Tommi Melender kirjoittaa Parnasson kolumnissaan, että hän ei osaa rentoutua kirjallisuuden parissa. Jos on kysymys ajanvietteestä, hän valitsee mieluummin Mestarien liigan ottelun kuin viihdyttävän romaanin. Helsingin sanomien kriitikon ylistyksistä huolimatta bestseller oli jäänyt kesken ja saanut hänet pohtimaan tällaista. Hän toteaa, ettei kirjojen parissa välitä niinkään viihtyä, vaan saada niistä jotain hyötyä.
Hämmästyttävä ajatuskulku. Jos minä viihdyn jonkin kirjan parissa, ajattelen oikopäätä, että kirjasta oli minulle hyötyä. Koska viihtyminenhän on hyödyllistä.
Toisaalta ajattelen niinkin, että on tärkeä osata välillä tehdä asioita, joista ei ole selkeää hyötyä. Kaipa hyödytön tekeminen voisi olla kirjan lukemistakin, ei pelkästään penkkiurheilua.
En suin surminkaan haluaisi ainutkertaista elämääni viettää Mestarien liigan parissa, joten olen ilmeisesti tuomittu etsimään viihdykkeeni kirjoista, varsinkin kun televisiosta tulee uusintojen uusintoja, ja satakuntalainen jäykkis ei taivu maksukanaville.
Sinänsä minusta ihan tervettä jättää kesken kirja, josta kriitikko väittää että sen pitäisi tehdä vaikutus joka hemppaan. Sellaista kirjaa ei ole, eikä tule, joka kaikkiin uppoaisi. Olisi tietysti mukava, jos myös kriitikot oivaltaisivat tämän perusjutun, joka liittyy ihmisen yksilöllisyyteen ynnä muihin sellaisiin hienoihin juttuihin.
Hämmästyttävä ajatuskulku. Jos minä viihdyn jonkin kirjan parissa, ajattelen oikopäätä, että kirjasta oli minulle hyötyä. Koska viihtyminenhän on hyödyllistä.
Toisaalta ajattelen niinkin, että on tärkeä osata välillä tehdä asioita, joista ei ole selkeää hyötyä. Kaipa hyödytön tekeminen voisi olla kirjan lukemistakin, ei pelkästään penkkiurheilua.
En suin surminkaan haluaisi ainutkertaista elämääni viettää Mestarien liigan parissa, joten olen ilmeisesti tuomittu etsimään viihdykkeeni kirjoista, varsinkin kun televisiosta tulee uusintojen uusintoja, ja satakuntalainen jäykkis ei taivu maksukanaville.
Sinänsä minusta ihan tervettä jättää kesken kirja, josta kriitikko väittää että sen pitäisi tehdä vaikutus joka hemppaan. Sellaista kirjaa ei ole, eikä tule, joka kaikkiin uppoaisi. Olisi tietysti mukava, jos myös kriitikot oivaltaisivat tämän perusjutun, joka liittyy ihmisen yksilöllisyyteen ynnä muihin sellaisiin hienoihin juttuihin.
Tekstit
Minä kyllä katson mielelläni Mestarien liigaa. Snookeriakin. Urheilun seuraaminen nollaa omat aivoni (ihan positiivisessa mielessä), sillä en ole mitenkään kiihkeästi otteluissa mukana. Nautin näkemästäni enemmän esteettisenä taitolajina.
VastaaPoistaLukeminen on ainakin minulle aktiivisempi toiminta kuin urheilun katsominen.
Molempien seurassa viihdyn. Hyödyn saamisen ajattelemisen olen lopettanut aikoja sitten. Tylsää, jos kaikesta tekemisessä pitää katsoa hyötynäkökohta. Elämähän on silloin pelkkää suorittamista.
Pyhää joutilaisuutta sen asian parissa, josta pitää tai ihan ilman asiaakin.
Aika yksisilmäiseltä kuulostaa minustakin. Kukin tietty tavallaan, mutta loppujen lopuksi aika harva asia elämässä on joko hyödyllistä tai turhaa. Moni asia lienee siltä väliltä ja suurin osa varmasti riippuu siitä, miten itse asian kokee.
VastaaPoistaToisaalta Melender jakaa varmaan aika monen mielipiteen siinä mielessä, että yhä enemmän tuijotetaan toosaa ja vähemmän sitten luetaan. Minä skippaan telkkarin mieluummin kuin lukemisen.
Minäkin satuin lukemaan tuon Melenderin läräyksen. Eihän kaikista kirjoista ja jutuista kukaan voi aina pitää. Mutta sellaista tekstiä, joka saa vain pahalle tuulelle on tosi ikävää lukea. Umpivisaat kirjlalisuuspojat ovat joskus rasittavia. Ja hassunhauskoja.
VastaaPoista"Umpivisaat kirjallisuuspojat ovat joskus rasittavia. Ja hassunhauskoja." Useammin saisivat olla hassunhauskoja ja harvemmin rasittavia.
VastaaPoistaElegia, minäkin olen tyhmyyksissäni aina ajatellut, että kirjailijoiden kannattaisi aina kun jossain pääsevät ääneen, puhua lukemisen puolesta. Tai siis kannattaisi ja kannattaisi, mutta olen ajatellut, että sellainen tulisi jotenkin ihan luonnostaan. Kun siis on kirjailija ja kirjoittaa kirjoja, niin kuvittelisi että niiden lukeminen on hauskaa, niin kuin kirjoittaminenkin. Että jaksaisiko tätä muuten tehdäkään vuodesta toiseen.
Susu, varmasti lukeminen on aina aktiivisempaa toimintaa kuin töllön katselu. Kaipa kummallekin on sijansa ihmiselämässä. Itse luonnollisesti toivon, että ihmiset katselisivat silti vähemmän töllöä ja lukisivat enemmän. Esim. minun kirjojani tietysti, mutta vaikka sitten Melenderinkin, jos niikseen tulee.
Ovathan syöminen ja seksikin aktiivisia toimintoja, mutta eivätköhän ne sinne huvin puolelle kuitenkin kallistu. Sama juttu lukemisen kanssa.
VastaaPoistaEi nyt oikein kolahda tuo hyötyfilosofia.
Piti nyt ihan googletella Melenderiä, koska en ollut herrasta aiemmin kuullut. En häpeä tunnustaa näitä lukuisia aukkoja sivistyksessäni. Tässähän kuitenkin oppii koko ajan. Sitä paitsi minä en ole kriitikko - ei minun tarvitse tietää kaikkea.
VastaaPoistaNäin pikaisesti tuli mieleeni Parnasson koko juttua lukematta ja kaikkea muutenkaan tietämättä, että on kirjailijalta jokseenkin ylimielistä dissata kirjallisuutta. Tai ehkä hän sitten itse kirjoittaa ns. hyötykirjallisuutta, jonka kirjoittamisen kokee hyödylliseksi.
Tai saahan sitä kirjoittaa "hyödyttömiäkin" kirjoja ja jättää sitten itse lukematta omatkin teoksensa :D :D Tämä oli sitten olevinaan huumoria ja sarkasmia. ;D
Hienoa Elegia, että googletit, koska näin sait tietoa jälleen yhdestä suomalaisesta kirjailijasta:-)
VastaaPoistaReferoin tuota Melenderin kolumnia, koska sen edustama ajattelumaailma ei ole lainkaan harvinainen. On Suomessa ollut aika tyypillistäkin, että arvovaltaiset kirjallisuusihmiset dissaavat kirjoja ja kirjailijoita. Esim. edesmennyt Paavo Haavikko teki tätä jatkuvasti, ja siitä häntä ihailtiinkin. Suomessa on aika voimaperäisesti jaettu kirjoja arvokkaisiin ja vähäarvoisiin tai jopa haitallisiin kirjoihin. Tämän ajatuksen tulkitsen piilevän myös Melenderin kolumnin taustalla, vai tulkitsenko liikaa...
Seija, syöminen on aktiivista ainakin jos tekee ruuan itse, ja vielä aktiivisempaa, jos tekee keittokirjan itse.
Hei mitä vikaa on uusinnoissa? Varsinkin jos ne ovat tarpeeksi vanhoja. Olen odottanut, että perustettaisiin kanava, joka lähettää vaan uusintoja yli kymmenen vuotta vanhoista ohjelmista (U10, U15 jne.). Teema on hieman vähentänyt nostalgiapuolta. Muuten kannatan kompromissina tv-ohjelmaa, joka on jotenkin kirjallinen. Fjodor Dostojevskin elämä on koskettava esimerkki hyvästä kokonaistaideteoksesta. Apollinariakin on niin ihku. Tosin niin kuin usein romaaneissakin niin veto loppuu elämässäkin kesken.
VastaaPoistaKatson harvoin TV:tä, sillä ohjelmat eivät yleensä miellytä. Pekan mainitsema Fjodor Dostojevskin elämä on ollut poikkeuksellisen kiinnostavaa katseltavaa. Asetan teoriassa TV:n kirjojen rinnalle, mutta käytännössä TV on meillä yleensä kiinni. Laatuhan ratkaisee.
VastaaPoistaEn lue myöskään kirjaa, josta en pidä. Miksi lukisin? Poikkeuksena ovat Melenderin mainitsemat "hyödylliset kirjat". Oletan, että hän tarkoittaa kirjaa, josta saa tietoa jostain asiasta vaikkappa omaan kirjoittamiseen tai tulevaan matkaan. Luen esimerkiksi Ian McEwanin kirjoja, vaikka hänen maailmankuvansa on synkkä, sillä hänen kirjansa ovat erittäin hyödyllistä luettavaa niiden kirjoitustekniikan vuoksi.
Hei Pekka! Joo, ei ole uusinnoissa vikaa, mutta kritisoinkin tuossa uusintojen uusintoja. Ei kai niissäkään tietysti vikaa, jos välillä tulisi jotain muuta. Mutta kun ei välitä urheilusta eikä visailuista, niin heikkoa on. Onneksi tulee kokkiohjelmia.
VastaaPoistaAnna, minulle voi kirjailijan maailmankuvan synkkyys muodostua ylipääsemättömäksi ongelmaksi, vaikka kirja vaikuttaisi kuinka hyödylliseltä.
Onneksi McEwanin kirjat ovat ohuita, ja niitä ilmestyy harvoin.
VastaaPoistaOnko kirjallisuudessa ja viihteessä yleensäkin, hyvässä ja varsinkin huonossa, se vika, että sitä on liikaa? Ihmiset eivät osaa viihdyttää itseään muuten, keskustella toisten ihmisten kanssa, pelata seurapelejä kuten scrabblea tai bridgeä tms, jotka pitävät aivotkin kunnossa.
Kirjailijoiden pitää suoltaa kirjoja sen sijaan, että saisivat kypsytellä niitä. Vieressäni on sanomalehti, jossa kerrotaan, että Pekka Kuusisto on uupunut. Me väsytämme muusikkomme ja kirjailijamme loputtomilla vaatimuksillamme. Musiikista on tullut uusi uskonto, ja siihen suhtaudutaan monesti täysin addiktiivisesti ja fanaattisesti.
Olemmeko me nykyajan ihmiset niin tyhjiä, että meitä pitää koko ajan viihdyttää niin kuin satujen narsistista kuningasta?
Anna hei!
VastaaPoistaJo vanhat roomalaiset tarjosivat kansalle "leipää ja sirkushuveja." Ylimmän luokan/intelligentsian kestoväite on ollut pari tuhatta vuotta tuo sama:
"Olemmeko me nykyajan ihmiset niin tyhjiä, että meitä pitää koko ajan viihdyttää niin kuin satujen narsistista kuningasta?"
Kaikeksi onneksi "he" on eri asia kuin "me". Maailmassa on aina ollut tyhjäpäitä (enemmistö) ja sitten meitä fiksuja (vähemmistö). Gaussin käyrä sen jo todistaa.
Itse olen jättänyt tyhmän enemmistön muhimaan omassa liemessään. Mitä hittoa sen tyhjäpäisyys meitä parempia kiinnostaa? Ei 7 päivää -lehden lukijoita kukaan voi parantaa tai pelastaa. He menevät hautaan yhtä tyhjäpäisinä kuin syntyivätkin.
Varmaan Anna katsoit Dostojevskin tiistai-iltana. Hänkin joutui mättämään tekstiä pelkästään veloista päästäkseen. Silti kukaan ei sano Dostoa "tekstiä suoltavaksi" kirjailijaksi. Kyllä hänkin kypsytteli, kunhan raha riitti.
Jos Pekka Kuusisto on uupunut, se saattaa johtua siitä, että hänellä on paljon asuntolainaa tai pahasisuinen vaimo tai sitten molemmat. Siinä saa musisoida vähän perkeleesti, että saa kaikki maksetuksi. Taiteilijan väsymys ei siis välttämättä ole suuren, tyhmän yleisön vika.
Esitämmekö me tosiaan loputtomia vaatimuksia muusikoille ja kirjailijoille? Minä ainakaan en ole koskaan sellaista tehnyt. Naapurini, joka ei ole lukenut yhtään kirjaa eläissään eikä käynyt yhdessäkään konsertissa, ei myöskään ole esittänyt vaatimuksia. Voin vakuuttaa.
Ihmiset muuten viestivät nykyään toistensa kanssa enemmän kuin koskaan ennen historiassa. Vilkaisepa netin keskustelupalstoja. Kyllä juttua riittää. Niin kuin nyt täälläkin.
Viihteelläkin on tehtävänsä, vaikka kuinka joku esittäisi korkeakylddyrelliä kirkasotsaa, erittäin todennäköisesti lähes jokaiselta löytyy vähintään kaapinperältä piilosta myös viihteellisiä ajanvietteitä. Kyllä mäkin seuraan joka sesongin Huippareita ja Selviytyjiä, enkä edes punastu tunnustaessani tämän :D
VastaaPoistaEn nyt tiedä kaikuuko ns. korkeakulttuurille jatkuvaa vaatimusta tuottaa nopeasti lisää, mutta esim. pelipuolella kiireen tulokset huomaa todella konkreettisesti. Kun julkaisu prässätään puoliväkisin vaikka joulumarkkinoille, tai muuten vaan "Julkaisupäiväksi on ilmoitettu XY, ja siinä pysytään vaikka mikä olisi!" -meiningillä, niin lopputuloksena on erittäin todennäköisesti läjä bugeja vilisevää, joskus kirjaimellisesti pelaamiskelvotonta skeidaa. On hienoa jos uskalletaan reilusti siirtää julkaisua siihen saakka, että peli on oikeasti valmis.
(Kyllä, vertaan pelejä taiteeseen, koska hienoimmillaan pelit on pelattavaa taidetta, ja niissä yhdistyy tekniseen toteutukseen monta taiteellista elementtiä: visuaalinen ilmaisu, musiikki ja kerronnallisuus eli tarinan juoni ja henkilöhahmot yms.)
No tietty tällä on kääntöpuoli, tolkuton jauhaminenkin voi jättää lopputulokseen tympeän maun.
Annan kommentissa on minusta kyllä perää, siis tuossa, että meidän pitää jatkuvasti viihdyttää itseämme. Ne jotka ovat kokeilleet meditaatiota, tietävät, miten vaikea on vain olla vaikkapa puoli tuntia päivässä tekemättä mitään. Hiljaisuudessa. Muistan lapsuudestani maalaiskylän mammoja ja pappoja, jotka istuivat pirtissä keinuttelemassa. Voi olla, että katselivat välillä ikkunasta mitä ulkona tapahtui, se riitti viihdykkeeksi. Nykyään ajattelen, että olisi aika hienoa saavuttaa samanlainen riippumattomuus viihdykkeistä. Vaikka he varmaankin olivat saavuttaneet riippumattomuutensa koska niitä viihdykkeitä ei heidän aikanaan vielä ollut.
VastaaPoistaEn ymmärrä puhetta "intelligentsiasta" enkä yläluokasta tässä asiassa.
VastaaPoistaUskon, että myös Suomessa on vielä yhteiskuntaluokista riippumatta ihmisten tavallista yhdessäoloa, olipa se vaikka sienestämistä tai pelkkää kävelyä luonnossa tai juttelua. Onko sitä maaseudulla enemmän? Onko siellä enemmän tilaa kaikenlaisille harrastuksille?
Tuntuu siltä, että kaupunkilainen on joutunut ahtaalle pieneen asuntoonsa - Helsinki on yksiöiden kaupunki - jossa ei voi paljon muuta tehdä kuin katsoa TV:tä tai käyttää tietokonettaan. Onneksi on myös kahviloita, joissa ihmiset juttelevat.
Kun oma aktiivisuus vähenee, ihminen vaatii lisää ja lisää viihdettä. Kun pitää tuottaa liikaa viihdettä, taso ei millään voi olla korkea, olipa kyse kirjoista, musiikista tai tietokonepeleistä.
Mikä on "liikaa" viihdettä? Ehkä viihdettä on sen takia niin paljon, että ihmisiäkin alkaa olla aivan älytön määrä, ja jokaiselle pitää löytyä jotakin mieluista? Ei kai kaikki käytä kaikkea viihdettä?
VastaaPoistaEi ihmisten seurassa hengailu ole jokaiselle se ainoa oikea tie autuuteen. Mä jaksan ihmisten seuraa "livenä" varsin rajatussa määrin (netissä on hauskempaa, kun voi valita kiinnostavat puheenaiheet ja ohittaa epäkiinnostavat jorinat ;). Piristämisen sijaan se väsyttää mua, silloinkin kun tuntuu mukavalta ja mielekkäältä - mutta tämä ei tarkoita että kaiken muun ajan puuduttaisin itseni viihteellä. Päinvastoin, jos olen ollut tavallista enemmän ihmisten kanssa tekemisissä, SILLOIN en jaksa pohdiskella mitään syvällisiä, vaan päinvastoin lepuutan aivojani vaikka katsomalla jonkun hömppäleffan ;)
Tuo Kirstin mainitsema hiljeneminen, meditatiivinen oleminen, olisi kyllä terveellinen vastapaino kaiken kiireen keskellä. Nykyään aika monella tuntuu olevan jatkuva kiire, ja se on kai isompi ongelmakysymys kuin se, tykkääkö enemmän Seiskasta vai Parnassosta.
Eikö saa sanoa ääneen, että suurin osa "kulttuurista" on täyttä roskaa?
VastaaPoistaSe on kanssa jokin todellisuuteen perustumaton romanttinen ajatus, että maalla olisi rauhallisempaa kuin kaupungissa. Asuin 17 vuotta maalla, eivätkä ainakaan meidän kylällä ihmiset olleet yhtään sen enempää sinuja oman sisäisen todellisuutensa kanssa kuin kaupungissakaan. Ja siitä todellisuudesta ihminen voi olla syrjässä tosiaan olipa sitten Anun mainitsema seiskan tai parnassonlukija. Kysymys on siitä, että ohjaudumme niin helposti ulkoapäin, emme sisältä. Ja oikeastaan nimenomaan voimme pelätä sitä mikä nousee sisältä ja siksi suuntautua jatkuvasti viihdyttämään itseämme eri tavoin. Ja tämä ei tarkoita, että viihdyttämisessä tai viihtymisessä olisi mitään vikaa, mutta ajattelen, että ihmiselle tekisi kyllä hyvää välillä vaan olla. Ja kuten sanottu, se on yllättävän vaikeaa.
VastaaPoista