Välillä muistan, että minulla on vielä kolmaskin blogi, Hömpän helmet. Tarkistin juuri, että blogi on ollut totaalilamassa vuoden päivät. Aina joskus joku kysyy, että milloin Hömpän helmet taas päivittyy.
Minulla on Helmien kanssa se ongelma, että kun luen kirjan, joka olisi juuri omiaan siellä esiteltäväksi, niin kotimaisten kertojien kohdalla tulee pieni empimys. Entä jos Kirjailijasta ei olekaan kiva, että hänen teoksensa ja sydänverensä astia esitellään kevytkirjallisuutena.
On reippaita kirjailijattaria, jotka eivät ole sellaisesta moksiskaan. Joskus toistakymmentä vuotta sitten kyselin Tuija Lehtiseltä, että eikö hänestä tunnu siltä kuin edustamamme genre potisi pientä arvostusvajetta, mutta ymmärsin ettei häntä olisi voinut mikään maailman asia kiinnostaa vähemmän. Lukijat arvostavat, ja se riittää. Ymmärsin, että siinä puhui Suuri Viisaus, päätin itsekin ryhtyä viisaaksi, vaan toisin kävi. Juutuin jauhamaan tätä eri kirjallisuudenlajien arvojärjestystä, kirjoitin aiheesta jopa romaanin (Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin).
Lanukirjailijana mainetta niittänyt Romppainen on tehnyt Karistolle romaanin vauvakuumeisesta sinkusta. Kirja on vitsikäs, tarkkanäköinen, lämminhenkinen. Kariston juhlissa haastattelija Raisa Rauhamaa kyseli, että saako kirjaa kutsua chicklitiksi. Katariina kiemurrellen sanoi, että chicklit on ihan ansiokas genre, mutta hänen romaanissaan ihmiset viettävät ihan tavallista suomalaista elämää, eivätkä shoppaile piikkarit jalassa.
Suomaisen naistenromaanin aika perustavaa laatua oleva piirre taitaa kuitenkin olla juuri tuo ihmisen kokoinen romantiikka ja elämä jota ne kuvaavat.
Olen joskus miettinyt, miksi kirjallisuuskriitikot niin harvoin tarttuvat Mustikkasopan kaltaisiin kirjoihin. (Toivotaan, että Mustikkasoppa tuottaa tässä kohden poikkeuksen). Olen tullut siihen tulokseen, että ammattiarvostelijoiden läpikyynistynyt ammattikunta ei korroosion syömissä sydämissään kykene enää tunnistamaan sitä todellisuutta jota Mustikkasoppa kuvaa. Kaiken pitäisi päättyä siihen toteamukseen, että elämä on lohdutonta, eikä mieltä missään, sitten vasta he ovat tyytyväisiä. Mutta me jotka panemme toivomme rakkauteen tietenkin voimaannumme tällaisista teoksista.
Minulla on Helmien kanssa se ongelma, että kun luen kirjan, joka olisi juuri omiaan siellä esiteltäväksi, niin kotimaisten kertojien kohdalla tulee pieni empimys. Entä jos Kirjailijasta ei olekaan kiva, että hänen teoksensa ja sydänverensä astia esitellään kevytkirjallisuutena.
Lanukirjailijana mainetta niittänyt Romppainen on tehnyt Karistolle romaanin vauvakuumeisesta sinkusta. Kirja on vitsikäs, tarkkanäköinen, lämminhenkinen. Kariston juhlissa haastattelija Raisa Rauhamaa kyseli, että saako kirjaa kutsua chicklitiksi. Katariina kiemurrellen sanoi, että chicklit on ihan ansiokas genre, mutta hänen romaanissaan ihmiset viettävät ihan tavallista suomalaista elämää, eivätkä shoppaile piikkarit jalassa.
Suomaisen naistenromaanin aika perustavaa laatua oleva piirre taitaa kuitenkin olla juuri tuo ihmisen kokoinen romantiikka ja elämä jota ne kuvaavat.
Olen joskus miettinyt, miksi kirjallisuuskriitikot niin harvoin tarttuvat Mustikkasopan kaltaisiin kirjoihin. (Toivotaan, että Mustikkasoppa tuottaa tässä kohden poikkeuksen). Olen tullut siihen tulokseen, että ammattiarvostelijoiden läpikyynistynyt ammattikunta ei korroosion syömissä sydämissään kykene enää tunnistamaan sitä todellisuutta jota Mustikkasoppa kuvaa. Kaiken pitäisi päättyä siihen toteamukseen, että elämä on lohdutonta, eikä mieltä missään, sitten vasta he ovat tyytyväisiä. Mutta me jotka panemme toivomme rakkauteen tietenkin voimaannumme tällaisista teoksista.
Tekstit
Ehkä kriitikot pelkäävät tykkäävänsä (julkisesti) teoksista? Rohkea se, joka lukee mitä tahtoo ja myöntää, kun pitää. Näin maar. Myös kirjoittaessa tietysti.
VastaaPoistaLohduttaako yhtään, jos kerron, että Oulussa on tulossa väitös, jonka tiivistelmä alkaa "Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaista naistenviihdettä. Tavoitteena on osoittaa, että tämä pitkään kirjallisuusinstituutijoiden väheksymä kirjallisuudenlaji voi osallistua aikalaiskeskusteluun kuten mikä tahansa muu aikaansa kommentoiva kirjallisuus."
VastaaPoistaOi mieten valtavaa Kaisa, kyllä lohduttaa!
VastaaPoistaAnne, on tosiaan yleistä, että kirjojen lukeminen liittyy ihmisen identiteettityöskentelyyn. Valitsemalla tiettyjä kirjoja rakennetaan mieluisaa minäkuvaa esiteltäväksi paitsi itselle, myös muille.
Heips,
VastaaPoistatekijänä totean, että Mustikkasoppa kuuluisi ilman muuta Hömpän helmiin, koska se on a) hömppää ja b) helmi.
Olen jotenkin luullut chick littiä kapeammaksi genreksi kuin se onkaan. Olen ajatellut, että chick lit -romaanit kertovat lähinnä raharikkaiden sinkkunaisten suhdesotkuista shoppailun ja Manhattan -drinkkien lomassa. Siksi kiemurtelin haastattelussa. Mutta nytpä olen asiaa tutkinut ja havainnut, että chick lit on paljon moninaisempi genre! Kirjallisuutta naisilta naisille, eikä välttämättä lainkaan vain nuorille naisille. On sinkku -chick littiä mutta myös avioliitto -chick littiä ja vaikka mystistä chick littiä, uskonnollista chick littiä jne. Olennaista lie huumori, ja tuttavallinen jutustelun sävy (ainakin minämuotoisesti kirjoitetuissa kirjoissa). No, ehkä on olemassa myös vakavaakin chick littiä?
Joka tapauksessa voin ilolla todeta, että Mustikkasoppa on suomalaista chick littiä eikä todellakaan mitään shit littiä!
Kiva kuulla tuosta oululaisesta väitöksestä, toivottavasti se saa sitten näkyvyyttä mediassa. Kuten myös nämä meidän hienot kirjammekin.
t.Katariina R.
Naisten viihderomaanit on genre, jota yleensä tarkastellaan kaukaa ja kaukaa katsellen yksityiskohdat jotensakin häipyvät, nyansseja ei huomaa. Mitä lähempää katslee, sitä tarkemmin näkee ja huomaa että lopulta jokainen kirja on tietenkin omanlaisensa, niin kuin jokainen runokin on aina tekijänsä ainutkertainen luomus ja ihan oman näköisensä. Ja kuten tiedetään Minervan pöllö lähtee aina lentoon iltahämärissä. Toisin sanoen, me kirjailijat kirjoitamme kirjoja, arvostelijat ja luokittelevat kulkevat perässä ja yrittävät jälkikäteen sulloa kirjojamme lokereihin. Hiukan harmi, että meidän kirjoittajina ylipäätään tarvitsee surra heidän touhujensa vuoksi. Hehän eivät kirjallisuuden substanssiin kykene tuomaan mitään uutta.
VastaaPoistaKirjallisuusarvostelijat voivat vaikuttaa hyvinkin paljon kirjallisuuteen, jos ovat hyviä.
VastaaPoistaMuistelen haikeudella niitä vuosia, jolloin erään sukulaiseni työn vuoksi sain lukea joka päivä ulkolaisia sanomalehtiä (esim The Times, The Financial Times). Kirjallisuusarvostelut olivat erinomaisia varsinkin FT:n viikonloppunumerossa, kieli loistavaa. Kirjallisuusarvostelu kertoi lukijalle, mitä kirja sisälsi - eihän kaikkia kirjoja ehdi lukea. Siinä arvosteltiin kirjaa monipuolisesti ja asiallisesti, älykkäästi. Arvostelujen perusteella saattoi pysyä ajan tasalla kirjallisuuden kehityksessä.
Suomessa kirjallisuus on enimmäkseen ateistista vasemmistopolitiikkaa, Hesarissakin viitataan edelleen vain vasemmistolaiseen The Guardian -lehteen.
Parhaita suomalaisia kirjallisuusarvosteluja voi löytää muutamista lastenkirjallisuuden erikoislehdistä.:)
No minäkin ainaki olen arvioinut lehteen hömppää. Arvioni Jennifer Weinerin Ikuisista ystävistä on luettavana sekä Etelä-Saimaan että Kouvolan Sanomien nettisivuilla.
VastaaPoistaMaaseutulehdissä onkin usein kiinnostavimmat kirja-arvostelut.:)
VastaaPoistaAloitin äsken ristiaallokon lukemisen. Lähtö oli varsin vauhdikas. Onko kirkoissa tosiaan akku, joka voi räjähtää?
VastaaPoistaVanha Erkki
Hei Erkki, ainakin Mikaelinkirkossa on uruissa akku. Tässä naapurissa missä asun. Siellä urkuri kertoi, että häämarssia harjoitellessa akku paukahti ja hän joutui lähtemään ensiapuun. Mutta siis oikeassa elämässä akku tosiaan paukahti harjoituksissa, ei varsinaisessa vihkimisessä.
VastaaPoistaSalla, sinä oletkin pioneeri tässä asiassa.
Anna, minusta nykyään ei kyllä ole mitään vasemmistohenkisyyttä ainakaan kovin näkyvästi kirjallisuusmaailmassa, ateismia kyllä, mutta minun mielestäni enempi oikeistolaisesti kuin vasemmistolaisesti värittynyttä.
Täälläkin luetaan Ristiaallokkoa innolla. Aulis on ehtinyt retriittiin, joskin mielenrauha on hakusessa. Joutsenista se jalo ja virheetön todellisuus löytyi kunnes... Kävi naurattamaan tuo mainio kohtaus.
VastaaPoistaAulis on yllättävän lutunen, kun ei koko ajan ole kiinni opeissaaan ja säännöissään, tai yrittäähän hän olla, mutta kun elämä sotkee koko ajan Auliksen ennen niin selvät kuviot.
Lauantai-ilta menee Auliksen parissa. Kiitos siitä Kirsti!
terveisin, Ilona
Joko huomasit:
VastaaPoistahttp://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/ristiaallokkoa/
Kyllä tämä oli trilogiasi paras kirja. Enkä tarkoita, että ne aiemmat olisivat olleet huonoja.
VastaaPoistaItsekin eronneena miehenä kyllä ihmettelin Auliksen pidättyvyyttä. Kyllä minä olisin vetäissyt rusettiin niin Elinaa, Hannaa kuin Pirjoakin. Kuten vanha kirkonmiesten ohje kuuluu: "silloin on veisattava, kun virsikirjan kannet on levällään."
Takaisin kirjaan.
Kehittelit tarinaa sen verran taitavasti, että se oli pakko lukea yhdeltä istumalta. Auliksen pohdiskeluja lukiessani mietiskelin, kuinka samanlaisia kaikki pysähtyneet ideologiat ovat. Jos Auliksen tilalla olisi vaikka joku Atlas Saarikoski, tilanne näyttäisi yhtä naurettavalta. Aulis ei mene naisen kanssa alttaripalvelukseen, Atlas taas jakaa ihmisille kahdeksan käskyä kuin Mooses ikään ja hyväksyy käskyjensä myötä täysin vaikkapa massamurhaaja Breivikin teot ja kaksoistornien tuhon sekä ihmisten kiduttamisen. Ei ihme, että kumpikin herättää hiukan kummastusta kanssakulkijoissa.
Huomasin, vähän yllätyksekseni, pitäväni kaikista kirjasi henkilöistä. Jokaisella oli omat syynsä käytökseensä.Jos nyt oikein lujasti vetäisen niin tekstissäsi on jopa dostojevskilaista sävyä. Kukin taaplaa tyylillään eikä toinen ole toista pahempi tai parempi. Erilainen vain.
Olet kirjoittanut hyvän kirjan. Onneksi olkoon!
Vanha Erkki
Kirsti,
VastaaPoistasekä vasemmistolainen että oikeistolainen taisteleva ateismi ovat ihailtuja asenteita suomalaisessa kirjallisessa maailmassa. Niitä pidetään tavallaan normaaleina ja kirjailijalle sopivina varusteina. Mutta edes vaisut luterilaiset eivät uskalla tulla "kaapistaan", sillä heitä yleensä kierretään kaukaa ja pidetään järkeä vailla olevina fossiileina.
Sillä aikaa "uskovainen" kansa lukee yhtä hyvin ääriateistien kuin vaisujen ateistien romaaneja.
Luin hämmästyneenä Antti Nylenin kirja-arvostelun Niemelä vs. Heinämäki -kirjasta. Suomalainen kulttuurihenkilö, joka tietää mitä usko ja uskonto ovat ja vieläpä uskaltaa kirjoittaa siitä on harvinaisuus. Nylen taitaakin olla katolinen.
Kuka ihme on Atlas Saarikoski? Ihan uusi nimi.
Anna hei!
VastaaPoistaAtlas Saarikoski on entinen Akuliina S. Googlesta selviää nimenvaihdon historia. Kahdeksan käskyä löytyy täältä: http://www.lily.fi/juttu/lily-ylpeana-julistaa-atlas-saarikoski-tarttui-punakynaan
Kirstille: Mistähän minä sen Pirjon siihen rusetti-trioon sain? Virpi sen piti olla, kuten kirjassasi seisoo.
Vanha Erkki
Pitäisikö tässä sanoa niitä kliseitä suomalaisen kirjallisen kulttuurin ohuudesta ja nuoruudesta, johon sopii vain se yksi totuus jne. Onneksi edes Kirsti pyrkii lisäämään kulttuuriimme sivistystä ja syvällisyyttä :)
VastaaPoistaMutta joo. Onneksi on se muun maailman kirjallisuus.
Hehhee Hdcanis, on meitä onneksi muitakin sivistyneit & syvällisiä;-)
VastaaPoistaKiitos palautteesta Erkki, erittäin mukava kuulla miehen mielipide kirjasta, jonka uskaliaasti kirjoitin miehen näkökulmasta. Aulis ei vetänyt Ilonaa ja kumppaneita rusettiin (uusi termi minulle tässä yhteydessä, kiitos valistuksesta) koska hän vilpittömästi pyrkii myös itse elämään sen mukaan mitä opettaa. Sellaisiakin ihmisiä on, ja he ovat aika valloittavia, vaikka ei heidän näkemyksiinsä yhtyisikään. En halunnut kuvata mitään kusipäätä, koska sellaisia kuvauksia on mielestäni riittämiin. Mukava kuulla sekin, että arvostit juonikyhäelmääni, koska pistin tosiaan aika paljonkin energiaani sen rakentamiseen.
Kiitos Äijä, en huomannut!
Ilona, mukava kuulla, että Aulis on lutuinen. Niin on minunkin mielestäni.
Anna, Nylen on tosiaan katolinen, juu.
"Onneksi edes Kirsti pyrkii lisäämään kulttuuriimme sivistystä ja syvällisyyttä "
VastaaPoistaOlen samaa mieltä. Poikkeus vahvistaa säännön.:)
Heh,hee, vai olisin minä kusipää, jos olisin ollut kolmikon kaa silleen...
VastaaPoistaRusettiin vedon opin Veikko Huoviselta. Hänen eräässä tarinassaan esiintyi mieshieroja, joka "veti kylmästi rusettiin" naisia hierontapöydällä.
Oli tosiaan hyvä, ettet pannut Aulista rusettihommiin. Miehiä, jotka asettavat periaatteen tai uskon seksin edelle, on olemassa, joskin vähän. Mutta Aulis nyt on poikkeusihminen. Hyvin sinä osaat miehen nahkoihin mennä.
Muuten, kaipa sinä teet myös neljännen osan? Laajat lukijamassat haluavat ehdottomasti tietää, kuka naisista Auliksen lopulta saa ja millaisten vaiheiden jälkeen. Entä selviääkö koira? Kuka saakeli yritti myrkyttää sen? Mikä on totuus Vehnän seksuaalisesta suuntautumisesta? Tekikö Auliksen isukki tuhmuuksia rippileiriläisten kaa? Mitä äitimuori oikein yrittää peitellä? Pitääkö Aulis uskonsa hamaan loppuun saakka?
Vanha Erkki
Erkki, ei se ihan välttämättä tee ihmisestä kusipäätä jos on useamman kumppanin kanssa silleen. Mutta jos sanoo, että niin ei saa kukaan ikinä tehdä, ja sitten kuitenkin itse tekee, niin sellainen ihminen on vähän kusipää. Halusin siis Auliksessa kuvata ihmistä, joka tosissaan yrittää itse elää omien periaatteittensa mukaan. Useimmiten me kiinnitämme huomiota vain niihin periaatteen ihmisiin, jotka eivät sitten kumminkaan osaa elää omien periaatteittensa mukaisesti. Ei Auliskaan välttämättä osaa, mutta yrittää tosissaan, ja siitä hänelle pisteet. Ja juu, helpostihan sitä tietenkin kirkkotrilogiaa voisi jatkaa ja jatkaa mennä ennätystenkirjaan vaikka 10 osaisella trilogialla, mutta kyllä minä silti uskon, että tämä oli nyt tässä.
VastaaPoistaNäissä uskon asioissakin totuus on aina sepitettä hurjempi. Isoisäni oli kirkkoherra, pidetty, rakastettukin. Kun hänen vaimonsa oli synnyttänyt viisi lasta hän tuli kykenemättömäksi intiimiin kanssakäymiseen. En todellakaan tiedä mikä sairaus tai vaiva oli nimeltään, mutta miehensä kanssa hän ei enää voinut olla silleen.
VastaaPoistaIsoisäni oli helkkarin komea ja viriili mies. Ei hän voinut ilman olla. Eräs diakonissa sitten ryhtyi hänen jalkavaimokseen. Lapsia ei siitä suhteesta tullut.
Isoäiti tiesi kaiken, totta kai. Hän vanheni ennen aikojaan ja kuoli aika nuorena. Isoisä kuoli parikymmentä vuotta hänen jälkeensä. Rakastajatar ei voinut muuttaa hänen luokseen, vaimon kuoleman jälkeen, sillä " mitä ihmisetkin sanovat."
Suku on kovin korkeakirkollista ja isoisän harharetkistä ei vieläkään puhuta. Muistellaan vain hänen kaikinpuolista hyvyyttään. Isoäitiä ei muistele kukaan, paitsi minä nyt.
Melkoisen romaanin tuostakin saisi ja bonuksena se, että kakki olisi totta.
Uskon maailma on jotenkin julma. Autuaita ovat vain ne synnittömät, jotka uskovat, eivätkä näe tai kuule.
Hei anonyymi, minusta on niin, että maailma ylipäätään on julma. Ihmiset ovat julmia toisilleen. Ikävää on, ettei jumalisuus tee meistä parempia ihmisiä juurikaan. Mitä tuohon viimeiseen lauseensa tulee, niin tuolla tavalla ihmiset minusta useinkin toimivat, mutta kristilliseen uskoon se ei kyllä liity. Jeesuksen autuaaksijulistuksilla oli aika erilainen sisältö. Salailua ylipäätään ei pidetä Raamatussa suuressa arvossa, lopulta kaikki tulee kuitenkin julki ja viimeisellä tuomiolla itseään hurskaina pitävät tulevat yllättymään ikävästi.
VastaaPoista" Hei anonyymi, minusta on niin, että maailma ylipäätään on julma. Ihmiset ovat julmia toisilleen. "
VastaaPoistaJos lähtökohta olisi toinen, niin mitä silloin tapahtuisi? Siis että julmuus olisi poikkeus, poikkeama, erhe, virhe, erehdys, hairahdus tai tila josta toisinaan sanotaan "en ollut oikein oma itseni".
Onko esim. ABB paha vaiko vain hairahtunut? Hänhän on oman kokemuksensa mukaan pelastamassa meitä islamilta. Olemmeko osallisia hänen pahuuteensa? Kykenisittekö te teurastamaan liki sata lasta ja nuorta eräänä sateisena iltapäivänä?
Trilogiasi on hyvä, taiten tehty. Pintatarinan alla on monenmoista, ja antaa erilaisille lukijoille, vähän eri asioita. Nykyperheen koko kuva, se voisi olla myös alaotsikko.
Se, että Aulis tuntee paikkapaikoin halua vetää rusettiin miltei jokaista vastaan tulevaa naista, on eittämättä joillekin miehille tuttu toimintatapa, mutta siinä Aulis veti pisteet himaan ettei ollut kuitenkaan täysin viettiensä vietävänä.
NN, kiitos palautteesta! Minun pitää ehkä korjata tuota lausuntoani. En ajattele, että maailma on pelkästään julma tai paha. En edes että se olisi enimmäkseen sitä. Enimmäkseen ihmiset elävät siivosti, toisiaan huomioiden, mutta silti emme välty ongelmilta, koska kukaan meistä ei ole täydellinen, ja sitä paitsi aina on joukossa myös todellisia harminkappaleita. En tiedä mikä ABB:tä vaivaa, mutta itse uskon että on olemassa myös jokin "paha" joka voi saada ihmisessä jalansijaa. Kaikkea ei voi selittää heikkoudella eikä psykologialla. Seksuaalisuus on ihmisessä mahtava voima ja sen kanssa järki jää helposti toiseksi. Uskon kuitenkin, että täysjärkisen ihmisen on mahdollista vähän kontrolloida itseään silläkin elämän alueella. Eikä siitä välttämättä synny mitään kauheita patoutumia. Toki tässä asetelmassa näkyy oma näkemykseni asiasta, joku voi olla ja varmaan onkin toista mieltä.
VastaaPoistaMeikäläistä kiinnostaa lukijana erityisesti suomalaisen kirjallisuuden tuottama ihmiskuva. Uiko se vastavirtaan median, myös sosiaalisen median, tuottaman (mieli)kuvaston ja julkipuheen kanssa vai toistaako se vain sitä. Minusta trilogiasi tuottaa tätä vastavoimaa, vaikkei se välttämättä ole ollut tarkoituksesi (tai ehkä on, mistäpä minä tiedän).
VastaaPoistaÄärikonservatiivin papin kuvaaminen näin ei välttämättä ole ollut ihan helppo homma.
Kirkolliset sisämaailmankuviot ovat itselleni melkoisen vieraita ja etäisiä, ja siksikin lukukokemus oli mielenkiintoinen. Joka ei tarkoita ettenkö tuntisi ihmisiä jotka toimivat, ovat toimineet tai haluaisivat toimia kirkollisissa tehtävissä tai vaan kirkon jäseninäkin, mutta eivät kykene tai voi niin tehdä, tai aivan yksinkertaisesti oman mielenrauhansa takia vetäytyvät siitä touhusta kauemmaksi. Että siinä mielessä ateistiksi nimittely voi olla yhtä suuri harhama kuin sekin, että kaikki kirkon jäsenet olisivat erityisen hengellisiä uskojia.
Koska olen elänyt viimeiset kahdeksan vuotta määräaikais-, projekti-, ja kaikenmaailman tilapäisillä ansiotöillä ja vuorotellen työttömänä, ja tulen elämään niin vastakin, niin se oli minusta päähenkilön elämänkuvioissa kuvattu epäuskottavasti. Silti se on eräs päähenkilön dilemma. Hän tuntee kutsumusta papin hommiin, muttei välttämättä ole lainkaan varma saako tai voiko hän sitä ammattiaan harjoittaa. Hänhän miettii, että pitääkö hänen ryhtyä taksikuskiksi.Toimeentulo-ongelmia hänellä ei kuitenkaan ole. Joka oli se kummastus.
Äärikonservatiivipappi taksikuskina voisi olla mielenkiintoisen kertomuksen aihe, ihan oikeastikin. Se miten hänen maailmankuvansa ja uskonsa joutuisi siinä hommassa koetukselle.
Niin ajattelin, että Aulis on perinyt rahoja isältä, siksi ei ole erityisiä rahahuolia. Minä olen elänyt koko ikäni tilapäisillä ansio- ka projektitöillä, tosin työttömyydestä minulla on kokemusta vain vuodelta 1989, mutta siitä huolimatta uskon tietäväni millaista on elää eityypillisissä työsuhteissa ja työsuhteettomuuksissa.
VastaaPoistaJuupa juu, en epäilekään sinun kokemuksiasi.
VastaaPoistaMietin sitä kertomuksen päähenkilön Auliksen kohdalta joka kertomuksen alussa on perheenelättäjä, työssäkäyvä ja aktiivinen mies, ja toisessa osassa menettää vaimonsa ja kolmannessa havahtuu siihen että lapsetkin ovat kasvamassa kotoa pois eikä töitäkään enää ole, että siihen nähden taloudellinen keveys tuntui vaan vähän epäuskottavalta, mutta tietenkin tuli sekin mieleen että jollakin hän elää ja pyörittää talouttaan, ja vieläpä yksinhuoltajana. Perintö tai muu tulonlähde, niin ajattelinkin.
Epätyypilliset työsuhteet, pätkätyöt, työttömyys ja sen myötä syntyvä paperissamba sekä –rumba, sekä uhkaus-kiristys-hyppyyttämis-sadismi, joka näihin asioihin liittyy, se yleensä puuttuu sellaisista imelyyteen sortuvista söpöistä ”oma-maa-mansikka” –kuvaelmista (jota trilogiasi ei ollut !). Niissä sorrutaan muuhunkin kermavaahtokerrontaan, kuten esim. vaikka että työkkärikorvaukset ne vain ilmestyvät tilille, noin vain nips ja naps, ja sitten vaan seinästä pankkikortilla rahaa nostamaan.
Juha Siltalalla on hyviä ja tosia kertomuksia huonosta työelämästä sekä myös työttömän tilanteesta. Yhdessä artikkelissa, jonka juuri taannoin sain, hän rinnastaa erään miehen kertomuksen keskitysleirikokemuksiin, ja joiltain osin se ei kaukana olekaan siitä sanktioiden ja uhkauksien sekamelskaisesta labyrintista, jonne on Siltalan mukaan syntynyt myös uusi ammattikunta: palomuurivirkailijat, jotka muistuttavat hieman keskitysleirien kapoja. No, tämä meni itse asiasta vähän sivuun, mutta liittyy tuohon työttömyys -tematiikkaan kyllä.
Siit ois sit tullut ihan eri kirja, jos olisin mennyt syvemmälle siihen kelan ja kumppanien paperisotaan. Halusin säilyttää sen puolen aika viittauksenomaisena, koska kirjan tähtäyspiste oli niin toisaalla. Siitä paperirumbasta varmaan saisi ihan oman kafkamaisen tarinansa, joku varmaan on kirjoittanutkin.
VastaaPoistaJuu, ihan totta.
VastaaPoistaKafka, tosiaankin, se joo tulee monta kertaa mieleen, näistä todellisuuksista jotka muistuttavat pikemminkin eläintarhaa jossa kaikki eläimet on suljettu ahtaisiin koppeihin ja siellä ne sitten istuvat apaattisen näköisinä. En aina tiedä säälisinkö minä heitä vai mitä. Kahdenkeskiset tapaamiset ovat pikemminkin aivan absurdeja kohtaamisia, että tekee mieli ryhtyä järjestämään kyniä pöydällä tai pöyhiä virkailijan hiuksia tai hieroa hänen niskaansa ja kysyä jotain täysin yllättävää: ”mitä luulet, kuinka paljon täältä on matkaa kuuhun?” tai kuiskata: ”minulla on sellainen olo että meitä tarkkaillaan” tai vielä hiljempaa: ”kuuletko sinä saman kuin minäkin?” tai nyökytellä vain myötätuntoisen näköisenä, sanomatta sanaakaan.