Olen kulkenut siihen suuntaan, että kuuntelen enemmän itseäni, kuin maailman puhetta, ja sillä on ollut erilaisia seurauksia. Voin paremmin, tunnen elämän mielekkääksi, arki on täynnä ihmeitä. Pieniä ehkä, mutta minulle kallisarvoisia. Samalla railo minun ja maailman välillä kasvaa, ja median vaalima todellisuus karkaa yhä kauemmaksi.
Sillon media muuttuu epäkiinnostavaksi, ja se on huolestuttavaa, koska nykymaailmassa kirjailija on median parasiitti. Kirjailijan pitäisi olla intohimoisen kiinnostunut median toimintamekanismista, kiinnittyä siihen ja imeä sen verta.
Sitten kun ura urkeaa, suhde kääntyy toisin päin. Kun media uskoo voivansa kirjailijalla myydä itseään, siitä tulee kirjailijan parasiitti. Se kiinnittyy kirjailijaan, imee hänen vertaan, niin kuin se imee entisten hiihtäjien tai muiden suuruuksien verta.
Vamppyyritarinat ovat muodikkaita. Joku varmaan kohta kirjoittaa kirjailijan ja median välisestä suhteesta vamppyyritarinan. En minä kylläkään.
Tekstit
Toi mediavampyyri-idea on loistava :) Voisin muuten vaikka itse kirjoittaa siitä, mutta kun koitan vältellä koko vampyyriaihetta.
VastaaPoistaTuo kaksisuuntainen parasiittisuhde toimii varmaan hyvin niillä, jotka nauttivat huomion keskipisteenä olemisesta ja kaikenlaisesta hulinasta, eivätkä pelkää oman elämän hallinnan menetystä. Jotkut kai ihan oikeasti nauttivat julkkuelämästä (jota en kyllä omasta näkökulmastani osaa käsittää), oon toimittajahommissa kuullut aivan ihmeellisiä tarinoita siitä, miten esim. kaikenlaiset salarakkaat sun muut lööpeissäeläjät itse soittelevat toimituksiin ja kertovat että hei, leikkasin vahingossa leipäveitsellä palan sormesta tai haluutteko tehdä jutun siitä, kun kissani kuoli?
Mutta kukin tyylillään. Ja Facebookin, Irc-gallerian ja vastaavien äärellä lapsesta asti kasvaneille semmoinen koko elämän exhibitionismi on ehkä jo aivan arkipäivää, siitä tulee vähitellen uusi normaali.
Anu, ehkäpä kohtaloaan on turha vältellä. Anna periksi kiusaukselle. En usko, että kaksisuuntainen parasiittisuhde varsinaisesti on kenellekään hyväksi, mutta voi olla että jotkut saavat jotain hetkellistä mielihyvää ja merkityksentuntua siitä, ja loput saavat piristystä tylsyyteensä kun seuraavat suhdetta vierestä, lukemalla iltapäivälehtiä.
VastaaPoistaIltapäivälehdet, yök!
VastaaPoistaEn ole koskaan käsittänyt ihmisiä, jotka lukevat niitä (anteeksi kaikki). Ihan perverssiä.
Joskus yli kymmenen vuotta sitten itsekin selailin iltapäivälehtiä, mutta jouduin yleensä pois tolaltani ja tuli ällöttävä olo. Enhän tee vapaaehtoisesti muitakaan vastenmielisiä tai ahdistusta aiheuttavia juttuja, miksi ihmeessä lukisin iltapäivälehtiä.
Sanotaan, että lehdet vastaavat kysyntään. En usko. Tuskin lukijat vaatisivat iltapäivälehtien sontajournalismia, jos sitä ei tarjottaisi. Tai oikeastaan tyrkytettäisi esim. kassojen vieressä, jossa 7-vuotias lukee otsikon "Äiti tappoi lapsensa kesken aamiaisen". Miettikää!
Mua on kanssa ihmetyttänyt se kun pilttejä yritetään suojella milloin ylähyllyn nakulehdiltä, milloin hevimusiikilta, mutta noita lapsen nenän korkeudella roikkuvia, joskus hyvinkin järkyttäviä lööppejä ei saada jonnekin huit hemmettiin. Mieluiten suoraan sinne takapihan roskikseen, kiitos.
VastaaPoistaJäin nyt miettimään, kuinka paljon ns. tavalliselle lukijoille suunnattuja kirjallisuuslehtiä on Suomessa.
VastaaPoistaParnasso vaikuttaa ajoittain siltä, että se on suunnattu kirjailijoille tai kirjallisuuden tutkijoille. Kaiken pitää olla niin fiiniä.
Ei sillä, että minulla olisi jotain fiineyttä vastaan, mutta jos liikaa yritetään, se muuttuu kuivaksi ja mielenkiinnottomaksi.
Ja pyydän jo nyt anteeksi, etten ole lukenut varmaan yhtään Parnasso-lehteä kokonaan, joten kenties olenkin aivan väärässä.
Mutta minua kiinnostaisi sellainen lehti, johon kirjoittavat kirjailijat itse. Monet kirjailijoiden blogit – kuten sinun blogisi - ovat huomattavasti mielenkiintoisempia kuin esim. se Parnasso.
Luulen, että sellaiselle lehdykälle olisi tilausta (ellei sellaista siis jo ole?). Suurin osa lukijoista kun ei kuitenkaan ole mitään kirjallisuuden tutkijoita. Mutta se ei ole sama asia kuin ei olisi aivoja tai kykyä ymmärtää mitään.
Kommentointi tökkii, osa kommenteista katoaa julkaisun jälkeen. Bloggerilla taas jotain ongelmia. Anyway, tuplakommenttini voi poistaa, jos ne tänne joskus ilmaantuvat :)
VastaaPoistaHei Varjo, tervetullut kommentti, koska juuri samaa olen monta kertaa ihmetellyt. Ei siitä niin kauan ole kuin samaa pähkäiltiin ihan täällä blogissakin, miksi kaikki kirjallisuuslehdet ovat niin samanlaisia: Parnasso, Kirjailija, Nuori voima, Särö, Tuli ja savu, Lumooja. On yksi poikkeus: Kirjain, oletko katsellut sitä? Sellainen Valittujen palojen näköinen lehti. Kun tästä asiasta viimeksi keskusteltiin, keskustelijat kuitenkin esittivät, ettei sellaiselle lehdelle jota sinä ja minä kaipaamme ole tilausta. En kyllä ole varma ovatko he oikeassa, mutta tällaiseen johtopäätökseen he tulivat.
VastaaPoistaAnu, ehkä ajatellaan, että teksti ei ole yhtä vahingollista, ei imeydy aivoihin samalla tavalla kuin kuvat, tai musiikki. En tiedä. MInusta iltapäivälehdet saisi lopettaa, mutta joku niitä kaipaa, myynnistä päätellen.
Ja kaiman kanssa samansuuntainen kokemus iltapäivälehdistä. Joskus levottomina, alavireinä päivinä kun olen jossain vieraassa kaupungissa vieraiden ihmisten joukossa, enkä osaa keskittyä mihinkään, saatan lukea iltapäivälehden, ja silloin on aina jälkeen päin olo kuin olisin syönyt oksennusta.
Iloisia uutisia kaikille: iltapäivälehtien myynti on ollut tasaisessa mutta varmassa alamäessä jo muutaman vuoden.
VastaaPoistaVain varmat katastrofit myyvät enää ns. kunnolla.
Inhimillisyys ja järki voittakoon!
No sepä on ilouutinen. Mutta varmaan tuossa on joku huonopuoli, jota en nyt keksi.
VastaaPoistaLehtien sisältö riippuu hyvin paljon päätoimittajasta ja siitä, mitä hän arvelee yleisön haluavan lukea.
VastaaPoistaOlin Kanadassa asuessani vapaa toimittaja. Tyypillinen tapaus: Kirjoitin suureen naistenlehteen monta hyvää kulttuurijuttua, sitten päätoimittaja vaihtui, tilatut jututkin palautettiin ja niiden tilalle tuli sarja kuuluisista rakastajattarista. Niiden kirjoittaja olisi varmasti osannut kirjoittaa muustakin aiheesta.
Tarjosin hyviä aiheita suomalaisiin lehtiin, mutta haluttiin "tunteisiin vetoavia" hömppäjuttuja. Kun kirjoitin erääseen suosittuun lehteen jutun uudesta suhtautumisesta ylipaino-ongelmiin, lehti laittoi juttuun kuvituksen, joka sai lehtijuttuni muistuttamaan milteipä pornosivuja. Sitäkö suuri yleisö vaatii?
Ymmärsin, että oli valtava taistelu lukijoista ja sen mukana työpaikoista. Sellaiset lehdet kuin Metsästys ja kalastus ja Koululainen (vielä siihen aikaan) ottivat korkeatasoisia lehden alaan sopivia aiheita: Lumikengät, Intiaanien linnunkuvat, Kuumailmapallot, Teddykarhut jne.
Lopulta löysin hienon lehden ja päätoimittajan. Tapani Ruokanen oli siihen aikaan Kotimaa-lehden päätoimittajana. Sain kunnollisen palkkion ja mahdollisuuden kirjoittaa monenlaisista aiheista. Se oli ihanteellista toimittajan työtä.
Minä luen kaikkea, toisinaan myös iltapäivälehtiä, vaikka sekä juttujen aiheet että toimittajien asema viiltävät usein sydäntäni.
Jokin vuosi sitten teimme mieheni kanssa päätöksen sabotoida kaikkia lehtiä, jotka kirjoittivat Matti Nykäsestä.
Olimme nähneet Kanadassa ollessamme, miten paljon hyvää mainosta tämä liikunnallisesti huippulahjakas ihminen teki Suomelle. Häntä on kohdeltu häpeällisellä tavalla. Hänestä on tehty vampyyrien ravintoa.
Blogisisko
Olen ajatellut samaa Nykäsestä. Kotimaa on vieläkin minusta aika hyvä lehti, koska se on aidosti liberaali, suvaitsee monenmoisia näkemyksiä.
VastaaPoistaTunnustan, että ostan iltapäivälehtiä silloin tällöin kuten ostan naistenlehtiä ja muutakin hömppää. Ja suklaata.
VastaaPoistaSaat anteeksi;-)
VastaaPoista