Onko ylipäätään enää suotavaa lukea lapsille satuja, joissa annetaan ymmärtää, että oma äiti pitäisi lapsesta jotenkin paremmin huolta kuin esimerkiksi isän uusi kiva vaimo?
Tuntevatko nykyajan lapset ylipäätään satuja, joissa puhutaan pahoista äitipuolista? Ymmärtävätkö he mitä sellainen tarkoittaa?
Ovatko pahat äitipuolet kadonneet maailmasta?
Asia tuli mieleen, kun lueskelin vuonna 1940 painettua Grimmin kauneimmat sadut kirjaa.
Ja siis huomio huomio. Bloggareilla on edelleen mahdollisuus saada tämän vuoden kirjoistani Eksyneet näkevät unia ja Ristiaallokkoa arvostelukappaleet. Eksyneet on siis fantasiaa ja Ristiaallokkoa ankkuroituu kirkkomme surkuhupaisiin ikuisuusprobleemeihin, siis ei niihin joiden vuoksi se on olemassa, vaan niihin joiden kohdalla olisi viisainta nostaa hattua ja jatkaa vaellusta. Tarkoitan siis sukupuolivähemmistöjen tuottamaa, minun nähdäkseni tarpeetonta ongelmaa. Ilmoittautukaa! Levittäkää sanaa blogienne kautta, jos vain suinkin viitsitte. Lähettäkää yhteystietonne sähköpostiini kirsti.ellila(at)gmail.com. Jo ilmoittautuneiden ei tarvitse reagoida, muistan teidät kyllä, kunhan olette ilmoittaneet postiosoitteenne.
Tekstit
Minä taisin olla naiivi lapsi, sillä vaikka noita Grimmin satuja ym. muita tuli luettua (myös pahoista äitipuolista: olihan Lumikissakin sellainen), niin mielsin ne aina fantasiaksi, mielikuvitukseksi. En siis muista pentuna koskaan ajatelleeni, että onpas nuo äitipuolet kamalia jne. Tosin harvassa oli nuoruudessani uusioperheet.
VastaaPoistaJotenkin tuntuu, että nykyään kaikesta tehdään ongelma. Lapsuuteni sadut olivat tosiaan joskus aika brutaalejakin, mutta eivät ne minuun mitään traumoja jättäneet. Kyllä ne traumat tuli ihan muualta, heh.
Pieniähän ne ovat äitipuolet joulukaloiksi, kun oikein ruvetaan satuja muistelemaan. Itse hämmästelin lapsena Maxia ja Moritzia, jotka tapettiin jauhamalla heidät myllyssä ryyneiksi (tosiasiassa kai pieniä lihapullia) ja syötettiin sitten kanoille. Ja siltä yhdeltä pojalta leikkasi kraatari sormet veks kun poika ei osannut leikata kynsiään siisteiksi.
VastaaPoistaEn minäkään niistä traumoja saanut, arvelin vain, että melko kovat rangaistukset on tiedossa Saksanmaalla, jos ei tottele vanhempiaan. Myöhemmin, kun näin aitoja valokuvia saksalaisilta keskitysleireiltä ymmärsin, että ne pojat pääsivät kuitenkin aika vähällä.
Poliittisen korrektiuden nimissä maininnat äitipuolista meillä varmaan poistetaan satukirjoista samalla kun n-ukot pyyhitään yli. Myös Stalinin ajan Neuvostoliitossa sensorit kielsivät tiettyjen sanojen ja nimien käytön ja paljon hyväähän siitä seurasi.
Vanha Erkki
Mielestäni ei pidä miettiä, ottaako joku nokkiinsa, vaan kirjoittaa sitä, mikä on tärkeää.
VastaaPoistaSellaisia satuja ja tarinoita kaipaan nyt, joissa on muita lapsia kohtaan ilkeitä lapsia: pomottavia, tylyttäviä, syrjiviä, kiusaavia. Jos jollakulla on vinkata, mielihyvin otan suositukset vastaan!
Tietenkään pahuus ja julmuus ei ole saduissa itsetarkoitus, mutta ei kaiken tarvitse olla sokerikuorrutettuakaan. Loppu on sadussa onnellinen.
Jospa asiat olisivat vain siitä kiinni, että joku ottaa nokkiinsa. Ei, meillä on palkattu kovapalkkaisia virkamiehiä/naisia vahtimaan ja rankaisemaan niitä, jotka käyttävät ei-hyväksyttyjä sanoja puheessa ja tekstissä. Silloin ei kyse ole mistään tärkeydestä vaan yksinkertaisesti virkamihen mielivallasta.
VastaaPoistaVanha Erkki
Itse olen lastenkirjallisuutta opiskellessani nauttinut erityisesti psykoanalyyttisesta lähestymistavasta. Vanha kunnon Bettelheimin setä selittääkin nuo sadut huisin kiinnostavalla tavalla. Ilkeä äitipuolikaan ei ole hänen mukaansa mitään muuta kuin oman äidin "varjo", se paha puoli, jota pieni lapsi ei vielä voi käsittää olennaiseksi osaksi niin äitiä kuin ketä tahansa ihmistä, itsensä mukaan luettuna.
VastaaPoistaSiksi saduissa on oltava ilkeitä, tuhmia hahmoja (jotka usein ovat itse asiassa lasten lemppareitakin, heihin on monissa tilanteissa helppo samastua), jotta lapsi kykenee käsittelemään myös niitä negatiivisia tunteita. Mutta aivan pienelle lapselle tosiaan on tärkeää eriyttää ilkeät henkilöt hyvistä, koska pienen maailman/ihmiskuvaan ei vielä mahdu kovin voimakasta ristiriitaisuutta.
Eli vaikka me aikuiset saatamme lukea satuja ihan kirjaimellisesti, niin lapsen piilotajunnalle saduilla ja niiden hahmoilla on aivan oma merkityksensä.
Vähän asian vierestä, mutta´kaikki tilaisuudet ovat yhtä hyviä Bruno Bettelheimin viisaiden kirjojen mainostamiseen ;)
Tv. Vera A. joka ei pysty kirjoittautumaan
Elegia, lapset taitavat tosiaan olla fiksuja ja erottavat jo pienestä mikä on totta, mikä tarinaa. Joskus totuus on tietenkin tarua ihmeellisempää, ja varsinkin kamalampaa ja se on sitten jo oikeasti surullista.
VastaaPoistaVanha Erkki, minua Jöröjukan tarina kyllä vähän ahdistikin, vaikka enpä minä lapsenakaan kuvitellut että minulle voisi sellaista koskaan tapahtua. Ja siis meillä on ehkä vallalla vähän sellainen ajattelu, että kun jotkut sanat kielletään, asia on järjestyksessä.
Paula, eihän sitä tietenkään kannata miettiä että sopiiko jne. Mutta toisaalta voi käydä niin että joidenkin aiheiden ja käsittelytapojen kanssa voi olla vaikeampi saada kirjoja läpi kuin joidenkin toisten. Toisaalta paljon on aina käsittelytavasta kiinni tietenkin.
Vera, Bettelheimin sedän ajatukset ovat tosiaan kiinnostavia. Itse olen kirjoittajana huomannut vaikeuden tehdä oikeasti pahoja hahmoja, minulla on siinä joku estoisuus, jonka oikeastaan haluaisin ylittää, tajuan sen nyt. Olisi ihana kirjoittaa ihan oikea pahis.
Onnea matkaan, Kirsti, sillä lapsethan janoavat kertomuksia joissa on pahoja asioita. Ainakin omien kokemusteni mukaan, eivätkä ne ole tällä elämänalueella vähäiset. Olen sitä mieltä, että lapset ja nuoret suorastaan tarvitsevat sellaisia kertomuksia jotta saavat mahdollisuuden käsitellä myös pahaa ja pahuutta sekä vaikeita tunteita kuten tuolla edelläkin mainittiin. Parhaiten se tapahtuu tarinoiden, kertomusten avulla. Olen ollut vaikuttunut miten vaikeita kysymyksiä jo varhaisnuoretkin miettivät ja ratkovat. Lapsia ei kannata aliarvioida tai ylisuojella.
VastaaPoistaKun Harry Potter ilmestyi seurasin melkoisen läheltä sitä kuinka varhaisnuoret sekä pojat jotka eivät juurikaan lukeneet, suorastaan ahmivat Pottereita. Se on hyvin rakennettu, hyvä-paha tematiikan tähden, ja muistakin syistä.
Lähilapsi (joka kylläkään ei ole enää lapsi) kärtti noin kolmivuotiaana toistuvasti iltalukemiseksi ”sitä tappo kirjaa”. Tuo tappokirja oli Babar-kirja jossa Babarin äidin tappaa metsästäjä. Lue vielä, hän pyysi monta kertaa, ja minusta tuntui vähän pahalta lukea pienelle lapselle sitä. Olen kuullut, että joistain uusintapainoksista on tuo tappaminen, äidinmurha siis, poistettu sellaisena kuin se esitetään ensimmäisissä versioissa. Toinen lapsi ojensi minulle He-Maninsa ja pyysi että olisin hänen vihollisensa, tuo täysin voittamaton He-Man jonka kanssa hän sitten taisteli. Ja enemmän ”tosissaan” kuin hänen kanssaan leikkivä aikuinen.
Nämä taidot ovat välttämättömiä, on opittava puolustamaan itseään ja myös siksi että niin hyvä kuin paha kuuluvat elämään. Lapsuudessa luodaan pohja moraalille ja hyvä-paha asetelma kertomuksissa rakentaa sitä perustusta, antaa eväitä työstää sitä jatkossakin. Nämä kysymykset tuppaavat muuttumaan myös monisyisemmiksi myöhemmin. Eivätkä ole vain älyllisiä abstraktioita vaan läsnä kaikessa missä olemme mukana.
Mielikuvitus on tärkeä ominaisuus, sen avulla voimme käsitellä vaikeita tunteita ja moraalikysymyksiä. Se on tärkeätä, aivan välttämätöntä kaiken kehityksen kannalta. Myös aikuisille.
Reippaasti vaan kirjoittamaan pahoista äitipuolista! Ihmisillä on hyvät suojaukset, jos joku äitipuoli - aivan kuka tahansa - lukee pahasta äitipuolesta, niin hän suurella todennäköisyydellä ajattelee "Minä en onneksi ainakaan ole tuollainen!". Vähän kuten niitä ilkeitä lapsiakaan ei koskaan asu meillä, vaan naapurissa ;)
VastaaPoistaSe voi tosin olla eri juttu, jos joku Taho (esim. Uusperheellisten Yhdistys tai jotain sinnepäin) huomaa kirjasi ja nostaa äläkän sen vinoutuneesta asenteellisuudesta.......
Anuh toi esiin tärkeän asian. On nimittäin hyvin tärkeä kuvailla ihmisiä, jotka ovat niin pahoja, että jokainen voi ajatella olevansa häntä huomattavasti parempi. Jos kirjallisuus kertoisi vain "täydellisistä" ihmisistä me tavalliset tuntisimme olevamme jotenkin vajaita ja voisimme ahditua kukaties pahastikin.
VastaaPoistaKIrsti sanoi, että "Ja siis meillä on ehkä vallalla vähän sellainen ajattelu, että kun jotkut sanat kielletään, asia on järjestyksessä."
Juuri näin. Olemme palaamassa eräässä mielessä metsästäjäkulttuurin aikaan, jolloin ei saanut sanoa "karhu" vaan otso tai mesikämmen. Oletus oli tuolloin se, että jos sanoo että "karhu" se tulee ja tappaa.
Ennen minunkin kylässäni oli sairaala, nyt terveyskeskus. Joku taho kuvittelee, että sairaudet voitetaan vain vaihtamalla lafkan nimeä. Autovarkauksia ei enää ole, on vain "luvattomia käyttöönottoja." Eikä kukaan ole laiska vaan korkeintaan "työrajoitteinen." Rasismista uskotaan päästävän eroon kieltämällä sanan "n-ukko" käyttö. Neuvostoliiton aikaan hävitettiin neuvostovastaisuutta kieltämällä "ryssä"-sana ja poistamalla kirjastosta kirjoja, joissa sanaa käytettiin. Tiedä sitten, kuinka hyvin varsinaiset tavloitteet saavutettiin.
Vanha Erkki
Näköjään sinä Vanha Erkki olet pahoittanut mielesi kun et mielestäsi saa sanoa n-ukko. Jos kirjoittaisit sata sadan sanan tarinaa joissa jokaisessa olisi tuo sana, ainakin yhden kerran ja julkaisisit ne, niin mitäköhän sitten mahtaisi tapahtua? Kokeile vaikka ;)
VastaaPoistaMutta liputan tuolle, että nykysanat vievät tekijyyden, eivät kerro mistä on kyse. Luvaton käyttöönotto on varmaankin lakisanastoa, mutta eiköhän siellä ole vielä autovarkauskin. Niillä on varmaankin jokin aste-ero tuomiota jaettaessa.
Työnvieroksuja on hyvin kuvaava sana: vieroksuu työtä, mutta työrajoitteinen voi jossain tapauksessa olla hyvinkin kuvaava (voi olla sellaisia esteitä ettei voi kertakaikkiaan olla esim raksalla duunissa). Laiska voi olla hyvinkin ahkera, ainakin loikoilussa. Leppoistaja siis. Syrjäytynyt, josta on tullut miltei mantrasana, ei kuvaa yhtään mitään. Syrjäytetty kuvaa paremmin sitä mitä tapahtuu, eikä sekään kuin siltä osin että onko ihminen ansiotyössä vaiko ei, eikä sitäkään jos ihminen omasta halustaan haluaa olla syrjässä sellaisesta jonka katsotaan yleisellä tasolla olevan merkki kunnon ihmisestä. Työ on se keskeinen asia tässä yhteiskunnassa, mutta kukapa sen tarkkaan tietää kuinka paljon työttömät tekevät erilaisia hommia joko palkattomasti tai sitten ihan pimeästi pimeitä töitä. Luuseri on jo haukkumasana.
Olen kuullut sellaisen uussanan, jo kauan sitten, joten ei se enää mikään uusi ole vaan uusperheissä elävien lasten keksimä: puoliäiti, puolisisko, puoliveli. Mikä ihme muuten uusperhe oikein on? Pienperheen ymmärrän ja yksinhuoltajaperheen. Mutta uusperhe? Kun näitä komboja joissa elää kahden aikuisen lisäksi sun ja mun sekä yhteiset lapset on ollut jo vuosikymmeniä. Esimerkiksi sotien jälkeen näitä syntyi ihan jo siitä syystä, että miehet kuolivat tai katosivat.
Tottakai paha äiti tai paha isä, vanhempien/aikuisten pahuus voi olla kertomuksen aiheena. Voisin kuule Kirsti kertoa sinulle niin hurjia tarinoita, että et uskoisikaan. Julmia aikuisia on, siis todella julmia eikä vain vähän hankalia tms.
Väärin arveltu, Hirlii! En minä mieltäni pahoita n-ukon takia, ihmettelen vain sen saamaa suhteetonta huomiota. Tuon asian sanoi minua paljon paremmin Keskisuomalaisen kolumnisti, joka n-ukkokirjoituksen löydät täältä: http://www.ksml.fi/mielipide/kolumnit/kun-mittasuhteet-katoavat/676746
VastaaPoistaLukaisepa juttu ja kerro mitä mieltä olet.
"Raatojournalistin märkä uni", sanoi kolumnisti. Juuri sitä koko n-ukkojupakka minunkin mielestäni on.
Vanha Erkki
Hyvin kirjoitettu, tykkäsin.
VastaaPoistaSehän kritisoi tätä raatojournalismia ja mediaa, ihan oikein. Ehkä päästän nykyisin niin vähän tätä tavaraa silmäaukoistani sisään, että koko n-ukko tohotus on mennyt minulta pikemminkin ohi kuin tullut sillätavoin kohti, että se herättäisi minussa mitään erityistä. Eduskunnan puhujapöntöstä Hakkaraisen ja muutamien muidenkin suusta tullaan vielä kuulemaan monen moista roskaa(kin).
Kolumni, se oli vallan mainio! Tietenkin siinä liioitellaan tätä asiaa, kyllä kaikentasoista sarkasmia ja ironiaa tulee riittämään, vastakin. En ehkä jaksa aina olla sen ystävä.
Juu, kansanedustajien kohdalla ei aina tarvita sarkasmia tai ironiaa: he tekevät sen itse. Olethan nähnyt tämän: http://www.youtube.com/watch?v=aQye8tFG4og
VastaaPoistaVarsinainen työn sankari siinä nauttii ministerin 8000 euron verotonta kuukausipalkkaa.
Vanha Erkki
Väsyttävää puuhaa, näemmä. :) Ja kyllä se varmaan onkin. Ei yhtään kiva ammatti. Aina kameroiden edessä kaiken kansan nähtävillä, ei muissa työpaikossa ole (ainakaan vielä) kameroita jotka välittäisivät online-ohjelmaa jokaisen kotisohvalle. Se olis kauhukuva maailmasta, apua !
VastaaPoistaTuo mitä Vanha Erkki sanoi metsästäjäkulttuuriin palaamisesta on minusta kyllä oikeaan osunut havainto. Tosin voihan olla, että me emme mihinkään palaa, vaan sama ilmiö on aina ollut olemassa, ei se ole koskaan kadonnutkaan. Pelottavia, hankalia asioita ei haluta kutsua niiden oikealla nimellä, koska sen pelätään tuovan ne asiat todellisiksi. Saattaahan se myös olla niin. Jos lakkaamme käyttämästä kiertoilmauksia, meidän on ehkä otettava asioihin uudella ja konkreettisemmalla tavalla kantaa. Kiertoilmausten käyttö tuudittaa meidät ajattelemaan että asiat ovat kuitenkin jollakin tavalla järjestyksessä. Tämä onkin kiinnostava juttu.
VastaaPoistaHirlii, joo minun pitää nyt petrata tässä hyvä-paha vastakkainasettelussa.
VastaaPoistaAnu, se olisikin kyllä aika ihanaa, ehkä, jos joku uusperheellisten liitto nostaisi äläkän.
Eiköhän tosiasia ole, että hyvät äitipuolet ovat harvinaisia. En ole sellaisista paljon kuullut, sitä enemmän pahoista. Vanha muori
VastaaPoistaOn se poliittisesti epäkorrektia... asiaa ei oikeastaa saisi edes tutkia yliopistossakaan. Ja kyllä vain, uusperheiden liitto nostaisi varmaan äläkän. Heidän mukaansa uusperheitä ei saa leimata, mutta lapsipuolet kylläkin hankaliksi ja sopeutumattomiksi. Siispä jos olet trendikäs kirjoitat kirjan vaikeahoitoisista, pahoista ja demonisista lapsipuolista, niin kuin esim. Eerika diagnosoitiin...
VastaaPoistaKiinnostava ajatus, tuo tarina demonisista lapsista... En tiennyt tuosta diagnoosista. Monta on murheellista tarinaa maailmassa.
VastaaPoista