lauantai 28. elokuuta 2010

Kirja muistutti perusasioista.

Olin kesän 1984 kotiavustajana. Muistan, että päivät raadoin ja illat enimmäkseen vain itkin, koska oma yksinäisyyteni sekoittui vanhusten yksinäisyyteen ja surkeuteen. Olisi pitänyt olla ponteva ja positiivinen, mutta heidän omituiset kotinsa imivät minusta mehut.

Kesästä on jäänyt vain muutama muistikuva. Vanha mies puutalo-osakkeensa keittiössä, ruskea aamutakki yllään, parta ajamatta, tupakka savuaa keltaisissa sormissa, myös silmänvalkuaiset ovat keltaiset. Tämä on viimeinen kesä, kun näen noiden syreenien kukkivan tuossa, hän sanoo. Tällaisia välähdyksiä muistan. Näitä sitten mietin iltaisin, kun olin yksin asunnolla ja kaipasin poikaystävää, joka oli Forssassa kurssilla.

Koin, että oma elämäni oli suistumassa hitaasti ja varmasti kohti samanlaista epätoivoa ja kaaosta kuin noilla vanhoilla yksinäisillä ihmisillä. Joku toinen olisi ollut siinä iässä jo aikuinen ja elämänsä parhaassa vedossa. Minä täytin sinä syksynä 26. Mutta olin rikki, ja eksyksissä, eikä poikaystävästäkään oikein ollut suunnannäyttäjäksi, hän oli keskittynyt omiin ongelmiinsa.

Kesä kotiavustajana palautui mieleen kun luin Pirjo-Liisa Tähden Rakkaudella sisaresi, joka kertoo Venäjän vallankumousta Littoisiin paenneen emigranttiperheen surkeista vaiheista. Turun seudulla tunnetaan Thiessin sisarukset, joka elivät talossaan vuosikymmenien aikana kertyneiden jätteiden joukossa ja torjuivat päättäväisesti kaiken ulkopuolisen avun.

Minulle Rakkaudella sisaresi on kertomus henkisestä osattomuudesta. Nämä ihmiset olivat rikkaita eläessään Pietarissa, mutta kun heiltä vietiin omaisuus, heillä ei ollut mitään. Ei muuta kuin kuvitelmia suuruudesta, jonka palauttamista he jaksoivat odottaa kuolemaansa asti. He uskoivat olevansa sukua Maria Stuartille, ja sukulaisuuden osoittaminen se olisikin sitten ratkaissut kaiken.

Ajattelin kirjaa lukiessani, että kannattaisi tosiaan muistaa, mikä elämässä on tärkeää. Eikä se tosiaan ole omaisuus.

Share/Bookmark

24 kommenttia:

  1. Venäläiset emigrantit olivat vallankumouksen uhreja. He olivat kokeneet hirvittäviä, traumaattisia menetyksiä. Enemmän kuin omaisuuden menetys merkitsi omaisten ja ystävien, vallankumouksen viattomien uhrien kuolema.

    Esimerkiksi tuo "saastassa eläminen" on usein psykiatrinen ilmiö.

    Miljoonat siviilihenkilöt, miehet, naiset ja lapset kuolivat murhattuina. Mitään kriisihoitoa ei ollut jälkeenjääneille. Venäjä ei pysty vielä pitkään aikaan myöntämään sitä kaiken kärsimyksen määrää, mitä vallankumous aiheutti.

    Murhattujen ja nälkään kuolleiden siviilien määrä oli suunnaton. Katsokaa itse.
    http://users.erols.com/mwhite28/warstat1.htm

    Päinvastoin kuin luullaan suurin osa vallankumousta paenneita oli työläisiä ja talonpoikia (esimerkiksi Ukrainasta paettiin Ranskaan ym maihin). Ruumiillista työtä tehneet pystyivät muita paremmin tekemään tehdastyötä ja muuta. He elivät omissa yhteisöissään ja kokivat myös itsensä onnettomiksi. Isänmaan menetys on aina kova juttu.

    Ulkopuoliset leimasivat pitkään nuo pakolaiset joutilaaksi rikkaaksi yläluokaksi. Sitä oli vain pieni osa paenneista.

    Suomessa syntyi pian viha näitä vallankumouksen uhreja kohtaan. Kaikki venäläiset laitettiin samaan nippuun. Ja viime vuosikymmenet heidät on leimattu joutilaaksi rikkaaksi yläluokaksi. Paljon on tässä asiassa käsittelemistä Suomessa.

    Aivan viime aikoina on kyllä Suomessakin tehty tutkimuksia venäläisistä emigranteista, esim graduja.

    VastaaPoista
  2. Kannattaa lukea tuo kirja, kysymyksessä on tosi tarina, ja kirjan loppuun on myös liitetty katsaus venäläisten emigranttien vaiheista Suomessa.

    VastaaPoista
  3. "Saastassa eläminen" voi hyvinkin olla psykiatrisin termein selitettävissä, mutta ei niihin silti tarvitse turvautua. En ole kirjaa lukenut, mutta muistan Thiessin sisaruksista kuulleeni. Jos ei jaksa pitää siisteydestä huolta eikä ylpeyttään halua sosiaali- tai terveystoimen puuttuvan asiaan (ymmärrän tämän puolen erittäin hyvin), kertyyhän sitä jätettä.

    Ulkopuolisten on helppo tehdä omat johtopäätöksensä tällaisistakin asioista, mutta toisen ihmisen ja hänen elämänsä tulkinta vie yleensä väärään suuntaan.

    VastaaPoista
  4. Koulusurmien ja poliisimurhien aikaan lukuisat ihmiset ovat olleet Suomessa psyyykkisen tuen tarpeessa. Järjestetään avuksi psykologeja ja pappeja, pitkä terapia. Kerrotaan tuollainen tragedia miljoonalla. Millainen olisi tilanne Suomessa?

    Venäjällä murhattiin vallankumouksen mellakoissa ja kylmän suunnitelmallisesti viiden vuoden aikana yhteensä melkein 9 miljoonaa ihmistä.

    Vallankumouksesta paenneiden käytöstä ei voi mitata normaaliaikojen mittapuulla.

    Pakolaiset halusivat pitää kiinni edes jostakin, muistoista, sukuhistoriasta, oppimistaan tavoista, kielestä, uskonnosta. Meistä mahdottomilta ja jopa järjettömiltä tuntuvat unelmat ja haaveet antoivat heille toivoa. He jaksoivat kasvattaa lapsiaan ja uskoa, että näille voisi tulla normaali elämä.

    Oli myös poikkeusihmisiä, jotka putosivat kuin kissa tassuilleen tuolloinkin. Tai ainakin siltä näytti.

    Sitten oli niitä, joilla oli hyviä ystäviä, jotka auttoivat pahojen aikojen yli edes taloudellisesti. Hyvin paljon auttoi varmaankin se, että harjoitettiin musiikkia, oli orkesterit, kuorot, näytelmäseurueet. (Juuri tällaista kulttuurielämää oli myös keskitysleireillä.)

    Suomessa oli jo sortovuosien vuoksi valmiina venäläisvihaa. Useimmat emigrantit hakeutuivatkin pois Suomesta maihin, joissa heihin suhtauduttiin myönteisemmin.

    VastaaPoista
  5. Kuten sanottu, kirja on kyllä lukemisen arvoinen. En nyt oikein muulla tavoin osaa kommenttejanne kommenoida, Anna ja Helena:-)

    VastaaPoista
  6. "Pakolaiset halusivat pitää kiinni edes jostakin, muistoista, sukuhistoriasta, oppimistaan tavoista, kielestä, uskonnosta. Meistä mahdottomilta ja jopa järjettömiltä tuntuvat unelmat ja haaveet antoivat heille toivoa."

    Jotain tämäntapaista minullakin oli mielessä. Se mikä meistä vaikuttaa ns. järjettömältä, voi pitää asianosaisen toivon ja itsekunnioituksenkin yllä.

    Kirsti, minulla nyt vain on tapana äristä elämän eri ilmiöiden medikalisoinnista, jota psykiatrisointikin on. Muistutan tässä suhteessa ateisteja Kotimaan tantereella.

    VastaaPoista
  7. Medikalisointi on ajan henki, ja asia tuntuu heti olevan hallinnassa, kun sille voidaan tehdä pätevän oloinen diagnoosi. Romaani kyllä teki varsin ymmärrettäväksi sen lopputuloksen, joka tiedotusvälineitten kautta tuli turkulaisten tietoon joskus 80-luvun lopulla. Tähden tulkinta on tietenkin vain yksi mahdollinen tulkinta yhden emigranttiperheen kohtalosta. Ja minä tein sitten kirjasta oman tulkintani, eli kerroin mitä kirja avasi minulle.

    VastaaPoista
  8. Kiinnostava kirja varmaankin. Etsin esille. Oma lehmä ojassa - kokoan aineistoa kirjaan, jossa on myös näitä emigrantteja.

    Huomasin, että heistä puhutaan uusissa suomalaisissa tutkimuksissa samalla tavalla kuin jo aikaisemmin ulkomaisissa tutkimuksissa. Suomettuminen alkaa vähitellen väistyä.

    Tässä ei kannata unohtaa Suomessa asuvia muita poliittisia pakolaisia. Torontossa naapurini olivat enimmäkseen poliittisia pakolaisia, Neuvostoliitosta paenneita juutalaisia ja inkeriläisiä, neuvostoajan Unkarista, Virosta, Puolasta tulleita, Koreasta, Kiinasta jne paenneita ihmisiä.

    Tunsin mm Pohjois-Amerikassa myös näitä "siivoamiskyvyttömiä". Heidän ongelmansa ovat sellaista syvyysluokkaa, että heitä ei voi kehottaa ryhdistäytymään ja siivoamaan kotinsa - se on pikkujuttu suurempien ongelmien rinnalla. Sitä ei usko ennen kuin näkee.

    VastaaPoista
  9. Tunnen parikin ihmistä, joilla on ns. siivoamisongelma, mutta heillä se johtuu (heidän itsensä mukaan) autismin kirjosta. Tämänkin takia suhtaudun skeptisesti tavanomaisiin selityksiin asioiden syistä. Todellisuudessa ihmiset ovat paljon moniulotteisempia ja sama koskee tietenkin myös meitä. Tästä tuli muuten taas mieleeni Max Frischin tulkinta kuvantekokiellosta..

    VastaaPoista
  10. Minullakin on siivoamisongelma...Ei aavistustakaan mistä johtuu, ei se ainakaan sukuvika ole.

    VastaaPoista
  11. Siivoamattomuus on sivistyksen merkki - näin ainakin joissakin muissa maissa.

    Ajatukset ovat muualla kuin käytännön asioissa.

    VastaaPoista
  12. Ai, sivistyksen merkkinä en olisi tajunnut pitää. Mutta joskus olen ajatellut, että siivoamiseen menee kyllä älyttömästi aikaa. Jos siivoamiseen käytetyn ajan käyttäisikin itsensä sivistämiseen, niin...

    VastaaPoista
  13. Kannattaa myös muistaa, että ei lue muistelmia vaan fiktiota, varsinkin kun kirjoittaa sitä itse.

    Näin ainakin tuntuu siivoamattomassa Nepalissa, jossa köyhyys ei ole vain entisen ihanuuden muistelua vaan sitä ihteään, käyhyyttä kahdella dollarilla päivä.

    VastaaPoista
  14. Blogissani tarjoan sinulle ja blogillesi tunnustusta mielenkiintoisista keskusteluista blogissasi.

    VastaaPoista
  15. Olen lukenut tuon kirjan joitakin vuosia sitten. Mieleeni jäi sellaista, mitä tänä päivänä kutsutaan uusavuttomuudeksi. Eli nämä sisarukset olivat varakkaan perheen jäseniä, jotka olivat vallankumoukseen asti tottuneet siihen, että palvelusväki hoiti taloustoimet. Heitä ei ollut kasvatettu, heille ei ollut opetettu yhtään mitään siitä, mitä kodin käytännön hoitoon kuuluu. Eivät he enää tänne tultuaan voineet sitä mistään oppia, kun ei täälläkään kukaan ollut opettamassa.
    Eivät he keksineet, minne roskat sun muut jätteet voisi panna; heillä oli joutilas huone, jonne he ne työnsivät.
    Traaginen tarina, mielestäni. Traaginen ja siivoamattomuudesta huolimatta omalla tavallaan kaunis.
    Terveisin
    Rocky*

    VastaaPoista
  16. Kiitos Sirkka!

    Rocky, uusavuttomuutta kyllä, mutta minua kyllä kosketti kuvaus siitä, kuinka perheen äiti oli keskittynyt poikaansa, pojan piti nostaa perhe kuiville. Tytöistä ei paljon välitetty. Siis tässä romaanissa. En kuvittelekaan tietäväni, mitä todella tapahtui. En usko että kukaan tietää. Jokainen tekee tapahtumista oman tulkintansa.

    VastaaPoista
  17. 1900-luvun alku oli erilainen maailma kuin nykyinen. Miehet elättivät perhettään ja lähisukulaisiaan, esimerkiksi suvun naimattomia naisia ja vanhuksia. Miehen tuli saada hyvä koulutus, jotta hän pystyisi olemaan perheen ja jopa koko suvun tuki.

    Naiset hoitivat kotia ja vanhuksia, kasvattivat lapset, tekivät PR-työn miehensä yritykselle ja toimivat sihteerinä tai kustannustoimittajana kuten Tolstoin vaimo. Perheet olivat hyvin suuria, sillä kunnollisia ehkäisyvälineitä ei ollut. Oli tavallista, että lapsia oli yli kymmenen. Heidän hoitamisensa ja kasvattamisensa oli naisten vastuulla.

    Ei ollut kodinkoneita. Tarvittiin paljon ihmisiä tekemään välttämättömät käytännön työt.

    Emme voi mitata nykyajan mittapuulla 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa syntyneiden ihmisten elämää.

    Hanhensulka, sinun kommenttisi tuo esiin kehitysmaat, joissa tilanne on monessa suhteessa samanlainen kuin se oli Euroopassa 100 vuotta sitten.

    VastaaPoista
  18. Tuli vain mieleeni, oletko hyödyntänyt kirjoissasi jotain tuosta kotiavustajakesästä. Jo tässä kirjoituksessa tuo toinen kappale oli huomattavan tehokas...

    Itse muistan, miten pääsin tuollaisiin koteihin eräänä jouluaattona, kun veimme toisten nuorten kanssa pienessä porukassa joulutervehdyksen diakonissalta saatuihin osoitteisiin. Olimme ostaneet joulukukkasia ja kahvipaketteja, joista aina jommankumman annoimme. Yhden murjun muistan. Meillä oli vain kukkanen. Paremmalta olisi tuntunut antaa edes kahvia...

    VastaaPoista
  19. Kirjoitit kauhean hyvin. Kiitos. Tulisi mieleen monenmoista, mutta enpä nyt kirjaile pitkästi. Yksineläminen, yksinäisyys, on toki muutakin kuin kurjuutta. Kaikki tuntemani yksineläjät ovat jotenkin enemmän "sinuja itsensä" (tyhmä ilmaus, mutta olkoon) kanssa kuin muut kanssaihmiset. Kun on riittävän kauan elänyt yksin oppii totisesti tuntemaan itsensä niin hyvässä kuin pahassakin ja kehittämään melkoisen arsenaalin selvitymiskeinoja.

    Minulla herää tässä pieni toivon valo, että uusimmassa romaanissasi on joku yksineläväinen tai kenties useampi ...

    Tuon maintsemasi kirjan haen luettavakseni.

    VastaaPoista
  20. Kirsti, kiitos jälleen kiinnostavasta keskustelunaiheesta.

    Yksinäisyydessä on puolensa. Yksinäisyys on ollut ihmiskunnan historiassa pitkään suurimmalle osalle ihmiskuntaa saavuttamaton haave.

    Kirstin mainitsemassa kirjassa käsiteltyjen ihmisten ikätoverin Virginia Woolfen lapsuudenkodissa oli äiti, isä, kahdeksan lasta ja kahdeksan palvelijaa. Virginian omassa kodissa oli myös jatkuvasti useita palvelijoita.

    Sekä Virginia että hänen miehensä olivat täysin avuttomia taloustöissä ja siksi riippuvaisia palveluskunnan avusta. Heille palvelijat olivat välttämätön riena, jonka he halusivat unohtaa. Virginia tunsi palvelijansa niin huonosti, että ei uskonut heillä olevan samanlaisia tunteita kuin hänellä, puhumattakaan kyvyistä.
    (Sota-aikana Virginia onnistui laittamaan ruokaa perunoista ja herneistä.)

    Myös murjuissa asuvilla ihmisillä voi olla rikas henkinen elämä. he kuuntelevat radiota ja lukevat lehtiä. He muistelevat.

    Tätä on kuitenkin varakkaissa tai poroporvarillisen tasaisissa ja kaavamaisissa oloissa eläneiden monesti vaikeaa tajuta.

    Kukka saattoi olla täydellinen lahja, sellainen joka annetaan ystävälle.

    VastaaPoista
  21. mm, enpä ole kirjoittanut. Se oli niin ahdistavaa aikaa, ettei ole paljon huvittanut muistella. Muutama vanhus jäi kyllä hyvin elävästi mieleen.

    Hirlii, yksinelävistä kannattaisi kyllä kirjoittaa. Mulla ehkä on taipumus kirjoittaa meluisia perheitä päähenkilöilleni, sellaisia perheitä joissa olisin halunnut itse elää.

    Anna, kyllä minä muistan kansakoulussa jo sisäistäneeni ajatuksen, että köyhät voivat olla kaikkein onnellisimpia ihmisiä. Taidan edelleenkin elätellä sellaisia kuvitelmia. Kuitenkin tosiasia lienee, että köyhyys rasitaa ihmisiä ja vähentää heidän onnellisuuttaan ja vie sisäisestäkin maailmasta sen rikkauden.

    VastaaPoista
  22. Ihan paras kirja yksineläjistä (oisko se nyt sitten viihde-genreä vaiko ei, hillittömän hauska ja oivaltava kirja anyway) on Sylvia Brownriggin "Kymmenen naista jotka järisyttivät maailmaa" (suom. Eva Siikarla, Gummerus 1998). Kirjailija lennähti menestykseen tällä novellikokoelmallaan.

    Että ehkäpä niillä "yksineläjyys" kuvauksilla alkaisi olla noinniinkuin markkinamielessäkin tilausta enemmän kuin perhekuvauksilla jossa on vain lapsilauma jne jne.

    Eikä millään pahalla tämä ...;)

    VastaaPoista
  23. Mielestäni jonkinlainen sinkkubuumi jossain vaiheessa olikin, ja sinkut tunkivat viihdekirjallisuuteen. Sammalkorven Sinkkuleikki tulee ensimmäisenä mieleen. Mutta tietysti niissä silti pyörittiin miehenmetsästyksen ympärillä. Muistan lukeneeni tuon mainitsemasi kirjan. Ilman muuta yksinelävät ovat tärkeä kohderyhmä, en vain kirjoittaessani osaa ajatella näitä markkinointinäkökohtia. Mietin niitä vasta sitten, kun kirja on valmis, mikä on tyhmää tietysti.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!