Voisiko tyhjänpäiväisyys olla elämäntehtävä jollekin ihmiselle. Joku on tyhjänpäiväinen, että toiset voivat kokea olevansa tärkeitä senkin edestä.
Ison osan elämästäni olen kuvitellut olevani hyvä kirjoittaja. Siis oikein todella hyvä. Olen kyllä aina tiennyt ja ymmärtänyt, etten ole saanut mitään erinomaista aikaiseksi, mutta minulla on ollut se usko, että kunhan jatkan kirjoittamista, jotain erinomaista aikanaan syntyy, aivan vääjäämättä.
Mutta vuodet kuluvat, kaikenlaista on tullut tehtyä, ei mitään erinomaista kuitenkaan, ja olen alkanut ihmetellä, että mistä se ajatus alunperin on päähäni edes ajettu. Siis että pitäisi olla erinomainen kirjoittaja. Tai erinomainen mitä tahansa. Eikö se ole vähän typerä halu, jos sitä ihan rehellisesti tarkastelee. Miksi pitäisi olla erinomainen, muita parempi. Eikö riitä että elää ihmisiksi?
No kai siksi, että ihminen ihan huomaamatta sitoo arvonsa siihen mitä muut hänestä ajattelevat. Erityisesti tämä koskee taiteilijoita, joiden elinkeino on ihan suoraan kiinni siitä mitä muut hänestä ajattelevat. Varsinkin nykyään, kun taiteilijan merkittävin taideteos on taiteilija itse.
Tekstit
Totisen hauskaa havaita, että en olekaan ainoa itsensä tyhjänpäiväiseksi tunteva, kirjoittavainen ihminen...
VastaaPoistaVaan millä se tyhjänpäiväisyys tai erinomaisuus mitataan? Levymyynnilläkö (minun kohdallani), saaduilla apurahoilla ja palkinnoilla vai kirjasta otettujen uusintapainosten määrällä? Minusta monet palkitut teokset eivät ole edes kiinnostavia, saati hyviä..ja mihin sitten pitäisi itseään verrata? Aina löytyy joku parempi ja arvostetumpi. Huoh. Emmä tiiä...
VastaaPoistaLiityn kerhoon.
VastaaPoistaKun katselin kasvitieteellisen puutarhan pihalla kylmänkukkaa, joka on elänyt täällä jo ennen ihmisten asettumista tänne, ja sanoinkin sen siinä kanssakulkijalle, että ajattele nyt tuo tietää maapallon (ja ihmiskunnankin) elämästä enemmän kuin me. Hän sanoi: "joo, ihmiskunta on ollut täällä niin kovin vähän aikaa ja voihan se olla, että katoamme myös enemmin kuin nämä".
Taiteilijalle on toki tärkeätä, että hän saisi edes kohtuullisen elämän elämänsä aikana, ja niin ei välttämättä saa. Tämä on ehkä turha lohtu, mutta hänen työnsä jäävät tänne elämään, se on jotain mitä ei ihan kaikilla ole: jotain jää, vaikka hän itse poistuisi paikalta.
Kirjoitetaan silti.
Hmm, mitähän tähän sanoisi. Tästä tulee nyt todennäköisesti aika sekava kommentti.
VastaaPoistaTavoitteista se kai riippuu, miten sen kirjoittamisen kokee. Jos haluaa tunnustusta sellaiselta taholta, josta sitä ei saa, herättääkö se tyhjänpäiväisyyden ja huonouden tunteen?
Jos haluaa kirjoittaa kirjoittamisen ilosta/halusta/pakosta ja on lukijoita, jotka nauttivat tekstistä, niin riittääkö se? Olet kirjoittanut paljon viihdettä aikanasi Kirsti, tuhannet lukijat ovat nauttineet teksteistäsi lehdissä. Myöhemmin lukemalla kirjojasi.
Eikö se ole aika hyvin?
Mutta siis, jos haluaa jotain muuta, se ei riitä. Kyse ei ole kuitenkaan tyhjänpäiväisyydestä, vaan omasta ambitiosta. Ei näe sitä erinomaisuutta, kun on saanut aikaiseksi tekstiä, jota sadat ja sadat ovat lukeneet.
Tietenkin, jos kokee, ettei ole kirjoittanut kuin tyhjänpäiväisesti, se on eri asia ja silloin haluaa kirjoittaa paremmin, erinomaisesti.
Minun on kuitenkin vaikea uskoa, että sinä olet mielestäsi tuottanut tyhjänpäiväistä tekstiä monen kirjan verran.
Jaaha, mitäköhän tämä kommentti selvitti. Ehkä itselleni jotain itsestäni.
Mikä siinä onkin Palin Zon, että se jollakin tavalla virkistää jos muiden asiat on yhtä kummalla tolalla kuin itsellä.
VastaaPoistaMillan, sepä se kun se levymyynti tai kirjamyynti tai apurahojen suuruus on oikeastaan vain savuverhoa, joka estää ihmistä näkemästä omien askartelujensa tyhjänpäiväisyyden. Jos meissä ihmisissä on jotain ei-tyhjänpäiväistä, se on jotain muuta kuin asiat joista keräilemme kunniaa, näin itse uskon ainakin.
Hirlii, nykyään joka sortin taidetta tulee niin paljon, suurin osa on päiväperhoja ja unohtuu saman tien, eivät siis jää elämään. Joten en itse osaa itseäni sillä ajatuksella lohduttaa, että kirjani jäisivät elämään. Eivät välttämättä jää. Mutta silti kirjoitan.
Minä katselin tänään rannassa plutikoivaa sorsaa ja ajattelin, että joku tosiaan tänäkin päivänä syntyy tähän maailman sorsana ja se elää aikansa ja kuolee. Että mikä minä olen sanomaan, että minun elämäni olisi objektiivisesti ottaen tärkeämpi kuin sorsan.
Susu, ehkä on kysymys siitä lähtökohdasta, josta olen työtäni tehnyt, siis kirjoittanut. En pidä ongelmana sitä, että olen kirjoittanut ja edelleenkin kirjoitan viihdettä, vaan siitä millä tavalla sitä olen tehnyt. Eikä kysymys ole siitä, että olisin kirjoittanut huonosti, ollut työssäni välinpitämätön, aliarvioinut lukijoita tms. Vaan siitä, että kirjoittaminen on ollut jonkinlainen epäjumala, menestyshaaveet, jotka eivät ole toteutuneet, on ollut toinen epäjumala. Nyt tuntuu tyhjänpäiväiseltä, että on niin paljon uhrannut energiaa kaikelle tuollaiselle, sen sijaan että olisi vain kirjoittanut, ja se siitä. Mutta aina voi oppia.
VastaaPoistaSanon vain sen, minkä tiedän: menestynytkin taiteilija kokee jossakin kohtaa hyvin suurta tyhjyyttä. Jokainen kokee.
VastaaPoistaOlet taitekohdassa ja mietit jotakin itsellesi tärkeätä "epäjumalaa". Tuosta kohtaa varmaan lähtee muutakin syntymään, toivotaan täällä.
Eksistentialismia vapun ratoksi, vai? :)
VastaaPoistaMä muistan tähänastisesta (lyhyehköstä) elämästäni pari hetkeä, jolloin olen miettinyt, että "mitä järkeä tässä muka on" - siis isomman, mulle tärkeän tekemisen parissa. Se on yleensä johtanut muutokseen, kun en ole millään sitä vastausta löytänyt.
Tietyssä mielessä ajateltuna kunnianhimokin voi olla jonkinlainen lukko, joka estää oikeasti pääsemästä tavoitteisiin. Että sitä vain kamalasti ponnistelee, kun voisi vain ...no, tehdä ja nauttia :) Mut aika harva kai pystyy riisumaan itsestään sen, että miettis yleisiä arvostuksia ja tavoitteita ja saavuttamisia ja keskittyis omiinsa...
Eiköhän tuo tunne ole tuttu useimmille. Päivät kuluvat ja valuvat, vaikka pää olisi täynnä suuriakin ajatuksia tai jopa unelmia.
VastaaPoistaJoskus muinoin kun opintoni kestivät ja kestivät eikä valmista tullut, kun laiskottelu oli hauskempaa, aloin nähdä systemaattisia unia, joissa olin aina titteliltäni askartelupäällikkö.
Höh, sinähän olet paras kirjoittaja. No joo, mutta mitäpä tällaisen tyhjänpäiväisen ihmisen, kuten Sinikka, lausunto vaa´assasi painaa, ei niin mitään.
VastaaPoistaNiin, taitekohdassa Hirlii, se on totta. Ja kaipa se kuuluu normaaliin elämänmenoon.
VastaaPoistaHei Eve! Joo, ehkä tuli vappuna polteltua liikaa sikareita ja juotua liikaa viskiä kun aatokset mataa niin maassa. Ja siis olen ehdottomasti sitä mieltä, että kunnianhimo todella herkästi on nimenomaan este. Johan se on sisäänkirjoitettuna tuohon sanaankin, kunniahan on jotain, jonka muut ihmiset antavat, kunnianhimoinen ihminen sitoo itsensä muiden arvostuksiin, haluaa olla muita parempi, sehän on ihan kuolettava lähtökohta. Siinä ei tietenkään ole mitään väärää, että haluaa tehdä työnsä hyvin, jopa kilvoitella itsensä kanssa, mutta muilta saadun kunnian vuoksi, eipä taida kannattaa.
Askartelupäällkkikkö! Voi Iines, onpa loistava titteli. Onkohan sellaisia? Näen ihan silmissäni millainen virallinen uniformu on askartelupäälliköllä ja miten sotilaallisessa järjestyksessä pysyvät askartelutarvikkeet. Lapset, sairaat ja vanhukset askartelevat askartelupäällikön alaisuudessa järjestelmällisesti ja hiljaa, hiukset järjestyksesä.
No painaa se tietysti jotain Sinikka. Epäilen vain, että olet tullut vähän jääviksi kun olet osittain sitonut oman kohtalosi näihin minun kirjoitustaitoihini.
VastaaPoistaSusu Petal sanoi aika hyvin asioista. Minusta on aika tavallista haluta olla hyvä, arvostettu/tunnustettu siinä mitä tekee. Tyhjäpäiväisyyden tunne tai turhautuminen on varmasti myös jotain, missä me jokainen joskus ryvemme enemmän tai vähemmän syvästi. Se vain minusta kertoo siitä, että heijastamme takemisiämme johonkin tai tarkastelemme niitä eri valoissa ja näkökulmissa ja mietimme, mitä hilvattia oikeastaan puuhastelemme.
VastaaPoistaSe on minusta eri juttu, jos jää junnaamaan siihen mietintään ja ei pääse siitä irti. Ehkä silloin oli syytä miettiä - mikäli mutina pitenee - yhteyden ottamista hoitavaan lääkäriin ja masennuksen mahd. dignosointia tai poissulkemista..... Mutta tämä on vielä hyvin kaukana sinun mutinasta, mutise vielä ihan rauhassa *wirnistää*
Mitä ihmettä Lentsu, onko niitä hoitavia lääkäreitä jossain tarjolla? minä olen luullut, ettei masennuksen vuoksi pääse hoitoon ellei ole jo pää kainalossa. No täytyy pitää mielessä ja kokeilla kepillä jäätä jos tarvetta ilmenee:-)
VastaaPoistaOn, tai ainakin oli, minulle.
VastaaPoistaTuo on iloinen uutinen, sillä tiedotusvälineitä kun seuraa, tulee tunne ettei kukaan pääse enää hoitoon.
VastaaPoista