Nämä ravintoloissa pyörivät miehet olivat kovin kontaktihakuisia, mutta minä en ollut kiinnostunut keskustelemaan heidän kanssaan huonolla englannilla, enkä halunnut lähteä syventämään tuttavuutta heidän opiskelijakämpilleen, vaikka muuten kovin miehenkipeä olinkin. Olin ennakkoluuloinen. En nähnyt heitä yksilöinä, joihin olisi voinut olla kiinnostava tutustua. Näin heidät helppoa länsimaista naislihaa saalistavina alkuasukkaina.
Sitten kerran olin jostain syystä saanut piston sisimpääni, olin tajunnut, että nämä afrikkalaisetkin ovat ihmisiä, miksi olen niin leuhka etten voisi jutella heidän kanssaan. Joten seuraavalla kerralla sanoin juttutuokiota ehdottavalle että okei, jutellaan vaan. Seurauksena oli loputonta pillunvonkausta, kunnes kyllästyin ja häivyin.
Mikä oli tarinan opetus? Ei suinkaan se, että hän siis halusi vain sitä yhtä asiaa. Eihän siinä mitään ihmeellistä ollut, se oli siihen aikaan yleinen ongelma. Tarinan opetus oli se, että kun minä näin tämän miehen vain afrikkalaisena miehenä, niin samalla tavalla hänkin näki minut suomalaisena naisena, oman suomalaisesta naisesta muodostamansa aika lailla stereotyyppisen mielikuvansa läpi. Oli tietenkin askel oikeaan suuntaan, että minä päätin yrittää vapautua ennakkoluuloistani, mutta askel pitäisi ottaa myös siellä toisella puolella. Sillä kerralla keskustelukumppanini ei vielä ollut valmis tällaiseen askeleeseen, enkä minä toisaalta ollut valmis näkemään sitä vaivaa, että olisin saanut hänet ymmärtämään jotain. Joten häivyin paikalta.
Sattumoihin törmäsin samaan ilmiöön jälleen, tosin aivan eri tilanteessa. Se että minä pääsen eroon jostain ennakkoluulostani, ei ratkaisekaan kaikkia ongelmia. Toisella puolella voidaan elätellä aivan järjettömiä ennakkoluuloja minua kohtaan. Toisella puolella voidaan olla myös täysin vakuuttuneita siitä, että heidän ennakkoluulonsa eivät ole ennakkoluuloja, vaan perusteltua faktaa.
On aina jonkin verran kiukuttavaa tulla kohdelluksi pelkästään jonkin ryhmän edustajana, ei omana itsenään. Tämä tietysti on hyvä syy jatkaa kamppailua omia ennakkoluulojaan vastaan, mutta kannattaa muistaa, että on asioita ja tilanteita, joissa ongelma ei ratkea sillä että minä avarrun. Toisella puolella pitäisi tapahtua myös jonkinlainen ahaa-elämys.
Tekstit
Myöntää täytyy, että kamppailla tai pikemminkin ponnistella sitä saa luulojensa kanssa, jotka useat ovat esteenä todellisille kohtaamisille. Mutta ei voi, ei voi kulkea kuin puolitiehen, ja ellei toinen tule vastaan, jää puolitiehen. Toinen jää vieläkin kauemmaksi.
VastaaPoistaNämä ihmisryhmittelyt ottavat kyllä aivoon, etenkin silloin kun niistä on ilmiselvästi haittaa tai jos ne typistävät ihmiskuvaa, ihmiskäsitystä (kuten ne ikäväkyllä usein tekevätkin). Sama tapahtuu mihin tahansa ryhmään liiaksi identifioituneessa: toinen edustaa ainoastaan jotain etuliite-ihmistä. Johon saa sitten työntää kaikki angstinsa tai pelkonsa tai turhaumansa. Ylipäätään, kaikenlaisten projektioiden heijastaminen ja ylläpitäminen on silloin helpompaa. Mutta toisaalta, eihän niitä olisi, ellei niitä tarvittaisi johonkin.
Mitä tarkoitat sellaisilla ennakkoluuloilla, jotka olisivat perusteltua faktaa? Noinniinkuin konkreettisesti.
Toki, omalta kohdaltani tiedän joitain väitteitä, luuloja siis, joita pidetään tosiasioina, ja joita olen saattanut itsekin joskus pitää aiemmin tosiasioina, totena. Ja senkin kun tulee yleisellä tasolla kohdelluksi ainoastaan johonkin ryhmään kuuluvana. Kuinka se sapettaa.
Niin, siis tarkoitin perusteltua faktaa näiden ennakkoluuloisten ihmisten omasta mielestä. Ennakkoluuloinen mielihän poimii todellisuudesta asioita, jotka tukevat omia ennakkoluuloja ja syrjäyttävät kätevästi asiat, jotka voisivat jollakin tavalla haastaa nämä ennakkoluuloiset näkemykset. Sitä varmaan toimii juuri näin monien ihmisten kohdalla, mutta on ärsyttävää kun tajuaa toisten tekevän itselle niin. Silloin tekisi mieli kädä kiinni raiveleihin.
VastaaPoistaNäitä löytyy, näitä joille omat luulot ovat rakkaampia kuin niiden ravistelu tai edes lievä tomuttaminen. Ei niille mitään mahda, toisten luulojen tarhoille, ja vaikkei aina onnistuisikaan niin kannattaa antaa luulotautisen pitää tautinsa. Joillekin ihmisille ne on turvallisempia paikkoja kuin todellinen kohtaaminen tai ylipäätään toisen näkeminen realistisesti.
VastaaPoistaSitä voi vaikka kysyä: eikö tuollaisten luulojen kanssa ole raskasta elää?
Olen huomannut, että yllättävän paljon on ihmisiä joiden mielestä elämän kuuluukin olla raskasta, Hirlii:-)
VastaaPoistaMinulla oli kerran yksi kaveri joka oli tullut Afrikasta (tyypillistä, en nyt muista mistä valtiosta) Suomeen opiskelemaan. Tyyppi oli mukava, hauskat jutut, hauskaa seuraa.
VastaaPoistaAinoa ongelma oli, että lyhyen kaveruuden jälkeen alkoi niin hirveä vonkaus, että oli pakko laittaa tyyppi aina hetkeksi jäihin. Juttelin sitten toisen kaverin kanssa, joka tunsi enemmänkin porukkaa samalta alueelta ja hän sanoi, että juuri sillä kulmalla Afrikkaa sellaista asiaa kuin miehen ja naisen välinen ystävyys ei ole olemassakaan. Että he eivät yritä olla törkeitä tai epäkunnioittavia, mutta he eivät kerta kaikkiaan vain käsitä tuota asiaa.
Minä en lannistunut. Seuraavalla kerralla selitin oikein juurta jaksaen mitä ystävyys tarkoittaa, mitä siihen kuuluu ja mitä ei. Tyyppi oli kovin ymmärtäväinen. Hänelle ystävyys sopi vallan mainiosti. Sovimme, että etenemme taas siltä pohjalta.
Samana iltana puhelimeeni tuli tekstiviesti, jossa tyyppi sanoi iloitsevansa että olen vihdoin suostunut hänen kanssaan sänkyyn, pitkän odottelun jälkeen... :D
Hah, justiinsa Ally. Noinhan siinä helposti käy. Hyvä tarina!
VastaaPoistaKiehtova kirjoitus. Ennakkoluuloihin ja ryhmiin niputtamisen merkitys ihmisen ajatteluprosessin nopeudelle ja maailman psykologiselle sietämiselle on mittaamattoman arvokas. Ennakkoluulojen ravistelu ei käytännössä tarkoita ainakaan useimmille meistä sitä, että pääsisimme ihmisryhmittelyn yläpuolelle, vaan sitä, että siirretään yksilö ryhmästä A vaikkapa ryhmään K. Esimerkiksi "kaikki ryssänaiset on huoria" -ennakkoluuloa ylläpitänyt suomalaismies Seppo saattaakin tulla siihen tulokseen, että "Svetlana on kuitenkin hieno nainen" ja myöhemmin tutustuttuaan Svetlanan ystävättäriin kaikki venäläisnaiset siirtyvät vaivihkaa ryhmään "hienot naiset", vaikka he eivät luultavasti tunnistaisi itseään ollenkaan Sepon "hienoja naisia" koskevista mielikuvista.
VastaaPoistaNo toden sanoit Kirjuri! Näinhän se on. Mutta sitä ei koeta samalla tavalla ongelmalliseksi jos niputetaan ihmiset ryhmään jolle läiskäistään nimilapuksi jokin positiivinen määre. Tai no, feministit puhuivat joskus ylistämällä alistamisesta, eikös siinä ole kysymys vähän samasta asiasta.
VastaaPoistaEttekai Te nyt tavoittele mahdottomia. Millä sellaista väkeä jä väestöä kukaan halitsi,joka ei uskoisi yleisiin ennakkoluuloihin? Ajatuksena järkevä ja ennakoluuloton ihminen on hyvä, mutta käytännössä aivan mahoton.
VastaaPoista