tiistai 15. helmikuuta 2011

Juhlaa


Eilen oli joenrantaan ilmestynyt jääveistoksia. Muutenkin päivä oli taianomainen. Kotimatkalla poikkesin katoliseen kirkkoon ja katselin muodokasta Mariaa joka piteli sylissään pulskaa ja hyvinvoivaa Jeesus-lasta. Ystävä sytytti minulle kynttilän sen vuoksi, että lähden kohta Arkangeliin.

Pakkasjakson odotetaan jatkuvan ensi viikon loppuun, joten toivoa sopii että lämmitykset pelaavat siellä päin maailmaa. En ole edes vaihtanut rahoja vielä, pitäisi kai vaihtaa vähitellen, mutta kun en osaa yhtään arvioida, että paljonko pitäisi ottaa. Olen nolottavan kokematon matkailija.

Illalla tapasin yllättäen toisen ystävän, joka oli tullut käymään Turussa. En ollut kuullut hänestä mitään sitten viime kevään, jolloin hän muutti Tampereelle. Hän tupsahti pari vuotta sitten kirjoittajaryhmääni ja ehdin kiintyä häneen tavalla, jolla ohjaajan ei ehkä pitäisi kiintyä ryhmänjäseneen. Mutta kun hän on ihminen, jota katsellessa aina tajuaa, että elämä on ihmeiden runsaudensarvi. Ja tavoilleen uskollisena hän varoittamatta pelmahti paikalle tuulihattuineen ja toi ystävänpäiväjuhlan mukanaan.

Share/Bookmark

4 kommenttia:

  1. Mikä se sellainen ope on, joka ei kiinny oppilaisiinsa? Ei suinkaan kiintymättömyyttä tarvitse tavoitella?

    Arkangelin-matkastanne tulee takuulla mahtava, mutta varaa paljon lämmintä vaatetta mukaan. En ole kuullut sikäläisistä lämmitys- ja eristyssysteemeistä kovin imartelevia kuvauksia. (Hotelli tosin voi olla ihan eri juttu kuin tavalliset asunnot ja yliopistosalit.) Vilpoisaan ulkoilmaanhan retkueenne sitten taas on jo hyvin tottunut.

    Olisi kauhean kiva, jos ehtisit siellä blogata vähäsen ja kertoa vaikutelmia.

    Sari

    VastaaPoista
  2. Ehkä ajattelin, että pitäisi osata kiintyä kaikkiin yhtä paljon ja tasaisesti, mutta sitten on näitä joiden perään jään nyyhkimään.

    Valitettavasti emme pääse hotelliin, vaan johonkin yliopiston vierasmajaan. En odota lämpöeristyksiltä paljoakaan. Bloggaamismahikset taitavat olla minimaaliset, sillä vierasmajassa ei ole nettiyhteyttä, eikä yliopistossakaan kuin harvoille ja valituille. Käsitin että pikaisesti saa käydä sähköpostin lukemassa ystävällisen ihmisen koneelta, mutta siinä se sitten onkin. Ihan hyvää tekee varmasti vieroittautua hiukan.

    VastaaPoista
  3. Hyvää matkaa Arkangeliin, Kirsti! Kyllä se on varmasti hieno kokemus.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!