Istuin jokin aika sitten seurueessa, johon kuului kolme eronnutta ja nuori äiti joka vasta pohti pitäisikö hänen erota. Eroa pohtiva kertoi kotielämänsä ongelmatilanteista.
- Jätä se! eron jo läpikäyneet kannustivat häntä.
Tuo lause toistui illan aikana monta kertaa. Miksi sellaisen kanssa jatkat. On kaikille parempi kun eroatte. Lapsillekin on parempi kun eroatte. Lasten tähden jätä se. Itsesi tähden jätä se. Jätä se, jätä se, jätä se.
Minulla oli mielessä, että ehkä liittoa kuitenkin kannattaisi vielä jatkaa. Lapset ovat pieniä, liitossa oli selvästi ollut rakkautta ja kiintymystä. Mutta koin, ettei minulla ole oikeutta puuttua asiaan. En tiedä millaista heidän perhe-elämänsä on. En tiedä kumpi on lapsille suurempi trauma, vanhempien ero, vai vanhempien avioliitto.
Tuo illanvietto jäi kummittelemaan mieleeni. Kun yhtenä iltana kerroin siitä kaverilleni, hän (eronnut) sanoi heti, että tietenkään minulla ei olisi ollut oikeutta kannustaa nuorta äitiä jäämään huonoon avioliittoon. Hänestä on oikein kannustaa ihmisiä pois huonoista liitoista.
Mutta jos minä en voi ulkoapäin nähdä jonkin liiton kaikkia ongelmia, niin voisiko myös olla niin, että ihmiset eivät ulkoapäin pysty myökään näkemään liittojen hyviä puolia?
Jos meillä ei ole oikeutta kannustaa ihmisiä pysymään liitoissa, niin onko meillä oikeutta myöskään kannustaa ihmisiä eroamaan?
Tämä postaus ei liity siihen onko oikein vai väärin erota ja onko lapsille hyvempi vai pahempi olla avioerolapsi vai huonon avioliiton lapsi, vaan siihen kuinka ympäröivä kulttuuri vaikuttaa meihin ja saa asiat näyttämään siltä, että eroon kannustaminen on jotenkin neutraalia ja normaalia, mutta avioliitossa pysymiseen kannustaminen on puuttumista ihmisten itsemääräämisoikeuteen ja kaikkea muuta valtavan kyseenalaista.
- Jätä se! eron jo läpikäyneet kannustivat häntä.
Tuo lause toistui illan aikana monta kertaa. Miksi sellaisen kanssa jatkat. On kaikille parempi kun eroatte. Lapsillekin on parempi kun eroatte. Lasten tähden jätä se. Itsesi tähden jätä se. Jätä se, jätä se, jätä se.
Minulla oli mielessä, että ehkä liittoa kuitenkin kannattaisi vielä jatkaa. Lapset ovat pieniä, liitossa oli selvästi ollut rakkautta ja kiintymystä. Mutta koin, ettei minulla ole oikeutta puuttua asiaan. En tiedä millaista heidän perhe-elämänsä on. En tiedä kumpi on lapsille suurempi trauma, vanhempien ero, vai vanhempien avioliitto.
Tuo illanvietto jäi kummittelemaan mieleeni. Kun yhtenä iltana kerroin siitä kaverilleni, hän (eronnut) sanoi heti, että tietenkään minulla ei olisi ollut oikeutta kannustaa nuorta äitiä jäämään huonoon avioliittoon. Hänestä on oikein kannustaa ihmisiä pois huonoista liitoista.
Mutta jos minä en voi ulkoapäin nähdä jonkin liiton kaikkia ongelmia, niin voisiko myös olla niin, että ihmiset eivät ulkoapäin pysty myökään näkemään liittojen hyviä puolia?
Jos meillä ei ole oikeutta kannustaa ihmisiä pysymään liitoissa, niin onko meillä oikeutta myöskään kannustaa ihmisiä eroamaan?
Tämä postaus ei liity siihen onko oikein vai väärin erota ja onko lapsille hyvempi vai pahempi olla avioerolapsi vai huonon avioliiton lapsi, vaan siihen kuinka ympäröivä kulttuuri vaikuttaa meihin ja saa asiat näyttämään siltä, että eroon kannustaminen on jotenkin neutraalia ja normaalia, mutta avioliitossa pysymiseen kannustaminen on puuttumista ihmisten itsemääräämisoikeuteen ja kaikkea muuta valtavan kyseenalaista.
Tekstit
Naulan kantaan jälleen kerran, Kirsti. Jostain syystä yhteiskunnallisessa kehityksessä on nähtävissä kehityskaaria, joissa se, mikä aluksi on täysin mahdotonta, muuttuu vähitellen harvojen etuoikeudeksi, sitten yleiseksi edelleen normiksi, jota ei sovi kyseenalaistaa tulematta leimatuksi taantumukselliseksi tai joidenkin pyhien arvojen loukkaajaksi. Näin on mielestäni käynyt myös avioliiton purkamisen suhteen.
VastaaPoistaMinä ainakin kannustan kaikkia lasten vanhempia jäämään liittoon, ellei syynä eron suunnitteluun ei ole väkivalta tai alkoholismi. Lapsille on taatusti traumaattisempaa kokea ero kuin avioliitto, jossa menee huonosti. Sanoo tämä itse eronnut.
VastaaPoistaOlemme kaikki suuressa määrin epätäydellisiä ihmisiä. Miksi vaadimme aviopuolisolta täydellisyyttä?
VastaaPoistaYmmärrän uskottomuuden ja väkivaltaisuuden avioeron syiksi, mutta en sitä, että "mies ei sovi olohuoneen väreihin" tai vaimo missin mittoihin. Tuntuu siltä, ettei osata neuvotella eikä tehdä kompromisseja.
Avierosta ja uskottomuudesta on tullut jonkinlainen fiksuuden ja muodikkuuden symboli. Skandaalimainen uskottomuusdraama ja sitä seurannut liitto vaikuttaa olevan suorastaan ansio esimerkiksi poltiikassa.
Peräkamarin pariskunnat, jotka viihtyvät toistensa kanssa vuosikymmenet kahvipöydän ja telkkarin ääressä tai kasvimaata möyrimässä eivät ole totisesti trendikkäitä.
Kun seurustellaan, niin silloin pitäisi ymmärtää erota, jos toisen "eriparisukat" haittaavat normaalia elämää, mutta kun mennään naimisiin, niin se on sopimus! Kuten ed. mainittu, niin väkivalta yms. ongelmat ovat luonnollisesti syy eroon. Mutta ei se, että nyt vähän kyllästyttää. Tämän sopimuksen arvo vain lisääntyy lapsien myötä. Tiedän tapauksen, jossa pariskunta meni naimisiin ja mies rakensi, periaatteeessa yksin, heille talon. Kun harjakaisista oli kulunut muutama kuukausi, nainen ilmoitti, että on rakastunut ja jättää miehen. Kys. mies oli työtön juoppo. Että näin. Ns. äkkirakastumiset ovat täyttä paskaa, en usko niihin yhtään. Nautintoa niillä haetaan, ei yhtään mitään muuta.
VastaaPoistaOlipa kerrankin järkevä puheenvuoro avioliitoista ja -eroista. Hyvä että joku ajattelee omilla aivoillaan eikä jollain muulla. Myös kommentit ovat kuin omiani, joten en sen enempää. Kyllä nykymaailman arvot ovat aika lailla sekaisin noin yleensä.
VastaaPoistaMinun oli helpompi erota huonosta avioliitostani, koska sain kannustusta läheisiltäni. Kirjoitin, että helpompi, vaikka tietenkään eroni ei ollut helppo. Uskalsin kuitenkin lähteä, kun sain tukea omille havainnoilleni avioliiton toimimattomuudesta.
VastaaPoistaOmien vanhempieni ja oman avioeron läpikäyneenä olen yhä ja jatkuvasti sitä mieltä, että lapsille on ehdottomasti parempi olla erolapsia kuin joutua seuraamaan vanhempien riitelyä.
Noin yleisesti ottaen mielestäni aika tympeää toitottaa toiselle "jätä se sika!". Ihan yhtä tympeää toisaalta on "älkää erotko, kun on lapset ja plaa plaa".
VastaaPoistaItse en kehtaisi edes lähimmän ystävän asioihin näin suorasti kommentoida. Mieluummin tekisin kysymyksiä, jotta hän voisi puhua ja avautua ja pohtia asiaa muutenkin kuin omassa päässään.
"Jätä se" ei ole mitään keskustelua. Se on pelkkä kehotus ilman mitään ajatuksia siinä taustalla.
Sivusta seuranneena näyttää,että eronneet naiset ovat onnellisempia ja heillä menee elämässä paremmin kuin huonossa avioliitossa olevat. Siis jos avioliitto oikeasti ollut huono, siis vaikka toinen pelaa kaikki rahat eikä maksa yhteisistä menoista mitään tms.
VastaaPoistaPakko vielä kuitenkin todeta, että jos suhteessa on väkivaltaa tmv, niin saattaisin jopa kannustaa eroamaan. Mutta en sanoilla "jätä se", vaan olisi hyvcä keskustella siitä voiko väkivaltainen ihminen muuttua ja kun yleensä vakivallan kohde haluaa erota, niin tukea hänen päätöstään. Monestihan hän voi olla niin alistettu ja murentunut, että tukea eropäätökselle tarvitaan.
VastaaPoistaMillan, tosin hyvin hahmottelit tuon trendin.
VastaaPoistaHeidi, sinulla on reipas "älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon " asenne :-)
Anna, vaikka en uskokaan, että kovin moni eroaa miehestään sen vuoksi ettei tämä sovi kalustuksen väriin, niin olen samaa mieltä, että seksisuhteiden moninaisuudesta on tehty jonkinlainen normi ja tavoiteltava asiantila.
Anne, ilmeisesti ei ole niinkään harvinaista, että talon rakentamisen jälkeen pariskunta päätyy eroon. Mutta tosiaan, avioliitto on sopimus, josta saattaisi kannattaa pitää kiinni silloinkin kun äkkirakastumiset sekoittavat pakan joksikin aikaa.
Sirkka :-)
Celia, läheisten tuki ja kommentit ovatkin jotenkin eri asia. Mutta esim tuossa kuvaamassani tilanteessa kukaan ei ollut kovin läheinen ystävä ihmiselle joka eroaan pohti.
Elegia, olet oikeassa, että varovainen varmasti kannattaisi olla, halusipa sitten sanoa aiheesta mielipiteensä kumpaan suuntaan tahansa. Olen kyllä itsekin muistaakseni ainakin parille ystävälle joskus ehdottanut, että jättäisi miehensä, mutta kumpikaan ei ole jättänyt. Sen sijaan ystävät, joiden liitto on minusta näyttänyt ihan normaalilta parisuhteelta, ovat saattaneetkin erota.
Saje, noinhan se saattaa olla kuin sanot. Ei tosiaan ole tarkoitus tässä kyseenalaistaa kenenkään ihmisen tekemiä elämänvalintoja, mietin ainoastaan tuota, että tuntuu jotenkin sallitummalta sanoa toiselle "jätä se" kuin "pysy sen kanssa".
Yhtään syyttämättä ja syyllistämättä ketään, voisikohan olla, että eroaminen ei olisi niin yleistä, jos se ei ylipäätään kävisi niin helposti sekä käytännössä että sosiaalisessa mielessä. Mennään muutamia vuosikymmeniä taaksepäin, niin eroaminen oli häpeä, nyt se on ihan ok.
VastaaPoistaJos liitot ylipäätään rakentuisivat sille ajatukselle, että niissä ollaan tosissaan eikä vain niinä hetkinä kun kaikki on kivaa ja mukavaa. Nykyään kun on tämä avoliittotrendikin, mitä en yhtään käsitä, vaikka olen 80-luvun alussa syntynyt nainen ja siinä mielessä kuulun siihen ikäluokkaan, jolle avoliiton pitäisi olla enemmän sääntö kuin poikkeus. ..
Mieleen tulee siitä avioliittotrendistä yms että onkohan ihmisillä oikein realistisia käsityksiä mitä oikein ollaan tekemässä, että ollaan upporakastuneita ja järjestetään massiiviset häät kun on kiva leikkiä prinsessaa ja saa lahjoja ja sitten kun tulee se tylsä hetki niin erotaan. Ja sitten ihmetellään kuinka ne isovanhemmat oli naimisissa 60 vuotta että miksei nykyään noin.
VastaaPoistaEhkä ihmisillä on nykyään liikaa vapaa-aikaa jota ne haluavat viettää aviopuolisoidensa kanssa.
...mietin ainoastaan tuota, että tuntuu jotenkin sallitummalta sanoa toiselle "jätä se" kuin "pysy sen kanssa"...
VastaaPoistaTuttu juttu. Omasta erostani on jo kauan, mutta muistan tuon lauseen kuin eilisen päivän. Ex-vaimoni rakastui tosi menevään mieheen ja koko hänen ystävätärjoukkonsa hoki "jätä se". Minä olin se "se."
Kun menevä mies sitten katosi ex-vaimoni elämästä, sama porukka hoki minulle "ota se." Siis ex-vaimo takaisin. No en ottanut, Luojan kiitos.
Itse en uskaltaisi antaa kenellekään eroa koskevia ohjeita tai neuvoja, kehotuksista puhumattakaan.
Minulle avioero oli lopulta suuri onni. Kävin kiittämässä menevää miestä kädestä pitäen, lounaankin tarjosin.
Minusta tuntuu, ettei avioliitto merkitse samaa kuin ennen. "Kunnes kuolema meidät erottaa" on monelle klisee. Naimisiin mennään, koska se on kivaa (kaiken maailman pari kuukautta toisensa tunteneet parviaiset ja saanat ovat hyvä esimerkki tästä). Ja hei, ainahan voi erota . not big deal!
VastaaPoistaVihkivalasta voisikin poistaa kohdan "kunnes kuolema meidät erottaa".
Olin tänään laulamassa häissä, joissa pappi totesi kruunauksen (näitä ortodoksisia juttuja) jälkeen, että nyt teidät onkin sitten vihitty marttyyreiksi. Ja selvensi sitten, että ajatus on että pitäisi oppia palvelemaan toista ja siinä pistämään omia halujaan vähän sivummalle. Marttyyrithan ovat tässä aika äärimmäinen esikuva. Pysähdyttävää vielä tässä yli viidentoista avioliittovuoden jälkeenkin, opettelemassa ollaan.
VastaaPoistaNäistä asioista on viime aikoina kirjoittanut ansiokkaasti muun muassa Saara Filosofian puutarhassa.
Se syy, että mies ei sovi huonekalujen väreihin oli tarkoitettu vitsiksi, mutta olen huono kertomaan vitsejä. Yhtä lapselliselta, vielä pinnallisemmalta kuulosti erään julkkiksen syy eroon: mies oli liian kiltti.
VastaaPoistaAnnalle: Kiltti mies on uskoakseni luultua yleisempi syy avioeroon. Itsekin tunnen muutaman tapauksen. Monet naiset vaan ovat sellaisia, että pitkästyvät, jos ei mies järjestä ohjelmaa.
VastaaPoistaAnna, kyllä minä sen vitsiksi ymmärsinkin. Toisaalta liikkeellä on myös paljon muiden ihmisten aviollisten ongelmien vähättelyä ja siksi kirjoitin niin kuin kirjoitin.
VastaaPoistaAnonyymi, se kultainen keskitie olisi varmaan hyvä tässäkin. On kauheaa, jos ei voi päästä eroon kelvottomasta liitosta, mutta huono sekin, jos heti vastoinkäymisten tullessa luovutetaan. Ja ylipäätään, mitä se oikein on, kun jokainen tavoittelee sitä maksimaalisinta yksilöllistä onnea. Se voi kuitenkin olla, ettei se tällaisessa nykyisessä ihmissuhdekarusellissa hyvin onnistu sekään.
hdcanis, ainakin ihmisillä on aika järisyttäviä odotuksia siitä mitä toisen ihmisen pitäisi tuoda heidän elämäänsä. Mikään ihan vähäinen arkinen tyytyväisyys ei välttämättä riitä.
Erkki, nekin olivat tosiaan kaikki naisia, jotka eroa pohtivaa opastivat, että jätä se. Tänään tuli sivumennen sanoen aika hyvä ruotsalainen elokuva näistä parisuhdepiirileikeistä, Taivaan sydän.
Elegia, olet oikeassa. Kuitenkin luulen, että on aika yleisinhimmillistä kaivata suhdetta, johon voi luottaa. On lopulta aika raskasta elää, jos aina pitää olla suhteessa varpaillaan ja ottaa huomioon, että toinen voi koska vaan löytää paremman. Kun monesta voi tietenkin olla kiva itse vaihtaa parempaan, mutta harvasta on kiva olla se, joka heivataan yli laidan.
Liisa, se ortodoksien systeemi onkin aika järisyttävä. Mutta sehän toimii niin kauan kuin kumpikin osapuoli pitää sopimuksen ja pistää toisen tarpeet omiensa edelle. Ongelmat syntyy sitten siitä, kun toinen toinen huomaa, että se onkin aina vain hän joka joutuu joustamaan.
Jos ei voi tietää yhteen suuntaan toisten parisuhteen tilaa, ei sitä voi tietää toiseenkaan. Ts. on yhtä turha kehottaa eroamaan kuin kehottaa jatkamaankin. Elävästä elämästä on lisäksi esimerkkejä, että jos ystävän neuvoma valinta menee pieleen, syntipukiksi päätyy neuvoja eikä suhteen osapuolet.
VastaaPoistaMä yritän aina olla antamatta ainakaan kovin suoria neuvoja, mutta jos nyt erikseen kysytään, niin yleensä yritän saada ihmisen näkemään tilanteensa etäämpää - useinhan just esim. silkka kiima sumentaa ajatukset aika huolella, samoin oman elämän työ- tms. ongelmat tai muut turhaumat projisoituu helposti parisuhteeseen. Siispä mä kehotan kysyjää miettimään kuinka _hän_ neuvoisi jotain ystäväänsä, joka kertoisi kokevansa vastaavia asioita omassa parisuhteessaan. "The essence of balance is detachment" on yksi elämän suurista totuuksista, ja se toimii aika hyvin pieninäkin annoksina :)
Niin arvelinkin, että kertomuksesi ihmiset eivät olleet toisilleen kovin läheisiä. Myös minä sain tuntemattomilta ohjeita jättää mieheni. Neuvot saivat minut kuitenkin puolustuskannalle: huono avioliitto rupesikin yhtäkkiä näyttämään ihan kelvolliselta. Tarvitsin vuosien kypsyttelyä ennen kuin olin valmis irtautumaan. Yritin pelastaa liittoni, mutta en onnistunut siinä. Nyt olen varma, että olen tehnyt voitavani.
VastaaPoistaIhmissuhteita koskevien suorien neuvojen antaminen ei olekaan järkevää. Elegia jo kertoikin, että parempi tapa lähestyä ongelmaa on kyselemällä ja kannustamalla ko. henkilöä omatoimiseen ajatteluun. Jokaisen pitää nimittäin tehdä päätöksensä itse.
Ajatus elinikäisestä avioliitosta on peräisin niiltä ajoilta, jolloin ihmisen keskimääräinen elinikä oli noin 35 vuotta. Siihen aikaan avioliiton merkityskin oli toinen: se oli sukujen välinen taloudellinen liitto, ei kahden ihmisen rakkausyhteys. Iho- ja sukupuolielämä hoidettiin usein toisaalla, jos mahdollista. Näin siis maatalousyhteisöissä. Metsästäjä/keräilykulttuurissa, ihmisen luonnollisessa olotilassa, liitot ovat ainakin antropologian kirjallisuuden perusteella olleet usein lyhyitä ja helposti purkautuvia: ne olivat rakkausliittoja nykymielessä, eli aivan erilaisia suhteita kuin maatalouskulttuurissa.
VastaaPoistaOmat vanhempani erosivat ollessani jo lukioikäinen, mutta luultavasti suhde isään olisi pysynyt eheämpänä mikäli jo monta vuotta toivottomassa tilassa ollut liitto olisi tajuttu päättää aikaisemmin. Lapset kyllä tajuavat, ettei kaikki ole kunnossa. Väkinäinen "yritetään vielä" vain pahentaa asiaa ja ahdistusta.
Luulisin, että liian pitkään jatkuneet liitot ovat aiheuttaneet lapsilleen aivan yhtä paljon tuskaa kuin liian aikaisin päättyneet liitot. Ongelma on tajuta - henkisesti hyvin raskaassa tilanteessa - milloin on oikea hetki.
Kirsti hei!
VastaaPoistaLuin postauksesi vielä uudelleen silmä kädessä ja olen kanssasi samaa mieltä siinä, että nykyisin todella on luontevampaa sanoa "jätä se" kuin päin vastoin. Kuten sanoit, se on neutraalia ja normaalia.
Yhtä neutraalia ja normaalia on "lasillinen viiniä" ystävien kanssa, joka normaalisti venähtää sen kolmen litran hanapakkauksen tyhentämiseksi kaikkine seurauksineen. Enää ei kenenkään mielen juolahda sanoa, että jospa juotaisiin kahvit.
Neutraalia ja normaalia on myös nimitellä miehiä sioiksi ja sovinisteiksi. Nehän tuijottavat tissejä hississä ja puhuvat neekeriukoista. Hyi helvetti mitä rasistielukoita!
Ja neutraalia sekä normaaleja on syyttää miesten odotuksia ja vaatimuksia siitä, kun naisten on "pakko" pukeutua push-uppeihin ja legginseihin ja mikro-minihameisiin ja korkeisiin korkoihin ja käydä suurentamassa rintojaan ja kiinnittää silmäripsien tilalle haravat.
Kovin paljon on maailmassa nykyisin neutraalia ja normaalia.
jPekka,
VastaaPoistakirjoitat: "Luulisin, että liian pitkään jatkuneet liitot ovat aiheuttaneet lapsilleen aivan yhtä paljon tuskaa kuin liian aikaisin päättyneet liitot."
Elämä yleensäkin aiheuttaa tuskaa. Ei ole helppoa kestää muiden ihmisten ja oman itsensä heikkouksia.
Onneksi lapset ovat sitkeitä niin kuin Kirsi Kunnaksen runossa hauskasti sanotaan.
Pitkä liitto hioo ihmistä pehmeämmäksi. Yleensä.
Uskon, että eniten onnettomuutta aiheuttavat sekä pitkissä että lyhyissä liitoissa uskottomuus ja väkivaltaisuus, ja kummassakin on alkoholin liikakäytöllä osuus kuten edelläkin on kirjoitettu.
Olen eri mieltä siitä, oliko entisajan liitoissa rakkautta. Niiden rakkaudettomuus on vanhentunut ajatus, samoin se, että lapsia ei muka rakastettu eikä surettu.
Kuninkaalliset ja rikkaat naitettiin useimmiten rahan ja liikesuhteiden, maanomistuksen yms perusteella. Mutta tavallinen kansa - eli suurin osa ihmisistä - meni avioon rakkaudesta eli ihastumisen ja seksuaalisen vetovoiman perusteella. Viisaat vanhemmat ymmärsivät, mikä tuki rakastava puoliso on elämän myrskyissä. Pitkässä liitossa syventyy myös ystävyys, toisesta tulee läheisin ihminen.
Me kaikki varmaankin ymmärrämme, että on on avioliittoja, jotka tulisi purkaa mahdollisimman nopeasti, sellaiset joissa ilmenee lasten hyväksikäyttöä, väkivaltaisuutta tai alkoholismia, josta kyseinen henkilö ei halua parantua tai luopua.
surtu
VastaaPoistaVastustan kaikkea kertakäyttökuluttamista. Nykyään on niin paljon erilaisia mahdollisuuksia parisuhdeneuvontaan ja kaikkeen sellaiseen, että mieluummin käskisin ystäviäni menemään terapiaan kuin eroamaan ilman yrittämistä. Ei se seuraavakaan parisuhde sitä onnea välttämättä tuo, jos sinne vie samat taakat mukanaan.
VastaaPoistaJossain tv-ohjelmassa näin puhuttavan uudesta kirjasta, jossa avioerolapset kirjoittivat erokokemuksistaan. Hitsi, kun en muista mikä kirja se oli, mutta todella ahdistavaa eroaminen vaikutti lapsille yleisesti olleen.
"rakkaudesta eli ihastumisen ja seksuaalisen vetovoiman perusteella."
VastaaPoistaPitkän aikavälin rakkaus on aikalailla eri juttu kuin ihastuminen ja seksuaalinen vetovoima. Se VOI kehittyä seksuaalisesta vetovoimasta, ja tokihan parisuhde kaipaa lähtökohtaisesti myös sen seksuaalisen kipinän, mutta yhtä lailla feromonit sun muut hetken hurmakkeet voi heittää yhteen kaksi täysin yhteensopimatonta ihmistä. Ja kyllä, on olemassa ihmisiä joiden luonteet ei kertakaikkiaan toimi yhdessä, vaikka miten yrittäisi sovitella.
Siksi mun mielestä on nykyään hienoa se, että voi mieluummin katsoa kuin katua, eli tutustua mahdolliseen puolisoon vähän tarkemmin kuin vaan panetuksen perusteella ennen papin aamenta. Sen takia en tajuakaan miksi joillain on niin älytön hinku päästä mahdollisimman nopeasti naimisiin. Vanha kansakin jo tiesi, että kiireellä syntyy vaan kusipäisiä mukuloita :-p
Avioliitto on jatkuva matka, jossa opitaan koko ajan uutta.
VastaaPoistaAvioliitolla on valtava vaikutus ihmisen elämään. Avioliitto on edelleenkin ihmisen elämän tärkein valinta. Rakkauden voima on aina tunnustettu taiteessakin kulttuurista ja aikakaudesta riippumatta.
Tyttäreni intialaiset ystävät, nuoret akateemiset naiset, ovat ihmetelleet siitä, että Euroopassa nuoret ihmiset joutuvat ITSE valitsemaan puolisonsa. Edelleen näkee englanninkielisissä sanomalehdissä Euroopassakin ilmoituksia, joissa vanhemmat etsivät hyvää puolisoa tyttärelleen, joka on ehkä lääkäri tai arkkitehti. Tyttö saa tehdä tietenkin itse lopullisen valinnan. Käsittämätöntä meille länsimaiden ihmisille. (Nähtävästi myös pojille etsitään vaimoa.:)
Ymmärrän nykyajan nuorten huolen siitä, tuleeko solmittua hyvä liitto. Avoliitto on yksi yritys testata. Mutta en usko, että se auttaa ratkaisevasti. Elämä voi tuoda yllätyksiä. Eivät avoliitossa olleet ole onnistuneet paremmin avioliiton laadun takaamisessa kuin ne jotka ovat menneet naimisiin ilman seksuaalista kokeilua.
"Eivät avoliitossa olleet ole onnistuneet paremmin avioliiton laadun takaamisessa kuin ne jotka ovat menneet naimisiin ilman seksuaalista kokeilua."
VastaaPoistaEn mä tällä kertaa tarkoittanut seksuaalisia kokeiluja, vaikka tietysti pidättäytyminen tuppaa vain lietsomaan seksihaluja entistä kovemmiksi, ja sekin voi johtaa harkitsemattomiin liittoihin.
Tarkoitin nyt vähän syvällisempää tutustumista ennen avioaikeita siihen ihmiseen siellä ihastuksen sumun sisällä, hänen todelliseen luonteeseensa, ajatuksiinsa, arvomaailmaansa, tulevaisuuden toiveisiinsa ym.jne.
Ihastuneena näkee herkästi toisesta vain hyvät puolet, ja näyttää itsestäänkin - jopa teeskentelee - niitä asioita joita arvelee toisen toivovan, ja lisäksi genitaalien himonhuuto valitettavasti voi peittää myös hälytyskellojen kilinän. Jos siinä tilanteessa rynnätään naimisiin, niin elämänmittaiseksi tarkoitettu suhde on kyllä rakennettu melkoiselle hetteikölle.
Olen kyllä anuh:n kanssa vähän eri mieltä tuosta. Toki nykyään on ihan itsestäänselvyys, että se tuleva kumppani koeajetaan moneen kertaan ennen alttarille astumista, mutta mistä lähtien seksi on ollut se ensisijaisin mittapuu hyvälle parisuhteelle? Jos suhteessa on molemminpuolista kunnioitusta ja rakkautta, kyllä ne sävelet petipuuhiinkin löytyvät sitkeällä harjoittelulla. Ei siihen välttämättä mielestäni sitä koeajoa vaadita, ja sanon näin vaikka en olekaan esim. uskovainen vaan ihan alle 3-kymppinen suht normaalilla arvomaailmalla varustettu nainen.
VastaaPoista(se yllä aikaisemminkin kommentoinut anonyymi, joka ei keksi nimimerkkiä...)
Äh, olin näköjään eri mieltä sen aikaisemman kommentin kanssa, mutta luin vasta nyt tuon yllä olevan ja ymmärrän pointtisi, anuh!
VastaaPoistaAnu,
VastaaPoistaolen samaa mieltä pitkälti. Ennen oli vaan ihan tavallista seurustella monta vuotta asumatta yhdessä ja harjoittamatta seksiä.
Seksitön seurustelu oli vielä ainakin 1950- ja 1960-luvulla täysin yleistä, ja oli ihan tavallista opiskelijapiireissäkin, että yli 20-vuotias morsian kyseli naimisissa olevalta ystävättäreltään, mitä oikein tapahtuu hääyönä. Tällainen on edelleen normaalia monissa kulttuureissa.
Olen opiskellut myös sosiologiaa ja tutustunut tutkimuksiin suomalaisten seksuaalisuudesta, joten en puhu omiani.:) Seksi ei ole yhtä pakollista kuin ruokailu.:) Meidän aikamme on yliseksuaalinen, aivan eri maailma.
No onpas tänne ehtinyt tulla päivän aikana kommentteja. Avioliitto vai avioero, se näköjään meitä edelleen liikuttaa, vaikka eroaminen onkin niin helppoa.
VastaaPoistaAnnan kanssa olen samaa mieltä kulttuurimme yliseksuaalisuudesta. Vaikka olenkin sitä mieltä, että seksuaalisuus ihan oikeastikin on valtava voima.
Anonyymi, kiinnostava tosiaan kuulla tuollaista puhetta jonkun muun kuin konservatiivikristityn suusta:-)
Anu, minä olen kuullut, että pidättäytyminen nimenomaan vähentää seksihaluja. Ainakin hyvin monilla ihmisillä se menee niin päin. Mutta ehkä sitten, jos on joku valtaisan intohimoinen tyyppi joka yrittää pidättäytyä, niin sitten...
Marjis, kertakäyttökulttuurin vastustaminen on kyllä tärkeää:-)
Erkki, tuossa tuntui olevan tunnetta mukana tuossa sinun kommentissasi.
JPekka, kieltämättä eliniän pidentyminen tuo vielä omat haasteensa avioliitolle. Mutta samoin ne odotukset, joita ihmiset avioliittoon nykyään liittävät. Nythän liitot eivät välttämättä kestä kymmentäkään vuotta.
"mutta mistä lähtien seksi on ollut se ensisijaisin mittapuu hyvälle parisuhteelle?"
VastaaPoistaJokainen tietysti (onneksi) nykymaailmassa voi asettaa omat mittapuunsa, mutta kyllä mun kirjoissa hyvä seksi on olennainen (huom. ei välttämättä silti ensisijaiSIN) osa hyvää parisuhdetta.
Miten nää keskustelut luisuu niin helposti siihen, että jos pitää tyydyttävää seksielämää toivottavana ja tärkeänä, se tulkitaan tyyliin "Jaa seksi on muka TÄRKEINTÄ elämässä!?" No ei ole, sanoohan järkikin että esim. hengittäminen on huomattavasti tärkeämpää, mutta elämä koostuu aika monesta palasesta.
Kuitenkin usein nekin ihmiset, joiden mielestä seksi ei nyt oo niin tärkeetä, ei voi sietää ajatusta että puoliso harrastaisi sitä ei-lainkaan-tärkeää asiaa jonkun toisen kanssa. Silloin seksi nouseekin arvoon arvaamattomaan ja parisuhteen todelliseksi mittariksi!
Anna, ymmärrän kyllä periaatteessa "Ennen/muualla asiat on paremmin" -ajattelumallia, mutta en oikein osaa nähdä ihailtavana tilanteena sitä että yli 20-vuotias ihminen ei tiedä seksistä edes teoreettisia perusteita. Kai puritaanimeiningin ja holtittoman irstailun väliltä nyt joku kultainen keskitiekin on löydettävissä.
"Anu, minä olen kuullut, että pidättäytyminen nimenomaan vähentää seksihaluja."
Puhun nyt tilanteessa, jossa ollaan tositosi ihastuneita ja halujen vallassa.
Äh, taas käytin sanontaa "mun kirjoissa", joka ei tietenkään tarkoita konkreettisesti mun kirjoja, vaan "minun näkökulmastani" ;)
VastaaPoistaAnu, kirjoitit: "en oikein osaa nähdä ihailtavana tilanteena sitä että yli 20-vuotias ihminen ei tiedä seksistä edes teoreettisia perusteita."
VastaaPoistaSeksuaalista kokemattomuutta ei hävetty ennen niin kuin nykyään tehdään. Vanhan ajan ihmisille hääyö merkitsi yleensä seksuaalielämän aloittamista.
Vanhan ajan ihmiset olivat ehjempiä seksuaalisuudessaan, siksi kai avioliitot kestivät vuosikymmeniä.
Seksuaalielämän tärkeintä puolta, toisen ihmisen huomioonottamista ei opita kirjoista eikä tilapäisistä seksikokemuksista.
Hei,
VastaaPoistaensimmäistä kertaa blogissasi, Vuoroveden kautta tänne tupsahdin.
Tänään oli uutisissa tuoreesta väitöstutkimuksesta, jonka mukaan avioero(j)a on ruvettu pitämään luonnollisena elämänkulkuun kuuluvana asiana. Useimmat tutkimukseen osallistuneet eronneet pitivät avioeroa myönteisenä asiana. Jokin tässä uutisessa vähän järkytti, ehkä esim. lasten näkökulman puute. Olen itse eronneiden vanhempien lapsi, ja vaikka omien vanhempieni tapauksessa ero oli ainoa järkevä vaihtoehto (ja suuri helpotus -silloin 10-vuotiaalle- minullekin), tiedän kuinka toisen vanhemman menetys (mitä ero monille lapsille enemmän tai vähemmän merkitsee) vaikuttaa lapseen hänen koko loppuelämänsä ajan. Vaikka vanhemmilla olisi yhteishuoltajuus, lapsi joutuu joka tapauksessa ikävöimään jompaa kumpaa vanhempaansa jatkuvasti.
Eilen muuten tuli tv:stä Jätä se!-niminen elokuva. Toivottavasti nimessä oli myös joku (itse)ironinen taso.
"Seksuaalista kokemattomuutta ei hävetty ennen niin kuin nykyään tehdään."
VastaaPoistaEn puhu kokemattomuudesta vaan tiedon puutteesta.
"Seksuaalielämän tärkeintä puolta, toisen ihmisen huomioonottamista ei opita kirjoista eikä tilapäisistä seksikokemuksista."
Ööh, väärin. Näytäpä mulle seksuaaliopas joka _ei_ korosta kumppanin huomioonottamista oleellisen tärkeänä hyvälle seksille, niin hämmästyn todella suuresti.
Lisäksi tuo käsitys että lyhyistä seksisuhteista oletusarvoisesti puuttuisi tyystin toisen ihmisen kunnioitus on epätosi stereotypia, jota sinnikkäimmin tuntuvat ylläpitävän ne ihmiset joilla ei ole lainkaan kokemusta ns. yhden illan jutuista.
Lumikko, tervetuloa! Niin, siis erohan on lapselle kamala asia, eikä se kamaluus siitä oikeastaan vähene, vaikka olisikin niin että avioliiton jatkaminen olisi vielä kamalampi asia. Niin tai näin, lapsen tilanne siinä aikuisten jaloissa on ikävä. Aina ihmiset ovat toimineet itsekkäästi jne, mutta nyt siitä on tullut jotenkin normaali ja hyväksyttävä asia.
VastaaPoistaAnu, musta joskus on tuntunut, että lyhyistä seksisuhteista puuttuu jollakin tavalla oman itsen kunnioitus, ja puhun nyt ihmisenä joka on kyllä aikoinaan kokenut sitä herkkua. Olihan ne tietysti kokemuksia nekin.
"Anu, musta joskus on tuntunut, että lyhyistä seksisuhteista puuttuu jollakin tavalla oman itsen kunnioitus, ja puhun nyt ihmisenä joka on kyllä aikoinaan kokenut sitä herkkua."
VastaaPoistaNiin, tämmöiset asiat koetaan niin eri tavalla ja eri lähtökohdista, ja siihen vaikuttaa varmaan maailmankatsomuksellisten seikkojen lisäksi myös se miten katsoo itse itseään.
Keskustelun jatkaminen on tehty mahdottomaksi, kun vaaditaan että siihen osallistujilla täytyy olla henkilökohtaista kokemusta yhden illan jutuista ja jokin tarkemmin määrittelemätön maailmankatsomus.
VastaaPoistaJos keskustelun tasoa ei nosteta, se muuttuu pelkästään yhden illan jutun kokeneiden kokemusten vertailuksi. Ei enää keskustella seksuaalimoraalin muutoksista ja sen vaikituksesta yhteiskuntaan ja sen jäseniin ja nimenomaan avioliittoon.
Tästä piti keskustella:
VastaaPoista"--kuinka ympäröivä kulttuuri vaikuttaa meihin ja saa asiat näyttämään siltä, että eroon kannustaminen on jotenkin neutraalia ja normaalia, mutta avioliitossa pysymiseen kannustaminen on puuttumista ihmisten itsemääräämisoikeuteen--".
Anna hei!
VastaaPoistaKuka tässä vaatii ja mitä? Minullakin on kokemusta yhden illan jutuista ja maailmankatsomukseni on määrittelemätön. Silti katson olevani kykenevä keskustelemaan.
Lapselleko vanhempien avioero olisi kamala asia?
VastaaPoistaEi ole vaan se, että ihmiset yhä (!) tuomitsevat ja paheksuvat avioeroja. Se on lapaselle kauheampi taakka kun ja jos hänelle sellaista hoetaan. Ja muut kulttuuriset paheksunnat joita hyveelliset ihmiset heittelevät paheellisen (ei-toivotun) perhe-elämän päälle. Vanhempien ero ei ole lapselle kamala asia mikäli se hoidetaan lapsen kannalta hyvin. Onhan se surullista, toki, ja siihen liittyy samoja asioita kuin mihin tahansa menetykseen ja elämän muutokseen. Avioerolapset voivat jäädä tätä huomiota ja tukea vaille ja juuttua surussaan, ja ehkäpä juuri tuohon kauhukuvaan. Avioerossa ei kukaan kuole, avioliitossa sen sijaan voi menettää henkensä. Olen elänyt yksinhuoltajaperheessä, ja siksi älähdän.
Viihde- ja kevytkirjallisuuden suurin harhakuva on, että rakkautta on ainoastaan kahden aikuisen välisessä suhteessa johon mennään vain suuren intohimon ja/tai seksin takia, joskus myös paksun lompakon. Ja muualla, muissa ihmissuhteissa, ei rakkautta sitten ole. Ilman seksiä ei ole rakkautta, mutta seksiä voi harrastaa ilman rakkautta, vaikuttaisi olevan se ainoa ihmissuhteisiin kuuluva asia viihdekirjallisuudessa. Se on harmi, koska se välittää silloin hyvin kapean ja ahtaan kuvan ihmisenä olemisesta, ja elämästä. Mutta ehkä se on sen tarkoituskin?
haha, mikä lapsus: "lapaselle" kun piti olla tietenkin "lapselle".
VastaaPoista"Keskustelun jatkaminen on tehty mahdottomaksi, kun vaaditaan että siihen osallistujilla täytyy olla henkilökohtaista kokemusta yhden illan jutuista ja jokin tarkemmin määrittelemätön maailmankatsomus."
VastaaPoistaHöpsistä. Osoitin vain pienen onnahduksen väitteessäsi, vaikka tietenkin täytyy tunnustaa etten ole lukenut läheskään jokaista maailman seksiopasta, silti uskallan väittää että useimmat niistä nimenomaan korostavat kumppanin kunnioitusta, toisen toiveiden kuuntelemista ym.jne.
Se taas on aivan omaa elämänhavaintoani, että yhdenillan jutuista vahvimmat mielipiteet noin keskimäärin on niillä, joilla on niistä hyvin rajallinen tai täysin olematon kokemus.
Huom. En silti yritä sanoa, etteikö aiheen kannalta kokemattomat saisi KESKUSTELLA aiheesta. Ja onhan se melkoinen tabu sanoa ääneen, että yhden illan juttu voi olla todella antoisa, nautinnollinen, hyväätekevä ja joskus suorastaan eheyttävä kokemus. Vaikka seksiä tuputetaan joka puolelta (tähän toinen huom. minäkään en pidä sitä hyvänä asiana), silti semmoinen Virallinen mielipide tuntuu yhä olevan, että casual sex on aina ja väistämättä jotain vähän salakähmäistä, likaista, rumaa, tautista ja ihmiselle haitallista.
Tuo taas mitä Kirstin kanssa puhuin on vain faktan toteaminen - seksuaalisuus on niin syvä ja yksilöllinen asia, että me jokainen katsomme tätä asiaa omasta perskohtaisesta vinkkelistämme, ja sen vinkkelin asentoon vaikuttaa monen monta asiaa, osa tietoisia ja "järkeviä", osa tiedostamattomia ja itseltämmekin salattuja. En sanonut, että aiheesta ei saisi keskustella kuin tietyn maailmankatsomuksen läpi, tarkoitin sitä että on erittäin ymmärrettävää, että tämän asian jokainen näkee ja kokee omalla tavallaan.
Auts auts, nyt heitit NN niin monta pommia, että jos olisi enemmän aikaa alkaisin heti vääntää esseitä viihdekirjallisuudesta ja muusta sellaisesta, että millaisia maailmankuvia ne oikeastaan välittävätkään. Mutta tämä asia tietysti riippuu ihan siitä, että millaisista viihdekirjoista puhutaan, minun vai Juha Vuorisen, näin kaksi esimerkkiä mainitakseni. Vanha Erkki on joka tapauksessa oikeassa muistuttaessaan, että mistä oli alun perin määrä keskustella. Siis tosiaankin siitä, miten me totumme joihinkin asiantiloihin ja alamme pitää niitä normaaleina. Kunnes ne asiantilat vähitellen muuttuvat ja alamme pitää normaalina jotain muuta. ja aikain päästä ihmetellään, että pidettiinkö näinä aikoina tosiaan normaalina sitä tai tätä asiaa. En siis lähde sen syvemmälle nyt vellomaan siihen, onko avioero lapselle hyvä vai paha, vai mikä se on. Kun siinäkin on niin monta muuttujaa. En minä tiedä osattiinko ennenvanhaankaan asettaa lapsen etua kaiken muun edelle, vaikka vakaat parisuhteet olivat kunniassa, mutta eipä niin tehdä nykyäänkään. Niin tai näin, aikuiset kyllä osaavat järjestellä asioitaan, mutta lapset ja elukat ovat aikuisten armoilla, ja sääliksi käy monta kertaa.
VastaaPoistauuuh... mielnkiintoinen keskustelu, enkä tiedä mistä enää aloittaisin. Alussa moinulla oli ajatus, mutta nyt keskustelu on vyörynyt moneen suuntaan.
VastaaPoistaLiittoja ja eroja on varmasti yhtä monta kuin on kokemuksia niistä, hyviä ja huonoja, ajallaan ja väärään aikaan.
Itse olen huomannut pohtivani eroa mahdollisuutena muuttaa elämääni mielekkäämpään suuntaan; olen ollut tyytymätön elämääni tässä ja nyt, kaivannut seikkailu, haastetta, tekemistä, onnistumisia. Olen ollut kurkkuani myöden täynnä lapsiperheen äitinä oloa, olen turhautunut ja väsynyt. Siis, jospa eroaisi ja pääsisi edesyhdestä suhteesta eroon? Jokin tälläinen ajatus minulla on siinä. Meidän suhde on sellainen keitinvedellä maustettu, ei mikään draaman kaari pingota siinä eroon eikä räisky ja rätise.
Minulla omalla kohdallani tulee mieleen verrata tätä tilannettani masentuneen itsemurhayritykseen, joka on "vain" toive päästä eroon kurjista asioista ja pyytää apua - ei kuolla. Luulen/luulin eron ratkaisevan jotain, joka minun täytyy ratkaista itse. Ja sama ajatukulku tuli esiin esikoisen vauva-aikana, kun olin tosi väsy enkä sitä tajunnut. Mietin, että jos esikko kuolisi, niin elämä palaisi takaisin vanhoihin uomiin. Mutta eihän se niin mene. Itse täytyy ratkaisun askelia ottaa. Nämä ovat huomioita omasta elämästäni ja itsestäni.
Ihminen on kuitenkin itse vastuussa omista ratkaisuistaan eli ystävän tai tuttavan kommentit "jätä se" tai "pysy yhdessä loppuikä vaikka hamasta purren" jättää vastuullinen ihminen omaan arvoonsa. Toisaalta ihmettelen ihmisiä, jotka ovat niin hanakoita antamaan neuvoja ulkoapäin. Toki asioita voi pohtia, mutta ei elää toisen elämää.
VastaaPoistaToiseksi ihmettelen sitä, että suhteessa kuin suhteessa aletaan automaattisesti tehdä lapsia. Mielestäni maailma on tänä päivänä niin monimutkainen, että pitää olla hyvät perusteet ja vankka tausta, ennen kuin lapsia aletaan laittaa. Taustalla tarkoitan esimerkiksi sitä, että kummankin vanhemman puolelta löytyy sosiaalisia suhteita lapselle tueksi ja kummankaan suvussa ei ole tiedossa olevia perinnöllisiä sairauksia. Puhumattakaan siitä, että kummankin tulisi haluta lapsia ja kokea olevansa kypsä niitä hankkimaan ja huolehtimaan niistä.
Mitä vähempi mahdollisen eron koittaessa on sinun, minun ja meidän lapsia, sitä ongelmattomampi se on. Tällä en kannusta ketään eroamaan. Mutta en myöskään pysymään pakolla yhdessä, kunnes kuolema erottaa. Ei ihmisten eroamiseen ole mitään patenttiratkaisua. Totta kyllä, että tänä päivänä erotaan useammin kuin vuosikymmenet aiemmin. Mutta kenties tänä päivänä mennään myös hyvin kepeästi yhteen ja aletaan laittaa jälkikasvua, vaikkei ole edellytyksiä siitä huolehtia.
Minäkin ihmettelen, mistä ihmeestä on tullut tapa heittää "Jätä se"-kommentteja heti, kun joku vähänkin kertoo parisuhteen ongelmista, ja tarkoitan tällä sen kaltaisia vaiheita ja ongelmia, joita melkeinpä väistämättä tulee suhteeseen kuin suhteeseen jossain vaiheessa.
VastaaPoistaHaluaako "Jätä se"-kommentin heittäjä sivuuttaa lausahduksellaan kertojan ongelmat, ei halua syventyä eikä kuunnella, mistä oikeasti on kyse.
Vai onko "Jätä se"-tyyppi yleensäkin sitä mieltä, että kun on näitä pätkätyösuhteita, niin ihmissuhteetkin on tarkoitettu vain pätkäsuhteiksi, ja heti kun tulee pientä epämukavuuden tunnetta lähdetään etsimään uutta suhdetta. Ehkä se elämäntyyli sopii hänelle, mutta ei välttämättä ongelmistaan kertojalle.
Vai haluaako "Jätä se"-tyyppi, jos itsekin on eronnut, että muutkin joutuvat siihen jamaan.
Ymmärrän, että nuorena etsitään itseä ja kokeillaan useitakin suhteita aika kevyinkin lähtökohdin, ainakaan itse en ollut valmis sitoutumaan vielä 24 vuotiaanakaan. Mutta nyt olen onnellisesti pitkässä suhteessa. Ei se tietenkään kaikille sovi, jotkut nauttivat yksinelämisestä ja itsenäisyydestään.
Mutta jos parisuhdeihmiselle heti ehdotetaan eroamista, ja jos kyseessä on vielä hyvässä keski-iässä oleva ihminen, ehdottaisin, ettei hötkyiltäisi. Sivustaseuranneena on aika karua nähdä, miten hankalaa ja epätoivoista se uuden ihmisen löytäminen rinnalle on silloin, kun ei enää olla nuoria. Ja yksinelo näyttää monelle olevan kovin katkera pala.
Naistenlehdistä voi lukea vahvoista ja itsenäisistä naisista, jotka eron jälkeen kertovat upeasta elämästään, mutta kuinka monelle se on totta. Lähtisikö kukaan julkimo lehteen kertomaan, miten yksinäiseksi ja palelevaksi itsensä tuntee, kun eron jälkeen se villi ja vapaa elämä ei enää maistukaan.
-Ilona
Olen niin vanha, että kun olin koulussa istuin hiljaa ja muita häiritsemättä pulpetissa. Kun opettaja tuli sisään, nousin ylös. Kun halusin puhua, viittasin ja puhuin seisaaltani Paperoin koulukirjani ja vihkoni.
VastaaPoistaKun menin oppikouluun opettajat teitittelivät meitä ja me opettajia. Koko kouluaikanani en nähnyt yhdenkään oppilaan huutavan opettajalle saati että olisi käynyt päälle.
Se oli neutraalia ja normaalia silloin.
Samoin normaalia oli tupakointi. Tupakkaa vedettiin joka paikassa, kodeissa, koulujen opettajanhuoneissa, busseissa, lentokoneissa, junissa, sairaaloissa, lääkärin vastaanotoilla. Tupakka suussa rehentelevälle pikkupojalle naureskeltiin: ollaan sitä nyt niin miestä! Vanhat mummot polttelivat piippua.
Oli normaalia, että sai selkäänsä, jos oli tervannut naapurin kissan tai varastanut isäukon tupakoita. Oli normaalia, että tultiin kotiin silloin, kun oli määrätty. Oli normaalia, että lapset olivat joskus päiväkaudet omissa oloissaan. Riitti, kun tuli illaksi kotiin.
Oli normaalia, että vanhemmat olivat huolissaan lasten laihuudesta. Heille syötettiin pullaa ja vankasti sokeroitua kahvia, että vähän pulskistuisivat. Isovanhemmat antoivat metsäleikkeihinkin pullapitkon ja täysmaitoa evääksi.
Oli normaalia, että lapset käyttivät isommilta pieneksi jääneitä vaatteita ja kenkiä. Yhtä normaalia oli hiihtää kouluun läpi metsän viisi kilometriä suuntaansa joka päivä.
Aika moni asia, joka lapsuudessani oli normaalia, on nyt epänormaalia, kiellettyä tai suorastaan rikollista. Kyllä, maailma muuttuu!
Aivan niin Erkki, maailma muuttuu! Suorastaan järisyttävässä määrin. Minäkin olen siinä iässä, että oma lapsuus ja nuoruus tuntuu olevan ihan toisesta maailmasta jo. Jotkut muutokset ovat objektiivisesti arvioiden posiitivisia, jotkut eivät niinkään. Mutta on vaikea arvioida omaa aikaansa, että mikä siinä on positiivista, mikä ei, sitä ei ikäänkuin näe selvästi, koska se on liian lähellä.
VastaaPoistaIlona, en haluaisi syytellä naistenlehtiä, mutta kyllä niiden kautta myös välitetään aikamoisia ihmiskuvia. Tähän asiaan heräsin omassa nuoruudessani, kun tein gradua sota-ajan kotiliesistä. Ja media kyllä vaikuttaa meihin, ei kai se muuten olisi olemassakaan.
Elina, ihminen on itse vastuussa ratkaisuistaan, ilman muuta, mutta ei siitä päästä mihinkään, että kyllä muut ihmiset ja yleinen yhteiskunnallinen ilmapiiri vaikuttaa meihin aivan valtavasti. Ei ole lainkaan merkityksetöntä se, mitä meille ympäristön taholta hoetaan aamusta iltaan. Lasten hankkiminen on varmaankin jokin sellainen tarve ihmisessä, että kellä se on, hänen on sitä vaikea vastustaa.
Lentsu, mielestäni tuo ajatus, että avioeron kautta elämä voisi muuttua mielekkäämpään suuntaan, on se jota meille nykyään aika voimakkaasti tarjotaan. Elämän pitää olla mielekästä, ja tietyt asiat ovat niitä mielekkäitä asioita. Enää ihminen ei saa aitoa tyydytystä siitä, että pystyy pitämään avioliittonsa kasassa. Ennen ehkä sai. Nykyään voimme jotenkin väheksyä entisaikojen ihmisiä, jotka nitkuttivat eteenpäin huonoissa suhteissaan. Mutta ajattelen, että ehkä hekin saivat jonkin mielekkyyden elämäänsä joistakin asioista. Minä vain en tunnista sitä heissä, en osaa katsoa, kun olen niin tämän oman aikani vanki.
Minä en kyllä näe, että lapsenteko olisi jokin vietti tai oikeus, kyllä se on tietoista harkintaa tänä päivänä. Tässä suhteessa maailma on muuttunut siitä mitä se oli puoli vuosisataa sitten, parempaan suuntaan onneksi. Lapsia voi laittaa tai olla laittamatta.
VastaaPoistaEn myöskään näe, että naistenlehdet olisi jokin ihmistä ohjaava asia. Niissähän on vain koti- ja perhejuttuja ja muuta vastaavaa. Eivät sellaiset kaikkia naisia kiinnosta, vaan ihan muu media ja silti nämäkin naiset saattavat erota.
Seikka joka usein vaikuttaa ratkaisuihin ja jonka tuleekin vaikuttaa on talous. Kaksi ihmistä maksaa vain yhdestä asunnosta, yhden sähkölaskun, yhden sanomalehden... Minä en usko, että väittämät siitä, että eron jälkeen yksi oleminen on hienoa olisi valhetta. Olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka eivät osaa olla itsensä kanssa yksin tai mennä itsekseen niihin paikkoihin, jonne he haluavat mennä. Mutta tosiasia on, että jos joutuu kitkuttamaan ja odottamaan seuraavaa palkkapäivää kuin taivaalle nousevaa täysikuuta, niin se on kaikkea muuta kuin hienoa. Eroa kannattaa miettiä monelta kannalta.
Joitakin lapsettomia läheltä seuranneena on ollut kyllä pakko vetää se johtopäätös, että ihmiset ovat tässäkin asiassa erilaisia, ja joillekin lapsen saaminen on sen tason juttu, että siihen ei mikään järkipuhe auta. Ja naistenlehtien kanssa on sama kuin mainosten. Ei kukaan sitäkään halua myöntää, että mainokset vaikuttaisivat heidän ostopäätöksiinsä. Ja tämä tietysti sopii mainostajille loistavasti ja uusia mainoksia tuupataan ilmoille. Ei tuupattaisi, jos niistä ei olisi hyötyä.
VastaaPoistaMinä sewerran korjaan tekstiäni, etten vertaa siis avioeroa kuolemaan vaan sitä logiikkaa(ni) siellä taustalla.
VastaaPoistaLapsen saanti ei ole puhdasta harkintaa kohdallani, vaan lapsettomuuden myötä siitä tuli pakko-saada-plussa-testiin. Sillä ei liiemmin ollut mitään tekoa lapsen saamisen halun kanssa. Ilman lapsettomuustuomiota en varmasti olisi hinkunut raskautta (ei siis lasta) niin pakkomielteisesti.
Mikään ei ole luonnollisempaa kuin halu saada lapsia.
VastaaPoistaOlisipa yhtä luonnollista halu huolehtia lapsista hyvin.
VastaaPoistaLentsu, ymmärrän oikeastaan hyvin tuon logiikan.
VastaaPoistaJa samaa mieltä anonyymi 1 ja 2 kanssa. Joskaan siis minä en ole itse koskaan halunnut ryhtyä äidiksi, ja pidän sitäkin aika luonnollisena.
Miksi ottaa aina esimerkki huonosta vanhemmuudesta? Viime aikoihin asti ja yhä edelleen lapsettomuutta on pidetty onnettomuutena.
VastaaPoista"Viime aikoihin asti ja yhä edelleen lapsettomuutta on pidetty onnettomuutena."
VastaaPoistaEi kuitenkaan aina. Lapsettomuus voi olla myös valinta, ja kuten Kirsti sanoi, sekin on ihan luonnollista.
Liputan: biologiseksi äidiksi ryhtymättömyys on myös luonnollista.
VastaaPoistaMenee näemmä jankutukseksi, mutta kyllä sinulla, Kirsti, tuntuu järkeväksi ihmiseksi - ja pidän sinua blogiasi pitempään seuranneena ihan järki-ihmisenä - olevan aika ajoin käsityksiä tyyliin ihminen on omia tunteitaan ja ajatuksiaan tiedostamaton villi-ihminen. Kohta alan uskoa, että sinä puolestasi uskot haikaran tuovan lapsia ihen kenelle haikaraa huvittaa. Ja ne mainokset sitten: tottakai ne vaikuttavat, mutta missä niitä niin hirveästi näkee, jos ei katso televisiota ja lukee vain Hesaria ja muita meidän tylsien ihmisten lehtiä? Joo-o, kyllä minä luen Hesarista vaatekauppojen ilmoitukset ja jos kaikesta saa -20% niin työpäivän jälkeen sinne! Mutta mitä ihmettä sillä on tekemistä avioreojen kanssa? Ei missään mainoksissa kehoteta eroamaan.
VastaaPoistaElina, tosiaan ajattelen, että emme kaikin ajoin ihan tiedosta tunteitamme ja ajatuksiamme. Se villi-ihminen tai mikä lie on kyllä pinnan alla, eikä paljon vaadi kun se ponnahtaa esiin. Minun havaintoni maailman menosta kyllä on sen suuntainen, että näin on asioiden laita useiden ihmisten kohdalla ja luen myös itseni mukaan samaan surkuteltavaan, vähemmän kehittyneeseen joukkoon.
VastaaPoistaEi missään mainoksissa kehoteta eroamaan, mutta juopottelemaan ja harrastamaan irtosuhteita kylläkin, ainakin implisiittisesti, vaikka nyt ei suoraan sanotakaan että vedä känni ja hyppää vieraaseen sänkyyn. Mutta kiitos, kiva kuulla, että tähän asti olet pitänyt minua tolkun ihmisenä:-)