia samppanjapulloja ja vuosikertaviinejä vähän joka nurkassa. Myös upeita kukka-asetelmia on joka nurkassa. Samoin tietenkin samppanjalaseja, lautasia, mukeja ja haarukoita. Kaksi päivää uurastin aamusta iltaan. Ensin tuntui, että teen ruokia ihan järkyttävät määrät liikaa. Sitten tuli mieleen katsoa googlesta, että kuinka paljon ruokaa pitää varata kahdellekymmenelleviidelle ihmiselle. Löysin  keskustelun, jossa neuvottiin, että salaatteja pitäisi olla kolmekymmentä litraa yhteensä. Pöyristyin, sillä minulla ei ollut kuin ehkä jotain kymmenen litraa. Tein vielä saavillisen omenahyvettä jälkiruuaksi.

Vaikka uurastin hulluna, niin kyllä se vain niin on, että vieraat tekevät juhlan. Tästä juhlien järjestämisen tuskallisesta puolesta, siis ketä kutsutaan ja kuka ottaa kutsun vastaan ja kuka ei ja mistä syystä, siitä voisi postata erikseen. 

Share/Bookmark

13 kommenttia:

  1. Niin kuin lastenlaulussa sanotaan: Oi, jospa oisin voinut olla mukana.:) Mutta luin eilen illalla kirjasi Johannes ja Jura.

    VastaaPoista
  2. Korkaamattomia! Ei voi olla totta;)

    Vieraita tulossa ja lähdössä ostamaan kellarin hyllylle hanaviiniä...

    VastaaPoista
  3. Sääli, että en ollut kunnossa, muuten olisi ollut vähemmän korkkaamattomia pulloja.

    Kiitos, olet tämän maailmankaikkeuden herkullisin pitokokki!

    VastaaPoista
  4. Anna, kirjoitatko blogiin...? ;-) vink vink

    Leena, korkkaamattomille pulloille on selitys: Vieraat toivat lahjana pullon ja sanoivat, ettei sitä SAA juoda nyt, vaan sitten rauhassa myöhemmin.

    Susu, toivottavasti selkä kuntoutuu:-(

    Anu, minun mielestäni oli huippubileet, mutta vieraathan sen lopullisen tuomion voivat bileiden huippuudesta antaa...

    VastaaPoista
  5. Kiitos pippaloista, Kirsti! Aloitin Johanneksen ja Juran lukemista, mutta sitten piti lähteä tänne Meri-Poriin, jossa on kylmä eikä mulla oo sopivia vaatteita... Mutta siis mitä ihmettä, Jura asuu meidän roskisnurkkauksen luona!

    VastaaPoista
  6. Joka paikkaan sinunkin pitää lähteä. Niin, jossain siellä se tosiaan asui, itsekin yllätyin kun huomasin.

    VastaaPoista
  7. Pyydätkö poissaolotodistuksen, mieheni voi allekirjoittaa :) Yleiskuntoa kohennellessa.

    VastaaPoista
  8. En nyt ihan sellaista tarkoittanut.

    VastaaPoista
  9. Tuon voikin laittaa omalaatuisen huumorini piikkiin.

    VastaaPoista
  10. Tässä vielä jotain lisää nyyttikesteihin:
    http://blogisisko.blogspot.fi/2013/08/kirsti-ellila-johannes-ja-jura.html

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!