Uusien haasteiden edessä oppii tuntemaan itseään uudesta näkökulmasta. Olen pitänyt itseäni suurpiirteisenä ja tietyllä tavalla kovapintaisena ihmisenä. Mielikuva kovapintaisuudesta on syntynyt siitä, että olen ns. oman tieni kulkija. Olen tehnyt omat, täysin itsenäiset ratkaisuni, jotka ovat joskus olleet sellaisia, joihin ei todellakaan kannusteta sen paremmin lähipiirissä kuin yhteiskunnassakaan. Olen omassa henkilökohtaisessa elämässäni ottanut riskejä, luottanut vaistoon ja tehnyt oman pääni mukaan silloinkin kun kaikki ympärillä ovat pyytäneet että älä hyvä ihminen. Käsitys suurpiirteisyydestä on luonnollisesti syntynyt siitä tarkkuudesta, jolla hoidan ympäristöäni, eli kaikki on aina iloisesti rempallaan, eikä se kauheasti haittaa.
Ja nyt minulla on siis tämä sivutyö, johon liittyy tiedotustyötä graafiseen suunnitteluun yhdistettynä. Kokoan esitteeseen tietoa kolmenkymmenen eri yhteistyötahon tekemisistä ja yritän saada ne sovitettua samaan läpyskään. Joudun näkemään paljon vaivaa saadakseni tiedot ja saadakseni ne sovitettua esitteeseen. Ja kun sitten näytän valmista työtä jollekin, ja hän tutkii sitä ja sanoo, että tuosta puuttuu pilkku, olen monta päivää henkisesti romuna. Miksi?
Ihan oman kirjailijantyön kannalta, sekä tietysti oman henkilökohtaisen loppuelämän kannalta on mielestäni äärettömän kiehtovaa, joskin myös rasittavaa kohdata itsessään tällainen aivan tuntematon piirre, joka on tähän asti onnistunut uinumaan jossain mielen kätköissä, mutta nyt puhjennut kukoistukseen.
Mutta Vielä hirmuisempi vankila näytelmän ensi-ilta lähestyy, olette kaikki kutsuttuja ja valittuja.
Tekstit
Tuo kuva on ruutukaappaus lakanasta, joka ripustetaan työväenopiston ikkunaan, siksi siinä ei ole ilmoitettu paikkaa. Eli näytelmää esitetään Sam Body Plays festareilla parin viikon päästä.
VastaaPoistaKirsti, kuulostaa tosi tutulta tuo romuuntuminen, sellaiselta omassa elämässäni sattuvalta jutulta. Enkä nyt osaakaan sanoa muuta, vaikka olin aikonut kirjoittaa syvällisemmin... :) Aurinkoa kevääseesi!
VastaaPoistaNo kylläpä näyttää hienolta. Olet taitava, ihan lyömätön. Joko lakanat tulivat? Minä olen tuskaillut Mitä teksis-esitteen sisältöjen kanssa ja Turun keskiaikaesitteen kanssa. Aina joku pilkku puuttuu tai ilmaisu ei ole yhteinäistä tai joku tieto on unohtunut kokonaan. Painoon asti on jokainen pilkkuvinkki aiheellinen. Kun on painettu, pitää vain iloita lopputuloksesta ja niellä puuttuvat pilkut. Salme
VastaaPoistaRuoskitko itseäsi jatkuvasti blogissasi, että saisit lohtua lukijoilta? Onko tämä joku itsensäterapoimisblogi vai mikä?
VastaaPoistaAnonyymi, katso blogin nimeä, ja mieti mikä on blogin missio.
VastaaPoistaOsaatko Salme niellä puuttuvat pilkut, vai sanotko vain. Ai niin, sinähän unohdat tuollaiset.
jl, niin minä epäilinkin, että nämä voivat olla tuttuja tuntemuksia muillekin.
Siinä toivossa että kurjuus on kivempaa seurassa: sattumoisin juuri tänään yksi työkaverini tunnusti masentuneensa totaalisesti kun esitellessään aikaansaannostaan (siis päiväkausien raadannan tulosta) työryhmälle, jonka pitäisi olla hommassa mukana, sai kuulla "tuo nimi on väärin kirjoitettu". Varmaan muita työryhmän jäseniä vähän harmitti kun eivät olleet itse tuoneet pöytään mitään.
VastaaPoistaEiköhän tänäänkin ole suurella todennäköisyydellä noin puoli miljoonaa suomalaista ottanut jossain vaiheessa päivää pientä paikkoa omaan huonoon omaantuntoonsa tai pahaan oloonsa kuittailemalla jollekulle jostain pienestä virheestä... ehkä sitä tekee joskus itsekin, huomaamattaan...
Ja loppujen lopuksi mehän kai haluamme kuulla jos työssämme on jotain korjattavaa - kunhan samalla kuulemme myös mitä hienoa siinä on. Eli ei muuta kuin opetellaan kaikki yhdessä antamaan palautetta mukavalla tavalla! Onnen ja ilon määrä maailmassa kasvaa eikä maksa mitään :-)
Oman tien kulkijuus ei välttämättä poista kunnianhimoa tehdä hyvin ne työt, jotka on luvannut tehdä. Ja hyvä niin :)
VastaaPoistaMutta älä ruoski itseäsi, pilkkuvirhe on tosi pientä, suorastaan olematonta, ja sä olet sentään raatanut ihan valtavasti ja siitä varmasti suurin osa on mennyt hienosti!
Aivan ihana toi kuva :D
Booksy, eipä tullut mieleen, että joku voi tosiaan omaatuntoaan hoitaa kuittailemalla muille, mutta varmaan totta. Ja kyllä, sellainen oleellisuuksiin pureutua kritiikki on suorastaan hyväilevää. Siis kun huomaa, että ihminen on oikeasti paneutunut työhön jota arvioi. Ja tietysti kehutkin tuntuvat parhailta silloin kun niissä on oikeasti substanssia.
VastaaPoistaAnu, en mä ruoski itseäni noista virheistä, vaan heräsin kummastelemaan miksi niitä on niin vaikea sietää. Miksi välillä tulee ihan painajaismainen olo niiden vuoksi. Ja siis oon itsekin kummallisen tyytyväinen tohon kuvaan, jonka itse asiassa pikaisesti piirsin joskus toista vuotta sitten, kun äkkiä piti saada aiheeseen liittyvä kuva ja kellään ei ollut mitään. Se on nyt pyörinyt koko ajan hankkeessa mukana.
Ei se kyllä ihan helppoa ole niellä, mutta kyllä tosiaan unohtuu varsin nopeasti, kun uusi painava pilkku vaatii huomiota. Mutta tuskin se kuitenkaan maailmankaikkeutta kovin paljon ravistelee. Salme
VastaaPoistaNiin, se ravistelee vain minun maailmankaikkeuttani, ei muiden. Mutta miten voisi hypätä omastaan siihen muiden maailmankaikkeuteen? Vaikka siellä tietysti olisi vastassa vielä paljon suuremmat murheet kuin nämä minun pilkkuni.
VastaaPoista