Umpioelämää

Olen Orivedellä kirjoituskurssittamassa. Etukäteen tuntui ahdistavalta lähteä. Mietin mitä annettavaa minulla muka on jne. Mutta viikon puolivälissä mieliala keikahti toiseen suuntaan. Yhtäkkiä tuntuikin mukavalta lähteä.

Porukka on pieni, aikaa on riittävästi jokaiselle. Mielestäni olemme päässeet kiinni oikeisiin asioihin. Emme ole hymistelleet, vaan olemme pureutuneet teksteihiin ja miettineet kuinka niitä voisi työstää eteenpäin. Olemme pysyneet asiassa. Uskontokysymys oli vähällä kuumentaa tunteet jossain vaiheessa, kun kirjoittaja vahingossa avasi metaforiaan ja lausui koodisanan, joka sai toisen ryhmäläisen näkemään punaista. Mutta peruutimme kaikki yhteisymmärryksessä ja pystyimme jatkamaan ilman vammoja, näin ainakin tulkitsin. Teksti käsiteltiin tekstinä, eikä puhuttu enempää siitä mitä kirjoittaja tekstillään tarkoitti.

Eilen illalla oli opetusta kuudesta yhdeksään, tänään yhdeksästä viiteen. Tuntien jälkeen olen kyyhöttänyt huoneessani, puhunut puhelimessa ja Skypessä. Nyt pistän koneen kiinni ja luen vähän, sitten nukun. Huomenna on kurssia yhdeksästä kahteen ja sitten kotiin. Näyttää siltä, että tämä vierailu sujuu samalla tavalla kuin edellinenkin. Vietän viikonlopun Orivedellä näkemättä paikkakunnasta juuri muuta kuin vilahduksen taksin ikkunasta.

Umpioelämää