torstai 14. huhtikuuta 2011

En äänestänyt pehmeää lakritsaa

Odottelin tänään torilla bussia. Siihen tuli mustaihoinen mies, eduskuntavaaliehdokas joka tarjosi minulle kampanjamateriaaliaan. Kerroin, että olen jo äänestänyt. Ota kuitenkin karkki, kun sinulla on niin hyvä naama, mies sanoi hymyillen. Otin karkin, käärepaperissa luki pehmeä lakritsi.

Mietin, että mitä mahtaa tarkoittaa, jos ihmisellä on hyvä naama. Kaipa se on hyvä asia. Sivumennen sanoen minulla oli tarkoitus äänestää maahanmuuttajaa, ja vieläpä muslimia, kuuden lapsen yksinhuoltajaäitiä, mutta en saanut oikein selvyyttä siitä mikä kanta hänellä on arvonlisäveron korotukseen. Minulla on tietysti mielessä kirjavero, jonka en tahdo nousevan. Lähetin hänelle sähköpostissa kysymyksen, mutta siihen ei ole tähän päivään mennessä tullut vastausta. Hän siis menetti ääneni, harmi sinänsä. Äänestin puoluetta, joka nihkeimmin suhtautuu arvonlisäveron korotukseen.

Share/Bookmark

4 kommenttia:

  1. Oi. Minä olen miettinyt tuota paljonkin. Että mikä on hyvä naama. Tätä kysymystä sivutaan hieman uusimmassani. Mutta vastausta, selkeää, en siihen sitten saanut aikaiseksi. Hyvä naama on kuitenkin ehdottomasti positiivisella latauksella varustettu termi :D

    VastaaPoista
  2. Ahaa, pitääkin tutkia! Niin, kyllä minäkin sen myönteisenä koin, mutta termi "naama" pisti silti miettimään...

    VastaaPoista
  3. Millainen on sitten paha naama?

    VastaaPoista
  4. No eipä tullut selväksi sekään:-)

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!