1. Minun on vaikea kirjoittaa pahoista ihmisistä. Pahuus on minulle melkein tabu. Ei paha ole kenkään ihminen vaan toinen on heikompi toista, jotenkin tuohon tapaan runoili Leino, ja olen imaissut tämän ajatuksen suojakseni. Mutta todellisuudessa ihmiset voivat kyllä olla todella pahoja. Pahallakin ihmisellä voi tietenkin olla inhimilliset puolensa, mutta siitä huolimatta hän voi äityä todelliseksi pimeyden kätyriksi, jota ei voi selittää pelkällä heikkoudella. Otankin henkilökohtaiseksi kehitystehtäväkseni pahisten kehittelyn. Siis teksteissäni.
Kiinnostavaa on sekin, että kun ihminen oikein taistelee hyvän puolesta, niin jossain vaiheessa se taistelu voikin kääntyä vastakohdakseen ilman että asianomainen tajuaa tapahtunutta.
2. Vanha Erkki mainitsi kommentissaan muinaisen metsästyskulttuurin, jossa sana karhu korvattiin kiertoilmauksin, koska ajateltiin että sanan "karhu" käyttäminen manaisi karhun näkyviin. Nythän me elämme samanlaisessa henkisessä ilmapiirissä. Ei ole vanhuksia, on seniorikansalaisia. Autovarkaus on ajoneuvon luvaton haltuunotto jne. Hankalat asiat siis luulotellaan ratkaistuiksi kun keksitään uusia termejä.
Ensin ajattelin sen niin päin, että kylläpäs ihmiset ovat tyhmiä, kun toimivat näin. Mutta toisaalta, ehkä nimenvaihto kuvastaakin sitä miten tärkeitä sanat ja nimet ovat. Raamatun mukaan maailma luotiinkin sanan voimalla. Edelleenkin sanoilla luodaan maailmaa. Sanoilla ei pelkästään kuvata sitä mitä on, vaan luodaan uutta ja muunnellaan vanhaa.
Ps. Vastatkaa kyselyyn ja osallistukaa arvontaan. Jos levitätte tietoa tästä arvonnasta, saatte kokonaista kaksi arpaa. Jaossa siis uutukaisia Eksyneet näkevät unia kirjaa, tai vähän myöhemmin ilmestyvää Ristiaallokkoa. Ilmoittautukaa arvontaan kommenttilaatikossa.
Tekstit
Yksi peitesana nykyään mielestäni on "haasteellinen". Tätä sanaa käyttämällä saadaan negatiivinen käännettyä positiiviseksi. Ei tarvitse puhua siitä, että on vaikeaa, mahdotonta, toivotonta, ottaa päähän, pytyttää, potuttaa, väsyttäää, uuvuttaa, kun todetaan että on haasteellista. Ei tarvise hakata päätään seinään eikä kiroilla, kun sanoonkin: "Minä otan tämän haasteena." Ehkä tämä haasteellisuus muuttaa oikeasti näkökulmaa - ja maailmaa - myönteisemmäksi, tai sitten ei...
VastaaPoistaHaasteellisuus on tosi hyvä esimerkki! Ja sepä siinä onkin, että toisaalta sanojen avulla voi muuttaa näkökulmaa, mutta toisaalta sillä voidaan myös alistaa ihmisiä, kun viedään ihmiseltä oikeus sanoa että jokin asia on VAIKEA.
VastaaPoistaSanoilla voidaan todellakin tehdä yhtä sun toista, ja myös hyvällä on varjonsa ja ellei sitä tunnisteta pimeät voimat todellakin voivat saada vallan. Se on myös paradoksi: ns. hyvän nimiin aiheutetaankin enemmän pahaa, tehdään enemmän vahinkoa.
VastaaPoistaVaikea aihe, mutta kannustan kovasti. Paha joka on näkyvissä on helpompi kohdata, näkymätön ja hahmoton paha on vaikeampi, joko sitä ei tunnisteta siksi tai se kielletään ja torjutaan täysin.
Erinomaista luettaava tähän aiheeseen liittyen: Martti Lindqvist, Auttajan varjo.
Kyselyyn: Jokin muu, mikä. Ja koska sinne ei voinut laittaa mikämikää, niin se tulee tässä: Olen lukenut aiemmin kyseisen kirjailijan teoksia.
VastaaPoista(p.s mikäli sellainen onneton tapahtuma sattuisi, että voittaisin niin en halua toista "ristiaallokkoa")
Heh, minusta kiertoilmaukset eli eufemismit ovat hauska ja "hauska" ilmiö. Ei se asia muutu sillä sanan muuttamisella, ehkä mielikuva asiasta voi muuttua tai asia voi hämärtyä. Sotasanasto on muuten kovin rauhanomaista, eikö? Esimerkkejä en nyt keksi tai muista. Yksi ääkiä muistettu on rauhaanpakottaminen.
VastaaPoistaJaoin tätä f-bookissa, kaksi arpaa, kitooos. Ja eksyneet, jos voitan. Jos sitä tahtoo arvostella, niin mihin se arvostellaan ja miten? Mitä se arvostelukappale siis niinku tarkottaa? *kysyy ja venyttää purkkaa sormilla suusta samaan aikaan* = mielikuva 'siis niinku' -kielestä/puhujasta
Jaa niin, kyselyssä joki muu, mikä = kirjakerhon lehden esittely inspiroi varaamaan teoksia omasta kirjastosta. Vastasin kyllä muitakin vaihtoehtoja
VastaaPoistaJäinpä miettimään, missä kirjassa olisi ollut hyvä pahis. Ihan heti en löydä.
VastaaPoistaOnko dekkareissa murhaaja aina pahin pahis? Matkan varrella kirjailija kuitenkin tarjoaa monia muitakin vaihtoehtoja. Miksi juuri se, joka ehtii tappaa ennen kuin muut ehtivät, olisi se pahin...
Muussa kirjallisuudessa: Onko piilopahis pahempi kuin julkipahis? Onko parannuksen tehnyt palkkamurhaaja (tosi juttuja nekin) vielä pahis vai muuttaako parannuksenteko hänet hyvikseksi... Onko pahis kokopahis vai vain osapahis?
Ymmärrän ongelmasi omalta kannaltani: Olisin liian hempeä lopettaman niin, että lopussa pahis jäisi pahikseksi. Toisaalta taas pahiksen lässy parannuksenteko olisi tylsää...
Tässä tajunnanvirrassa löydänkin yllättävästi vastauksen. (Se lähtee kristillisestä perisynnin mallista, mutta voidaan varmaan muokata muuhunkin suuntaan.) Jokaisen ihmisen sisällä on potentiaalinen pahuus. Sen kun pystyisi kuvailemaan, taitaisi löytää hyvän kompromissin, johon jokaisen lukijan sisällä oleva potentiaalinen pahuus voisi liittyä ja ilniön itsessään tunnistaa. Silloin olisi mielenkiintoista seurata, miten tuon toisen pahuus käyttäytyy ja voittaako se vai ei...
Valitsen luettavani yleensä jonkin muun syyn perusteella, mutta mihin se syy kulloinkin liittyy, onkin kokonaan toinen juttu. :-)
VastaaPoistaKielen avulla ei vain kuvata maailmaa vaan myös rakennetaan sitä. Ja toisinaan sitä rakennetaan paremmaksi käyttämällä muita nimityksiä kuin on totuttu.
Hannu Lauerma: Pahuuden anatomia.
VastaaPoistaSe on hyvin tehty kirja todellisesta pahuudesta. Mikäli haluaa kirjoittaa pahasta sellaisena kuin se oikeasti on, eikä pikkupaheista.
Wilhelmiina:-)Jotkut teologit sanovat, että pahuus on hyvyyden puutetta. Siihen teoriaan liittyi jokin ongelma, jota helteen paistamat aivoni eivät nyt tavoita, mutta äkkinäisesti ajatellen kuulostaa järkevältä.
VastaaPoistaAnonyymi, nimenomaan olen nyt kiinnostunut pahuudesta, en paheista.
Olet siis itsenäinen lukija Helena, hienoa!
Mm, sinäpä tosiaan pyörittelit asiaa monelta kantilta, kiitos!
Lentsu, ei arpajaisvoittoa tarvitse arvostella. Keksin helteessä nyt tällaisen kyselyn ja sitten tuntui että jotain pitää arpoakin. Rauhaan pakottaminen on hauska termi kyllä.
Hirlii, tuo kirja on tosiaan hyvä, niin kuin moni muukin L:llä. Ai et halua kahta Ristiaallokkoa, no voi voi.:-)
Minulla "arvovaltainen kulttuurimedia" tarkoittaa nykyään kirjablogeja :D Niistä löytää enemmän hyviä kirjoja kuin mitenkään ehtii lukemaan. Noh, kyllä Hesarin jutut ja kustantamoiden mainokset painavat. Jokin muu syy voi olla mikä vain. Ja tarkoitan todella ihan mikä vain... Väri, kuva, aakkosjärjestys... Ties kuinka monta hyvää kirjaa on löytynyt etsimällä jotain muuta kirjastossa ja bongaamalla kiinnostava nimi hyllyrivissä.
VastaaPoistaMutta ilman muuta aiemmat hyvät kokemukset tekijän kirjoista painavat vaa'assa.
Ja minä haluan sen Ristiaallokon, kiitos! (ks. ed.)
(Haja-ajatus pahuudesta: onko se aktiivista vai passiivista? Luulisi että suurten joukkojen välinpitämättömyys / ajattelemattomuus / itsekeskeisyys ainakin aiheuttaa enemmän kärsimystä kuin muutama aktiivisesti pahaa puuhaava hyypiö. Oikeasti niitä pahantahtoisia on loppujen lopuksi vähän. Välipitämättömiä ja ajattelemattomia on paljon. Tai sitten vaan olen niin perusoptimisti etten usko monenkaan silmät kiiltäen miettivän "mitäs pahaa tänään voisin tehdä"... Hih, siitä tulisi itse asiassa aika hauska kirjapahis!)
81 vuotias äitini korostaa aina että hän ei halua olla seniori eikä ikäihminen eikä muutakaan vastaavaa vaan REHELLISESTI VANHA.
VastaaPoistaKirsti kirjoitti: "Kiinnostavaa on sekin, että kun ihminen oikein taistelee hyvän puolesta, niin jossain vaiheessa se taistelu voikin kääntyä vastakohdakseen ilman että asianomainen tajuaa tapahtunutta."
VastaaPoistaTästähän on amerikkalaisilla sananlasku: "Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla."
Neuvostoliitosta piti aikoinaan tulla työläisten paratiisi. Pohjois-Korea ja Kuuba yrittävät sitä yhä. Tulokset ovat melko murheellisia.
Yhdysvallat oli aikoinaan maa, jonne kaikki uskonnollisista, poliittisista tai etnisistä syistä vainotut saivat tulla turvaan. Nyt maa johtaa ahdasmielisten demokratioiden rintamaa.
Jopa A.Hitler halusi luoda Suur-Saksasta onnellisen, vauraan ja vapaan yhteiskunnan. Näitä hyvää tarkoittavia yrittäjiä löytyy kautta maailmanhistorian.
Katsoin tänään sähkölaskuani. Kuluttamastani energiasta maksan 62 euroa, mutta kaikesta muusta 64 euroa. Pelkkää sähköveroa menee 19,5 euroa.
Tällä "kaikella muulla" vihreät ja muut hyvää tarkoittavat ihmiset haluavat pelastaa maapallon. Kyllähän se näin kesällä vielä menettelee, mutta kun sähköllä lämmittävä eläkeläinen talvella maksaa yli 400 euroa kuussa, ovat vitsit vähissä. Kuten entinen lääkäri sanoi "leikkaus onnistui, mutta potilas kuoli."
Vähän luulen että perussuomalaisten yllättävä vaalimenestys lähtee aika lailla siitä, että hyvää tarkoittavat johtajamme lappavat lumilapiolla rahaa koko maailman kurjille, mutta kotimaiset pieneläjät saavat paleltua mökkeihinsä. Olisi tosi mielenkiintoista nähdä vaikkapa Anni Sinnemäki elelemässä 700 euron kuukausieläkkeellä kainuulaisessa sivukylässä 45 kilometrin päässä lähimmästä kaupasta, kirjastosta ja terveyskeskuksesta.
Tällä kaikella halusin siis sanoa, etteivät Hitler, Stalin, Sinnemäki, Castro tai Kim Jon Il ole pahoja ihmisiä - hyväähän he vain tarkoittivat ja tarkoittavat. Kuten Booksy sanoi, eivät he istu silmät kiiltäen miettimässä mitä pahaa tänään tekisivät. Päinvastoin, aivan päinvastoin! He eivät kerta kaikkiaan pysty tajuamaan tehneensä jotain väärin.
Hiukan pienemmät hyväntekijät kuten tavalliset murhaajat, varkaat ja sen sellaiset kyllä tavallisesti tiedostavat tekonsa ja pyrkivät monesti itse aktiivisesti poliisin puheille. Dostojevskin "Rikos ja rangaistus" on tästä lajista paras kertomus.
Vanha Erkki
"He eivät kerta kaikkiaan pysty tajuamaan tehneensä jotain väärin.
VastaaPoistaHiukan pienemmät hyväntekijät kuten tavalliset murhaajat, varkaat ja sen sellaiset kyllä tavallisesti tiedostavat tekonsa ja pyrkivät monesti itse aktiivisesti poliisin puheille. Dostojevskin "Rikos ja rangaistus" on tästä lajista paras kertomus."
Juuri näin, justiinsa joo, näin minäkin tämän hvyä-paha asian olen tähän mennessä käsittänyt ja ymmärtänyt.
Minä en nimittäin tähän perisyntiuskoon usko, en etenkään lapsen tai hyvin nuoren ihmisen kohdalla. Se on suoranaista pahuutta jos ryhdytään fyysisellä tai henkisellä pakottamisella kitkemään lapsista tätä "perisyntiä" pois.
Kyllä pahantekijä joka muuttuu, on tullut tietoiseksi teoistaan ja tuhoavien tekojensa seurauksista. Nehän juuri muuttavat hänet, mikäli muuttavat. Ei hän teoistaan pääse millään uskonnollisella liirumlaarumilla vaan ottamalla vastuun elämästä. Ei rikollinen muutu silloin pahasta hyväksi vaan tajuaa, että nyt hän teki väärän teon, pahan teon. Ja hakee rangaistuksensa. Useimmat toivovat jäävänsä kiinni.
Vaan pahempia ovat nämä pahantekijät jotka eivät tajua tekevänsä pahuuksia.
Leena Krohnin teoksessa "Kynä ja kone" on juttu argentiinalaisesta upseerista joka viskeli eläviä ihmisiä lentokoneesta maahan. Kerran hän horjahti ja meinasi itsekin pudota, ja silloin hän havahtui hetkeksi. Tajusi mitä oli tekemässä, mutta ei muuttanut toimintaansa vaan jatkoi ihmisten pudottamista lentokoneesta alas.
Hirlii sai minut palaamaan vielä pahuuteen ja siihen perisyntijuttuun.
VastaaPoistaEn ole koskaan missään elävässä elämässä kuullut tuota ajatusta, että fyysisellä tai henkisellä pakottamisella kukaan yrittäisi kitkeä kenestäkään, ei itsestä eikä toisesta tätä "perisyntiä" pois. (Kirjallisuudessa kyllä...) Ymmärrän, että jos "perisynnin" ymmärtää tuolla tavalla, se jää mystiseksi ja oudoksi asiaksi. - Tarkkaan ottaen en kyllä edes ymmärrä tuota kuviota.... Miten kukaan pystyisi kitkemään toisen syntejä... Tai edes ajattelisi pystyä... Ei ainakaan kristinuskon mukaan.
Perisynti on se potentiaalinen pahuus, joka pysyy ihmisessä, ns. hyvässäkin. Kun katson maailmaa, juuri tämä ymmärrys tekee edes jollain tavalla ymmärrettäväksi sitä, mitä tässä maailmassa tapahtuu. On onnellista, että meissä on edes joskus pyrkimystä yhteiseen hyvään, ei vain omaan etuumme, mutta luulen, että harvoin lähimmäisemme pystyvät näkemään meistä ketään täydellisesti hyvinä. Kuka meistä tietää varmasti, mikä teoistamme on todellisuudessa kokonaisuuden kannalta hyvä...
Pahuudesta vielä Kirstille jatkoa. Tietääkö pahis olevansa pahis? Tietääkö hänen ympäristönsä sen? Onko se ihmisen pahis, joka tietämättään riistää toista ostamalla liian halvalla hänen työvoimaansa? Onko se opettaja pahis, joka sortaa pientä oppilastaan? Mitkä ovat pahuuden tuntomerkit? Kuka määrittelee pahuuden? Liityn Hirliin kysymykseen siitä ovatko ne pahantekijät pahimpia pahiksia, jotka eivät itse ymmärrä tekojensa seurauksia...
Onpa täällä taas mielenkiintoista keskustelua. Olette te aikamoisia, kun tällaisella helteelläkn jaksatte vielä ajatella.
VastaaPoistaBooksy, olet kyllä täysin oikeassa, ihmisten mukavuudenhalu, välinpitämättömyys jne tuottavat maailmaan varmasti paljon enemmän kärsimystä kuin yksittäiset pahantekijät. Hitler tuskin edes ajatteli itseään pahantekijänä, mutta hän ei kuitenkaan olisi saanut mitään aikaiseksi ilman sekä kannattajia, että ihmisiä jotka vain sopeutuivat siihen mitä tapahtui. Hyviä kirjojakin voi varmasti kirjoittaa ilman ammattipahiksia. Mutta minulle nyt vain jotenkin omakohtaisesti kirkastui, että ehkä tämä pahan ihmisen dilemma on itselleni sellainen hankala asia, johon kannattaisi paneutua enemmän.
Nina, olisipa hienoa jos alettaisiin taas ymmärtää mikä tieto- ja kokemuslaari vanhassa ihmisessä on. Se on myös aikamoinen pääoma kun mittariin on kertynyt vuosia.
Vanha Erkki, olen kuullut aika monta ehdotusta tuon sananlaskun alkuperäksi, mutta amerikkalaiseksi sitä ei ole ennen sanottu. Tämä ei tarkoita etteikö se voisi sitäkin olla. On sitä soviteltu kyllä Lenininkin suuhun. Ja siis erittäin tottahan se on. Joskus olen ajatellut, että tarmokkaat ihmiset ylipäätään ovat vaarallisia, koska heillä on paljon energiaa ja he puuhaavat jatkuvasti ja harvoin ehtivät pysähtyä pohtimaan tekemisensä mieltä.
Hirlii, minulle perisynti on ihan selviö. Ei mikään uskonasia, vaan jotain jonka näkee heti kun avaa silmät ja katsoo mitä ympärillä tapahtuu. Mutta synti ylipäätään on tietenkin teologinen termi, eikä anteeksi saaminen tms. tietenkään koskaan poista yksilön vastuuta maallisen yhteiskunnan jäsenenä. Mm kyllä jo kommentoikin hyvin tätä asiaa.
Mm, pahis ei useinkaan tiedä olevansa pahis. Pahis ei myöskään kaikkien mielestä ole sitä. Ihminen joka tekee minun elämästäni helvetin, saattaa olla jonkun toisen ihmisen paras tuki ja turva. Ja ymmärtääkö kukaan meistä koskaan tekojensa seurauksia, tiedämmekö edes niistä. Mitä kaikkea harkitsematonta minäkin olen elämäni aikana tehnyt ja sanonut, josta ihmiset ovat voineet saada vammoja. Minä en tiedä sitä, en voi tietää, mutta olen silti varma, että jossain ja kenties monessakin paikassa minua muistellaan hampaita kiristellen, jos muistellaan. Tämäkin on minulle osallisuutta perisyntiin.
Kirsti,
VastaaPoistakun näen pikkuvauvan en osaa uskoa, että hänessä on perisynti jo olemassa eikä mikään selitys saa minua siitä vakuuttuneeksi.
Kun tyttäreni sai ensimmäisen lapsensa äitini touhusi kovasti kirkollisia ristiäisiä, "ettei se pikkuinen vaan joutuisi helvettiin."
Niin kauan hän pauhasi, että tuolloin Englannissa asuva tyttäreni pyysi tuttavansa papin vermeissä kylään ja niin otettiin kuva, jossa käsi lappaa vettä lapsen päälaelle. Äitini rauhoittui ja kaikki oli taas hyvin. Sitten hän ahdistui siitä, mahtoiko brittiläinen nimenanto olla taivaan isälle tarpeeksi kristillinen. Pitäisi järjestää toiset ristiäiset Suomessa. No, niin pitkälle ei ole tarvinnut mennä.
Tällaiset uskossa väkevät äidit voivat tietämättään olla melkoisia pahiksia, jotka saavat lähimmäisensä hulluuden partaalle jatkuvilla kristillisyys-vaatimuksillaan. Samanlaiset äidit ovat asialla, kun muslimitytöiltä silvotaan jalkoväli.
Vanha Erkki
Kiertoilmauksista: sen pahana pidetyn kierto voi kuulostaa kammottavammalta kuin alkuperäinen. En ollut ikinä ennen lukenut kauhukertomuksia ja päätin laajentaa yleissivistystäni tässä asiassa ja luin Stephen Kingin Carrien. Siinä päähenkilön uskontohurmoksellinen äiti käyttää naisen rinnoista ilmausta saastatyynyt.
VastaaPoistaPahuudesta. Minulla taitaa olla vastakkainen "ongelma" kuin Kirstillä: on vaikea kirjoittaa hyvistä ihmisistä. Henkilöni ovat enempi tai vähempi pahoja. Voivat vaikuttaa alussa ihan normaaleilta, mutta vähitellen heistä paljastuu yhtä jos toistakin. Taikka ovat alussa pahoja ja lopussa sitä hiukan vähempi. Tai sitten ihan puhtaita pahiksia kaiken aikaa.
Tarkennan.
VastaaPoistaMonet uskonnolliset lahkot ja ääriliikkeet sekä ryhmät/yhteisöt käyttävät tuota "olet syntinen ja paha" -ajattelua pahoin hyväkseen, myös väkivallan hyväksymiseen, pahan toteuttamiseen. Siitä löytyy maailmasta ja elämästä paljon esimerkkejä. Niin raamattuun kuin koraaniin vedoten toteutetaan paljon todellista pahuutta, ja aiheutetaan täysin tarpeetonta kärsimystä toisille ihmisille.
Mutta onneksi ihmiset pyrkivät yhteiseen hyvään, se on tietenkin hyväksi.
Palkkamurhaaja pysyy murhaajana vaikkei hän enää tappaisikaan toisia ihmisiä, teot ovat tekoja jotka on tehty joillekin ihmisille. On tekoja joita ei voi eikä ole pakko "antaa anteeksi", ja jotka luultavammin jokainen meistä pitäisi yksiselitteisesti pahoina tekoina. Lindqvistin ajattelusssa pidän eritoten siitä, että hän on tolkullinen ja selvärajainen näissä asioissa, ja muistaakseni varoittaa juuri tuosta "uskonnolisesta parantumisesta" jossa pahasta tulee noinvain hyvä, koska tehtyä ei saa tekemättömäksi. Tekomme kulkevat mukanamme.
Ellemme tiedä vahingoittaneemme toista ihmistä, niin silloin emme totisesti tiedä tai halua tietää. Tässä riittää töitä, useimmille uskoisin, että on tietoinen tuhoavuudestaan ja tekee kaikkensa pitääkseen sen kurissa. Tuohon mitä Kirsti sanoi, että "toinen tekee elämästäni helvetin" kanssa elämiseen on ainakin yksi tie: oman ja toisen ihmisen rajallisuuden ja haavottuvuuden myöntäminen, ja niiden rajojen kuunteleminen sekä kunnioittaminen.
Vanha Erkki, lapset varmasti ovat syntyessään viattomia, mutta selviytyäkseen ylisuurissa tarharyhmissä ja mielenvikaisten opettajien johtamissa koululuokassa jne he joutuvat välillä ottamaan käyttöön monenlaisia keinoja jotka kaikki eivät välttämättä kestä päivänvaloa. Ja sama jatkuu myöhemmin elämässä. Jokainen ihminen joutuu ainakin joskus elämässä tilanteeseen, jossa hän ei voi olla täydellisen hyvä mikäli aikoo selviytyä täysjärkisenä ja tuhoutumatta. Silloin pitää pelata ympäröivän viidakon säännöillä, ja minun mielestäni perisynti on hyvä sana kuvaamaan sitä tilannetta.
VastaaPoistaJos lapsi saisi elää täydellisessä maailmassa hän ei joutuisi tappelemaan, juonittelemaan, valehtelemaan, tai esim. kiusaamaan muita jotta ei itse päätyisi kiusatuksi. Mutta kun maailma ei ole täydellinen, hän saattaa jossain elämänsä vaiheessa joutua tekemään tällaisia asioita.
Se on ymmärrettävää, me kaikki joudumme jatkuvasti tekemään ratkaisuja jotka eivät ole täydellisen oikein, vaan sinne päin. Elämä on jatkuvaa sovittelua. Jos yrittäisimme olla täydellisen hyviä, meille kävisi huonosti aika nopeasti. Pitää osata olla sopivassa kohdissa itsekäs jne. Mutta sehän ei kuitenkaan poista sitä asiaa, että itsekkyys on itsekkyyttä ja minun menestykseni usein on pois joltakin toiselta jne. Tällä tavalla minä ymmärrän perisynnin.
Elina, Kingin kiertoilmaus toimii ehkä vähän toisin päin, siinä kiertoilmaus manaa pahaa paikalle, ei pyri häivyttämään sitä. Ja tuosta hyvyyden ongelmasta, pitäisiköhän sinun sitten koettaa kirjoittaa teksti hyvästä ihmisestä? Dostojeskin Idiootin voi ehkä lukea virikkeeksi...
VastaaPoistaHirlii, siinä on kyllä mielestäni selkeä väärinkäsitys jos uskonnollisissa liikkeissä ajatellaan kääntymyksen vapauttavan ihmisen maallisesta vastuusta. Epäilemättä tällaista sekaantumista tapahtuu.
Onko sinun menestyksesi välttämättä pois joltakin toiselta? Onko itsekkyys pelkästään paha asia, se mainitsemanne perisynti, josta ihmisen tulisi pyrkiä pois? Ja miksi ihmeessä ? Kuka saa olla itsekäs ja kuka ei saa (tästä voisin jatkaa, mutta en jatka)?
VastaaPoistaMiksi uskovaiset pyrkivät koko ajan johonkin ihannetilaan, ihanneminuuteen josta pahuus on siististi höylätty pois? Eikö se ole itsepetosta, itserankaisua, toisinaan jopa itsetuhoisuutta?
Tuo Kirstin esimerkki kertoo ettei lapsi ole minkään perisynnin läpäisemä vaan tullessaan aikuisten hylkäämäksi liittyy pahaan, koska se on ehkä ainoa keino selvitä hengissä.
Kun tulee täysin ja kokonaan hyvän hylkäämäksi silloin liittoutuu pahan kanssa, koska paha ei hylkää (me hylkäämme sen jos/kun hylkäämme). Siksi eräs vaikein paha minkä lapsi/nuori joutuu kohtaamaan on hylkääminen.
Lasten ja aikuisten pahuutta ei pidä koskaan verrata tai sekoittaa toisiinsa. Alle 18-vuotias ei ole edes rikosoikeudellisesti täydessä vastuussa teoistaan. Aikuinen on.
VastaaPoistaKyllä raamatunlauseilla (tai tulkinnoilla) hakataan, nuijitaan, tuomitaan, häväistään, loukataan ja jopa suojellaan pahaa. Sitä tapahtuu luterilaisessa kirkossakin Kirsti.
William Golding: Kärpästen herra. Se kertoo lapsista jotka "vajoavat" pahuuteen.
VastaaPoistaHirlii, yritin vain kuvata sitä kuinka itse ymmärrän sanan perisynti. Sehän on vain sana, eikä kenelläkään käsittääkseni ole monopolia sen sanan käyttöön. Joku hylkää sanan merkityksettömänä, mutta minusta sana on kuvaava ja mielekäs. Minusta se vain kuvaa sitä tosiasiaa, että synnyimmepä tänne kuinka puhtaina ja täydellisinä tahansa, ryvetymme joka tapauksessa, eikä sille oikein mahda mitään. Minusta on realismia myöntää, että tämä epätäydellinen maailma tekee minustakin epätäydellisen, vaikka haluaisin olla kuinka hyvä. Tässä kohden tulee sitten kysymys armosta ja siitä on ihmiselle jotain todellista iloa, kun hän voi ymmärtää sen merkityksen omalla kohdallaan. Siksi kai uskovaisetkin näistä asioista jauhavat. Eihän siitä armosta mitään iloa ole jos sitä ei koe tarvitsevansa, koska on niin hyvä ihminen muutenkin.
VastaaPoistaAnonyymin mainitsema teos on kyllä aika hyvä pläjäys ja liittyy aiheeseemme.
Armo on tärkeä juttu, ilman muuta on, koska kukaan ei ole täydellinen, täydellisen hyvä. Jokainen tekee virheitä, epäonnistuu, tekee pahoin. Korjausliikkeet ovat mahdollisia. Onneksi, useimmiten.
VastaaPoistaEtsit kuitenkin ilmeisesti juuri tuota Anon mainitseman romaanin pahuuta.
No en tiedä haenko juuri samaa pahuutta. Ehkä etsin itsestäni jotain sellaiste olotilaa, jossa pahaa ei pyritä selittämään pois ymmärtämällä sitä tyyliin, hän sai kärsiä niin paljon, siksi hän ei nyt ymmärrä paremmasta, vaan kostaa. tms. Siis lopettaisin selittämisen ja ymmärtämisen ja sen että pahakin ihminen sitten lopulta katuu ja kirjoittaisin henkilön joka vaan herää aamulla ja hieroo käsiään iloisena miettiessään kaikkea pahaa mitä taas pääsee tekemään.
VastaaPoistaSilloin, ymmärtääkseni tuon pahantekjän tulisi kohdata joku ihminen joka ei hylkää häntä, jätä pahan valtaan, kuten he jotka selityksillä suojautuvat itseltään, ehkäpä vain omalta pahuudeltaan.
VastaaPoistaIngrid Noll on kirjoittanut pirun hyviä stooreja murhaajattarista jotka eivät koskaan jää kiinni ja sitä ei edes lukijakaan halua, koska kertomukset on tehty taiten.
VastaaPoistaPaha naurattaa:
Koulussa opettaja pyysi oppilaita kertomaan jonkun tarinan, johon sisältyisi opetus.
Mervi aloitti:
- Meillä on kotona kanoja ja viemme aina lauantaina viikon munat kyläkauppaan myytäväksi. Kerran laitoin munat koriin, liukastuin, kori putosi ja kaikki munat
särkyivät. Kauppaan ei jäänyt sillä viikolla mitään vietävää.
- Ja minkä opetuksen tarina sisältää? opettaja kysyi.
- Älä laita kaikkia munia samaan koriin!
- Hyvä Mervi ! opettaja hymisteli tyytyväisenä.
Jukka alkoi myös vuorollaan kertoa tarinaa:
- Minun tätini Kaarina on lentäjä.
Kerran myrskyssä Afrikan yläpuolella hänen pienkoneensa moottoriin tuli vikaa ja Kaarina-täti joutui tekemään pakkolaskun. Kun kone lähti putoamaan, Kaarina-täti etsi koneesta pelastautumisvälineitä. Hän löysi vain machete-veitsen, pussin pähkinöitä, konepistoolin ja pullollisen hyvää viskiä.
Hän joi pullon heti, ettei viski menisi hukkaan jos pullo särkyisi maahan pudotessa. Hän sai koneensa laskeutumaan. Viidakkoaukiolle, jossa odotti 100 nälkäistä ihmissyöjää. Kaarina-täti ampui heistä 75, kuteja ei konepistoolissa ollut sen enempää. Sitten hän löi päät poikki sillä machetella kahdeltakymmeneltä, kunnes siitä veitsestä katkesi terä. Loput 5 hän tappoi paljain käsin. Pähkinäpussiin täti ei vielä koskenutkaan!
- Ja mitä opittavaa tästä julmasta ja raakalaismaisesta tarinasta on? kysyi opettaja.
- Kun Kaarina-täti on kännissä, niin sille ei parane paljon vittuilla.
Kyselystä puuttuu vaihtoehto: tutulta (siis kirjojensa perusteella, ei irl) ja hyväksihavaitulta kirjailijalta on tullut uusi kirja. Veikkaan, että tämä on aika yleinen peruste valita luettavaa.
VastaaPoistaPahuutta käsittelevistä kirjoista tuli mieleeni Philip Zimbardon kirja The Lucifer Effect: Understanding How Good People Turn Evil. En ole lukenut, mutta arvioita löytyy Amazonista.
VastaaPoistaLauerman anatomiaa mieluummin seuraan yhdysvaltalaisen psykologin Karen Franklinin blogia In the News.
http://forensicpsychologist.blogspot.com/
Kyllä kirjan tulee usein valittua kannen ja takatekstien houkuttavalla ulosannilla. Se, onko kyseessä sitten hyvä teos onkin sitten ihan eri asia. Myyntiosastot kustantajalla osaavat kyllä varmaan hienosti myydä myös sikaa säkissä.
VastaaPoistaTosin kirjablogien armottomana lukijana tulkitsen myös pitkäikäiset blogaajat arvovaltaisten suosittelijoiden/arvostelijoiden joukkoon, ja näiden avulla tulee usein valittua seuraava kirja lukupinoon. Kunpa vaan ehtisi lukea kaiken sen mitä joka tuutissa suositellaan.
Hirlii, tuttu nimi tuo Noll, mutta en ole lukenut. Pitää tutustua.
VastaaPoistaAnonyymi, olet oikeassa. Kysely on tehty helteen pehmittämillä aivoilla.
Helena, pitääkin tutustua tuohon blogiin.
Sannuli, kirjablogit ovat tosiaan mullistaneet lukijoiden maailmaa. Niin markkinointi tosiaan tekee ankarasti töitä houkutellakseen lukijaa kansien seireeninlaululla. Sen parissa minäkin olen taas tänään viettänyt aikaa, kun olen työstänyt seuraavan kirjani takakantta.
...kirjoittaisin henkilön joka vaan herää aamulla ja hieroo käsiään iloisena miettiessään kaikkea pahaa mitä taas pääsee tekemään...
VastaaPoistaPerskutarallaa, Kirsti, siinäpä kirjaidea! Ostan ja luen lennossa, jos tuollainen kirja joskus ilmestyy. Ja pidäkin huoli, ettei tyyppi lopuksi hurahda uskoon tms. Hänen täytyy pysyä ehjästi pahana ensimmäiseltä sivulta viimeiselle asti. Ja sen pahuuden pitää olla todella tietoista.
Elokuvassa "Mies ilman menneisyyttä" on heittiöjoukko, josta voisi ottaa oppia. Heistä on selvästikin hauska tehdä pahaa. Ja kun heidät filmin lopussa julmasti tapetaan katsomo taputtaa käsiään.
Kirjaasi odotellessani voimaudun Kaarina- tädistä. Hitto, olin vähällä tippua tuolilta kun hänestä luin. Täti Kaarina ei tietenkään ole paha, paitsi ihmissyöjien mielestä, mutta heitä emme nyt ota huomioon. Joka syö ihmistä joutuu varautumaan samaan myös omalta kohdaltaan.
Vanha Erkki
Tuo Noll on pätevä, hänen kirjansa eivät ole dekkareita siinä perinteisessä mielessä että olisi joku salapoliisijuttu juonenkäänteineen tai syvällistä yhteiskunnallista analyysia.
VastaaPoistaHänen päähenkilönsä ovat tuiki tavallisia pienipalkkaisia virkamiesnaisia jotka tappavat tai tekevät muita rikoksia vähän niinkuin vahingossa, noin vain. Ihan hyviä ihmisiä he ovat, heille vaan syntyy tuommoinen tappamisen meininki elämään. Huumori on mustaa, ja herättää henkiin murhaajan lukijankin sielussa. Parhaimmat minusta ovat Apteekkari ja Kukko on kuollut.
Komppaan Erkkiä, älä laita mitään armoteemoja ja uskonnollista kääntymistä, paitsi tietenkin ehkä siinä mielessä että voisihan päähenkilö olla vaikka naispappi joka ottaa päiviltä muutamia ikäviä ihmisiä ja selviää siitä kaikesta kuin ihmeen kaupalla. Se vasta olisikin jotain!
No, jäämme odottelemaan, me uskolliset lukijat.
Tappaja-naispappi, jee! Näen jo silmissäni hänen katselevan korkealta saarnastuolista kirkkoväkeä ja valitsevan seuraavan uhrinsa. Ehtoollista jakaessaan hän huomaamatta tipauttaa tipan solumyrkkyä uhrinsa kuppiin ja seuraavana päivänä tyyppi on kylmä ja kankea. Illalla hän panee kädet ristiin ja kiittää siitä, etteivät lättäjalat huomanneet mitään.
VastaaPoistaVanha Erkki
Niin, eihän siinä pahasta ihmisestä kirjoittamisessa mitään uutta minulle olisikaan, jos antaisin sen sitten jossain vaiheessa valaistua. Juuri siitähän tämä koko jutska lähti, että tajusin miten vaikea minun on kirjoittaa pahoja ihmisiä selittelemättä ja ymmärtämättä ja armahtamatta. Erkille täytyy nyt tuottaa kyllä pettymys siitä huolimatta. Vähintään joka toisessa dekkarissa on joku uskontoon liittyvä hullu, joten pidän tällaista tyyppiä jo aikamoisena kliseenä. Ehkä se jaksaa vedota laajoihin lukijakuntiin samalla tapaa kuin ryssäviha ja pieruhuumori, mutta ihan niin helpolla en sentään tahdo itseäni päästää. Vähän enemmän pitää nähdä vaivaa.
VastaaPoistaJuuri kuvaamaasi pahuutta on vaikein ymmärtää, kun me pyritään aina selittämään kaikki ja löytämään syitä. Eikös sellainen ihminen ole psykopaatti, joka nauttii pahan tekemisestä, suurin ilo hänelle on huijata ja vahingoittaa muita. Eikä omatunto pääse kolkuttamaan ja häiritsemään nautintoa, koska psykopaatilta puuttuu empatiakyky.
VastaaPoistaVoiko ihminen syntyä psykopaatiksi? Aivan hurja kirja pahuudesta on Lionel Shriverin "Poikani Kevin".
Ja hän joutuu tietenkin siunaamaan tämän vainajan, onhan hän pappi. Tämmöinen hyvän paimen, pappi ja vielä nainen, murhaajana olisi tosiaankin aika hyvä valinta, VE.
VastaaPoistaKukapa nyt hempeää ja ylen lempeää naispappia epäilisi yhtään mistään. Ei kukaan. Jos Noll kirjoittaisi sen, niin hän laittaisi papin inhoamaan tuota tyyppiä joka ehkä olisi jotenkin ihastunut tähän pappiimme. Ja sitten tapahtuisi jotain, no tuokin voisi olla mahdollista, että ehtoollisviiniin sekoittuisi jotain myrkkyä, mutta vahingossa. Pappi ei tietenkään voisi mennä tunnustamaan rikosta ja epäilyksenalaisena olisi aivan muut ihmiset. Toinen murha olisi sitten itsepuolustusta, joku saisi vihiä tai alkaisi epäillä pappia tms. Syntyisi sarjamurhaajapappi jota lukija puolustaisi loppuun asti.
"Ehkä etsin itsestäni jotain sellaista olotilaa, jossa pahaa ei pyritä selittämään pois ymmärtämällä sitä tyyliin, hän sai kärsiä niin paljon, siksi hän ei nyt ymmärrä paremmasta, vaan kostaa. tms. Siis lopettaisin selittämisen ja ymmärtämisen .."
VastaaPoistaPsykopaatteja ei voi ymmärtää, silloin sinun on kirjoitettava heistä. He ovat kaiken inhimillisen tuolla puolen.
Nollin kirjat eivät minusta kerro psykopaateista, koska he kykenevät elämään kanssaihmistensä kanssa, toisin kuin psykopaatti. Ihmissuhteissa ja niiden ylläpidossa tarvitaan aitoa empatiaa.
Itsekin olen useammin kuin kerran siteerannut tuota Leinon ajatusta, minkä lastusi alussa mainitset. Joskus mietin, enkö vain itse halua hyväksyä ajatusta pahasta ihmisestä. Jos myönnän, että ihminen voi olla pohjimmiltaan paha, maailmasta tulee oikeasti pelottava paikka, koska mikään ei tule koskaan muuttumaan, vaikka lapsia kohdeltaisiin aina hyvin, epätasa-arvo, köyhyys ja kiusaaminen poistettaisiin jne.
VastaaPoistaLapsen julmuudesta, joka ilmenee pahuutena, minulle tuli myös mieleen Anonyymin mainitseman Goldingin Kärpästen herra.
Niin ja osallistun arvontaan diggaamalla facebookissa : )
Ihminen syntyy "pahaksi", jos pahuudeksi käsitetään ihmisyyden näkökulmasta sellainen äärimmäinen itsekkyys, jota tarvittaessa puolustetaan väkivalloin. Lapsen varhaiseen kehityskaareen kuuluu aggressiivisuuden herääminen (tietysti temperamenttierot vaikuttaa missä määrin se ilmenee) jonka ilmaantuessa lapsi tulee opettaa pois aggressioon perustuvista ratkaisuista ja antaa muita toimintamalleja tilalle.
VastaaPoista"Ihmiseksi" ei siis synnytä, vaan opitaan.
"Perskutarallaa, Kirsti, siinäpä kirjaidea! Ostan ja luen lennossa, jos tuollainen kirja joskus ilmestyy. Ja pidäkin huoli, ettei tyyppi lopuksi hurahda uskoon tms. Hänen täytyy pysyä ehjästi pahana ensimmäiseltä sivulta viimeiselle asti. Ja sen pahuuden pitää olla todella tietoista."
Suosittelen lukemaan Glen Duncanin "Minä, Lucifer". Siinä tosin päähenkilö ei ole ihan pelkkä ihminen, mutta todellakin Paha ;) Ja kirja on myös mielettömän hauska.
Vähemmän hauska, mutta yhtä hyvä tarina pahuudesta on tuo aiemmin mainittu Poikani Kevin.
Anu sanoi: Ihminen syntyy "pahaksi", jos pahuudeksi käsitetään ihmisyyden näkökulmasta sellainen äärimmäinen itsekkyys, jota tarvittaessa puolustetaan väkivalloin.
VastaaPoistaAlkoi kiinnostaa, että miten itse tällaista äärimmäistä itsekkyyttä nimittäisit, jos sana pahuus on liian arvolatautunut?
Päivi, minun mielestäni näkökulma maailmaan muuttuu tosiaan aika radikaalisti, jos päästää mieleensä ajatuksen että pahuutta oikeasti on. Silloin joutuu myös kohtaamaan ajatuksen, että tämä sivistyksen pintasilaus on oikeastaan ehkä aika ohut. Monet muutkin palikat asettuvat uuteen asentoon.
Hirlii, nykyään ajattelen, että on ehkä vähän itsensä huijaamista ulkoistaa pahuus pelkkiin psykopaatteihin.
Niin ja anonyymille oikeastaan sama kuin Hirliille. Minusta ongelma on, että ihan kunnon ihmiset jotka eivät suinkaan psykopaatteja, voivat sumeilematta tehdä pahaa. Natsit saattoivat olla huolehtivia perheenisiä ja aviomiehiä. Mafiatyypeistä on sanottu samaa. Ja työpaikalla jonkun työkaverin elämän helvetiksi tekevä tyyppi saattaa olla suuri hyväntekijä toisaalla.
VastaaPoista"Alkoi kiinnostaa, että miten itse tällaista äärimmäistä itsekkyyttä nimittäisit, jos sana pahuus on liian arvolatautunut?"
VastaaPoistaLaitoin sen "pahuus" lainausmerkkeihin siksi, että hyvin pieni lapsihan ei tuollaista luonnollista selviytymisvaistoa noudattaessaan voi silti inhimillisen moraalikäsityksen mukaan olla sillä lailla paha, että hän _ymmärtäisi_ tekevänsä pahaa, siis ymmärtäisi oikean ja väärän (jotka tietysti määritellään eri ihmisten toimesta joskus hyvinkin eri tavoin) ja silti tekisi tietoisesti väärin.
Hän on yhtä paljon, ts. yhtä vähän "paha" kuin kissanpentu on elävällä hiirellä leikkiessään, vaikka tietysti sivusta katsova [suht normaalilla psyykellä varustettu] aikuinen ihminen ymmärtääkin että tilanteessa tapahtuu pahaa sillä mittapuulla, että hiiri pelkää ja kärsii.
"ehkä vähän itsensä huijaamista ulkoistaa pahuus pelkkiin psykopaatteihin"
VastaaPoistaJuu, se on aivan totta. Lauerma taisi sen todeta jossain haastattelussa, että oikeita todellisia psykoppatteja on hyvin vähän.
Kuten tuolla aiemmin taisin sanoakin (ennenkuin intouduin Vanha Erkin kanssa näihin Noll-kehitelmiin, ja meni vähän överiksi, - sori), että vaikeinta on kasvoton pahuus, sellainen jota ei voi mitenkään nimetä ja jota vastaan ei voi edes puolustautua, myös tuo hyvän kaapuun pukeutunut pahuus on hankalaa.
Hyvä ja paha ovat moraalimme perusta ja lapsella, mitä pienempi hän on, ei ole vielä sellaisia moraalisia suuntimia sisällään joiden varassa häntä voisi pitää samallatavalla vastuullisena kuin aikuista. he ovat pieniä "psykopaatteja" tai "sadisetja" eräällälailla. Jos lapsi jää liian yksin, tulee aikuisten tuen ja rakkauden hylkäämäksi liian varhain, nuo tärkeät sisäiset ohjaimet jäävät kehittymättömiksi.
Se, että kunnon ihminen on niin altis tekemään pahaa toisille tapahtuu usein sellaisissa joukkopsykooseissa, joissa ihminen hukkaa itsensä (omat arvonsa, oman minänsä, omat rajansa) ja ryhmäpaineessa samastuu liiaksi muihin/toisiin. Sokea tottelevaisuus on eräs ominaisuus joka altistaa myös julmillekin teoille.
Vastasin eilen kyselyysi, mutta tarkennan vastaustani. Takakannen selostus on itselläni tärkein kirjan valintakriteeri, mutta ensimmäisen kiinnostuksen siihen usein herättää teoksen esittely esim. lehdessä tai ystävän suositus. Kun vihdoin saan kirjan käsiini, silmäilen takakannen esittelyn ja luen tekstiä parista kohdasta.Tämän jälkeen teen lukupäätökseni. Annan kirjoja mielelläni myös lahjaksi. Silloin valinnan ratkaisee saajan kirjamaku, hänen toiveensa tai kiinnostuksensa jonkun tietyn kirjailijan teoksiin. Pojallemme ostin syntymäpäivälahjaksi Nenäpäivän, koska se voitti Finlandiapalkinnon, sitä kiitettiin hauskaksi, ja kirjoittaja oli melkolailla samaa ikää saajan kanssa. Mileijohdeostokseni oli huono; kirja on kuulemma vielä lukematta. Olen pettynyt.
VastaaPoistaKiitos vinkistä anuh. Käyn heti tänään kirjastossa. Pahuus on aina kiinnostanut minua, varsinkin kun tekijänä on itse Lucifer. Eikös hänen nimensä merkitse "valon kantajaa" tai jotain sinne päin. Ainakin meidän ruotsikkomme palvovat kovasti hänen vaimoaan, Luciaa, joka hiippailee kynttiläkrunu päässä milloin missäkin.
VastaaPoistaMihail Bulhakovin pääteoksessa "Saatana saapuu Moskovaan" on myös hyvin sympaattinen paholainen.
...joka toisessa dekkarissa on joku uskontoon liittyvä hullu...
Olemmekohan me Kirsti lukeneet aivan eri dekkareita, koska itse en muista montakaan uskis-pahista niiden sivuilta.
Mutta nätti naispappi verta käsissään: nam! Siinähän käy vielä niinkin, että irstas lukkari huomaa parveltaan murhaajapapin temput ja alkaa kiristää tätä. Jos pappi ei suostuisi ns. löyhään suhteeseen kanttorin kanssa mies kantelisi poliisille ja tuomiokapitulille.
Pappi olisi lesbo, joten hän ei voisi ryhtyä puuhaan ei sitten mitenkään. Niinpä hän miettisi rakastajattarensa kanssa keinon päästä lukkarista eroon. Ja se keino olisi....
Vanha Erkki
Äh, Vanha Erkki, ei lesbous enää ole mikään rikos tai että sen ilmituloa nyt pitäisi erityisemmin pelätä. Liian itsestäänselvää. Tylsää tylsää.
VastaaPoistaSensijaan jos pappi olisi siunannut lesbo ja homopareja ns. pyhissä tiloissa, niin siitähän se vasta varsinainen valitusrumba alkaisi ja tuomiokapituli joutuisi käsittelemään asiaa. Ja Lukkariin hän saattaisi jopa tuntea jonkunmoista salattua intohimoa jonka hän kätkisi hieman kopean ja torjuvan käytöksen taakse.
Vaan Lukkarimme, joka on paitsi vähän kuin Ilkka Kanerva naissuhteissaan, niin hänellä on myös rahat loppu ja velkojat niskassa. Tämä ajaa hänet kiristämään papilta rahaa vaikenemisestaan. Rahahan tunnetusti sulkee monen suun.
He tapaavat toisensa urkuparvella eräänä iltana neuvotellakseen tästä asiasta kun kaikki seurakuntalaiset ovat lähteneet koteihinsa. Ja ...
Anu, lapsi ei tiedä tekevänsä pahaa, mutta voihan hän silti tehdä pahaa, vaikka ei sitä ymmärräkään. Jos kerran psykopaatistakin ajatellaan, että hän tekee pahaa, vaikka ei välttämättä ymmärrä tekevänsä pahaa. Vai ymmärtääkö, ei ainakaan samalla tavalla kuin me muut.
VastaaPoistaDelilah, olen joskus kyllä ajatellut, että lehtien suositusten perusteella voi joskus mennä vähän mönkäänkin. Mieluisan kirjan löytäminen kun saattaa olla aika hienovireistä puuhaa, ainakin jos ostaa jollekin lahjaksi. Lehdissä hehkutetaan tiettyjä kirjoja jolloin saattaa syntyä vaikutelma, että nuo kirjat sopivat kaikille, vaikka niin ei välttämättä ole.
Vanha Erkki, ilmeisesti sitten olemme, koska minä olen lukenut niitä kyllästymiseen asti ja joka toisessa televisiosta tulevassa rikossarjassa pyöritään jossain vaiheessa jonkun papin ympärillä.
Hirliin kanssa samaa mieltä, että lesboudesta on vaikeahko löytää paukkuja tarinaan tätä nykyä.
Aikamoista ongelmaa käsittelette.
VastaaPoistaKirjaan pitää saada toimintaa, joka on joko pinnallista kamppailua "pahisten" ja "hyvisten" välillä tai ihmisen sisällä tapahtuvaa hyvän ja pahan taistelua.
Nekin jotka eivät uskoa hyvään ja pahaa, kirjoittavat kirjaansa hyvän ja pahan välisen taistelun. Pahaa ei silloin ole moraalinen pahuus, vaan yhteiskuntajärjestys, uskovaiset (oikein suosittu syy kaikkeen pahaan), fyysinen tai henkinen sairaus jne.
Historiallisissa romaaneissa pahikseksi voi valita jonkun käsitellyn aikakauden tunnetun roiston, hirmuhallitsijan. Esim 1500-luvun halltsijat olivat kaikki aikamoisia stalineita: Henrik VIII varsinkin.
Suomen historiassa äksy ja mielivaltainen Kustaa Vaasa sopii hyvin pahiksen rooliin. Hänestä tulee paperinukke, jos unohtaa, että hän rakasti ja lelli lapsiaan. Tyranneilla ja kansanmurhaajillakin on jotain, jota he vilpittömästi rakastavat: äiti, lemmikkieläin (Iivana Julmalla metsästyshaukka). He olivat kaikki ihmisiä kuten me. Heillä kuten meilläkin on mahdollisuus hyvän tai pahaan.
Kirjailija joutuu olemaan julma, kun joutuu valitsemaan jollekin pahan ihmisen roolin. Sitä täytyy lisäksi korostaa, jotta syntyy hyvä vastakohta. Pahan pitää olla lahjakas ja taitava, muuten taistelusta sankarin ja pahan välillä ei tule kunnollista.
Poliitikotkin kamppailevat moraalisten kysymysten kanssa, se on ollut minusta hyväksi että sekin tulee esille. Koska silloin tulee esille myös se, että hyvän ja pahan taistelusta on tässäkin draamassa kyse.
VastaaPoistaEn muista milloin olisi ollut näin selvästi esillä jo vaalikamppailussa, että kerrottiin jo mitä pahaa on edessä, mitä pahaa on pakko tehdä.
Ja vaikuttaa vähän siltä, että mitään hyvää ei ole luvassa kenellekään ja että hallitusohjelmaakin rakennetaan sillä ajatuksella, että vältettäisiin pahempi paha tekemällä pahaa.
Anna A:n kanssa olen samaa mieltä siitä, että kirjailijalla täytyy olla selvä käsitys hyvästä ja pahasta, aivan kuten kaikilla muillakin ihmisillä. Se näkyy, aina. Joko mustavalkoisena tai monimuotkaisempana asiana ihmisten välillä. Kuten Wallanderin viime jaksossa jossa lapsi tappoi veljensä.
Vaan eikö moraali kuulu myös yhteiskuntajärjestykseen, yhteiskuntaan? Eikö ihminen ole aina, tekipä tämä mitä tahansa, moraalisten kysymysten äärellä?
Ihminen tavallaan ON moraalinen kysymys, eikä koskaan nähdäkseni pääse tämän kysymyksen ulkopuolelle.
VastaaPoistaKiitokset antoisasta keskustelusta kaikille.
...Äh, Vanha Erkki, ei lesbous enää ole mikään rikos tai että sen ilmituloa nyt pitäisi erityisemmin pelätä. Liian itsestäänselvää. Tylsää tylsää...
VastaaPoistaÄh, nuori Hirlii, toki minä tuon kaiken tiedän. Mielessäni kehittelin vain henkirikosta, jonka onnistunut läpivienti vaatisi juuri nimenomaan naisparin. Seurakunta siis tietäisi tasan tarkkaan kirkkoheransa/rouvansa suuntautumisen ja juuri sille pohjalle suunniteltu rikos perustuukin. Kanttoria ei edes tarvitsisi tappaa, hän tekisi sen itse.
Tämä jääköön vain sivuhuomautukseksi, ihan siksi, ettei nuori Hirlii pitäisi minua nyt aivan toivottoman vanhanaikaisena ja tietämättömänä hölmönä.
Vaikka Kirsti jo sulkikin tämän mielenkiintoisen pahuuskeskustelun haluan vielä huomauttaa, että moraali on äärimmäisen muuttuva asia. Se muuttu ajan myötä, se on erilainen eri kansoilla ja eri yksilöillä. Lepsotytön moraali on aivan erilainen kuin KD:n puheenjohtajan jne.
Vanha Erkki
Englantilaisessa salapoliisisarjassa Midsomerin murhat on käsitelty monipuolisesti ja taitavasti myös uskonnon ja seksuaalisen suuntautumisen vaikutusta yhteiskunnassa. Suosittelen.
VastaaPoistaTämä on vain pieni virtuaalinen lahjanyytti bloginpitäjän virtuaalisen verannan penkille.
Lisäänpä vielä virtuaalinyytin minäkin: Hilkka Ravilon kirjoissa tuntuu usein löytyvän kiinnostavaa pahuutta. Paljon. Monessa muodossa. Suosittelen lämpimästi pahuuden anatomiaa tutkivalle! :D Mesimarjani, pulmuni, pääskyni koskettelee myös uskontoa, tosin Ravilon perisyntikanta on jäänyt hämäräksi nyt kun jälkikäteen aloin asiaa miettiä... jotkin henkilöt näyttävät peruspahoilta, jotkin melko empaattisilta a lá Noll.
VastaaPoistaVaikka tosiaankin keskustelu päättyi jo, niin sanon vielä jotain.
VastaaPoistaOi voi, Vanha Erkki, en pidä sinua lainkaan tietämättömänä hölmönä, ei suinkaan, mutta naispari murhaajattarina tuntui aluksi vähän höhlältä, mutta kun luin tuon kehitelmäsi, niin saattaisi tuo ollakin ihan toimiva juttu. Etenkin jos kyseessä olisi kirkkoherra eikä tavallinen rivipappi.
Salaiset suhteet ja intohimot ovat kiinnostavampia, sitä voi ujuttaa tarinaan pikkuhiljaa tai paljastaa vasta lopussa kuinka kuka kukin on suhteessa toisiinsa. Näinhän vanha kunnon Agatha teki aika usein, ja hänenkö suustaan on tämäkin: ”murha päivässä pitää mielen virkeänä”.
Mutta sallinet, että olen tuosta moraaliasiasta nyt vähän erimieltä. Pohjimmiltaan nimittäin uskon, että käsityksemme hyvästä ja pahasta on hyvin samanlainen, siis että ihmisillä on jokin globaalitajukin hyvästä ja pahasta. Kulttuurierot tietenkin vaikuttavat, ja etenkin suhtautumisessa seksuaalisuuteen, joka kaikista kulttuurieroista/uskonnoista huolimatta vain sitkeästi pysyy ihmisessä.
Moraalista vielä nuorelle Hirliille ja miksi ei muillekin.
VastaaPoistaHirlii arvelee, että käsityksemme hyvästä ja pahasta on hyvin samanlainen ympäri maailman.
Aloitetaan ihmisen tappamisesta. Suomessa ihmisen tappamista pidetään moraalisesti hiukkasen epäilyttävänä, joskin miehet saunassa pikku humaloissaan laulavat, että "tapa sinä Kauhavan ruma vallesmanni". Mutta heti Atlantin takana Yhdysvalloissa rikolliset pannaan sähkötuoliin tai heille annetaan tappava pistos. TV-ohjelmissa näytetään siellä nationwide 15 000 murhaa tai tappoa joka ilta, ja se on aivan ok. Mutta jos näytetään kuva paljaasta kikkelistä moralistit nostavat hirvittävän metelin.
Yhdysvalloissa kuolemantuomion määrääminen oikeudessa on moraalisesti ok. Lynkkaaminen alkaa jo mennä pois muodista. Toisin on muslimimaissa. Siellä riittää kyläpapin tai tuohtuneen kansanjoukon tuomio ja jopa viedään nuorta, raiskattua naista aukiolle kylän ulkopuolelle kivitettäväksi. Nuoria tyttöjä hakataan hengiltä ruokokepeillä, jos ovat erehtyneet suutelemaan kadulla pojan kanssa. Ja kaikki on moraalisesti ok. Allah oikein hirnuu tyytyväisyydestä.
Meillä on moraalista huolehtia vangeista paljon paremmin kuin vanhuksista. Venäjällä taas vangit ovat kuumissa rautahäkeissä kuin eläimet eläintarhoissa mutta mummot otetaan nuoren parin kotiin hoitoon.
Kun meillä ministeri lähettää pikkutuhman tekstarin yökerhotanssijattarelle hän menettää virkansa. Ranskassa katsotaan pitkään, jos presidentillä ei ole vakinaista rakastajatarta ja avioliiton ulkopuolisia lapsia.
Saksassa on moraalisesti väärin myöhästyä 28 sekuntia tapaamisesta, kun taas Espanjassa riitää, jos tulet samana päivänä ja Mongoliassa, kunhan yleensä joskus tulet.
Pääsiäissaarilla on moraalisesti oikein varastaa, meillä taas ei. Kiinassa on moraalisesti oikein mädättää eri tavalla ajattelevia vankiloissa, kun taas ruotsalaisten mielestä se on väärin.
Edelleen väitän, ettei mitään globaalia moraalia ole olemassa. Suuresti hämmästyn, Hirlii, jos esität yhdenkin moraaliin liittyvän käytännön, joka on samanlainen kaikkialla maapallolla.
Vanha Erkki
Kaikissa suurissa maailmanuskonnoissa on lähimmäisenrakkaus tärkein. Hyvyys on ihanne. Moraali on sama, mutta ihmisen itsekkyys ja pahuus aiheuttavat lipsumista ja "sovellutuksia".
VastaaPoistaMarksilaisessa ajattelussa "yhteiskunta"=vähemmistön diktatuuri on tärkein, ja siksi sen kannattajat -Pohjois-Korea, Neuvostoliitto ym - eivät arvosta/arvostaneet ihmistä. Kiina on muuttumassa parempaan suuntaan, omaksumassa vanhan perinteisen moraalinsa ja sallimassa myös kristinuskon. Ranska väheksyy virallisesti uskonnon merkitystä, seksistä, filosofiasta ym on tullut uusi uskonto.
Natsit olivat omaksuneet julman uuspakanallisen uskonnon, jossa yksinkertaisesti oli otettu käyttöön ihmisuhrit: "epätäydelliset" tuhottiin.
Pahuus on houkuttelevaa. Hyvyyden tie on kaita tie, se vaatii nöyryyttä. Onneksi sitäkin löytyy kaikkialla maailmassa.
Tästä hyvä-paha aiheesta todella hyvä teksti, joka ihan oli unohtua: Bertolt Brechtin ”Setšuanin hyvä ihminen”. Olen nähnyt sen kahtena näyttämösovituksensa ja lukenut yhdesti. Siinä riittää pureksittavaa ihmisen hyvästä ja pahasta.
VastaaPoistaJa sitten huomasin että Vanha Erkki oli kirjoittanut mietteitä tappamisesta ja moraalista. Tiristän viimeiset rivit tähän asiaan, vaikka voisihan tästä jatkaa loputtomasti, hyvä-paha kun on sellainen asia.
1. kappale
Sitä lauletaan joo, tuota laulua, mutta tappamisestahan se kertoo ja että siitä joutuu lopulta linnaan. Puukkohuumori on ihan oma lajinsa ja asiansa, eikä tarkoita sitä että oikeasti tapetaan joku.
Amerikkalaisille tappaminen ja sotiminen on toisellalailla sankarillista. Tuo Osama bin Ladeninkin tappaminen oli osittain lavastettu tappo-ohjelma, luin siitä eräästä lehdestä pitkän artikkelin. Amerikkalaiseen imagoon kuuluu yhä vieläkin esiintyä Suurena Hyviksenä.
Näitä kahta yhdistää väkivallalla uhoilu: silmä silmästä hammas hampaasta. Sitä on kaikissa kulttuureissa, koska se liittyy aggression ilmaisemiseen. Ja huomattavasti parempi on tehdä kansanlaulu kuin kansanmurha.
2. kappale
Oikeusvaltio periaate on hyvä, siis sekin että meillä ei esimerkiksi ole kuolemantuomiota. Islamilaisissa valtioissa, osassa niistä, on julmat lait koska uskonnolliset johtajat ovat vallanpitäjinä, samoin olisi varmaan meilläkin jos Raamatun tulkinnoilla saisi tuomita ihmisiä, no toki niin jotkut tekevätkin, mutta oikeuslaitoksemme onneksi perustuu toisenlaisiin käytäntöihin.
3. kappale >>
Sekoitat tavat ja omat fantasiasi (kuten esim voiko myöhästyä tapaamisesta tai ei) ja rikoksen (siis teon josta saa virallisen tuomion, joutuu vankilaan, eritetyksi muusta yhteiskunnasta). Oikeusvaltio toki perustuu moraalille, mutta aivan erilailla kuin uskonnollisen yhteisön tai uskonnollisten ihmisten johtamat yhteiskunnat, jotka eivät tunnusta tasa-arvoa, mielipiteen tai sananvapautta tai ihmisten yhdenvertaisuutta lain edessä. Ja sellaista yhteiskuntaa halutaan myös meille takaisin eräiden äärinationalististen ”ajattelijoiden” toimesta.
Karkeat yleistykset jostakin kulttuurista kuten, että ”ranskassa katsotaan pitkään jos presidentillä ei ole vakinaista rakastajatarta” . Ranskassa on tällä hetkellä tuotu julkiseen keskusteluun voimakkaasti macho-ranskan kulissi ja siihen liittyvä seksuaalinen häirintä, koska esim raiskausten määriä ei tilastoida, uhrit eivätkä uskalla tehdä ilmoituksia, mutta tämäkin on muuttumassa/muuttunut koska nuorempi sukupolvi ei arvosta naisten huonoa kohtelua.
Joten Vanha-Erkki kuvasi ranskalaisista rakastajattarista on pitkälti omaa fantasiaasi ja siihenhän meillä on kaikilla oikeus, tietenkin. Haaveile vain, kaikessa rauhassa, ranskattaresta.
Ehkä näistä edellä mainituista jo selviää se että ihmisiä kuitenkin yhdistää kuitenkin jokin yhteinen tahto ja moraali.
Anna A pukee tuossa edellä sanoiksi sen hyvin:
"Pahuus on houkuttelevaa. Hyvyyden tie on kaita tie, se vaatii nöyryyttä. Onneksi sitäkin löytyy kaikkialla maailmassa."
Suo anteeksi, Hirlii, mutta en kyllä ymmärtänyt kirjoituksestasi juuri mitään. Jos kerron ranskalaisten tavasta ajatella hallitsijoidensa seksuaalisuudesta, vetäiset esiin minun fantasiani.
VastaaPoistaMinä en todellakaan fantasioi ranskattarista. Kyllä nämä kotimaiset riittävät vallan hyvin.
Itsekin sanoit, että nämä seksuaalimoraaliasiat ovat Ranskassa muuttumassa. Ne eivät siis vielä ole muuttuneet ja sitä minä nimen omaan tarkoitin.
Myöhästyminen saksaasa ei sekään ole fantasiaa. Olen myöhästynyt Saksassa kerran tarkalleen 28 sekuntia ja sen takia kokous peruutettiin. Espanjassa odottelin asiakkaan edustajaa kolme tuntia. Saapuessaan hän ei edes pyytänyt anteeksi.
Kenties täsmällisyys tai sen puute eivät kuulu mielestäsi moraalin piiriin. Minusta taas aikataulut ovat osa työmoraalia. Ja se moraali tosiaan vaihtelee maasta toiseen. Tunnenpa sellaisenkin maan, jossa työn välttely osoittaa koreampaa moraalia kuin sen tekeminen.
Ja nyt saat suoda jo toisen kerran anteeksi, mutta en löytänyt kirjoituksestasi ainoatakaan moraalin piiriin kuuluvaa asiaa, joka pätisi globaalisti.
Vanha Erkki
No kun sanoit, että Ranskassa katsotaan pitkään, jos presidentillä ei ole vakinaista rakastajatarta ja avioliiton ulkopuolisia lapsia, niin etkö samalla väitä että se olisi yleisesti hyväksyttyä siellä? Ja meillä ei ... - Mutta anteeksi, taisin ymmärtää aivan väärin.
VastaaPoistaTuo on totta, että eri maissa toimitaan työelämässä eritavoin, mutta onko se varsinaisesti sellainen paha josta on kyse kun puhutaan oikeasta Pahuudesta. Pidätkö sinä esimerkiksi tuota kolme tuntia myöhässä tullutta työhösi liittyvää ihmistä pahana ihmisenä joka harjoittaa jotain erityistä julmuutta sinua kohtaan toimimalla niin? En usko että pidät hänen tekoaan pahuuden ilmenemismuotona. Entä voidaanko täsmällisyyttä pitää hyvyytenä kaikissa tilanteissa ja kaikissa olosuhteissa? Tai että pääsiäissaarelaisten varkaudet tekisivät heistä erityisen pahoja verrattuna esim nyt suomalaiseen joka nyysii työpaikaltaan kynät ja vessapaperit? Nämä ovat paheita joita jokaiselle on siunaantunut jokunen ja joita useimmiten katselemme sormien läpi, ne eivät ole varsinaista pahuutta.
Minä en taas, kun en pidä karkeista yleistyksistä (elleivät ne ole hyvin perusteltuja), oikein löytänyt kirjoittamastasi mitään sellaista joka liittyisi varsinaiseen pahuuteen vaan erilaisia yksittäisiä huomioita erilaisista maista ja kulttuureista, ja vähän oudosti rinnastettuina.
Tuo globaali tunne voi olla ehkä osaltani uskonasia. Uskon, että ihmiset eivät perustaltaan kauheasti poikkea toisistaan: puolustamme itseämme ja läheisiämme mikäli meitä uhataan, tarvitsemme lämpöä ja suojaa, turvallista elinympäristöä ja esim tiettyjen perustarpeiden tyydyttämättä jättäminen voi estää meitä kehittymästä; nälkä ja veden puute aiheuttaa suurta kärsimystä monille maapallon ihmisille, sota ja väkivalta tuhoaa monien kodit ja tulevaisuuden, luonnonmullistukset aiheuttavat suuria tragedioita joiden edessä ihminen on toisten avun ja tuen varassa. Se on esimerkiksi osa globaalia moraalitajuntaa, että auttaa silloin kuin voi ja kykenee. Tekee voitavansa.
Ja täällä se keskustelu vain jatkuu helteistä huolimatta, vaiko juuri niiden vuoksi. Vanhan Erkin, Hirliin ja Annan kommentteihin liittyen, niin minun käsittääkseni jos missä päin maailmaa tahansa tavan tallaajalta kysytään, siis sellaiselta oman yhteisöntä normikansalaiselta, joka hoitaa työnsä ja perheensä, niin aika lailla samansuuntaisia vastauksia saadaan moraaliin liittyen. Valehtelijoista, varkaista, murhaajista ei oikein pidetä missään päin maailmaa. Luonnollinen moraalilaki, jonka eräs tiivistymä lienee 10 käskyä tietysti hiukan myös muuntuu vuosien saatossa, esim. nämä meidän käskymme merkitsivät hiukan eri asioita silloin kun ne kirjattiin ylös, kuin millä tavalla ne nykyään ymmärretään. Mutta sen verran on samaa jäljellä, että jollakin tavalla ne voidaan edelleenkin ymmärtää ja pitää pätevinä.
VastaaPoistaHirlii, hei!
VastaaPoistaTaidamme puhua toistemme ohi, koska emme ole määritelleet riittävän tarkoin aihettamme.
Kun puhut moraalista pidät silmällä oikeaa, todellista. hard-core-pahuutta. Minulle taas moraali on laajempi käsite.
Otetaan vaikka tuo myöhästely. Saksalaisen (ja hyvin monen suomalaisen) mielestä myöhästyjä varastaa toisten kallista aikaa. Kyse on siis kymmenen käskyn rikkomisesta.
Kirjoitit: "Entä voidaanko täsmällisyyttä pitää hyvyytenä kaikissa tilanteissa ja kaikissa olosuhteissa?"
Eipä tietenkään! Monessa maassa myöhästyjä vain osoittaa olevansa iso kiho ja muut kyllä jaksavat odottaa vaikka koko päivän. Eivätkä he pidä myöhästymistä syntinä, koska oma aika nyt ei maksa juuri mitään.
Meidän lienee turha kinata aiheesta enempää. Pysykäämme ystävinä.
Kirsti sanoi: "Valehtelijoista, varkaista, murhaajista ei oikein pidetä missään päin maailmaa."
Olen käynyt yli sadassa maassa eri puolella palloa ja voin vakuuttaa sinulle, että olet väärässä. Jopa Euroopassa on oikein kouluja, joissa opetetaan valehtelemaan ja varastamaan.
Huippuvarkaat ovat rikkaita ja suosittuja.
Balkanilla taas ei ole vaikea löytää murhaajia, jotka ovat suorastaan kansallissankareita. Noihin maihin on meiltä parin tunnin lentomatka.
Mutta siinä Kirsti on aivan oikeassa, että jos tavan tallaajilta kysytään, niin harva tykkää varkaista ja murhamiehistä.
Vanha Erkki
Hei, osallistun arvontaan. Ja hieman keskusteluunkin. :)
VastaaPoistaTodellista, täydellistä pahuutta on vaikea kuvata kirjallisuudessa, koska se käy helposti tylsäksi, epäkoskettavaksi. Esimerkki onnistuneesta Pahasta on omasta mielestäni Jean-Babtiste Grenouille Süskindin Parfyymissa. Kammottava olento, joka näkee muut ihmiset pelkkänä hajunlähteenä! Tuollaisen hahmon luominen ja jännitteen säilyttäminen koko romaanin läpi vaatii taitoa.
Pahuus todellisessa elämässäkään ei ole jännittävää. Se on heikkoutta. Heikkoutta pitää itse moraalinen selkärankansa suorana silloinkin, kun siihen ei pakoteta ulkoapäin. Sillä hirvittävän monet normaalit, aikuiset, itsenäiset ihmiset tarvitsevat jonkun ylemmän auktoriteetin sanomaan heille: "Soo soo, ei saa tehdä. Tuhma." Olkoon se sitten pomo, vaimo, Jumala tai yhteiskunta.
"Pysykäämme ystävinä."
VastaaPoista- Ilman muuta, eihän mitään vihollisuuksia kannata rakennella, höps ;)
Enhän minä Erkki muuta väittänytkään, kuin että jos tavallisilta ihmisiltä kysytään. Vallanpitäjien ajatuksia pääsee aina tuo vallanhalu ym korruptio vääristämään.
VastaaPoistaKiitos osallistumisesta Magdalena:-) Kiinnostava pohdinnan aihe mielestäni olisi sekin, että onko ylipäätään mahdollista elää ilman auktoriteettejä. Kun ottaa huomioon sen kuinka meistä kehittyy ihmisiä. Olemme yhteisön jäseniä, silloinkin kun elämme erakkoina, jonkinlainen yhteisö elää sisällämme ja olemme jollakin tavalla sisäistäneet sen normit osaksi itseämme. Aikuisuus ehkä merkitsee sitä, että voi jonkin verran ottaa etäisyyttä ainakin yhteisön joihinkin puoliin, mutta täydellinen itsenäisyys on minun minusta utopia, tai ehkä enemmänkin dystopia.
Tästä yhteisöasiasta voisi saada uuden monipolvisen keskustelun, koska ajattelen myös noin että jokaisen sisällä elää joku/joitakin yhteisöjä/ryhmiä vaikkeivät ne olisikaan fyysisesti läsnä.
VastaaPoistaEi ole olemassa erakkoja (omasta tahdostaan yksinäisyyteen vetäytyneitä), joilla ei olisi yhteisöä, myös ympärillään.
Me tarvitsemme yhteisöjämme, niin hyvässä kuin pahassa. Toki tuon kokemuksen intensiivisyys vaihtelee ja useista eri syistä, mutta ei olemassa sellaista ihmistä joka ei tarvitsisi toisia ihmisiä. Dystopia, toden totta !
Pitäisi varmaan löytää tasapaino yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden välillä. Ongelma on, että aina keikahdetaan jompaan kumpaan suuntaan, ja sitten kärsitään sen vuoksi.
VastaaPoista