Jostain syystä tuntuu kummalta, etten koskaan saa enää tavata kissojani Lystiä ja Lohtua. Ne olivat ainutkertaisia olentoja, jotka elivät kanssani 19 vuotta ja 22 vuotta, ja sitten niiden aika tuli täyteen. En millään saa niitä takaisin. Vaikka minusta tulisi miten menestynyt ja rikas, vaikka minulla olisi kuinka paljon rahaa, en koskaan saa niitä takaisin, en millään maailman rahalla. Niin pieni ja yksinkertainen toive, saada vielä kerran silittää noita kissoja, pitää niitä sylissä, ja kuitenkin mahdoton toteuttaa.
Pitäisi varmaan mennä jo nukkumaan, mutta kun maailma pyörii mielessä.
Tekstit
Voi miten kauniit nimet kissoillasi! Eivätkö ne juuri ole ne kaksi seikkaa, jotka kaunokirjallisuuden tarkoituksiksi mainitaan: lysti ja lohtu, niiden tuottaminen.
VastaaPoistaMelkein kyllä luulen, että kissat sylissä voi olla paljon lohdullisempaa kuin kirja sylissä, ehkä lystikkäämpääkin.
Joka tapauksessa kaunista vuotta sinulle, Kirsti.
Ps. Kun kysyin kirjailijavierailusta rehtoriltani, hän sanoi, että katsotaan sitten ensi vuonna (onko rahaa). Katsotaan nyt sitten.
Hei Mummo, olet oikeassa, lysti ja lohtu ovat olennaiset asiat kirjallisuudessa, ja taiteessa ylipäätään. Tosin näin syvällisesti en asiaa ajatellut, kun nuorena noita nimiä valitsin. Kouluvierailujen suhteen olen huomannut, että kirjastot ovat niissä aktiivisia. Anovat jostain rahoja ja organisoivat kierrokset. Samoin Nuorisokirjailijat järjestävät keikkoja, joista koulujen ei tarvitse maksaa. Rehtorin kannattaisi ehkä olla yhteydessä lähikirjastoon ja Suomen nuorisokirjailijoihin ja kertoa kiinnostuksestaan. Tietysti koulut voivat myös itse järjestää, mutta se taitaa vaatia keskivertosuurempaa harrastuneisuutta. Ja rahat pitää jostain taikoa.
VastaaPoistaKiersin syksyllä toistakymmentä koulua keraaminen Turun linna kainalossa ja huomasin Turun linnan kummitusten kyllä kiinnostavan lapsia, niin että mielelläni piipahtaisin koulussanne:-)
Jännä juttu. Toisinaan näen samanlaisia unia edesmenneistä koiristamme. Nekin löytyvät aina täysin hyväkuntoisina mökiltä, yleensä juuri talvella ja pimeässä. Unessa sekoittuvat jälleennäkemisen ilo ja hämmennys siitä, ettei näin voi oikeasti olla.
VastaaPoistaEläimiä(kin) voi tosiaan olla hurjan kova ikävä. Lopullisuuden tunne on aika musertava toisinaan.
Hei vaa Ellilän Kirsti
VastaaPoistaja kiitos hyväst blogist ja jälleski syränt muljaavist ajatuksist, lystist ja lohrust tosiaanki.
Käyn tääl aika ussenki lukemas, ko tykkään tommosest konkreettisest suhtautumisest kirjottamisse. Vaik siin onki see lennokas ja virtaava ja alitajuntainen pual, mikä eniten kiahto, on siin nii moni muitakin puali, tekstinkäsittelyohjelmien toiminnast lähtie!
Mun omil kotosivuil o ihan primitiivine viaraskirjamalli vaa lukijoitten kans keskustelemisse, mut mul see o sopinu hyvi. En ol kunnolline enkä säännölline ihmine ja häivyn välil korpikuusen kannon al - eläväisse ja vilkkasse keskustelun vetämisse simmonen tapa ei oikke istu. See piti kumminki tulla sanoma, et siäl www.hulimaa.fi -sivujen keskusteluosaston viaraskirjas on keskustelttu parinki ottesse yhrest sun blogimerkinnästäs (jossa siäl joulukuun loppupual). Sen lisäks siis et saat tääl liikkeel kiinnostavi ajatuskiamuroi, vaikutus o laajempki, sen tiätyst tiäsitki.
Kaikenäköst valosa ja lämmint kirjottamisse ja markkinoimisse ja lukijoitten koskettamisse ja viihryttämisse ja ittes elättämisse. Kyl nee voi kaik ol samas paketis, vaik ain nouse joku huutama, et ei nii saa ol.
Laaksose Heli
sanamaija
Voi kun tuli tippa linssiin tuosta unestasi, Kirsti :') Ihan parhaat nimet olet kyllä kissoillesi antanut.
VastaaPoistaMinä näin aika pitkään, vielä viime syksynäkin katkeransuloisia unia, joissa edesmennyt koiramme oli tullut takaisin, mutta ei pentuna vaan vanhana ja raihnaisena. Suloista oli se, että sain taas silittää silkkikorvia ja ruhnuttaa ihania paksuja niskavilloja ja kutittaa pieniä karvoja anturoiden välissä ja katsoa koiran viisaisiin hymyileviin silmiin, katkeraa se että mietin: "Miten koira voi olla taas tässä? Sehän lopetettiin jo kerran, se oli ihan kamalaa ja kohta se on taas edessä!"
Joulun aikaan ollaan taas muisteltu koiraa, niin mieheni kuin vanhempienkin kanssa (äitini ottaa aina jouluksi esille kuvan, jossa halaa koiraamme, ja koiralla on punainen joulurusetti kaulassa :) mutta unta näin uudesta koiranpennusta. Se oli tricolor-värinen collie ja mahdottoman ihana. Unessa(kin) kyllä ajattelin, että onpa ihana pentu, mutta en oikeastaan halua uutta koiraa.
Vanhan koiran ottaisin silti heti takaisin, edes halauksen mittaiseksi hetkeksi.
Anu, ehdin jo vähän säikähtää, että traumatisoiduit pahastikin tuosta rönsyilleestä seksikeskustelusta. Mukava huomata, että toivuit nopeasti:-) Minäkin näen koirasta myös unia, joissa se nimenomaan onkin jollakin tavalla herännyt kuolleista, ja unessa olen samalla onnellinen siitä, että minulle on suotu tämä lisäaika ystäväni kanssa, ja samalla surullinen kun tiedän että uusi ero on vääjäämättä edessä. Unien aistivoimaisuus on sekin ihmeellistä. koiran turkin silkkisyys on tosiaan käsinkosketeltava.
VastaaPoistaKati, se juuri oli kummallisen tuntuista kun löysi kissat sieltä kylmästä pimeästä mökistä, lukkojen takaa. Joku freudilainen voisi varmaasn helpostikin tulkita, että mitä se tarkoittaa. Lopullisuus on aika musertava juttu, jos sitä oikein alkaa miettiä.
Hei Heli, kiitos kommentista! Eipä ollut minulla aavistusta, että kuulut lukijakuntaan:-) Ei minulla tämä aktiivinen kirjoittelu kyllä missään kunnollisuudesta johdu, mielenhäiriö tämä on. Terveempää olisi tulla sinne korpikuusen juurelle, mutta näinkin pärjätään. Ja blogin vaikutuksia olen sattumoisin miettinyt juuri tänään, kun Turun sanomista luin, että ne ovat vain pienen piirin puuhastelua. Markkinoinnissa ja muussa sellaisessa haluaisin kyllä ottaa sinusta oppia. Sulla on niin hauskat sivutkin, miksi minä en keksi mitään tuommoista. Kaikkea hyvää sinulle!
Hehe, enhän mä nyt noin helposti traumatisoidu :) Alkoi vaan tuntua siltä että samaan seinään hakataan päätä kahdesta suunnasta, eikä ymmärrys siitä lisäänny kummallakaan puolella ;)
VastaaPoistaLopullisuus on aika kamala juttu. Myönnän että ainakin omassa surussani on aimo annos itsekkyyttä, suren sitä mitä olen menettänyt. Koirahan eli pitkän (ja toivottavasti aika hyvän) elämän.
Aiemmin näin koirasta semmoisiakin unia, joissa olin unohtanut sen jonnekin ja kun menin takaisin, se ei ollutkaan enää siellä. Tai se oli muuten kadonnut enkä löytänyt sitä mistään. Ne oli aivan järkyttävän kamalia painajaisia :(
Jos taivaassa on lampaita ja leijonia, on siellä varmaankin myös kissoja ja koiria. Lystiä ja lohduttavaa.
VastaaPoistaIhmeellisintä on se, että joka kissalla on oma persoonallisuutensa ja kaikki ovat ihan erilaisia - niin kuin ihmisetkin. Lysti ja Lohtu ovat hienoimmat ja kauneimmat kissannimet. Kissani on jo seniori ja pelkään väistämätöntä, mutta lohdullista on kuulla, että unissa ehkä voimme kohdata
VastaaPoistaSellaista se on, ei niitä tähän maailmaan enää takaisin saa. Voin silti vähän auttaa ja järjestää sinulle pari kissanpentua lohduksi ja lystiksi. Arvaa kenen ehdotus.
VastaaPoistaKissoja on perheessä ollut aina ja tälläkin hetkellä kaksi. En tiedä miksi, mutta lemmikin kuolema on aina osunut enemmän kuin ihmisen. Olen myös nähnyt äijän ja raavaan miehen itkevän koiran perään, vaikka muuten voisi käden katkaista. Se on jännä miten ne töppöstelee sydämeen ja sieluun.
VastaaPoistaAnu, yritä aina uskoa ihmiseen. Kyllä se ymmärrys siitä vähitellen kuitenkin vähän lisääntyy kummallakin puolella, sovitaan niin.
VastaaPoistaOlkoon vaan itsekästä kaivata kuollutta koiraansa, mutta mikä on sellainen ihminen joka ei rakasta olentoa kaipaisi menetettyään sen? Tunteeton ainakin. Mieluummin siis vähän itsekäskin, kuin tunteeton paakku.
Anonyymi 1, täytyy taivaassa olla eläimiä myös, näin uskon:-)
Anonyymi2, se on minustakin käsittämätöntä ja kiehtovaa, että jokainen eläin on oma persoonansa. Eikä vain jokainen eläin, vaan puiden lehdet ja lumihiutaleetkin ovat yksilöitä. Minut se pistää kyllä miettimään. Ja tosiaan, se kyllä lohduttaa kun unessa saa kohdata kissansa.
Anonyymi3, taidanpa tunnistaa sinut tosiaan. Kiitos tarjouksesta, mutta elän eläimettä tästä lähtien.
Anne, eläimet tosiaan ovat niin aseistariisuvia. Ehkä se on niiden viattomuus ja luottavaisuus ja riippuvaisuus joka tekee niistä niin vastustamattomia.
VastaaPoistaTämä hauska runo löytyi joskus netistå.
VastaaPoistahttp://www.rugcats.com/catheaven/catheaven.htm
Suru eläimen kuollessa on toisenlainen,ja osin kai siksi ettei sitä "saa" välttämättä surra siten kuin ihmisen kuolemaa, jota voi jakaa/jaetaan toisten kanssa.
VastaaPoistaEntinen duunikaveri puhkesi puhumaan koiransa kuolemasta kerrottuani hänelle kissani kuolemasta, kun tapasimme sattumalta kerran. Hän ei ollut puhunut siitä kuin puolisonsa kanssa, ja turha kai sanoakaan, mutta sittenhän me jaoimme surujamme ...
Kissani kuolema on ollut aivan toisenkokoinen suru kuin mikään muu menetys. Kaksi ja puoli vuotta meni ja luokseni muutti toinen kissaolento. Silti ikävöin ja näen uniakin poislähteneestä kissastani, luonnollisesti, koska hän oli 17-vuotta elämässäni ja tärkeä osa elämääni, aivan kuten muutkin elämääni kuuluneet/kuuluvat olennot, ihmiset, eläimet.
Onneksi käyvät unissamme, meitä lohduttamassa.
Kiitos Anna!
VastaaPoistaHirlii, sepä siinä juuri on. Uusi eläin ei voi koskaan korvata sitä, jonka on menettänyt. Vaikka ottaisi uuden eläimen luokseen, ikävä ei katoa.
Kissa voi olla lapsen korvike. Kissat ja koirat ovat tulleet lasten tilalle.
VastaaPoista"Kissat ja koirat ovat tulleet lasten tilalle."
VastaaPoistaSiinä mielessä ehkä, että sellaiset ihmiset jotka eivät halua hankkia lapsia mutta lemmikkejä kyllä, voivat nykyaikana tehdä niin ilman sosiaalista stigmaa (tai ainakin teoriassa).
Jos ihminen oikeasti haluaa lapsia, hän tuskin korvaa sitä eläimellä. Ja jos ihminen haluaa lemmikin, hän tuskin korvaa sitä lapsella ;)
Ja onpa semmoisiakin ihmisiä jotka haluaa sekä kissan, koiran että lapsen!
Kissat ja koirat eivät ole ihmisen korvikkeita, yhtä vähän kuin kukat tai kasvitkaan tai muutkaan luontokappaleet.
VastaaPoistaAnuH, hyvä havainto, lapsettomuus täytyy (yhä) useimmiten perustella kun taas lapsentekoa harvemmin joutuu perustelemaan, ja toisinaan sekin on tullut mieleen että juuri se pitäisi osata perustella sekä sen lisäksi osoittaa että kykenee kantamaan sen vastuun mikä ihmislapsesta huolehtimiseen liittyy (esim nyk huostaanottojen määrä ja sijaiskotien tarve).
Eläin laajentaa ihmisen todellisuuskokemusta, sen aisti- ja kokemusmaailma on aivan toisenlainen kuin ihmisellä, ja seikka joka minua on aina hämmästyttänyt niissä eläimissä jotka olen tuntenut, että ne lukevat kanssaihmisiään aivan lahjomattoman hyvin, jopa paremmin kuin toinen ihminen.
Se joka on elänyt eläimen kanssa tietää ettei niitä voi "verrata" lapsiin tai puolisoon tai muihinkaan ihmissuhteisiin. Ne eivät ole missään nimessä korvaavia vaan ihmistä täydentäviä luontokappaleita.
Hirlii ja Anu jo vastasivatkin Anonyymille niin kattavasti että ei lisättävää:-)
VastaaPoistaUniin ne tulevat vielä vuosien päästä, ja ikävä riipasee kun käsivarret muistavat pehmeän, hyrisevän turkin. Äänettömästi tassuttelevat huoneen hämärässä, ja vilahtavat ovista. Kari Suomalainen piirsi persialaiskissansa liihottelemaan kuvissaan pikku enkeleinä.
VastaaPoistaMukavat muistot alkavat tulla surun tilalle, vaikka kaipaus pysyy.
Hyvää alkanutta vuotta sinulle!
Hah, muistan ne kissaenkelit:-)
VastaaPoistaHyvää uutta vuotta sinulle Marjatta!