Hämeenlinnaan saavuttuani menin aseman lippuluukulta kysymään aikatauluja. Nopein reitti nimittäin takaisin Turkuun, siis kotiin kulkee Toijalan kautta, mutta millä tahansa Toijalaan menevällä junalla ei ehkä pääse kätevästi Turkuun. Joku tottunut matkailija olisi tietenkin osannut selvittää tämän aikataulustakin, mutta en minä.
No, astun siis lippuluukulle ja kysyn ystävälliseltä virkailijalta: Mihin aikaan iltapäivällä lähtee juna Turkuun?
Nainen selittää vaihtoehtoja. Minä katselen häntä. Pyöreät silmät, tumma tukka, onkohan ollut pampulat yöllä hiuksissa. Kun nainen sulkee suunsa, sanon oikeaoppisesti: Kiitos oikein paljon. Ja väistyn luukulta.
Samassa hetkessä tajuan, että en kuunnellut lainkaan mitä hän sanoi. Siis en ollenkaan.
Mietin voisinko palata takaisin, kysyä: Niin, voisitko toistaa?
Minusta tuntui, että se olisi antanut minusta liian neuroottisen kuvan, joten astuin kollegani Anu Holopaisen kanssa bussiin, jossa kohtasin kolmannen kollegani Päivi Lukkarilan. Me ajoimme sulassa sovussa Karistolle, missä kaikki saimme stipendin, ja minä lisäksi vielä yskäkohtauksen.
No, astun siis lippuluukulle ja kysyn ystävälliseltä virkailijalta: Mihin aikaan iltapäivällä lähtee juna Turkuun?
Nainen selittää vaihtoehtoja. Minä katselen häntä. Pyöreät silmät, tumma tukka, onkohan ollut pampulat yöllä hiuksissa. Kun nainen sulkee suunsa, sanon oikeaoppisesti: Kiitos oikein paljon. Ja väistyn luukulta.
Samassa hetkessä tajuan, että en kuunnellut lainkaan mitä hän sanoi. Siis en ollenkaan.
Mietin voisinko palata takaisin, kysyä: Niin, voisitko toistaa?
Minusta tuntui, että se olisi antanut minusta liian neuroottisen kuvan, joten astuin kollegani Anu Holopaisen kanssa bussiin, jossa kohtasin kolmannen kollegani Päivi Lukkarilan. Me ajoimme sulassa sovussa Karistolle, missä kaikki saimme stipendin, ja minä lisäksi vielä yskäkohtauksen.
Tekstit
:D
VastaaPoistaMutta sä et sentään kertonut hienossa kahveepöydässä tarinaa humalaisista metsämyyristä...
PS: Kävin tänään Itäkeskuksen Suomalaisessa kirjakaupassa, ja siellä oli iso pino Ristiaallokkoa uutuuspöydällä :)
VastaaPoistaHehheh.
VastaaPoistaToivottavasti se pino myös hupenee sieltä pöydältä:-)
"Nainen selittää vaihtoehtoja. Minä katselen häntä. Pyöreät silmät, tumma tukka, onkohan ollut pampulat yöllä hiuksissa. Kun nainen sulkee suunsa, sanon oikeaoppisesti: Kiitos oikein paljon. Ja väistyn luukulta.
VastaaPoistaSamassa hetkessä tajuan, että en kuunnellut lainkaan mitä hän sanoi. Siis en ollenkaan."
Kiitos viikon parhaista nauruista. Vaikka ei kai tuosta pitäisi huvittua. Tilanne vaan sattuu olemaan liiankin tuttu. Kuinka pitkä muuten oli naisen tukka, oliko hymykuopat?
Isot onnittelut stipendistä!
Kiitos kaima:-) Hiukset ulottuivat korviin, ei ollut hymykuoppia, eikä hymyä muutenkaan, ulkomuistista lateli aikatauluja, sain vaikutelman että osaa kaiken unissaankin ja haaveilee että vielä joskus pääsisi tekemään jotain muutakin kuin toistelemaan itsestäänselvyyksiä. Ai sinulla on samanlaisia tilanteita. Itsekin ajattelin, että kirjailijalle on ihan hyvä ominaisuus olla varustettu tällaisella havaintokyvyllä, mutta muussa elämässä se on kyllä rasitus.
VastaaPoistaTuttu tilanne muillekin kuin kirjailijoille! Ei kai vain vaivaa keski-ikäisiä naisia? Keskittymiskyky ei riitä kaikkeen ja ajatukset harhailevat...
VastaaPoistaMinulle käy noin myös silloin, kun minulle selitetään uusien vempainten käyttöohjeita. Jotenkin muistiinpainamistoiminto lipsahtaa pois päältä.
Minäkin yleensä syytän keski-ikää ja vaihdevuosia kaikesta mahdollista, mutta minulla on ollut tämä vaiva aina. Niin, noi vempaimien käyttöopastukset ovat tietenkin ihan mahdottomia seurattavia myös:-)
VastaaPoista