Dokumentti oli iltapäivälehtitasoa. Kerrotaan mitä hullua jotkut ihmiset ovat tehneet, ja sitten sanotaan että he tekivät tuollaista, koska olivat hulluja.
Olin töissä Huittisissa 90-luvun alussa, ja silloin syrjäkylillä liikkuessani sain kuulla tarinoita erikoisesta lahkosta, joka oli vaikuttanut siellä päin. Jutut vaikuttivat kirjaani Usko, toivo ja kuolema. Minua kiinnostaa edelleen asia, johon dokumentissakin viitattiin. Odotin, että kun asiaan sentään viitattiin, sitä olisi edes hiukan pohdittu. Mutta kun ei.
Alma Kartanon veli oli punikki. Kun tiedämme, millainen yhteiskunnallinen ilmapiiri oli kansalaissodan jälkeen, niin miksi dokumentin käsikirjoittajat eivät olleet vaivautuneet miettimään olisiko se kenties vaikuttanut johonkin. Mitä kertoi sisällissodan runtelemasta pitäjästä, että juuri siellä syntyi tällainen liike? Ei se syntynyt siksi, että ihmiset olivat hulluja, se syntyi järkytyksistä ja paineista, joita ihmiset olivat joutuneet kokemaan. Risto Alapuro kirjassaan Suomen synty selittää aika seikkaperäisesti miten Huittisissa hillottiin ihmisiä kansalaissodan loppuselvityksissä. Tarkoitan siis ns. valkoista terroria. Kirkko asettui oikopäätä valkoisten puolelle. Alma Kartanon julistuksessa helvetin takaseinä on muurattu luterilaisen kirkon pappien pääkalloista. Voisiko näillä asioilla olla jokin yhteys?
En tarkoita väittää, että oikeasti Alma Kartano olikin vain suuri, väärinymmärretty hyväntekijä. Tarkoitan vain, että ymmärrys ei tämmöisistä "dokumenteista" lisäänny. Dokumentti oikeastaan liittyy samaan ilmiöön, jota on kritisoivinaan. Paha projisoidaan itsen ulkopuolelle helppoon kohteeseen, syntipukkiin jonka tolkuttomuutta voidaan hämmästellä. Hämmästellessä sopii nauttia siitä ylemmyydentunteesta, että me itse olemme niin järkeviä.
Mutta entäpä jos meissä kaikissa asuu pieni Alma Kartano?
Ps. Vanhalla häiriksellä postasin tästä aiheesta syyskuussa 2005. Katsoin huvikseni blogin tilastot, ko. dokumentin aikana blogissa oli käyty melkein 250 kertaa hakusanalla Alma Kartano. Kyllä televisio vaan on tehokas.
Tekstit
Luin Risto Alapuron kirjan juuri äskettäin sosiologian tenttiin.
VastaaPoistaSatakuntalaiseen sieluuni kirja teki syvän vaikutuksen. Ajatteln samoin kuin sinä, että asioilla on täytynyt olla yhteyttä.
Kansalaissodan jälkeen maa oli täynnä rikkinäisiä ihmisiä. Monet kärsivät hiljaa itsekseen, moni säilytti traumansa lähipiirissä 1960 -luvulle asti ja sitten jotkut harvat sekosivat julkisesti.
Asia koskee varmaankin satakuntalaista sielua, mutta silti katsottuani ohjelman:
VastaaPoistahengellinen sadisimi on hengellistä sadisimia, se perinne on lujasti elossa edelleenkin. Olet oikeassa, Alma Kartano on elossa hyvin väkevästi, mutta liioiteltua on väittää että "kaikissa meissä".
Kenessä elää kenessä ei.
Hirlii, Alman opetuksissa keskeistä oli projisoida paha itsen ulkopuolelle joihinkin muihin ihmisiin. Siinähän on kysymys minän puolustusdefenssistä. Hyvä on itsessä, paha jossakin ulkopuolisessa. Tätä ajattelua dokumenttikin uusintaa. Me katsojat olemme hyviä, täysjärkisiä ja päivittelemme Alma Kartanon hulluutta. Minusta on vähän vaarallista tuudittautua siihen ajatukseen, että hyvä ja paha, tervejärkisyys ja hulluus olisi tällä tavalla splitattavissa.
VastaaPoistaTillman, muistan vielä 70-luvulla Karkussa, kesämökillä tapauksen, kun peltojen poikki juoksi nainen ja houraili ampumisista. Olin silloin ehkä 14. Tapaus jäi mieleen. Kiinnostava minusta myös miettiä, millä tavalla nämä asiat edelleenkin voivat vaikuttaa, vaikka ovat ihmisten tietoisesta muistista kadonneet. Minäkään en tuolloin 14 vuotiaana tajunnut mistä oli kysymys. Pidin naista vain hulluna. Mutta tapahtuma kuitenkin painui syvälle mieleeni, ja uskon että se on vaikuttanut maailmankatsomukseeni.
Kyllähän ne vaikuttavat, kolmanteen ja neljänteen polveen. Siksi minua pelottaakin, kun joku aina joskus sanoo, ettei historialla ole merkitystä, että pitää elää vain eteenpäin. Millä sitten on merkitystä, ellei tehdyillä teoilla?
VastaaPoistaPike
Tuntuu, että ei ihminen kyllä opi menneisyydestä. Se ei opi vaikka yrittäisi. Jotenkin sellainen kehityspessimismi on minut nyt kyllä vallannut. Mutta älyttömän tärkeähän olisi ottaa menneistä virheistä opikseen. Vaan kun ei. Ihmisten ajatus kulkee suurin piirtein näin: Ennen oltiin tyhmiä, onneksi me nykyajan ihmiset olemme paljon viisaampia ja tiedämme paljon enemmän. Ja pam, taas mennään ryskyen metsään.
VastaaPoistaOlen Kirsti ihan samaa mieltä splittaamisesta. Yksittäisten ihmisten kohdalla sitä on helppo harrastaa ja samalla voi todellakin vakuuttua siitä että itse on Terve, Järkevä ja kaikinpuolin Normaali. Hulluus on ulkona meistä.
VastaaPoistaMutta miten selittää sitten kokonaiset kansanmurhat, joissa ryhmä A alkaa listiä ryhmään B kuuluvia jonkin arbiträärisen seikan perusteella? Ovatko A:laiset pahoja ja hulluja ja voisiko osat olla myös toisinpäin?
Puhumattakaan siitä, että vetämällä pahuuden ja hulluuden/sairauden välille yhtäläisyysmerkki ylläpidetään ja vahvistetaan mielenterveysongelmiin liittyvää stigmaa, ja se on oikeasti ongelma, jolle pitäisi tehdä jotain.
Kai kansanmurhien toteuttamisessa tarvitaan taitavia johtajia, ja taitavaa propagandakoneistoa, joka ruokkii ihmisten ennakkoluuloja+huolta omasta pärjäämisestä, ja saa toisten listimisen näyttämään ainoana tienä onneen. Ekkä tietysti kannata väheksyä niiden tavallisten sopeutuvien ihmisten osuutta, jotka ovat liian arkoja, liian mukavuudenhaluisia, liian tietämättömiä tms. noustakseen vastustamaan tuollaista terroria.
VastaaPoista”Minusta on vähän vaarallista tuudittautua siihen ajatukseen, että hyvä ja paha, tervejärkisyys ja hulluus olisi tällä tavalla splitattavissa.”
VastaaPoistaEi tässä kyllä ole tuudittaudu.
Sellaisiakin havaintoja on ryhmistä tehty, että jos koko muu ryhmä alkaa leimata yhden yksilön pahaksi, niin tämä jossakin vaiheessa alkaa myös toteuttaa myös tuota pahuuttaan. Ryhmäpaine tai ryhmän jäsenten spilttaus voi johtaa siis myös sadismiin. Imre Kertészin Kaleeripäiväkirjassa on pohdittu hyvin keskitysleirielämää, fasismia, suosittelen niille joita kiinnostaa.
Splittaamista tapahtuu, hyvin paljon, ja eritoten yhteisöissä joissa paha on sijoitettu yhteisön/ryhmän ulkopuolelle. Yksilötasolla se tapahtuu hyvin helposti, ellei ole tietoinen niistä kaikista puolista joita itsessä/toisissa on. Spilttaaminen kun on myös hyvien ominaisuuksien projisointia joihinkin ihmisiin, ikään kuin jotkut ihmiset olisivat ainoastaan hyviä ja toiset pelkästään pahoja. Nuorena maailman koki välillä hyvinkin mustavalkoisena, kunnes sitten tajusi että mustan ja valkoisen välissä on runsaasti muitakin sävyjä. Se kuuluu tuohon ikävaiheeseen ja siksi nuoret ihmiset on yleensä helppoa vetää mukaan sellaiseen toimintaan jossa näitä ääritunteita voi elää.
Mutta sadismin ymmärtäminen menee minulta kyllä yli. Sadisti on sadisti, väkivalta on väkivaltaa. Stalinin tai Hitlerin tai jonkun muun poliittisen tahi uskonnollisen johtajan väkivaltaisten ja julmien tekojen ymmärtämisessä ei ole minusta kauheasti mitään mieltä. On olemassa asioita joita ei toiselle ihmiselle saa tehdä, ja jokainen ymmärtää tämän asian. On aivan älytöntä mennä sanomaan väkivaltaisen teon kohteeksi joutuneelle, että: ”sinun täytyy vain ymmärtää ja sopeutua siihen, että sinua hakataan ja kidutetaan”.
”Puhumattakaan siitä, että vetämällä pahuuden ja hulluuden/sairauden välille yhtäläisyysmerkki ylläpidetään ja vahvistetaan mielenterveysongelmiin liittyvää stigmaa, ja se on oikeasti ongelma, jolle pitäisi tehdä jotain. ”
VastaaPoistaTiedän, omasta kokemuksestani. Diagnoosit antavat ihmisille oikeuden sairastaa, mutta myös pyrkivät jähmettämään jonkun yksilön suolapatsaaksi. Kohteeksi. Ei kokijaksi, toimijaksi. Ihmiseksi jolla on aivan samat tarpeet ja toiveet ja oikeudet & vastuut kuin kenellä tahansa ihmisellä.
Olen jo hyvin varhain elämässäni alkanut havainnoida ja käsitellä kuinka ylipäätään erilaisuus tai poikkeavuus kohdataan tai miten sen itse kukin määrittelee ja mistä käsin. Erilaisuuteen ja poikkeavuuteen liitetään usein paha ja torjuttava, kielteinen. Hyvään se, mikä on ideaalista ja sopivaa tai toivottavaa. Jos poikkeat millä tahansa ominaisuudella jostakin normaalista, on siihen helppo liimata myös pahan tarra. Eriasia on sitten samastuuko siihen vai ei.
Mielenterveydellinen ongelma ei ole ainoastaan yksilön ongelma. Ihmisestä on melko helppoa tehdä hullu, saada se tolaltaan, murtumaan. Sellaista maailmaa ei tulekaan jossa mielenterveysongelmansa voisi laittaa CV:n, se on aivan turha edes uneksia sellaisesta. Stigma on ja pysyy.
Koska kyse on normaalista vs. epänormaalista ja epänormaali on ei-suotava ominaisuus ihmisessä. Siksi kai normalisoimispilleri-teollisuudellakin menee hyvin. He jotka ovat kyseisten asioiden kanssa olleet tekemisissä eivät demonisoi hulluja/hulluutta, eivätkä muuten myöskään idealisoi. Ihmismieli on moninaisuudessaan mielenkiintoinen eikä siitä koskaan tulla tietämään kaikkea, se pysyy arvoituksena. Raja terveen ja sairaan välillä hyvin liukuva.
t. Ano
Ano, sepä juuri. Ei ihmisellä tarvitse olla kun hörökorvat, ja hän saa tuntea nahoissaan olevansa muiden mielestä outo. Mielenterveysongelmien laittamisesta Cv:n tuli mieleen psykologian luennolla kuulemani väite, että Afrikassa ihmiset voivat parantua skitsofreniasta kokonaan, koska kulttuurissa elää tapa ajatella ihmisestä, että jos hän on saanut hoitoa, hän on terve. Siis häneen suhtaudutaan kuin terveeseen. Täällä kukaan ei ajattele skitsofreenikon paranevan.. Jos hän on oireeton, ajatellaan että sairaus on remissiovaiheessa. Seurauksena on, ettei skitsofreniasta myöskään parannuta. Se että mielenterveysongelma stigmatisoi, vaikuttaa voimakkaasti ihmisten elämään. Ja aivan samaa mieltä terveen ja sairaan liukuvasta rajasta.
VastaaPoistaHirlii, ei ymmärtämisessä ole kysymys hyväksymisestä. Ymmärtämistä tarvitaan, jotta ei antautuisi splittaamisen houkutuksille. Ihmisten saatanallistaminen ei auta ketään, ei edes ko. ihmisen uhreja. Vuosikymmenet Hitleristä ja natseistakin puhuttiin samaan sävyyn kuin tuossa dokumentissa Alma Kartanosta. Muistan nuorena koulussakin ihmetelleeni miten on voinut maailman syntyäkin niin hulluja ja kamalia ihmisiä. Paljonkos se auttaa? Ja totuus on kuitenkin paljon ikävämpi. Natsit olivat hyviä perheenisiä ja äitiä ja avuliaita ystäviä. Veikkaan, että Alma Kartanossakin oli hyvyyttä, ei kai hän muuten olisi saanut ihmisiä lumoihinsa. Kaikissa meissä on myös hyvyyttä, myös Hitlerissa, Stalinissa,Alma Kartanossa. Ja kaikissa myös pahuutta. Joidenkin pahuus sitten ryöstäytyy enemmän valloilleen kuin toisten pahuus. Mutta yhden ihmisen pahuus jää aina vaikutukseltaan pistemäiseksi, ellei se saa kasvualustaa muiden ihmisten alhaisista vieteistä.
Niin, kyllä sen jo tähän ikään mennessä tajuaa että kaikissa ihmisissä on pahuutta ja hyvyyttä. Että sama ihminen voi puhua ystävällisesti naapurinsa kanssa ja sitten heiluttaa nyrkkiä kotioloissa. Ja senkin vielä, että hyvä ja paha elävät monintavoin toisiinsa kietoutuneena.
VastaaPoistaJopa niinkin, kuten sanoit, että meissä asuu Alma Kartano, mutta sepä ei pääse kuitenkaan kovin monen ihmisen elämässä valloilleen. Ja miksei pääse? Jokin estää sinuakin päästämästä sisäistä Almaasi valloilleen elämässäsi.
Joukkopsykoosi vie mennessään aika monia, mutta niin Saksassa kuin muuallakin vastaavien johtajien valtakautena, on ihmisiä, jotka eivät ole johdateltavissa tai eivät halua totella sokeasti ketä tahansa. On vaarallista ihailla toista liikaa, kirjoittaa Tove Janssonkin kirjoissaan, en tosin tiedä ajatteliko hän juuri tuota samaa asiaa, mutta voihan sekin olla mahdollista, koska on sota-ajan ihminen.
Totta tuo, että mikäli yhden ihmisen pahuus saa kasvualustaa, se leviää ja tuhovoima on myös moninkertainen.
Sisäinen Alma Kartano ei ehkä pääse valloilleen, mutta se saattaa johtua mm. siitä, etten ole joutunut tilanteeseen, jossa se voisi ryöstäytyä valloilleen. Yleinen yhteiskuntarauha antaa mahdollisuuden möllötellä itseensä tyytyväisenä ja uskoa omaan järkevyyteensä.
VastaaPoistaMutta olen tänä syksynä hämmästyneenä kuunnellut, miten kasvatustieteiden tohtorit ja muu koulutettu väki puhuvat maahanmuuttajia vastaan. Kylmän rauhallisesti ja loogisesti perustellen.
VastaaPoistaEhkä sinä olet kuitenkin siten varustettu, että tajuat mitä myös menettäisit jos alkaisit pitää kotonasi almakartanolaisuus seuroja.
VastaaPoistaTai mistäpä minä oiekastaan tiedän, vaikka pitäisitkin, mutta kuitenkaan se ei ole vielä villinyt koko Portsaa...hmm...;)
Siis tuo on juuri vaarallista, jos hlöt joilla on jonkunlainen sosiaalinen ylästatus, ja jotka nauttivat arvovaltaa, alkavat puhua kylmän rauhallisesti jotakuta ihmisryhmää vastaan. Se on pelottava ihmiskuva, hrrr, kammoan sellaista. Kylmän ratioaalinen looginen perustelu tuntuu hyytävältä.
...ja tulipa monta näppäinvihrettä...
VastaaPoistaEn minä varmaan niitä seuroja alkaisi pitää, mutta miten paljon olisin valmis pistämään itseäni likoon pistääkseni jonkun Alma Kartanon aisoihin. Oman mukavuudenhaluni tietäen, en viitsi kuvitella kovin suuria itsestäni.
VastaaPoista"Joukkopsykoosi" on mielenkiintoinen termi, jokaisella meistä kun on oma todellisuutensa, jossa elää. Jos riittävän moni jakaa jotakuinkin samankaltaisen käsityksen todellisuudesta, sitä pidetään oikeana. Natsi-Saksassa ei taatusti ajateltu, että kansalaiset olivat psykoottisia. Jälkeenpäin on helppo diagnosoida ja jälleen kerran muuten saimme mielenterveyden häiriön yhdistettyä äärimmäiseen pahuuteen.
VastaaPoistaRuhmädynamiikan peruskauraa, helena, nämä termit. Ei ajateltu varmaankaan natsisaksassa niin, niiden aikojen jälkeen ryhmäilmiöitä on ahkerasti tutkittukin...
VastaaPoistaViimeistä lausetta en ymmärtänyt.
Afrikasta en tiedä, muuta kuin että siellä on monenlaista kohtelua. Hyvin huonoa ja julmaakin, kuulemma. Kyllä meilläkin parannutaan, jopa skitsofreniasta, siitä ei vaan puhuta. Sanotaan just noin: remissiovaihe. Eikä kenenkään elämä kulje oppikirjojen mukaan. Leimat vaan on sitkeästi kiinni.
VastaaPoistaEihän meistä kukaan pysy samana koko ikäänsä. Ihminen voi tietenkin särkyä niin pahoin ettei enää ”palaa takaisin.” Toista ihmistä ei siksi saisi kohdella koskaan pahoin, särkeä tieten tahtoen.
Helena, jokaisella on oma todellisuuskuvansa, mutta yhteinen & yleinen ihmisten välinen todellisuus on sosiaaliseen sopimukseen perustuvaa: aika, sukupuoli, viikonpäivät, yhteinen kieli (on säädetty että suomi on kaksikielinen maa), miten on sopivaa käyttäytyä missäkin yms. Sitä yhteistä sosiaalisuutta toki tarvitaankin. Ihminen oppii ryhmäpaineessa olemaan jotain mitä ei kuitenkaan ole, ja tietyntyyppinen sosiaalisuus on sellaista. Yhteistä Joukkomieltä. Jolloin yksilöllisiä ominaisuuksia, ainutkertaisuutta, ei enää ole tai se pyritään hävittämään kokonaan. Eikä ehkä siedetä lainkaan erilaisuutta, poikkeavuutta. Ja se on vaarallista, koska silloin on myös helpompi projisoida pelkoja kokonaisiin ihmisryhmiin, demonisoida Ne.
Niin minä tuon ymmärrän enkä niin, että joukkopsykoosi määritelmällä pyrittäisiin väittämään, että mielenterveyden häiriö olisi sama asia kuin äärimmäinen pahuus. Nehän ovat ihan eri asioita.
t. Ano
Vai ovatko sittenkään? Eikö ihminen tehdessään jotain tolkutonta, järjetöntä, menettäessään malttinsa sano, että olin jonkunlaisessa mielenhäiriössä kun hyökkäsin raivon vallassa naapurini kimppuun? Äärimmäisen julmia tekoja ei tee mieleltään terve ihminen. Emmekö ajattele niin?
VastaaPoistaHyvä kysymys. Ja mitä on pahuus? Onko sellaista oikeasti, vai onko vain tietämättömyyttä, välinpitämättömyyttä, väsymystä, sopeutumista olosuhteisiin, tai vaihtoehtoisesti niin luja usko omaan aatteeseen, että muutama sen hyväksi uhrattu ihminen on pieni hinta suuremmasta hyvästä joka saavutetaan. Joskus ajattelen, että juuri tervejärkiset reippaat ihmiset saavat kauheasti tuhoa aikaan. Tämä on henkilökohtaista. Joskus ajattelen, että pahuus on empatianpuutetta, kyvyttömyyttä asettua toisen asemaan. Se on yllättävän yleistä, sitä ei ole vain psykopaateilla.
VastaaPoistaNiin noista afrikkalaisista vielä, että ei ollut tarkoitus ihannoida ko maanosaa. Jäi vain mieleen, että tilastojen valossa skitsofreenikoilla on pidempiä oireettomuusjaksoja kuin länsimaissa, ja jotkut olivat arvelleen sen johtuvan siitä, että siellä perinteisesti on ajateltu, että jos ihminen on ollut hoidossa, hän on terve.Se toimisi sitten jonkinlaisena itseään toteuttavana ennusteena.
Viisasta puhetta, moneltakin kantilta. Yleensä seuraan tämänkaltaista keskustelua englanninkielisillä areenoilla. Kenpä tietäisi, miksi meillä niin harvoin törmää tällaiseen vai liikunko vain väärillä sivuilla?
VastaaPoistaEn tiedä, mutta tosi on, että tällä blogilla on perinteisesti ollut tasokkaat kommentaattorit:-)
VastaaPoistaKiitos Kirsti :-)
VastaaPoistaVaan eiköhän tuo kehu koske sinuakin.
Lähestyt aihetta kuin aihetta avoimin mielin, etkä koskaan ole viskannut ketään pois täältä. Et ole "kaikkitietävä bloginpitäjä". Ja silloin kun jostain jotain tiedät, puhut kokemuksen äänellä. Kun ärhentelet, teet sen aiheesta tai asiasta.
Annat anonyymienkin hölähtää tai älähtää tai inahtaa täällä, ilman sen kummempia vaatimuksia passin ja hetun esittämisestä.
Mitä mielenterveyden häiriöihin ja niistä puhumiseen sekä kirjoittamiseen tulee, niistä ei koskaan puhuta liikaa. Aivan liikaa niistä esittävät näkemyksiään ihmiset joilla ei ole tuntumaa asioihin, paiskovat vain masentuneita, ahdistuneita, mieleltään särkyneitä teorioillaan ja antavat OHJEITA.
Omakohtaiset kokemukseni ovat tavallaan pakottaneet tutkimaan tätä elämänpuolta aika tarkkaan, tekemään omia havaintojani. Kokemukseni mukaan jokaisella joka on kamppaillut jonkun mieleensä liittyvän problematiikan kanssa riittävästi, heille syntyy väistämättä avarampi mieli ja tietoisuus siitä ettei ehdotonta totuutta ole olemassa, näissä asioissa.
Myötäelämisenkykyä tarvitaan ja myötätuntoa, kuten sanoitkin.
No ohhoh Ano, jopas tuli suitsutusta! Kiitos vain, ja yritän olla kehujesi arvoinen:-)
VastaaPoistaMitä noihin mielenterveyden häiriöihin tulee, niin sama ehkä minulla. Omat hankaluudet ovat pistäneet miettimään asioita jo pienestä pitäen.