maanantai 23. elokuuta 2010

Söpö toimittaja sai kielen laulamaan

Nyt kaikella kansalla on mahdollisuus kuulla ihanaa ääntäni, sillä olen Radio Dein viikon vieras tällä viikolla. Ihmisen pitää kyllä olla tarkkana, sillä mahdollisuus päästä kuulemaan loistavia ajatuslirutuksiani menee ohi nopeammin kuin kissan aivastus. Haastis tulee ulos viiden minuutin pätkinä, ja ensimmäinen päivä siis ehti jo mennä teiltä ohi. Mutta huomenna jälleen klo 15.20 olen äänessä. Saattaa olla, että pätkät löytyvät myöhemmin ohjelma-arkistosta, en ole varma. Ainakin joitakin viikon vieraita siellä näyttäisi olevan.

Tämä oli oikeastaan rattoisin haastattelu ikinä, sillä Mikko Salmi oli rutistettavan söpö, kiinnostunut ja läsnäoleva. En sössöttänyt ja änkyttänyt ja sakoillut senoissani juuri lainkaan. Voi olla että puhuin läpiä päähäni kuitenkin. Olin niin kiihdyksissäni, kun joku halusi keskustella kanssani kirjoistani ja kirjoittamisestani.

Siihen kiinnitin huomiota, että Mikko Salmi toisteli minun kirjoittaneen seitsemän romaania, ei siis sanaakaan nuortenkirjoista. Me nuorisokirjailijathan olemme helposti herkkätunteisia tämän asian suhteen, alamme epäillä ettei nuortenkirjojamme ehkä pidetä kirjoina ollenkaan. Juuri äskettäin eräs lukuisia nuortenkirjoja kirjoittanut kollega löysi itsensä Hesarin uutuuskirjaluettelosta esikoiskirjailijana. Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu. Mielestäni pääsin jossain välissä joka tapauksessa tuikkaamaan, että nuortenkirjat ovat suuri rakkauteni, ja että olen niitäkin kirjoittanut. Nyt tietenkin elän siinä toivossa, että kaikki vakaumukselliset kristityt vaeltavat haastatteluni kuultuaan kirjakauppoihin ja kirjastoihin ostamaan ja lainaamaan kirjojani. Kuten huomaatte, suhtaudun markkinointiviestintään intohimoisesti ja ennakkoluulottomasti.

Share/Bookmark

8 kommenttia:

  1. Uteliaana ja potentiaalina kirjojesi lukijana olisin kiinnostunut tilaisuudesta kuulla ääntäsi, mutta valitettavasti tarkalleen klo 15.20 netin tai radion ääressä istuminen ei onnistu. Kaipaan mahdollisuutta kuunnella viisiminuuttisesi silloin kun minulle sopii; mielellään ilman, että joudun itse hakemaan linkin Radio Dein sivuilta (koska silloin se jää tekemättä).

    Olisiko mahdollista äänittää lähetykset ja liittää blogiisi podcasteina tms. vai tuleeko RD:n kanssa tekijänoikeusongelmia?

    VastaaPoista
  2. Höh, vai ei nuortenkirjat muka kirjoja. Mikään kirja koskaan ikinä ei ole vaikuttanut minuun niin kuin eräs Sinikka Laineen nuortenkirja joskus yläasteiässä!

    Niin, saisitkohan sen haastattelun tänne kuunneltavaksi? Minuakin kiinnostaisi kuunnella!

    VastaaPoista
  3. Vaativia asiakkaita;-)
    Helena, lupaan kaivaa sen haastiksen ja linkittää, niin että täältä pääsee sen suoraan kuuntelemaan, mikäli se siis sinne arkistoon joskus ilmestyy.

    Kahil, tuo on kuitenkin edelleenkin ihan yleistä, että nuortenkirjallisuutta ei pidetä kirjallisuutta. En kyllä väitä, että Mikko Salmella olisi ollut tällainen ajatus, se vain tuli mieleen, koska ihan äskettäin oli nuorisokirjailijoiden joukossa juttua tästä.

    VastaaPoista
  4. Tämä oli erinomaisen hyvä mainospuhe. Iloista ja positiivista ulosantia lukiessa itsekin virkistyy. Jos suinkin mainitsemallasi kellonlyömällä on tilaisuus kuunnella haastattelusi, sen tulen tekemään.

    VastaaPoista
  5. Juuri kuulin pätkän numero 2 Deiltä ja sitä myöden eksyin kesken työpäivän tänne blogiin pikavisiitille :) Mikko Salmi on kyllä loistava radiopersoona! Kiinnostavia teemoja kirjoissasi - katsotaan, jokso osuisi jostain käteen. Kaikkea hvyää syksyyn!

    VastaaPoista
  6. Delilah, vakaa aikomuskin merkitsee minulle jo paljon. Ja jos menee ohi tänään, niin huomenna on taas mahdollisuus kuulla.

    Hanna, kiitos! Kaikkea hyvää myös sinulle!

    VastaaPoista
  7. Hienoa Kirsti, että muistutit toimittajaa nuortenkirjoistasi. Syötävän söpötkin ovat joskus erehtyväisiä, toivottavasti myös oppivaisia.

    VastaaPoista
  8. Hei kaima:-) Ehkä nuortenkirjojen sivuuttaminen oli häneltä vain tehokasta kohderyhmäajattelua, nuoriso ei välttämättä dein taajuuksilla liiku.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!