Lehdessä kerrottiin, että taiteilijajärjestöt ovat huolissaan apurahojen jakojärjestelmiin suunnitelluista muutoksista. Jos vertaisarvioinneista luovutaan, siis siitä, että taiteilijat ovat mukana päättämässä ketkä kaveritaiteilijat saavat apurahoja, ja jos taidetoimikuntien määrää supistetaan, on vaarana, että apurahojen jako muuttuu sattumanvaraiseksi.
Minusta taas olisi äärimmäisen fiksua, jos apurahat nimenomaan arvottaisiin. Voisi olla jokin minimivaatimus, jonka täytettyään pääsisi mukaan arvontoihin. Esimerkiksi, että on julkaissut kirjan, jota on myyty tuhat kappaletta, tai vastaavasti ostettu kirjastoihin ja lainattu 1000 kertaa. Jos tämä ehto täyttyy, niin sitten vain eteenpäin arvontoihin. Jos tämä ehto ei täyty, voidaan ajatella, ettei kirjailijan teoksella ole riittävää yhteiskunnallista ja kulttuurista merkitystä, vaikka se olisi jonkun mielestä kuinka ihmeellinen.
Tuon tuhat heitin hatusta. Joku voisi ihan oikeasti miettiä, että miten monta kertaa kirjaa pitää kirjastosta lainata, jotta voidaan sanoa, että kirja kannatti julkaista, ja kirjailijan elämäntyö on yhteiskunnan tuen arvoista.
Jos tärppää viisivuotisen apurahan verran, voisi sen jälkeen tulla pikkuinen karenssi. Ihan heti viisivuotisen jälkeen ei voisi saada kuin pikkuisia apurahoja vain. Mutta sitten kun on muutaman vuoden keplotellut, voisi jälleen päästä mukaan isojen voittojen arvontoihin.
On potaskaa esittää, että olisi olemassa jotain objektiivisia arviointikriteerejä, joita noudattamalla harvat apurahat tipahtelevat juuri oikeiden kultapossutaiteilijoiden tileille. Apurahojen saamisessa yhdistyy nerokas kaavakkeentäyttötaito sosiaaliseen kiipimistaitoon, kun ne ovat hallussa, homma pelittää. Itsellä tuo sosiaalinen kiipiminen on jäänyt oppimatta, mutta kaavakerunoilijana olen vuosi vuodelta kehittynyt. Mieluummin kuitenkin suostuisin reilusti arvontoihin.
torstai 19. elokuuta 2010
Arvotaan apurahat
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sitten voisi olla vielä jokin kertoin. Jos on julkaissut kymmenen kirjaa, todennäköisyys apurahan saamiseen lisääntyisi, mikäli ne täyttävät edellä mainitut minimikriteerit.
VastaaPoistaAh, mun lempiaihe ;) Mulla on ilmeisesti vielä harjoittelemista sosiaalisessa kiipimisessä ja/tai kaavakkeentäytössä (veikkaan enempi jälkimmäistä, kun nyt oon kuitenkin tämmöinen Ihana Persoona) joten arpajaisissa voisi joskus onni osuakin kohdalle.
VastaaPoistaAsian vierestä, hoksasin juuri että mehän varmaan tavataan ihan NOKakkain (hih) Turun NOKissa, Kirsti :)
Ai, sinä tulet Turkuun. Miksi minä en koskaan pääse mihinkään muualle vierailemaan? Oletko tulossa Helsinkiin syyskauden avajaisiin, sielläkin me kai nähdään, ainakin kirjasi on listassa.
VastaaPoistaAi niin, oonpa hömelö, kirjasyksyhän on tuota häppeninkiä ennen. Eli siellähän me nähdään jo parin viikon päästä!
VastaaPoistajännää!
VastaaPoistaEn tiedä, kuinka tosissasi olit ehdotuksesi kanssa, mutta minusta tuo arvontasysteemi kuulostaisi keskustelemisen arvoiselta asialta.
VastaaPoistaApurahoista (etenkin Taiteen keskustoimikunnan ja myös alueellisista) päättävät kuitenkin aika pienet porukat. Väliin olen päässyt hyötymäänkin tästä seikasta, väliin olen tiennyt jo hakemusta laittaessa, että ajan hukkaa. Eikä tämä ole vain kirjallisuuden, vaan myös muiden taiteiden kohdalla.
Asiantuntijat on valittu valitsemaan, koska heillä on alan asiantuntemusta, mutta sitten väliin tuntuu, että ihan tutulle kaverille voi löytyä paremmin. Usein huomaa, että kun jonkun jaoston pj tai kokoonpano vaihtuu, vaihtuvat sitten apurahojen saajatkin.
Toisaalta nämä apurahoja jakavat ovat silläkin tavoin puun ja kuoren välissä, että kohtaavat tuttuja hakijoita tuolla milloin missäkin, ja kurjaahan se on, jos on juuri joutunut antamaan kielteisen päätöksen ; )
Arpomajako voisi tietyllä tavoin tasa-arvoistaa jakoperusteita.
En laita tähän nimeäni, ettei se vaikuta apurahoista tapeltaessa ; )
Olen ihan tosissani siinä mielessä, etten usko olevan mahdollista keksiä reilumpaa systeemiä. Jos reiluutta halutaan, nimittäin. Mutta koska en ole poliitikko, enkä järjestöjyrä, niin tuskin ryhdyn kampanjoimaan asian puolesta, paitsi että jonkin veemäisen mielipidekirjoituksen voisi jonnekin kirjoittaa, jos viitsisi vaan;-)
VastaaPoistaJoku raja ainakin pitäis apurahoissa olla, että jos on joku merenrantahuvila Helsingissä ja vuositulot satatonnia kaikkien niitten kädestä suuhun elävien taiteilijoiden rinnalla, niin diskattais.
VastaaPoistaEn ole kirjailija, mutta oikeustajuuni ei mahdu, että hakijan tavallaan työkaverit olisivat päättämässä kirjailijan "palkasta". Ajatelkaa, jos olisitte vaikka sairaanhoitajia, niin työkaverisi sairaanhoitajat istuisivat kokouksessa, jossa päätettäisiin annetaanko sinulle ensi vuonna palkkaa ja minkä verran. Tuntuisiko puolueettomalta..Tosin pärstäkerroin vaikuttaa kyllä yritysmaailmassakin ja perseennuoleminen ja sosiaalinen kiipiminen. Mutta kun kyse on kirjoista, siinä pitäisi tekstintuoton ratkaista eikä sen, mihinkä suuntaan hymyilee aurinkoisimmin..
VastaaPoistaToinen Ano täällä myös taputtaa ehdotuksellesi.
VastaaPoistaSattumalla kun on niin monien muidenkin alojen ammattilaisten toimeentulossa kyse. Saako töitä ylipäätään ja maksetaanko ja minkälaista palkkaa. Arpapeliä, jossain määrin, ihan joka iikalla, tämä toimeentulo.
Jaa-a, monimutkainen kysymys. Minulla ei ole kokemusta taiteilija-apurahoista, mutta yliopistomaailmassa olen saanut itse kolme kohtuullista apurahaa tutkimustyöhön. Ainakaan niissä piireissä arvontamenettelyä ei voi soveltaa, koska kyse on pitkälti siitä mitkä tutkimusaiheet katsotaan niin mielenkiintoisiksi tai ajankohtaisiksi, että niitä halutaan rahoittaa.
VastaaPoistaKirjallisuudessa ja taidepuolella tämä on ongelmallisempaa. Kuka voi määritellä sen, mikä on tarpeeksi hyvää ansaitakseen arvostusta? Tavallaan sama pätee myös julkaisemiseen: kustantaja valitsee käsikirjoitusten joukosta kaupallisesti merkityksellisen teoksen, jolla voidaan takoa rahaa. Moni taiteilija jää näissä peleissä ilman paikkaa, ja raha maailmaa pyörittää...
Chak, mielestäni tiedettä ja taidetta ei tosiaan voida verrata. Ja olen samaa mieltä, sattumanvaraisuus on mukana bisneksessä jo siinä vaiheessa, kun kustannustoimittaja miettii, että onko tämä vai tuo kiinnostava kässäri, vai onko kumpikaan.
VastaaPoistaAno2, sattuman ja sinnikkyyden yhteisvaikutusta on taiteilijan elämä ja menestyminen.
Anonyymi, tuohan se juuri on ongelma. Esikoiskirjailijoita valistetaan, että oikeiden ihmisten tuttavaksi kannattaa pyrkiä, sitten on helpompaa. Onhan tällainen systeemi aika typerä, ihmettelen jos pystytään vielä typerämpi tekemään. Siksi en jaksa Wallinin ehdotuksen vuoksi vetää herneitä.