Tuon edellisen postauksen kommenttiketjuun ilmestyi pari samaa asiaa ihmettelevää kommentaattoria. Siis että sanovat arvovaltaiset tahot mitä tahansa, Larsson on huono.
Johduin siitä jälleen miettimään sitä kummallisuutta, miten jotkut kirjailijat pääsevät siihen asemaan, että heitä pelkästään kehutaan. Jos joku ei tykkää, hän on hiljaa.
Sitten taas joku kirjailija on siinä asemassa, että kuka tahansa kehtaa missä tahansa sanoa, että hänen kirjansa on huono ja tyhmä. Ja olla lohdullisen varma siitä, ettei kukaan pidä häntä sen vuoksi kulttuurikääpiönä. Paitsi kirjan kirjoittaja, ehkä.
Tekstit
Niin, tavallaan Larssonin kirjat ovat hyviä, mutta ovat ne myös aika huonoja. Itseänikin tökki se tyyli (vai tyylittömyys) ja selkeä kustannustoimittamisen puute. Tai siis, ei kai dekkarissa noin yleisesti ottaen ole tarkoitus pysäyttää kaikkea toimintaa viiden sivun ajaksi, jotta voidaan jorista yhtä sun toista historiallista "faktaa" keksityn firman omistajasta ja suvun vaiheista puuduttavana pötkönä? Muuten kirja oli ihan hyvä, tai siis luin sen niin, että hyppelin ne tylsimmät kohdat yli ;).
VastaaPoistaOnhan noita, dekkareita en oo enää aikuisiässä lukenut, mutta esim. Kate Mosselta ja Cecelia Ahernilta lukemani kirjat on niin kökösti kirjoitettuja että meinasi taju lähteä (ihan hyviä perusideoita niiden tarinoissa kyllä on, ei siinä mitään).
VastaaPoistaKyllähän se vähän riepoo lukea periaatteessa ihan kekseliästä tarinaa, joka on oikein ulkomaan kieleltä vielä käännetty suomeksi, ja teksti näyttää kumminkin laadullisesti siltä kuin olisi menty pelkällä fiiliksellä, eikä olla edes kustannustoimittajaa päästetty lopputulosta katsastamaan.
Se vaan että jos kirjailija sanoo tämmöistä ääneen, syntyy se riski että pian joku älähtää että SUN kirjat ne vasta skeidaa onkin. Mutta minä sentään yritän parhaani! Se on pakko yrittää, kun minun kirjoja ei ole myyty 20 maahan ennen kuin ne edes ilmestyvät ;)
Mutta makuasioitahan nämä toki ovat, yksi tykkää yhdestä ja toinen toisesta. Ja jostakusta tykkää kauhean moni mutta minä en, ja sitten ihmettelen niiden toisten makua (ja he kenties minun).
Ehkä todenpuhujien maailma olisi yksinkertaisempi, voisi reilusti sanoa että olipa tämä mielestäni p**ka kirja, ja sen kirjoittaja voisi sitten vastavuoroisesti todeta että no sinä oletkin mistään tietämätön ja mitään ymmärtämätön k**ipää. Sitten todettaisiin että kummallakin on omaan näkemykseensä oikeus, naurettaisiin ja lähdettäisiin yhdessä pubiin. Jos asiat sanottaisiin reilusti halki ja turhaumat tuuletettaisiin saman tien kun ne syntyy, kukaties sotiakin olisi vähemmän?
PS: Pahus Kirsti, kerkesit editoimaan räväkkyydet pois :D
Tää onkin hankala juttu. Larssonista en puhu, kun en ole lukenut, mutta yleisemmin: mikä on hyvä kirja ja kuka sen määrittelee?
VastaaPoistaTai sitten huono.
Huono kirja minusta on sellainen joka käsittelee jotakin teemaa/asiaa (se mitä kirja väittää tai pohtii tai kuvailee) huonosti, epäselvästi tai siten että lukijaa alkaa nolottaa.
Mutta huonoja kirjoja kannataa myös lukea, toisinaan, ne saavat kysymään tuommoistakin ja sitä miksi just minä lukijana pidän tätä huonona enkä hyvänä.
Kiinnostaa kyllä millälailla Larsson kirjoittaa kökösti tai miten hän on huono?
t. Nimetön
Rooibos, ylihyppiminen on tosiaan tärkeä taito. Minun ei tietysti olisi pitänyt vielä kirjoittaa Larssonista mitään, koska en ole vielä lukenut loppuun. Mutta vaikka loppu olisi kuinka hyvä, vaikea uskoa että se siloittaisi alkupuolen puutteet.
VastaaPoistaAnu, tosiaan vähän sensuroin, tuli mieleen että jos pikku lapsoset, tai heidän opettajansa käyvät täällä, niin kutsuuko minua kukaan enää kouluvierailulle jos täällä puran paineita pidäkkeettömästi. Ehkä olen liian varovainen, mutta nyt on tullut noottia muutenkin vähän yllättävältä suunnalta ja olen vähän WTF tunnelmissa, kun siis ihmiset voivat näköjään ymmärtää jotkut selkeät jutut ihan miten sattuu. No tästä nyt ei varmaan ymmärtänyt mitään. Ja siis olen huomannut, että joku joka tapauksessa haukkuu minun kirjojani, vaikka olisin kuinka kiva kaikille hevon hemmetin tyypeille.
Nimetön, kuka määrittelee hyvän ja huonon kirjan. Sepä se. Määrittelyhän on tietynlaista sotaa, jossa erilaiset instituutiot taistelevat siitä määrittelyvallasta. Lukijat voivat tietenkin hiljaa itsekseen olla omaa mieltänsä, mutta sillä ei välttämättä ole kovin suurta yleistä merkitystä, jos mielipide ei jalostu jonkin instituution kautta lanseerattavaksi. Sekin on makuasia, että käsitteleekö kirja jotain asiaa huonosti. Klassinen esimerkki on minusta Sofian maailma, joka oli valtaisa arvostelumenestys, mutta varsinainen kökkötraktori romaaniksi.
Larssonin kirjat tuntuvat tosiaan siltä kuin niitä ei olisi ollenkaan kustannustoimitettu. Ehkä aiheet sitten on koettu niin tärkeiksi ja ne kantavat riittävästi. Ihmettelen vain rakenteen ja kielen kömpelyyttä ja kilometrien mittaisia taustajaarituksia.
Luin juuri erään kauniin nuoren naisen kirjoittaman kirjan, jonka oikeudet on myyty "20" maahan.Luin kirjan velvollisuudentuntoisesti loppuun, vaikka se oli minusta tylsä ja pinnallinen kirja. Huolellisesti kirjoitettu kylläkin.
VastaaPoistaLarssonin tyyli on turhan pitkäveteinen minunkin makuuni (kiihdytin lukunopeutta tylsissä kohtauksissa), mutta Lisbeth Salanderin hahmo on virkistävintä, mitä dekkarikirjallisuudessa on vuosiin nähty. Tykkään.
VastaaPoistaMietin äsken onko puhe Stieg Larssonista vai Åsa Larssonista. Terhi ainakin tarkoittaa Stiegiä. S. Larsson tuntui aluksi kiinnostavalta, yksi osa meni, toiset osat pakkopullaa.
VastaaPoistaSylvi
Sylvi, Stigistä minä olen puhunut, mutta tosiaan Larssoneita löytyy joka lähtöön.
VastaaPoistaTehi, minua vähän ärsyttää Salander, kun hän on niin ylivoimainen. Tosin tässä nyt pitää vissiin muistuttaa itselleen, että hahmo saattaa tuottaa yllätyksiä, kun tarina etenee. Jos siis jaksan sinne asti.
Anonyymi, noissa 20 maahan myydyissä on kyllä usein kadehdittavan hyvin voideltu markkinointikoneisto.
Niin, ollaan hyvin lähellä makuasioita.
VastaaPoistaSiksi voisi varmaan ajatella myös niin, että myös kirjallinen menestys on "makuasia" tai sattumaa. Kirjabisnes on bisnestä ja myyjällä on oma lehmänsä ojassa tässä makuasiaojassa. Kirjankustantamisesta ja myymisestä täytyy saada tuottoa ja jos tuotteen saa myydyksi hyvin, se on menestynyt. Ei lukijoilta näistä asioista kauheasti kysellä.
Että käsitteleekö teos valittua teemansa huonosti vai hyvin? Hyryn Uunia ovat kehuneet ammattimuuraritkin, joten silloin se käsittelee kaunokirjallisesti hyvin uunin muurausta. Jos käsittelisi sitä huonosti muurarit eivät lukisi tai eivät tykkäisi välttämättä, saattaisivat jopa suuttuakin. Se ei enää ole kai puhdas makuasia vaan tosiasia. Se voisi olla teknisesti tai muuten vaikka kuinka taitavasti kirjoitettu teos, mutta se kertoisi huonosti uuninmuurauksesta.
Tai, jos teos kertoisi kuinka ihana ja mukava ihminen on psykopaattinen pedofiili NN joka kuristi pari pikkutyttöä ja hautasi heidän ruumiinsa takapihalleen, niin pitäisin sitäkin todella huonona kirjana.
Sitten. On hurjan paljon hyvää suomalaista kirjallisuutta joita instituutiot eivät tunnusta hyviksi. Se on harmi.
t. Nimetön
Anteeksi, Terhistä jäi r puuttumaan.
VastaaPoistaHauska analyysi, Nimetön. Miten paljon Hyryn kirjan kaunokirjallisia ansioita mahtaisi heikentää, jos uuni kertoisi huonosti uuninmuurauksesta?
VastaaPoistaJa sitten tuo viimeinen kappale, että noinhan se menee. Mutta joku aina pääsee suosioon siitä huolimatta, ohi instituutioiden. Vai pääseekö enää. Täytyy miettiä.
Jos Uuni kertoisi huonosti uuninmuurauksesta se ei olisi Hyryn kirjoittama vaan jonkun toisen.
VastaaPoistaSinänsähän kaunokirjalliset (siis tekniset ja rakenteelliset, kielelliset ansiot pysyisivät samoina, mutta ...) taidot ovat niitä jotka hyvässä kirjassa täytyy olla, mutta kyllä huono tai heikko aiheen käsittely vie teokselta paljon. Se vie sisällön josta se puhuu. Jos sisältö, sanottava kantaa, niin kielellinen kompurointikin on silloin pikkuseikka.
Ohi insituutioiden voi tietenkin myydä kirjaa hurjasti, mikään ei enää tässä maailmassa estä sitä. Mutta kertooko isot myyntimäärät aina hyvästä kirjasta? Hmmm. Ollaan siinä mistä tämä alkoikin...
t. Nimetön
Ehkäpä Hyry saa aivan uudenlaisia ihmisiä innostumaan lukemisesta.
VastaaPoistaTiedän miehiä, joilla on pitkä rivi Päätalon kirjoja kotonaan, vaikka eivät muuta kirjallisuutta harrasta. Enoni kehui, että niissä kerrotaan asiat "juuri niin kuin ne ovat".
Hän tarkoitti omalle elämälleen ja vanhalle maaseudulle ominaisia käytännön asioita, joita ei monesti käsitellä kaunokirjallisuudessa hänen näkökulmastaan, toimivana subjektina.
Larssonin kirjat on käännetty mielestäni hävyttömän huonosti suomeksi, olisikohan kääntäjää painostettu nopeuteen? Jaarituksiahan kääntäminenkään ei tietenkään poista ja parempi kustannustoimittaminen olisi varmaan karsinut muutamia sivuja pois, mutta noin muuten Larssonin kirjat ovat viihdyttäviä, riittävän jännittäviä ja esittelevät kohtuullisen mielenkiintoisia henkilöhahmoja.
VastaaPoistaMutta minähän nyt olen aina ollut suuri dekkarifani, se selittänee lievän innostukseni svedismistä ja oudoista sanajärjestyksistä huolimatta.
Pitäisköhän katsoa kirjoista tehdyt leffat, en ole nähnyt niitä.
Minä fanitan Larssoneita, ei voi mitään. Lisbeth Salanderia myös, ylivoimaisena en osaa häntä nähdä, vaan tyyppinä joka on oppinut puremaan ennen kuin toinen puree. No, olen lukenut koko trilogian jossa Lisbethin tarinaa selvitellään tarkemmin.
VastaaPoistaKirjan kökköys ei ainakaan minua haittaa, jos se nyt on sitten kökkö.
Tämä pikkuisen särähti:
"Lukijat voivat tietenkin hiljaa itsekseen olla omaa mieltänsä, mutta sillä ei välttämättä ole kovin suurta yleistä merkitystä, jos mielipide ei jalostu jonkin instituution kautta lanseerattavaksi"
En oikein osaa sanoa mikä tässä töksähtää, mutta en keksi sellaista instituutiota jonka kautta kirjan pitäisi kulkea ollakseen hyvä. Paitsi kirjailijalta lukijalle. Loppupeleistä. Johtuu kai sitten omasta tietämättömyydestäni, mutta kun yleensä ne joita kriitikot ovat kehuneet ovat olleet omia inhokkeja. Huolimattomuus kirjassa on minusta anteeksiantamatonta, virheelliset tiedot, kömpelöt lauseet, jne. Taustatarinat eivät häiritse vaikka olisivat perusteellisiakin,kunhan ne liittyvät asiaan eivätkä hajoa sinne tänne. Eikä Larssoneista minun mielestäni niin käynyt. Mutta niin kuin joku tuolla ylempänä sanoikin, tässä mennään aika lähellä makuasioita.
Larssonia ei ole käsittääkeni kustannustoimittaaja päässyt editoimaan, kas kun kirjailija teki ilkeän tempun: eli epäterveellisesti ja kuoli. Ei siis tullut kolmelle kirjalle jatkoa eikä kustantajalle enempää rahasampoa.
VastaaPoistaItse olen pitänyt Larssonista niin kirjoina kuin elokuvinakin. En muista, milloin olisin samaistunut keneenkään kirjan henkilöön kuten Lisbethiin.
Uuniin en koske pitkällä tikullakaan. Kas kun minulla ei ole nukahtamisongelmia.
Tämä on makuasia: en tykkää lukea Patricia Cornwellin dekkareita, yritin ja se hänen eka dekkarinsa taitaa yhä olla hyllyssä pölyä keräämässä. Olen käynyt kuuntelemassa Cornwellia kun hän kävi Hgissä, turvamiehiensä kanssa. Fiksu nainen, teki vaikutuksen. Mutta hänen kirjansa eivät siltikään ole "makuuni", ja sehän ei tarkoita, että hänen kirjansa olisivat huonoja. Väkivaltaa voi käsitellä monella tavoin.
VastaaPoistaLuin Elina Hirvosen "Että hän muistaisi saman", joka käsitteli perheväkivaltaa ja kirja oli ihan kirjallisilta ansioiltaan ihan ok, ei siis huono sillätavoin, mutta koska olen ollut töissä pahoinkohdeltujen lasten ja nuorten parissa, niin juuri se oli minusta kirjan heikkous. Elina Hirvosen mielikuvitus ei riittänyt kuvaamaan asioita siten, että se olisi ollut minusta hyvä kirja, tai niin loistava kuin mitä annettiin ymmärtää. Se oli kirja jossa oli riittävästi heikkouksia, ja silloin kutsun kirjaa huonoksi. Mutta hyvä, että suomalainen kirja menestyy maailmalla, se on ehdottomasti hieno juttu.
Huonon tai heikon kirjasta tekee juuri tuo mitä tuolla edellä mainittiinkin: sisältö ei kanna tai on niin epäuskottava, että ellei se ole farssia tai satiiria niin nauraminenkin tuntuu tosi nololta.
Allekirjoitan täysin Hirliin edellisen: heikon kirjasta tekee sen epäuskottavuus.
VastaaPoistaVaikka kirjalliset "ansiot" olisivat muuten miten mainiot tahansa, joku liiallinen lipevyys vie tosiasioilta pohjan.
On tehty taustatyöt huolella, googlattu, millaista oli 1960-luvulla, että juotiin oikein Egri Bikaveriä. Silti uskottavuus puuttuu.
Huoh. Mikseivät nuoret voi kirjoittaa siitä, josta jotain todella tietävät tai jonka tuntevat.
Tarkoittaako kirjan menestyminen maailmalla automaattisesti sitä, että kirja on "hyvä"?
Esimerkiksi Dan Brown on mielestäni silkkaa roskaa.
Onko kirjan hyvyys vain sitä, että se tuottaa rahaa? Onko Larsson hyvä siksi, että sattui kuolemaan ja tekemään näin itsestään brändin?
Nyt alkoivat omat kysymykset just nukuttaa.
Kysyy Vanha Pike.
Nimetön, niin minäkin olen ajatellut, että jos kirjan sisältö tuntuu tärkeältä itselle, tai "kantaa" niin kaikenlaista sille on silloin valmis antamaan anteeksi.
VastaaPoistaToivokaamme, että näin on, Anna.
Susu, dekkarifanius kyllä varmasti auttaa Larssonissa.
Reine, kyllähän tuon siteeraamasi kohdan on tarkoituskin töksähtää, koska se on aivan hemmetin ärsyttävää, että asiat menevät noin. Tosin me tulemme tässä nyt taas sille pelikentälle, jonka olen luvannut jättää taakseni. Eli vaikka jokainen lukija on yhtä arvokas kirjailijalle, tavallaan, lukijat ovat myös eriarvoisia, koska on aivan eri asia kehuuko kirjaani 45 vuotias kotirouva Kauvatsalta, vai Mervi Kantokorpi Helsinginsanomissa. Tarvitsen lukijoikseni ehkä noin 20000 kotirouvaa, joka ostavat kirjani, että se vastaisi vaikutukseltaan yhtä Kantokorven kehua. Voi olla ettei 20000 kotirouvaa riitä. Tämä on nyt tarkoituksellisen provosoivaa. Mutta tämä on tietenkin kysymys, joka kiinnostaa vain minua, ja ehkä muita jotka yrittävät jollakin tavalla tulla toimeen tässä ammatissa. Lukijathan eivät näitä mieti, eikä heidän kuulu eikä tarvitsekaan miettiä.
Siperiina, kyllä kustannustoimittaja olisi voinut perikunnan edustajien kanssa kustannustoimittaa kirjat, mikäli sitä ei sitten jostain syystä ole kielletty. Voihan tietenkin olla että se on kielletty. Mutta käsitin että Larssonin kumppani oli muutenkin aika keskeisessä roolissa kirjojen kanssa. Jopa siinä määrin, että jotkut pitivät häntä suorataan näiden kirjojen kirjoittajana.
Hirlii, minulla on Hirvosenkin kirja kesken. Ja monta muuta. Se on kyllä tyylikkäästi toteutettu, mutta vaikea vielä sanoa kokonaisuudesta mitään. Ja kaltoinkohdelluista lapsista minulla ei ole kokemusta, joten voi mennä siltä osin täydestä.
Tässä onkin jo sanottu melkein kaikki. Ainakaan minulla ei ole mitään uutta lisättävää, mielenkiintoinen kirjoitus ja siitä kummunnut keskustelu.
VastaaPoistaJa pakkohan se on oma mielipidekin sanoa, että luin koko trilogian aika vauhdilla, se vain uppoutui. Ajoittainen kökkömäisyys eikä edes se, että Mikael oli mielestäni jokseenkin hassu ja ärsyttävä, vaivanneet minua.
Nämä kirjat olivat aikamoista "tykistä" ja selostamistakin. Henkilöhahmoista olisi varmasti saanut enemmäkin irti eikä se editointikaan olisi pahaa tehnyt, mutta pidin silti.
Itse asiassa tuli mieleeni ihan vähän Ilkka Remes (sillä erotuksella siis, että Larsson oli huomattavasti parempi), jolta olen lukenut vain pari kirjaa. En pitänyt niistä: ne olivat lähes pelkästään actionkuvausta eivätkä herättäneet mitään tunteita.
Luultavasti sekin vaikuttaa, mikä tuntuu huonolta ja mikä hyvältä tekstiltä, mitä taustaa kirjailija ja kirjansa edustavat, esimerkiksi bisnestä vaiko kulttuuria, ja mikä taas on lukijan tausta. Larsson ei minusta ole niin kultturelli aiheiltaan eikä tyyliltään kuin moni muu hhe heh. (Itse pidän kyllä lähinnä alemmista taiteista ja seksistä). Liian selvää ja suoraa boleroa eikä tarpeeksi sekavaa. Mankellin päähenkilö voi olla jopa tiedenainen. Lukeminen ei myöskään välttämättä ole sukupuoli- tai ikäneutraalia.
VastaaPoistaVanha Pike, kirjallisuus on valehtelun taidetta, pitää osaa valehdella hyvin, uskottavasti. Jos yksikin lukija epäilee, niin se kannattaa ottaa vastaan.
VastaaPoistaJa kannattaa kirjoittaa siitä mistä jotain todella tietää eikä pyrkiä jäljittelemään "todellisuutta" sellaisenaan. Elämässäkin valhe kertoo joskus ihmisestä enemmän kuin jokin "totuus".
Hirlii, kirjailija valehtelee kertoakseen totuuden. Kukahan sen mahtoi sanoa.
VastaaPoistaPekka Vara, aivan niin, ei ole lukeminen ikä- eikä sukupuolineutraalia.
Elegia, Remes minullakin on tullut Larssonista mieleen. Mutta kuten sanottu, kirja on edelleen kesken, eikä se välttämättä Larssonin vika ole, että etenee niin hitaasti.
Vanha Pike, minäkin olen miettinyt tuota. Onko kirja automaattisesti hyvä, jos se on kovin suosittu. Olen nimittäin samaa mieltä Dan Brownista. Mutta olen päätynyt siihen ajatukseen, että jotakin hyvyyttä ja onnistumista kirjassa täytyy olla. Tietysti taustalla on hyvinrasvattu markkinointikoneistokin. Pystyykö sellainen myymään sellaistakin kirjaa, jolla ei ole kirjallisia ansioita? Vaikea sanoa.
Päädyn siis kysymään itseltäni, että mitä tarkoittaa hyvä kirja. Se voi tarkoittaa monia asioita. Yksi hyvin tärkeä hyvän kirjan ominaisuus nykyaikana on, että sen on kirjoittanut kiinnostava ihminen.
Myös Larssonin dekkareiden voittokulkua saattaa osittain selittää taustalla oleva vetoava tarina. Kirjailija kuolee, mikäpä sen traagisempaa.
Tosin epäilen, että minua ei edes kuoleminen auttaisi.
Olen tästä aikaisemminkin maininnut, mutta...minulle huippusuosio tekee kirjan kiinnostavaksi, sillä en usko minkään markkinakoneiston yksinään pystyvän mitä tahansa nostamaan isoksi. Jotain sen kirjailijankin pitää onnistua tekemään.
VastaaPoistaSe on sitten eri asia onko se kirja hyvin kirjoitettu, mitä tarkoittaaneekin, tai onko ne suosiota nostavat ominaisuudet sellaisia jotka minuun vetoavat. Ja tottakai markkinointikoneisto auttaa.
Nobel-palkintojen yhteydessä tulin huvittuneeksi siitä huomiosta että vaikka kaunotaiteilijat niin kovasti puhuvat siitä kuinka se kirja ja sisältö on kaikkein tärkeintä ja kirjoittajaan huomion kiinnittäminen on naistenlehtihömppää, niin se kirjallisuuden Nobel on kaikkein henkilökeskeisin, tieteiden Nobelit annetaan aiheista ja sisällöstä ja ne varsinaiset saajat ovat sivuseikka (rauhanpalkinto pallottelee noiden kahden välillä).
Tuo "kirjoita mistä tiedät" ohje on aika vaarallinen, se kun kannustaa lähinnä tekemään sitä "kirjallisuuden opiskelijan jääkaapissa maito on hapantunut"-proosaa (tai vielä pahempaa, -runoutta), joita on nähty jo ihan tarpeeksi...(blogeissa tai Facebook-statuksissa tuo menee)
Sinä assosioidut nyt heihin/niihin/siihen joka latistaa sinua ja kirjojasi. Älä kiinnity siihen, vaikka sitä ulkopuolellasi onkin. Pysy itsesi puolella. Tee se minkä osaat, niin hyvin kuin osaat.
VastaaPoistaHirlii, en minä kehenkään assosioidu, vaan teen henkilökohtaista SWOT-selvitystä. Termi jonka opin eilen. Mietin uhkia, mahdollisuuksia, heikkouksia, vahvuuksia joita minulla on, joita muilla on, joita tässä tilanteessa on. Yritän katsoa silmiin todellisuutta sellaisena kuin se näyttäytyy, ja ymmärtää, miten sen kanssa pitäisi toimia, ettei turhaan jäisi jalkoihin.
VastaaPoistahdcanis, sitä minäkin olen epäillyt, että jotainhan niissä kirjoissa on, jotka ovat suosittuja. johonkin tarpeeseen ne onnistuvat iskemään, ja iskevät siitä huolimatta, että ovat huonoja. Siis huonosti kirjoitettuja.
On tavallaan ihan tyhmää kirjoittajakoulutuksessakin nähdä kauheasti vaivaa teknisten taitojen opettamisessa, kun tuntuu, että se mikä lopulta ratkaisee, on aihe, joka osuu riittävän suuren joukon hermoon. + osaava markkinakoneisto.
Kaikki kirjallisuuspalkinnot lisäävät henkilökeskeisyyttä, niin se vain menee. Ja kiinnittäessään valokeilan yhteen kirjailijaan, ne kätkevät muita näkyvistä. Mutta ehkä lopputulos sitten on kokonaisuuden kannalta kannattava ja positiivinen, en tiedä.
Minäkin mietin, että mitä tuolla kirjoita mistä tiedät oikeastaan tarkoitetaan. Minäkin tuossa jokin aika sitten eläydyin majavaksi muuttuneen tytön sielunelämään, mutta en ole koskaan ollut itse majava.
Tiedät enemmän kuin tiedät. Lähtökohtana "kirjoita siitä mistä tiedät" sisältää minusta sen ja senkin ettei kannata mennä merta edemmäs kalaan, ja luulla että sieltä saa suuremman kalansaaliin. Pintapuolisesti voi eläytyä johonkin toiseen,esittää toista, mutta kyllä se niin menee, että kirjoittajan on kaivettava itsestään se pikkutyttö ja majava. Niinkuin hyvä näyttelijäkin tekee, ja pidettävä se rooli sopivan matkan päässä ettei yhtenä aamuna väitä olevansa majava.
VastaaPoistaElina hirvosesta: esikoisesta en erityisemmin pitänyt, kirjoittaja ei tuonut aiheeseen mitään uutta. Minusta se oli lähinnä puiseva.
VastaaPoistaOsa Hirvosen Afrikka-kolumneista on ok ja hänen uusimpansa Kauimpana kuolemasta on täyttä tavaraa. Kuluvan vuoden kotimaisten kärkeä, omasta mielestäni paras. Arviooni toki vaikuttaa se, että aihepiiri on minua lähellä.
Tuo "kirjoittaa vain siitä mistä tietää" on minustakin vaarallinen rajausvaade: näitä meillä on ihan riittämiin. Arjen kopiointia. Ja jo kirjoittajalle tekstinteon mielekkyys syntyy paljolti oman henkilökohtaisen elämän ylittämisestä. Siitä, että haetaan tietoa, muodostetaan näkemyksiä ja kurotaan tarinaa jostain, mikä on uutta. Otetaan hasteita, mennään oman mukavuusalueen ulkopuolelle.
En ole vielä lukenut Hirvosen toista teosta, mutta on lukulistalla.
VastaaPoistaAjattelen juuri noin, Siperiina, että haetaan tietoa, muodostetaan näkemys etc., ja huomaan käsittäväni tuon "kirjoittaa siitä mistä tietää" hieman toisin. Hmm.
Kiven Seitsemän veljestä. Ylittääkö teos arjen? Ovatko ne Kiveä vai mistä hän kaivoi hahmot? Ei ollut googlea, ei tietokoneita. Tunsiko hän sen ympäristön josta hän kirjoitti? Kirjoittiko hän jostakin mistä ei tiennyt yhtään mitään? Hän ylitti mukavuusalueensa reunat aivan varmasti.
Mitä mukavuusalueensa yli meneminen tänä päivänä tarkoittaa, merkitsee? Konkreettisesti.
On pelottavaa huomata, etten aina muista enkä hahmota, että Aleksis Kivellä ei tosiaan ollut googlea käytössä. Nuoret jotka ovat syntyneet suoraan tietokoneen ääreen, tajuavat sitä vielä vähemmän.
VastaaPoistaEn osaa vastata tuohon mukavuusalueen ulkopuolelle menemiseen kuin omalta kohdalta. Sen kyllä tuntee nahoissaan kun siellä on. Esim markkinointiviestinnän kurssilla, missä kaikilla muilla naisilla on rakennekynnet.
Stig Larssonin omaisuuden perivät hänen isä ja veli, kaksi duunarijunttia Uumajasta.
VastaaPoistaOli hauska katsoa tv:stä Larssonin kommunistityttöystävän pidäteltyä raivoa ja halveksuntaa näitä työläismiehiä kohtaan.
Mutta jos kommunistityttöystävän rooli kirjojen synnyssä on niin keskeinen kuin jotkut tuntuvat ajattelevan, en ihmettele raivoa.
VastaaPoistaRuotsissakin on mahdollista solmia juridinen sopimus, joka takaa tyttöystävän perimysoikeuden. Sitä sopimusta kutsutaan avioliitoksi. Sellaisen tekeminen maistraatissa on helppoa.
VastaaPoistaNo, kommunisti on kommunisti.
Kuulostaa siltä, että et tykkää kommunisteista.
VastaaPoistaTuota, riippuu nyt kyllä mistä hänen dekkaristaan on kyse (anteeks, en jaksanut lukea koko ketjua!). Jos kyse on trilogiasta, siinä on pienet heikkoutensa, mutta pidän siitä silti.
VastaaPoistaJoku mainitsi Cornwellin; viimeisin suomennettu on ällistyttävän hyvä. Leidi parantaa selkeästi tyyliään (lyhenteet vähenevät jne.). Oli ihan mukava lukea, koska olen aikaisemmatkin lukenut ja osa on hyllyssäkin.
Muuten olen sitä mieltä, että minä pidän mistä pidän ja jos en pidä, kerron sen myös. En ainakaan usko olevani (no en, varmasti) johdateltavissa esim. HS:n kriitikoiden mielipiteiden mukaiseksi lukijaksi. Usch!
Polga, tässä on nyt räiskitty ympäripyöreästi ylipäänsä Larssonista. Minulla on työn alla trilogian 1 osa. Cornwallia en jaksa enää, vaikka olisi miten hyvä. Ahkerat kirjastonkäyttäjät ovatkin usein itsenäisiä lukuvalinnoissaan. Mutta Hesarin ym lehdykäisten merkitys on kai lähinnä siinä, että niiden kautta ihmiset saavat tietää että jokin kirja on ylipäätään olemassa. Ei siis tarvitse ollakaan kriitikon kanssa samaa mieltä, mutta ilman näkymistä läpysköissä voi ola vaikea päästä ihmisten tietoisuuteen.
VastaaPoistaKirjalistat mä katson aina kustantamojen ja BoD:n sivustoilta eli mitä tulossa julki. Sitten selaan kirjastojen uutuudet tai otan ne RSS-syötteenä. Siitä ei ole yhtään sen enempää vaivaa kuin lukea umpitylsää HS:a ja harvoja kritiikkejä!
VastaaPoistaMutta mä olenkin erilainen muori :)
Joo, kyl näissä kirjoissa paljon kökköyttä on, vaikka ovatkin vetävää luettavaa. Mielipiteeni linkissä.
VastaaPoista