Tajusin äsken sellaisenkin asian, että vaikka luennoilla esittäisinkin asiat tavanomaiseen tapaan ranskalaisin viivoin jäsenneltyinä, minulla täytyy itsellä olla mukana kuvat. Pystyn luennoimaan kuvista ilman ongelmia, ainakin viime maanantaina kykenin, mutta jos minulla on pelkkiä sanoja, siitä ei tule mitään. Sitten pitäisi kirjoittaa luento alusta loppuun ja lukea paperista, mutta sitä ei kuuntelisi Vanha Erkkikään, vai miten on Erkki?
Minulla on ajoittain sellainen vähän hyperventiloiva olo, koska stressinsietokykyni on huono. Tänäänkin heräsin aamuyöstä neljältä miettimään fontteja. Nyt sataa kuin saavista ja pitäisi kohta lähteä tuonne ulos ja esiintyä pian kirjailijana ostohaluisille kirjakauppiaille ja kirjastovirkailijoille. Graafiset työt jäävät vaiheeseen. Hiukan ahdistaa oikeasti, vali vali taas. Mutta hyvähän se on, kun ihmisellä on työtä.
Tekstit
Kirsti,
VastaaPoistatuntuu siltä, että nuo kaksi luovuuskäsitystä täydentävät toisiaan.
Kirjailijalle sanotaan usein, että on varmaankin "ihanaa saada kirjoittaa". Sanojalla on usein lisäksi puolihurmaantunut ilme. Tuntuu kamalalta sanoa hänelle, että kirjoittaminen on vain työtä, usein hyvinkin raskasta. On aikoja jolloin toivoo, että ei olisi koskaan nähnyt yhtään kirjaa!
Onneksi on myös aikoja, jolloin kirjoittaminen on "ihanaa". Tekstiä syntyy helposti, se tuntuu kumpuavan jostain sisältä kuin itsestään. Kun näkee itsensä peilistä, naamalla on juuri tuollainen Cameron-ilme.:)
Olen lukenut siitä, kuinka helppoa runojen kirjoittaminen saattoi olla Eino Leinolle. Leikkiä. Kuitenkin hän oli monesti masentunut ja synkkä.
Ihmettelen sitä, miten niin monet jaksavat kirjoittaa vuodesta toiseen paksuja romaaneja, jotka käsittelevät raskaita aiheita. Ammattitaitoahan se on. Tietenkin ohut kirja voi olla täynnä tiivistettyä kokemusta, vuosien kärsimyksestä syntynyt, niin kuin helmi tai timantti.
On hyvä, että pidetään kirjoittamisen kursseja. Uskon, että kirjoittaminen on käytännössä käsityötä, jonka oppii vähitellen. Mutta kirjoittamisen oppaista ja kursseista oppii heti jotain tärkeää: ymmärtämään sitä, mitä kirjoittaminen on kokemuksena. Ja tietenkin saa myös käytännön neuvoja.
Hyvää jatkoa kurssillesi!
Claes Anderssonin sitaatti tuossa kuvassa on kaamea kärjistys minun mielestäni.
VastaaPoistaKuuntelin tänään erilaisia luentoja yhteensä noin kuuden tunnin ajan. Eniten pidin luennoista, joissa käytettiin kuvia. Arvelen, että meitä on paljon, jotka pidämme visuaalisista esityksistä enemmän kuin sanallisista. Kirsti, sinun kuvasi ovat informatiivisia ja selkeitä - ne sopivat hyvin luentojen havainnollistamiseen.
VastaaPoistaOletko muuten testannut netistä saatavia miellekarttaohjelmia? Esimerkiksi Mindmeister (http://www.mindmeister.com/) on helppokäyttöinen ja ilmainen. Työkaverini taas käyttää Cmap Tools -ohjelmaa(http://cmap.ihmc.us/). Miellekarttoihin voi upottaa tekstiä, kuvia ja linkkejä mielensä mukaan. Tosin esittämistä varten tarvitaan tietokone, nettiyhteys ja dataprojektori, mutta eiköhän niitä löydy nykyään miltei joka oppilaitoksesta. :)
Olen samaan mieltä kuvista. Jouduin joskus opettamaan oman aineeni ohessa historiaa, joka on ollut minulle aina hyvin hankala aine. Hikisenä yritin selvittää itselleni muinaisia sotia, lopulta piirsin kalvoille karttoja ja niihin tönkkökuvia. Oppilaat olivat kovin otettuja viitseliäisyydestä. Minulle itselleni ne olivat ihan välttämättömyys.
VastaaPoistaTunnistan tuon hyperventiloivan aamuneljäherääjän. Sellainen asuu täällä myös. Kaipaan valtavasti tilaa ja rauhaa ympärilleni ja kun tapahtuu liikaa (tai ylipäätään on tiedossa jotakin vaikka vasta pitkänkin ajan kuluttua), keho kyllä väsyy, nukahtaa ja nukkuisi, mutta mieli herää järjestelemään ja spekuloimaan. Ei sellaisella päällä sitten paljon kirjoitella. (Siihen auttaisi sisäisen taitelijalapsen helliminen, luovuustuska tulee minulle velvollisuuksista, liiasta itsekurista, kiireestä ja ahtaudesta.)
Sinun luentosi vaikuttavat kyllä kiintoisilta.
Olisipa mielenkiintoista saada tuohon vielä kolmas luovuuskäsitys: Sinun.
VastaaPoistaKummatkin noista ovat kaameita. Mikäli maailma pyörisi noiden kahden luovuuskäsityksen varassa oltaisiin pahassa pulassa.
Paperista luettua luentoa ei tosiaan edes Vanha Erkki, eikä nimenomaan hän, jaksa kuunnella. Lukuluento on silkkaa ihmisten kiusaamista.
VastaaPoistaYhteen aikaan jokainen luennoija aloitti esityksensä sanomalla, että "kalvoton mies on kelvoton" ja sitten alettiin lätkiä yliolanheittäjään kalvoja, joissa olevan tekstin luennoija luki ääneen. Ja näille vielä maksettiin!
Anna, luulen että vuodesta toiseen kirjoittaminen tulee helpoksi jos tekee elämässä valintoja, jotka karsivat elämästä muun pois. Kun kirjoittamisesta tulee elämäntapa, niin mitäpä muuta sitä sitten tekisi.
VastaaPoistaElegia, Anderssonin kirja on kiinnostava, mutta pidän sitä aika synkkänä. Mielestäni se rivien välissä sisältää myös aika ahdistavan elämänkäsityksen muutenkin. Mutta se on varmaan ymmärrettävää psykiatrilta.
Virve, olen joskus kokeillut netin miellekarttoja, mutta ne eivät sovi minulle, koska jostain syystä minun on pakko saada piirtää ja kirjoittaa käsin. Piirtelen ja kirjoittelen tietysti mielelläni koneellakin, mutta tietyn tyyppisessä hommassa luotan vain paperiin ja kynään. Nämä kuvat lataan poverpointtiin ja näytän ihmisille sillä tavalla.
Katja, minulle Cameronin kirjasta on ollut suuri apu. Sisäistä taitelijaa pitäisi aina muistaa helliä, mutta kun elämä käy kiireiseksi, sellaiselle jää niin vähän aikaa.
Anonyymi, minä olen varmaan aika paljon Cameronin linjoilla.
Erkki, minullakin on kokemuksia tuollaisista luennointsijoista. Ja noille tyypeille yleensä maksettiin vielä hyvin.
Kirsti, kirjoitit: "kirjoittaminen tulee helpoksi jos tekee elämässä valintoja, jotka karsivat elämästä muun pois. "
VastaaPoistaNiinhän siinä varmaankin käy varsinkin niillä, jotka julkaisevat usein. Toisaalta sanotaan, että kirjailijan pitäisi elää sellainen elämä, josta voi kirjoittaa - ja pitäisi lisäksi aloittaa kirjoittaminen noin 25-vuotiaana. Siinä on ristiriitaa.
Parhaiten menestyvät mielestäni yleensä ne, jotka ovat "sukunsa kirjureita", joilla on kiinnostava suku ja monenlaisia sukutarinoita, joista voi kirjoittaa jatkuvasti tai joilla pääsee ainakin hyvään alkuun. Myöhemmin tarvitsee tehdä niin kuin muutkin kirjailijat: tehdä paljon taustatutkimusta. Mieleen tulevat vaikkapa Thomas Mann tai Orhan Pamuk. Ja aloittihan Merete Mazzarellakin kirjalla "Ensin myytiin piano".
Täällä myös yksi Cameronin jäljissä kulkija. Olen lukenut JC:n kirjat moneen kertaan ja tehnyt myös tehtävät. Siitä on ollut suurta apua vielä kaikkien ammattiin ja elämään liittyvien terapioitten jälkeenkin.
VastaaPoistaMinusta elämä on monesti ihan tarpeeksi haastavaa joka tapauksessa, niin että on ihan sallittua tarttua siihen positiivisempaan näkemykseen. Itse asiassa JC muistaaksesni kirjoittaa siitäkin, miten ensimmäiset työt usein syntyvät tuskasta, mutta sitten voi luominen kääntyä valoisampaan suuntaan. Joka tapauksessa jos luomisen näkee samalla myös omana kehitysprosessina, niin suunta ei kai voi olla muualle kuin suurempaan valoon. Vai?
Anna, en ole tainnut koskaan oikein ymmärtää, mitä tuo tarkoittaa, että pitäisi elää jokin tietynlainen elämä voidakseen kirjoittaa.
VastaaPoistaLiisa, omana kehitysprosessina minäkin näen kirjoittamisen. Ja Cameronin aamusivut ja taitelijatreffit olivat aika merkittävässä roolissa, kun sovelsin niitä. Mutta yritän muistaa, ettei Cameronkaan varmasti kaikille sovi.
"en ole tainnut koskaan oikein ymmärtää, mitä tuo tarkoittaa, että pitäisi elää jokin tietynlainen elämä voidakseen kirjoittaa." En minäkään.:)
VastaaPoistaAjattelemisen arvoinen on minusta Anderssonin huomautus (nyt en muista missä hänen kirjoistaan) siitä ajatuskulusta, että "hän on valtavan luova henkilö, mutta ikävä kyllä aivan kauhea ihminen". Andersson miettii, menisikö syy-seuraussuhde kuitenkin näin: hän on luova ja sen vuoksi aivan kauhea ihminen. Luovuudessa on paljon tuhoavaa, sanoo Andersson ja esittää esimerkkejä.
VastaaPoistaMietin tätä.
Taisi hän Luovassa mielessäkin tuosta mainita, tutulta ainakin kuulostaa. Minä kyllä mietin, että eikö luovilta henkilöiltä vähän odotetakin kauheutta, ja ainakin sallita käytös jota tavallisilta ihmisiltä ei suvaita. On myös paljon luovia ihmisiä, jotka eivät ole kamalia ja kuitenkin saavat tehtyä taidetta. Miten se on mahdollista. Kiinnostavan jutun heitit kehiin Anneli:-)
VastaaPoistaLuova mieli -teoksessa se on.
VastaaPoistaLuovuuteen liittyy aina desdruktiivisia puolia, kuten elämäänkin. Ilman tietynlaista tuhoavuutta emme kykene rakentamaan elämää vaan juutumme, emme muutu/kasva/kehity/opi (lukija saa valita). Se ei ole "kamaluutta" vaan kehityskykyisyyttä, kykyisyyttä luopua vanhasta ja synnyttää uutta.
Taiteilijan ei tarvitse olla kamala tehdäkseen työtään, mutta hän voi olla kamala kuten kuka tahansa muukin ihminen, vaikka putkimies. Kamaluus on persoonallisuuteen liityvä puoli, eikä liity siihen mitä ihminen harjoittaa ammattikseen. Kuka tahansa voi olla kamala, joskus tai aina.
Hullunero-taiteilijamyytin helliminen on höpöhöpöä. Mielevikaisuus ei tee taiteilijaa. Paljon useammin se aiheuttaa työkyvyttömyyttä. Olipa taiteentekijä tahi ei. Toki, ajallemme on hyvin tyypillistä, että hulluus on vetovoimaista. Siihen pisteeseen asti kun se ei aiheuta kärsimystä tai ole taakaksi. Hymiöllä varustetut julistukset tyyliin: "hulluus on kivaa" ovat silkkaa idealisointia.
Omat henkilökohtaiset ongelmat ja ristiriidat pakottaavat kuitenkin miettimään ihmisenä olemista, ja sillä taasen ei ole mitään tekemistä mielisairauksien kanssa. Jotkut onnistuvat työstämään näitä kysymyksiä niin hyvin, että syntyy kirjallisuutta.
Luova ihminen on sellainen joka ponnistelee ja tekee työtä, luo. Luovuutta toki on monentasoista, jotkut askartelevat lopunikänsä, ja toiset opettelevat/ opiskelevat ja kehittyvät läpi elämänsä.
Tykkään tuosta NN:n kommentista, joka ilmeisesti on siis lainaus kirjasta. Hienosti kirjoitettu, vai johtuukohan se siitä, että olen samaa mieltä.
VastaaPoistaOn trendikästä mainostaa itseään hulluksi. Minusta kyse useimmiten on kuitenkin halusta korostaa omaa erikoisuuttaan (joko todellista tai kuviteltua - yleensä kuviteltua). Kuitenkin jos ihmiseltä kysyy, miksi olet hullu tai miksi olet niin erikoinen mielestäni, niin ei osata vastata. Tai sitten vastaukset eivät ole lainkaan yllättäviä tai erikoisia.
Me kun olemme anyway kaikki erilaisia - ihan sama kuuluttaako sitä ääneen vai ei.
Ei ole lainaus kirjasta, ei. Andersson ei puhu tästä elämäpuolesta lainkaan, siis siitä että on Cool olla Hullu.
VastaaPoistaJokainen on ainutkertainen, siten siis erilainen. Jokaisella on erilainen nenä, silmät, varpaat, sormet, silmät, jalat, peppu ... ja mitä näitä osia nyt onkaan...;)
Ihmiset ovat perustaltaan aika samanlaisia, tarvitsemme ruokaa, lämpöä ja kodin, ystäviä ja elämää ympärillemme, turvaa.
Tarkoitin siis kirjaa Luova Mieli, jonka mainitsit. En ajatellut sen olevan Anderssonin kirja ;)
VastaaPoista(eri tunnuksilla, mutta sama Elegia)
Kun nykyään taiteilija on aina se ensisijainen taideteos ja hänen tuottamansa teokset vasta toissijaisia, on ehkä paineita kaivella itsestään ne hulluimmat puolet esiin. Tämä tuli mieleen lukiessani arvostelua Parviaisen uusimmasta elokuvasta. No ei liity varsinaisesti tähän keskusteluun, tuli vain mieleen tuosta kommentista jossa sanottiin että hulluus on vetovoimaista. Niin se kai on, samoin kuin pahuus ja kaikki äärimmäisyys.
VastaaPoista