Sodan jälkeen Tuffa sitten sai sen liikkeensä pystyyn. Minä sain vähän kärsiä, kun hän mainosti Satakunnan kansassa, että Erä matkalla naarmuuntuneita kodinkoneita. Koulussa pilkattiin, että miksi tyhmä tuffani aina lähettää ne koneet sinne erämatkalle, eikä opi että ne siellä naarmuuntuvat ja taas pitää myydä halvalla.
Tuffan liike oli Sampotalossa ja siellä hän istui verkkopaita päällä tuolissa sillä tavalla väärinpäin, että hän nojasi käsivarret selkänojaan. Ja jostain syystä hänellä oli mustat kyynärpäät. Hän oli remakka ja hyväntuulinen ja esitteli mielellään paksua lompsaansa. Pihaansa hän hommasi hienoja patsaita ja suihkulähteitä ja aurinkokelloja. Siis oli mauton nousukas.
Minulle hän ei koskaan antanut mitään, tuskin hän huomasi, että olen olemassakaan, mutta mummu antoi aina runsaskätisesti rahaa.
Tekstit
Tiesin heti, että Porissa päin ollaan. Tiesin tuffasta. Olen itse Luvialta, 18 km Porista.
VastaaPoistaKauppahalli on Porissa kova sana ja tori. Olen ollut toimittajana mm. SK:ssa.
Isäni kyläkauppias.
Hei Leena! Ihan naapurista siis. Siinä on ainakin murteen tasolla sellainen hassu raja ihan Porin vieressä, että Luvialla puhutaan melkein Rauman murretta. Luokkakaveri oli Luvialta ja aina kuulostelin kiinnostuneena sen murretta. Luvian Verkkokarissa olin joskus Pelastusarmeijan kesäsiirtolassa töissä.
VastaaPoistaTuffasi ikäpolven miehet taisivat olla hiukan ujoja osoittamaan huomiotaan ja hellyyttään lapsille. Se ei tuohon aikaan ollut tapana, eivätkä he olleet saaneet siihen mallia omilta isiltään. Miehinen mies kätki tunteensa, teki töitä perheensä eteen kodin ulkopuolella ja huolehti yhteiskunnan asettamista velvollisuuksista. Äidit ja mummut rakastivat lapsia, omiaan ja vieraiden, osoittivat rakkauttaan sitäkin hevelimmin. Heillä oli siihen lupa ja taito. Nykyään se on isillä ja isoisilläkin.
VastaaPoistaDelilah, kyllä kulttuuri on tältä osin muuttunut todella paljon. Omasta elämänpiiristäni en kyllä muista mummujenkaan suurta hellyyttä. Luulen, että sota koettelemuksineen oli niin lähellä vielä, joten lasten suhteen ajateltiin enemmän, että ne pitää ruokkia ja vaatettaa ja kasvattaa työtätekeviksi aikuisiksi. Vähemmän mietittiin hellyysjuttuja.
VastaaPoistaVäitetään, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. En allekirjoita ihan sellaisenaan, vaikka olen kuvan ammattilainen. Tarinasi herättää kuvan eloon.
VastaaPoistaSamaa näköä ainakin, ihan selvästi, lienetkö perinyt myös muita ominaisuuksia?
VastaaPoistaMinullakin oli tuffa, Pomarkusta. Antoi kermatoffeeta ja teki koivun oksaan keinun, ei puhunut, kun ei aivoinfarktilta enää kyennyt. Mummu olisi pystynyt tuffankin edestä, muttei muistaakseni koskaan puhutellut minua, vaikka aikuiseksi ehdin hänen aikanaan.
VastaaPoistaJa terveisiä Porista, just kävin taas kirjallisissa ja sukuloivissa merkeissä.
Marjatta, kuvissakin on eroja. Jotkut puhuvat enemmän kuin jotkut. Vaikka tämäkin on mielestäni aika hyvä, varsinkin kun se on vielä tuollainen ryppyinen ja repeytynyt.
VastaaPoistaHirlii, enpä ole tullut ajatelleeksi että olisin tullut tuffaani. Mutta onhan se mahdollista. Yhtä paljon en ole rahan ja omaisuuden perään kuitenkaan.
Kiitos terveisiä Katja! Kermatoffeet ja keinut saattoivat olla merkittäviä juttuja. Vaan mikä teki mummustasi tuppisuun?
Kirsti, arvelen, että mummun luonne oli juro + oli saanut lapsista tarpeekseen, isoistakin. Kaiketi karu elämäkin oli lyönyt leimansa. En tiedä, oliko tuo sen ajan ihmisten vitsaus. Toivon, että toisenlaisiakin kokemuksia on.
VastaaPoistaSiitä harvemmin kerrotaan, isovanhemmasta tai vanhemmasta joka on saanut lapsista tarpeekseen. Sekin on todellisuutta, tätä maailmaa.
VastaaPoista