Kertomus jatkuu blogissa oli paitsi luettu Pappia kyydissä kirjaani (kiitos mediahuomiosta!) myös pohdittu minua suhteessa blogiini ja kirjoihini: Luettuani kirjan olen kyllä melkoisen hämmästynyt, ettei Ellilä enempää
kehuskele itseään. Jos ihminen kirjoittaa näin viihdyttävästi ja
kiinnostavasti, niin miten on mahdollista, että kirjailija yhä epäilee
itseään?
Yritän selittää niille joita asia askarruttaa.
Luin uutisen luistelija Laura Lepistöstä. Hänellä on jalassa ärtynyt hermokudos. Välillä jalka paranee, mutta hermokudos ei kestä luistimen puristusta. Pienikin puristus aiheuttaa pahan kiputilan.
Minulle on pääkoppaan muodostunut samanlainen hermokudos kuin Laura Lepistöllä jalkaan. Se muodostui kansakoulussa ja paheni oppikoulussa. Minulla oli paha lukihäiriö, ja sen lisäksi olen temperamentiltani ns. herkästi häiriintyvä. Koulussa se näkyi hajamielisyytenä, unohteluna, harhautumisena milloin mihinkin. Olin myös lihava, jonka vuoksi opettaja piti minua muutenkin idioottina. Kouluvuodet olivat ilman liioittelua suurta kärsimystä. Ei sille mitään voi, että sellainen jättää jälkensä ihmiseen. Enimmän osan aikaa pärjään ihan hyvin, mutta heti kun elämään tulee vähän vääränlaista puristusta, niin heti pärähtää täysi oireyhtymä pintaan.
Yritän selittää niille joita asia askarruttaa.
Luin uutisen luistelija Laura Lepistöstä. Hänellä on jalassa ärtynyt hermokudos. Välillä jalka paranee, mutta hermokudos ei kestä luistimen puristusta. Pienikin puristus aiheuttaa pahan kiputilan.
Minulle on pääkoppaan muodostunut samanlainen hermokudos kuin Laura Lepistöllä jalkaan. Se muodostui kansakoulussa ja paheni oppikoulussa. Minulla oli paha lukihäiriö, ja sen lisäksi olen temperamentiltani ns. herkästi häiriintyvä. Koulussa se näkyi hajamielisyytenä, unohteluna, harhautumisena milloin mihinkin. Olin myös lihava, jonka vuoksi opettaja piti minua muutenkin idioottina. Kouluvuodet olivat ilman liioittelua suurta kärsimystä. Ei sille mitään voi, että sellainen jättää jälkensä ihmiseen. Enimmän osan aikaa pärjään ihan hyvin, mutta heti kun elämään tulee vähän vääränlaista puristusta, niin heti pärähtää täysi oireyhtymä pintaan.
Tekstit
Niinpä, meillä kaikilla on omat hermopuristuksemme joiden kanssa pitää elellä :) Eikä KUKAAN ole niin hyvä (siis kukaan ns. täysipäinen, en nyt puhu ihka oikeista megalomaanikoista tms) etteikö ainakin toisinaan epäilisi kykyjään, pystymistään, jaksamistaan.
VastaaPoistaMutta jos epäusko ja tyytyväisyys omiin tekemisiin kulkee vaikka suhteella 40/60, ollaan jo voiton puolella!
Mun mielestä tää blogi on mahtava ja sä olet ihanan rehellinen, sanot ääneen monia asioita joita moni muu ajattelee, mutta ei kehtaa tai uskalla myöntää. Mun mielestä on tärkeää (etenkin nykypäivänä) että joku uskaltaa puhua niistäkin ihmisenä olemisen puolista, jotka ei oo pelkkää superposiitivista naminamia - siis ihan omakohtaisesti ja itseanalyyttisesti, eikä vaan teoreettisesti tai "kaverin kaveri" -legendoina :)
Se on toisaalta lohduttavaa, toisaalta pelottavaa, että kirjailija, joka on kokenut konkari, on edelleen herkkä mitä tulee kirjoittamiinsa kirjoihin, omaan kuvaansa tai julkisuuteen. Mä jotenkin toivoin, että musta tulisi oikea musta ritari, kunhan olen ne 3 ensimmäistä kirjoittanut. Että en välittäisi, vaan kirjoittaisin ja antaisin pauhun vaan kasvaa, mutta ehkä olotila on edelleen, silloinkin, epävarma. :)
VastaaPoistaAnu, mulla se voi olla vähän fifty-sixty Nykäsen tyyliin, mutta näillä mennään. Ja kiitos kun jaksat suitsuttaa mun blogia, kunhan vaan et pala loppuun siinä puuhassa:-)
VastaaPoistaAnne, varmaan sinusta tuleekin, en epäile yhtään. Sinun pitää vaan huolehtia, ettet joudu mihinkään pahaan puristukseen tässä välissä;-)
Ymmärrän :-) Siksi tämä blogisi varmaan onkin niin symppis, kun täältä löytyy joku, joka uskaltaa myöntää epävarmuutensa. Nykyisin monet kirjailijablogit ovat ennen kaikkea kirjan markkinointia ja hehkutusta varten, joten niiden rinnalla tällainen "olen varmaan oikeasti tosi huono kirjailija"-henkinen blogi on aika piristävä ;-)
VastaaPoistaMutta oikeasti toivoisin, että voisit jo vähän luottaakin ammattitaitoosi, kun kerran aihetta on.
Kyllä minä enimmän aikaa vähän luotankin. Mutta kun hermo joutuu puristuksiin, niin sitten se on taas menoa vähäksi aikaa.
VastaaPoista"Pääni on Laura Lepistön jalka"
VastaaPoistaTuo lause jää elämään kirjallisuuden historiaan, sanokaa minun sanoneen.
Kaikilla meillä on hermopinteemme, jopa aivan huippuihmisilläkin. Tunnen pari kuohukermaan kuuluvaa artistia, jotka napsivat Diapamia ja sydänjarrua siinä kuin me muut sokeripaloja. He saavat valtavaa kiitosta ja ylistystä jatkuvasti, mutta ovat näyttämön takana vapisevia lampaita.
Kouluvuodet ovat pilanneet monen ihmisen hermorakenteen. Minäkin sain siitä osani aikoinaan. En ollut lihava, mutta väärien vanhempien lapsi. Siitä riitti opettajille ja luokkatovereille riemua. No, opin lyömään lujaa ja nopeasti, niin että ei se kouluaika ihan hukkaan mennyt.
Trilogiasi olen lukenut ja pidin siitä. Osaat piilottaa naisasian hienosti kirjojesi tekstiin, etkä jakele sitä täällä blogissasi, kuten moni muu tekee omissaan. On virkistävää lukea naisen tekemää blogitekstiä, jossa ei koko ajan tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, että sattuu olemaan mies. Siitä sinulle iso plussa ja karhumainen hali.
Hei Erkki, minäkin tykkäsin tuosta otsikosta. Joo, kaikilla on hermopinteet, mutta ennen blogeja ne eivät tulleet julkiseen jakeluun:-)
VastaaPoistaVäärien vanhempien lapsena oleminen oli varmasti kohtalokasta sekin. Mutta mikä ei tapa, vahvistaa jne.
Mitä kirjoihin tulee, niin minusta naisasia tosiaan on vähän monimutkaisempi juttu, eikä ratkea miehiä syyttämällä. Naiset ovat itse aika keskeinen osa ongelmaa. Olisi tietenkin kiva ajatella, että naiset on sellaisia, että jos he olisivat olleet vallassa, eläisimme paratiisissa. Mutta naisopettjien kouluttamana rohkenen epäillä.
Kirstin ja Erkin tekstejä lukiessani tajusin, että on sitä osattu ennenkin eikä vain tänä julmana aikana. Siis musertaa toinen ihminen. Ennen ei mielestäni sentään pidetty huonoa käytöstä ja röyhkeyttä asiaankuuluvana, jopa ihailtavana. - Ehkä olen täälläkin joskus kaipaillut, että yleisemmin ihailtaisiin ihmisiä, jotka käyttäytyvät ystävällisesti toisia kohtaan.
VastaaPoistaOlen pitänyt kovasti Kirstin kirkkotrilogiasta, jonkun arvostelijan luonnehdinta "salaviisas" on paikallaan. Oikein jännitin miten Auliksen näkökulmasta kerrotaan. Mainiosti. Tajusin, että tässä on tosiaan ihminen, joka haluaa olla kunnon ihminen. Näinhän Kirsti joskus luonnehti. En liity siihen kuoroon, joka haluaisi jatkoa. Tämä lopetus on sopiva.
Niin kovasti kuin haluaisin olla feministi ja naisten puolella, en siihen pysty läheskään joka hetki. Siksi paljon pöljyksiä kuulee, varsinkin "miehet sitä ja naiset tätä" jne.
Kun olen tuntenut Kirstin jo ennen blogiaikaa, olen seurannut mielihyvällä tätä ihkaomaa, matalaprofiilista "markkinointia".
Sylvi
Hei Sylvi!
VastaaPoistaSiitä, että nimitit aikaamme julmaksi päättelen, että olet aika nuori. Itse asiassa nykyaika on lempein sitten pyörän keksimisen.
Enää ei lapsia hakata julmasti tai jos hakataan on pian poliisi paikalla. Nuoruudessani ihmiset saivat monesti raataa epäinhimillisissä oloissa 12-tuntisia päiviä saadakseen perheelleen elannon. Monesti koko perhe näki siitä huolimatta nälkää.
Olen nähnyt röyhkeitä ja huonosti käyttäytyviä rahamiehiä ja -naisia, jotka muutaman pennin takia ajoivat ihmisiä lumihankeen. Ihmisten välistä ystävyyttä on ollut aina liian vähän. Ei sen määrä ole muuttunut.
Suo anteeksi tämä purkaukseni, en halua loukata, vaan kertoa, että osattiin sitä todella ennenkin.
Minäkin seuraan mielihyvällä Kirstin markkinointia. Hänelle sopii matala profiili.
Miehet sitä ja naiset tätä -keskustelu on tosiaan vihoviimeisen raivostuttavaa. Olen pannut merkille, että Kirsti ei halua päästää sitä valloilleen blogissaan. Niin on hyvä.
Mukavaa Sylvi, että pidit trilogiasta. Niin, kai tämä blogikin jotain markkinointia on, vaikka pientä.
VastaaPoistaHauska näkökulma ero Erkin ja Sylvin kommenteissa. Ikäero ei ehkä ole niin iso kuin mitä Erkki päättelee.
Olisi kyllä jännittävä tehdä oikein selvitys, että eletäänkö nyt ystävällisemmässä vai julmemmassa maailmassa kuin vaikka viisikymmentä vuotta sitten. Oma vastaukseni olisi varmaan se klassinen " kyllä ja ei". Voi olla, että kallistun Erkin kannalle: Ihmisten välistä ystävyyttä ollut aina liian vähän. Erkki sanoo, ettei sen määrä ole muuttunut. Voi pitää paikkansa, mutta toisaalta mittaaminen on hankalaa, joten vaikea sanoa onko määrä muuttunut vai ei, ja mihin suuntaan jos on.
Taiteilijalle herkkyys on melkeinpä elinehto. Esimerkiksi kirjailija ei osaa kuvata henkilöitään, ellei hän ole herkkä aistimaan ihmisiä ja elämää.
VastaaPoistaOmalla kohdallani vaikea lapsuus ja osin vaikea/haastava aikuisuuskin on tuonut syvyyttä kirjoittamiseen ja erilaisten ihmisten ymmärtämiseen. Olen monella tapaa kiitollinen kaikesta siitä, mitä olen kokenut. Toki kärsimys ja muistot kärsimyksistä voivat myös murtaa ihmisen. Siksi elämä on toisinaan aikamoista tasapainoilua.
Elämä tuo myös usein mukanaan riemastuttavia yllätyksiä, jotka saavat herkät taiteilijat tai ketkä tahansa herkät ihmiset uskomaan itseensä ja kykyihinsä.
Nautiskele kirjamessuista, Kirsti!
Voi Erkki
VastaaPoistaNäin eläkeläisenä ilahduin kovasti, kun minua luullaan nuoreksi. En huomannut kirjoituksessasi mitään loukkaavaa.
Kirstin toivon tapaavani kirjamessuilla.
Sylvi
Sylvi hei!
VastaaPoistaMitäs me vanhat, mennään käsikynkkää eteenpäin.
Näkemyseromme saattaa johtua siitä, että kenties sait elää lapsuutesi ja nuoruutesi valoisammassa ympäristössä kuin minä.
Aikakausia vertailtaessa ajattelen usein karjalaisten asuttamista sodan jälkeen ja pakolaisten asuttamista tämän päivän Suomessa.
Vaikka Karjalaiset puhuivat suomea ja olivat (ovat) suomalaisia, heitä vieroksuttiin kuin lankomiestä, pistettiin asumaan kaiken maailman mörskiin ja haukuttiin ryssiksi. Ruotsinkielisille alueille heitä ei edes uskallettu päästää murhatöiden pelossa.
Tämän päivän pakolainen saa lennossa asunnon ja toimeentulon. Joukko (noin 10 000 kpl) koulutettuja virkailijoita auttaa heitä hymyssä suin käytännön asioissa, hommaa tulkit sun muut. Jos joku erehtyy pakolaisia moittimaan, laittaa Päivi "Presidentinrouva" Lipponen hänet äkkiä järjestykseen. Valtakunnansyyttäjä syyttää naama vihan rypyissä sen kun ennättää pelkistä rasistisista ajatuksistakin.
Karjalan evakoilla ei tainnut olla muuta turvaa kuin Veikko Vennamo, oman aikansa persu. Mutta hyvin hän hommansa hoiti.
Totta puhut Katja, kyllä elämänkokemus tuo syvyyttä kirjoittamiseen. Viisautta olisi nykyhetkessä osata poimia tapahtumien virrasta omaa haurasta minää vahvistavat asiat ja jättää ikävyyksien vatvominen vaikkapa tarinoiden henkilöille. Yritän nauttia messuista joo. Onneksi tässä on nyt vielä vähän sopeutumisaikaa.
VastaaPoistaSylvi, hienoa!
Erkki, nykyään on ehkä niin, että aikamoinen railo aukeaa virallisen liturgian ja ihmisten käytännön kokemusten välille. Presidentinrouva Lipposen ajatukset eivät ehkä kauheasti näy tuolla kentällä missä näitä asioita käytännön tasolla ratkotaan. Mutta tietenkin silläkin on jokin merkitys, jos se virallinen liturgia on ihmismyönteistä entisen ihmisvihan ja halveksunnan sijasta.
Hei Erkki
VastaaPoistaMenee keskinäiseksi kirjeenvaihdoksi Kirstin suojissa. Lapsuuteni ei ollut kovin valoisa, köyhyyttä ja turvattomuutta. Kuitenkin myös monia hyviä ja ystävällisiä ihmisiä lähettyvillä.
Evakossa me Lapin asukkaat olimme myös, minäkin kävin Ruotsissa syntymässä. Ymmärtääkseni meillä Rovaniemellä ei karjalaisia kovin vinoon katsottu, koska oli itsekin oltu evakossa. Ei myöskään ollut kamalia maanjakoasioita.
Lähettyvilläni asuu paljon maahanmuuttajia, joten aivan sinisilmäinen ei pysty olemaan. Naapuristossa on kalliina aikana rakennettuja kaupungin vuokrataloja, joiden vuokraa on palkallaan elävän maksaa.
Olen varmaan tuollainen "kaikesta huolimatta positiivinen" ihminen. Turhan reagoiva ja siksi välillä alamaissa, mutta jotenkin sitten iloakin löytyy. Puheet positiivisesta ajattelusta kyllä enimmäkseen raivostuttavat pliisuudellaan, kuten myös näiden puheiden rinnalla useimmiten esiintyvä rahastus.
Sylvi
On pakko kommentoida ensin Vanhan Erkin kirjoitusta: Vennamon Veikko ei suinkaan ollut mikään karjalaisten turva, päinvastoin. Jakoi uudistiloja miten sattui. En tiedä yhtään karjalaista, joka olisi ollut tyytyväinen hänen toimiinsa.
VastaaPoistaItse hän itseään kehumalla nosti "karjalaisten ystäväksi".
Ja tästä pääsemmekin itse aiheeseen, eli Laura Lepistön jalkaan ja Kirstin - tai kenen tahansa tunneälykkään ihmisen - päähän.
Mielestäni itsetunnoltaan ns. normaali ihminen epäilee jatkuvasti omia kykyjään, olivatpa saavutukset mitä luokkaa tahansa. Se on ainakin taiteilijoiden pysyvä ominaisuus.
Siinä kohtaa, kun alkaa kuvitella olevansa täydellinen, pelastaja, maailman huippu ja napa, niin...surullista.
t. Elsa
"Erkki, nykyään on ehkä niin, että aikamoinen railo aukeaa virallisen liturgian ja ihmisten käytännön kokemusten välille."
VastaaPoistaTotta puhut, Kirsti. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta. Muistan hyvin 1970-luvun, jolloin kai taistelu "neuvostovastaisuutta" vastaan oli kuumimmillaan. Virallisen liturgian mukaan meidän piti viisi kertaa päivässä polvillamme kiittää ja ylistää Neuvostoliittoa kaikesta hyvästä, mitä se oli meille suonut. Se, joka oli eri mieltä, oli neuvostovastainen tai peräti fasisti. Silti rahvas jaksoi puliääneen jupista "ryssien" pahoista teoista ja vankileirien saaristoista. Neuvostoliiton romahdettua liturgit lopettivat laulunsa melkein yhdessä yössä. Tuntui aluksi oudolta, mutta tottuihan siihen.
Nyt ovat menossa uudet liturgiat, mutta kuten ennenkin, ne ovat varsin kaukana ns. tavallisen kansan ajatusmaailmasta. Ja kuten ennenkin, ns. tavallinen kansa kostaa liturgeille äänestämällä väärin. Äänekkäimpien liturgien takana olevat puolueet kutistuvat kuin kikkeli pakkasessa, jos tällainen rahvaanomainen ilmaisu sallitaan.
Erona entiseen on nyt se, että enää ei toisinajattelijoita voida pelotella Neuvostoliiton vihalla. Kremlin tilalle on tullut valtakunnasyyttäjä Illman. Hyvä sentään, että kun lyödään, niin lyöjät ovat kuitenkin omia. (Vanha venäläinen sanonta)
Voi olla, etä nykyisetkin liturgiat joudutaan joskus vaihtamaan tuoreempiin. Historia osoittaa, että niin käy aina.
Elsalle sen verran, että riippuu varmaan sattumasta, millainen käsitys V. Vennamosta on syntynyt. Minä nimittäin en ole tavannut ainuttakaan karjalaista, joka ei olisi kehaissut Veikkoa. Tai ainakaan en muista kenenkään häntä moittineen.
Aivan varmasti puolen miljoonan evakon asuttamisessa on tapahtunut virheitä. Siinähän tuli helkkarinmoinen kiire, kun vielä talvikin pakkasi päälle. Melkoinen puolijumala olisi Vennamon housuihin tarvittu, että kaikki olisivat olleet tyytyväisiä lopputulokseen.
Siinä olemme Elsan kanssa samaa mieltä, että luovan ihmisen pitääkin tosiaan epäillä ja ihmetellä. Jos kuvittelee olevansa huipulla kannattaa muistaa, että ainoa tie sieltä on alaspäin.
Ja vielä: Elsa ja Sylvi ovat vanhoja, kauniita nimiä. Jos nimeni olisi Usko voisimme perustaa eläkeläistrion "The Golden Oldies".
Olkaa siunattuja. Ja Kirsti myös.
Erkki, hmmm, en nyt halua tehdä tästä mitään suurta karjalaiskeskustelua, mutta voisiko olla niin, että Vennamo osasi asuttaa toiset pitäjät ns. paremmin kuin toiset? Eipä ole enää jäljellä vanhuksia, joilta voisin asianlaidan tarkistaa.
VastaaPoistaMonta muutakin asiaa tahtoisin heiltä kysyä. Nyt voi vain turvautua (puutteelliseen) historiankirjoitukseen.
t. Elsa
"Olisi tietenkin kiva ajatella, että naiset on sellaisia, että jos he olisivat olleet vallassa, eläisimme paratiisissa."
VastaaPoistaHeh, eihän tämmöinen ajattelu ole mitään feminismiä, vaan ihan sekopäistä harhakuvittelua.
Juu sen ajatuksen järjettömyyden huomaa heti, kun joutuu työyhteisöön, jossa on pelkkiä naisia. Suhdeluku työpaikoilla pitäisikin olla tyyliin 70/30 miesten eduksi. :p Minun työpaikallani näin taitaa melkein ollakin ja hyvin menee.
VastaaPoistaJuu, Sylvi, ei tehdä tästä nyt numeroo. Mutta kun googlaamme vaikka hakusanoilla "Evakkojen asuttaminen", niin kyllä pääteemaksi nousee tämä Siirtolaisinstituutin huomio:
VastaaPoista"Suomen kansa ei jakaantunut ensimmäisen ja toisen luokan kansalaisiin, mitä evakkojen asuttaminen pysyviin pakolaisleireihin olisi auttamatta merkinnyt. Suomi ei kerännyt aikapommia leireihin, vaan hoiti siirtoväen asuttamisen mallikkaasti. Se on suomalainen kokemus ja opetus, joka kelpaa hyvin malliksi nykypäivän maailmalle."
Minusta siinä annetaan epäsuorasti tunnustusta myös asuttamisen johtohenkilöille. Voin tietysti olla väärässäkin.
Mitään suurta karjalaiskeskustelua ei meidän tosiaan tässä nyt kannata käydä, kun tunnumme molemmat olevan pohjoisen ihmisiä.
Mutta miten niin ei ole enää vanhuksia, joilta voisi kysyä evakkoasioista? Itse tunnen monia, ovat vielä kovassa kunnossa ja muistelevat mielellään. Vanhin näistä ystävistäni syntyi, kun Suomea hallitsi Nikolai II.
Anuh ja Anne! Kylläpä hämmästyin ja virkistyin huomioistanne. Olen itse työskennellyt niin nais- kuin mies-enemmistöisissäkin työpaikoissa ja olen valmis kannattamaan Annen prosenttijakaumaa.
Mitä taas miesten ja naisten johtamistaitoihin tulee, uskon vahvasti yksilöllisiin ominaisuuksiin, en sukupuoleen. Minulla on ollut tosi surkeita ja myös loistavia miespomoja ja kaksi keskinkertaista naispomoa. Tästä ei nyt voi kovin suuria tieteellisiä johtopäätöksiä vetää.
Eikä tästä sitten kannata tehdä naiset sitä, miehet tätä - keskustelua. Se on jo käyty.
Ihan oikeasti hätkähdin, kun kommentin allekirjoittajana oli Elsa. Äitini on nimittäin Elsa, ja hetken ehdin jo ajatella miten metkaa tosiaan olisi, jos voisin käydä hänen kanssaan keskustella täällä blogissani. Ja varmasti on noin kuin sanot, tietty itsensä epäileminen varmasti kuuluukin asiaan. Mutta jotkut ovat ilmeisesti sitä mieltä, että minä vedän välillä överit.
VastaaPoistaKiitos kaikille näistä karjalais-, tasa-arvo ym. kommenteista. Mukava että ollaan näin konsensushenkisiä tänään, vaikka onkin toisaalta ollut erilaisia näkemyksiä ilmassa.