keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Naapuruutta

Venäläinen kustantaja Detgiz haluaisi kirjalle nimen, joka liittyisi naapuruuteen. Kun kirjailijakollegoiden kanssa pohdimme asiaa, huomasimme että suomalaisen on oikeastaan aika vaikea keksiä kovin myönteisiä asioita naapuruudesta. Mieleen tuli lähinnä kerrostalokyttääjiä.

Itsekin sain kokea naapuruuden iloja viime viikonloppuna, kun paljastui että naapuria oli ottanut pattiin se miten automme oli seissyt samassa paikassa "koko talven". Ei se nyt ihan koko talvea ollut siinä seissyt, mutta pitkään kuitenkin. Täällähän kenelläkään ei ole autopaikkaa, vaan kaikkien autot ovat kadulla. Mietin miksi me emme olleet keskustelleet häiritsevästä autoasiasta joskus aikaisemmin, ennen kun automme oli ehtinyt maata siinä koko talven?

Venäjällä on joka tapauksessa toisin. Siellä naapuri on läheinen, lämmin sana, johon liittyy paljon lämpimiä mielikuvia. Naapuri on tärkeä, läheinen ihminen.

En tiedä, onko antologialle jo löydetty hyvä nimi. Me siirsimme automme toiseen paikkaan ja naapuri ajoi oman autonsa tilalle. Kadun varteen jäi vielä kaksi muuta "miinaa". Siis yli talven paikoillaan maannutta autoa, mikäli oikein ymmärsin.

Share/Bookmark

27 kommenttia:

  1. Kirjoituksestasi tuli mieleen kaukainen radio-ohjelma Näin naapurissa, muistatko?
    Se oli silloin joskus 60-70-luvulla. Silloin tuntui, ettei radiosta muuta tullutkaan :)

    Mietin naapuri-sanaan liittyviä tunteita. Lapsena naapurit olivat niitä, jotka käräyttivät tupakanpoltosta.
    Nuorena aikuisena naapurit olivat niitä, jotka poikkesivat iltaviinille.
    Aikuisena naapureiden kanssa viihdyttiin talkoissa.
    Nykyään naapurit ovat mukavia.

    Huomaan, että ainoastaan lapsuuden naapurit herättävät negatiivisia muistoja.

    Muuten naapuruus on ilo, näköjään.

    VastaaPoista
  2. Vietin oikein viihtyisän junamatkan kirjaasi lukien.

    VastaaPoista
  3. Jos kadulla on vapaat paikat, kai siinä nyt saa auto seistä vaikka ympäri vuoden??

    Meidän talossa on ihania naapureita :) Mä en välitä sellaisesta "käydään naapurissa kahveella siksi kun se on naapuri" -meiningistä, mutta on mukavaa kun tervehditään ja voi pihalla pysähtyä rupattelemaan, apua saa jos tulee joku akuutti tarve, ei kyylätä ja juoruilla (tai mistä mä tiedän, ehkä olen vain ringistä ulkona ;) ja elämisen äänetkin sallitaan.

    Lapsuudesta muistan yhden kyylä-niuhonaapurin, ja on tässäkin talossa ollut yksi puoliammattimainen kyttääjä (toisessa rapussa, joten en siksi ihan omaksi naapurikseni sitä laske ;) mutta ylipäätään outoa ajatella että "naapurit" jotenkin oletusarvoisesti olisi sitä taikka tätä. Onhan niistäkin jokainen yksilö, ihminen, ja yhtä lailla kerrostaloon mahtuu monenlaista tallaajaa kuin vaikka työpaikalle.

    Mutta tosi hankalat - siis oikeasti vaikeat, tappelevat, huumeita luukuttavat, riitaa haastavat tms. - naapurit voi kyllä tehokkaasti tehdä koko talon asukkaiden elämästä helvettiä.

    VastaaPoista
  4. Minulla on voittopuolisen myönteisiä muistoja naapureista, pidän yheyttä entisiin, toisessa kaupungissa asuviin naapureihinkin yhä (ja he minuun). Oikein ikävät tyypit erottuvatkin sitten kunnolla.

    Kariston voittajakirjailijastakin (siis se viihdekirjakisa) lukiessani tuli heti mieleen, että hänen täytyy olla lapsuuden rappunaapuri. Ja sen seikan motivoimana itseasiassa aion lukea hänen teoksensa.

    Panttaamme hankalien asioiden sanomista, ja se juuri kertoo että naapuri on tärkeä olento, ettei sille mennä heti sanomaan kuten nyt samassa taloudessa asuvalle. Joskus käy niin että asiaa pantataan liian kauan: AINA teidän autonne on tässä se on siinä KOKO TALVEN tai AINA teiltä kuuluu meteliä tai KOKO VUODEN olen katsellut kuinka ...

    Kuinka pieniä murheet olisivatkaan kun asian ottaisi puheeksi heti.

    VastaaPoista
  5. Susu, muistan hyvinkin tuon ohjelman. Se oli muistaakseni jotain sellaista jaanausta, joka ei kauheasti kiinnostanut.

    Heidi, hauska kuulla!

    Anu, ongelma tuli siitä, että samassa paikassa seisova auto aiheuttaa ylimääräisiä haasteita jalkakäytävän puhtaanapidolle.

    Hirlii, mieleeni on jäänyt jokin lehtijuttu, jossa poliisit valittelivat, että ihmiset tekevät heille valituksia naapureihin liittyvistä asioista, jotka oikeasti olisi syytä käsitellä ihan kahden kesken, ilman virkavaltaa.

    Tämä nyt kuulostaa siltä, että blogiani käy lukemassa suomalaisia, jotka suhtautuvat naapureihinsa lämpimästi. Eikö siinä mielestänne siis ole mitään perää, että suomalaiset suhtauisivat naapureihin vähän skitsoillen?

    VastaaPoista
  6. Mullakin on ollut vain ihania naapureita. Heistä on tullut monesta myös pitkäaikaisia ystäviä. <3 Mutta kerrostaloajoilta en muista naapureitani... Eli tässä lienee kahtiajako kerrostalojen ja rivi- / omakotitalojen välillä?

    VastaaPoista
  7. Mielestäni naapureihin voi suhtautua myös neutraalisti, ilman plus- tai miinusmerkkejä. Minua ei naapurit sen kummemmin kiinnosta kuin että talossa on rauhallista, seinän takaa ei kuulu meteliä silloin kun haluan nukkua.

    Kaupunkimaisen kerrostaloasumisen paras puoli on mahdollisuus saada olla rauhassa. Käyn asunnossa lähinnä nukkumassa (no kirjoittamassa tietenkin silloin kun siihen on aikaa9, mutta työ ja muu elämä tapahtuu ihan muualla kuin asuinpaikkakunnalla. Muutamaa ulkonäöltä tuttua talossa asujaa tervehdin, siihen se jää. En tiedä, asuuko talossa kyttääjiä, se on ihan samantekevää.

    Asuminen on kuitenkin vain asumista, ei yhtään enempää.

    VastaaPoista
  8. "Mielestäni naapureihin voi suhtautua myös neutraalisti, ilman plus- tai miinusmerkkejä. Minua ei naapurit sen kummemmin kiinnosta kuin että talossa on rauhallista, seinän takaa ei kuulu meteliä silloin kun haluan nukkua."

    Tämän isompia intohimoja minullakaan ei pohjimmiltaan ole, vaikka semmoinen kevyt-yhteisöllisyys kuten tervehtiminen, pikku jelppiminen yms. ovat toki plussaa. Naapuri, joka heittäytyy ilman rohkaisua LIIAN tuttavalliseksi, olisi kyllä kamalaa sekin.

    Ja ihan aina ei saa nukkua kun haluaa, joskus joku pitää bileitä tai jonkun koira haukkuu tai lapsi kiljuu, mutta nää kuuluu mun mielestä ns. normaaliin elämään. Kyllä meiltäkin kuuluu joskus Singstar-laulua, muuta musiikkia tai vaikka rynnäkkökiväärin papatusta ja kranaatin räjähdyksiä (virtuaalisten sellaisten).

    Se taas oli aivan karmeaa, kun talon ainoaan vuokra-asuntoon osui jostain syystä narkkarisekopääporukka x_x Ei oo kivaa kun rapussa liikkuessa saa pelätä. Mutta siinä taas näki "hyvien" naapurien hyvyyden, yhteisvoimin ko. sakki pistettiin pihalle alta aikayksikön ;)

    Mutta sen olen huomannut, että asuntoyhteisö toimii kuten muutkin ihmisyhteisöt - uusi tulokas on tarkemman silmän alla kuin vanhat asukit. Kun ihmisen naama ei vielä ole tuttu, hänen aiheuttamansa pienikin häiriö ärsyttää enemmän kuin tutun naapurin äänet. Mutta tähän auttaa aika, ja se ettei ihan olemattomista aleta heti urputtamaan. Luulen että monet legendaariset naapurisodat on alkaneet jostain ihan alkuvaiheen pienestä hankauksesta, joka on vaan päässyt kasvamaan älyttömäksi, kun kumpikin on ylireagoinut - toinen "vanhemman oikeudella" ja toinen "pitääkseen uusien puolia".

    VastaaPoista
  9. Suomalaisethan eivät ole vielä kovin kaupunkilaisia, siis siinä mielessä että kerrostaloelämää olisi eletty useita sukupolvia. Siksi hyvin monessa ensimmäisen polven kaupunkilaisessa asuu vielä se "suuri-silmäinen maalainen" jolle rapsahdus rapusta tai oudot äänet seinän takaa tai naapurin elämäntyyli on häiritsevää.

    Sinänsä kyllä joo, aika monessa suomalaisessa taitaa asua vielä tyyppi jonka "on pakko" asua kerrostalossa muiden kanssa. Erilaisuuden sieto on aika ohutta vielä. Eikös tätä ole tutkittukin? Että kaikkein vähiten naapuriksi halutaan mielenterveysongelmaisia, päihteidenkäyttäjiä, kehitysvammaisia tai maahanmuuttajia.

    Pahinta minusta on ollut kuulla jos jotakuta piestään seinä takana. Kerran olen soittanut poliisit paikalle.

    VastaaPoista
  10. Hassua sinänsä edes kysellä tuollaisia, koska ihmisen käytös yksilönä vaikuttaa kaiketi enemmän "häiriöihin" kuin joku ulkoinen ryhmittely. Voihan esim. päihteidenkäyttäjä olla vaikka hiljainen tissuttelija jonka olemassaoloa naapurit ei edes huomaa, mutta kuka voi rehellisesti väittää vastaavansa "Kyllä", jos kysytään yksioikoisesti että haluaisitko päihteidenkäyttäjiä naapureiksesi?

    Mun mielestä ei ole kyse ahdasmielisestä metsäsuomalaisuudesta vaan terveestä itsesuojeluvaistosta silloin, kun joutuu kuuntelemaan ovella että uskaltaako rappuun mennä, vai riehuuko siellä joku viina+lääkehalluissaan aggressiivisena ja kenties kättä pidemmän kanssa.

    Mä otan riemumielin vaikka vihreitä marsilaisia naapuriini, kunhan niitä ei tarvitse pelätä.

    VastaaPoista
  11. Kun naapuri tulee suomalaisen luon kylään hän on "vieras" ja tulee siis vieraisille. Venäjällä kylään tuleva naapuri on "gost", kestiystävä.
    Olisiko tässä eräs syy kansojemme välisiin eroihin naapuruuskysymyksessä?

    Igor Vasiljevitsh

    VastaaPoista
  12. Niin mäkin, väkivalta tai sen uhka, ne on eitoivottavia naapureita.

    Osallistuin kerran kaupunkitutkimusseminaariin ja siellä kaupunkitutkija kertoili minkämoista suomalaisten kaupunkilaisuus on,ja esitti sellaista että meissä on vielä paljon maaseutuihmistä. Siitä oli jäänyt mieleen tuo.

    VastaaPoista
  13. Minä voin ilmoittautua lievästi skitsoksi naapuriasiassa :-)

    Asumme omakotitalossa, ja pari vuotta sitten pitkäaikaiset, rennosti elämään ja pihanhoitoon suhtautuvat naapurimme muuttivat pois. Tilalle tuli virkeä pariskunta, jolla on ilmeisesti loputon tarmo pihanlaittoon ja puutarhanhoitoon. Pihojen välillä ei ole juurikaan näkösuojaa. On syyllisyydentuntoinen olo, että säälittävä 'puutarhamme' pilaa heidänkin maisemointinsa antaman vaikutelman.

    Kaikilla perheemme naisilla on tästä kompleksi (mies on liian fiksu). Pihalla auringossa kirja kädessä lojuminen - naapureiden ruoputtaessa, kuoputtaessa ja rapsuttaessa ennestään moitteetonta kukkapenkkiä - on suorastaan ahdistavaa...

    Mutta yritämme olla suvaitsevaisia! Omituisuutensa kullakin. Ja onhan se kai kiva kun naapurit aktiivisesti tarjoutuvat viemään haravoidut lehdet pois omiensa mukana. Selvästi ovat oivaltaneet että ilman vihjausta emme tosiaan varmaan haravoisi :-D

    VastaaPoista
  14. "Naapurin likka" on ainakin positiivinen suomalaistermi. :)

    VastaaPoista
  15. Seija, se on totta, naapurin likka on positiivinen käsite.

    Booksy, nyt vaan luonteen karaisua kehiin:-) Ainakin niin kauan kuin naapurit jaksavat haravoida omaa puoltaan auvoisin mielin.

    Hirlii, minäkin olen kuullut tuosta, että harvaan asutun maan perinne vielä tuntuisi suomalaisten suhtautumisessa naapuriin.

    Igor, minusta aika kuvaavan tuntuinen tuo "vieras" sanan sisällön ero Suomessa ja Venäjällä. Mutta venäjä on kyllä kielenäkin ihan sen kuuloinen, että se kietoo jonkinlaiseen läheisyyteen.

    Anu, minusta huoli siitä, että naapuri saattaisi heittäytyä liian tuttavalliseksi, kuulostaa hyvin tutulta ja suomalaiselta, ellei peräti varsinais-suomalaiselta, tai suorastaan porilaiselta. Mikä on liian tuttavallista, siinä voi tietenkin olla pieniä variaatioita, mutta veikkaisin että suomalaisille liian tuttavallista saattaa olla jo jokin sellainen, mikä venäläisille saattaisi olla normaalia. Tosin tämä on nyt ihan hatusta temmattu. Oli vain jotenkin niin hauska pelko tuo liika tuttavallisuus. Ja siis ilman muuta tunnistan sen omassa suhtautumisessani. Olen ehkä tämän taloyhtiön mörököllein, tunnen hävyttömän huonosti naapureitani. Tervehdin kyllä kaikki vastaantulijoita pihalla, mutta en läheskään aina tiedä edes ovatko he naapureita, vai pelkkiä ohikulkijoita.

    VastaaPoista
  16. PS Torstaina

    Islantilainen kirjailija vierailulla Helsingissä, Eiríkur Örn Norðdahl
    Euroopassa megamyyvä ja kokeileva

    Thursday 10.3 at 6pm
    Talk on Eitur fyrir byrjendur (Poison for Beginners) by Eiríkur Örn Norðdahl
    www.arkadiabookshop.fi

    http://www.norddahl.org/english/2011/02/574/

    http://www.asymptotejournal.com/article.php?cat=Visual&id=2&curr_index=1

    VastaaPoista
  17. Suoraan sanottuna mielestäni paras naapuri on yksin-tai kaksineläjä, joka ei juuri kuuntele musiikkia reippaalla volyymilla, katso tv:tä kovalla, jolla käy harvoin vieraita ja tietenkään hänellä/heillä ei ole äänekkäitä lemmikkejä. Tämmönen tavallinen hissuttelija kuin minäkin. Heh.

    Pippaloita saa pitää välillä ja elää kutakuinkin normaalisti, mutta kyllä se vaan hermoille käy, jos täytyy herätä naapurin koiran haukkujen tahtiin, tai saa yökaudet kuunnella basson jumputusta. Kamalaa, mutta totta, olen ääniherkkä, enkä millään jaksaisi kuunnella samaa musiikkia kuin naapurini, varsinkin kun en itse vapaaehtoisesti kuuntele enää minkäänlaista musiikkia.

    Nykyään kyseenalaistan jopa koirien pidon kerrostalossa, jos haukkuvat jatkuvasti tai ainakin usein kimeällä äänellä. Hirveä riesa naapureille! Olen kai sitten kamala tiukkapipo, vaikken kyllä haluaisi sellainen olla. Vauvat saavat itkeä, sen tietää, ettei se ikuisesti jatku, ja eihän sille mitään voi, eikä se kuulu, kuten koiran kimakka haukku. Normaalit muksujen äänet o.k. vaikka mieluiten elän lapsettomien seurassa.

    Tämä kaikki siitäkin huolimatta, että tykkään lapsista ja eläimistä, mutta näköjään nykyään sopivalla etäisyydellä ja esim. muutaman tunnin kerrallaan.

    Olen täys urbaani stadilainen, uupumuksen ja masennuksen läpikäynyt ja reumaa poteva, joten sairaudet ja kivut saattavat osaltaan tehdä meluherkäksi. Voih surkeus...

    VastaaPoista
  18. Kiitos vinkistä Arhi!

    Anonyymi, minulle on tullut sama vaiva, en oikein halua kuunnella enää musiikkia. Mistä se voi johtua, oletko miettinyt? Minua musiikki häiritsee tavattomasti, en kestä oikein mitään taustamusiikkia. Välillä ihmettelen, miksi minun on pakko kyhjöttää täydellisessä hiljaisuudessa, onko se nyt muka hauskaa. Muutenkin aika lailla samaa mieltä naapureista. Eläinten äänet ovat sikälikin tuskallisia, että säälittää jos on yksin jääneitä koiria, kissoja jne. tuntuu että niitä pitäisi jonkun lohduttaa jos asunnossa yksin tuntikausia vinkuvat. Sama asia tietysti lasten itkujen kanssa

    VastaaPoista
  19. ---aika monessa suomalaisessa taitaa asua vielä tyyppi jonka "on pakko" asua kerrostalossa ---

    En haluaisi asua muualla kuin kerrostalossa. On kokemusta myös rivi- ja omakotitaloasumisesta, mutta varsinkin omakotiasuminen on kammottavaa. Sitoo ihmisen paikalleen siihen asuntoon ja siitä huolenpitoon ja asuminenhan on vain asumista. Kerrostaloasumisessa tulevat sitten ne haittapuolet, jos joku bailaa seinän takana tai kuuntelee liian äänekästä musiikkia. Äänieristys ei ole ollut kaikkina aikoina rakentamisemme vahvimpia puolia.

    Noista toivotuista ja ei-toivotuista naapureista. Tällä hetkellä naapurinani asuu mielenterveyssyistä eläkkeellä oleva henkilö, jolla on yksiössä iso saksanpaimenkoira. Kuulostaa kokolailla mahdottomalta yhtälöltä, mutta on kokolailla toimiva. Ilmeisesti se henkilö osaa käsitellä ja kouluttaa koiria. Tilapäistä haittaa ollut joskus, mutta mieluummin hän kuin se miellyttävä ylisosiaalinen nuorukainen, joka tapasi järjestää keskellä viikkoa yöbailuja.

    VastaaPoista
  20. Kun on koko ikänsä asunut kerrostalossa, ei sitä oikein muualla osaa, enää. Lapsiakin voi olla, sopivasti.

    Kotirouvat voivat olla toisinaan hermoille käypiä. Sellaiset jotka eivät osaa kuin kimittää pihalla ja vahtia kuin korppikotkat kaikkea mitä pihalla liikkuu. Kerran yhtä rouvaa yritettiin rauhoitella ja naapurinmies sanoi: -Pianhan ne sinunkin lapset muuttavat kotoa pois. Rouvalla meni entistä lujemmin herne nenukkaan. - Minun lapset eivät ikinä muuta pois kotoa!

    VastaaPoista
  21. Siperiina, miellyttävien nuorukaisten yöbailut keskellä viikkoa voivat tosiaan olla koettelemus. Kokemusta on.

    Kiitos Susu!

    Hirlii, ei se kotiäidinkään elämä ole helppoa. Tukekaamme heitä:-)

    VastaaPoista
  22. Juu ja ei, riippuu kovasti henkilöstä. Jos on vakava persoonallisuushäiriö kuten em. rouvalla ja pihatyrannilla oli (ja varmaan on yhä edelleen), niin minua ei kyllä saa heidän tukijoukkoihinsa. Narsistivanhemmat eivät saa minulta myötätunnon hippustakaan, - se on ihan muiden ihmisten ja instanssien asia. Kuten usein lopulta onkin.

    Naapurisuhteissaankin ovat niitä hankalimpia tyyppejä.

    VastaaPoista
  23. Jaa-a, mistähän se johtuu, jos ei enää halua kuunnella musiikkia. Kiva sinänsä kuulla, että löytyy muitakin "kummallisia" tässä suhteessa.

    Itse olin nuorempana innokas musiikista nauttija, mutta keski-ikää lähestyttäessä ilo musiikin kuuntelusta on kadonnut kokonaan. Onko tullut kiintiö täyteen, kun joka puolella pauhaa musiikki tai ilmeneekö meluherkkyys keski-iässä, en tiedä.

    Luin joskus, muistaakseni Hesarista, tutkimuksesta, jossa todettiin, että peräti 30-40%:a ihmisistä on meluherkkiä. Reagoimme meteliin mitattavin sydän ym.fysiologisin oirein, toisin kuin melusaastetta hyvin sietävät kanssaihmisemme. Onko se sitten synnynnäinen ominaisuus, en tiedä. Meitä herkkiksiä on siis melkoinen joukko, mutta huomioidaanko sitä missään. Ei juuri uskalla julkisesti valittaa, on heti tiukkis-täti tai kehotetaan muuttamaan maalle.

    Nautin kaupungilla kävelystä ja siitä vireyden tunteesta, jonka ihmiset tuovat, sopivissa annoksissa, mutta musiikin pauhu ottaa hermoon. Saa todella etsiä rauhallista ravintolaa,jossa voi jutella normaalilla volyymilla.

    Miksi musiikin täytyy pauhata jopa luonnon keskellä. Tuleeko osa ihmisistä ahdistuneeksi, jos ei koko ajan ole radio tai vastaava päällä. Esim. olimme menossa Seurasaaren ravintolaan syömään parhaaseen lintujen laulun aikaan. Kuvittelimme, että siellä ihanalla vihreällä saarella saamme kuunnella samalla luonnon ääniä. Vielä mitä, oli käännyttävä takaisin, sielläkin tuttu radioasema jylläsi. Regatta-kahvila Töölössä on mainio, voi kuunnella laineiden liplatusta ja lintuja, JOS ei sielläkin satu juuri radiokanava pauhaamaan.

    Pitäiskö rohkeammin pyytää musiikin hiljentämistä tai poistamista, ellei kysessä ole nuorten aikuisten suosima paikka. Nuoret luonnollisesti nauttivat musiikista, enkä sitä ole kieltämässä.

    Asun Hgin kantakaupungissa erittäin tyytyväisenä pääosin ja naapuritkin ovat lepposia ja sisäpiha rauhallinen, mutta yksikin musiikin huudattaja tai kimeä-ääninen koira saattaa saada hermoromahduksen partaalle.

    Naapurissa on asunut alkoholisoitunut yksin juova mies, josta ei ollut ikinä pätkääkään haittaa. Ei myöskään mt-kuntoutujasta, hän oli arka ja lähes säikky. Tuntuu pahalta, jos ihmiset luokitellaan ikäviksi naapureiksi jonkin ongelman takia, vaikka se ei itsestään selvästi kerro vielä mitään ihmisestä naapurina.

    Kerrostaloasuminen sopii minulle, mutta en kovin läheisiä välejä naapureihin halua. Minulle riittää, kun tervehditään, ja vaihdetaan joskus muutama sana säästä tai talon ja pihan asioista. Tässä erotun varmasti venäläisistä, kun haluan selkeän oman reviirin. Ajatuksena yhteisöllisyys ja naapuriapu on kiva, mutta todellisuudessa kokisin sen ahdistavana. Taidan olla oikein perinteinen estynyt ja omaa rauhaa rakastava suomalainen.

    Muuten, pidät todella kiinnostavaa blogia! Löysin tämän jokunen viikko sitten, ja olen nyt vakiseuraaja. Kiitos sinulle!

    terveisin, Ilona

    VastaaPoista
  24. Ilona, mukava kuulla, että sinulle on ollut iloa blogistani:-)

    Meluherkkyyteen itse asiassa omankin musiikinvieroksuntani liitän. Minusta on kotonakin tullut vähän terroristi näissä asioissa. Kun menen olohuoneeseen, missä mies katsoo televisiota, vaadin heti ääntä pienemmälle, niin pienelle että hän valittaa ettei kuule mitään.

    Minulla oli Pietarissa Nevan yöristeilyllä vähän samanlainen kokemus, kuin sinulla Seurasaaressa. Kuvittelin, että jokilaiva lipuu keskiyöllä ääneti Nevaa pitkin, mutta siellähän olikin aivan mieletön jumputus, joka teki risteilystä kärsimyksen. Ei voi käsittää mikä oli spektaakkelin idea.

    Nuorempana tuli käytyä rocklubeilla ja huudatettua mankkaa yökaudet, mutta se on taaksejäänyttä se.

    VastaaPoista
  25. "Luin joskus, muistaakseni Hesarista, tutkimuksesta, jossa todettiin, että peräti 30-40%:a ihmisistä on meluherkkiä. Reagoimme meteliin mitattavin sydän ym.fysiologisin oirein, toisin kuin melusaastetta hyvin sietävät kanssaihmisemme."

    Äänen stressaavuusvaikutus liittynee aika paljon siihen, kokeeko kunkin äänen miellyttäväksi vai epämiellyttäväksi. Tätä vahvistaa esim. se tutkimustulos jonka mukaan mieluisat äänet, kuten lempimusiikki, voi alentaa verenpainetta. Eli sama tyyppi, joka kuuntelee metallia ämyrit täysillä, saattaa saada sydämentykytystä joutuessaan kuuntelemaan naapurin pianoharjoituksia.

    VastaaPoista
  26. Voi olla, että äänen miellyttävyys vaikuttaa tuohon tapaan, mutta esmes itse olen herkistynyt myös omalle lempimusiikilleni, eli vaikka olisi kysymyksessä rakastamani musiikki, en halua kuunnella sitä nupit kaakossa, ja siis ylipäätään usein silti mieluummin valitsen hiljaisuuden. Mikä on ollut vähän hämmentävä havainto.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!