Huomenna on marraskuu, ja marraskuu on se kuukausi, jota pelkään eniten. Marraskuussa en ole vielä tottunut pimeään, kesä on tuoreessa muistissa, ja sen menettäminen tekee melkein liian kipeää. Joulukuuhun ehdittäessä olen jo turtunut, enkä välitä mistään. Talvipäivänseisauksen jälkeen toivo sitten jälleen viriää, ja tammikuu on jo toivoa, jos ei nyt ihan täynnä, niin puolillaan kuitenkin.
Nyt olen jatkanut kalenterin tyhjentämistä. Takana on pari yliaktiivista vuotta. En oikein tiedä minkä hepulin sain, kun yhtäkkiä kalenteri täyttyi erilaisista koulutuksista ja projekteista. Mutta nyt minulla on taas mahdollisuus mölliköidä kotona vuorokaudet ympäri, ja päivän sosiaalisin ponnistus on sanoa postilaatikolla käydessä naapurille päivää. Tarkoituksena on lähiaikoina lukea taas vähän enemmän romaaneja, ja aion myös entistä vakavammin pohtia, että mihin minä tässä oikeastaan tähtään ja olisiko jotain järkevää tehtävissä. Vai jatkanko samaa älyvapaata söhräämistä lopun ikääni.
Tekstit
Jatka vain söhräämistä, suosittelee Salme.
VastaaPoistaToivottavasti et siivoa huomista kalenterista! :)
VastaaPoistaJa muista syödä riittävästi D- ja B12-vitamiineja! Mä aloitin jo D-kuurin tälle talvelle, tuntuu että heti piristyi vähäsen.
Söhrääminen on elämän tarkoitus (siis 42:n lisäksi). Kaikki me täällä söhrätään, mahdollinen päältä katsoen järjelliseltäkin toiminnalta näyttävä on pelkkää illuusiota. Päältäkatsoen voi näyttää siltä että joku hoitelee elämäänsä tosi särmästi, mutta jos ko. tyypin kenkiin hyppäisi sisälle, sitä samaa söhräämistä sekin olisi :D
Jotain järkevää rakennetta kuitenkin kaipaisiin söhräämiseeni, Salme.
VastaaPoistaAnu, en siivoa! Ja D-vitamiinin & kirkasvalokuurin olen aloittanut. Mutta takkuista on silti.
Neljän viikon pituisen Sinkauta itsesi soihtuna töihin -koulutuksen ollessa loppusuoralla (lopussa olen minäkin) tunnen kieltämättä pientä kateutta tilanteesta, jossa päivän ainoa sosiaalinen (tai mikä muu tahansa) ponnistus voisi olla sanoa naapurille rapussa hei. Mutta ehkä marraskuussa on syytä olla kiitollinen, että edes jossain on vihreää. *huok*
VastaaPoistaTalvipäivänseisaus on minullakin rajapyykki. Sen yli kun pääsee...
Kaamostautisena, yhteiskuntakelvottomana,
helena
Vartti valoa ja nahkiainen, jihuu.
VastaaPoistaHelena, mietinkin jo, että mihin mahdoit kadota. Kuulostaa, että sinulla on ollut rasittava kurssi. Osanottoni.
VastaaPoistaAi, sinä olet siis vauhdissa Salme.
Kiitos, Kirsti. Vielä kun jaksan tämän viikon Huikeat Haastatteluharjoitukset, voin ensi viikosta lähtien keskittyä laatimaan Räätälöityjä Työpaikkahakemuksia ja Ansiokkaita Luetteloita.
VastaaPoistaOikeasti en edes halua töihin, on vain pakko.
Mutta jospa sitten jaksaisin myös lukeakin jotain. Odottamassa on Marina Lewyckan Muu maa mansikka? Samalla voisi muistella omaa nuoruuden mansikanpoimintaprojektia.
Olen joskus miettinyt, että onko noista kursseista oikeasti hyötyä, kun kaikki käyvät niitä, ja oppivat tekemään loistavia hakemuksia, niin mitenkäs sieltä nyt joukosta kukaan enää erottuu. Mutta kurssien järjestäjät tietty työllistyvät, ehkä se on ihan hyvä juttu sekin.
VastaaPoistatai toinen on se, että kirjoittaa kirjan siitä miten kurjaa elämä on ollut siihen saakka... itselläkin on joskus ollut mielessä, mutta miksi haluaisin rasittaa maailmaa kurjuudella, jota se kantaa polvet notkolla jo nytkin? :)
VastaaPoistaNo jotkut vissiin nimenomaan haluavat lukea kurjuuskirjoja:-) Vaikka ihmettelen kyllä.
VastaaPoista