Mutta siis kysymys on kurssista, joka ei ensisijaisesti pyri kirjallisten broilereiden kasvattamiseen, vaan siihen kuinka voisimme kirjoitamisen kautta oppia paremmin tuntemaan itseämme. Mikä asia, itsetuntemus siis, ei tietenkään ole mikään itsetarkoitus, vaan välttämätön kyky, jotta voisimme paremmin tulla toimeen muiden kanssa, ymmärtää, rakastaa ja kunnioittaa myös muita ihmisiä.
Koulutus sopii kaikille omasta kasvustaan ja itsetuntemuksensa vahvistamisesta kiinnostuneille, mutta erityisesti taide-, kulttuuri- ja kirjastoalalla toimiville tai kasvatus-, ohjaus- ja hoitotyötä tekeville sekä seurakuntatyössä työskenteleville, jotka haluavat rikastuttaa työtään luovan kirjoittamisen keinoin.
Tavoitteet:
Koulutuksen tavoitteena on perehdyttää luovan kirjoittamisen mahdollisuuksiin itsetuntemuksen kasvattajana ja tutustua erilaisiin kirjoittamisterapeuttisiin menetelmiin sekä antaa koulutettaville valmiuksia käyttää luovan kirjoittamisen ja kirjoittamisterapioiden menetelmiä omalla ammattialueellaan.
Tekstit
(lukuohje: tämä ei kommentoi ko. kurssia vaan virtuaalielämää)
VastaaPoistaVirtuaalisuutta on ollut ihmiskunnan historiassa jo kauan ennen tietokoneita. Hyvä kirjallisuus on muun muassa osa sitä. Kirja on virtuaalinen lukijalleen, ja ehkä myös jossain määrin tekijälleenkin.
Ei verkkomaailma ole tuonut kuin keinotekoiset hymiöt ja pinnallisen sosiaalisuuden sekä pinta/tekominuudet tähän ihmismielen luonnolliseen virtailuun ja virtaavuuteen. Verkkomaailmassa se vaikuttaisi tukkeutuvan monilla, kuin myös kyky reflektoida, ajatella lukemaansa kunnolla, pohtia perusteellisesti.
Pinnalliseen sosiaaliseen kanssakäymiseen tämä kasvottomuus sopii, mutta mitään syvempää ymmärrystä tämä infantiili kanssakäymisen muoto ei jaa. Todelliset sosiaaliset taidot ja ymmärrys syntyvät sekä kehittyvät aivan muissa ympäristöissä: elävässä elämässä jossa ratkaisevaa on myös se kuinka hyvin (tai huonosti) lukee toista ihmistä.
Huonolta näyttää, verkkomaailmassa ainakin tämän lukutaidon suhteen, mikäli yhtään on lukenut kommenttilaareja joissa tämän havaitsee erinomaisen hyvin.
Lukutaidottomuutta voisi verrata kyvyttömyyteen kuunnella toista. Katsotaan asioita vain omien mielikuvaokulaarien kautta ja näkökyky kapeutuu. Tämä on sitä belsebuupi-todellisuutta, ja siihen tämä verkkomaailma antaa suurenmoiset mahdollisuudet näitä todellisuuksia rakentaville ihmisille.
Väitänkin, että lukutaidon oppiminen on ensisijaista jotta voisimme ”paremmin tulla toimeen muiden kanssa, ymmärtää, rakastaa ja kunnioittaa myös muita ihmisiä.” Itsetuntemus on tärkeätä aina, sen avulla voi vasta käsittää ja ymmärtää mitä kunnioitus&rakkaus todella tarkoittaa. Se on muun muassa rajoja (mm eettisiä, moraalisia ja muita…). Omannavan kaivelusta on vielä aika iso askel toisen todellisuutta kohti.
Luin juuri Rilken Kirjeitä nuorelle runoilijalle. En muista ollenkaan kuinka monta tuhatta kirjettä Rilke uransa aikana kirjoitti. jos hänen aikanaan olisi ollut netti ja mahdollisuus pitää blogia, hän aivan varmasti olisi tehnyt niin. Netti on helpottanut kommunikointia, mutta se on vain yksi väline muiden kommunikaatiota helpottavien välineiden, esim. puhelimen rinnalla. Olen itse päivittäin kiitollinen siitä, että saan elää tällaisena aikana jolloin tietokoneavusteinen kommunikaatio on tullut mahdolliseksi, koska sen avulla olen päässyt omasta umpiostani vähän väljemmille vesille. Olen saanut tutustua moniin ihaniin uusiin ihmisiin tämän aparaatin välityksellä. En olisi tutustunut heihin muilla tavoilla. Myös jotkin vanhat kontaktit on tullut elvytettyä tämän välineen avulla. Olen tietenkin silti myös tietoinen niistä vaaroista joita tällaiseen tietokoneavusteisuuteen liittyy. Minusta jännittävää, että kirjoitat syvällisen kommunikaation olevan mahdotonta netissä, ja ilmoitat sen juuri tätä välinettä käyttäen. Olet tavallaan ristiriidassa sen kanssa mitä väität, sillä tässähän me nyt käymme aika vakavaa keskustelua. Eikö?
VastaaPoistaNo tässä onkin enemmän kuin kolme sanaa tai kaksi lausetta ja piste. Siksi tästä saa kumpikin osapuoli vähän enemmän kuin siitä mistä motkotin tuolla edellä.
VastaaPoistaSyvällinen kommunikointi on mahdollista, mutta siihen tarvitaan enemmän kuin pari lausetta ja hymiö. Sellainen ei ole vielä kommunikaatiota vaan sen alku.
Virtuaalisuus, sehän meissä on luontaisesti olemassa, kuten tuolla jo taisin sanoakin. Kuuron lapsen äiti kertoi taannoin jossain yleisöosastopalstalla, että tekstiviestit toivat uuden ja hyvin tärkeän ulottuvuuden hänen ja hänen lapsensa väliseen yhteyteen.
Semmoisen ymmärrän hyvin, ja senkin jos ihmisellä on sosiaalisia vaikeuksia tai estoja, ja niin vaikeita ettei hän kykene kommunikoimaan muuten kuin kirjoittamalla. Käsitän hyvin, että jokaisella on tarve olla yhteydessä toisiinsa.
Vaaranpaikkoja on, mutta niistä ehkä myöhemmin, nyt on riennettävä tosi elämän haasteisiin.
Kirsti, valaise vähän käyttämääsi käsitettä 'kirjallinen broileri'.
VastaaPoistaAnonyymi, kiitos selvennyksestä.
VastaaPoistaEllinoora, kirjallinen broileri on ihminen, joka on hyvin perillä alan trendeistä, tietää millaiset käsikirjoitukset ylittävät julkaisukynnyksen ja pyrkii määrätietoisesti ja mahdollisimman nopealla aikataululla itse tuottamaan sellaisen. Päämäärä on enemmän kirjan julkaisemisessa, kuin sen sanomisessa mikä oikeasti on mielen päällä.
Tuosta ajatuksestasi, että Rilke olisi "aivan varmasti" pitänyt blogia jos hänen aikanaan olisi ollut tietokoneet ja nettiyhteydet.
VastaaPoistaOlen joskus leikitellyt muiden kirjailijoiden suhteen samalla ajatuksella, mutta päätynyt sellaiseen päätelmään etten minä voi tietää.
Rilke kirjeenvaihto oli yksityistä, ja on eriasia kirjoittaa suoraan julkisuuteen kuin kirjoittaa kirje käsin toiselle ihmiselle, ja ajatella rauhassa. Se on eri asia, kannattaa kokeilla käsin kirjoittamista. Se on hidasta ja vaivalloista, toisenlaista kuin näppäimistöllä nopsaan naputeltu lyhytviesti.
Tietysti Rilken kirjeenvaihto oli yksityistä, eihän hänellä oikein ollut muuta vaihtoehtoa kuin kirjoittaa yksityiskirjeitä. Emmekä tietenkään voi tietää mitä Rilke olisi tehnyt, jos hänellä olisi ollut nykytekniikka käytössä.
VastaaPoistaMutta sisällöltään kirjeet ovat sellaisia, että ne kiinnostavat muitakin kuin vain kirjeen saajaa. Ja Rilke aivan selvästi oli tyyppi, joka halusi jakaa ajatuksiaan ihmisille oman kirjailijantyönsä ulkopuolellakin. Hän kaipasi kommunikoida kirjoittamalla, ja kaipasi vastavuoroisuutta. Vaikea keksiä missä se paremmin toteutuisi kuin blogissa. Tietyt intimit yksityiselämän jutut luonnollisesti jäävät ulkopuolelle, mutta niin ne jäävät Rilken kirjeissäkin.
Heräsi kysymys, missähän niitä kirjallisia broilereita sitten kasvatetaan. Voisi olla kova sana esikoisen julkaisusta haaveilevalle. Hyvä bisnes jollekulle.
VastaaPoistaKun on julkaissut esikoisen, on liikkuma-ala laajempi.