Olen juuri kotiutunut kirjamessuilta, ja olen henkisesti romuna. Miten on mahdollista, että minä kirjoitan ja julkaisen kirjoja, kun maailma on täynnä ihmisiä, jotka ovat paljon kauniimpia, nuorempia, fiksumpia, ahkerampia, aikaansaavempia, sosiaalisesti taitavampia, ja parempia kirjoittajia kuin minä. Kotona koneen ääressä sitä elää omassa sievässä kuplassaan, täällä tämän koneen ääressä olen maailman paras kirjailija, ainakin hyvinä päivinä. Mutta rantautuminen messukeskukseen paljasti jälleen karvaan todellisuuden. Kaltaiselleni narsistisesti häiriintyneelle minävaurioihmiselle on shokki joutua hiekanjyväksi koneiston rattaisiin narskumaan ja vikisemään. Siksi olikin mukava päästä aurinkosateeseen, ja saada palkinto, kiitos Hanna!
Mutta kauneimmassakin ruusussa piilee piikki pistävä, ja tässäkin on ehtoja. Pitää kertoa kolme asiaa, joita rakastaa. Rakastan kirjoittamista, rakastan miestäni, ja kesämökkiäni. Kuvakin piti liittää, joten tuo alempi kuva on mökiltä. Siinä on vene, lasikuituinen vuotava purtilo, jolla lähdemme verkkojenlaskuun ja nostoon silloin kun mökillä olemme.
Sitten piti vielä luovuttaa palkinto eteenpäin, mutta en pysty nyt tekemään Sofien valinta tyyppistä ratkaisua, eli valitsemaan muutamaa, kun inspiroivia blogeja on niin paljon.
Tekstit
Voi Kirsti, miten kurja kuulla, että olet romuna, kun minusta oli aivan mahtavaa viimeinkin tavata sinut in person, ja olit minusta mukava ja hauska ja älykäs ja kauhean pitkä, paljon pidempi kuin minä, vaikka minulla oli seitsemän sentin pidennyskorotkin jalassa.
VastaaPoistaAinahan se tuntuu siltä, että toiset keksivät paremmat aiheet ja ovat tuotteliaampia, niin minustakin tuntuu, kun luen, että olet kirjoittanut sekä aikuisten- että lastenromaanin että näytelmän ja ties mitä. Minulta ei ole julkaistu koko vuonna mitään, ensi vuonna pitäisi sitten tulla kaksikin kirjaa. Toivottavasti.
Mutta onnittelut palkinnosta. Jaksat kirjoittaa blogiakin, voi sentään...
Hei Päivi, oli minustakin mahtava tavata sinua, samoin kuin muita kollegoja. Se kai vaan on jokin adrenaliinikrapula, joka aina iskee tuollaisten suoritusten jälkeen, kun on joutunut skarppaamaan, ja olemaan haastateltavana jne. Huomenna olen varmaankin jälleen oma positiivinen itseni, hahhaa. Ja onnea tuleville kirjaprojekteille, ne ovat kiinnostavia.
VastaaPoistaAINA on joku, joka on parempi siinä missä itse on hyvä. Ihan aina. Pitäisi pystyä silti olemaan omiin saavutuksiinsa tyytyväinen, vaikka tietysti se on joskus helpommin sanottu kuin tehty.
VastaaPoistaEhkä auttaa jos suhteutetaan asioita vähän toiseen suuntaan: Sinä olet sentään julkaissut jo monen monta kirjaa, ja wannabe-kirjailijoita on varmaan vielä enemmän kuin julkaisseita kirjailijoita. Eli olet kumminkin siellä ns. voiton puolella :)
Ylipäätään on turha verrata itseään yhtään kehenkään. Mutta kotona omassa rauhassa on jotenkin helpompi olla vertaamatta itseään, kuin maailmalla liikkuessa.
VastaaPoistaJos ihminen rakasta miestään, mökkiään ja kirjoittamista, ja jos tämä kirjoittaa sellaisia kirjoja joita olen sinulta lukenut, ei voi kyllä olla tuollainen luonnevikainen narsisti joksi itsesi leimaat.
VastaaPoistaKiitos Reettasta. Se on aikuislukijalle terveysvaikutteinen kirja. Lukekaa satuja, se tekee hyvää!
Heh, no en oikeastaan ajatellut leimaavani itseäni luonnevikaiseksi narsistiksi, vaan kerroin olevani minävaurioinen ihminen, jolla on narsistisia piirteitä. Eläköön se pieni ero;-) KJ:n kirjan narsismikuvauksesta löytyi paljon tuttuja piirteitä... Niin, aikuisille nuortenkirjat tekevät hyvää. Toivottavasti nuorillekin.
VastaaPoistaNarisen asiasta sen verran että eläimiä voi sanoa luonnevikaisiksi. Ihmisten sanominen luonnevikaisiksi on heidän dehumanisointiaan. Luonnehäiriö joutaa sekin Kotuksen sana-arkistoon persoonallisuushäiriön tieltä. (Narina loppu.)
VastaaPoistaOnneksi täällä ei sitten ketään nimitelty luonnevikaiseksi!
VastaaPoistaLuonnossa rentoutuu parhaiten. Se on tosi. Itsekin käväisin perjantaina kirjamessuilla ja väkeä riitti jo aamusta alkaen. Joitain aiempina vuosina olleita osastoja puuttui, enkä löytänyt Sammakon lokerosta toivottua Kirjaston kissojen uusinta albumia.
VastaaPoistaJa kukapa ei olisi jollain tavoin pikkuisen minävaurioinen. Yleisimpiä vaivoja varmastikin. ;)
Nimenomaan elämänkulkija!
VastaaPoistaNo höh! Kun mullekin tuli niin hyvä mieli Kirstin näkemisestä ja sit hää oli palannut kotiin pahoilla mielin. :( :( :(
VastaaPoistaSe on luultavasti aika paljon kemiaa. Ensin on adrenaliinit piikissä, ja sitten kun on jännitys ohi, ne romahtavat, ja herkkä yksilö kokee sen morkkiksensekaisena alakulona.
VastaaPoistaKirsti, pieniä huomioita päiväsi piristeeksi:
VastaaPoista1. Säteilit messuilla.
2. Olit sujuvasanainen kuten aina.
3. Kerroit nuorisokirjailijoiden osastohaastattelussa, että käyt aamuisin aina työhuoneessasi avaamassa koneen ENNEN aamiaista ja lehdenlukua, sitten onkin jo kiire takaisin, kun esilämmitetty huone ja kirjoittaminen vetävät puoleensa. Kiitos vinkistä!
4. Oli mukava tavata miehesi, vaikutatte kovin samanhenkisiltä, teistä huokuu lämpö ja rauha.
5. Reetta ja linnan vangit on omaääninen ja jännittävä kirja. Myös omatuoksuinen ja -hajuinen: lukija pystyy aistimaan linnan salakäytävien kosteuden ja kolkkouden - loistavasti kuvattu! Kiitos.
6. Markkinointia et ole turhaan opiskellut: Reetta-kortit ovat kivoja. Olen vähän kade.
Voisin jatkaa listaa, mutta pitää mennä ruokakauppaan.
No voi kiitos, mutta sinä se vasta säteilitkin. Ihailin niitä vihreän sävyjä vaatteissasi. Minun on ollut tarkoitus postata Piruettiystävyydestä jotain, en vain ole löytänyt (itselleni) sopivaa näkökulmaa. Nyt se taisi tulla, ja palaan asiaan:-)
VastaaPoista