Piipahdin Pietarissa kirkkoon ja siellä oli sattumalta häät alkamassa. Kuoro lauloi, suitsukkeet tuoksuivat, morsiuspari teki ristinmerkkejä ja kumarteli. Pappeja oli kaksi ja sitten oli vielä kolmas, jonkinlainen avustaja häikäisevän keltaisessa asussa, siirtelemässä valtavaa kynttelikköä paikasta toiseen. Miehen olemuksessa oli jotain maagisen lumoavaa, hän oli niin vakavan keskittynyt omaan avustajan tehtäväänsä. Vaivuin taas transsiin, niin kuin minulla kirkoissa usein käy.
Sitten piti rientää seuraavaan paikkaan ja seuraavaan.
Lauantai-iltana juostuani koko päivän hulluna ympäri kaupunkia ja ajettuani metrolla sinne ja tänne, hain Annan ohjaamana tavarat hotellista ja matkustin metrolla Pietarin rautatieasemalle. Kun olin menossa metrojunaan, näin ikkunassa tutun hahmon. Hänellä oli tumma ulsteri yllä. Hetken kuluttua hän astui ulos junasta.
Miten monta miljoonaa asukasta Pietarissa mahtaa olla. Kirkko jossa kävimme oli joka tapauksessa aivan toisessa suunnassa. Huomaan, että minun on kauhean vaikea olla liittämättä merkityksiä siihen, että sattumalta tapasin keltakaapuisen miehen uudestaan. Jos olisin ollut yksin liikkeellä ja jos minulla ei olisi ollut kiire junaan, olisin varmasti lähtenyt seuraamaan miestä.
Junamatka takaisin Suomeen sujui vaivatta. Helsingin rautatieasemalla jouduin odottamaan tunnin, ennen kuin pääsin jatkamaan matkaa kotiin. Istuin penkillä ja musta alakuloinen mies tuli iskemään minua. Sanoin olevani liian väsynyt jutellakseni, mutta oikeasti minua vähän pelotti. Helsingin rautatieasema ei ole maailman viihtyisin paikka yhdeltätoista lauantai-iltana.
Sitten piti rientää seuraavaan paikkaan ja seuraavaan.
Lauantai-iltana juostuani koko päivän hulluna ympäri kaupunkia ja ajettuani metrolla sinne ja tänne, hain Annan ohjaamana tavarat hotellista ja matkustin metrolla Pietarin rautatieasemalle. Kun olin menossa metrojunaan, näin ikkunassa tutun hahmon. Hänellä oli tumma ulsteri yllä. Hetken kuluttua hän astui ulos junasta.
Miten monta miljoonaa asukasta Pietarissa mahtaa olla. Kirkko jossa kävimme oli joka tapauksessa aivan toisessa suunnassa. Huomaan, että minun on kauhean vaikea olla liittämättä merkityksiä siihen, että sattumalta tapasin keltakaapuisen miehen uudestaan. Jos olisin ollut yksin liikkeellä ja jos minulla ei olisi ollut kiire junaan, olisin varmasti lähtenyt seuraamaan miestä.
Junamatka takaisin Suomeen sujui vaivatta. Helsingin rautatieasemalla jouduin odottamaan tunnin, ennen kuin pääsin jatkamaan matkaa kotiin. Istuin penkillä ja musta alakuloinen mies tuli iskemään minua. Sanoin olevani liian väsynyt jutellakseni, mutta oikeasti minua vähän pelotti. Helsingin rautatieasema ei ole maailman viihtyisin paikka yhdeltätoista lauantai-iltana.
Tekstit
Nythän sinulla on dekkarin ainekset koossa: "Keltapukuisen miehen arvoitus." Se kenkäplankkia naamaansa laittanut kaveri Helsingin asemalla oli sama kirkonpalvelija, joka "sattumoisin" tuli Suomeen samalla junalla kanssasi. Ja ensi yönä hän hiiviskelee puutarhassasi ja sieppaa mukaansa kuivumassa olleet kalaverkkosi. Ja pian kuuluu kirkunaa...
VastaaPoistaIhan totta, Pietarissa kyllä saa varautua yhteen&toiseen. Itse olen käynyt siellä kolmesti tänä vuonna ja aina käveli joku novellin aihe nurkan takaa vastaan.
Olen samaa mieltä kuin Vanha Erkki, tuossa on ehdottomasti tarinan ainekset! :)
VastaaPoistaVanhoissa kirkoissa on jotain ihanaa ja maagista, vanhoissa hautausmaissa myös.
Kiinnostavaa. Erittäin kiinnostavaa. Täytyy mennä käymään vihdoinkin Pietarissa.
VastaaPoistaSinulle Pietari on lumouksen paikka jo entuudestaan. Ihmettelen, kun et ole tullut maininneeksi, että olet kirjoittanut kirjan: Hajatuksia Pietarissa. No onhan siitä jo kolmisen vuotta aikaa. Kyllä tuota vauhtia julkaiseva kirjailija voi unohtaa tuotannostaan jotain oleellista, mainitsee ymmärtäväinen Salme
VastaaPoistaSaako udella, että millaisia ne kirjalliset tapahtumat siellä Pietarissa olivat? Millä kielillä kommunikoitte? Puhutko mahdollisesti venäjää?
VastaaPoistaKyselee Ilona.
Vanha Erkki, toden sanot, dekkarin ainekset olisivat kasassa. Ja Pietarin metrossa seikkaileminen antaisi tarinaan oman jylhän lisänsä.
VastaaPoistaAnu, se on totta, hautuumaat ovat myös henkeviä paikkoja.
Anna, suosittelen.
Salme, en tosiaan välitä sen suuremmin tuota opusta mainostaa, mutta ehkä joskus vielä teen oikean matkakirjan.
Ilona, saa toki udella: Pietarissa oli sellainen Detzig-kustantamon ympärille syntynyt kirjallisuustapahtuma. Sinne oli saapunut kirjailijoita eri puolilta Venäjää keskustelemaan ja esiintymään kirjastoissa ja kirjakaupoissa. Valitettavasti en puhu venäjää, meillä oli tulkki.
Hurmeen Juha sanoi joskus kursilla, että on todennäköistä että epätodennäköistä tapahtuu kokoajan. Älyttömän hieno kokemus ja ilman muuta novelliainesta.
VastaaPoistaItselle on käynyt niin, että kolmella peräkkäisellä helsinginreissulla olen nähnyt saman kouvolalaisen katuskitsofreenikon väistelemässä lattialaattojen viivoja eri puolilla kaupunkia. Ensin kampin metroasemalla, sitten hakaniemessä ja kolmanneksi asematunnelissa. Se oli mystistä ja omituista.
Toinen epätodennäköisyys sattui kun olimme menossa sisareni kanssa lukemaan ääneen tekeillä olevaa näytelmääni. Kävimme ensin löytötavaratoimistossa vallilassa ja hypäsimme sieltä ratikkaan jolla pääsee kruunuhakaan. Ratikassa sattui seisomaan sisareni hyvä tuttava Markku Arokanto ja siskoni hyppäsi halaamaan Markkua joka ensimmäiseksi kysyi. Joko olette käyneet lukemassa sun siskosi näytelmän. Sisko oli nänyt markkua edellisen kerran joskus vuosi sitten eikä ollut ollut häneen missään yhteydessä, mutta näyttelijä Eve joka oli myös tulossa lukutilaisuuteen oli sattumoisin jutellut markun kanssa ja kertonut hänelle menevänsä lukemaan siskoni kanssa minun näytelmääni. Ja sitten me kolme kohtaamme täysin sattumalta ratikassa jossain vallilassa. Maagista.
Tiivistin tilanteen näin:
Ratikassa seisoi mies. En tuntenut häntä. Hän ei tuntenut minua. Hän tiesi minne olen menossa. En tiennyt että hän tiesi. Hän ei tiennyt tietävänsä.
Karpalo, muistan että oltais joskus ennenkin puhuttu tästä. Maagisia kohtaamisia sinulla. Mietin miksi tuo Hurmeen kommentti tuntuu jollakin tavalla vähättelevän tällaisten kohtaamisten merkitystä.
VastaaPoistaJoo, minustakin tuo lause haluaa viedä pois ihmeen tunnun, mystisyyden, jumallisen tarkoituksen, johdatuksen. Mutta ei välitetä siitä.
VastaaPoistaJuha puhui kirjoittajille, ja että hän taisi tarkoittaa, että kirjoittakaa epätodennäköisiä asioita. Että on kiinnostavampaa kun asiat eivät mene siten kuin voisi kuvitella, että epätodennäköisetkin käänteet voivat olla uskottavia.
Mutta totta on, että jos sen lauseen irrottaa erilliseksi, niin kyllä siinä se ihmeen ja tarkoituksellisuuden tunne katoaa ja minä ainakin haluan sen tunteen säilyttää.
Mun mielestä tuo lausahdus on itsessään syvällinen, ja pikemminkin vahvistaa arjen ihmeiden merkitystä kuin vähättelee niitä..
VastaaPoistaKokemushan on tärkein, ei niinkään se mitä tapahtuu. Miksi subjektiivista kokemusta pitää vähätellä, ja ikään kuin hakea sille oikeutusta sillä että kyllä tässä nyt OIKEASTI tapahtuu jotain yliluonnollista? Onhan sattumillakin merkitystä silloin kun ihmiset alkavat pohtia asiaa joukolla, ja joku vaikkapa kirjoittaa tarinan kokemuksestaan.
Onko edes väliä, meneekö syy-seuraussuhde suuntaan "Sain yliluonnollisen viestin kirjoittaa tämä tarina" vai "Koin yhteensattuman, joka tuntui jännittävältä ja siten herätti ajatuksia ja sai luovuuteni virtaamaan"?
Mulle oudoilta tuntuvat yhteensattumat ovat itsessään jänniä ja kiinnostavia, eikä tunnetta vähennä vaikka tiedostankin ne "vain" yhteensattumiksi :)
Anu, ihmiselle on historiansa aikana näyttänyt olevan tunnusomaista kaipuu saada liittää itsensä johonkin itseään suurempaan tarinaan. Miksi on näin, sitä en tiedä. Mutta esim. omalla kohdalla se on aivan selvästi niin. Ajatus, että kysymys on vain omasta subjektiivisesta kokemuksesta aiheuttaa mulle, ainakin joissakin kohdissa merkityksettömyyden tunnetta. Joskin tää Pietarin metrossa sattunut tapaus nyt ei välttämättä hetkauta ihan hirveesti.
VastaaPoistaKarpalo, se on kyllä totta, että tarinoita kehitellessä kannattaa miettiä noita epätodennäköisempiä tapahtumakulkuja. Niin, tuossa kontekstissa ymmärrän Hurmeen kommentin.
Niin no lähinnä tarkoitin, että tuollainen lausahdus ei ole välttämättä tarkoitettu vähättelemään _muiden_ ihmisten kokemuksia, vaan kuvastaa vain sitä että me ihmiset ylipäätään nähdään asiat eri tavoin :)
VastaaPoistaMielenkiintoisia aiheita teillä. Mä taas olen sikäli kajahtanut, että mua ärsyttää, kun ihmiset etsivät kummallisia merkityksiä ihan mistä vaan, puhtaista sattumistakin. Mikä ihme siinä ärsyttää, kai nyt ihmiset saa etsiä merkityksellisyyttä, jos se kerran antaa sisältöä elämään.
VastaaPoistaVoiskohan suhtautumiseni liittyä joihinkin uskovaisiin kamuihin, jotka selittävät Jumalan johdatukseksi lähes kaiken, vaikka sen, että löytyi just passeli takki ja palkankorotuskin tuli taas. Se kuulostaa mun mielestä tosi pöyhkeältä, kun ajattelee, että moni kärvistelee työttömänä tai ei ole rahaa ostaa minkäänlaista takkia. Missä heidän Jumalallinen johdatus on? Ja miksi joidenkin jumala näyttää ehtivän huseerata joidenkin tyyppien pienimpienkin tarpeiden parissa.
On tämä tietysti vähän eri asia, kuin se mistä te puhutte.
Anu, joo jää varmaan Hurmeen omaksi salaisuudeksi, että mitä tuohon lausuntoon kaikenkaikkiaan hänen päänsä sisällä liittyy.
VastaaPoistaHei anonyymi, ei tuo ehkä niin kaukaa liippaa:-) Näkeekö ne sun kamut koskaan johdatusta siinä, kun niiden elämässä jotkut asiat menevät oikein poskelleen. Itse kunnioitan ihmisiä, jotka pystyvät isot vastoinkäymisetkin näkemään merkittävinä ja kasvattavina juttuina. Sellaisesta haluaisi ottaa mallia.
Harjaantuminen hankaliin tilanteisiin ja vaikeisiin vastoinkäymisiin kannattaa! Voin suositella sitä oppikoulua aika monille.
VastaaPoistaJos elää pumpulissa ja liian suojattua elämää niin pieninkin vastatuuli puhaltaa kyllä nurin. Olenpa erimieltä kanssasi, Kirsti, siitä että ovatko nämä ulkoluvulla opittavissa. Musta vastatuulessa navigoiminen ei ole mallioppimisasia eikä näitä selviytymistaitoja voi mistään oppikirjasta opetella.
Nämä taidot ja elämän mielekkyden sekä merkityksien tajuamiset hankitaan kyllä ainoastaan elämällä. Kun luopuu liian varmoista ja turvallisista reiteistä, epävarmuuden sieto kasvaa ja todellinen luovuus tulee punnituksi. Eikä tosiaankaan muutu omahyväiseksi vaan luottavaiseksi sen suhteen, että kaikella on mielensä ja merkityksensä. Mutta silloin on uskallettava oikeasti kulkea sellaisia polkuja pitkin joita ei tunne, ja tehtävä rohkeita ratkaisuja.
Lisään vielä, että sattuma voi olla onnekas tai epäonnekas, jälkimmäisessä tapauksessa sitä usein kai kutsutaan kohtaloksi. Johdatusta taas usein pidetään myönteisenä tapahtumana, johdattelua ehkä hieman kielteisenä, koska se voi tuntua manipuloinnilta joka taas on vallankäyttöä.
VastaaPoistaYhteensopivat sattumat voivat johdattaa jonkin äärelle tai antaa oivalluksen, synkronistiset tapahtumat (sellaiset tapahtumat joilla ei ole mitään loogista, siis havaittavaa syy-seuraus suhdetta toistensa kamssa) ovat ihan tätä elämää. Ne tuntuvat tietenkin maagisilta, tai jopa pelottavilta, mutta ovatko ne lopultakaan mutta kuin eräs elämän todellisuuspuoli: selittämättömiä tapahtumia.
Tuohon Hurmeen sanomaan "on todennäköistä että tapahtuu epätodennäköistä" voin hyvin uskoa ja luottaa.
Joo, no minä yritän välttää sitä, että arvioisin muista ihmisistä, että kuka elää pumpulissa. Enkä myöskään toivo kenellekään vastoinkäymisiä, jotta oppisivat jotain. Mutta itse kullekin niitä vastoinkäymisiä tietysti tulee. En minäkään usko ulkoaoppimiseen näissä asioissa, mutta minulle esimerkilliset ihmiset ovat kyllä tärkeitä. Siis ihmiset, jotka omassa käyttäytymisessään ja olemuksessaan ilmentävät sellaista elämäntapaa ja ja maailmankatsomusta jota arvostan.
VastaaPoista"mutta ovatko ne lopultakaan mutta kuin eräs elämän todellisuuspuoli: selittämättömiä tapahtumia. "
No niinpä. Mutta sehän onkin jo iso juttu, kun asiat jäävät selittämättömiksi. Sana "sattuma" on esimerkki sanasta joka ei oikeastaan selitä mitään. Siinä vain läiskäistään nimilappu jonkin selittämättömän tapahtuman pintaan ja tuudittaudutaan ajattelemaan, että asia on saanut nyt selityksensä.
Kyllä musta tietty määrä kitkaa elämässä on useimmille vaan hyväksi, siksi sanoin että vastoinkäymiset voivat olla opiksi jos oppija on halukas ottaman opiksi, ei se helposti aina käy. Jos aina välttelee ja pakenee hankalia tai vaikeita asioita, ristiriitoja tai ahdistusta tai konflikteja ei myöskään opi ratkomaan, pohtimaan tai purkamaan niitä. Rakentamaan. Kohtuus tietenkin kaikessa, myös vastoinkäymisissä.
VastaaPoistaIhminen on kekseliäs ja siksi mä uskon ettei liian iisi elämä ja siten helppo ”pumpulipalloelämä” haasta ihmistä selviytymään hankalista kohdista, keksimään ja hoksaamaan. Kyllähän sinä sen kirjailijana tiedät että henkilöllä/henkilöillä on aina jokin ristiriita. Sehän on draaman peruskauraa että NN on tilanteessa X ja jokin ajaa häntä koko ajan ratkaisua Y kohden. Pako voi olla sekin tietty eräs ratkaisu. Epätyypillinen ratkaisu on niin elämässä kuin kertomuksessakin mielenkiintoisempi kuin tyypillinen, se tavallinen tarina. Sattumalla kuin kohtalollakin voi olla sormet pelissä.
”Siis ihmiset, jotka omassa käyttäytymisessään ja olemuksessaan ilmentävät sellaista elämäntapaa ja maailmankatsomusta jota arvostan. ”
Heitä onkin helppo arvostaa, joten eiköhän useimmat arvosta niitä joilla on omissa silmissä ja sydämessä se tietty paikka. Ihminen ei lakkaa minua hämmästyttämästä, olemme niin kovin monipuolisia ja elämme aikalailla monimuotoisemmin kuin äkkiseltään uskoisi. Ihminen on, no minusta ainakin, loputtoman mielenkiintoinen olento. Minua kiinnostaa enimmäkseen ne ratkaisemattomat kysymykset kuin jo ratkaistujen asioiden tylsä jankutus tai toistaminen tai selittely.
Niin, itse epäilen, että sitä kitkaa tulee kaikille jossain vaiheessa, oli se hyväksi tai ei.
VastaaPoista