Kävin eilen Helsingissä kääntymässä, ja luin matkalla Sari Peltoniemen kissataksin. Olen suositellut aikuisille, että heidän oikeastaan kannattaisi lukea lastenkirjoja. Lastenkirjoissa on toiveikkuutta, jota meidän aikuisten pitää saada elämäämme ettemme tuuperru henkisesti ja jää lopullisesti sen kyynisyyden tsunamin alle, joka kuin itsestään syntyy maailmassa jossa viisaat insinöörit rakentelevat atomivoimaloita maanjäristysalueille meren rantaan.
Huomasin kirjaa lukiessani, että ympärilläni istui sliipattuja bisnesmiehiä joilla oli läppärit ja hienot puhelimet ja jotka hoitelivat matkan ajan tärkeitä asioita. Ja minä siinä taloudellisen toimeliaisuuden keskellä luin Kissataksia.
Lastenkirjan lukeminen junassa bisnesmiesten ympäröimänä vaatii jonkin verran itsetuntoa, jota minulta löytyi riittävästi, mutta kuitenkin sen verran niukasti, että piti ihan ryhdistäytyä. Ja mietin onko tässä syy, miksi aikuiset eivät yleensä junamatkoilla lue lastenkirjoja, vaikka se voisi olla järkevintä mitä voi tehdä.
Mitä itse kirjaan tulee, niin se tarjoaa minulle kovan vastuksen LukuVarkaus - kilpailussa, sillä kirja joka vilisee pörröisiä, pehmeätassuisia ja hyväntahtoisia kissoja on aika vaarallinen vastustaja. Elämän perusasioiden kanssa siinäkin ollaan tekemisissä. On mummo, jonka kissat huomaavat, että mummo on alakuloinen. Ja alakulo johtuu siitä, että mummolla ei ole urosta. Kyllä kissat tietävät mikä maailmaa pyörittää.
Tekstit
Juuri tuota minäkin tänään suosittelen. Satujen lukemista, fantasiaa, optimismia. Varsinkin lapsille, mutta myös meille aikuisille. Japanilaisten ja meidän kaikkien täytyy mennä tästä eteenpäin. Siihen tarvitaan mielikuvitusta ja optimismia, jota ei nykyään löydy paljon muualta kuin lastenkirjoista.
VastaaPoistaKirsi, asiaa. Selkä suorana ja ylpeänä lukemaan lastenkirjoja julkisiin liikennevälineisiin, harrastan sitä itsekin. Bisnesmiehille voi aueta aivan uudenlainen ja unohdettu maailma, jos he sulkisivat hetkeksi läppärin ja lukisivat pari (opettavaista :) ) satua. Kilpatilanteeseen en ota kantaa muuten kuin: miten iloista, että kilparivissä on joukko kirjoja, joista kaikille voisi vilpittömin mielin palkinnon suoda. (ONNEKSI en ole valitsija.)
VastaaPoistaHyvä ja perusteltu lukusuositus, kiitos, liippaa lisäksi läheltä, kun itsekin olen jo mummoikäinen vaikkein itseäni siksi tunnekaan, ja lisäksi hurahtanut kissaan nimeltä Ruska.
VastaaPoistaTartun tuohon, miten lastenkirjan lukeminen vaatii luonnetta. Bostonin laitamilla asuva siskoni kertoi juuri tämmöistä: Siellä on todettu, että lukulaitteilta metroissa luetaan eniten romanttista kirjallisuutta, siis näitä "naistenkirjoja". Sitä en huomannut kysyä, lukevatko niitä myös miehet.Eli syyhän on sama, vaatii luonnetta lukea niitä kirjana, mutta lukulaitteesta kukaan ei näe, mitä sieltä lukee.
VastaaPoistaViehko mielikuva sinusta lukemassa kissasatuja pukumiesten keskellä. Aamun piristys :)
VastaaPoistaMistä tiedät etteivät bisnesmiehet pelanneet läppäreillä pasianssia? Minusta tuntuu että moni yrittää näyttää tärkeältä läppäriä roplaamalla. Itse luin viimeksi junassa 80-luvun Terveysasema-sarjan rakkausnovellilehteä, silloin vähän hävetti. Numeron nimi oli Tuhmat tytöt saavat piiskaa.
VastaaPoistaGabriela, en tiedäkään:-) Mulla olennaistahan on se miltä näyttää, ja läppärin kanssa näprääminen näyttää aika pätevältä, tekipä sillä mitä vaan. Valitsemassasi junalukemistossa on kieltämättä asennetta:-)
VastaaPoistaHyvä, että sain piristää aamuasi, Millan:-)
Raili, monia miehiä varmaan itse asiassa kiinnostaisi lukea naistenkirjoja, niin kuin naistenlehdetkin kiinnostavat. Mutta vaatii erityistä munaa mieheltä tarttua sellaisiin. Ilmeisesti. Lukulaite tosiaan tarjoaa oivan ulospääsyn tästä problematiikasta. Voi salaa lukea mitä huvittaa. Sitä paitsi tekninen vempele puolestaan taas kohottaa käyttäjänsä statusta, lukipa laitteesta melkein mitä vaan.
Paula, minunkin tuttavapiirissäni on paljon kissoihin hurahtaneita, jotka saattaisivat löytää tästä teoksesta itsensä.
Tuima, joo kaikki rohkeasti rinta rottingilla lukemaan lastenkirjoja. Minunkin on jotenkin yllättävän helppo asennoitua tähän kisaan. Jos kerran lapset saavat valita, niin ei heidän valintaansa ole mulla nokan koputtamista.
Blogisisko, onneksi sentään lastenkirjoissa optimismi on sallittua.
Pitääpä lukea tuo Kissataksi. Ja muutkin Varkaudessa kisaavat kirjat. Jos lastenkirja imaisee mielikuvituksen virtaansa, eikö silloin nautita hyvää kirjallisuutta! Ajattele että jotkut seurustelevat lasten kanssa työkseen. Siinä eivät läppärimiehet pärjää. Lapsilla laukkaa ajatus vinhaan ja tenavat ovat kovin tiedonhaluisia ja myös rakastavat hyviä tarinoita.
VastaaPoistaLuin jokin aika sitten, että nimenomaan romanttiset viihderomaanit ovat tulleet suosituksi. Sellaiset, joissa mies on sankari, joka pelastaa naisen "lohikäärmeen" (inhottavan esimiehen/esinaisen?) kynsistä. Ei ihme, jos miehet ahmivat niitä. On kyllästytty vahvoihin naisiin viihderomaanien sankarittarina.
VastaaPoistaIhana: Kissataksi ja läppärit. Olisithan itsekin voinut vaikka blogata ;-)!
VastaaPoistaToivottavasti pukukansa pisti Kissataksin ja muut lastenkirjat korvansa taakse. Vain erottumalla voi vaikuttaa, epäilen.
Ketä kiinnostaa seurata, mitä muut junassa lukevat tai mitä muut ajattelevat siitä, mitä minä luen? Emme ole mitään ulkoapäin ohjautuvia olioita.
VastaaPoistaSille mitä ihmiset lukevat tai muuten tekevät saattaa sitäpaitsi olla ihan ammatillisia perusteita kuten Kirstillä lastenkirjojen lukemiselle.
Tosin olen itsekin ottanut muut huomioon junassa (matkustan päivittäin pari tuntia työmatkoja) siten, etten lue mitään, mikä voisi provosoida joitakuita. Esim. Koraania en ole junaan ottanut enkä sen tulkintaa koskevia tekstejä, joita tarvitsin käsikirjoitusta tehdessäni, jätin ne kotona luettaviksi.
Helena, aikamoisia sissejä ovat lasten kanssa päivittäin seurustelevat ihmiset!
VastaaPoistaAnna, joskus viihderomaanien sankarittaret tosiaan vaikuttavat sellaisilta, että ovat suorastaan sairastuneet vahvuuteen. En silti tiedä mitä pitäisi ajatella mainitsemasi kaltaisista viihderomaanien juonikuvioista.
Paula, voi olla etteivät pukumiehet juuri välittäneet kiinnittää minuun huomiota, mutta toivoa sopii että kirjan sentään huomasivat.
Siperiina, ehkä joku kuitenkin seuraa? En itsekään olisi etukäteen ajatellut, että sillä mitään väliä on mitä minä luen, mutta tuossa seurassa hempeä lastenkirja tuntui kuitenkin huomiotaherättävältä. Samoin kun itse jostain syystä päätit jättää Koraanin kotiin.
Mä en oikein pysty lukemaan junassa tai autossakaan, meinaa tulla huono olo :-/ Ristisanatehtävät menee just ja just. Mutta ei se niin haittaa, on melkein kivempi kuunnella musaa ja katsella maisemia :)
VastaaPoista"Luin jokin aika sitten, että nimenomaan romanttiset viihderomaanit ovat tulleet suosituksi. Sellaiset, joissa mies on sankari, joka pelastaa naisen "lohikäärmeen" (inhottavan esimiehen/esinaisen?) kynsistä."
Voi elämän kevät! O_o No tuo on juuri semmoista taantumuksellista roskaa, jonka takia kaikki viihdekirjallisuus meinaa saada "skeidaa tuubaa" -leiman otsaansa. Kyseessä toivottavasti sentään on Harlekiinit yms. käännösmarkettipokkariromanssit?
Taide ja viihde ovat aina ideologisia ja ajavat jotain tietynlaista maailmankuvaa. Sen ehkä huomaa parhaiten silloin, kun se maailmankuva sotii omia käsityksiä vastaan. Silloin kun se on omien käsitysten mukainen, ihminen kokee että ompas hieno ja tärkeä romaani/elokuva tms.
VastaaPoistaTietenkin se menee noin, Kirsti. Maailmassa epäilemättä on vielä laumoittain ihmisiä (miljoona kärpästä jne ;) joiden mielestä nainen on avuton, lapsenkaltainen olento joka ei pärjää missään itsekseen, vaan Miehen pitää duunipaikan k**ipäätkin pistää ruotuun naisen puolesta.
VastaaPoistaHeikompaa pitää tietenkin aina puolustaa, mutta mua kyllä rasittaa se asenne, että nainen on joka tilanteessa oletusarvoisesti heikompi - ja vielä enemmän ällöttää se näkemys, että miehen omanarvontunto rakentuu naisen heikkoudelle. Luojan kiitos olen pääasiassa tavannut vähän modernimpia miehiä.
(Sain äskettäin masokistikohtauksen ja selailin Laura Doylen kirjaa Heikko vahva vaimo, ehkä senkin takia olen nyt erityisen ärtsäkkä tästä aiheesta ;)
Minäkin saan herkästi **tutuskohtauksia näihin asioihin liittyen. Olen myös miettinyt miksi tuntuu niin uhkaavalta huomata, että on miehiä, joille on tärkeä kokea, että ovat sentään naisia parempia. Ja naisia, joista on ihanaa olla miehen kainaloisina.
VastaaPoistaEi ihmekään vaikka tuntuu uhkaavalta, ei siitä nyt niin hirveän kauan ole kun tuo ei ole ollut meilläkään mikään vapaasti valittava lifestyle-asia, vaan naiset on yksinkertaisesti pakotettu huonommiksi.
VastaaPoistaJa nyt kun persujakin ilmeisesti kannatetaan niin maan pirusti, ja he puolestaan vahvasti kannattavat "perinteisiä arvoja" (eli miksei myös tätä asetelmaa), niin ei se ole kuin pari pientä askelta taaksepäin ja me ollaan samoissa asemissa kuin iso- tai isoisoäitimme.
Kyllä minun mielestäni on eroa sillä, lukeeko junassa lastenkirjaa vai Koraania. Ei lastenkirja provosoi ketään. Jos joku niin ylenmäärin haluaa mielessään arvostella sitä, mitä muut tekevät, niin mitä sitten? Mitä väliä on sillä, mitä muut ajattelevat? Noin muutenkaan kuin junassa lukemisen osalta, eikö se ole ykshailee?
VastaaPoistaJos sen sijaan lukee Koraania, voi saada turpiinsa tai ainakin sanallista aggressiota. Siksi jätin sen kotiin, vaikka päivittäiset junamatkat ovat mitä tehokkainta aikaa lukea myös sellaista, mitä tarvitsee omaan kirjalliseen työhön. Itse luen usein tulostettuja kässärin sivuja ja teen muokkauksia, jotka on sitten helppo viedä koneelle jälkeenpäin.
Tuskin kukaan lastenkirjan lukemisesta turpiin antaa. Ei kai niiden lukemisella muutenkaan ole yläikärajaa?
Niin, toi viritys siellä ehkä tosiaan on takana Anu. Ja kun hyvinvointivaltio puretaan alta, niin naisiin ja lapsiinhan se ekaksi tietysti osuu kipeimmin.
VastaaPoistaSiperiina, aika surkeaa jos Koraanin lukemista julkisessa tilassa pitää varoa. Entäs Raamattu? Vieläkö sitä saa lukea? Niin, en minä tosiaan pelännyt, että lastenkirjan lukemisen vuoksi saisin turpiini, mutta tuli vain sellainen olo, että pidetäänköhän minua vähän vajaaälyisenä. En tietenkään antanut sen estää lukemistani, mutta tajusin että joillekin ihmisille jokin tämmöinenkin asia saattaa olla esteenä että eivät lue lastenkirjoja, vaikka ne voisivat olla heille hyväksi. Sitä tässä postauksessa mietin ja yritin kuvata.
"Ja kun hyvinvointivaltio puretaan alta, niin naisiin ja lapsiinhan se ekaksi tietysti osuu kipeimmin."
VastaaPoistaTotta. Jos sitä voi pitää onnistumisena, niin poliittinen johtomme on onnistunut kasvattamaan perheiden välisiä tuloeroja ja köyhien perheiden määrää. Leipäjonotkaan eivät ole lyhentyneet viidessätoista vuodessa. Minusta se on häpeällistä näin varakkaassa yhteiskunnassa.
Hyvin ei mene yksiasuvillakaan.
Suomessa oli vuonna 2009 yli miljoona yksinasuvaa ja kaikista asuntokunnista 41 prosenttia oli yksin asuvien asuntokuntia. Yksinasuvien määrä on kasvanut tasaisesti ja yksinasuminen on jo yleisin asumismuoto. Vuonna 2008 kaikista yksinelävistä 41 prosenttia kuului kahteen alimpaan tulokymmenykseen, koko väestöstä näihin tuloluokkiin kuului 20 prosenttia. Kaikista köyhyysrajan alittavista noin 43,3 prosenttia on yksinasuvia. Kaikista toimeentulotuen saajista noin 70 prosenttia on yksinasuvia. Ja: pitkäaikaista toimeentulotukea saavat ovat yleisimmin yksinasuvia miehiä.
Mielenkiinnolla seuraan tulevia vaalipuheita. Tuleeko kenellekään mieleen eräs väestöryhmä joka toki sisältää monenmoisia eläjiä, mutta myös yhtä lailla perheet poikkeavat toisistaan.
Ja lainkaan vähättelemättä lapsiperheen tukaluutta, haluan niin omasta kuin kaikkien tuntemieni yksiasujien sitkeiden sissien puolesta sanoa, että ei aina lainkaan vaikuta siltä että elämme sivistysvaltiossa. Mitä perusturvaan tulee.
Nyt sitten vaan kaikki vaaliuurnille hyvinvointivaltiota puolustamaan.
VastaaPoista"Kyseessä toivottavasti sentään on Harlekiinit yms. käännösmarkettipokkariromanssit?"
VastaaPoistaUutisen (engl) mukaan kyseessä on uusi trendi. Olisiko mahdollista, että naiset väsyvät vahvuuteensa?
Liika on aina liikaa. Ihmisen henkiset ja fyysiset voimat ovat rajallisia.
Nykyään aivan nuorillakin ihmisillä on burn outia. Eiköhän yhteistyö ole parasta,voimien yhdistäminen, silloin kumpikaan puolisoista ei väsy liikaa? Parasta, kun yhdistetään aviopuolisoiden -tai töissä tiimin - vahvuudet.
Oman elämänkokemukseni mukaan yli 180 cm pitkä mies on fyysisesti vahvempi kuin 160 cm pitkä nainen. Urheilukilpailuissakin miehet ja naiset kilpailevar eri sarjoissa - paitsi ratsastuskilpailuissa.
Romaaneissa tietenkin käsitellään ääri-ilmiöitä, kriiseja, jotta tulee jännitteitä.
"Uutisen (engl) mukaan kyseessä on uusi trendi. Olisiko mahdollista, että naiset väsyvät vahvuuteensa?"
VastaaPoistaTuskin sen enempää kuin miehetkään.
"Liika on aina liikaa. Ihmisen henkiset ja fyysiset voimat ovat rajallisia."
Yhteistyö on valttia, totta kai parisuhteessa hommat jaetaan fifti-fifti, kukin taipumustensa mukaan (esim. meillä minä avaan tukkeutuneet viemärit ja mies sisustaa).
Miksi yleinen käsitys tuntuu olevan, että jos mies ei päsmäröi ja kontrolloi ja määräile, niin sitten naisen täytyy päsmäröidä ja kontrolloida ja määräillä?
Onko oikeasti tasa-arvoiset parisuhteet edelleen niin harvinaisia, ettei sellaista osata edes mielikuvituksessa hahmotella?
Mutta asetelma, jossa mies - ja nimenomaan MIES, eikä esim. esimies tai työsuojeluvaltuutettu - joutuu pitämään naisen puolia jotain työpaikkakiusaajaa vastaan, on höpöhöpöä ja patriarkaalista skeidaa. Kuulostaa tismalleen tuon Laura Doylen horinoilta.
Ja onhan se ns. perinteisten sukupuolijaottelunkin puolesta epäuskottava, koska perinteisen ajattelun mukaan naisella on paremmat sosiaaliset taidot. Tietysti jos jossain työpaikalla ratkotaan kiistoja nyrkein, silloin on mies keskimäärin vahvemmilla...
Kyllä minäkin tunnistan itsessäni toiveen, että joku muu pitäisi huolen minun asioistani. Mutta tuntuu vähän epäoikeudenmukaiselta ajatella, että miehen pitäisi olla se joka minusta huolehtii. Konservatiivinen perhemalli haikailee vahvoja miehiä ja kukapa ei niitä haikailisi, mutta tosiasia lienee, että miehet ovat yhtä heikkoja, herkkiä ja haavoittuvia kuin naiset. Joten yhteistyö olisi voimaa. Toinen toistaan tukien jne. Mutta silti, täytyy sanoa, että jotkut kokemukset asioihin vaikuttamisesta ovat tehneet minut hiukan skeptiseksi. Joskus tuntuu, että lajinkehitys on muokannut naissukupuolesta sellaisen, että siihen on sisäänrakennettuna tarve korottaa kukko tunkiolle ja pyöriä itse kanasena tunkion juurella. Tätä ilmiötä näkyy ikävän paljon.
VastaaPoista"Kyllä minäkin tunnistan itsessäni toiveen, että joku muu pitäisi huolen minun asioistani."
VastaaPoistaMinä taas en ymmärrä tuota ollenkaan :) Tai tietenkin on hetkiä, kun väsyttää ja ei huvittais tai on muuten raskasta, mutta ensisijaisesti silloin toivon _itselleni_ lisää voimia, että jaksan hoitaa asiani.
Osaan ja uskallan silti pyytää apua silloin, kun omat voimat ei riitä. Se on väärää vahvuutta, ettei suostu näkemään jaksamisensa rajoja.
"Konservatiivinen perhemalli haikailee vahvoja miehiä ja kukapa ei niitä haikailisi, mutta tosiasia lienee, että miehet ovat yhtä heikkoja, herkkiä ja haavoittuvia kuin naiset."
Juuri näin. Mutta kun perinteiseen roolijakoon uskovat vanhemmat jankkaa pikku-Pekalle 4 v. että "Isot pojat ei itke!" ja sitä toistetaan, kunnes se on pikku-Pekalla selkäytimessä, niin sitten 20 vuoden päästä saadaankin ihmetellä miksi isoksi kasvanut Pekka mieluummin vaikka lyö kuin sanoo ääneen, että nyt on tosi paha olla :(
Se on varmaan pojistakin todella ahdistavaa, kun asetetaan sellaisia vaatimuksia. Muistan myös miten riipasevaa oli, kun oma isäni vähän ennen kuolemaansa pehmeni ja herkistyi, ja tajusin että se pehmo oli varmaan kaikki vuodet ollut siellä sisällä, mutta sitä vain ei ollut voinut päästää ulos. Tosin muistan, kun isäni itki oman äitinsä hautajaisissa. Olin silloin jotain kymmenen, ja muistan ajatelleeni, että isän itku ei ollut todellista, vaan jotain feikki-itkua, koska eihän sillä voinut olla mitään sellaista tunnerekisteriä olemassa.
VastaaPoista