Varmaan olen kuullut tällaisista naisista aikaisemminkin, mutta ohittanut asian niin kuin ohitetaan sellainen juttu, joka on täysin oman kokemusmaailman ulkopuolella. Minussa ei ollut bändäriainesta edes murrosikäisenä. Saatoin pistää Cliff Richardin julisteen seinälle ja siinä kaikki. En ole koskaan hihkunut hurmiossa yhdessäkään konsertissa puhumattakaan, että alkaisin ihailla jotain tyyppiä ja elää hänen satunnaisista huomionosoituksistaan. Minusta olisi nöyryytyksen huippu ottaa vastaan halaus esiintyvältä taiteilijalta joka on kymmeniä kertoja nähnyt minut keikallaan eturivissä.
Mitä nämä bändärinaiset ovat? Mikä saa heidät palvomaan jotain muusikkoa? Mitä muuta he tekevät kuin kiertävät bändin perässä? Ovatko nämä samat naiset kuitenkin tunnollisia sosiaalityöntekijöitä, kirjastovirkailijoita ja opettajia, ja kenties vielä korvaamattomia mummoja lapsenlapsille, vai onko heidän koko elämänsä bändäriyttä? Haluaisin ymmärtää.
Toinen käsitysmaailmani ulkopuolinen asia on kuninkaallinen häähömpötys. Ketä voi kiinnostaa joku Kate ja William ja heidän pramea hääjuhlansa? Ihmisten kannattaisi kiinnittää enemmän huomiota omiin läheisiinsä ja siihen kuinka heidän kanssaan eletään sovussa vuodessa toiseen ja lopettaa höperehtiminen television ääressä.
Tekstit
Minullekin tuo bändäriys on kokemusmaailmani ulkopuolella. En ole edes kuullutkaan sellaisesta. Sisarenpoikia sen sijaan on soitellut bändeissä ja se on jo hiukan lähempänä todellisuuttani. Mutta ei heidän bändiensä ympärillä tuollaisia bändäreitä tunkeile, jollei äitejä ja tätejä lasketa. Sen sijaan kuninkaallisten häät ovat alkaneet minua kiinnostaa sitä enemmän mitä enemmän ikää karttuu. Tosin näissä Katen ja Williamin häissä ei ollut oikein hohtoa eikä vetoa niinkun Victorian ja Danielin häissä vuosi sitten. Tosin kävin minä nytkin kuninkaallisilla hääsivuilla ja noudin sieltä kuninkaallisen nimen omalle kissalleni: Princess Bette Tildsley Pinkpawsberton Viherishire.
VastaaPoistaHahaa -joku muukin siis EI katsonut häitä. Nyt on vähemmän kieroutunut olo :D
VastaaPoista(Hääpuku piti kyllä aamun lehdestä tsekata, ei siis täysin häätöntä täälläkään.)
Minä tunnen yhden tällaisen viiskymppisen bändärin oikein hyvinkin. Hänen ammattinsakin on yksi noista,jonka mainitset esimerkkeinä - tai sinnepäin. Pitkä akateeminen koulutus erikoistumisineen taustalla, ihmissuhdetyö.
VastaaPoistaJa juu, hänellä on takanaan nejännesvuosisadan liitto ja kolme teini-ikäistä lasta.
Mies ja lapset naureskelevat hyväntahtoisesti, kun äitee lähtee paljon tunnustuksia saaneen suomalaista siirappia iskelmöivän sedän keikalle ja eturiviin fiilistelemään.
Pari vuotta sitten kirjoitin yhteen lehdykkään aiheesta novellinkin, jonka nimi oli jotain tällaista kuin Tykkääköhän Jari mun puserosta?
- Liisa -
Minäkin tunnen yhen "kirjastotädin" joka käy aika monella Yön keikalla vuodessa. Bändäriys ja fanittaminen lienevät kuitenkin eri asioita. Tai siis saman asian eri asteita. Pitäiskin pyytää ko henkilöltä että avautuis fanittamisesta blogissaan.
VastaaPoistaBändäreistä en tiedä mitään.
VastaaPoistaEikö naisviihteen kuningattareksi pyrkivä Kirsti arvosta laatuviihdettä?
Seurasin Williamin ja Katen häitä BBC:n uutiskanavalta, jossa niitä kommentoi mm historioitsija Simon Shuster. Hän nimitti näitä häitä paitsi Williamin ja Katen häiksi, myös nykyisyyden ja tulevaisuuden, kuningashuoneen ja kansan liitoksi.
Uskotaan, että nämä häät ovat symboli muutoksesta, joka on tapahtumassa Englannin yhteiskunnassa.
Kuninkaalliset ovat korkean tason diplomaatteja, joilla on koulutusta ja ammattitaitoa hoitaa maansa PR:ää (esim Elisabet II ja Ruotsin Viktoria). Aina on "bad apples" eli joku outo seassa, kuten Charles. Häntä ei paljon mainittu saati sitten Camillaa.
Vihkitilaisuus Westminster Abbeyssä oli harvinaisuus, josta historian, teologian ja musiikin ystävät saattoivat nauttia. Arvokas ja klassinen tilaisuus.
Me pukuhistorian harrastajat voimme nähdä tuollaisissa häissä tämän aikakauden muodin huipun, vaatteet joita tulevaisuuden historioitsijat kuvaavat teoksisaan. On äärettömän kiinnostavaa nähdä, kun historia tapahtuu siinä silmien edessä.
Historioitsijan nimi meni väärin Se on Simon
VastaaPoistaSchama.
Anna, en ole pyrkimässä naisviihteen kuningattareksi. Olen puolustanut naisten oikeutta ko genreen ja se on hieman eri asia. En tosiaan piittaa tuollaisista spektaakkeleista lainkaan kuin mitä nyt on saatu töllöstä seurata.
VastaaPoistaKarpalo, pyydä ihmeessä! ja jos hän avautuu, niin laita mulle linkki.
Liisa, mistähän novellisi löytäisi?
Booksy, kaikesta ihminen tosiaan voi saada paineita, jopa siitä jos ei hössötä joidenkin tuntemattomien häistä:-)
Paula, nyt aloin pelätä että itseänikin alkaisi häähömpötys iän myötä kiinnostaa. minäkin kävin hakemassa kyllä arvonimen itselleni, pitää myöntää.
Sieltäkin paljastui rojalisti, kun vähän raaputti pintaa.:)
VastaaPoistaLämpimin vapputerveisin
Duchess Anna Prudence Amnellcott of Helsinkishire
Kirjailijoiden täytyy kurkottaa huipulle, jotta pääsee edes puolitiehen.
Miksi katsoa kuninkaallisia häitä? Tai jääkiekkoa? Tai rikossarjoja? Monelle ne ovat viihdettä, jolloin saa laittaa aivot narikkaan ja unohtaa hetkeksi omat huolensa, ei siinä sen kummempaa tarvitse olla. Jospa sen rentouttavan viihdepläjäyksen jälkeen jaksaa taas välittää niistä lähimmistään.
VastaaPoistaKauniit häät, anglikaaninen liturgia, Lontoon kadut täynnä iloisia ihmisiä, miksi sitä ei voisi seurata. Onhan se aina tunteikasta, kun kaksi ihmistä on löytänyt toisensa ja haluavat sitoutua, ja Lontoo ah, on ihana kaupunki.
Varsinkin monet naiset seuraavat innoissaan kuninkaallisia häitä. Tekeekö se naiset jotenkin piittaamattomiksi läheisistään? Miksi ei miehiä syyllistetä vaikkapa jääkiekon seuraamisesta. Voisivat senkin ajan huolehtia perheestään sen sijaan, että töllöttävät jotain kiekkoa.
Hääthän ovat ihana satu - prinssi ja "tavallinen", kuvankaunis tyttö saavat toisensa. Hetken kaikki ovat ystäviä keskenään ja maailma on täynnä rakkautta. Lasten kanssa häitä oli tosi hauska katsoa - sama fiilis kuin olisi katsonut jotain romanttista leffaa. Victorian ja Danielin häitä en sen sijaan pystynyt ollenkaan katsomaan, olivat niin teennäisiä.
VastaaPoistaBändärismissä lienee kyse samantyyppisestä eskapismista. Tai okei, ehkä pikemminkin fanittamisessa. On kiva paeta arkea unelmaan. Luoda musiikin kautta oma satulinna ja paeta sinne arkea.
Victoria ja Daniel olivat niin aitoja kuin vain kaksi syvästi rakastunutta ihmistä voi olla. Näissä Englannin häissä pari ei tuntunut jakavan kovin läheistä suhdetta; ehkä kyseessä oli jännitys ja tiukka brittiprotokolla.
VastaaPoistaPitää tunnustaa, että minäkin katsoin Victorian ja Danielin häät ja kun Daniel liikuttui minäkin liikutuin, itselleni yllätykseksi. Ymmärrän kyllä kuninkaallisuuden satuefektin ja ymmärrän, että se kiehtoo ihmisiä. Ajattelen vain, että sen voisi ehkä järjestää halvemmallakin ja pistää kansalaisten rahoja muihin kohteisiin. Ja mitä jääkiekkoiluun tulee, niin pidän sitä kyllä vähintään yhtä pöljänä touhuna kuin tätä kuninkaallista friikkisirkusta.
VastaaPoistaMinä en edes katsonut V:n ja D:n häitä (viimeinen anonyymi) koska minulla ei ole televisiota. Jälkeen päin kun kotiuduin Englannista, kuulin Danielin ihanasta puheesta ja pitihän se katsoa juutuubista ja liikuttua.
VastaaPoistaPerjantain häihin ei voinut olla törmäämättä netissä ja jokunen videolinkki piti sitten avata myös. Kymmenen minsan häät :)
Minun facebook-tutuillani kiersi sellainen vähän hmm kyseenalaisia mielleyhtymiä herättävä kuva siltä kuninkaalliselta parvekkeelta. Häpeä tunnustaa, että nauroin ääneen kun se ilmestyi silmieni eteen.
VastaaPoistaMikä saa yli viisikymppisen naisen askartelemaan itselleen oranssin pahvikruunun ja istumaan se päässä kuningashääpäivänä työpäivän aikana? En onneksi ole kyseisen henkilön kanssa kovin paljoa tekemisissä, olemme eri osastolta ja törmäsin häneen vain käytävällä. En olisi kestänyt hömppää, jota hän todennäköisesti on suoltanut suustaan koko sen päivän ajan.
VastaaPoistaSeuraan kyllä ulkomaantapahtumia, mutta hiukan erityyppisiä. Kansakoulussa kirjoittelin prinsessanäytelmiä, otin itse pääosat joka kerta. Ja manipuloin kulloisenkin ihastumisen kohteeni prinssiksi, joka sai minut. Esiinnyin myös ihan oikeiden kirjoittajien satunäytelmissä.
Vissiin liian monta kultapaperikruunua, pitsipilvipukua ja koulutuolista samettiviitalla valtaistuimeksi verhottua istuinta ja vastahakoista polvihousupoikaprinssiä aikanaan.
En tullut katsoneeksi häitä ja kyllä se kaduttaa nyt. Tuollainen historiallinen tapahtuma jäi sivu suun. Eli häitä pitää katsoa kun muutkin katsovat. Suosittu ilmiö on tärkeä juttu vaikka itse ei diggaisikaan sitä. Samasta syystä joskus kauan sitten piti lukea syksyn uutuuskirjoista ainakin esittelyt, jotta kävisi kultturellista tyypistä. PV
VastaaPoistaPV ihan totta joo, olemme laumaihmisiä, siis toimikaamme niin kuin kaikki muutkin. Mutta mitä ihmettä, etkö muka enää lue syksyn uutuuskirjojen esittelyjä, tyydytkö pelkkään kevätkatalogiin?
VastaaPoistaElina, ehkä tosiaan leikit prinsessaleikit silloin aikanaan, eikä nyt enää ole tarvetta. Mutta ehkä pitää suopeasti ymmärtää niitä joilla se tarve on. Vaikka minusta taloudellisesti vähän ylimitoitettu hanke nuo häät olivat, ainakin merkitykseensä nähden.
Bändäriydestä muutama ajatus: On mukavaa kun saa huomiota. Julkkiksiin on "sallittua" ihastua, koska he ovat kuitenkin kaukaisia ja heillä on oma elämänsä. Keikalla arjen lait eivät päde. Ammattiroolin, perheenäidinroolin ja vaimonroolin voi hetkeksi unohtaa. Satunnaisille tuttavuuksille flirttailu noin muuten on yleensä epäreilua, herättää toisissa katteettomia odotuksia, ja tämän ihmisen saattaa joutua kohtaamaan oikeastikin arjessaan, jolloin tulee hankalia tilanteita, ja niin edelleen. Bändissä soittavat ihmiset ovat yleensä tarpeeksi eri maailmasta, ja fani-soittaja suhteen säännöt ovat kaikille selvät. Bändäriys antaa mahdollisuuden leikkiä ja irrottautua. Kuten joku kuvasi, mies ja teini-ikäiset lapsetkin vain naureskelevat, kun äiti käy keikoilla fanittamassa jotakin bändiä tai laulajaa. Samaa hyväksyntää tuskin voi odottaa jos äiti ihastuisi naapurin Perttiin.
VastaaPoistaSiitä en tiedä, kuinka järkevää tuo nyt on, mutta luulen että kyse on jostakin huomion ja kelpaamisen tarpeesta. Jos saa huomiota ihailemaltaan muusikolta, tarkoittaahan se, että on itsekin aika ihana ja haluttava. Aikuisten naisten sisällä taitaa elää se sama pikkutyttö, joka unelmoi prinsseistä ja teippaa seinät täyteen poikabändien julisteita. Kukapa ei haluaisi teininä lähteä kiertämään rockbändin perässä ympäri maata - no minä ainakin olisin halunnut. Teineille tyhmyyksien tekeminen ja holtiton elämä on sosiaalisesti hyväksyttyä. Ehkäpä nuo keski-ikäiset naiset elävät nyt nuoruudenhaaveitaan, kun on rahaa ja mahdollisuus tuollaista tehdä?
Itse kierrän yhden bändin keikoilla nyt 22-vuotiaana, taloudellisen tilanteen sallimissa rajoissa. Onhan se noloa ja välillä vähän pakkomielteistä, kai sillä jotain elämänsä tyhjyyttä täyttää. Toisaalta en näe sitä kovin vahingollisena, onhan niitä pakkomielteitä itse kullakin - jotkut harrastavat keräilyä, en ymmärrä sitä yhtään. Keikoilla vaan on niin eri maailmassa, se on turva, pelastus ja hurmio. En usko että enää täti-iässä bändäröin tällä tavalla, epäilen onko silloin enää ketään fanitettavaa, en usko että enää kasvuiän jälkeen tällaista fanisuhdetta mihinkään uuteen asiaan syntyy. Toivon myös että elämässä on silloin ehkä jotain oikeampaa ja pysyvämpää sen tilalla, bändäriys on kuitenkin satumaailmaa ja haaveilua eikä totta ja "oikeaa elämää".
-Marjatta
Mitä ihmeen vikaa siinä on, jos aikuinen ihminen silloin tällöin heittäytyy satumaailmaan ja haaveiden keinuun? On tämä elämä aika rankkaa välillä. Hengähdystauot ovat totisesti tarpeen.
VastaaPoistaItse kullakin on erilaiset tavat irtiottoon arjesta, tarvitseeko niistä nyt niin kamalasti syyllistyä, jos ne tavat eivät muita vahingoita.
Itse olen himolukija, ja heittäydyn milloin minkäkin kirjan vietäväksi. Pitäisikö sitäkin pitää pakoiluna, jos lukee vaikkapa Kirsti Ellilän kirjaa, kun senkin ajan voisi käyttää läheisistään huolehtien, eläen oikeaa elämää eikä miettiä vaikkapa Matleenan elämän kiemuroita?
No, me suomalaiset kuninkaallisia häitä seuraavat emme voi vaikuttaa siihen, mitä häät tulivat maksamaan. Toisaalta monet britit tuntuivat kertovan, että häät olivat piristysruiske maan taloudelle, myös turismille.
VastaaPoistaOli miten oli, en tunne ketään suomalaista, joka kannattaisi sinänsä kuningaskuntia. Onhan se hassua, että peräti kolmessa pohjoismaassakin on kuninkaalliset. Mutta me emme siihen asiaan voi suomalaisina vaikuttaa.
Ja niin kauan kuin kuningaskuntia ( tai kuningatarkuntia) on, tulen luultavasti seuraamaan ainakin joitakin häätilaisuuksia, vaikka tasavaltalaisuuden vankka kannattaja olenkin. Miksi en seuraisi? Mitä pahaa ja kavalaa siinä on?
Eikä elämänlaatuni mitenkään kapene sittenkään, kun kuninkaalliset ovat historiaa, mihin ne tietysti mielestäni kuuluvatkin.
Niitä häitä seurasi televisiosta tiettävästi 200 miljoonaa ihmistä. Eivät kai ne kaikki voi olla väärässä?
VastaaPoistaToisekseen, kun olet Kirsti niin huolissasi tilaisuuden kustannuksista, niin oletko tietoinen siitä, mikä niiden todellinen nettosumma on ja onko se plussaa vai miinusta? Tulos voi olla yllätys.
Joku tuossa mainitsi ei tuntevansa yhtään suomalaista monarkian kannattajaa. Ilmoittaudun. Perustuslaillinen monarkia sentään edustaa jatkuvuutta, perinteitä ja tietynlaista eleganssia. Meillähän presidentiksi voidaan valita oikeastaan kuka pöljäke tahansa. Monarkiassa valtion pääksi synnytään ja siihen koulutetaan; käytöstapoja löytyy sekä kielitaitoa. Lisäksi monarkilla on jo valmis verkosto sukulaisia eri hoveissa. Kaiken lisäksi kansalaiset saavat elämään juhlavuutta näyttävien paraatien sun muiden tilaisuuksien myötä. Kyllä niistä sitten jo vähän voisi maksaakin. (Eikä tuo meidän presidentti-instituutiomme sekään mitenkään ilmainen ole).
Siispä: Suomeenkin kuningas!
Rocky
Hahhah Rocky, pitihän se arvata että sinäkin tänne eksyt. No häät voivat olla tuottava bisnes, mutta ajattelin nyt koko kuninkaallisinstituutiota, vuosisatojen myötä kertynyttä valtaisaa omaisuutta jne. Mutta se on totta, ei ole suomalainen systeemikään ilmainen, ja kansa täälläkin vaatii kalliita ja näyttäviä juhlia kovempaan ääneen kuin vaippoja kroonikko-osastoille.
VastaaPoistaAnonyymi 1, olen ihan samaa mieltä, että hengähdystauot arjesta ovat tarpeen. Enkä tiedä onko siinä jotain kauheaa vikaa jos aikuinen hyppää välillä prinsessamaailmaan, osoitin tuossa postauksessani ainoastaan että tämä on niitä satuja joita minä en lainkaan ymmärrä ja johon en osaa eläytyä.
Anonyymi 2, en sanonut, että häiden seuraamisessa on jotain pahaa ja kamalaa, se vain on vähän hassua. Mutta toki maailmassa on paljon muutakin hassua, ja minullakin omat hassuuteni.
Marjatta, kiitos aivan valtavasti bändäriys-asian avaamisesta. Kiinnostavaa, että mainitsit keräilyn, koska se tuli itsellekin mieleen. Lintubongaus samoin, joka sekin on eräänlaista keräilyä. Sain ainakin jonkinlaisen otteen asiasta.
Hei, ketä ne viiskymppiset bändärit sitten ihan oikeasti ovat?
VastaaPoistaOnkohan niitä todella olemassakaan edes, siis sellaisia, joilla on aikaa kierrellä bändien perässä pitkin Suomea? Olisi tasapuolista, jos joku ko. bändäri ilmoittautuisi ja avaisi väitettä toden suuntaan.....
Läheisiin voi keskittyä häitä seuraamalla: meillä oli kisakatsomo, äidit, sinkut, lapset, vauvat ja koirat samassa katsomossa. Emäntä oli laittanut ihanat tarjoilut. Häitä seuratessa tuli keskustelua ihmissuhteista ja muisteltua yhteisiä nuoruuden matkoja. Ainakin Katen ja Wlliamin häät maksoivat vihkiparin vanhemmat, tosin turvajärjestelyt päätyivät veronmaksajien maksettavaksi, mutta ne olivat kuulemma hyvää harjoitusta Lontoon olympialaisia varten. Kun miettii miten paljon maailmassa haaskataan rahaa sodankäyntiin, minusta on ihan kiva, että välillä satsataan johonkin myönteiseen asiaan. Sitä paitsi häissä oli satsattu ekologisuuteen, joka on Charlesille sydämen asia. Vihkiparin avoautokin toimi bioetanolilla.
VastaaPoistaEn tietääkseni todennut, että on jotain "vikaa" siinä, mikä kutakin kiinnostaa, kuningashäät tai mitä se sitten onkaan. Ja suopeutta minulta toivottiin. Miksiköhän suopeuden elikkä venymisen kuuntelemaan toisten juttuja pitää olla niin valikoivaa, kun se usein on? Itse yritän ottaa tilanteen huomioon ja en ikinä puhu toisten kuullen itseäni kiinnostavista asioista, joista tiedän, että muilla ei ole niistä harmainta hajuakaan eivätkä sentyyppiset aihepiirit kiinnosta. Toisinpäin tämä ei toimi. Vuosikymmenien ajan suut ja silmät täyteen asioita, joista ainut ajatus on EVVK. Viime vuosina vasta olen ryhtynyt tätä varovasti rajaamaan, yritän välttää istumista tällaisten henkilöiden kanssa kovin pitkään samassa kahvipöydässä ja vastaukseni ovat olleen korrekteja, mutta niukkoja. Luulisi passiivisen suhtautumisen menevän perille, mutta mitä vielä.
VastaaPoistaEivätkö ihmiset voi pitää asioita sisällään tai puhua niistä vain samanhenkisten kanssa?
PS: Lahjat pari lahjoitti hyväntekeväisyyteen.
VastaaPoistaMinua mietityttää, että voiko yhtä pahaa puolustaa sillä, että maailmassa on isompiakin pahoja asioita olemassa. Toisin sanoen kuningashuone on pieni paha sotakoneistoon verrattuna. Epäilemättä näin on. Ja epäilemättä ihmisyyteen kauhean huonosti istuu usko todelliseen tasa-arvoon, koska onhan koko kulttuurimme ideana se, että luodaan tähtiä. Kirjailijat, runoilijat, näyttelijät ovat kiinnostavia vain jos nousevat tähdiksi. Uskonnossakin on tähtiä, paavit ja dalailamat. Eli ymmärrän kyllä, että räkötän asiasta turhaan, ei tule menemään ikinä läpi tämä minun tähtikriittisyyteni.
VastaaPoistaElina, kulttuurissa varmaan vallitsee niin vahvoja ennakko-oletuksia joistakin asioista, että ihmisillä ei tule edes mieleen, etteivät kaikki jaa niitä. Erilaiset vähemmistöt sitten saavat tämän tuntea nahoissaan. Perheessä, suvussa, työpaikoilla, harrastuspiireissä voidaan olettaa ihmisistä, että he ovat samanlaisia kuin "me muut". Ja vaikka ihminen joskus vikisikin vähän vastaan, se ei mene perille, koska ennakko-oletukset ovat niin vahvoja, ja ajatus että joku joukossa ajattelee eri tavoin, rikkoo mukavan tunnelman, joten sellaista vaihtoehtoa ei päästetä tietoisuuteen asti. Luulen ymmärtäväni sinua hyvinkin.
Eli tuo ensimmäinen kappale oli lähinnä Gabrielalle osoitettu.
VastaaPoistaAnonyymille jäi vielä vastaamatta, että minäkin odotan jonkun viisikymppisen bändärin ilmoittautumista. Mutta olen sen verran luotettavalta taholta kuullut ilmiöstä etten usko sen olevan tarua, vaikkei kukaan tähän ketjuun ilmoittautuisikaan.
Tuolle bändäri-innolle voi olla montakin selitystä. tässä eräs niistä.
VastaaPoistaTyötoverini vaimo (35v.) alkoi käydä Sillanpään keikoilla, koska tämä oli niin ihana ja vasta livenä sai musiikista kaiken irti. Mies ja kaksi lasta olivat kuulemma myös aluksi naureskelleet äidin intoa lähteä yön selkään toiselle puolen maata.
Joskus keikat olivat niin kaukana, että fanireissulla meni kaksikin päivää ja kaksi yötä.
Kunnes sitten kävi ilmi, että myös naisen esmies oli kiinnostunut Jari Sillanpäästä ja että he kävivät samoilla keikoilla, nukkuivat samassa hotellissa, vieläpä samassa huoneessa ja olivat kovasti rakastuneita.
Seurauksena oli kaksi avioeroa. Uutta avioliittoa ei sen sijaan tullut, sillä Sillanpään ihailijat totesivat, ettei uusi onni kanna. Myös salarakas-suhde purkautui.
Tällä en halua heittää epäilyksen varjoa fanittajien ylle. Näinkin voi vain joskus käydä.
Vanha Erkki
Kiinnostava tapausselostus, kiitos Vanha Erkki.
VastaaPoista"Eivätkö ihmiset voi pitää asioita sisällään tai puhua niistä vain samanhenkisten kanssa?"
VastaaPoistaOnko tämä vitsi?
Minä en kutsu sitä vitsiksi, vaan tilanteenlukutaidoksi, huomaavaisuudeksi toisia ihmisiä kohtaan.
VastaaPoista