perjantai 25. maaliskuuta 2011

Paastonajan tunnustus

Anu ehdotti, että ottaisin vastaan hänen esittämänsä yleishaasteen ja tunnustaisin täällä 7 kuolemansyntiäni.

1. Ylpeys
Ilmenee minulla useimmiten ylimielisyyden muodossa. Kysymyksessä on oikeastaan defenssi, jonka kehitin, kun opettajat koulussa murjoivat itsetuntoani. Kestin koulun pitämällä itseäni opettajia fiksumpana. Se oli toimiva strategia, en murtunut enkä tullut hulluksi, mutta myöhemmin elämässä tällaisesta asenteesta muita kohtaan on suurta haittaa.

2. Kateus

Kun joku menestyy, ajattelin heti, että miksen minä. Se on vaistomainen reaktio, jonka sylttytehtaan olen jäljittänyt sinne samalle suunnalle kuin ylpeydenkin sylttytehtaan, terveisiä vain Cygnaeuksen kansakouluun Poriin.

3. Viha

Kuulun siihen surkuteltavaan sakkiin, joka on ison osan elämästä vihannut itseään. On ollut työlästä luopua siitä harrastuksesta. Olen aina vilpittömän iloinen huomatessani, että vihaan jotain toista sen sijaan että vihaisin itseäni.

4. Laiskuus
Laiskuus on huono käännös kuolemansynnistä, joka tarkoittaa hengen velttoutta. Joutilaisuushan on päinvastoin hyve. Se auttaa ihmistä pohdiskelemaan olennaisia asioita. Ahkera, kiireinen ihminen viettää elämänsä turhuudessa.

Erityisesti iltapäivät ovat minulle hengen velttouden aikaa. Iltapäivisin, kun olen lopettanut kirjoitustyöt ja olen väsynyt, hiipii tunne siitä, että kaikki vaivannäkö on turhaa. Ydinvoimalaonnettomuudet ja Libyoiden kriisit tuntuvat sopivan siihen saumaan ja ruokkivat hällä väliä tunnelmaa.

5. Ahneus
En pistä rahaa hyväntekeväisyyshankkeisiin niin paljon kuin voisin laittaa, vaan kerään ylijääviä senttejä eläke- ja muihin rahastoihin. Ne kertyvät hitaasti, mutta tuovat turvan tunnetta, jonka toisaalta tiedän harhaksi.

6. Ylensyönti
Eli mässäily. En mielestäni varsinaisesti mässäile, vaikka syön liikaa. Teen eettisiä valintoja ja yritän kaikin tavoin rajoittaa syömistäni. Jos mässäilisin niin paljon kuin huvittaa, painaisin 400 kiloa, eikä tämä ole liioittelua.

7. Himo
Himoitsen kunniaa ja arvostusta. Kärsin kun en saa niitä. Arvaan, että on ollut hyvä, kun olen jäänyt niitä paitsi. Pollani ei olisi kestänyt.

Me elämme paastoaikaa parhaillaan. Maallistuneet ihmiset eivät paastoa, eivät mieti sielunsa tilaa, mutta jos joku nyt kuitenkin tuntee piston sydämessään, niin vastatkoon tähän kuolemansyntihaasteeseen.

Tuosta kuolemansyntiasiasta vielä, että nuo synnit eivät ole kuolemaksi sen vuoksi, että ne itsessään olisivat jotain niin kauhean pahoja tekoja. Vaan siksi, että ne ilmenevät elämässämme niin huomaamattomina. Ne ovat usein kääriytyneinä hyviin asioihin emmekä siksi huomaa mikä vaara niissä piilee. Jos niitä vastaan ei taistella, ne johtavat meidän sielumme kuolemaan, siitä nimitys kuolemansynti.


Share/Bookmark

28 kommenttia:

  1. Kiitos kuolemansynnin selvennyksestä, kiinnostavaa! :)

    Hoh, ei nuo sinunkaan synnit kauhean järisyttäviä ole, vaikka sanoit ettei sun listasta tulisi sisäsiistiä ;)

    Jännä huomata, miten eri tavoin yksittäisiä sanoja tulkitaan (tosin sun tulkinnat on epäilemättä raamatullisessa mielessä oikeampia kuin mun). Tunnistin heti itsestänikin tuon ylimielisyyden, mutta en edes ajatellut sen liittyvän ylpeyteen (joka mun mielestä ei myöskään ole yksiselitteisesti pahe) vaan taas kerran siihen mun "Ärsyynnyn helposti.." -kohtaan ;)

    Hyvää paastoilua! :) Pahoittelut tyhmyydestäni, mutta pakko udella millainen se teillä on - siis oletteko täysin syömättä, vai syöttekö auringon laskettua vai miten?

    VastaaPoista
  2. Anu, kellä "meillä?" :-)En siis itse tosiaan paastoa mitenkään, ellei sitten pidä paastona sitä, että edes miettii mitä se voisi olla. Hartaat ortodoksit ja katoliset paastoavat. Lihasta nyt ainakin luovutaan, ortodoksit maitotuotteistakin. Varmaan aika iso kirjo kaikenlaista. Mutta ei mitään muslimien ramadansysteemejä ole tosiaankaan.

    Raamatullisuusnäkökulmia on mun käsittääkseni yhtä monta kun on ihmistä niitä esittämässä.

    Niin, olihan nämä aika sisäsiistejä syntejä joo, mutta mulla on aika vähän mitään oikeita irstailuja ollut viime vuosina. Ei se ole osoitus mistään erityisestä henkevöitymisestä, ei vaan kiinnosta.

    VastaaPoista
  3. Aaaa, sori, mä käsitin että säkin paastoat :)

    Joo, jos olisin vastaillut 20 vuotta sitten, olis mullakin ollut vähän eri näköinen lista ;) Ja K-18 himostelut jätin suosiolla pois, ettei Wordpress lyö koko blogia lukkoon :D

    VastaaPoista
  4. No siis viime vuonna kyllä tosiaan paastosin, mutta se päättyi niin surkeasti, että tänä vuonna en edes yrittänyt. Ja olin omassa tuttavapiirissäni ainoa jolle edes oli tullut mieleen kyseinen hassu harrastus.

    VastaaPoista
  5. Olipa armoton lista. Tarkoitan siinä mielessä, että aika rohkeasti uskallat tuoda esille ns. negatiivisia piirteitä itsestäni. Tarkoitan lähinnä mm. kateus- ja ylpeyskohtia, miksei himoakin. Ja ahneutta ;) Tässä sinun listassa on paljon tuttua, mutta en kerro mitkä kohdat. Olen liian ylpeä siihen :D

    VastaaPoista
  6. Kiinnostava lista. Saako kukaan sitten kunniaa ja arvostusta? Luulen että kun voittaa Finlandia-palkinnon niin sen jälkeen saattaa olla sangen tyhjä olo. Ihminen miettii aina että mitä seuraavaksi. Sitten jos sitä seuraavaa ei tulekaan, jää märehtimään että kymmenen vuotta sitten olin sentään jotain, kun voitin sen Finlandian.

    VastaaPoista
  7. Elegia, kyllä siitä jonkinlaisen katharsiskokemuksen saa, kun avoimesti tunnustaa hiertäviä asioita. Voin vilpittömästi suositella;-)

    Gabriela, osut kyllä naulan kantaan tuossa. En usko, että kukaan saa koskaan riittävästi kunniaa, ellei sitten ole jo todella pitkällä henkisessä kehityksessään ja työstänyt näitä asioita pitkälle. Vai oiskohan Sofi Oksanen? Tylystä ilmeestä valokuvista päättelen, ettei hänkään missään ilossa ryve.

    VastaaPoista
  8. Epärehellisyydestä sua ei taatusti voi syyttää. Oli sen verran suoraa puhetta. Itse olisin varmaan tehnyt rutkasti sievistelevämmän syntilistan. Täytyykin oikein tutkailla sieluni tilaa. Kumma kun ei ole tullut enemmän mieleeni, vaikka jonkinmoista paastonaikaa vietänkin. Vältän muutenkin punaista lihaa ja maitoa ja juustoakaan en syö, joten ruokapuolella ei paasto näy kuin hieman yksinkertaisemmissa ruuissa ja paastokeittoja nautin myös.

    Lähinnä paastoni on hiljentymistä, tietoisesti otan aikaa rauhottumiseen ja jonkinsortin meditaatioon. Talven kohmeisuus tuntuu vielä kehossa ja mielessä, joten paasto on myös virittäytymistä kevääseen. Muutenkin on kiva, kun arki ja juhla eroavat toisistaan.

    Saanko käytyä kirkossa, se jää nähtäväksi. (En tosin kuulu kirkkoon, mutta se on eri juttu).

    Viikonloppua muuten vietän osin Matleenan seurassa. Sain blogisi kautta herätteen lukea kirjasi "Pelastusrenkaita". Tänään lainasin "Pappia kyydissä", menee kirjat väärässä järjestyksessä, mutta käyhän se näinkin. Ainakin "Pelastusrenkaita" oli mainio kirja, joten ei hullumpi viikonloppu edessä.

    Hyvää paastonaikaa itse kullekin, vietti sitä sitten tai ei. Terveisin, Ilona.

    VastaaPoista
  9. Ilona, hiljentyminen ja rauhoittuminen parasta paastoa olisivatkin. Ja kirkoissa kannattaa käydä vaikka ei kirkkoon kuuluisikaan, monet varsinkin vanhemmat ovat tiloina hyvin vaikuttavia ajattelipa niistä asioista muuten mitä vaan.

    Hassua, että mietin juuri voinko suositella yhdelle ihmiselle Pelastusrenkaita, kun mielestäni sen on hilpeämpi kuin Pappia kyydissä. Päädyin sitten suosittelemaan, vaikka vähän emmin että minkä verran lukemista haittaa jos eka osa on lukematta. Mutta ilmeisesti ei sitten kauheasti, mikä on iloinen uutinen koska tietoisesti olen pyrkinyt rakentamaan kirjat niine että olisivat itsenäisiä kokonaisuuksia, vaikka sarjan muodostavatkin.

    Hyvää viikonloppua ja paastonaikaa. Ehkä pidän pienen paaston hiljaisella viikolla.

    VastaaPoista
  10. Kuolemansyntiluettelosi on puhuttelevan rehellinen. Löysin itsestäni ainakin neljä samaa helmasyntiä (eikös se ole nimitys sinnikkäästi vaivaavalle synnille, josta ei hevillä eroon pääse). Paaastonaikana tekee hyvää pysähtyä miettimään ja jos mahdollista, yrittämään jopa parannuksen tekoa. Vaikeaa se on, sanoo ylensyönyt laiskuri, jonka ylpeys näyttäytyy ylenkatseena ja jonka hengen velttous on vertaansa vailla...

    VastaaPoista
  11. Helmasynti on hauska nimitys:-) Voi muuten olla niinkin, että ihminen jollakin tavalla kiintyy taisteluun jotain tiettyjä heikkouksiaan vastaan, ja sitten jääkin huomiolle jokin toinen, paljon pahempi asia. Mutta tässä listassa tosiaan yritin miettiä asioita, joiden uskon oikeasti olevan haitallisia, vaikka ne samalla ovat asioita joita oikeastaan melkein vaaditaan ihmiseltä, kun se tässä maailmassa elää. Esimerkiksi monissa tiukoissa neuvotteluissa jää helposti jalkoihin ellei pidä itseään lähtökohtaisesti muita parempana. Toi parannuksentekokin on ilmaisuna jo melkein unohtunut. Nykyihmiset nauravat moiselle. Mutta mua kai jotenkin kiehtoo ajatus, että tämä kaikki ikivanhat asiat voisi ottaa uuteen käsittelyyn kierrättää ne jotenkin, koska kyllähän ne kuitenkin tähtäävät ihmisen vapauttamiseen. Niiden sisäinen merkitys on vain jossain vaiheessa kadotettu.

    VastaaPoista
  12. Hmm, nykyihminen ei oikein edes kestä kuulla parannuksentekovaatimusta. Samoin syyllisyydentunto on vaiettu termi: ei saa syyllistää! Entäpä jos nämä vanhat asiat olisivatkin meille hyväksi? Ainakin jotkut lähimmäiset voisivat ilahtua, jos pyrkisimme kehittymään ihmisinä...

    VastaaPoista
  13. "Esimerkiksi monissa tiukoissa neuvotteluissa jää helposti jalkoihin ellei pidä itseään lähtökohtaisesti muita parempana."

    Ei kai sentään? IMHO tervein ja rakentavin lähtökohta olisi se, että pitää itseään yhtä hyvänä kuin muutkin - ei huonompana, mutta ei parempanakaan. Ja samalla ymmärtäisi, ettei eri näkökulmat välttämättä kerro mitään ihmisten "paremmuudesta" tai "huonommuudesta", vaan ainoastaan ihmisten erilaisuudesta. Ei ole pystyasteikkoa, vain horisontaalinen ;)

    Itseään parempana pitävä ihminen ei edes välitä kuulla muiden näkemyksiä ja perusteluja, talloo vaan menemään oman paremmuutensa hurmassa, eikä sellaista ihmistä yleensä kauheasti arvosteta neuvottelukumppanina. Se on tietysti ikävä tilanne, jos tämmöinen egojyrä pääsee johtavaan asemaan.

    VastaaPoista
  14. Anu, tottakai tervein ja rakentavin lähtökohta on tuo mainitsemasi. Mutta jos porukassa on egojyrä, jotka käsittääkseni eivät ole niinkään harvinaisia, niin käytännön tilanteissa tehokkain tapa on pistää tällaiselle jauhot kurkkuun. Ei tavallaan ole aikaa ryhtyä yhdessä opettelemaan reilun pelin sääntöjä, eikä egojyrä siihen suostuisikaan. Tietenkin voi yrittää luovia niin ettei joudu tekemisiin egojyrien kanssa, esim. itse olen onnistunut hyvinkin heitä välttelemään enimmäkseen. Mutta aina joskus huomaan olevani mukana projektissa, jossa saadakseni jotkut käytännön jutut hoidettua joudun päättämään jyräänkö, vai tulenko jyrätyksi.

    Maisakaisa, olen ainakin omalla kohdalla ajatellut, että allergisoituminen tuollaisille asioille johtuu siitä miten niitä on käytetty ihmisten alistamiseen. Ihmisille on opetettu parannuksentekoa ulkoapäin. Se ei ole lähtenyt liikkeelle mistään omasta oivalluksesta. Silloin se harvoin kai voi tuoda mitään positiivista tullessaan. Mutta jos ihminen omalla kohdalla oivaltaa asian, silloin tilanne onkin jo eri.

    VastaaPoista
  15. "Mutta jos porukassa on egojyrä, jotka käsittääkseni eivät ole niinkään harvinaisia, niin käytännön tilanteissa tehokkain tapa on pistää tällaiselle jauhot kurkkuun."

    Totta totta, mutta ei tää mun mielestä tarkoita sitä, että pitäisi itseään muita parempana. Ihan vaan tervettä puoliensa pitämistä ja rajojen vetämistä. Niin metsä vastaa jne. ja egojyrähän itse tällaisessa tilanteessa kerjää verta nenästään ;)

    VastaaPoista
  16. No mut siinä tilanteessa pitää kuitenkin ottaa sellainen asenne, että mää kuule tiedän tän asian sua paremmin, älä tule mun nenille hyppimään. Eli käsittääkseni täytyy vetää vähän kaulaa toiseen nähden. Mutta ehkä tää on jotain semantiikkaa.

    VastaaPoista
  17. Tämä on jo vanha juttu, tämä syntitesti:
    http://www.yle.fi/pyhatjapahat/testi.html

    Mutta siinä otetaan sentään se huomioon, että samanaikaisesti ihmisessä on myös hyveitä. Maisakaisan sanoihin voisin yhtyä siltä osin, että syyllisyys on tärkeä, hyvä tunne. Kuten nuo syntitunteetkin. Silloin kun ne ovat rakentavassa käytössä.

    Näiden lisäksi me kai toteutamme hyveitämme ja paheitamme hankittujen ominaisuuksiemme ja taitojemme avulla. Eräs taito on se olosuhde, tai pennunosa johon pääsemme tai joudumme syntyessämme.

    Sanotaan, että kuopukset/nuorimmaiset kantavat peruskokemuksenaan tunnetta siitä, että ovat "aina altavastaajina", ja toisaalta ovat pienempinä usein lemmikkejä, että he kokevat että kaikilla toisilla on jotain mitä heillä ei ole (vaikkei näin olisikaan), että he jäävät jalkoihin elleivät kamppaile kaikenaikaa "isompiensa" kanssa, että he ovat ikuisesti "osaamattomia" "pieniä" (vaikkeivät olisikaan).

    Esikoiset,ensimmäiset, tietävät kaiken (vaikkeivät aina tietäisikään), ovat vanhimpia ja osaavat ennen kuin muut, heidän egonsa kasvaa hyvin voimakkaaksi. He ovat pentulauman johtajia, ja tietävät paljon. Haluavat kertoa sen muillekin. Tiesitkös tätä, he kysyvät. Yhdessä dokumetissa kerrottiin että he usein myös mielellään hakutuvat johtaviin asemiin myös työelämässä. Kiusallisinta heille ovat ne nuoremmat, osaamattomat, penikat jotka eivät tätäkään tiedä.

    Keskimmäiset oppivat jo hyvin varhain neuvottelemaan, tasoittelemaan, olemaan diplomaattisia tilanteessa jossa esikoisen valta-asema alistaa kuopusta. He hankkivat taidon jota voisi kutsua holistiseksi, he oppivat hamottamaan maailmaa siten että kokonaisuus on osiensa summa. He eivät alistu ja harvoin alistavat. He puhuvat kokonaisuuksista tai yhteisöistä, harjaantuvat pentulaumassa ratkomaan ristiriitoja. Löytävät itsensä myöhemminkin senkaltaisista tehtävistä.

    Ainoat lapset oppivat varhain luottamaan itseensä, pärjäämään yksin, olemaan itsekeskeisiä sekä itsenäisiä. Jakaminen voi tulla vaikeaksi, heistä saattaa kehittyä todellisia egojyriä.


    Näitä pentulaumassa opittuja ja hankittuja osia ihminen sitten jalostaa tai murtaakin elämänsä kulussa. Olen tunnistanut itsessäni joitain elämääni myös haitanneita piirteitä jotka ovat seurausta tästä pentujärjestyksestä.
    Siinä kun usein sikiävät tulevat valtataistelut ja muut tuskat omasta ihmisen osasta.

    VastaaPoista
  18. Nuo pentulauman yleistykset on aika, hmm, yleistäviä, vaikka onhan niistä jotain keskimääräisiä tuloksia kai saatu jossain tutkimuksissakin.

    Se, osaako lapsi ottaa toiset huomioon vai onko hän egojyrä, riippuu varmasti enemmän kasvatuksesta ja vanhempien arvomaailmasta kuin syntymäjärjestyksestä. Isossa laumassa kasvanut voi olla todellinen jyrä, kun on joutunut koko lapsuutensa kamppailemaan saadakseen oman osuutensa, ja yhtä lailla ainoan lapsen vanhemmat voivat opettaa pienestä pitäen reiluuden sääntöjä (eikä ainoa lapsi automaattisesti tarkoita samaa kuin yksinäinen lapsi).

    Lisäksi lasten ikäeroilla on merkitystä, esim. mun veli on 9 vuotta vanhempi, joten olin tavallaan vanhemmilleni "uusi esikoinen".

    "Maisakaisan sanoihin voisin yhtyä siltä osin, että syyllisyys on tärkeä, hyvä tunne. Kuten nuo syntitunteetkin. Silloin kun ne ovat rakentavassa käytössä."

    Samaa mieltä. Syyllisyys tulkitaan helposti päin pehvaa, esimerkiksi kasvatusasenteissa kuvitellaan että syyllisyyttä pitäisi kokonaan välttää, muuten lapsesta tulee kynnysmatto. Lapsen kuitenkin TÄYTYY oppia syyllisyydentunnetta, ilman sitä hän voi vahingoittaa ympäristöään iloisen piittaamattomana aiheuttamastaan tuhosta - hänestä siis kasvaa käytännöllisesti katsoen psykopaatti.

    Mutta tuollainen ns. terve syyllisyys, joka estää meitä tekemästä toisille pahaa, pitäisi erottaa niistä neuroottisista sisäisistä syyllisyydentunteista, jotka aiheuttavat turhaa ahdistusta. Sen perinteisen uskonnollisen ahdistuksenhan on suurelta osin nykyaikana korvannut semmoinen amerikantyylinen pakkopositiivisuus, jonka seurauksena ihminen saattaa rypeä syyllisyydessään joka jumalan kerta kun päässä vilahtaa negatiivinen tunne - oli sille miten hyvät perustelut hyvänsä. Normaaleja tunteita yritetään kieltää hymyilemällä hampaat irvessä ja pinnistelemällä päähän positiivisia ajatuksia, jotka kuitenkin on tunnetilaan suhteutettuna valheellista teeskentelyä.

    Ja kun ne tukahdutetut tunteet kertyy ja pyörii riittävän kauan pään sisällä, tukahduttamiseen ei enää riitä voimia, ja ne purkautuvat joko äkillisesti ja vaarallisesti, tai alkavat tihkua ulos ällöttävänä tekopyhyytenä, itsekorostuksena ja passiivis-aggressiivisina hyökkäyksinä.
    Enkä tietenkään tarkoita että itseään kannattaa tarkoituksella lietsoa raivoon tai antaa vihamielisten tunteiden tuosta vaan määrätä TEKOJAMME, mutta niiden KOKEMINEN ja HYVÄKSYMINEN osaksi ihmisenä olemista on psyykelle hyväksi. Sitä paitsi, mitä lujemmin jotakin tunnetta yrittää pakottaa pois, sen sinnikkäämmin ja voimakkaampana se palaa takaisin.

    VastaaPoista
  19. Juujuu, karkeata yleistystä tuo pentujärjestys on, se on ihan totta. Ihminen on huomattavasti monimutkaisempi olento.

    Ällöän myös amerikkalaisperäistä positivisuus asennetta, koen hyvin hankalana sovittautua sellaiseen. Tunteet eivät minusta ole vaarallisia, mutta teot joita sen vallassa tehdään voivat olla. Tunteet eivät minusta ole negatiivisia tai positiivisia, mutta jotkut tunteet koetaan ehkä hankaliksi ja ikäviksi. Tai torjutaan joitain tunteita. Vältetään ristiriitoja, silitellään ja selitellään elämä miellyttäväksi sekä mukavaksi.

    Ja tosi kuin vesi, jos ihminen patoaa tai tukahduttaa osan tunteistaan (nehän voivat olla mitä tahansa) ne muuttuvat herkästi esim piiloagressiivisuudeksi joka sitten räjähtää aivan ennakoimattomissa tilanteissa ja projisoituvat toisiin ihmisiin helposti. Sellainen ihminen on vaarallinen, jopa itsetuhoinen, joka amputoi tunne-elämänsä, sallimalla vain joitain tunteita ja kieltäytymällä toisista tunteista.

    Tunteissa on valtavasti energiaa, käytän esim kiukkua tai vihantunnetta kotitöissä. Saan sillä energialla paljon aikaiseksi, ottaen huomioon että esim imurointi on minusta maailman tylsintä ja rasittavinta hommaa. Ja siksi on kaikenaikaa keksittävä jokin joka saa minut toimimaan.

    Siksi esimerkiksi viha syntilistalla on vähän kyseenalaista. Viha on vaikea tunne, kulttuurisestikin. Se kun saa ihmisen toimimaan tuhoavasti, väkivaltaisestikin. Vihan sisällä ehkä on, ja onkin, muita tunteita jotka jäävät sen vihamielisen toiminnan alle.

    Näkymätön lapsi -novellissa minusta kuvataan hyvin vihan myönteinen puoli. Ninnistä tulee näkyvä kun hän suuttuu ja iskee hampaansa Muumipapan häntään. Hän saa ääriviivat olemalla vihainen.

    Siinä kuvataan myös tilannetta jossa vääränlaisen syyllisyyden takia ei uskalla olla vihainen, puolustaa itseään, tulla näkyväksi.

    VastaaPoista
  20. Hyvä täsmennys tuo oikea ja väärä syyllisyydentunto. On totta, että neuroottinen syyllisyydentunto saa aikaan paljon kärsimystä ja turhaa itsensä aliarviointia. Terve syyllisyydentunto taas on välttämätön yksilön tasapainoiselle kehitykselle: kun on tehnyt väärin, se on selvitettävä, jonka jälkeen voi vapautuneesti jatkaa matkaa. Nykylapsissa on aiempaa enemmän sellaisia, jotka eivät koe minkäänlaista syyllisyydentunnetta tehdessään väärin tai toiselle pahaa. Hyvin huolestuttavaa!

    Nykyään eivät ole muutenkaan korkeassa kurssissa epäitsekkyys, toisen puolesta uhrautuminen, elämänviisaus, sydämen jalous ym. hyveet, joita viime vuosisadan alkupuolella pidettiin arvostettavina. Puhutaanko edes hyveistä? Oman edun tavoittelu ja itsensä esille tuominen näyttäisivät olevan keskeisintä sisältöä esim. nuorison katsomissa tv-ohjelmissa.

    VastaaPoista
  21. Maisakaisa, se on ihmisyhteisöille tyypillistä heiluriliikettä ääripäästä toiseen. Ensin _kaikki_ on syntiä, sitten seuraavat sukupolvet kapinoivat sitä vastaan kiihtyvässä tahdissa, ja lopulta mennään överiksi eikä _mikään_ enää ole syntiä, väärin tai moitittavaa.
    Sitten jossain vaiheessa jengi pikkuhiljaa kyllästyy holtittomaan menoon, alkavat taas rajoittaa ihmisten käytöstä kunnes tulee vastaan tilanne että mitään ei sallita, ja siihen halutaan taas muutosta jne. Ad infinitum.

    Nythän aletaan olla varmaan aika lähellä heilurin käännettä, kun veemäisinkin käytös tupataan tulkitsemaan "pärjäämiseksi", "rehellisyydeksi", "itseilmaisun vapaudeksi" tms. mutta samaan aikaan aika moni alkaa kritisoida joka puolella rehottavaa käytöstapahaasteisuutta.

    Olen Mika Waltarin kanssa samaa mieltä: Ihminen ei koskaan muutu :)

    VastaaPoista
  22. Anu, ehkä ollaan tosiaan tulossa lähelle heilurin käännettä, tai sitten sinä olet tulossa vakiintuneeseen keski-ikään ja alat muistella miten sinun nuoruudessasi oli sentään asiat vielä hyvin. Vanhempia ihmisiä kunnioitettiin jne;-)

    Kyllä minustakin näyttää siltä, että ihminen ei kyllä muutu ja siksi hämmästyttää joidenkin ihmisten kehitysoptimismi. Ja se tuntuu tavallaan aika katteettomalta maailmankatsomukselta ja köppäseltä ajatusrakennelmalta elämän pohjaksi.

    VastaaPoista
  23. Jaa, kyllä evoluutio pitää huolen siitä että ihminenkin lajina muuttuu, me emme vaan sitä huomaa kun se on hiton hidasta. Onhan tämä laji tässä vuosituhansien saatossa sentään muuttunut. Jotain jäänteitä on yhä meissäkin näistä luolaihmisistä.

    Siksi esim ydinjätteen hautaaminen kallion sisään on älytöntä, koska emme me voi tietää minkälainen otus täällä silloin kulkee ihmisen vaatteissa ja paukuttelee henkseleitään, jos sillä niitä on.

    VastaaPoista
  24. Kurt Vonnegut Galapagoksessa esitteli vision tulevaisuudesta, missä ihmiskunta on muuttunut hylkeitä muistuttaviksi olennoiksi. Mutta pieruhuumori naurattaa niitä yhtä vilpittömästi kuin ennen muinoin, joten ihmisyyden ydin on säilynyt muuttumattomana.

    VastaaPoista
  25. Ainahan on kivaa lukea tällaista pohdintaa. Mutta syntien ja hyveiden jaoittelu sinänsä on tuntunut minusta aina teennäiseltä.

    Se on ollut tietenkin hedelmällinen aihe taiteessa, esimerkiksi Dantella ja Hieronymus Boschilla.

    Kävin varsin lukemassa, mitä on tämän kuolemansyntilistan taustalla. Ja sieltähän löytyivät vanhat tutut, antiikin filosofit Aristoteles ja Platon.:)

    He kehittivät hyveiden listan (alussa neljä), ja sitten myöhemmin antiikin ajan kristitty lakimies ja runoilija Prudentius kirjoitti runon hyveiden ja paheiden taistelusta.

    Ihminen on monimutkaisempi kuin tuollaiset listat. Ylpeys on yhtä hyvin hyvä kuin paha asia. On tervettä osata iloita ja olla ylpeä omista yhtä hyvin kuin muidenkin saavutuksista. Sitä saisi olla meissä suomalaisissa enemmän.

    Kuten täällä joku jo kirjoitti, viha eli adrenaliiniryöppy on hyvin tarpeellinen, kun pitää saada jotain reippaasti aikaan.

    Hyvinä pidetyt ominaisuudet voivat olla taas todellisuudessa hyvinkin itsekkäitä tavoitteiltaan.

    VastaaPoista
  26. Miten perusprotestanttinen kommentti Annalta!On tietenkin totta, että hyveiden ja paheiden erottaminen toisistaan saattaa olla hyvin vaikeaa, mutta ehkä sitä pitäisi kuitenkin opetella? Jesuiitoilla on pitkät perinteet henkien erottelusta. Minullakin on Ignatiuksen kirjat sohvapöydällä.

    VastaaPoista
  27. Katolisuuttakin on monta sorttia. Samoin hyvyyttä ja pahuutta. Mutta yksinkertaista ei elämä koskaan ole.:)

    VastaaPoista
  28. Kaksikielisyys maksaa 1-2 miljardia euroa vuodessa. Sanomalehdet eivät kerro kaikkea, nettikeskustelujakin katoaa.

    - Lokakuun lopussa 1915 lähti suomalainen lähetystö Tukholmaan: senaattori Otto Stenroth, Samuli Sario, A. H. Saastamoinen ja Axel Lille. Aaro Pakaslahti kertoo tästä teoksessaan Suomen politiikka maailmansodassa. Ruotsin valtakunnanmarsalkka kreivi Douglas vaati Suomelta Pohjois-Suomea (Kemijoki rajaksi) ja tarjosi korvaukseksi "niin suuren osan Venäjän Karjalaa kuin se haluaisi".

    Suomalaisten lähetystö ei kuitenkaan halunnut luovuttaa Pohjois-Suomea, mitä Ruotsi yritti anastaa vielä 1918.

    lyyxem.freehostia.com/teljo.htm

    Presidentti Relander kaatui ruotsalaismielisyyteensä kuusi vuotta sitten [1931]. Olin mukana siinä kokouksessa, jossa maalaisliitto päätti olla asettamatta presidentti Relanderia uudelleen presidenttiehdokkaaksi. Ja se tapahtui juuri hänen ruotsalaisystävällisen politiikkansa takia.

    Presidentti Svinhufvud ei kaatunut yksin ruotsalaisystävälliseen politiikkaansa, mutta se kuitenkin hyvin oleellisesti edisti hänen kukistumistaan.

    - Veikko Heiskanen, kansanedustaja (ml), professori

    lyyxem.freehostia.com/1930.htm

    Vuonna 1905 yleistä äänioikeutta vastusti "Huusis"-lehti. Linkissä Tuulispään pilapiirros.

    Piikkilangalla aidattu koulu Espoossa talvella 1908

    Vähävaraisten torpparien ja muonamiehien ponnistuksilla syntyi Luukkaan eli Luukin kansakoulu vuonna 1906. Jouluna 1907 C.G. Avellan teetti koulurakennuksen ympärille piikkilanka-aidan sekä karkoitti kevätlukukauden alussa kouluun pyrkivät lapset pois.

    http://suomenmaa.bravehost.com/

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!