lauantai 14. elokuuta 2010

Muistojeni Panu Rajala

Hesarissa oli juttu vaikutusvaltaisista kirjallisuushenkilöistä. Olen ollut tyhmä, kun en ole hankkiutunut kenenkään ystäväksi. Olen jonkun kerran ollut lähellä Panu Rajalaa, ja Hesarin jutun mukaan hän tuntee kaikki ja häntä kuunnellaan. Miksi en tuolloin astunut ratkaisevaa askelta ja hankkiutunut jos nyt en ystäväksi, niin alati laajenevan tuttavapiirin osaseksi kuitenkin?

Olin Pentinkulmanpäivien esikoiskirjailijatapaamisessa vuonna 1994, ja Panu Rajala oli siellä vetäjänä. Muistan, että hän oli kohtelias herrasmies ja yritti olla kiinnostunut kirjastani. Hän jopa antoi minulle siitä palautetta, ja sanoi että se on vanhanaikainen kunnon lukuromaani. Silloin hän oli vielä kimpassa Katri Helenan kanssa, ja Katrikin oli siellä ja sain puristaa hänen kättään. Muistan että pidin Katri Helenastakin. Panu Rajala sanoi silloin meille untuvikoille, että jos joskus tarvitsemme suosittelijoita apurahahakemuksiimme, niin hän kyllä kirjoittelee lausuntoja.

Jostain syystä en ole koskaan pyytänyt. En suoraan sanoen tiedä miksi en.

Meidän tiemme kyllä ristesivät toistamiseenkin, koska hän oli Nousee Satakunnan kansa yhdistyksen järjestämän suuren romaanikilpailun raadissa, ja tulin käsikirjoituksellani Kaappi toiseksi ko. kisassa myöhemmin samana vuonna. Palkkioshekkini sain Tellervoi Koiviston kädestä, ja jälkeen päin Panu Rajala luonnehti paikalla olleille tiedotusvälineille, että olen selvästikin valinnut tieni.

Mutta sehän ei ollut totta. Olen kuin Dag Hammarsköld. Tie valitsi minut, ja minun osani on kiittää. Se ei ole aina ollut helppoa, siis kiittäminen. Koska tie ei kaikin osin ole ollut toiveitteni mukainen. Mutta olen varma siitä, että jokaisen ihmisen on rakastettava kohtaloaan, olipa se millainen tahansa. Ja jos hän sen tekee, jos hän rakastaa kohtaloaan, hän tulee ymmärtämään elämän ja kuoleman, taivaan ja maan. Näin uskon. Mutta eihän se estä minua marisemasta aina välillä.

Tuolla edellisen postauksen kommenteissa minua muistutettiin siitä, että olen opiskelevinani markkinointiviestintää, ja se oli kyllä aivan oikeaan osunut havainto. Olen nimenomaan ollut opiskelevinani sitä viime viikkoina. Viime viikolla olin koulussa yhtenä päivänä, vaikka viitenä päivänä olisi pitänyt olla. Ja edellisellä viikolla oli sama juttu. Eihän tämä peli vetele. Maanantaina lupaan nöyrästi mennä kouluun. Opiskellaan sosiaalista mediaa markkinointivälineenä. Ehkä käytän keissinä tätä viime päivien blogihulabaloota.

Share/Bookmark

5 kommenttia:

  1. En ymmärrä, miksi ei saisi marista aina välillä. Äh, työntäkää yltiöpositiivisuutenne sinne.

    Tähän sopii tämä.

    Ironia ja mariseminen sopivat hyvin yhteen :)

    VastaaPoista
  2. Onhan tämä tämmöistä vittulanjänkää, aika monelle. Useimmille. Ja ittensä puolella pitää olla, aina, itteään ei saa hylätä, vaikka olis mimmonen polku annettu kujettavaksi.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kannustuksesta Juha ja Hirlii.

    VastaaPoista
  4. No voi hemmetti. Ei aavistusta. Oisko ollut jokin helteen aiheuttama pieni tulppa? Ajattelin tietysti sinua rakas Susu. Juha tuli varmaan tuosta blogrollista, kun siellä lukee päällimmäisenä että Juha tuli.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!