No joo, tässä se taas nähdään, ei pitäisi kinuta kirjoja luettavaksi, koska voi saada luettavaksi kirjan, josta ei sitten kuitenkaan haluaisi sanoa mitään, mutta on vähän pakko.
Pekka Mannisen esikoisteos Kiimakankaan (2010) Suomen historian käännekohtien satiirinen tarkastelu on nyt vaihtunut trilleriin.
Peilin tapahtumat sijoittuvat majakkasaarelle. Vastentahtoisesti abortin tehnyt uskonnollinen Mirjam on linnoittautunut sinne hoitamaan lampaita. Hän suunnittelee elävänsä siellä erakkona talven yli, mistä syystä aloin odottaa jonkinlaista naisellista Robinson Crusoe tarinaa. Tournier pisti Perjantaissaan aikoinaan vanhan saaritarinan uusiin puihin, mutta onko vastaavaa tarinaa kirjoitettu naisnäkökulmasta, tiedättekö? Millainen olisi naispuolinen Robinson Crusoe? Kävisikö hänelle niin kuin Mirjamille, hänen lampaansa tapetaan ja rantaan ajautuu pienokaisen ruumis. Mirjam puuhastelee raatojen kanssa ja romaani saa yllättävän makaabereja sävyjä. Vauvan ruumiin hän puhdistaa ja yrittää saada sen hajuttomaksi viedäkseen kirkolle kastettavaksi. Mutta eivät omituiset tapaukset tähän jää, sillä saarelle rantautuu juhlijoiden porukka, joka harrastaa sukupuolista hurjastelua alkaen Mirjamin lampaiden seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kaikenlaista muutakin vastenmielistä tapahtuu.
Mannisen Peili ammentaa uskonnollisista teemoista, ja tekee sen siihen tyyliin kuin länsimaisessa kirjallisuudessa on viime vuosikymmeninä ollut tapana. Eli kristinusko liitetään pahuuteen tai hulluuteen tai sekä että. Tässä kai lähinnä hulluuteen.Ymmärrän, että syyllisyys abortista pistää Mirjamin vehtaamaan vauvavainajan kanssa.
Luin tämän kirjan, koska ennakkomarkkinointi painotti uskonnollisia teemoja, mutta niissä ei kyllä menty kovin syvälle. Kokonaisuutena kirja ei mielestäni toimi. Se saa ensin jonkinlaisia trillerin sävyjä, mutta niitä ei kehitellä ja kerronta luiskahtaa makaaberin puolelle. Mietin mihin kirjailija on kirjallaan tähdännyt. Onko tämä jotain meidän pinnallisen elämäntapamme kritiikkiä kenties? Haluaako hän pysäyttää meidät äärimmilleen kärjistämällä? Minusta hän ei onnistu, mutta makuasioitahan nämä ovat.
Tekstit
Minulla oli vastaavanlaisia ongelmia teoksen kanssa.
VastaaPoistahttp://kirjaintenvirrassa.blogspot.com/2011/02/pekka-manninen-peili.html
<- Tuosta voit käydä lukemassa arvioni, mikäli sinua kiinnostaa.
Kävin lukemassa. Kiinnostavaa! Ja sekin oli kiinnostavaa, että joku toinen oli kovasti pitänyt kirjasta:-)
VastaaPoistaNaispuolisesta Robinson Crusoesta mieleeni tulee J.M. Coetzeen erinomainen kirja Foe, en tiedä onko sitä suomennettu. Kirjassa Susan Barton joutuu samalle saarelle kuin Cruso(e) ja Perjantai. Hän sitten
VastaaPoistakertoo tapahtumista saarella ja kirjailija Daniel Foesta, joka ryökäle kirjoittaa Susanin tarinan aivan eri tavalla kuin tämä sen kertoi. Luin kirjan varmaan joskus 90-luvulla, en muista yksityiskohtia, mutta muistan pitäneeni siitä kovin.
Tulee mieleen ennakkomainos Marko Hautalan uudesta kirjasta. Jotenkin samanhenkinen asetelma:
VastaaPoista"Noituudesta syytetty Jakob Mört kuoli vuosisatoja sitten, mutta hänen perintönsä elää yhä. Karuun ulkosaaristoon huvilalle kokoontuva seurue saa huomata, että eristyksissä olevalla saarella on oma, ikivanha lakinsa. Aaronin ja Jennin avioliitto on päällisin puolin kunnossa. Miehen poliittinen ura on nosteessa, nuori vaimo nauttii äitiydestä ja Miro-pojastaan. Mutta sitten saapuu kutsu Pohjanlahden ulkosaaristoon. Siellä asuu Aaronin aikuinen poika Aleksi, jonka elämää varjostaa kolarissa tullut aivovaurio. Kutsusta ei voi kieltäytyä, sillä se saattaa olla viimeinen tilaisuus sovitukseen. Jenni on Aleksin entinen rakastettu, ja isän skandaalimainen suhde poikansa tyttöystävään on haava, joka ei arpeudu. Vierailu alkaa pian saada pahaenteisiä sävyjä. 1600-luvulla saarelle haaksirikkoutui kaleeri, joka kuljetti Jakob Mörtiä. Hänellä oli mukanaan pussillinen jyviä. Tuosta onnettomuudesta on yhä merkkinä yhdeksän kivikumpua ja ränsistynyt kappeli. Ne viestivät ikivanhaa murhenäytelmää ja elämänkatsomusta, jonka mukaan syntinen ei ole maan matoa arvokkaampi. Tuo perinne elää saarella yhä. "
Tosiaan anonyymi, minäkin muistan lukeneeni Foen, vaan pää on hatara, ei ole jäänyt mitään mieleen.
VastaaPoistaGabriela, vähän samanhenkiseltä vaikuttaa tosiaan.
Kiitos vinkistä kummallekin!