Tiedän, että ihmisillä on paljon ns. maahanmuuttokriittisyyttä. Julkisuus saattaa vielä helliä mielikuvaa, että rasistiset mielipiteet ovat syrjäytyneiden miesten etuoikeus. Mutta myös korkeasti koulutetuissa on paljon rasistisista ajatuksista viehättyneitä. Myös naisissa. Ihmiset, jotka joutuvat tekemisiin maahanmuuttajien kanssa, esimerkiksi opettajat, saattavat tuntea nahoissaan, että nykylinja ei toimi, ja silloin vaikuttaa loogiselta vaihtoehdolta vaatia, että pakolaishanat kiinni.
Minulle on jäänyt mieleen eräs kokous kahdenkymmenen vuoden takaa. Kokous liittyi mihin liittyi, mutta pöydän ääressä alettiin keskustella myös Suomen pakolaispolitiikasta, joka oli silloin muuttumassa. Uusi pakolaislinja ei miellyttänyt kaikkia. Silloin yksi, muistaakseni Helsingistä saapunut naispuolinen konsultti sanoi suurin piirtein näin: Älkää höpsikö. Rajat auki vaan, kaikki halukkaat tänne, niin tulee kauniita lapsia.
Vaikka nainen oli avosylin toivottamassa pakolaisia Suomeen, koin hänen kommenttinsa kylmäverisen rasistisena. Sen rasismi vain oli käänteistä. Me suomalaiset olemme rumia ja kankeita. Tuodaan tänne mustaihoisia ja johan porukka kaunistuu ja vilkastuu. Ehkä meistä tulee jopa musikaalisia.
Mietin kuinka paljon tällaista asennetta on ollut. Minulle on jäänyt omista opiskeluajoista mieleen, että oli aika montakin tutun tuttua, joita ei huvittanut seurustella moukkamaisten suomalaisten kanssa. He kiertelivät maailmaa ja tulivat välillä kotiin käymään eteläamerikkalaisten tai intialaisten poikaystäviensä kanssa. Ja kun sanon, että heitä ei huvittanut seurustella suomalaisten kanssa, tarkoitan, että juuri noin he itse sanoivat. Kysymys ei siis ollut minun tulkinnastani.
Olen itse ollut mukana parissakin maahanmuuttajaprojektissa ja nähnyt, ettei kotouttaminen etene kovin hyvin kaikkien kohdalla. Lähtömaiden ongelmat seuraavat mukana ja ihmiset elävät pelon vallassa. Mutta oma näkemykseni on, ettei meillä ei ole paluuta maailmaan, jossa Suomi on vain suomalaisille, koska sellaista maailmaa ei ole koskaan ollutkaan. Suomalaiset ovat itsekin levittäytyneet maailman kaikille kolkille, ja vaikka he epäilemättä ovat olleet suureksi siunaukseksi maailmalle, niin kyllä heistä todennäköisesti on ollut harmiakin.
Mutta siis Matias Turkkilan kysymykseen sanoisin, että mielestäni rasistiset mielipiteet pitäisi ottaa avoimeen käsittelyyn. Pitäisi miettiä mistä ne kertovat. Maahanmuuton mukanaan tuomat ongelmat ovat todellisia, eivätkä ne poistu sillä, että ongelmista ääneen puhuvat leimataan ja/tai vaiennetaan.
Tekstit
Hyvin olet kirjoittanut. Kiihkottomasti ja tasapuolisesti, joka onkin paras tapa käsitellä näitä asioista. On helppo olla kanssasi samaa mieltä, myös tuon Matias Turkkilan esittämään kysymykseen vastaamisessa.
VastaaPoistaKatsoin saman ohjelman. Kävin sen jälkeen vilkaisemassa, miltä se Hommafoorumi näyttää. Ei kyllä tee mieli usein siellä käydä, vaikka en tuomitsekaan niitä kirjoituksia. Kukin saa ajatella niin kuin oikeasti ajattelee. Se on sinänsä arvokasta, mutta kaikkien ihmisten ajatuksiin ei ole vain aikaa tutustua.
Olen asunut 10 vuotta Pohjois-Amerikassa ja seurannut maahanmuuttopolitiikkaa sekä USAssa että Kanadassa vaihto-oppilasvuosistani asti.
VastaaPoistaUSAssa oli vallalla pitkään tuo" kotouttamisaate", jota on realistisemmin nimitetty sulatusuunipolitiikaksi. Sitä oli myös Neuvostoliitossa, joka oli varsinainen kansojen sulatusuuni, jossa kaikista yritettiin tehdä neuvostoihminen ja tuhottiin kokonaan pienet kulttuuritja kielet.
Miksi ihmeessä tuollaista systeemiä ihaillaan Suomessa?
Kanadassa on laitettu reilusti perustuslakiin monikulttuurisuus, ja se onnistuu aika hyvin.
Miksi ei oteta mallia Kanadasta?
Tee muille se, mitä toivoisit tehtävän itsellesi. Tee maahanmuuttajille sama, mitä toivoisit tehtävän suomalaisille Ruotsissa ja muualla maailmassa. Anna heidän elää rauhassa.
Minun ajatusmalliini ei vain käy se, että mennään toisen maahan ja eletään siellä kuin pellossa. Jos itse "joutuisin" muuttamaan, haluaisin opetella uuden kotimaani kielen ja kunnioittaisin sen tapoja, koska maa on ottanut minut vastaan. Jos esim. kyseisessä maassa vaadittaisiin, että nainen peittää hiuksensa, niin sitten tekisin niin. Olen hyvin vahvasti kotouttamisen kannalla, sillä yksittäisen henkilön sopeuttaminen on helpompaa kuin kokonaisen kansakunnan.
VastaaPoistaMiksi oletat heti, että tarkoitin maahanmuuttajan omalla kulttuurilla huonoa käytöstä?
VastaaPoistaEipä se sitä aina tarkoitakaan, mutta kyllä mielestäni sopeutus on ykkösenä listalla turvapaikan tarjoamisen jälkeen. Selkeillä pelisäännöillä saadaan yhteiskunta myös katsomaan tulokkaita sopuisammin. Kyllähän se on yleisesti tiedossa, että me suomalaiset olemme sellaista "tuo on kummallinen, kiusataan sitä" - sakkia. :)
VastaaPoistaMe suomalaiset olemme juopottelevia epäkohteliaita tuppisuita mörököllejä, joiden maassa puolet avioliitoista hajoaa, teinitytöt juovat itsensä säännöllisesti humalaan ja nuorten tyttöjen itsemurhaluvut ovat Kiinan jälkeen suurimmat. Kulttuurimme on mennyt jostain syystä pahasti pieleen. Ehkäpä meillä on opittavaa maahanmuuttajilta.
VastaaPoistaTottakai! Samanlailla voit oppia keneltä tahansa uudelta ihmiseltä, jonka kohtaat ja jopa suomalaiselta ;). Mutta emmehän me oikeasti opi mitään! Suomalaiset ovat juroja ja muuttuvat hitaasti, koska eivät ymmärrä miksi pitäisi muuttua. Tämän vuoksi pelisäännöt, joilla polkua tasoitetaan.
VastaaPoistaOppiminen tapahtuu parhaiten silloin, kun ihmiset elävät yhdessä, koulutovereina, naapureina ja työtovereina ja ovat kohteliaita ja ystävällisiä toisilleen.
VastaaPoistaMutta välttämättä eivät hyvin erilaisia uskonnollisia ja poliittisia näkemyksiä omaavat ihmiset halua seurustella jatkuvasti toistensa kanssa koulun tai työn ulkopuolella. Miksi pitäisikään? Jokainen valitsee pienen lähipiirin itse.
Eräs kanadalainen nainen sanoi kerran, että yliopisto ja koulu ovat utopistisia yhteisöjä. Siellä ollaan hyvinkin hyviä ystäviä, mutta valmistumisen jälkeen kukin palaa yhteisöönsä.
Ystävällinen rikkaiselo on ihan hyvä. Jutellaan kun tavataan, kysellään kuulumisia. Ei ihmisellä ole yleensä hyvin monta todellista, läheistä ystävää.
Hyvät tavat ja hymy auttavat.
Pikkuliisu, ei kuulu Hommafoorum minunkaan suosikkeihini. Mutta jotkut ihmiset ajattelevat sillä tavalla kuin siellä ajatellaan, ja kysymys kuuluu, että miten meidän pitäisi näiden ihmisten ajatuksiin suhtautua.
VastaaPoistaBlogisisko, kyllä se vain niin on, että jos ihminen muuttaa Suomeen, hän on hyvin avuton ellei hän opi maan kieltä, eikä hän opi omatoimisesti asioimaan suomalaisten viranomaisten kanssa. Ja kun tulee ilmi, että Turussakin asuu pilvin pimein naisia, jotka ovat asuneet täällä vuosia, mutta eivät edelleenkään puhua Suomea, eivät koskaan liiku kodin ulkopuolella, niin minusta siinä on meillä kyllä käsissä ongelma, joka ei poistu korulauseilla. Lapsilla ja nuorilla on eri, he menevät suomalaisiin kouluihin ja oppivat siellä kielen ja kulttuurin, onnekkaimmat ehkä saavat jopa suomalaisia ystäviä. Vaikka maahanmuuttajaryhmät eläisivätkin omissa piireissään, ei kai haittaa, vaikka olisi sosiaalista kanssakäymistä kantaväestön kanssa.
Anne, voi olla, että jotkut maahanmuuttajat tosiaan elävät uudessa maassaan kuin "pellossa", mutta maahanmuuttajien sopeutumista Suomeen kahlitsevat myös monenlaiset pelot ja traumat joista jotkut ovat seurausta kotimaan ankarista kokemuksista, jotkut taas johtuvat siitä, että heidän kotimaansa ongelmat ihan reaalisesti seuraavat heitä tänne.Ja näiden kahden ryhmän erottaminen toisistaan on hyvin hankalaa.
Hyvä kirjoitus, Kirsti!
VastaaPoistaJäin tätä keskustelua lukiessani ihmettelemään, että mikä ihmeen "sopeutus". Ajatus on hiukan pelottava: kohtahan minuakin ruvetaan "sopeuttamaan" johonkin, kun kerran täällä asun.
Tyttäreni työnantaja pyysi häntä vaalentamaan tukkansa, jotta olisi suomalaisemman näköinen. (Tyttö on kyllä vaalentanut tukkansa useaankin otteeseen, mutta ei pomonsa takia vaan silkkaa nuoruuttaan, kokeillakseen uusia tukkavärejä ja -tyylejä)
Pitääkö minun kommentoida, mitä ajattelen moisesta? Eiköhän se ole itsestäänselvää.
Työmaailmassakin puhutaan sopeutuksesta, joten en näe sen yhteyttä mihinkään pahaan. Voidaan käyttää myös sanaa koulutus, opastus, perehdytys, jos koet sen hankalaksi.
VastaaPoistaOngelmia on, sehän on selvä kun on kyse ihmisestä. Tämähän ei ole uutta tällä pallolla.
VastaaPoistaOlen miettinyt, että mikä näistä maahanmuuttoon ja siirtolaisuuteen liittyvistä ongelmista, joita julkimedia nostaa esille, on se mikä tulisi ratkaista ja miten? Kenen/keiden ongelmista on kyse? Minkälaisia ratkaisuja tai ratkaisuyrityksiä koettuihin ongelmiin on tehty? Siirtolaisuuden rajoittaminen on tietenkin eräs ratkaisuyritys.
Eri kulttuureista maahamme tulleiden ihmisten ongelmiin olen saanut tuntumaa elävässä elämässä, niin lähiympäristössä kuin työympäristöissäkin ja monilla ei ole tosiaankaan kovin helppoa asettuessaan tänne, on erityyppisiä yksilökohtaisia sekä yhteisiä, koko siirtolaisryhmää koskevia pulmia. Myös suomalaisille, vieraisiin kulttuuriin täysin tottumattomille, arkielämän tilanteet voivat olla ahdistavia. Kuinka taitavia suomalaiset ovat ylipäätään kohtaamaan tai sietämään muukalaisia, toisia, erilaisia.
Asuin seitsemän vuotta asuinalueella jossa asui silloin (ja varmaan vieläkin) ihmisiä 25:stä eri kansallisuudesta, kantasuomalaiset mukaan lukien. Tänäpäivänä tuolla asuinalueella häiriötä, ilkivaltaa ja muita sosiaalisia ongelmia aiheuttavat kuulemma eniten kantasuomalaiset, eivät niinkään siirtolaiset.
Onko tärkein ongelma maahanmuuttokysymyksissä Hommafoorumilaisten sananvapausongelma? Uskonnonvapausongelma on jo monitahoisempi pulma. Sallitaanko yksille enemmän/vähemmän kuin toisille? Ja mitä sallitaan? Kevätvirsikeskustelu on sekin yritys ratkaista eri kulttuurien välisiä hiertymiä.
Minusta suurin ongelma on se, että näihin kysymyksiin ei (etenkään verkkoympäristöissä) paneuduta kyllin perinpohjaisesti ja monipuolisesti vaan liitytään samanmielisten poteroon ja vain kasvatetaan siellä tätä ongelmapainotteista kriittisyyttä niitä toisia/muita kohtaan. Tämä porukoituminen tapahtuu sosiaalisessa mediassa hyvin nopsasti, ja pikemminkin edistää kuilujen syntymistä kuin pyrkisi etsimään uusia ratkaisuja oikeastaan ihan vanhoihin ongelmiin.
Allekirjoitan useimmat Annan esittämät ajatukset. Siirtolaisuutta kun on ollut ja tulee olemaan, siitä emme pääse. Suomalaisuuskaan ei ole yhdennäköiskulttuuri, vaikka niin uskottelisimme itsellemme.
Minusta keskustelu voisi ohittaa sen vaiheen, että keskustellaan, kuka saa ja voi tai on toivottu henkilö Suomeen. Olisi myös kiinnostavaa, jos luovuttaisiin kohujutuista eli jos joku huijaa sossua, niin siitä tehdään johtopäätös, että kaikki samanmaalaiset tekevät niin. Tai kaikki maahanmuuttajat ovat samanlaisia.
VastaaPoistaEi myöskään ole järkevää sulkea silmiä asioilta, joita monikulttuurisuus tuo mukanaan. Erilaisuus on rikkautta, mutta kun ihmisten pitäisi kuitenkin toimia jonkulaisena yhteisönä töissä ja myös muussa elämässä, niin samat säännöt koskevat kaikkia.
Olen itse töissä tällä hetkellä maahnamuuttajien parissa. Yritän opettaa paitsi kieltä myös tapoja. Joskus tulee ihan selviä yllätyksiä vastaan joissakin asioissa. Ja kuten me suomalaisetkin olemme erilaisia, ovat myös muunmaalaiset: jotkut ovat intoa täynnä, jotkut eivät ja kaikille voi tulla jossain vaiheessa kulttuurishokki päälle. On henkilökohtaisia ongelmia, joita ei auta se, että on oppimisvaikeuksia, tai ei löydä töitä tai ystäviä jne. Jos itse on kokenut jonkun traumaattisen tilanteen, voi ehkä vähän aavistella, millaisia ovat suuremmat traumat joillain ihmisillä. Mihin asti sitten pitäisi ymmärtää? Sitä en osaa sanoa. Mihin asti pitää syrjäytyvää suomalaista ymmärtää?
Ihannetapaukset, ne jotka oppivat kielen ja tavat, pärjäävät. Ihannetapauksia ovat myös ne, jotka vaikeuksista huolimatta pärjäävät. Saman voi meistä suomalaisistakin sanoa: meitäkin on pärjääjiä ja niitä, joita elämä potkii päähän. Miten paljon niitä ihmisiä, joita elämä kohtelee kaltoin, pitää ymmärtää? Vai pitäisikö vaatia, että vain pärjääjät hyväksymme maahamme? Miten taas voi olla pärjääjiä, jos ei ole luusereita?
Kuten kirjoitit, ihannointi on myös rasismia. Ongelmia tuottavat tietyt kulttuurierot. Itse olen kohdannut vaikeuksia siinä, että olen suht nuori (no, keski-ikäistyvä onneksi) ja nainen, työssä ihmisten parissa, joiden pitäisi totella minua, myös miehien. Ja joskus se on vain niin rasittavaa, kun se on aivan liian vaikeaa.
Joskus tuntuu, että korostamme liiaksi kulttuurieroja ja yritämme tehdä kaiken hyväksyen ongelmat kulttuurieroilla. Minusta sekään nyt vain ei toimi. Kun toinen puoli haluaa tehdä asiat maan tavalla ja toinen puoli haluaa pitää kiinni omista tavoistaan, homma ei vaan voi toimia. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että olisi löydettävissä joku kompromissi: tavat voivat olla erilaiset, mutta päämäärä sama. Töissä on tietyt säännöt, joita jokaisen pitää noudattaa: myöhässä olosta tulee pian potkut, ja sitten töissä on kirjoittamattomia sääntöjä, jotka voi oppia vain olemalla työelämässä mukana. Ja kyllä me näitä opetammekin. Kaikki vain eivät ole kursseillamme ;D Sitten taas on koti ja vapaa-aika: pitääkö kaikkien tehdä asiat niin kuin minä teen? Mitä jos naapurin pyhäpäivä onkin perjantai? Mitä jos naapuri syökin illallisen vasta yhdeksän jälkeen sukulaisten ja ystävien kanssa, äänekkäästi? Mitä jos naapuri on äänekäs ja minä arvostan hiljaisuutta?
Olen saanut nenilleni monta kertaa, esim. kun peräänajaja ei halua puhua kanssani (kun olen nainen). No, tyhmä pää siitä kärsi sitten, kun piti kutsua poliisit paikalle, kommunikoimalla kanssani olisi välttynyt rikossyytteeltä. Ehkä joka paikassa pitäisi olla rauhallinen neutraali poliisi ohjaamassa meitä, niin sujuisi paremmin jokaisessa asiassa:. esim. työpaikkaan otetaan se, joka on oikeasti pätevin. Toisaalta tiedämme, että tämä ei päde edes suomalaisiin: paikan saa se, jolla on suhteita.
VastaaPoistaUsein maahanmuuttajapuheessa minua häiritsee ryhmittely, joka määrittelee kaikki tietynlaisiksi. Ja minua suututtaa esim. somaleiden leimaaminen tietynlaisiksi. Tietysti jokaisessa ryhmässä on niitä, jotka ovat lusmuja, mutta työssäni ja asuessani somaleiden naapurina, olen kohdannut niitä hyviä tyyppejä, joiden takia minusta on niin ikävää, että heidän pitää kärsiä niistä ääliöistä, jotka tekevät tyhmyyksiä ja mustaavat maineen.
Tästä asiasta olisi niin monta näkökulmaa, ehkä keskeisintä olisi kuitenkin se, että sanottaisiin ääneen ne ongelmat, joita eri puolet kokevat olemassa oleviksi. Silloin näkisi, mitkä niistä ovat todellisia ja mitkä kuvitteellisia. Minusta yksi ja ehkä isoin ongelma on se, että usein nämä eri puolet eivät ollenkaan kommunikoi keskenään, ainoastaan katsovat asemalla tai lööpeistä, millaisia ne toiset ovat. Stereotypioita ja asenteita on molemmin puolin, eivätkä ne auta ketään. Ja syyllisiä kommunikoinnin vähäisyyteen ovat ihan molemmat. Ratkaisuna tietysti näkisin sen, että osapuolet olisivat tekemisissä toistensa kanssa ja löytäisivät jotain samaa toisistaan. Ei kaikkien kanssa tarvitse olla ystäviä tullakseen toimeen. Vaikka päiväkodissa, koulussa ja töissä ihmiset ovat toistensa kanssa tekemisissä, ja uskomme aika usein, että koulusta ihmiset tulevat toistensa ystäviksi ihan tuosta vaan, niin se, mikä on pistänyt silmiini kouluissa, on se, että esim. puoliksi toisenmaalaiset ovat keskenään hyvissä porukoissa. Ja miksi eivät olisi, kun heitä yhdistää toisiinsa kaksi erilaista taustaa. Töissä huomaan, että vaikka tietysti olen hyvä kollega myös maahanmuuttajalle, keskustelut ovat hyvin erilaisia kuin suomalaisen kanssa. Toisaalta mielenkiintoisia, toisaalta vähän tietyllä tavalla kallellaan.
Sanoo se, jota on huvittanut seurustella myös suomalaisten kanssa. Mutta ei moukkamaisten suomalaisten, eikä edes moukkamaisten ulkomaalaisten. Tekemisissä kyllä olen ollut moukkien kanssa. Kaikenmaalaisten. Ja saatanpa itsekin olla jollekin toiselle moukka.
"Mihin asti pitää syrjäytyvää suomalaista ymmärtää? ... Saman voi meistä suomalaisistakin sanoa: meitäkin on pärjääjiä ja niitä, joita elämä potkii päähän. Miten paljon niitä ihmisiä, joita elämä kohtelee kaltoin, pitää ymmärtää? Vai pitäisikö vaatia, että vain pärjääjät hyväksymme maahamme? Miten taas voi olla pärjääjiä, jos ei ole luusereita?"
VastaaPoistaIlmaisu "syrjäytynyt" pitäisi muuttaa tarkemmaksi. Syrjäytetty. Eihän raiskattuakaan kutsuta ilmaisulla raiskautunut.
Sitten voisi tarkemmin tutkiskella yhteisöissämme sitkeästi elossa olevaa syrjimisen mahdollistavaa kulttuuriamme.
Haluammeko tehdä sille mitään?
Samoin on vähän tuon "elämä potkii päähän" -ilmaisun kanssa. Mistä se kertoo? Siitäkö, että saa potkia, vaiko siitä että pitää potkia takaisin tarvittaessa?
Toisaalta, on myös elämäntilanteita joissa voi omasta tahdostaankin tai valinnastaan olla syrjässä, sivussa. Se voi olla jopa hyvin mielenkiintoinen paikka tiirailla tätä elämää.
Ja toistaalta: mistä ihminen on syrjässä kun käytämme ilmaisua syrjäytynyt? Syrjäseutua? Onko maaseudulla kasvanut ja asuva ihminen syrjäynyt, koska elää kaukana kasvukeskuksista syrjäseudulla? Vai Elämästä? Mistä elämästä "syrjäytynyt ihminen" on syrjäytynyt? Suhteessa kehen tai mihin? Voiko näkövinkkelin kääntää toisinpäin? Kuka on syrjäytynyt ja mistä? Voiko syrjäytynyt elää ihmisarvoista elämää? Pärjätä ja voida ihan hyvin? Pärjääjä ja selviytyjäkin voi voida todella pahoin, entäpä jos tämä pärjäämisenkulttuuri tuottaa pahoinvointia enemmän kuin haluamme myöntää?
VastaaPoistaSeija, sopeutus voi tietysti kuulostaa pahalta, koska siitä voi tulla tuollainen vähän totalitaristinen tunnelma, mutta kulttuurien kohdatessa joku joutuu aina sopeutumaan, eikä se ehkä ole niin kohtalokasta, kuten Anne tuossa toteaa.
VastaaPoistaMari, kuulut selvästikin ihmisryhmään jolla on kompetenssia sanoa jotain tästä asiasta, koska joudut kohtaamaan ongelmat työssäsi. Mainitsemasi yksityiskohta, nuoren naisen vaikeus tehdä viestinsä selväksi sellaisen kulttuurin miespuoliselle edusjalle, joka on tottunut ettei naisia tarvitse totella. Ihmiset ovat yksilöitä, maahanmuuttajia ei voi niputtaa, mutta millä tavalla on mahdollista kohdella jokaista ihmistä yksilöllisesti. Nämä ovat asioita, joista pitäisi jossain keskustella. Ja samaa ajattelin kuin sinä, olisi tärkeä puhua asioista, niistä negatiivisistakin. Ei se ole vielä rasismia, että tunnustaa ongelmat. Mutta se että ongelmista ei puhuta ja toisaalla halveksutaan ihmisiä joilla on pelkoja maahanmuuttajiin liittyen, voi entisestään kärjistää yhteiskuntamme jakautumista.
Hirlii, tuo syrjäytetty-syrjäytynyt havaintosi on osuva.
Vieraan kielen oppiminen on vaikeaa aikuiselle. Olen nähnyt sen opettajana, siirtolaisena tarkkaillessani toisia siirtolaisia Kanadassa ja itse yrittäessäni opetella vaikkapa kiinaa tai venäjää aikuisena.
VastaaPoistaTäytyy olla hyvin vahva motivaatio, jotta jaksaa nähdä sen vaivan, mitä kielen oppiminen vaatii. Toisaalta esim jotkut diplomaatit opettelevat tarmokkaasti ja nopeasti uuden asemamaansa kielen. Se sujuu nopeimmin yksityisopettajan avulla.
Suomessa on eräs erinomainen asia: alatekstit TV-ohjelmissa!
Lapsethan oppivat kielen nopeasti leikkitovereiltaan ja opettajiltaan. Toivokaamme, että he säilyttävät myös äidinkielensä.
Nämä asiat ovat vaikeita. Suomessa ei ole realistisia käsityksiä siitä, mitä voi tehdä.
Nuori, ja varsinkin oppinut ja kielitaitoinen ihminen on aivan eri tilanteessa kuin vieraita kieliä osaamaton kouluja käymätön ihminen. Toiselta ihmiseltä ei pidä vaatia liikaa. Se on ajattelematonta ja jopa julmaa. Eivät kaikki ole kielellisesti huippulahjakkaita.
Olen nähnyt Pohjois-Amerikassa onnellisia suomalaisia siirtolaisia, joilla on heikko englannintaito, mutta elämä sujuu, kun on oma suomalainen yhteisö, jossa voi toimia vapaa-aikoina.
Toinen ja kolmas sukupolvi muuttuu kielitaitoiseksi, usein kaksi- tai kolmikieliseksi ja uuden kotimaansa täysin toimivaksi jäseneksi. Heillä saattaa olla kuitenkin aivan toisenlainen käsitys perheestä ja suvusta kuin suomalaisilla. Uuden kotimaan osaamaton isoäiti voi olla erittäin arvostettu suvussa. Hän siirtää lapsille suvun perinteen ja kielen ja antaa lasten vanhemmille mahdollisuuden harjoittaa vaativaakin ammattia.
Mieleeni tulee tyttäreni kiinalainen oikomishoitoa antava erikoishammaslääkäri, elegantti nainen, joka työskenteli kotonaan. Kiinaa puhuva arvokas isoäiti toi lapsenlapsen sylissään katsomaan, miten äiti tekee työtään ja tervehtimän minua.
Hiukan nöyryyttä, jotta hyväksymme, että asiat voidaan hoitaa muutenkin kuin pohjoismaisella tavalla. Afrikkalaisten ja aasialaisten tapa toimia kunnioittaa kaikkia ikäluokkia ja koko sukua. Se on lämmintä ja tuottaa tasapainoisia ihmisiä.
uuden kotimaan kieltä osaamaton isoäiti
VastaaPoistaJos kaikilla suomalaisilla ja kaikilla maahanmuuttajilla olisi työpaikka, se vähentäisi eriarvoisuutta, kateutta, katkeruutta ja ulkopuolisuuden tunnetta. Se lisäisi omanarvontuntoa, keskinäistä ymmärrystä, kommunikaatiota ja kielitaitoa. Jos ei ole normaalien työmarkkinoiden töitä saatavilla, voisi työllistämistöillä saada samansuuntaisia tuloksia.
VastaaPoista"Ratkaisuna tietysti näkisin sen, että osapuolet olisivat tekemisissä toistensa kanssa ja löytäisivät jotain samaa toisistaan." Mari A. tässä komppaan sinua täysillä. Tarvitsisimme enemmän tv-ohjelmia, kirjoja, kanssakäymistä toisten kulttuurien kanssa, jotta oppisimme ymmärtämään toisiamme paremmin.
VastaaPoistaAntwerpenissa sain pari kertaa rasistista kohtelua, koska olin ulkomaalainen. Tämä siis vaikka puhuin kieltä (mutta siis aksentilla ja se oli ongelma) ja olin suht samanvärinen kuin muut. Se pisti kovasti ymmärtämään joitain ulkomaalaisryhmiä Suomessa. Samoin se, kun hyvä madagaskarilainen ystäväni ei saanut tulla sveitsiläisperheeseen kylään, koska tummaihoiset olivat perheen mielestä apinoita. Tällainen typeryys pistää vihaksi. Sille ei ole mitään puolestusta, kuten Sveitsin moskeijakiellollekaan.
Sitten on asioita, kuten naisten ympärileikkaaminen ja pukeminen burquaan, joista olen sitä mieltä, että maassa maan tavalla. Toisaalta jos itse muuttaisit maahan, jossa sanottaisiin, että naisten pitää olla siellä täysin alasti, koska se on maan tapa, kuinka kauan kestäisi sopeutua asiaan ja alkaa noudattaa tapaa omalla kulttuuritaustalla? Mitä miehesi ajattelisi asiasta, kun huomaisi paikallisten miesten katsovan sinua kun kuljet alastomana? Eli eivät nämä yksinkertaisia asioita ole...
"Tarvitsisimme enemmän tv-ohjelmia, kirjoja, kanssakäymistä toisten kulttuurien kanssa, jotta oppisimme ymmärtämään toisiamme paremmin."
VastaaPoistaAivan, ja kuvataidetta, musiikkia, teatteria... Taide on paras lääke paikkaamaan niitä reikiä, mitä uskonnot ihmisten välille iskee.
"Ilmaisu 'syrjäytynyt' pitäisi muuttaa tarkemmaksi. Syrjäytetty. Eihän raiskattuakaan kutsuta ilmaisulla raiskautunut."
VastaaPoistaHyvin sanottu.
Aiheeseen sopiva kirjavinkki: Tuula Helnen Syrjäytymisen yhteiskunta, jossa huomion kohteena on syrjäytymispuhe ja sitä tuottava yhteiskunta.
Jos TV-ohjelmat ovat liiaksi ristiriidassa maahanmuuttajien kulttuurin kanssa, hän ei katso niitä.:)
VastaaPoistaSuomenkieliset alatekstit suomenkielisiin ohjelmiin olisivat avuksi. vrt Ranskassa.
Suomenkieliset alatekstit suomalaisiin ohjelmiin olisivat todellakin tervetulleita, myös miehelleni...
VastaaPoistaIhminen kai voi olla syrjäytynyt tai sitten syrjäytetty. Juuri luin aamulla Metro-lehdestä, että jotkut eivät halua tehdä pätkätöitä, kun pärjäävät tuilla kotona ihan yhtä hyvin. Silloin voisi sanoa, että on syrjäytynyt ihan omasta halustaan. Samoin jos alkoholin takia on syrjäytynyt. Tai sen takia, että ei halua käydä koulua. Siinä olikin sitten ironista yrittää hehkuttaa maahanmuuttajille lehden viereiseltä sivulta alkavia koulutuksia...
VastaaPoistaNiin, mistä ihmiset ovat syrjäytyneet? Eiköhän meillä aika monella ole käsitys siitä, että ihminen haluaa tehdä työtä ja omalla työllään elättää itsensä ja perheensä, ja rakentaa jälkeläisilleen hyvää tulevaisuutta. Toisaalta, jos hyväksymme omaehtoisen syrjäytymisen, niin meidän kai pitäisi sallia maahanmuuttajalle sama: eli elämä tukien varassa. Tällöin määritelmä olisi, että ihminen voi elää syrjäytymättä, jos hän tulee toimeen omalla työllään/ tuilla.
Anna A:n kommentti oli hyvä: usein unohdamme, että maahanmuuttajia on niin erilaisia ryhmiä. Koulutetuilla on aina etulyöntiasema, koska he tietävät, miten pärjät opiskelujen kautta. Sitten ääripäässä ovat ne lukutaidottomat, joiden tavoite on aivan eri tasolla. Lukutaidon joko saavuttaa tai sitten ei. Siinä mielessä kotouttaminen onkin realistinen lähtökohdissaan, että suunnitelmissa otetaan huomioon lähtötaso. Toisaalta kouluttamatonkin voi pärjätä. Se, että kotimaassa ei ole käynyt koulua, ei tarkoita etteikö olisi fiksu ja pärjäisi koulussa tai elämässä.
VastaaPoistaJokaisen kannattaisi matkustaa maahan, jonka kirjoitusmerkkejä ei osaa lukea, eikä muutenkaan kieltä. Kun istuu ravintolassa kädessään setelilappunen, jonka numerokoukeroita ei ymmärrä, on sen jälkeen aika nöyränä.
Tuossa toisten kanssa kommunikointia tsemppaisiin kyllä maahanmuuttajiakin. On helppo pyöriä omissa porukoissa, vaikeaa löytää seuraa, jos on kotona. Toisaalta tässä voisi tulla esiin niitä kulttuurisia tapoja, kun ja jos naisen oletetaan pysyvän kotona...
Hyvä keskustelu, paljon ajateltavaa.
VastaaPoistaLiikun paljon paikoissa joissa maahanmuuttajat ovat selkeä osa katukuvaa. En ole koskaan kokenut heidän taholtaan samanlaista uhan tunnetta kuin joskus suomalaisten. He ovat mielestäni ystävällisiä ja sosiaalisia ihmisiä. Autan aina mielelläni jos joku kysyy ja tiedän vastauksen. Olen nähnyt että useat suomalaiset eivät edes halua keskustella vaikka tietäisivät esim. bussiaikataulut aivan yhtä hyvin. Se on osa sitä "sivustakatsomiskulttuuria". Sitä esiintyy kaikissa maissa. Osaltaan se syntyy varmasti pelosta. Ihmiset pelkäävät toisiaan. Oppimalla toisten kulttuureista pelot vähitellen karisevat. Suomi on kuitenkin vielä melko "nuori" maahanmuuton kannalta.
Koska olen itse asunut 10 vuotta ulkomailla koen itsenikin yhä jollain tavalla maahanmuuttajaksi enkä ole sopeutunut joihinkin käytäntöihin, minulla on vieras aksentti ja jos esim. seisoskelen jonkun toista kieltä puhuvan ryhmän vieressä puheeseeni tarttuu helposti heidän aksenttinsa.
Maahanmuuttajakysymyksissä koen ongelmana usein sen etteivät kulttuurit tiedä tai vaivaudu ottamaan selvää toisistaan ja toistensa tavoista. Vieraiden asioiden pelko synnyttää suljettuja sisäpiirejä. Pidän lasten suvaitsevaisuuteen kasvattamista hyvin tärkeänä. Kouluissa tulisi tukea eri kulttuureista tulevien yhteistyötä ihan ekaluokkalaisista asti. Turvallisessa, jokaisen huomioivassa ilmapiirissä. Parhaissa tapauksissa lapset voisivat sitten opettaa vanhempiaankin - niin suomalaiset kuin maahanmuuttajatkin.
Tämä keskustelu osoittaa, että ihmisillä on paljon kokemuksia ja ajatuksia maahanmuuttoon liittyen. Ja myös ymmärrystä. Mikä minua edelleenkin askarruttaa, ovat ihmiset, jotka eivät hyväksy maahanmuuttoa, tai ovat jopa rasisteja. Mitä me teemme heille. Kiinnostava nähdä realisoituuko Soinin kallupmenestys vaaleissa.
VastaaPoistaIllin kommentista voisin vielä ottaa sen verran kiinni, että opettajat kyllä enimmäkseen varmasti tekevät kaikkensa auttaakseen maahanmuuttajien ja kantaväestön lapsia tulemaan toimeen keskenään. Koska maahanmuuttajat asuvat tietyillä alueilla, heitä on myös eniten tiettyjen alueiden kouluissa, mistä on jo nyt ollut seurauksena, että kantaväestö pyrkii samaan omat lapsensa muualle. Tällaiset ovat voimakkaita yhteiskunnallisia virtauksia jotka tuntuvat etenevän omalakisesti ja niilä on ikäviä seurauksia, kuten että työ näissä kouluissa käy raskaaksi ja opettajat vaihtavat koulua itsekin, jos vain pystyvät. No, en ole , hallintoviranomainen, enkä tiedä mikä neuvoksi.
Kiitos kaikille kommenteista. Olen vielä influenssan lyömä, enkä jaksa täyspainoisesti osallistua, vaikka moneen kommenttiin tekisi mieli tarttua.
Järjestimme museossa Suomi tutuksi-päivän, johon osallistui kirjava joukko maahanmuuttajia, yhteensä noin 150. Museoon monasti yhdistetään rukit ja rukinlavat ja tässä tapauksessa villankäsittely olikin yksi lumoavimmista esityksistä.
VastaaPoistaYksitoista ryhmää sai nähdä "suomalaisuutta" Turun linnassa yli 700 vuoden ajalta. Ensin varovaisen hiljaisina kulkevat ihmiset löysivät yhtymäkohtia omaan kulttuuriinsa ja vaatimaton kielitaito ei ollut enää esteenä, niin suuri oli halu kertoa. Arabipoika innostui jalkajousesta ja selitti, kuinka taitava jousiampuja hänen isoisänsä oli.
Kulttuurisokkeja puolin ja toisin. Jäin kyllä miettimään, kun Intiasta saapunut nainen kertoi keskiajan näyttelyssä puupiirrosten ja ruttojuuren lehden innostamana, miten ruttopaiseita hoidetaan. Afrikkalaisnainen halusi tarkkaan tietää, millä tavalla kaakinpuuhun sidottuja ihmisiä ruoskittiin Vanhalla Suurtorila. Siis millä ruoskittiin ja miten, vaakasuoraan vai pystysuoraan, selkäänkö iskettiin. Eikö teillä ole hirtetty ihmisiä? Kerroin, että kyllä hirtettiin. Turun Kerttulinmäkeä sanottiin Hirsipuumäeksi.
Muinaispuvun kohdalla nainen näki taas jotain kulttuureja yhdistävää. Rautakauden näyttelyssä olevassa pukurekonstruktiossa on vyötäisille kiinnitetty puukontuppi. "Tämän tiedän, meilläkin, ihan samanlainen. Kätilö!" Ihan hätäännyin ja selitin, ei ei kätilö, puukolla kuorittiin vaikka nauriita. Siinä olisi ollut tilaisuus saada selostus ympärileikkauksesta, mutta matka jatkui.
Hyvä kirjoitus! Itse olen viime aikoina miettinyt, että olisi kiinnostavaa jos voisi jotenkin ymmärtää, mistä rasistien viha kumpuaa. Juuri satuin kirjoitukseen jossa keuhkottiin, että jos rasistiset puheet kielletään, Suomesta tulee DDR, jossa valtio vartioi, mitä saa sanoa. Mistä tällainen ajattelu kumpuaa? Netissä valtaosa rasisteista tuntuu olevan syntysuomalaisia miehiä. Miksi he ovat niin katkeria ja aggressiivisia? Vihataan yhtä lailla maahanmuuttajia, hallitusta, vihreitä, "cityvihreitä kukkahattutätejä", viranomaisia, kerjäläisiä, suomalaisia jotka menevät naimisiin ulkomaalaisen kanssa. Jos joku puolustaa maahanmuuttajia, kuten kirjailija Leena Lehtolainen, niin heti alkaa tulla tappouhkauksia ja törkyviestejä. Mitä siinä on taustalla?
VastaaPoista"Eiköhän meillä aika monella ole käsitys siitä, että ihminen haluaa tehdä työtä ja omalla työllään elättää itsensä ja perheensä, ja rakentaa jälkeläisilleen hyvää tulevaisuutta."
VastaaPoistaUseimmilla tosiaankin on sellainen käsitys.Monilla siirtolaisillakin on sellainen halu. Silti työttömyys kuuluu tähän systeemiin, osa porukasta on pidempään tai lyhyemmän jakson työttömänä. Ja useimmiten kyse ei ole omaehtoisesta valinnasta.
Mutta on myös monia ihmisiä jotka valitsevat toisin, esimerkiksi kotihenkilöiksi jäävät ihmiset, kaikki eivät halua/voi/kykene osallistumaan työmarkkinaelämään. Syyt voivat olla hyvin moninaiset. Eikä kaikkia kotiin jääviä kutsuta syrjäytyneiksi.
Kirsti, kirjoitit:
VastaaPoista"Mikä minua edelleenkin askarruttaa, ovat ihmiset, jotka eivät hyväksy maahanmuuttoa, tai ovat jopa rasisteja. Mitä me teemme heille."
Heitä pitäisi kuunnella, ei pilkata. Mitä enemmän perussuomalaisia pilkataan mediassa, sitä enemmän se puolue kasvaa. Ehkä saakin kasvaa, kun ei muuten kuunnella kansalaisia.
Monilla perusuomalaisilla puuttuu tietoa muista kulttuureista, mutta toisilla on ihan järkeviä vaatimuksia realismista pakolaisten ja siirtolaisten valintaan. Valittakoon sellaisia, joilla on hyvät mahdollisuudet sopeutua Euroopassa, ja joiden ammattitaitoa tarvitaan Suomessa.
Eivät kaikki Soininkaan mielipiteet ole outoja maailmassa ja Euroopassa. Päinvastoin Suomi on monessa mielessä hyvin outo maa. Hiukan realismia ja suhteellisuudentajua.
City kukkahattutäti
Samaa mieltä tässä. Hyvin helposti käytetään toisesta sanaa "rasisti", jos kyseenalaistaa maahanmuuttopolitiikan tai osia siitä. Näinhän se ei välttämättä ole. Syytöksillä saatetaan samalla lakaista maton alle toimivatkin ideat ja kehitystä vaativat kohteet.
VastaaPoistaKun vain molemmat puolet pitäisivät järjen pelissä eivätkä lähtisi haukkumiskilpailuun, niin voitaisiin päästäkin johonkin.
Sinulla on Salme ihan omanlaisensa näköalapaikka näihin monikulttuurisuusasioihin.
VastaaPoistaGabriela, sitä minäkin olen miettinyt että mistä se rasistinen asenne kumpuaa. Mietin joskus, että kokevatko naiset uhkaksi, kun miehet tilaavat itselleen postimyynnistä vaimoja Venäjältä tai Filippiineiltä. Että millä tavalla sukupuoli kietoutuu näihin juttuihin, vai kietoutuuko. En minä siitä mitään kattavaa seitystä hae tälle ilmiölle, mutta jotenkin se tähänkin liittyy.
Anna ja Anne, tietenkin meidän on kuunneltava ihmisiä, joilla saattaa olla rasistisiakin näkemyksiä asioista, mutta miten tämä kuunteleminen konkreettisesti tapahtuu. Riittääkö jos minä täällä kotona koneen ääressä kuuntelen?
Kirsti, hyvin kirjoitat vaikeasta aiheesta. Meillä kantaväestöllä, jolla ei ole omakohtaisia kokemuksia pakolaisuudesta tai edes siirtolaisuudesta, on tuskin edes haaleaa käsitystä, millaista on lähteä pakon edessä omasta kotimaastaan vieraaseen kulttuuriin. Suomi on osa maailmaa. Eikö meidän kuulu ihmisenä ja maailman kansalaisina auttaa toista ihmistä hänen tarvitessaan apua? On ollut aika, jolloin suomalaiset ovat tarvinneet apua, eikä ole sanottua, etteikö se tilanne joskus tule uudelleen.
VastaaPoistaSalmen kanssa samanlaisia kokemuksia. Kansallismuseossa katsoimme yhdessä, miten kaikki vanhat tavarat ovat yhteisiä meille (melkein) kaikille. Myöskin mun ryhmässä oli kiinnostusta hirttotuomioihin. Toisaalta taas kaupunginmuseossa katsoin yhdessä somalipojan kanssa 90-luvun kodinkoneita, leipäkoneita yms. ja hieman siinä mietin pojan kotimaan tilannetta samalla vuosikymmenellä. Ei ollut oikein mitään puhuttavaa, hiljaisuus kertoi kaiken.
VastaaPoistaKuten Elina Hirvonen kirjoitti Afrikasta muistiinpanoja -kirjassaan, on ulkomaalaisille, maahanmuuttajille hyvä kertoa myös Suomen historiasta, niin että he huomaavat, että meillä Suomessa tasa-arvoa ei ole ollut aina; ei ole pitkä aika siitä, kun nainen ei voinut käydä työssä tai kahvilassa tai kaupungilla yksin. Joskus ehkä liiaksi korostamme kulttuurien eroja ja hoemme sitä, että meillä Suomessa on niin mahtavaa, kun on tasa-arvoista. Ehkä kannattaisi enemmän miettiä niitä yhdistäviä asioita.
Tuohon rasismi-puheisiin en osaa oikein muuta sanoa, kuin että kun olin töissä kehä kolmosen ulkopuolella, oppilaat koulussa puhuivat tosi halveksuvasti muunmaalaisista. Paikkakunnalla ei ollut yhtään maahanmuuttajaa. Kun tulin töistä kotiin, oli aivan eri maailma. Ne, joista puhuttiin pahaa kauempana, olivat enemmistönä. En haluaisi heittää kiveä, mutta lapset oppivat puheensa ja asenteensa vanhemmiltaan. Ehkä joku huomaa yhteyden...
Palasin 1990-luvun puolivälissä Suomeen oltuani muutaman vuoden ulkomailla. Pääsin saman tien tutustumaan maahanmuuttajaopetukseen ja kuulemaan rasistisia kommentteja opettajien suista. Aikuiset maahanmuuttajat olivat virallisten tahojen mielestä kai homogeenistä massaa, koska suomen kielen alkeiskurssille laitettiin eri kulttuureista tulevia ihmisiä, joista osa oli suorittanut maassaan korkeakoulututkinnon ja työskennellyt vastaavassa ammatissa, osa taas oli luku- ja kirjoitustaidottomia eikä osannut sanaakaan suomea. Ja kaikille piti opettaa miten Suomen eduskunta toimii. Ihmettelin jo silloin, miksi vaikka Ruotsin kokemuksista ja virheistä ei otettu oppia. Onneksi ei tarvinnut jäädä sille alalle.
VastaaPoistaVeikkaan että moni on ns. piilorasisti. Mielestäni on parempi myöntää rasistisuutensa tai ainakin ennakkoluulonsa, jotta voisi muuttaa suhtautumisensa. Ehkäpä näiden asenteiden takana on pelkoa tuntematonta kohtaan, oli se tuntematon sitten vieraasta kulttuurista tuleva ihminen tai tulevaisuus itsessään. Epävarmuus ja turvattomuuden tunne on helppo kanavoida ulkoisesti poikkeavaan, muualta tulleeseen ihmiseen määrittelemällä
hänet uhaksi. Jos tällaiset tunteet ja kokemukset ohitetaan pelkästään tuomitsemalla, en usko että siitä seuraa mitään hyvää.
Mualimalla asuessa sain minäkin kuulla olevani eurooppalaisena "likainen", vaikka kävin joka päivä suihkussa (ja helteillä useamminkin).
(Kuulostinkohan nyt itse rasistilta?)
Helena, tuo on kyllä kuvaava juttu tuo suomenkielenopetus maahanmuuttajille. Minäkin uskon siihen, että on piilotettua rasismia. Ja toisaalta on tietenkin hyvä asia, että yhteiskunnan ilmapiiri on ollut sellainen ettei rasististen ajatusten esittämisestä ole ollut hyötyä.
VastaaPoistaMari A, olen kyllä muutaman kerran melkein järkyttynyt tajutessani miten ohut historiantaju ihmisillä voi olla. Jotkut tuntuvat tosiaan ajattelevan, että meillä täällä Suomessa on oltu tasa-arvoisia suurin piirtein maailman luomisesta lähtien. Historiasta voisi olla syytä kertoa maahanmuuttajille, se voisi kiinnostaakin heitä. Mutta miten saisi lapset ja nuoret ja nuoret aikuiset kiinnostumaan historiasta? Muistan ettei minuakaan nuorempana oman maan menneisyys kiinnostanut.
Delilah, sepä se. Ei ole kauaa siitä kun Suomesta on lähdetty paremman elämän toivossa muualle. Eikä tulevasta tiedä kuinka meidän täällä käy. Ei kannattaisi olla niin kylmäsydäminen muita kohtaan.
Ihan pakko vielä kommentoida tuota Helenan kommenttia, että onneksi maahanmuuttajien kielenopetus ainakin on kehittynyt ysäristä: on luku- ja kirjoitustaidottomille ryhmät ihan erikseen ja myöskin muut ryhmät ovat nopeille ja hitaille oppijoille erikseen. Ja kursseille mennään testausten kautta, joten kurssilaisten taso on tiedossa jo etukäteen.
VastaaPoistaOpettajissakin on tapahtumat sellainen muutos, että osa on ihan maahanmuuttajia itsekin. Rasistisia kommentteja en ole koskaan kuullut tämän vuosituhannen puolella työskennessäni alalla.
Esitän pari huomiota pohdittaviksi:
VastaaPoista1. Umayya Abu Hanna muutti Suomesta Amsterdamiin asumaan. Hesarin hastattelussa hänellä ei ollut paljon positiivista sanomista suomalaisista. Hän kertoi ettei tiedä mitä kiitos on hollanniksi, eikä aio edes ottaa selvää.
2. Aikaisemmin olen kuullut viralliselta taholta somalien työttömyyden ja täydellisen harrastusten puutteen johtuvan suomalaisten miesten rasismista. Nyt aikaisemmin järkevänä pitämäni Husein Muhammed kertoi Hesarissa myös muslimien kunniaväkivallan johtuvan suomalaisten miesten rasismista. Eikö ole jo pikkuisen kohtuutonta.
Asuin itse aikoinani Ruotsissa ja monien tuttujeni tapaan olen kiitollinen hurriveljillemme saamastani tilaisuudesta säädylliseen elämään.
Moi Nils Aslak! Minäkin kiinnitin huomioni samaan asiaan Umayan kohdalla, mutta ajattelin sitten että siinä voi myös olla toimittajalla osuutensa asiaan, että missä sävyssä asiat esittää. Huseinin juttua en ole lukenut, joten siitä vaikea kommentoida, mutta kyllähän se aika kaukaa haetulta kuulostaa, että muslimien kunniaväkivalta olisi suomalaisten miesten vika. Välillä tietysti tuutista tulee sellaisia suomalaisiin miehiin kohdistuvia kommentteja, ettei kauheasti ihmettele jos miesporukoissa pukkaa kiukkua pintaan.
VastaaPoistaMari A, uskon kyllä että positiivista kehitystä on tapahtunut kielenopetuksessa, ja siksipä ihmetyttää että miten on mahdollista että se joidenkin kohdalla on niin tehotonta.
Millä tavalla tehotonta?
VastaaPoistaEi varmastikaan ole täydellistä puuhaa, niin kuin ei ylipäätään koulutuksen suhteen koskaan. Kaikkia ei saa oppimaan tai edes kiinnostumaan oppimisesta, vaikka päällään seisoisi. Kurssinsa keskeyttäjillä on yleensä ongelmia, jotka voivat johtua monestakin eri asiasta. Voi olla motivaation kanssa ongelmia, mielenterveysongelmia, arkisia ongelmia, ihmissuhdeongelmia jne. Kaikki eivät edes pääse mukaan koulutuksiin, kun joku yleensä määrää, mihin sitä rahaa on.
Kuten itsekin peruskoulusta ja lukiosta muistelen, niin kaikki eivät vain opi kieliä. Voi olla jossain toisessa asiassa todella lahjakas, mutta ei kielipäätä ollenkaan. Toiseen maahan muuttaessa on kyllä aika paljon ongelmia, jos ei opi kieltä.
No ehkä kielenopetus ei ole tehotonta, mutta jokin on kyllä mennyt pieleen noissa kotouttamispuuhissa. En ole asiantuntija, olen katsellut vaan vierestä, enkä tietenkään voi tietää mitä kaikkia käytännön ongelmia asioihin liittyy. Mutta se vain aina hämmästyttää, että ihmiset asuvat täällä vuosia, eivätkä ole omaksuneet täältä mitään. Syitä on varmaan monia. Ihmiset voivat esim. olla niin traumatisoituneita tullessaan. Mutta siltikin, lopputulos on kyllä monen kohdalla aika surkea.
VastaaPoistaMitä pitäisi omaksua?
VastaaPoistaOn kyllä ihan totta, että kaikki eivät omaksu toista kulttuuria tai toisen maan tapoja ja jotkut vieläpä vastustavat ajatusta, että jotain pitäisi omaksua vieraasta maasta. Joillekin voi jopa vahvistua oman maansa tapojen mukaan käyttäytyminen. Toiset taas voivat omaksua jotain huomaamattaan. Eikä me edes ulkopuolelta taideta huomata sitä, että joku on omaksunutkin jotain. Ja jotkut taas uivat kuin kalat vedessä.
Omalta kohdaltani voin sanoa, että kyllä jonkun toisen maan tavat ja asiat tuntuvat joskus niin oudoilta, vierailta ja kerta kaikkiaan vääriltä, että en haluaisi sopeutua sellaiseen maahan ja tapoihin. Onneksi mulla on ollut vapaus palata omaan maahan ja sen tapoihin takaisin. Tiedän myös monia, jotka näennäisesti ja ulkoisesti sopeutuvat toiseen (meidän) maahan, mutta eivät koskaan sydämessään kuitenkaan ja palaavat kotimaahansa, jos se on mahdollista. Kaikki eivät ole kosmopoliitteja luonteeltaan.
Omaksumisella tarkoitin alkeellista kielitaitoa ja kykyä ottaa osaa täkäläiseen elämänmenoon. Jotkut naiset ovat asuneet Suomessa kymmenenkin vuotta, mutta eivät juuri liiku kodin ulkopuolella. Jotkut ovat kuin haamuja. He ovat kyllä saattaneet kokea kotimaissaan niin kamalia asioita, etten sitä lainkaan ihmettele. Mutta kuten sanottu, silti minusta jotain on heidän kohdallaan mennyt pieleen.
VastaaPoista"Aivan, ja kuvataidetta, musiikkia, teatteria... Taide on paras lääke paikkaamaan niitä reikiä, mitä uskonnot ihmisten välille iskee."
VastaaPoistaJa ruoka. Tuolla em. asuinalueella oli aktiivista asukastoimintaa, ja se poiki mm ruoka-kokkailuryhmän somalinaisille (ja oli erityisen tärkeä etenkin heille jotka juuttuivat kotioloihin). Kokkaaminen suomenkielellä antoi heille niitä sanoja joita he ruokakaupassa käydessään tarvitsivat ja lisäsi heidän haluaan liikkua mm kaupoissa.
Tässä eräs tarina:
VastaaPoistahttp://www.iltalehti.fi/uutiset/2011040113461576_uu.shtml
Olipa kiinnostava postaus ja sitä seurannut keskustelu. Itse sivusin aihetta tällaisen lellikkisiirtolaisen näkökulmasta omassa blogissani, kun muutamat lukijat olivat kyselleet vinkkejä siitä kuuluisasta SOPEUTTAMISESTA... http://italianihmemaa.blogspot.com/2010/11/muutamia-mietteita-ulkomailla.html
VastaaPoistaSopeuttamistahan voi todellakin harjoittaa vain totalitäärivaltioissa, muuten kyse on yksilön sopeutumisesta. Ja siihen ei vaikuta edes pelkkä siirtolaisen alkuperäismaan kulttuuri, vaan myös uuden valtaväestön kulttuuri sekä yksilön oman persoonallisuus yksilöllisine kokemuksineen.
Oman empiirisen ja siten tilastollisesti täysin merkityksettömän otokseni mukaan uskallan väittää, että Suomi ei ole helppo maa siirtolaisille. Ei niille, jotka muutavat Suomesta ulkomaille eikä myöskään niille, jotka Suomeen muuttavat. Suomalainen kulttuuri ei edesauta sopeutumista. Erilaisuutta on vaikea sallia niin Suomessa kuin ulkomailla. Suomalaisuutta leimaa jäykkyys, joka heijastuu usein suomalaisen yhteiskunnan ja tapojen ihannoimisessa. Itseäni niin naurattaa suomalaisäitien keskustelut neuvoloiden suosituksista. Jotkut näyttävät tosissaan kuvittelevan, että lapset kasvavat vain suomalaisia ruokatottumuksia ja hoitotapoja noudattamalla. Unohdetaan, että siellä on 6 miljardia muutakin ihmistä, ja jotkut niistä pärjäävät jopa suomalaisia paremmin. Ainakin henkisellä tasolla: jostain syystä maailman onnellisimmat ihmiset näyttävät asuvan (Kanadaa lukuunottamatta) "kehitysmaissa".
Suomi on upea maa, jolla on paljon annettavaa niin omille, geenipuhtaille kansalaisilleen kuin niillekin, jotka ehkä rikastavat geeniperimää ja saavat sydän- ja verisuonitautien kasvun laantumaan parin seuraavan sukupolven aikana. Nykypäivänä on vaikea käpertyä kotikoloon uikuttamaan. Jos ulkomaanelävillä on vaikeuksia sopeutua Suomeen, niin ehkä kannattaisi ryhtyä miettimään, kuinka sopeutumisprosessia voisi helpottaa. Oman, alkuperäiskulttuurin täydellinen unohtaminen tuo liian suuren identiteettikriisin ihmiselle eikä edesauta sopeutumista. Päinvastoin, puolustusreaktiona ihmiset saattavat takertua vanhan maan tapoihin entistä epätoivoisemmin. Harvalle pakolaiselle Suomi on ollut mikään ykkösvaihtoehto eikä motivaatiota uuden kielen ja kulttuurin opiskeluun ole silloin, kun haaveillaan pääsystä monikulttuurisempaan ympäristöön. Jos Suomi osattaisiin esitellä myös pakolaisille houkuttelevammin sen sijaan, että syyllistettäisiin ja halveksuttaisiin "sopeutumatonta" yksilöä, saataisiin enemmän irti myös yhteiskunnallisella tasolla, kun siirtolainen voisi soveltaa myös niitä alkuperäiskulttuurinsa rikastavia elementtejä uuteen kulttuuriin tuntematta asiasta häpeää.
Tänä vuonna tulee täyteen 14 vuotta Italiassa. Käytännössä koko aikuisikäni. Sopeutumiseen kului 3 vuotta, enkä voi aliarvioida nimenomaan työpaikan ja kielitaidon merkitystä sopeutumisessa. Voin vain kuvitella, miltä tuntuu Suomessa asuvasta siirtolaisesta, jolla on vaikeuksia oppia uutta kieltä (=avain kulttuurin ymmärtämiseen) eikä löydä omaa asemaansa uudessa yhteiskunnassa työpaikan/opiskelupaikan avulla.
Maahanmuuttajat ovat fakta, jota Suomikaan ei voi enää vältellä. Kysymys ei mielestäni ole, pitäisikö siirtolaisuus hyväksyä vai ei, vaan kuinka Suomeen sopeutumisen prosessi voidaan tehdä sujuvammaksi.
Mari A., luku- ja kirjoitustaidottomille räätälöityä opetusta alettiin kehittää silloin 1990-luvun puolivälissä. Mutta tyypillistä kyllä, ainakin tuolloin vielä opettajille tarkoitettu erikoistumiskoulutus (tai ainakin se, jolla minä olin), vietiin läpi pelkästään suomalaisten asiantuntijoiden voimin. Maahanmuuttajat olivat pelkkä toimenpiteiden kohde, jota varten opetusta suunniteltiin, mutta joita ei kertaakaan käynyt edes visiitillä kertomassa kokemuksiaan ja näkemyksiään. Nekin asiat kuultiin suomalaisilta, jotka työskentelivät mamujen kanssa. Onneksi niistä ajoista on menty eteenpäin.
VastaaPoistaOsa ihmisistä jää silti kielenopetuksesta sivuun. Luin taannoin jostain naistenlehdestä jutun somalimiesten ryhmästä, jossa osa taisi olla senioreja ja jota kävi opettamassa suomalaisnainen vapaaehtoisena, jos oikein muistan. Kotiin jääville naisille voisi sopia sama: oma naisten ryhmä, ei pelkkää kieltä ja kielioppia vaan myös yhdessä tekemistä ja tekemällä oppimista. En kylläkään tiedä, onko tällaista toimintaa olemassa, heittelen vain.
Helena, jotain tuollaista kuvaamasi kaltaista toimintaa varmasti onkin siellä täällä, mutta ongelma on, että sitä täytyisi olla paljon enemmän ja sen pitäisi olla systemaattisempaa. Saattaa myös olla perheitä tai sukuja, joissa naisten on vaikea miesten vuoksi osallistua mihinkään kodin ulkopuoliseen toimintaan. Ei voi sanoa, että somaleilla on näin, tai albaaneilla on näin. Ei ole kysymys kansallisuudesta vaan tietyistä suvuista. Miten näiden kanssa tulisi toimia.
VastaaPoistaVera, kiitos mielenkiintoisesta ja uudesta näkökulmasta tähän keskusteluun. On varmasti totta, että jotain jähmeyttä ja kankeutta meissä suomalaisissa on, suhteessa ihmisten erilaisuuteen. En tiedä liittyykö samaan asiaan, mutta olen joskus ajatellut, että oikeasti suomalaiset ovat usein kauhean pinnallisia ihmisiä ja sosiaalisissa kokoontumisissa on usein tylsää, koska ihmiset välttävät avointa keskustelua tärkeinä pitämistään asioista. On ihan yleisesti hyväksytty sääntö, että ei pidä puhua politiikasta eikä uskonnosta, koska ne aiheuttavat riitaa. On siis vaiettava, ja etsittävä puheenaiheet jostain vähemmän kiihottavista teemoista. Minusta siinä on jotain valtaisaa henkistä kankeutta ja sopeutuskyvyttömyyttä jos ei uskalleta tuttavapiirissä puhua todellisista ajatuksista muuten kuin niiden kanssa joista pomminvarmasti tietää että ovat täsmälleen samaa mieltä. Maahanmuuttajien kanssa ei oikein voi kommunikoida mistään, koska yhteiset aiheet ja näkökulmat ovat niin vähissä. Vaikka minun järkeni sanoisi, että juuri silloin kommunikointi olisi kiinnostavinta. Voisi todella saada oppia jotain todella uutta toiselta.
No tämä meni nyt vähän sivuraiteelle. Mutta kiitos kommentistasi, joka pisti ajatukseni hyrräämään.
Hirlii, yhdessä kokkaaminen on tosiaan hieno juttu, siinä voi kohdata niin monella tasolla. Yksi jännimpiä omia muistojani on, kun pidin ruokakurssia vastaanottokeskuksessa Kosovon albaaneille.
Helena, maahanmuuttajien opetus on muuttunut tosi paljon jo sinäkin aikana, jonka itse olin kotona ja poissa mamu-opetuksesta. Nyt mennään ihan eri systeemeillä kuin muutama vuosi sitten. On otettu huomioon sekin, että juuri tekemällä opitaan, jos ei ole sitä opiskelutekniikkaa juurikaan. Tuota mietin kovasti, että mikä on sitä sopeutumista, joka vaaditaan. Usein vanhentuvilla lukutaidottomilla se tosiaankin on se, että osaa kaupasta ostaa ruokaa, ja pystyy käymään lääkärillä.
VastaaPoistaKursseille on tulijoita ja vain osa mahtuu mukaan. Kurssit maksavat ja niitä kustantaa kaupunki. Eri kouluissa on sitten valmentavia kursseja, joita pitkin voi päästä kouluun. Eri asia on sitten se, että saako Suomessa töitä. Ainakin jokin aika sitten se vain oli tuskastuttavan vaikeaa. Varsinkin suomalaisten omistamiin paikkoihin on vaikea päästä sisälle. Yksi asia on se, että monella on jo kotimaastaan koulutus ja voi olla aika turhauttavaa, jos omaa ammattia ei pääse harjoittamaan. Niin kuin myös kantaväestölle se on turhauttavaa. Tuossa is:n linkissähän hyvin näkyy, että jos ei ole tietoa pohjakoulutuksesta, niin ollaan vähän hunningolla.
Tiedän myös paljon ihmisiä, jotka käyvät Suomessa kouluttautumassa ja tekemässä töitä, mutta palaavat kotimaahansa heti kun se vain on mahdollista. Toisin kuin ehkä jotkut luulevat, Suomea ei pidetä kovin houkuttelevana maana. Suomessa käydään tienaamassa ja sitten kun rahaa on säästössä, lähdetään kotiin. Niin hassua kuin se onkin, ne jotka näennäisesti sopeutuvat Suomeen (opiskelevat ja tekevät töitä), lähtevät kiireimmin pois.
Tarinoita on niin monia. Joku sanoo ahdistuvansa, kun Suomessa on niin hiljaista, toinen taas rakastavansa juuri sitä hiljaisuutta Suomessa ja nauttii siksi maasta.
Olen pohtinut paljon sitä, mikä on sitä sopeutumista, mitä vaaditaan ihmiseltä, että hyväksytään yhteiskuntaan ja myös, että mikä on sitä sopeutumista, että yksilö tuntee olonsa hyväksi. Kaikilla pitäisi olla järkevää tekemistä, toisella se on työ, jollakin koti ja perhe. Siksi mietin myös sitä, että pitääkö meidän repiä kaikki naiset, joille koti on tärkeintä, ulos maailmaan. Onko meidän järjestelmä sitten se oikea, joka tuottaa onnen ja mihin muut pitää sopeuttaa.
Kiinnostavaa Mari. "Siksi mietin myös sitä, että pitääkö meidän repiä kaikki naiset, joille koti on tärkeintä, ulos maailmaan. Onko meidän järjestelmä sitten se oikea, joka tuottaa onnen ja mihin muut pitää sopeuttaa. " En kannata repimistä. Ehkä ajattelen, että pitäisi kyetä antamaan ihmisille edellytykset valita, niin että halutessaan he voisivat liikkua kodin ulkopuolella.
VastaaPoistaNämä ovat monimutkaisia kysymyksiä. Minua ei yhtään ihmetytä, että ihmiset haluavat palata kotiin heti kun se on mahdollista. Ikävä totuus vain on, että helposti oleskelu venyy, vaikka ei olisi tarkoituskaan. Ja jos on lapsia, he oppivat kielen ja uusia tapoja ja sen mukana tulee perheesseen isoja ristiriitoja.
Kaikki maahanmuuttajanaiset eivät ole kotimaassaankaan liikkuneet paljoa kodin ulkopuolella yksin, edes rauhan aikana.
VastaaPoistaTurussa on eräs maahanmuuttajanainen(muslimi), joka hakee näitä kotiin eristettyjä naisia kursseille, joilla opetetaan kieltä ja suomalaista lainsäädäntöä ja muuta sellaista.
Nainen menee soittamaan ovikelloja ja puhuu miehet pyörryksiin.
Miehet päästävät naiset kurssille, koska saavat ehdottoman lupauksen ettei samassa huoneistossa ole miehiä.
Luulen, että kyseessä ovat samat perheet, joiden pojat saatttavat siskojaan koulussa.
Ei hyvä.
Samoissa perheissä on pahimmillaan menty naimisiin serkkujen kanssa jo seitsemässä polvessa.
Annan hehkuttamassa Kanadassa on siirtolaisten pisteytysjärjestelmä, jollaisen mm. presidentti Halonen on torpannut. Kuulemma ei ole oikein valikoida ihmisiä.
Nautin teksteistä, joissa asioita käsitellään monesta eri näkökulmasta. Kiitos mielenkiintoisesta kannanotosta, Kirsti! Herätit ja herätät myös rakentavaa keskustelua.
VastaaPoistaMaahanmuuttajat riemastuvat usein niinkin pienestä kontaktista kuin tervehtimisestä. Jotkut maahanmuuttajat ovat myöhemmin minulle kertoneet, että olen ollut ensimmäinen suomalainen, joka on hymyillen tervehtinyt heitä.
Hyvä huomio tuo: "On ihan yleisesti hyväksytty sääntö, että ei pidä puhua politiikasta eikä uskonnosta, koska ne aiheuttavat riitaa. On siis vaiettava, ja etsittävä puheenaiheet jostain vähemmän kiihottavista teemoista."
Tuo taitaa koskea monilta osin kaikkia kulttuureja. Ymmärrän kyllä ihmisten pelkoja, koska monet politiikkaa tai uskontoa koskevat keskustelut päättyvät itkuun, vihanpitoon jne. Jos ihmiset uskaltaisivat enemmän keskustella voimakkaista tuntemuksistaan, tuska voisi vaihtua vaikkapa paineita purkavaksi nauruksi. Minulla on ollut ilo kerran nauraa yhdessä "vastapuolen" kanssa sitä, kuinka kiihkeinä molemmat puolustimme omaa mielipidettämme.