keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Lukijapalaute

Sain eilen käsin kirjoitetun lukijakirjeen, jossa 9v lukija kertoi lukeneensa Reetta-kirjan kahdessa päivässä, koska se oli niin hauska ja jännittävä. Paras kohta oli se kun Valpuri Kyni oppi lentämään, ja se kun Edit lähti pelastamaan Reettaa, ja sitten vielä se, kun Valpuri muutti Reetan maskottikissan eläväksi. En osaa edes kuvailla miten tärkeänä pidän tällaista aidon kohderyhmän antamaa suoraa palautetta.

Lastenkirjailijan keskeinen ongelma on, että hän on aikuinen, ja että kirjojen julkaisemisesta, levittämisestä, ostamisesta ja niin edelleen päättävät aikuiset. Ei tämä ehkä ole kaikille nuortenkirjailijoille ongelma, mutta minä olen kokenut sen ongelmalliseksi. Oman aikuisuuteni ehkä osaan lapsille ja nuorille kirjoittaessani siirtää syrjään, ja kaivaa sisäisen lapsen naftaliinista, mutta muut kirjan kohtaloon liittyvät tahot eivät välttämättä näe tarpeelliseksi suitsia aikuista yliminäänsä.

Muistan, kun luin Onnimannista tyttökirjakriitikin (ei liittynyt omaan kirjaani), jonka olennainen sisältö oli muistinvaraisesti referoiden tämä: Kirja oli tyttökirjaksi erinomainen, koska sen pystyi keski-ikäinen mies lukemaan punastumatta.

Minua harmittaa, etten ottanut kritiikkiä talteen, mutta kaipa se löytyisi. Kysymyksessä oli jokin 2000 luvun alkupuolen Onnimanneista, silloin seurasin pääsisikö Emma-sarjani joku kirja joskus seulan läpi ja tulisi esitellyksi lehdessä.

Tuon kritiikin luettuani heräsin todellisuuteen. Että siis tyttökirjan "hyvyyden" kriteerinä on se, pystyykö keski-ikäinen mies lukemaan sen punastumatta.

Asia ei olisi olennaisesti erilainen, vaikka kriitikko olisi ollut keski-ikäinen rouva, joka olisi todennut suurin piirtein samoin.

Sinänsä tietysti aikuisen on aina hyvin vaikea arvata, mistä lapset ja nuoret pitävät. Varsinkin kun erilaiset lapset ja nuoret pitävät hyvin eri tyyppisistä kirjoista. Ja kirjoittaessaan nuorille kirjailija kuitenkin pysyy väkisinkin aina aikuisena. Ei hän kokonaan pääse pakoon omaa elämänkokemustaan.

Share/Bookmark

23 kommenttia:

  1. Tuollainen kontakti lukijalta on aivan mahtavaa! :) Ja sinä onnekas sait oikean käsin kirjoitetun kirjeen, nykyäänhän 99,9% lukijapalautteesta tulee sähköpostilla.

    Hmm, mitähän sellaista tyttökirjoissa oletusarvoisesti on, joka punastuttaa keski-ikäistä miestä? Ja mitä väliä vaikka keski-ikäinen muuttuisi lukiessaan sateenkaarenväriseksi, kunhan kohderyhmä tykkää?

    Onhan se vaikea arvioida mistä "nuoret" noin laajana joukkona tykkäävät, mutta itse käytän mittarina omia nuoruuden lukukokemuksiani. Kirjoitan sellaisia kirjoja, joista olisin luultavasti itsekin tykännyt lapsena ja nuorena.

    VastaaPoista
  2. Ihana lukijakirje, johon oli vielä nostettu lempikohdat! Niin arvokasta palautetta tuollainen.

    Anun tavoin minäkin kirjoitan sellaisia kirjoja, joita olisin halunnut lukea lapsena - ja haluan edelleen. On mahtavaa, kun saa esimerkiksi kirjoittaa haaveitaan todeksi tai tehdä muistoistaan hellempiä.

    On ihan sama, vaikka kaikki maailman keski-ikäiset punastuisivat tai tuhahtelisivat kirjojani lukiessaan, en minä heille kirjoita.

    VastaaPoista
  3. No sama mulla, sellaisia kirjoja kirjoitan, kun itse olisin halunnut lukea, tai haluaisin nykyään lukea. Mutta vali vali valitettavasti se ei taida olla ihan sama mitä maailman kaikki keski-ikäiset ajattelevat, koska ne ajatukset voivat ratkaista monta asiaa kirjailijan elämässä, tai sitten kasata esteitä taipaleelle.

    VastaaPoista
  4. Pitäisi olla sellainen kustantamo, jossa lasten- ja nuortenkirjojen kustannuspäätöksiä tekisivät lapset ja nuoret :)

    VastaaPoista
  5. Ai keski-ikäisille miehillekö tyttökirjatkin pitäisi kirjoittaa? Siinä meillä on mittapuu joka lähtöön.

    Mutta saamasi lukijapalaute ilahduttaa kyllä sivullisenkin mieltä. :)

    VastaaPoista
  6. Käsinkirjoitettu kirje ! Hienoa etteivät vanhemmat kaivaneet sähköpostiosoitetta.

    (saako keski-ikäinenkin henkilö tykätä siitä kirjasta? sirkusprinsessa traumasta ja vähän hulluista edit-tädeistä joilla on ranskaa puhuvia inkarnaatioita kotonaan).

    VastaaPoista
  7. Niinpä Anu. Ja kaikki kirja-arvostelut, apurahapäätökset jne vois kans olla nuorten tekemiä, vai voisko...

    Helena, no eikös ole sopiva mittapuu!

    Hirlii, tottakai saa ja jopa pitää, mutta kohderyhmäppalaute on aina jotain erityisen spesiaalia.

    VastaaPoista
  8. Minulle on suuri helpotus, että aikuiset tekevät kaikki päätökset. Muuten joutuisin luultavasti lopettamaan kirjoittamisen. (Joo, on tässä ristiriita.) En haluaisi kirjoittaa aikuistenkirjoja. Kirjoitan mieluiten lapsille ja nuorille. Mutta kuka kirjojani lukee, ketä ne kiinnostavat? En osaa oikein varmasti vastata muuta, kuin että itse toki olen kiinnostunut ja kaverit myös.

    Terv. Sari

    VastaaPoista
  9. Pitääkö kirja brändätä jollekin erityisesti?

    En lainkaan epäile etteikö kohderyhmä palaute olisi ihan spesiaalia tekijälleen, mutta mitäs sitten jos kohderyhmäbrändäys menee pieleen?

    Lasten- ja nuortenkirjojen kohdalla tätä ei varmaankaan niin paljon tapahdu, mutta muut brändäykset saattavat hyvinkin mennä. Ihan taannoin tuli yhdestä kirjasta mieleen semmoinen. Että ajateltu kohderyhmä tuskin kiinnostuu, mutta ihan muita kiinnostaa.

    Oisko tuossa kohderyhmäajattelussa jotain vähän hölmöä yritystä määritellä kirjan lukijakunta. Ja sitten lukiessa tajuaa, että nyt on kohderyhmäajattelija erehtynyt.

    Uskon nimittäin, että kyllä kirja tiensä lukijan luokse löytää ja lukijakunta kertoo sitten omalla laillaan siitä minkälaisia lukijoita kirjan sisältö ja kirja muutenkin teoksena kiinnostaa. Voiko sitä etukäteen valita? Kannattaako edes?

    Paitsi siis lasten- ja nuortenkirjojen kohdalla. Se on vähän eri juttu.

    (kunhan tässä kyselen vaan)¨

    VastaaPoista
  10. Hei Sari, joo sehän tietysti on lähtökohta, että itseä kiinnostaa. Vaikea olisi ajatella, että muita kiinnostaa, jos ei kirjoittajaa itseäkään. Mut siis eikö aikuisten kirjatkin olisi kivoja?

    Hirlii, kohderyhmäajattelu lähtee varmaankin kustantajan tarpeesta. Siitä että kirjalle pitää löytyä ostajat. En ainakaan kirjoittaessa mieti kohderyhmää, paitsi ikäryhmittäin. Ja ehkä sukupuolittain, eli olen jotenkin alistunut siihen, ettei mun kirjoja lue kuin naiset. Jos nyt vähän kärjistää.

    Mulla on kyllä vähän mennyt usko tuohon kirja löytää lukijansa juttuun. Ei se ainakaan automaattisesti löydä kaikkia mahdollisia lukijoitaan. Kirja löytää vain osan kaikista niistä ihmisistä, joille se voisi olla ihan oikea kirja. Kohderyhmäajattelulla pyritään ehkä lisäämään kirjan ja lukijan välisen kohtaamisen todennäköisyyttä.

    VastaaPoista
  11. "Pitäisi olla sellainen kustantamo, jossa lasten- ja nuortenkirjojen kustannuspäätöksiä tekisivät lapset ja nuoret :)"

    Lapset valitsisivat kirjat joissa olisi koiria ja hevosia.

    VastaaPoista
  12. Mitenkä löysit itse rakkaimmat kirjasi? Kuinka ne tulivat luoksesi? Kuka ne toi?

    (kyselen taas, koska en himppulan vertaa usko mihinkään markkinakapitalismikakkaan tässä asiassa)

    VastaaPoista
  13. No minähän luin kirjoja hyllyjärjestyksen mukaan, aloitin aasta jne. Mutta en ole niin naiivi, että kuvittelisin samanlaisia lukutoukkia löytyvän kovin merkittäviä määriä. Sitä paitsi kirjojen tulva on tänä päivänä eri luokkaa kuin 60 luvulla. Nuortenkirjojakin julkaistaan vuodessa sellaiset 1400 nimekettä. Kyllä sinne yhden turkulaiskynäilijän opukset hukkuvat.

    VastaaPoista
  14. Näin muistelenkin sinun kertoneen, että kirjastosta löysit lempikirjasi/kirjailijasi, vaikka niissä on hyllykilometreittäin kirjoja.

    Kirjasto on siis oiva paikka. Ei ainakaan sinun kirjoittamasi kirjat ole hukkuneet, eivätkös ne ovat lainassa, enimmäkseen.

    VastaaPoista
  15. Kirjasto on oiva paikka joo, mutta näen lukijapotentiaalia sen ulkopuolellakin.

    VastaaPoista
  16. Uusi lukija ilmoittautuu!

    Johkaannuin fb-sivuilta häiriöklinikallesi, monen mutkan kautta. Heräsi uteliaisuus kirjoihisi ja tilasin kaikki ne "aikuiskirjasi", jotka on luettu näkövammaisten/lukemisesteisten Celia-kirjastoon. Itse kuulun sinne kroonisen selkäsairauteni, en näköesteen vuoksi.

    Hihittelin itsekseni trilogian parissa, mutta en pelkästään naureskellut. Olin vilpittömän ilahtunut, että evl-kirkon pähkäilyä käsitellään myös kepeämmässä kirjallisuudessa kuin mitä teologia kirjoineen edustaa.

    Ja sikäli kirjasi eivät ole "kepeää kirjallisuutta" (vaikka hihityttävätkin), että joko olet perehtynyt hyvin taustaan, tai elänyt sitä itse, taustatyö on tehty/hanskassa hyvin.

    Lähetän linkin/vinkin kirjoistasi ystävälleni; pappissuvun "mustalle lampaalle"; keskiäkäiselle vasemmistokallistuneelle, setaa tukevalle kriittiselle lukijalle, joka pohtii ateisminsa kera kuitenkin paljon uskonnon/luterilaisuuden vaikutusta arkipäivään ja ihmisten (ja naisen) elämänratkaisuihin.

    Yllätys ei liene se, että satakuntalaisia olemme molemmat ;).

    Luulen tunnistavani Heikki-papin esikuvan. Annoin hänelle tänään nimesi ja pari kirjasi nimeä, jotta voisi itse lukea miten symppis hän on fiktiossa.

    Uusinta odotellessa!

    Maarit

    VastaaPoista
  17. Oo, uusi elävä lukija! Hienoa! Ja miten ihmeellisiä ovat lukijoiden tiet, kun parjattu fb saa toimia välittäjänä kirjailjan ja lukuhaluisen ihmisen välillä. Isä Heikin on jokunen muukin ollut tunnistavinaan. Pari tunnistusta on ainakin mennyt harhaan, mutta eipä kai se haittaa;-) Ja kiitos kun suosittelet kirjojani, se on minulle marginaalieläjälle kullanarvoista!

    VastaaPoista
  18. Kirsti; olen turkulainen, kuten myös isä-Heikiksi "tunnistamani" mies. Ja,jos uskomme tiedotusvälineitä ja/tai suomalaista ortodoksista kirkkoa, isä-Heikin ongelmia (ja kirkon kurinpitotoimia) ei ole, eikä ole ollut ainakaan vuosikymmeniin, ortodoksisessa kirkossa muutoin kuin Turussa.

    En pidä siitä, että tunnistettavasta ihmisestä kirjoitetaan fiktiota, mutta pidän kovasti isä-Heikin hahmosta. Ja siinä on kovan faktan lisäksi tavoitettu jotakin olennaista esikuvastaan. Isä-Heikki on sympaattinen, eivätkä ruskeat nappisilmät sitä vähennä.

    VastaaPoista
  19. Ilmeisesti jotain ongelmia ortodoksisessa kirkossa kuitenkin on ollut, koska esikuvatarjokkaita on löytynyt useampia. Ja se on sinänsä ihan hyvä, koska minulla ei ole ollut päämääränä kirjoittaa tunnistettavasta ihmisestä. Mutta joskus vastaan tulee niin kiinnostavia persoonia, että he pistävät mielikuvituksen liikkeelle ja tunkevat mukaan teksteihini. Isä Heikkiäkin yritin vastustaa, mutta kirja lähti syntymään vasta sitten kun päästin hänet valloilleen. Usko tai älä, mutta en kirjaa kirjoittaessani tiennyt hänen ongelmistaan, vaan keksin ne itse. Ne tulivat ilmi vasta sitten kun kirja oli jo valmis. Sympaattinen hän on, tai oikeastaan enemmänkin, koska hänen tehtävänsä on pistää pakettiin kaikki se mitä olen itse ymmärtänyt kristinuskosta, ja mitä pidän siinä uskonnonfilosofiassa arvokkaana.

    VastaaPoista
  20. Kirjojasi lukiessani ajattelin että minäkin haluaisin tuollaisen isä-Heikin, tosin mieluummin alkkisongelmaa. :)

    VastaaPoista
  21. Siis *ilman* alkkisongelmaa.

    VastaaPoista
  22. Sitä varten kirjat on kivoja, että niitä lukemalla voi saada kokemuksia, jotka muuten uhkaavat jäädä kokematta. Sama ilo liittyy kirjoittamiseenkin.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!