Aika monessa arviossa on huomioitu kirjan intertekstuaaliset viittaukset Ronja ryövärintyttäreen ja tämä on hassu juttu, sillä vaikka olen totta kai Ronjani lukenut, se on tapahtunut joskus kolmekymmentä vuotta sitten, eikä kirja jättänyt minuun kovin suurta tietoista muistijälkeä. Lindgren on ollut tärkeä kirjailija, mutta itselleni merkittävä kirja on ollut Mio poikani Mio, ja sen olen lukenut vielä aikuisenakin muutamaan kertaan. Myös Veljeni leijonanmieli on tullut luettua useampaan kertaan, mutta siis Ronjaa tosiaan ei. Jos minulta olisi joskus kysytty, että mistä Ronja ryövärintytär kertoo, olisin vastannut, että se kertoo ööö Ronjasta, joka on ryövärin tytär ja hän ööö joutuu johonkin seikkailuun. Luultavasti tarinassa on myös joku ööö poika?
Olen ajoittain ruikuttanut siitä kuinka minua ei ymmärretä, ei arvosteta ja pälä pälä, mutta nyt taas heräsin huomaamaan, että kyllä minä aika lapsenomaisesti ja tyhjäpäisesti näitä kirjojani kirjoitan. Vaikka Eksyneitten kirjoittaminen oli pitkä ja monivaiheinen prosessi, joka todellakin vei melkein parikymmentä vuotta, en koskaan pysähtynyt miettimään intertekstuaalisia viittauksiani.
Tässä nyt ilon kyyneleet vähitellen muuttuvat tuskan hieksi kun alan miettiä mistä kaikkialta olen tarinoihini plagioinut tavaraa.
Lisäys: Kummallista on, että kun itse luen muiden tekstiä, olen tätä nykyä hyvinkin tietoinen mihin kaikkiin suuntiin tekstit viittailevat ja mistä lähteistä kirjoittajat ammentavat. Mutta kirjoittajana en sellaisia mieti. Jos alkaisin miettiä, saattaa olla että kirjoittamiseni lopahtaisi siihen.
Tekstit
Sinulla on tiedätkö outo taipumus vetää murheeksi myönteisetkin asiat. Moni muu kirjailija hyppisi riemusta ilmaan, jos lukijat löytäisivät hänen kirjoistaan intertekstuaalisia viittauksia. Ne siis eivät ole plagiointia vaan aivan jotain muuta.
VastaaPoistaPyyhi siis pois tuskan hikesi ja surun kyyneleesi ja anna lukijoiden etsiä kirjastasi aina uusia ja uusia viittauksia muihin teksteihin.
Jos olisin sijassasi, julistaisin jo tässä vaiheessa kilpailun siitä, kuka löytää eniten intertekstualisia viittauksia kirjasta. Voittajalle luvassa Ronja Ryövärintyttären palmikot, suoraan halpahallin tarjoushyllystä hintaan 4,20 euroa.
Tuollaisella kilpailulla voisit päästä uudelleen Parnassoon tai sitten Ilta-Sanomiin ja taas maine kasvaisi. Julkisuuttahan kirjailija tarvitsee, jos aikoo leivän syrjässä pysyä, eikö totta?
Vanha Erkki
Minäkin mainitsin Eksyneet-postauksessani Ronjan ja monia muitakin intertekstejä, joita kaikkia en todellakaan edes odottanut kirjailijan itsensä tuntevan :). Intertekstuaalisuus on minulle luonteva tapa lukea, se miten tekstit (tiedostaen tai tiedostamattaan) viittaavat toisiin teksteihin, kutoutuvat toisiinsa, kertovat samoja ikiaikaisia tarinoita uudella tavalla - se on parasta kirjallisuudessa!
VastaaPoistaNo joo Sinisen linnan emäntä ja Vanha Erkki, en kai minä tosissani niin kovin suurta murhetta tästä kanna, hämmästyn vain aina uudestaan ja uudestaan sitä, miten kirjoittajana on sokea asioille, jotka lukijana taas ovat niin selviä. Tarkoitan, että kyllä minäkin lukijana kiinnitän huomiota erilaisiin viittauksiin, mutta kirjoittajana en. Joskus tuntuu kuitenkin, että kirjoittajanakin olisi syytä olla vähän paremmin tietoinen näistä viittauksista. Siis olla kirjoittajana lukijoiden tasolla, vähintään.
VastaaPoistaPuhdas plagiointi ja intertekstuaalisuus ovat kaksi eri asiaa, kyllähän sinä sen tiedät.
VastaaPoistaLukijan mieli synnyttää mitä synnyttää, sitä ei voi kukaan tietää etukäteen mitä siellä syntyy. Ehkä lukija muistaa sen mitä tästä aiheesta on aiemmin kirjoitettu. Jo on lukenut paljon, se kaikki palaa mieleen.
Jokainen teos kutoutuu kirjallisuuden kankaaseen, kuten tuossa edellä sanottiin, sillä jokainen kirja kuuluu kaikkeen siihen mitä on jo aiemmin on kirjoitettu, sanottu, kuvattu. Se joko toistaa jo sanottua tai tuo siihen jotain uutta tai muokkaa vanhasta uutta.
Kyllähän tosiaan tuon tiedän, mutta halusin vain kirjoittaa itselleni muistiin sen säikähdyksen, joka sisintäni säpsäyttti tajutessani keille kaikille olen kirjani velkaa, vaikka luulin ihan pelkästään itse yksikseni sen kirjoittaneeni.
VastaaPoistaKirsti hyvä, eihän täällä maailman kannen alla niin paljon uutta ole. Eikös kaikki ole jo kertaalleen sanottu, joten paha on välttyä tuollaisilta tunteilta. Olet niin ihana, kun aina suret kaikkea ja olet niin itsekriittinen! Mutta onneksi et liikaa kanna murhetta, kun ei syytä sellaiseen.
VastaaPoistaItse Dostojevskin väitetään sanoneen jotenkin niin, että "kaikki me venäläiset kirjailijat tulemme Gogolin viitan alta."
VastaaPoistaVarmaan hänkin halusi sanoa, että kaikki kirjoitettu pohjautuu tavalla tai toisella johonkin ennen kirjoitettuun. Lisäbonuksena tulee vielä se, että kukapa kirjoittaja ei joskus olisi saanut vaikutteita Gogolilta? Monissa suomalaisissakin kirjoissa vilahtelee Akaki Akakijevin haamu ja hänen päällysviittansa.
Olet siis kovassa seurassa!
Vanha Erkki
Sirkka, niinhän se on, että kaikki on enimmäkseen jo sanottu. Mutta toisaalta jokainen kirjoittaja varmaan kirjoittaessaan toivoo sanovansa jotain ennensanomatonta, ja ehkä yksi tuhannsesta tai kymmenestä tuhannesta siinä onnistuukin ja sitten meitä muitakin inspiroi. En minä tosiaan näiden huomiotteni alle muserru. Kiitos kannustuksesta:-)
VastaaPoistaJa samoin Erkille kiitokset. Gogolin viitan alta onkin hieno ilmaus. Pöyhkeäähän se olisikin kuvitella jotain tyystin uutta kirjoittaneensa. Mutta kaipa ihminen, joka tällä alalla leipäänsä tienaa, ajoittain saattaa langeta olemaan vähän pöyhkeä. Kunnes tulee taas vedetyksi maan pinnalle.
Tuo lisäyksesi oli tarpeen.
VastaaPoistaKuuntelin radion Lukupiiriä autossa eilen, kun olin auton ratissa liki yhden kierroksen kellon ympäri, ja siellä keskusteltiin Turgenejevistä jota en ole lukenut juuri lainkaan, mutta keskustelussa tuli ilmiselväksi se minkälaisia vaikutuksia Turgenejevin tuotannolla on ollut useiden venäläisten tuotantoihin.
Minusta kirjailija (tai kuka tahansa kirjoittaja) keskustelee aina sisäisesti kaiken jo sanotun, kirjoitetun kanssa, ehkä ei aina tietoisesti. Mutta se opettaa nöyryyttä sen edessä miten kertomukset liittävät meidän niin lukijoina kuin niiden kirjoittajinakin toinen toisiimme.
Loputtomasti, ihmeellisesti ja joskus arvaamattomasti, yllätyksellisestikin.
Olen varma, että kaikki, jotka nostivat intertekstuaalisuuden esiin, tekivät sen kehuvassa hengessä :). Itse en niinkään ajatellut mitään yksittäistä Lindgreniä kirjoituksessani, vaan minusta Eksyneissä on samaa henkeä kuin Lindgrenin kirjoissa. Lasken senkin intertekstuaalisuudeksi kyllä :). Kaunis kirja, sekä sisäisesti että ulkoisesti, joten pois kaikki kriisit :).
VastaaPoistaHirlii, noin se ilman muuta on.
VastaaPoistaRooibos juu, kriisi ohitettu onnellisesti.
Kirsti,
VastaaPoistaintertekstuaalisuus on usein usein vain lukijan mielessä syntynyttä intertekstuaalisuutta. Minäkin lisäsin omia ajatuksiani kirjasi intertekstuaalisuudesta tänä aamuna blogiini. Kirjoitin eilen fantasiamaailmastasi, jonka olet rakentanut hyvin taitavasti. Siinä näkyy uskontotieteilijän kulttuurintuntemus nimiä myöten. Vankka alku ihastutti. Oikein kiinnostava kirja.
http://blogisisko.blogspot.com/2011/06/kirsti-ellila-eksyneet-nakevat-unia.html