Minä kyllä uskon, että tuomarit ovat ihmisinä ihan samanlaisia kuin ketkä tahansa muutkin. Nöyriä ja vähemmän nöyriä. Mutta heillä on intresseissä löytää mahdollisimman kiinnostavat ja taloudellisesti tuottavat käsikirjoitukset, koska sen vuoksi kilpailuja järjestetään. Se on heidän nöyryyttään. Kirjoituskilpailuiden tarkoitus ei ole olla kivoja kirjoittajille, niin julmalta kuin se tuntuukin.
Tosin viime vuosina on jonkin verran järjestetty kannustavia kirjoituskilpailuja tuolla genrekirjallisuuden puolella, muistelisin näin. Osallistujien on mahdollista saada palautetta teksteistään. Tiedän myös, että esimerkiksi Portin tuomarit ovat välillä lähetelleet karkkipusseja kirjoittajille, joiden novellit eivät ole sijoittuneet, mutta joissa on kuitenkin ollut jotain erityistä itua.
Tuomarien nöyryys on sitä, että he ottavat työnsä vakavasti, lukevat käsikirjoitukset huolellisesti ja miettivät onko tämä kiinnostava teos, löytyykö tälle lukijoita. Heillä on vakava ja vastuullinen paikka, koska kustantamon olemassaolo on sen varassa, että kiinnostavia käsikirjoituksia löytyy.
Olisi silti tietenkin hienoa, jos kustantamot pistäisivät nettisivuille ilmoituksen siinä vaiheessa kun finalistit on valittu, ja heille on ilmoitettu asiasta. Tällöin muut voisivat lakata odottamasta. Aika laiha lohtuhan sekin silti on. Jos ihminen jatkaa kirjoittamista, hän yleensä joutuu kestämään todella paljon vastoinkäymisiä. Niitä tulee jos ei kustantamoa löydy. Niitä tulee, vaikka löytyisikin. En tiedä mikä auttaisi. Ehkä se, että siirrymme kaikki elämään taivaassa.
Tekstit
Mmm, taivas on jo täällä, samoin helvetti... Lisäksi toisen taivas voi olla toisen helvetti ;)
VastaaPoistaKirjoittamiseen pätee tietysti samat säännöt kuin elämään yleensäkin, aina ei mene kuin Strömsössä. Lisäksi elämää voi helpottaa, kun ymmärtää oman merkityksensä (joka 99,999%:lla ihmisistä on olematon maailmalle noin yleisemmin, vaikka toki jokainen on subjektiivisesti oman elämänsä tärkein ihminen) ja suhteuttaa tilanteet sen mukaan, ettei oletusarvoisesti kuvittele vastapuolen olevan tarkoituksellisen ylimielinen ja haluavan kohdella huonosti Juuri Minua.
Jotenkin sitä ei usko, että asiat muuttuvat paremmiksi, vaikka pyytäisikin. Tuo ilmoitus sivuilla ei silti olisi mitenkään iso kädenojennus.
VastaaPoistaLuin tämän blogitekstin ja jäin oikein pitkäksi aikaa miettimään sitä. Aihehan on näin syksyisin varsin ajankohtainen, kun lafka jos toinenkin myöntää palkintoja kirjoittajille. Itseäni hiukan ahdistaa kilpailu ja haluaisin aina vain kertoa kaikille, kuinka hyviä ja ihania he ovat. Tuomarin osa ei varmastikaan ole helppo.
VastaaPoista"Tuomarien nöyryys on sitä, että he ottavat työnsä vakavasti, lukevat käsikirjoitukset huolellisesti ja miettivät onko tämä kiinnostava teos, löytyykö tälle lukijoita."
Tämä on varmasti vähintä, mitä voi vaatia asiansa osaavalta tuomarilta tai kirja-arvioiden rustaajalta. Se, että kirjat luetaan huolellisesti ja kokonaan.
Taas sanoit, Kirsti, naulan kantaan.
VastaaPoistaKilpailujen tehtävä on löytää taloudellisesti tuottavia käsikirjoituksia, näin on.
Eikä kilpailuista jää useinkaan kiva mieli. Muistelkaa vaikka kouluaikojen urheilukisoja. Voittajilla oli mukavaa, muilla ei niinkään.
Pike.
Seija, et ole ainoa jota kilpailu ahdistaa. Kirjallisuudessa kilpailu on sitä paitsi ihan kaistapäistä, koska miten tällaisista makuasioista nyt sitten kilpailet. Mutta me elämme maailmassa, jossa kilpailu istuu kuin paska junttilan tuvan seinässä. Me voimme tietysti yrittää elää välittämättä siitä, mutta ei se siitä silti lopu, eivätkä sen lainalaisuudet lakkaa vaikuttamasta elämäämme.
VastaaPoistaOlen urani aikana muutaman kerran saanut kokea, että kirjastani on kirjoitettu arvio lukematta kirjaa. On kirjoitettu arvio mielikuvan perusteella. Siksi olen oppinut pitämään ihan ylellisyytenä, jos kirja tosiaan on luettu. Se ei minulle ole mikään vähimmäsvaatimus. Se on tosi suurenmoista.
Anne T, niinpä.
Anu,on se oman merkityksettömyytensä oivaltaminen narsistille kova pala, mutta helpommalla lopulta pääsee, kun nielee tuon katkeran kalkin. Mullakin tuppaa välillä vähän tulemaan ylös.
"Jotenkin sitä ei usko, että asiat muuttuvat paremmiksi, vaikka pyytäisikin."
VastaaPoistaNiin, jos haluaa asioihin muutosta, ainahan kannattaa pyytää. Mutta läheskään kaikkia pyyntöjä ei elämässä toteuteta, oli se pyytäjälle henkilökohtaisesti miten tärkeä asia tahansa, mikä on tietysti erittäin hyvä asia, ihmiset kun haluaa niin monenlaisia asioita. Mutta jos pyyntökään ei tuota tulosta, ei asiaan kannata jäädä rypemään vaan porskutella kohti uusia haasteita.
(Tämä on siis yleispätevä neuvo, jota en tietenkään aina itsekään osaa noudattaa, ihminen kun olen ;)
Varsinkin jenkkilässähän lisääntyy lastenkasvatuskulttuuri, jossa yritetään vuorata koko maailmasta terävät kulmat pumpulilla ja toteuttaa ipanan jokainen toive, ettei lapsukaiselle vaan koskaan tulisi paha mieli. Tämä on kuitenkin aikamoinen karhunpalvelus, koska on pelkästään tervettä käsittää, että maailmassa on 6 miljardia muutakin ihmistä joiden elämä myöskin pyörii heidän oman ahterinsa ympärillä, eivätkä minun haluni ole heidän tärkeyslistallaan ykkösenä, ei ehkä edes kakkosena.
Kiitos, Kirsti, kun mainitsit sinä(kin) törmänneesi kirja-arvioihin, joista paistoi läpi ettei arvioija ollut edes lukenut kirjaasi.
VastaaPoistaKun Hesari julkaisi arvion Mangopuusta, monet lukijat epäilivät, ettei sen kirjoittaja ollut lukenut kirjaa alkusivuja pitemmälle. Mene ja tiedä. Itse kriitikko viinipäissään tokaisi minulle, ettei pidä kirjastani koska se muistutti hiukan Monika Fagerholmia (?!?) ja lisäsi vielä, että "minähän istun siinä palkintoraadissa." Joten ehdokkuutta oli todellakin hiukan naiivia toivoa ;D
(Heti perään on lisättävä, että olen aivan rehellisesti, aidosti ja suuresti iloinen kaikkien Hesarin esikoiskisaan päässeiden puolesta! Uskon, että he kyllä paikkansa ansaitsivat. Kaksi kirjoista olen lukenutkin - Hilvon ja Rohaksen. Pidin molemmista todella paljon!)
Anu, etujärjestötoimintahan on tapa saada omille pyynnöille tai vaatimuksille vähän joukkovoimaa taakse, jolloin jotain voisi jo alkaa tapahtua. Tosin taidemaailmassa tällainen on hankalaa, kuten on nähty Kirjailijaliitossakin. Etujärjestön painostusmahdollisuudet ovat vähäiset, kun on tällaisista henkimaailman jutuista kyse. Ja tietysti joukkovoimassa on sekin ongelma, että useinkaan sitä joukkovoimaa ei saa puhtaasti oman asiansa taakse, vaan kysymys on jostain riittävän suuresta yhteisestä nimittäjästä, jonka puolesta kannattaisi vääntää.
VastaaPoistaSeija, kokemasi kuulostaa peräti tutulta. Olet kuitenkin saanut kirjallesi paljon myönteistä huomiota, ja esikoiskisakin on vain yksi kilpailu. Ei tiedä mitä vielä on tulossa. Kilpailurumbankin ulkopuolella voi kuitenkin kirjoittaa ja julkaista kirjoja, mutta luonnetta se tietysti vaatii;-)
Juu, isommalla joukolla saa äänensä paremmin kuuluviin, ja sitähän käytetäänkin kun on suurien linjojen tärkeistä asioista kyse. Meinaan lähinnä sitä, että jos jokaisen pikku vastoinkäymisen tai tylyltä tuntuvan kohtelun ottaa sydämenasiakseen, joka pitää maailmasta "korjata"...
VastaaPoistaNo, sanotaan näin että ainakaan ei ihmiselle tule tekemisen puutetta ;)
Gummeruksen novellikisasta tulee kuitenkin tietoa pärjänneille jo tässä kuussa, joten sitä ei onneeksi tartte jännittää enää kuin 28 päivää. Voittajat julkaistaan vasta ensi vuoden puolella.
VastaaPoistaAnu, ollaanko me katkeria tai jotain, kun me ei tajuta noiden vastoinkäymisten painoarvoa maailmalle.
VastaaPoistaKarpalo, Gummeruksen kisa on sitten ilmeisen hyvin järjestetty, vai?
Minä olen muuten osallistunut sellaisiinkin kirjoituskilpailuihin, etten tänä päivänä tiedä miten niissä kävi, kuka voitti, kuka hävisi. Ilmoitettiinko kenellekään. Saiko kukaan palkintoa. Ei harmainta hajua.
"Anu, ollaanko me katkeria tai jotain, kun me ei tajuta noiden vastoinkäymisten painoarvoa maailmalle."
VastaaPoistaKyllähän pieniäkin vastoinkäymisiä saa harmitella, saa kiroilla ja marmattaa ja puida nyrkkiä. Jokaisella on oikeus omiin tunteisiinsa, mitä kussakin tilanteessa nousee, ja on töykeää vähätellä kenenkään tunteita.
Mutta se ei tarkoita, että samalla tulisi kuvitella koko maailman kumartavan juuri minun mieliharmeilleni ja pitävän juuri niitä korjaamisen arvoisina epäkohtina. Kyllähän se voi ärsyttää vaan lisää, jos joku sanoo että "Höh, no mitä tuosta?" mutta sehän on sitten taas vain HÄNEN näkemyksensä asiasta. Eli yhtä paljon tai vähän merkityksellinen.
Mitenköhän mä tämän selittäisin? Ehkä annan yhden aikamme suurimmista filosofeista, Weird Alin kertoa ;)
http://www.youtube.com/watch?v=eJ8taROu6BY
Just. Vastaako tää sun musiikkimakua laajemmnkin;-)
VastaaPoistaWeird Al on huippu! :D
VastaaPoista