On olemassa eräs tietty sinisen sävy, josta pidän. Tai ehkä kysymys ei ole niinkään siitä, että väri olisi mielestäni kauniimpi kuin jokin muu väri, vaan tunteesta jonka tietty sininen minussa aiheuttaa. Siihen liittyy huolettomuutta, auvoisuutta, levollisuutta, sitä että maailma on järjestyksessä ja minulla on siinä järjestyksessä oma mukava pieni paikka, enkä muuta kaipaa. Olen turvassa.
Minulla roikkuu nytkin vaatekomerossa sininen takki, joka on ollut siellä kohta kolmekymmentä vuotta ja joka on aikoinaan ostettu värinsä vuoksi. Takki on kuin uusi, koska se on väärän mallinen, eikä sitä viitsi käyttää. Joskus leikittelen ajatuksella, että taitava ompelija muokkaisi takista käyttökelpoisen, mutta en ole saanut aikaiseksi. Takki on kulkenut mukanani asunnosta toiseen, vaikka muuten olen aika herkkä heittelemään romuja pois. Se on kulkenut mukana nimenomaan värinsä vuoksi.
Olen joskus aina miettinyt, mitä väriin voisi liittyä. Onko olemassa jokin selitys sille, että yksi väri on niin rakas.
Viime viikonloppuna kaivelin äitini komeroista vanhoja valokuvia ja skannailin niitä itselleni. Sieltä löytyi tällainen valokuva. Minä olen tuo innostuksesta hihkuva pullea ihminen äitini sylissä. Ja minkä värinen on äidin mekko. Valokuvan värit ovat aika tavalla haalistuneet, mutta silti.
Minulla roikkuu nytkin vaatekomerossa sininen takki, joka on ollut siellä kohta kolmekymmentä vuotta ja joka on aikoinaan ostettu värinsä vuoksi. Takki on kuin uusi, koska se on väärän mallinen, eikä sitä viitsi käyttää. Joskus leikittelen ajatuksella, että taitava ompelija muokkaisi takista käyttökelpoisen, mutta en ole saanut aikaiseksi. Takki on kulkenut mukanani asunnosta toiseen, vaikka muuten olen aika herkkä heittelemään romuja pois. Se on kulkenut mukana nimenomaan värinsä vuoksi.
Olen joskus aina miettinyt, mitä väriin voisi liittyä. Onko olemassa jokin selitys sille, että yksi väri on niin rakas.
Viime viikonloppuna kaivelin äitini komeroista vanhoja valokuvia ja skannailin niitä itselleni. Sieltä löytyi tällainen valokuva. Minä olen tuo innostuksesta hihkuva pullea ihminen äitini sylissä. Ja minkä värinen on äidin mekko. Valokuvan värit ovat aika tavalla haalistuneet, mutta silti.
Tekstit
No sieltähän se väri kajastelee :) Kaunis väri muutes onkin. Minulla oli tuon väriset sukkahousut, joita suorastaan palavasti ihastelin, kunnes ritsrats menivät päivänä joutuisana rikki. Enkä ole toisia sitten enää löytänyt.
VastaaPoistaPetrooliin olen koukussa minäkin. Yläkerrassa yksi seinä on maalattu sillä värillä. :) Petrooli on mielestäni rauhoittavampi väri kuin puhdas sininen, sillä siinä on seassa hieman vihreää. Siitä puuttuu synkeys, vastuu ja perinteiden painolasti, jonka yhdistän siniseen.
VastaaPoistaHauska valokuva, muuten! Minusta on mielenkiintoista katsella vanhoja valokuvia etenkin tuntemattomista ihmisistä ja miettiä, minkälainen heidän elämänsä on ollut.
Tuo kuvan mekko voi tosiaan vaikuttaa väri-ihastukseesi, alitajunta kun yhdistelee asioita tosi monenlaisia reittejä ja aistimuksia pitkin :)
VastaaPoistaMä rakastan keltaista, sellaista oikein kirkasta.. Harmi etten oikein voi pukeutua siihen, näyttäisin norsun ja pääsiäistipun risteytykseltä O_x
Helmi-Maaria, otan osaa sukkahousujesi vuoksi;-)
VastaaPoistaJ.S Meresmaa, niin onkin rauhoittava sävy. Vanhoissa valokuvissa on kieltämättä taikaa, sekä omissa, että vieraiden.
Anu, luulen että väriin liittyy joitain jo unohtuneita onnenhetkiä ja siksi mielenpohjalle on jäänyt väijymään jokin tietty ihastus väriin liittyen. Keltaiseen pukeutumiseen kannustan:-)
Sininen on ollut vahva värisuosikkinen ajat..
VastaaPoistanykyään tykkään kyllä mutta on tullut muitten värien aika..
Välillä oli violetti, oranssi ja viimeaikoina luonnonvalkoinen vetää puoleensa monessa..
petroolin sininen ei taas sinisistä..se ei sovi mielestäni minulle..
Sininen taivas, meri...symboloi sinisyyttä minulle..
Ihana kuva,
olet hurmaava!!
Kiitos Hanne! Ainakin näytän aika hyvinruokitulta tuossa.
VastaaPoistaValokuvaajana on varmaan joku oikein mieluinen henkilö, ne ottavat parhaat kuvat.
VastaaPoistaOlen mustaanpukeutuja, mutta halki elämän on ollut kolme väriä, jotka aina välillä palaavat. Yksi niistä on petroolin sininen, makuuhuoneenikin on petrooli. Niiden kahden muun alkuperä on samanlainen kuin sinulla, ne palautuvat lapsuuteen. Mutta petroolinsinisen alkuperä on arvoitus.
Heh, heh ja vielä kerran heh!
VastaaPoistaKatselin tuossa kirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaita, enkä tietenkään voi olla siteeraamatta Kirstiä: "minua kyllä vaivaa tunne siitä, että kirjoihini olisi suhtauduttu hiukan eri tavalla, jos joku muu, esim. joku sopiva mieshenkilö olisi ne kirjoittanut."
Kun kuudesta ehdokkaasta kuusi on naisia, tekee mieli arvuutella, onko sillä, mitä housuissa on, merkitystä valinnassa. Nyt pitäisi miesjärjestöjen (onko niitä?) ulista, että kyllä jumalauta ainakin yksi kiintömies olisi pitänyt saada mukaan! Myös pitäisi valittaa, että helppohan se on akkojen kirjoitella peräkamarissa kynttilänvalossa kun mies hommaa perheelle elannon ja vie sekä tuo lapset harrastuksiin ja vielä keittää sapuskatkin. Niin että nyyh ja voih!
Mutta ei kuulu mitään, ei nyt eikä myöhemmin. Jos tilanne olisi päinvastainen, siis kuusi miestä hymyilemässä kameroille, olisi sata lenita-airistoa jo kiljunut, että taas naisia sorretaan ja taas tätä fallokratiaa. Hyvä kun ei burkhia vaadita!
Luultavasti Kirstikin olisi kommentoinut pisteliäästi: Mitäs minä juuri sanoin...
Olen aina ollut sitä mieltä, ettei sukupuoli ratkaise lahjakkuutta. Lukijat lopulta ratkaisevat sen, kuka osaa kuka ei.
Hei Erkki, huomaa nyt kuitenkin, että tuossa kommentissani oli yksi aika tärkeä sana "sopiva". Siis ei pelkkä "mies" vaan "sopiva mies". Huomaatko eron? Eikö muuten ole ollut yhtään miespainotteista Finlandia-listaa koskaan? En ole seurannut näitä ehdokasasetteluja juurikaan.
VastaaPoistaSokea Kana, isäni on ottanut kuvan. Ehkä joskus oivallat mistä oma mieltymyksesi petrooliin on peräisin.
Ihana kuva, olet tainnut olla oikea hymytyttö :) Petroolinsininen on kyllä ihana, minäkin olen siihen heikkona!
VastaaPoistaHeh joo, no se hymy on tainnut vuosien mittaan hyytyä...
VastaaPoistaOlen vähän ymmälläni värinimityksistä... petrooli vivahtaa keltaiseen, mutta eikös äitis puvun sininen ole lilaan päin?
VastaaPoistaMinullakin on sininen vivahde, jota rakastan. Taiteilija-isoäitini käytti erityistä kesäillan sinistä, (taiteilijakielellä ultramariinia ja sen johdannaísia) jota voisin syödä suoraan lusikalla jos saisin. Siitä todella tulee hyvin levollinen ja turvallinen olo.
Hei Tanja, joo minäkin olen miettinyt miksi tuo tietty sininen on nimeltään petrooli. Mistä nimitys tulee. Hauska ilmaus tuo, että tiettyä väriä haluaisi syödä lusikalla:-)
VastaaPoista